Kirja-arvonta: Passione

Julkaistu 21.5.2012 kirjoittajalta Jani

Olen laiminlyönyt lukijoitani moneen otteeseen unohtamalla blogin molemmat synttärit ja juhlistamatta kunnolla tuhannen Facebook-tykkääjän rajan saavuttamista. Nyt, 1100 tykkääjän määrän lähestyessä, on aika laittaa Sivumaun historian ensimmäinen kirja-arvonta pystyyn.

Palkintona on yksi parhaista keittokirjoistani, Marko Koskisen ja Christer Lindgrenin Passione (palkintokirja on käyttämätön). Olen testannut ainakin puolet kirjan resepteistä ja kokenut samalla yksiä parhaista makuelämyksistä kotikeittiössäni. Osa resepteistä on oman viitseliäisyyteni ylärajalla, osa puolestaan varsin helppoja. Mutta juuri extra-viitseliäisyys on tuonut ne suurimmat kicksit eli suosittelen kokeilemaan vähän haastavammaltakin kuulostavia ruokia.

Passione osoittaa italialaisten intohimon ruokaan ja raaka-aineisiin. Se on jäsennelty vuodenaikojen mukaan. Niinhän italiaanotkin kokkaavat -- ja kaikkien muidenkin pitäisi. En ole ylistykseni kanssa yksin. Passione valittiin maailman parhaana italialaisena keittokirjana The Gourmand World Cookbook Awards -gaalassa Pariisissa 2009. Vuotta aiemmin se valittiin parhaana suomalaisena keittokirjana Helsingin kirjamessuilla.

Miten osallistua arvontaan
Kerro kommenttikentässä suosikkiruokasi italialaisesta keittiöstä. Muistathan laittaa nimimerkkisi, jotta osaan huhuilla voittajan yhteystietojen perään! Arvonta suoritetaan su 27.5.2012.
Buon appetito!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , | 159 kommenttia

Suosikkiviinini

Julkaistu 18.5.2012 kirjoittajalta Jani

Minulta on kysytty varsin usein viinisuosituksia. Olen osannut yleensä heittää vain pari ulkomuistista. Tässä tuhdimpi nippu. Mikä on oma suosikkiviinisi? Kerro kommenteissa, niin otan testiin.

Olen melko kokeileva viininostaja. Seuraan tiiviisti uutuuksia ja mitä niistä kirjoitetaan. Kokeilen parhaita päältä ja siten petyn varsin harvoin. Ostokäyttäytymisen takia varsinaisia suosikkeja ei ole yleensä ehtinyt muodostua. Tai jos on, niin en osta niitä montaa kertaa uudestaan, koska olen jo lentämässä seuraavaan kukkaan. Tällä hetkellä olen huomannut, että jonkinasteinen lemppariporukka on ehtinyt kertyä Alkon valikoimaan.

Makuasioita
Nautin viiniä melkein päivittäin, mutta kohtuudella. Lasi tai kaksi ruoan yhteydessä. Viikonloppuisin pidemmän menun ja suuremman huvin myötä hiukan enemmän. Se mahdollistaa myös laajahkon kokeilumäärän.

Viinimaku on ruokamakuakin yksilöllisempi. En kuvittele ymmärtäväni viineistä kuin ihan perusteita, mutta niilläkin pärjää jo varsin pitkälle. Kuten suosituimpien kymmenen rypäleen peruspiirteitä ja niille sopivimpia ruokia. Sen tiedän, että suomalaiset juovat aivan liian tuhteja punaviinejä. Itsekin join aiemmin, mutta kokeilujen kautta löysin monimuotoisempia makuja ja opin arvostamaan paljon laajempaa kirjoa. Ihan kevyitä viinejä ei listalle osunut. Ne ovat hauskoja tapauksia, joiden nauttiminen on jotenkin kivempaa ja “kevytkenkäisempää”. Varsinaisia suosikkeja niistä ei ole silti muodostunut. Senkin tiedän, että miehet juovat valkoviinejä aivan liian vähän. Valkoviinien brändi on muutenkin aivan liian huono nautiskeluviinien seassa. Ja tyttömäinen. Enpä muista nähneeni koskaan yhtäkään “äijä-äijää”, jonka Alkon korissa olisi valkkaria. Miksi valkkari on niin feminiini ja tuhti punkku maskuliini (heti oluen ja jallun jälkeen)?

Hintahaitarista
Pidin aiemmin pitkälti eteläamerikkalaisista punkuista enkä ymmärtänyt ranskalaisten ja italialaisten päälle. Kokkailun ja reissujen kautta aloin löytää niistäkin enemmän iloa ja nykyään vähintään puolet ostamistani viineistä on italialaisia. Hintatasoltaan juon arkisin alle kympin viinejä ja viikonloppuisin hivenen hintavampia. Harvemmin ostan yli 20 euron viiniä, koska 12-15 euron viinit maistuvat suussani “tarpeeksi” hyviltä. Luulen, että sitä tyyriimmissä viineissä juona enemmän etikettiä kuin viinin sielua.

Tässä listaa lemppariviineistäni ja tilanteita, joissa niitä nautin. Linkistä pääset Alkon tuotesivulle. Postailen myöhemmin mainioista alkoholittomista vaihtoehdoista.

PUNAVIINIT: 

Verrocchio Amarone della Valpolicella Classico (25,90)
Meditointiin ja juhlaan. Lempiviinini.

Verrocchio Valpolicella Superiore Ripasso (11,89)
Suosikkiviinini hinta/laadultaan. Toimii monipuolisesti lihaisaan ruokaan ja nautiskeluun.

Gnarly Head Old Vine Zin (10,98)
Yleisviini, johon takerrun, kun en oikein tiedä, mitä pitäisi ottaa. Toimii erinomaisesti yksinäänkin, mutta on mm. mainio grillausviini!

Val de los Frailes Vendemia Seleccionada (12,49)
Ikä antaa usein viiniin syvyyttä ja pehmeyttä ja on hämmästyttävää löytää vuoden 2005 satoa tähän hintaan. Monipuolinen lihaviini. Myös juustoille. Suosittelen dekantointia. Loistava hinta/laatu-suhde!

Zenato Veneto Rosso (9,99)
Tuore suosikki ei-niin-tuhtien liharuokien kumppaniksi. Esim. possu ja padat. Ja sellaisenaan, kun ei kaipaa niin tuhtia punkkua.

Llai Llai Pinot Noir (10,49)
En ole päässyt täysin sinuiksi Pinot Noirin kanssa, mutta tämä toimi ensisiemauksella. Hyvä valinta vaalean lihan kylkeen, jopa kanan.

Montalto Syrah (9,48 / 1 ltr)
Hyvä arkiviini. Luomu ja ekologinen litrainen muovipullo (ei pidä pelästyä). Hyvin monikäyttöinen ja edullinen.

Nero Negroamaro Cabernet Sauvignon (7,69)
Mainio arkiviini. Ei saa samalla hinnalla parempaa. Toimii arkisen italialaisen ruoan kanssa ylivertaisesti.

VALKOVIINIT:

Riesling Lieu-Dit Muehlforst (11,97)
Suosikkivalkkarini. Löytyy aina kaapista. Ei sovi kaikelle “valkkariruoalle”, mutta huikea valinta esim. kuhalle, sushille ja sellaisenaan nautiskeluun.

Fernway Sauvignon Blanc (9,50)
Käsittämätön hinta/laatu-suhde tällä viiniuutuudella! Uudesta Seelannista ei huonoa viiniä Alkoon ole tullut ja tässä on edullisin, mutta ei vaatimattomin. Kokeile vaikka parsan kanssa!

Montalto Pinot Grigio (8,72 / 1 ltr)
Mainio arkivalkkari, joka taipuu moneksi etenkin italialaisen ruoan kanssa. Luomu ja litrainen muovipullo.

Lisäksi erityismainintana Itävallan ja Uuden Seelannin valkkarit. Et saa Alkosta huonoa, otat minkä tahansa. Ja vielä… Alsacelaisista viineistä löytyy loistava valinta ihan jokaiselle valkkaria kaipaavalle ruoalle. Pari pettymystä estää koko alueen hehkuttamisen. Kunniamaininta myönnettäköön myös molemmille Hob Nobeille (punkku, valkkari). Kippis!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , | 4 kommenttia

Lehtokotilot – pirulliset sarvipäät

Julkaistu 14.5.2012 kirjoittajalta Jani

Elämä siirtolapuutarhassa ei ole pelkkää sööttiä kuokkimista ja taimien istuttamista. Mökin mukana sain kaupanpäällisiksi liudan vihollisia. Olen aiemmin vihannut eläinkunnasta ainoastaan hyttysiä, jotka puolestaan rakastavat minua kiihkeästi. Nyt elämääni terrorisoi uusi arkkivihollinen, lehtokotilo.
Kuvat saattavat järkyttää etanaperheen pienimpiä.

Lehtokotilo on kuulunut aina Suomen luontoon, mutta vasta viime vuosikymmeninä se on levinnyt ihmisen mukana rannikoilta sisämaahan. Siirtolapuutarhaamme ne ilmestyivät kuulemma vajaa kymmenen vuotta sitten. Ikävintä niissä on, että ne syövät puutarhassa aivan kaikkea kasvavaa. Ja kaiken lisäksi toistensa raatoja. Ja linnunp**kaa. On erittäin ärsyttävää astua moisen päälle. Raatoa ei saa jättää paikoilleen, koska sen haju houkuttaa lajitovereita paikalle herkuttelemaan. Pirulaiset ovat sitkeätä porukkaa ja elävät 4-6 -vuotiaiksi.

Tontinvartijat
Mökin tontilla oli rakennusvuosien aikana ehtinyt muodostua melkoinen kotiloyhdyskunta. Ensimmäisen sateen jälkeen pöyristyin niiden määrästä nurmikolla. Ensimmäiset yksilöt aiheuttivat lievää ällötystä, mutta kun näin ensimmäiset reiät kasvin lehdissä, vaihtui tunne vahvaksi ärtymykseksi. Paikoitellen syväksi vihaksi. Pääsin kotilojahtiin vasta juhannuksen alla, jolloin kanta oli jo räjähtänyt. Keräsin kesän aikana tontiltamme vähintään 500 kotiloa. Keräsin niitä aluksi ämpäriin, mutta ne pystyivät kiipeämään reunaa pitkin yllättävän nopeasti. Enkä keksinyt, miten ne tappaisi “miellyttävästi”. Keksin mainion keruuastian, kierrekorkkisen muovisen viinipullon. Sinne on helppo sujauttaa ja sieltä ne eivät pääse pois ja tukehtuvat nopeasti. Kun oikein pänni, lorautin sekaan etikkaa. Silloin tosin pullon haju avatessa pyöräytti sisuskaluja. Avoimeen astiaan kerättynä kotilot pitäisi haudata 30 cm syvyyteen, jotta eivät houkuta kavereita kylään. Kevään ensimmäisen saaliin kokosin vatiin ja kaadoin kiehuvaa vettä päälle ja kärräsin kotipihan biojäteroskikseen.

Etanamenu?
Kuulin jostain, että olut houkuttelisi kotilot luokseen. Laitoin pari kertaa astiaan olutta, mutta ei toiminut. Taitavat olla absolutisteja. Ostin talvella oikein kirjan etanantuhoamisesta, mutta en ole ehtinyt vielä syventyä siihen. Täytyy kertoilla jatkossa, jos löydän sieltä toimivan vinkin. Siellä oli varsin lennokkaitakin ideoita.
Olen onnistunut kehittämään aikas hyvän haukankatseen, joka bongaa ruskean paholaisen nurmen, mullan ja kasvuston seasta. Paljon vaikeampaa on tavallisten etanoiden kanssa. Ne kun ovat niin pieniä ja ilman helpommin havaittavaa kuorta. Niitä on onneksi paljon vähemmän. Viime kesän jäljiltä vaimo ei pysty enää syömään entistä herkkuaan, etanapannua. Itse syön sitä mielelläni kostonhimo silmissä. Moni on kysynyt, emmekö söisi omaa saalistamme. Se vaatisi kahden viikon puhdistuskuurin (kotiloille) sekä hiukan enemmän asennetta omavaraisuuteen. Sateen jälkeen minut löytää jatkossakin pihalta kyyryssä kulkemassa.
Kerro kommenteissa, jos sinulla on joku elämää suurempi ja kotilon elämää lyhentävä jippo!
PS. Toinen arkkiviholliseni, elämänlanka, ei ole vielä herännyt talviuniltaan. Siitä myöhemmin. Muistathan, että taistelua hyviksiä ja pahiksia vastaan voi seurata tiiviisti myös Sivumaun Facebook-sivuilla. Meitä on siellä jo yli tuhat!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , | 8 kommenttia

Kevään merkkejä puutarhassa

Julkaistu 10.5.2012 kirjoittajalta Jani

Kevät on täällä ja puutarhassamme alkaa näkyä ensimmäisiä merkkejä heräämisestä. Monet yrttimme ovat monivuotisia ja innolla seurailen niiden puskemista talvikohmeen läpi. Kevään upein hetki on päivä, kun puiden nuput pamahtavat auki ja vihreys täyttää joka kolkan. Se on yllättävän lyhyt hetki. Tässä kasvukauden alkupaloja.

Punaviinimarja.
Karviainen.
Kirsikkapuu.
Timjami.
Lipstikka.
Ruohosipuli.
Rakuuna.
Oregano.
Minttu.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , | 1 kommentti

Pikaruokaa: Ykköspasta pekonista ja herneistä

Julkaistu 8.5.2012 kirjoittajalta Jani

Kello käyntiin. Ainekset esiin. Ruoka lautasella tasan 20 minuutin kuluttua.

Yleisimpiä syitä einesten syömiseen on ajanpuute. Pötyä! Jokaisella on toki lentäviä päiviä, jolloin ei vain millään ehdi. Jos normipäivästä ei löydy yhtä tuntia ruoanlaittoon ja syömiseen, voi aikatauluja ja priorisointia miettiä hivenen uusiksi. Jos joku nostaa esiin lapsikortin, niin sitä suuremmalla syyllä. Yhteisen ruokahetken merkitystä kotitekoisen ruoan äärellä ei voi painottaa tarpeeksi. Tässä on hyvä esimerkki ruoasta, joka syntyy kädenkäänteessä ja joka maistuu varmasti jokaiselle lapsesta vaariin. Otin itse aikaa. 20 minuuttia jääkaapin aloituksesta ensimmäiseen suupalaan. Pieni pasta kypsyy isoa nopeammin ja sopii paremmin tähän (ja näyttää kivalta).

Idea ruokaan tuli Jamie Oliverilta, mutta muutin reseptin täyteen ykkösiä, jotta se olisi mitätänäänsyötäisiin-paniikissa mahdollisimman helppo muistaa kaupassa.

Ykköspasta
4-6 hlölle
1 paketti pientä pastaa (500 g)
1 paketti pekonia
1 pussi pakasteherneitä (tietty tuoreita, jos on)
1 prk ranskankermaa
1 puska minttua hienonnettuna
1 sitruunan raastettu kuori ja mehut
111 g parmesaania raastettuna (tai enemmän)
1 nokare voita
(1 kuppi pastan keitinvettä)
suolaa
pippuria

Laita pastavesi kiehumaan. Pilko pekonit pieneksi, lorauta isolle paistinpannulle oliiviöljyä ja laita pekonit kuumenevalle pannulle. Kun pastavesi kiehuu, suolaa se ja kaada mukaan pasta. Pekonin paistuessa ja pastan kiehuessa raasta sitruunasta keltainen osa kuorta. Raasta parmesaani. Paista pekoni rapeaksi. Kun pasta on vielä ihan hiukan raakaa, kaada kuppiin keitinvettä ja valuta pasta lävikössä. Laita pannulle herneet. Kaada pastat mukaan. Kaavi ranskankerma pannulle. Raasta mukaan sitruuna. Kippaa sekaan parmesaani ja minttu. Lorauta mukaan pastan keitinvettä. Laita vielä kruunuksi voinokare. Sekoita ja laita tarjolle.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , | 7 kommenttia

Tähderuoka: Minestrone – sesonkien kuningas

Julkaistu 7.5.2012 kirjoittajalta Jani

Tähderuoka ja ruoan hävikin pienentäminen ovat nyt tapetilla. Satuin sunnuntaina kokkaamaan erästä parhaista tähderuoista, minestronekeittoa. Sen sielu on sesongin raaka-aineissa, mutta siihen voi käyttää hyvin monenlaisisia tähteitä. Tämä ei ole piiperrystä. Siitä kertoo jo nimikin, joka tarkoittaa suomeksi isoa keittoa. Palat saa jäädä rustiikkisen kokoisiksi, kunhan niitä voi syödä lusikalla.

Oheiseen reseptiin käytin jämät juuriselleristä, kurttukaalista, persiljasta, pinaatista, salaatista, sipulista, porkkanoista, tomaatista, riisin muotoisesta pastasta ja kesäkurpitsasta. Lisäksi pakkasesta löytyi pussi herneitä. Ohje toimi mainiosti, mutta niin toimii vähän minkälainen oma sovellus tahansa. Eli suosittelen kurkkaamaan jääkaappiin tai miettimään vihannesosastolla, mistä kaikesta itse voisi tykätä. Voit jättää pekonin pois tai lisätä mukaan lisää lihaa -- vaikka tähteitä. Sesongin kunnioittaminen on keiton juju. Toukokuun alussa se on toki hivenen rajallista, mutta pistä ruokalaji korvan taakse kesän satoa varten!

Minestrone
3 valkosipulinkynttä, ohuesti viipaloituna
nyrkin kokoinen pala juuriselleriä, pieninä kuutioina
4 pientä porkkanaa, ohuesti viipaloituna
2 pientä kesäkurpitsaa, ohuesti viipaloituna
1 sipuli, hienonnettuna
4 slaissia pekonia, hienonnettuna
1 tomaatti, lohkoina
puska persiljaa, hienonnettuna, myös varret
4 lehteä kurttukaalia, suikaloituna
kourallinen pinaattia, suikaloituna
muutamia salaatinlehtiä, suikaloituna
pussi pakasteherneitä (mielummin toki tuoreita)
2 l kasvislientä
150 g pientä pastaa
oliiviiöljyä
suolaa
pippuria

Pesto
puska basilikaa
0,5 dl pinjansiemeniä
1 dl parmesaania
1 dl oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Ota iso kattila ja kuumenna siinä oliiviöljyä. Paista keskilämmöllä pekonia, juureksia, sipulia ja valkosipulia muutama minuutti. Lisää mukaan kesäkurpitsaviipaleet ja paista vielä 3-4 minuuttia. Lisää pataan tomaattipalat, kaalit, pinaatit ja tuoreet herneet. Pakasteherneet kannattaa lisätä vasta haudutuksen puolivälissä. Kaada mukaan kasvisliemi ja pasta. Anna hautua, kunnes pasta on al dente. Tee sillä välin pesto.

Murskaa morttelissa sekaisin basilikanlehdet, pinjansiemenet ja parmesaani. Kaada oliiviöljyä sen verran, että aikaiseksi tahnan. Maista ja mausta suolalla ja pippurilla mieleiseksi.

Keiton ollessa liki valmista, kippaa mukaan salaatinlehtisuikaleet. Hämmennä ja nosta lautasille. Laita tymäys pestoa päälle ja kruunaa lorauksella hyvää oliiviöljyä.

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Kasvumaan esittely

Julkaistu 5.5.2012 kirjoittajalta Jani

Tulevissa bloggauksissa käsitellään aika paljon siirtolapuutarhan arkea ja juhlaa, joten palstamme esittely lienee paikallaan. Tässä ensin keväistä tonttia. Mökkikuvia sitten, kun muutto on tehty ja paikat ojennuksessa.

Piha ostettaessa.

Piha nyt.

Kesäkausi häämöttää ja siirtolapuutarhaan avattiin vedet viime viikonloppuna. Muutamme maalle toukokuun puolivälissä, kun ilmat rupeavat lämpiämään ja puutarhassa alkaa olla vipinää. Tehdään jälleen selväksi, että emme hippeile kesäämme missään lautahökkelössä. Mökkimme valmistui viime vuonna ja mukavuuksiin kuuluu sähkön ja veden lisäksi mm. lattialämmitys, wc, sauna ja suihkukaappi. Tilaa on kahdessa seisomisen kestävässä kerroksessa yhteensä hivenen vajaa 40 neliötä + kylpyhuone ja sauna.

 

Ostimme mökkimme viime kesänä viikkoa ennen juhannusta. Niinpä pääsemme osallistumaan ensimmäiseen täysimittaiseen kasvukauteen vasta tänä vuonna. Viime vuonna pääpaino oli saada mahdollisimman nopeasti kasvulaatikot kyhättyä ja raivattua pihalle niille tilaa. Aiemmin tontilla oli vain savinen pieni perunamaa sekä hyötykasveista kaksi viinimarjapuskaa, osittain rusakon syömä omenapuu sekä pidemmälle kasvanut kirsikkapuu. Aluksi ydinasia olivat yrtit. Juurekset tulkoon, jos ehtivät. Yllättävän hyvin kerkesivätkin. Ainoastaan palsternakka jäi hivenen kapoisaksi. Kukkapenkki oli periaatteessa täynnä rikkakasveja.

Kukkapenkki ostettaessa ja parin päivän huhkimisen jälkeen.

Paljon tehtiin, mutta paljon myös nautittiin. Päätimme alkuun, että teemme kaikkea minkä pystymme, mutta emme tapa itseämme hommien alle. Mökki on hankittu nautintoja varten. Niitä täytyy olla kaikenaikaa. Onnistuimme yhdistämään innon ja ilon varsin mallikkaasti. Saimme paljon aikaan, mutta muistoihin jäi päällimmäiseksi mahtava kesä. Viikon verran vietimme jo perinteeksi muodostuneella Suomi-turneella.

Vanhasta ovesta saadaan hieno pöytä terassille, jahka hankimme siihen pleksin. Toimi tosin hyvin jo viime kesänä.

 

Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. Seuraavia projekteja ovat mm. aidan teko, etupihan suunnittelu ja toteutus, rinteisen pihan porrastus, terassin ja mökin maalaus, sadevesiputken kaivaminen, ikkunallisen kasvulaatikon tekeminen, uuden kasvulaatikkorivistön tekeminen, pleksin hankkiminen terassipöydän päälle, viistossa olevan kukkapenkin nosto ja sen reunaan kivimuurin kasaaminen, 1,5-metrisen tuijan paikan vaihtaminen jne. jne. Asia kerrallaan.

Kirsikkapuu voi hyvin, mutta omenapuusta rusakko oli aiempana talvena syönyt keskivarren ja sen varmaan korvaan uudella puulla tänä kesänä.

Toinen yrttiympyrä. Selleri, ruohosipuli, kaksi lajiketta oreganoa, iisoppi, lipstikka.

Viinisuolaheinä ja ruohosipuli puskevat jo täyttä häkää.

Tämän kesän eka ostettu kasvi oli raparperi.

Syksyllä kaivettu sadevesioja täytyisi kohdentaa toisin ja laittaa maan sisään.

Asuntomessuilta ostetut aurinkotuolit ovat paitsi hienonnäköisiä, myös erittäin hyviä istua ja nauttia.

My home town.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Grillattu entrecôte tartar-kastikkeella leivän päällä

Julkaistu 3.5.2012 kirjoittajalta Jani

Ruoanlaiton hienoimpia hetkiä on, kun odotukset ylittyvät. Nyt se sattui siirtolapuutarhamökillä grillauskauden alkaessa.

Sitä ajattelee kyseistä ruokaa tai lukee reseptiä ja miettii, mille se voisi maistua. Sitten ryhdytään toimeen ja ennustetaan makukokemusta pitkin valmistelua. Ja se hetki, kun ensimmäinen haarukallinen sujahtaa suuhun ja maku onkin ennakoitua selvästi parempi. Tässä olisi sellainen ruoka. Pihvin, kastikkeen ja leivän yhteenlaittamisen ei olisi kuvitellut tuottavan wow-elementtiä, mutta toisin kävi. Sain inspiksen Paul Svenssonin mainiosta Grilli kuumana -kirjasta. Ainesosien suhteita on muutettu lähemmäksi omaa makuani. Maista majoneesia ja kastiketta matkan varrella ja tee niistä prikulleen mieleisesi. Teethän majoneesin itse, kaupan versio ei vain ole sama asia.

Entrecote tartar-kastikkeella ja grillatulla leivällä

4 entrecote-kyljystä
tartar-kastiketta
4 viipaletta vaaleaa maalaisleipää
suolaa
pippuria
(yrttejä, esim. persiljaa, timjamia, rosmariinia)

Mausta lihat suolalla ja pippurilla. Kuumenna grilli ja grillaa pihvit mieleiseksesi (Harras toiveeni on, ettei kypsäksi asti. Itse olen medium-miinus -miehiä, jos vain lihan laatu sen kestää.). Kääntele muutamaan kertaan. Kokonaisena kimpaleena grillattuna sisälämpötilan pitäisi näyttää 50 astetta. Ota lihat folioon ja anna niiden vetäytyä muutama minuutti. Grillaa sillä välin leivät molemmin puolin. Leikkaa liha sentin parin siivuiksi. Levitä leiville tartar-kastiketta ja asettele lihasiivut päälle. Voit myös ripotella yrttejä päälle. Nauti.

Tartar-kastike
1/2 sipuli hienonnettuna
1 omena hienonnettuna
50 g suolakurkkua hienonnettuna
100 g hillosipulia hienonnettuna
1 puntti persiljaa hienonnettuna
3 dl majoneesia (kts. ohje alempana)

Majoneesi
2 keltuaista
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
2 tl sinappia
2 rkl viinietikkaa tai sitruunamehua
2-3 dl rypsiöljyä

Sekoita kulhoon keltuainen, sinappi, suola ja valkopippuri. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhana koko ajan vispaten voimakkaasti (toisen kaataessa homma on helpompaa). Pidä välillä taukoa, vispaa ja anna ainesten sekoittua kunnolla. Kaada viinietikka välillä sekaan.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Chilinen possu-papupata

Julkaistu 26.4.2012 kirjoittajalta Jani

Olen höpöttänyt kotona iät ajat papujen suosimisesta, mutta se on jäänyt pitkälti puheeksi. Tänä viikonloppuna aion ryhdistäytyä ja käyttää kaappiin kertyneitä papupurkkeja eri tyyppisiin ruokiin. Mustasilmäpapuja oli kertynyt eniten, joten aloitin niistä tekemällä hivenen chili con carnen tapaista pataa. Maku on loistava, mikäli käytät jotain edullista ruhonosaa possusta kuten potkaa. Itse en ehtinyt kunnon lihatiskille, joten tyydyin tällä kertaa palvikinkkuun. Yllättävän hyvää tuli niinkin, pitkälti savuisen maun ansiosta. Helppo, edullinen ja hyvin maukas ruoka! Muista laittaa pavut likoamaan edellisenä päivänä!

Markettichilit
Markettien chilivalikoima on Suomessa yleensä surkea. Punaisten “peruschilien” tulisuudesta ei osaa koskaan sanoa mitään. K-kaupoissa löytyy usein äärivaihtoehdot: punainen, todella mieto chili sekä habanero. Toinen on chiliruokaan liian mieto ja toinen liian tulinen. Itse löysin tällä kertaa tuoretta jalapeñoa sekä mainittua, mietoa punaista chiliä. Tulisuudesta tuli juuri sopiva. Mikäli pelkäät liikaa tulisuutta, kannattaa jättää sivuun hiukan chiliä varoiksi ja lisätä ne puolivälissä mukaan, mikäli makuhermot sitä kestävät tai vaativat. Ja jos tuli tehtyä liian tulista, voit pyöristää makua sokerilla tai hunajalla.

Meksikolainen chilinen possu-papupata
6-8 hlölle 

3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli, hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 laakerinlehti
1 possunpotka (itse laitoin palvikinkkua palasina)
500 g mustasilmäpapuja, yön yli liotettuna ja valutettuna (muutkin pavut käy)
2 rkl jauhettua juustokuminaa
2-3 tuoretta jalapeñoa, siemenet poistettuna ja hienonnettuna
2-3 miedompaa chiliä, siemenet poistettuna ja hienonnettuna
1 tlk tomaattimurskaa
1 puska tuoretta korianteria
0,5 limen puristettu mehu
suolaa
pippuria
vettä
(limenlohkoja koristeeksi)

Kuumenna isossa kattilassa oliiviöljy. Lisää sipuli, laakerinlehti ja potka. Paista n. 5 min välillä pyöritellen. Lisää valkosipuli ja paista minuutin verran. Lisää pavut, chilit, tomaattimurska, juustokumina ja korianteri. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada mukaan vettä sen verran, että pinta nousee pari senttiä papuja korkeammalle. Kiehauta, laita kansi päälle ja anna hautua tunnin verran tai kunnes pavut ja liha on kypsää. Pyöräytä välillä ja maista, onko tulisuus sopivaa. Lisää nestettä, mikäli tarpeen. Irrota lihasta luu. Purista mukaan limen mehu. Mausta mieleiseksesi ja tarjoile. Voit laittaa limenlohkoja koristeeksi lautaselle.  Näin helppoa!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Rooman ravintoloita – osa 3

Julkaistu 25.4.2012 kirjoittajalta Jani

Roomalaiset ruokamuistot jatkuvat trilogian viimeisessä osassa. Ensimmäiset ravintolakatsaukset pääset lukemaan tästä ja toiset tästä. Ja taas syödään!
Klikkaa kuvia, niin näet ne isompana! 

En ole tainnut muistaa mainita pientä, mutta paljon kuvaavaa seikkaa italialaisista ravintoloista. Epämääräisen oloisissakin paikoissa on yleensä kangasliinat ja -servetit. On aina tapaus, kun Suomessa törmää sellaisiin. Kertoo paljon asiakkaan ja ruoan arvostuksesta. Viikon reissulla taisi kahdessa paikassa olla paperiservetit.

Tältä illalliselta odotimme hyvin paljon. Italiassa ei liiemmin tule vastaan fine dining -ravintoloita. Michelinin tähtitasoon emme halunneet ruokabudjettiamme kasvattaa. Löytäessäni TripAdvisorin neljänneltä sijalta Ad Hocin, jossa maistelumenu viineineen kustansi (nettivarausalennuksen kanssa) 71 euroa, laitoin heti alkumatkasta varauksen menemään ja sain pöydän. Olisi paikassa tosin ollut muutenkin tuolloin tilaa.

Palvelu oli ensisilmäyksellä jäykempää kuin aiemmissa rafloissa. Keittiöntervehdyksenä tuli jokin oliivimassamakupala. Lisäksi saimme neljää erilaista leipää. Otin roomalaisen menun, johon kuului alkuun ricottalla ja basilikalla täytettyä kesäkurpitsankukkaa, artisokalla ja buffalomozzarellalla täytetty nyytti sekä carpaccio pecorinolla. Vaimon merimenu alkoi merikrotti-carpacciolla, savulohella, parsalla ja briossilla sekä paistetuilla pikkumustekaloilla. Primi sisälsi Rooma-menussa pasta carbonaraa kolmella tavalla: perinteisenä sekä hunajaisilla herkkusienillä ja mustalla tryffelillä vauhditettuna. Merellisenä pastana tarjoiltiin kampela-parmesaani-sitruunapastaa sekä spaghettia pikkumustekalojen ja kesäkurpitsan kanssa. Roomalainen liharuoka sisälsi saltimboccaa artisokalla sekä Brunello-viinissä marinoitua, paahdettua ja hivenen rapeaksi leivitettyä naudanfileetä. Kalasaalis piti sisällään merikrottia sienien ja kesäkurpitsan kera sekä röstihenkisesti kuorrutettua vaaleaa kalaa, jonka lajia en tarkalleen muista. Jälkkäriksi saimme omenastruudelia vaniljajäätelöllä sekä crème brûlée kolmella tapaa: perinteisenä, kanelilla ja kardemummalla.

Ruoan taso oli hyvä, mutta ei fine diningiin asti. Vierastan lasilautasia. Ne eivät pysy lämpimänä ja vain harva ruoka näyttää niissä mielestäni hyvältä. Jälkkärit ja suupalan kokoiset annokset poikkeuksena. Pasta-annokseni oli jo pöytään tuotaessa sen verran jäähtynyt, että palautin sen välittömästi. Tarjoilija vakuutti, että seuraava tehdään kunnolla. Höyryävänä se saapuikin, mutta puolivälissä sekin oli jäähtynyt täysin. Lopussa meille (ja muille) iskettiin mukaan skumppapullo keittiön kiitoksena. Outoa. Palvelu oli jäykän fiiniä, mutta ei millään tavalla vakuuttavaa. Jäykkyys on hienoa, kun se osataan. Kun ammattitaito riittää normaalin tarjoilijan tasolle, se alkaa ärsyttää ja tekisi mieli pyytää tyyppiä relaamaan. Ruoat ja viinit selostettiin täysin ulkomuistista ilman vähäisintäkään aidon innostuksen tai ylpeyden tunnetta. Pilkkeestä puhumattakaan. Ad Hoc tekee kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman fiiniltä. Taidot eivät vain riitä niin ruoan kuin palvelun puolella. Trattoriamiljöössä ja -hengessä tarjoiltuna sama ruoka olisi ollut fanfaarin paikka. Nyt mieleen jäi pettymys. Skumppapullokin tuntui epätoivoiselta mielistelyltä. Se jäi lopulta kiitokseksi hotellisiivoojalle. Laskua pitkän kaavan mukaan vedetty ilta teetti 142 euroa, joten sen suhteen ei jäänyt moitittavaa.
Ad Hoc
via Ripetta 43

Toiseksi viimeisenä matkapäivänä vuorossa oli vihdoin Trasteveren idyllinen kaupunginosa. Kapeita katuja, romanttisen raihnaisia taloja ja boheemi ilmapiiri ovat yksiä Rooman parhaista anneista. Pyörimme usean mukavanoloisen ravintolan ympärillä, kunnes puolisattumalta marssimme sisään Da Carloneen. Perinteinen perheravintola, jonka päivän menulla oli kuitenkin hiukan tavallista enemmän yritystä. Vaimo ihastui jo pelkkään ajatukseen mansikka-limoncello -risotosta. Itse halusin syödä ensimmäistä kertaa cacio e pepeä. Pistää väkisin hymyilyttämään, kun tarjoilija rientää huutamaan keittiöön mammaa ja kertoo tilauksen. Risotto oli hämmentävän hyvän makuista. Sitä on ehdottomasti kokeiltava mansikkakauden koittaessa. Italialaiset mansikat ovat varsin mauttomia, joten annos voi nousta huimiin sfääreihin suomalaisilla marjoilla. Koska alku oli lupaava, päätimme nauttia lounaan raskaamman mukaan ja otimme vielä secondit. Itse sain vihdoinkin saltimbocca alla romanaa. Kun lautasella lepäili pari pienen pientä leikettä, iski annoskateus. Vaimon edessä komeili valtava kulhollinen roomalaisittain haudutettua kanaa, jota pääsin nappailemaan omalle lautaselleni. Lisukkeena oleva paistettu sikuri antoi kitkerää vastapainoa messevälle kanalle. Iso kupillinen erinomaista tiramisua täytti molempien jälkkärintarpeen. Pullo Barberaa ja vettä, pari kuppia kahvia päälle ja laskuksi 80 euroa. Suosittelen.
Antica Trattoria Da Carlone
Via della Luce 5

Tajusimme viimeisenä iltana, ettemme olleet kokeilleet kunnolla yhtä roomalaisen keittiön pilaria, kylmiä leikkeleillä, juustoilla, salaatilla ja antipastoilla varustettuja annoksia. Taannoin keisari tms. kielsi tulipalojen pelossa tulen tekemisen sisätiloissa lämmitystä lukuunottamatta. Sen seurauksena roomalaiset söivät kotonaan kylmiä herkkuja, mutta lähtivät ravintoloihin lämpimän ruoan perään. Roomalaiset käyvät yhä muuta Italiaa enemmän ulkona syömässä.

Olimme käväisseet jo pari kertaa lähistön mainiossa viinibaarissa, Cavour 313:ssa. Siellä keskiössä on viinit, joita kylmät annokset tukevat. Halusimme maistella tavallista parempia viinejä, joten emme voineet tilata juomaa pullottain. Laseittain myytävä lista oli myös loistava ja lasiin päätyi mm. Baroloa, Amarone della Valpolicellaa sekä Brunello di Montalcinoa sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä. Lautasilla oli tarjolla makoisan hapokasta sikuri-pecorino-saksanpähkinäsalaattia sekä lähiseutujen leikkeleitä ja juustoja (superhyvän maustetun hunajan kanssa). Jälkkäriksi tällä kertaa pistaasijäätelöä. Aiemmin saimme unelmahyviä jätskillä täytettyjä hedelmiä sekä kirpakan sitruunalakun makuista jäätelöä. Erinomainen palvelu, todella viihtyisä miljöö ja “rajaton” viinilista. Ei sitä voi kuin suositella. Kävimmehän siellä kolmesti. Seitsemän lasia erinomaisia viinejä ja ruoat kustansi 74 euroa.
Cavour 313
Via Cavour 313

Viimeisenä päivänä satoi kaatamalla (Suomessa tosin vieläkin lujempaa). Ruokapaikkaa ei voinut kauaa etsiä. Pujahdimme sisään eräiden portaiden puolivälissä sijaitsevaan sisilialaiseen Melo-ravintolaan. Sisällä oli sangen rento tunnelma. Kolme kuusikymppistä, ravintolaa pitävää ukkoa hyräili italoiskelmiä ohi kulkiessaan ja tarjoillessaan ja komentelivat välillä hauskasti tarjoilijanuorukaista. Seinät olivat täynnä kuvia kantisten illanvietoista. Saliin oli kärrätty vaunu täynnä mitä herkullisemman näköisiä grillattuja kasviksia. Loistava myyntikikka, joka toimi myös meidän kohdalla. Olivat erinomaisia. Lounaspastaksi vaimo valitsi al’arrabiatan ja minä suosikkini, all’Amatricianan. Molemmat rustiikkisia ja erittäin onnistuneita. Jälkiruoaksi papparaiset myivät meille sisilialaisen juustokakun, joka saaren maun mukaan oli maukas, mutta tuhottoman makea. Jouduimme häpeillen jättämään lautaselle pienen palan. Puolikkaan karahvin, kahvien ja veden kera maksettavaa kertyi 44 euroa. Suosittelen sisilialaisena vaihtoehtona.
Trattoria Melo
Via Magnanapoli

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti