Mikä kirjalle nimeksi eli “Sydänten presidentin” tarina

Kirjan nimeäminen on huomattavasti lapsen nimen keksimistä vaikeampaa puuhaa. Uskokaa pois. Moni kirjailija on matkaansaattanut enemmän teoksia kuin tenavia ja lasten nimiä ei useinkaan varsinaisesti keskitä, ne tavallaan valitaan olemassa olevien nimien listalta. Jokainen meistä, joilla omaa jälkikasvua on tietää, ettei lasten nimen antaminen ole sekään maailman yksinkertaisinta puuhaa.

Kirjan nimiin liittyy myös se kiusallinen ongelma, että suuri osa hyvistä nimistä on ikäänkuin varattu. Kukaan ei antaisi kirjalleen nimeksi “Jäniksen vuosi”, “Tuntematon sotilas” tai “Puhdistus“. On siis keksittävä jotain uutta. Uusia sanoja putkahtaa kieleemme vuosittain, mutta menee vuosikymmen ennen kuin näemme jäävätkö ne eloon. Kirjan nimen pitäisi olla myös lyhyt ja iskevä.

Ryhtyessämme Riikka Kämpin kanssa kirjoittamaan Pekka Haaviston vaalikampanjasta kertovaa kirjaa mietin useampaan kertaan mahtaisimmeko päästä yksimielisyyteen nimestä. “Avoimella Lähteen asteikolla” arvioituina sekä Riikkaa että minua voi pitää varsin päättäväisinä ihmisinä. Entä jos päätyisimme asiassa eri kannoille?

Menestyä voi toki pitkälläkin kirjan nimellä. Daniel Defoen Robinson Crusoe julkaistiin ensimmäisen keran otsikolla “The Life and Strange Surprising Adventures of Robinson Crusoe of York, Mariner: who lived Eight and Twenty Years, all alone in an uninhabited Island on the coast of America, near the Mouth of the Great River of Oroonoque; Having been cast on Shore by Shipwreck, wherein all the Men perished but himself. With An Account how he was at last as strangely deliver’d by Pirates. Written by Himself.” Ajattelimme Riikan kanssa kuitenkin jotain hieman nasevampaa.

Keskustellessani kirjan avaustekstistä mainio kustannustoimittajamme Jyri Hänninen totesi kokemuksellaan “älä ajattele epilogia, jossain vaiheessa kirjoittamista vain huomaat, että se tulee”. Näin meille myös kävi, aikamme kirjoitettuamme tarina kirjoitti alkunsa käytännössä katsoen itse.

Nimi syntyi lopulta äkkiarvaamatta, miettimättä ja jopa nimen keskimisestä nautiskelematta. Istuimme Helsinki-kirjojen neuvotteluhuoneessa, pöytä oli täynnään papereita, valokuvia, hedelmiä ja virvokkeita. Yhtäkkiä kustantaja Jan Erola kysyi mitä olimme ajatelleet kirjalle nimeksi. Kerroimme pohtineemme muuatta nimeä, joka kuitenkin hieman vaivasi mieltä. Toisaalta nimi ei ollut meidän keksimämme vaan viimeisten vaaliviikkojen tilaisuudesta toiseen ja verkkokeskusteluissa kulovalkean tavoin levinnyt “Sydänten presidentti”.

Juuri tällaisissa tilanteissa hyvien kustantajien kokemus toimii. Jan ilmoitti, ettei asiaa kannata sen enempää pohtia. Siinähän se oli, nimi joka kertoisi juuri samasta asiasta kuin itse kirjakin. “Sydänten presidentti” -- makustelimme otsikkoa ja katsoimme Riikan kanssa toisiamme. Näin helpostiko se kävisi?

Ehkäpä ystävämme ja yksi kirjaamme omia havaintojaan kirjoittanut ystävämme Marko Kulmala on oikeassa tokaistessaan “Hyvä idea ei toimi”. Jos “Sydänten presidentti” olisi kaikkien mielestä heti ollut hyvä nimi se olisi varmaankin myös ponneton ja laimea.

Niin siinä sitten kävi. “Sydänten presidentti” on yhtäältä kunnianosoitus niille ihmisille, jotka tulivat eri puolilta suomalaista yhteiskuntaa tekemään Pekka Haaviston kampanjasta todellisen kansanliikkeen ja tunnevallankumouksen. Riikka näki tuon kampanjan keskellä kentien paremmin kuin kukaan muu Haaviston itsensä lisäksi. Itselleni “Sydänten presidentti” merkitsee myös sitä todellisuuksien eroa, joka syntyi televisiostudioiden keskustelujen ja vaalitilaisuuksien hurmosten välille. Kumpi edustaa todellisuutta? Kumpi edustaa yhteiskunnan sydänääniä?

Istuin taannoin ystäväni Matti Apusen kanssa iltaviinillä kun hän tokaisi “Olette varmaan valmistautuneet siihen, että saatte kritiikkiä osaksenne. Kutsutte Haavistoa presidentiksi” aina tarkasti maailmaa havainnoiva Apunen totesi.

Luulenpa, että jokainen joka malttaa lukea kirjan ennen mielipiteensä lausumista ymmärtää tehdyn valinnan. Ihan jokainen tuskin maltaa.

Sydänten presidentti (Helsinki-kirjat) julkaistaan torstaina 24.5.2012 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Piste.

Elämässä on peruuttamattomia hetkiä, kirjan käsikirjoituksen valmistuminen on yksi niistä. On lyötävä piste ja elettävä sen kanssa, minkä kirjoitimme.

Olemme nyt Riikka Kämpin kanssa tuossa pisteessä. Pekka Haaviston vaalikampanjasta kertova kirja “Sydänten presidentti” (Helsinki-kirjat) on omalta osaltamme valmis. Kustannustoimittaja Jyri Hänninen on kokemuksellaan saanut kirjan tekstit soimaan yhteen. Riikan ja allepostanneen kirjoittamien tekstien lisäksi mukana on joukko muita kirjoittajia, jotka katsovat vaaleja omasta näkökulmastaan.

Muina kirjoittajaääninä mukana ovat muiden muassa Matti Apunen, Anssi Kela, Marko Kulmala, Markus Leikola, Jari Sarasvuo, Marjaana Toiminen, Matti Vanhanen ja joukko muita mielenkiitoisia yhteiskunnallisia pohdiskelijoita. Melkoisen joukon ihmisiä ehdomme myös kirjaa varten haastatella. Haastattelujen kautta mukaan tulevat myös Pekka Haaviston ja Antonio Floresin äänet.

Pekka Haaviston vaalikampanjasta kasvoi kansalaisten oman tekemisen vyöry. Sellaisena ilmiö oli suomalaisessa politiikassa ainutlaatuinen. Riikka Kämppi piskuisen kampanjaryhmänsä kanssa osasi antaa ihmisille tilaa tavalla, johon suomalainen järjestötoiminta ja poliittiset liikeet eivät pysty. Itselleni vaalikampanjatyön veteraanina tuo näyttäytyy ihmeenä. Ihmeet eivät tapahdu, ne tehdään.

Kirjan kirjoittaminen kahdestaan on seikkailu. Keskinäisessä ajatustenvaihdossamme käytimme hetkin ilmaisuja “liian saksalainen aikakäsitys”, “hippi” ja “republikaani” kuitenkin sekä hymyn että keskinäisen kunnioituksen säilyttäen. Taisivat molemmat itseasiassa syventyä kuluneiden kuukausien aikana.

Arvostan sitä, miten avoimesti ja rehellisesti Riikka omassa tekstissään kuvaa kampanjan kohtaamia vaikeuksia sekä erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittamisesta kasvaneita ristiriitoja. Niiden kautta kirja saavuttaa sen tavoitteen, jonka hän työllemme alkujaan asetti. Saatuaan tehtäväkseen luotsata Haaviston vaalikampanjaa Riikka näet käveli kirjastoon ja pyysi suomalaisia presidentinvaalikampanjoita käsitteleviä teoksia lainaksi. Niitä ei juuri löytynyt.

Uskon myös oman tavoitteeni toteutuvan. Halusin ryhtyä kirjoittamaan teosta siksi, että kunnia vaalikampanjan onnistumisesta kuuluu tekijäihmisille, ei heille jotka ovat parhaita asettelemaan sulkia hattuunsa median edessä.

Itselleni kirjan kirjoittamiseen liittyy aina yksi merkittävä hetki. Kun piste on lyöty kirjan materiaalit siirtyvät suuriin pahvilaatikoihin. Lehtileikkeet, puretut haastattelut, eri puolilta saadut viestit ja dokumentit sekä sadat käsin kirjoitetut luonnokset saavat kannen päällensä. Laatikoiden kansiin kirjoitan “Sydänten presidentti 2012″.

Viereisellä hyllyllä odottaa yksi laatikko. Ensi syksynä julkaistavan romaanin olen ehtinyt kirjoittaa kahdesti, seuraavat kirjoituskerrat alkavat vapun juhlinnan jälkeen. Laatikon kyljessä lukee “Syyttäjä vastaan Känsä”.

 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kohtuullinen odotusaika

Ymmärrän yhä paremmin menneiden vuosikymmenten alkoholisoituneita kirjailijoita. Tuolloin kirjailija matkusti käsikirjoitusnippu mukanaan kevään tullen Helsinkiin suureen kustantamoon ja juhlallisesti luovutti käsikirjoituksen kustantajalle. Loppukesästä painokoneet lauloivat ja syksy toi tullessaan arvovaltaiset arviot, jotka pitkälti ohjasivat myös lukijoiden mielenkiintoa. Olihan tuossa aikaa traumatisoitua kuukausikaupalla.

Onneksi nykyään on helpompaa. Käsikirjoitus syntyy useinmiten siten, että kustannustoimittaja ohjaa kirjoittamista sitä mukaan kun tekstiä syntyy. Ripeimmissä tuotannoissa taiton suunnittelu alkaa hyvissä ajoin ennen tekstin valmistumista. Kovin montaa päivää ei käsikirjoitus ehdi olla valmiina, kun sitä jo viedään taiton kautta viimeisiin tarkistuksiin ja sitten painoon. Kirjailija ehtii tuskin toipua käsikirjoituksen valmistumisen juhlimisesta kun edessä ovat jo kirjanjulkaisemiseen liittyvät juhlallisuudet. Ne ovat puolestaan nykyisin niin maltillisia, ettei aikamme kirjailijoilla ole kerrassaan minkäänlaista perusteltua syytä ajautua viinan kiroihin. Palaute tehdystä työstä tulee varsin nopeasti.

Maltillisen lasillisen (single malt) aion kuitenkin tällä viikolla nostaa. Riikka Kämpin kanssa kirjoittamamme Pekka Haaviston vaalikampanjasta kertovan “Sydänten presidentti” -kirjan tekstit ovat saavat lopullisen muotonsa. On uumoilun aika.

Millaisen vastaanoton kirja saa? Mitkä asiat toimittajat kokevat kirjassa kiinnostavimmiksi? Ovatko ne myös tärkeimpiä? Kiinnittävätkö kommentaattorit huomiota Riikalle tai itselleni tärkeimpiin havaintoihin?

Olin suunnattoman ilahtunut kuullessani toimittaja Juha-Pekka Tikan kirjoittaman kirjan “130 päivää” julkaisusta. Suomessa on julkaistu aivan liian harvoja presidentinvaalikampanjoita käsitteleviä teoksia. Tikka on tarkka havainnoija, odotan mielenkiinnolla, että ehdit tutustua hänen tarinaansa. Minulla on tapana kommentoida vain kirjoja, jotka olen ehtinyt lukea, siksi ei aiheesta tällä kertaa enempää.

Edessä on lyhyt odotuksen hetki. Kirjan tarkka julkaisupäivä ei ole vielä tiedossani, Helsinki-kirjat kertoo asiasta toimittajille ja kirjakauppiaille aikanaan. Ennen kesää kirja on kuitenkin lukijoiden käsissä.

Hyvä ettei aivan heti, niin että ehdimme tässä myös nauttia hetken jännityksestä. Ja kenties perustella muutaman viinilaisillisen tulevan uumoilulla.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Kirjan kasvattamisesta

Kirja on lapsi, lapset saavat alkuunsa kovin monin tavoin. Moni kirjailija kärsii kirjallisesta lapsettomuudesta vuosikymmenen, hioo tekstiään ja rakastuu siihen niin että jokainen lapsen koulutiellä ottama askel saa sydämen käymään kitalaen alla. Toisille lupaus kirjan kirjoittamisesta syntyy hetkessä, ilman tarkempaa tietoa tulevasta. Ei aivan epätyypillinen alku myöskään lasten tarinoissa.

Lapsen ja kirjan kohdalla alun touhuilu on aina kiinnostavaa ja kiihottavaa. Ennen pitkää lapsi muuttuu haastavammaksi, alkaa muistuttaa vanhempiaan. Vanhemmat eivät voi kasvattaa lastaan yksin, tarvitaan myös suku, tarvitaan ne läheiset ihmiset, jotka tarjovat lapselle oman osansa maailman elämyksistä. Luotettujen läheisten lisäksi kirjan kasvutaipaleella heidän roolinsa kantaa kustannustoimittaja.

Hyvä ystävä asettaa ongelmien tullen ihmisen kasvokkain oman itsensä kanssa. Tämä sama ominaisuus kuuluu parhaille kustannustoimittajille. Itselläni on suuri ilo ja kunnia työstää nyt työn alla olevaa kirjaa yhdessä kustannustoimittaja Jyri Hännisen kanssa.

Keskustellessamme “Sydänten presidentti” -kirjasta Helsinki-kirjojen kustantaja Jan Erolan kanssa esitin toiveen siitä, että Jyri tulisi kirjan kustannustoimittajaksi. Tarvitsin kirjoittajana ihmisen, jonka mielipiteeseen voi nojata. Kirja on tyyliltään ainutlaatuinen, Suomessa ei näin laajaa yhtä vaalikampanjaa luotaavaa kirjaa ole aiemmin julkaistu. Kahden kirjoittajan -- Riikka Kämpin ja allepostanneen -- lisäksi kirjaan on kirjoittanut oman pienen tuokiokuvansa tai näkemyksensä varsin laaja joukko erilaisia suomalaisia näkijöitä ja kokijoita.

Jyrillä on kuoronjohtajan homma. Jokaisen kirjoittajan tulisi laulaa omalla äänellään, mutta vireessä.

Istun huomisen torstain Jyrin ja tekstin kanssa. Päivä sattuu olemaan kiirastorstai. Hyvä kustannustoimittaja osaa pitää yllä kiirastulen liekkiä ja kannustaa kulkemaan sen yli. Teksti on murrosiässä, sillä on oma vahva tahto ja kirjoittajan tulee ymmärtää sen vapauksia tiettyyn rajaan saakka. Noista rajoista on hyvä Jyrin kanssa keskustella. Jyrin antaman palaute on selkokielistä, sitä ei tarvitse arvuutella.

Pääsiäisaika meneekin sitten murrosikäisen tekstin kasvaessa omaa aikuisuuttaan kohti.

Kustannutstoimittajat tekevät tärkeää ja usein liian näkymätöntä työtä. Kun keskenkasvuinen kirja pääsee markkinoille huomaamme heidän poissaolonsa. Kun kirja on hyvä, antavat kriitikot ja lukijat kiitoksensa kirjailijalle.

Oletteko kuulleet kustannustoimittamiseen liittyvästä kirjallisuuspalkinnosta? En minäkään. Olisiko aika? Olisi?

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , | 1 kommentti

“Tänään minusta tulee oikea kirjailija”

Sunnuntaina 18.3.2012 kirjoitin muistivihkooni rivit “tänään minusta tukee oikea kirjailija”.

Sallinette pienen tarinan. Jokunen vuosi sitten istuin ravintolavaunussa matkalla Ouluun kunnianarvoisan herra kirjailijan kanssa. Ajauduimme sananmittelöön, sellaiseen joka on tyypillinen noviisien ja kaikenkokeneiden välillä kaikilla elämänaloilla, kirjallisuudessakin.

Hän, joka meistä oli julkaissut jo ennen kuin olin tarttunut ensimmäiseen aikuisten romaaniini esitti kysymyksiä joihin parhaani mukaan vastasin. Kysymysten takana lymysi epäily siitä, olisinko oikea kirjailija vaiko vain sellaisena esiintyvä sutkaniekka.

Minua tentattiin omasta kirjallisesta maustani, sain kertoa miksi pidän Antti Tuurin lauseista mutta en oikein syty Orvokki Aution tapaan kuvata maisemia. Sain siteerata lempikirjailijoitteni tuotantoa ja tulipa muutamakin kirjoitustehtävä tehtyä matkan aikana -- raittiuskilpakirjoittamista se ei ollut.

Pitkän matkan niskantaitteessa luulin jo selvittäneeni testin ja toivoin että minut aateloitaisiin kirjailijaksi myös mestarin silmissä minulle esitettiin kysymys.

- No oletkos sinä käynyt Kangasalan kirjakahvilassa haastateltavana?

- En ole.

- No et sinä sitten mikään oikea kirjailija ole.

Viime sunnuntaina minusta tuli oikea kirjailija. Kangasalan kirjakahvila on toki tuttu paikka. Kirjakahvilan kokoontuessa Kangasalan lepokodissa olen saanut olla seuraamassa suurten suomalaisten sanankäyttäjien esiintymisiä. Tuolit eivät aina ole riittäneet kaikille, mutta kirjaväen sitkaudella parituntiset ovat menneet hurahtaen.

Sunnuntaina 18.3.2012 oli oma vuoroni liittyä siihen huikeaan suomalaisten kirjailijoiden riviin, jotka Kangasalan kirjakahvila on nyt kolmatta vuosikymmentään toimiessaan tilaisuuksissaan esitellyt. 2014 kirjakahvila täyttää 30 vuotta, kyseessä on huikea kansallinen instituutio. Äitienpäivänä Kangasalla muuten esiintyy amerikkalainen runoilija Paul Polonsky.

Hyvä ystäväni ja kirjallinen innoittajani Aulis Aarnio esitteli allekirjoittaneen lämpimin ylisanoin, joiden täyttämiseen on ponnisteltava seuraavat vuosikymmenet. Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia, nelisenkymmentä ihmistä, joille tilaisuus oli aurinkoista kevätpäivää arvokkaampi. Moinen avittaa nöyräksi. Hämmästyttävän moni paikallaolija oli puhujaa nuorempi.

Kertoilin tarinoita ihmisistä ja kohtaamisista, jotka ovat olleet omalla kirjoittajantielläni tärkeitä. Paikalla ollut Marjatta Pöllänen, joka antoi nuorelle kirjoittajalle kärsivällisesti varsin samansisältöisen palautteen siitä, miten lukija tulee kirjoittaa lehtijuttuun sisään. Hän muuten antoi minulle mahdollisuuden kirjoittaa myös ensimmäiset kolumnini.

Kerroin myös kohtaamisistani ja keskusteluistani Jaakko Syrjän ja Kirsi Kunnaksen kanssa, tärkein noista keskusteluista käytiin Aulis Aarnion Vastahankaan -teoksen kirjankastajaisten jatkoilla pienillä mutta tärkeillä tunneilla. Jaakko Syrjän opastuksella on ollut suuri merkitys siihen, miten omat tarinani kirjoitan ja henkilöhahmot rakennan.

Ei aikaakaan, kun huomasin istuvani kirjapinon takana niitä signeeraamassa. Komean historian omaavan Kangasalan kirjakaupan viitseliäällä mukanaolon ansiosta kirjoja on tilaisuuksissa myynnissä.

Viikonloppu oli muutenkin varsin kirjallinen. Sain tavata suuren joukon tuttuja ja tuntemattomia kirjoittajia Hotelli Tammerin Vihtorin kirjaston kirjamessuilla. Keskustelin nuoren lahjakkaan runoilijan kanssa viskin äärellä kirjailijana olemisen ytimestä.

Nuori mies kävi terhakkaasti keskusteluun ja haastoi vanhan miehen. Yhtäkkiä löysin mielestäni kysymyksen jolla sain nuoren miehen rauhoittumaan.

- No oletkos sinä käynyt Kangasalan kirjakahvilassa haastateltavana?

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , | 5 kommenttia

Rakkaat vapaaehtoiset, en ymmärrä teitä!

Maan kaunein ravintolasali on jälleen kerran valmis Vihtorin kirjaston kirjamessujen vieraille

Huomenna -- perjantaina 16.3. -- on jälleen yhden suomalaisen kirjallisuustapahtuman aika. Tampereen kunnianravoisan ja kauniin Hotelli Tammerin suureen saliin astelee joukko kirjanystäviä kuuntelemaan eläviä runoilijoita. Lauantaipäivän ja illan aikana koko hotelli täyttyy kirjanmyyjistä, kirjailijoista, tapaamisista ja signeerauksista.

Tänä iltana mieleni on niiden reilun kahdenkymmenen ihmisen luona, jotka ovat tehneet jälleen yhden upean kirjallisuustapahtuman Suomeen -- ja jälleen kerran vapaaehtoistyönä. Luonteva ja luonnikas tapahtuma syntyy vain yhdellä tavalla, suunnattoman suurella määrällä työtä.

Sain tänään messujemme päähengetär Anne Syrjältä sähköpostin jos toisenkin. Yksi niistä pysäytti. Anne oli listannut yhteen kaikkien messujen eteen töitä tekevien vapaaehtoisten sekä messujen esiintyjien yhteystiedot. Lista oli suunnattoman pitkä. Tiedämme jokaisesta vieraasta sen milloin he saapuvat, tarvitsevatko he yösijaa, miten he ruokailevat ja monen monta muuta asiaa. Kaikki kymmenet haastattelut on käyty läpi useampaan kertaan. Juuri tällä hetkellä tiedän hieman siitä, miltä ensimmäisen avaruuslennon oteuttajista tuntui kun lähtölaskenta alkoi. Heistä tuntui hienolta.

Oma roolini kirjamessuilla on vähäinen. Minä teen vain kaikki mukavat hommat. Saan soitella kirjailijoille, rupatella kustantamojen väen kanssa ja tehdä jokusen haastattelun. Ehdin kuunnella yhden jos toisenkin keskustelun. Juuri tätä minä en messujemme ihanissa vapaaehtoisissa ymmärrä. He tekevät valtavasti hommia välttyäkseen messuohjelmalta! Samaan aikaan kun muut nauttivat Jörn Donnerin, Pekka Haaviston, Katja Ketun, Kirsi Kunnaksen, Jari Tervon tai muiden kirjailijoiden sanailusta vapaaehtoiset huoletivat siitä, että kirjailijoilla ja muulla messuväellä on kaikki hyvin.

Ja vaikka nuo ihanat ihmiset itse jäävät paitsi kaikesta siitä, minkä he muiden ihmisten eteen järjestävät, he taitavat tänäkin vuonna hymyillä, kun messut ovat ohi ja valtaosa ohjelmasta on jäänyt heiltä kuulematta.

En oikein ymmärrä heitä, mutta lienee parasta, etten tänäkään vuonna kerro sitä heille. Siitä huolimatta, suuri kiitos jokaiselle teistä. Ilman teitä tätäkään tapahtumaa ei olisi.

Kirjoittaja toimii Vihtorin kirjaston kirjamessujen taiteellisena johtajana, eikä sekaannu käytännön asioihin. Järjestely on havaittu hyväksi.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , | 2 kommenttia

Kirjat – älykkyyden stailausta?

Hjallis Harkimon keskusteluohjelma aloitti tänään huipulta, haastattelemalla presidentti Tarja Halosta. Hjalliksen ohjelma on niitä harvoja ohjelmia Suomessa, joita voi nimittää keskusteluohjelmaksi. Ohjelmassa nimittäin keskustellaan. Samaan kaartiin kuuluu mainio herra Arto Nyberg. Valtaosa keskusteluohjelmiksi väitettyjä keskusteluja on nimittäin inttämisohjelmia. Mutta se ei varsinaisesti ollut varsinainen asiani.

Hjalliksen kanssa -ohjelman lavaste on niukka, pelkistetty ja hemmetin häiritsevä. tudion seinälle on nostettu kummallisia sisustuskolmioita, joiden sisään on tungettu kirjoja. Hylly on moderni, kirjat vanhoja, yhdistelmä tuo jotenkin mieleen vinksahtaneen Cumulus-hotellin aulabaarisomisteen.

Miksi ohjelman lavasteeseen on haluttu kirjoja? Luomaan kotoisaa tunnelmaa? Muistuttamaan, että haikesta businesstohinasta huolimatta Hjalliskin saattaa olla syvällinen ja filosofinen persoona? Vai siksikö, että lavastaja ei muuta keksinyt?

Eräs tuttavani stailaa myynnissä olevia asuntoja. Hän soittelee aina silloin tällöin ja kysyy keitä kirjailijoita keski-ikäiset naiset nyt seuraavat. Hän etsii kuulemma divareista nyt kuumien kirjailijanimien aikaisempia teoksia ja ripttelee niitä huolimattomasti ympäri myynnissä olevaa asuntoa. Tämä kuulemma antaa mahdolliselle ostajalle sen tunteen, että edellinenkin ihminen joka osti saman asunnon on älykäs ja syvällinen ihminen. Ja on pitänyt asuntoa varmasti hyvin kun lukee noin hienoja kirjoja.

Sen jälkeen kun suosittelin ystävälleni Kari Hotakaisen “Huolimattomat” teosta hän ei enää ole asialla vaivannut. Potentiaalinen diakoniasiakas oli ilmesesti menettänyt kaupantekohalunsa eepoksen huomattuaan.

Olen vanhoillinen ihminen ja ylpeä siitä. Hjallis, Sinun ohjelmasi lavasteissa saa olla kirjoja, mutta niiden tulee olla suorassa. Katsojan pitää myös nähdä mitä teoksia sinä itse olet hyllyyn valinnut. Soita, jos tarvitset vinkkejä hyvistä kirjailijoista. Menestystä ohjelmalle. Muista myös kirjailijavieraat.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , | 1 kommentti

Kirjamessujen paras hetki?

Tiedättekö, mikä on kirjamessujen paras hetki? Vihtorin kirjamessujen osalta tuo hetki koettiin tänään. 16.3. -- 17.3. järjestettävien messujen ohjelma näet julkaistiin juuri hetki sitten.

Kirjamessujärjestäjien näkökulmasta tällä hetkellä kaikkein haastavain, hankalin ja raastavin osuus on takana ja kaikki mukava edessä. Kaikkein hienointa on se, että jo muutamien muitten kirjamessujen järjestäjiltä on tullut kannustava viesti “olette saaneet kasaan hämmästyttävän hyvän ohjelman”.

Hämmästyneitä olemme itsekin. Kun ennen Helsingin kirjamessuja ryhdyimme listaamaan, keitä messuilla haluamme päätimme asettaa rajan todella korkealle. Ryhmämme toivomuslista oli korskea. Siitä huolimatta olemme saaneet mitä halusimme.

Vihtorin kirjaston kirjamessut järjestetään nyt toista kertaa. Samaisessa paikassa on järjestetty viime vuosien aikana viitisenkymmentä kirjailijailtaa. Vihtorin kirjaston ohjelma perustuu kahteen asiaan, yleisöön ja ylläpitoon. Vihtorin kirjaston kirjamessujen yleisö koostuu intohimoisista kirjanystävistä, he eivät ole samoilla messuilla etsimässä hiomakonetta. En halua julistautua hiomakoneenvastaiseksi ihmiseksi, mutta yhteen maamme keuneimmista ja perinteikkäimmistä ravintolasaleista kerääntyvä väki on kirjamessuilla, ei monitoimimessuilla. Ja onhan paikalla vahvat kirjalliset perinteet, F.E. Sillanpää pisti samoissa pöydissään Nobel-palkintoaan sileäksi ja on siellä huonommatkin kirjailijat rellestäneet.

Toinen asia on Tammerin trahteeri. Kun kirjailija saapuu Tammeriin henkilökunta odottaa heitä iloisena ja huolehtii heidät ruokapöytään. Tästä on tullut paljon kiitosta ja toden totta. Monilla kirjamessuilla esiintyjät saavat itse kustantaa narikkansa ja ruokansa sekä jonottaa apetta muun messuväen kanssa. Siinähän vaihdat esiintymisvaatteita miestenvessassa muiden lorotusta kuunnellen.

Vihtorin kirjamessut ovat ihme. Ihmeet eivät tapahdu, ne tehdään. Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia tehdä messuja parinkymmenen vapaaehtoisen ihmisen kanssa. Tämä mahdollistaa myös sen, että messuille on vapaa pääsy. Myös messuilla kirjoja myyvät tahot ovat mukana kutsuttuina, ei rahan voimalla. Metrilakua tai kelttikoruja ei näillä kirjamessuilla tyrkytetä. Keräämme vapaaehtoisen pääsymaksun Naisten pankin hyväksi siksi, että arvostamme heidän työtään.

Toista vuotta järjestettävillä messuilla ei ole paljon perinteitä, joita rikkoa. Lause-Finlandia jaetaan tänäkin vuonna. Tapahtuma laajenee myös elokuvateatteri Niagaraan, jossa nähdään lauantaina erään keskustelun teemaan liittyen elokuva “Tuntematon emäntä”. Ohjelmassa on myös maailmanhistorian ensimmäinen saunassa tehtävä kirjamessuhaastattelu. Pitäähän sitä historiaa tehdä, edes hieman.

Ohessa messuohjelma, tervetuloa Tammeriin. Kauempaa tuleville vinkki, huoneet kannattaa varata oitis. Esiintyvien krijailijoiden nimet on boldattu, haastattelijoiden nimet löytyvät kauttaviivan takaa.

VIHTORIN KIRJASTON KIRJAMESSUT  16.-17.3.2012

Perjantai 16.3.2012 Hotelli Tammer

RUNON JA LAUSEEN ILTA

Klo 19.00

AVAUSSANAT  Jussi Lähde

LAUSE-FINLANDIA  2011 Marko Kulmala

RUNOTEOSTEN JULKAISUKEIKKA:

J.K. Ihalainen: Tisle

Robert Meriruoho: Göteborgilainen viikonloppusatu

Klo 19.30

KUN SUOMI PUTOS FACEBOOKIIN

Markus Leikola: Naamakirja/ Jussi Lähde

Klo 20.00

KÖLNINVETTÄ! KÖLNINVETTÄ!

Jari Tervo runot 1980 -- 1990/ Matti Apunen

 

Lauantai 17.3.2012

Elokuvateatteri Niagara

Klo 11.00

Elina Kivihalme: Tuntematon emäntä (kesto 80 min)  liput 5€

Ohjaajatapaaminen heti elokuvan jälkeen.

 

Hotelli Tammer

Klo 13.00

MANNERHEIMIN-DONNERIN LINJA

Jörn Donner: Muistiinpanoja Mannerheimista/Marko Kulmala

 

Klo 14.00

PEKKA HAAVISTO, KIRJOJEN KERSKAKULUTTAJA

Pekka Haavisto / Aamulehti Matti Posio

 

Klo 15.00

KOKOAAN SUUREMPI KAMPANJA?

Riikka Kämppi / Salla Paajanen

 

noin klo 15.30-16.00 tauko

 

Klo 16.00

RINTAMILLA JA RINTAMAILLA

Katja Kettu, Kirsti Manninen, Elina Kivihalme/ Anne Nissinen

 

Klo 17.00

KAIKKI ON SALLITTU SODASSA JA RAHASSA?

Karo Hämäläinen: Erottaja/ Jussi Lähde

 

Klo 17.45

RUNOJA

J.K. Ihalainen ja Robert Meriruoho

 

Klo 18.00

IKI-TIK TIKI-TAK

Kirsi Kunnaksen lastenlorut ja runot/ Marko Kulmala

 

Klo 19.30

NAISTENVUORO

Suvi Tirkkonen: Himoitse, leiki ja rakasta /Marinka Wieru

 

Klo 19.30

MIESTENVUORO  keskustelu hotellin saunaosastolla

Jukka-Pekka Vuori: Kasvun paikka/Marko Kulmala

 

 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 2 kommenttia

Mikä olikaan vuoden 2011 paras lause?

16. -- 17.3. Tampereella vietetään jälleen Vihtorin kirjaston kirjamessuja. Messumme tähtäävät Suomen pienimmiksi kirjamessuiksi, valtaamme kunnianarvoisan, loistokkaan ja kauniin Grand Hotel Tammerin perjantai-illaksi ja lauantaiksi.

Messujen ohjelman julkistamme lähipäivänä tässä samassa blogissa. Perjantain “Runon ja lauseen iltaa” haluan jo hieman hehkutella näin ennakolta.

Perjantain haastateltavina ovat näet runoilija Markus Leikola ja runoilija Jari Tervo. Markus on julkaissut vastikään Naamakirja -nimisen teoksen, joka on eräänlainen Facebook -ajan Spoon River -antologia. Jari Tervo puolestaan julkaisi vuosina 1980 -- 1990 neljä runoteosta. Tervoa hänen kasariaikaansaannoksistaan haastattelee Matti Apunen, allepostannut kyselee Leikolan mietteitä.

Perjantaina myönnetään jo toisen kerran Lause-Finlandia -palkinto. Palkinnon arvo on 0 (nolla) euroa. Palkinto ei ole vitsi. Pyrimme kiinnittämään huomiota hyviin kotimaisiin lauseisiin, jotka on etsitty edellisen vuoden julkaistujen teosten joukosta.

Yksimieleisen ja yksimiehisen raadin puheenjohtajana toimii tuottaja, ohjaaja ja pusakkamies Marko Kulmala. Vuoden 2010 Lause-Finlandian voitti kirjailija Petri Tamminen lauseellaan “Danny tuli Vääksyyn”.

Lause-Finlandiaehdokkaat 2011 ovat:

Jari Tervo: Layla (WSOY 2011)

”Minut kihlattiin kehdossa.”

Mikael Agricola, Aleksis Kivi, Jari Tervo. Jos kielemme kuvaa tasasivuisena kolmiona, Jari Tervo on yksi sen sivuista. Tervon kirjaamat sivut ovat määritelleet toisin sen, miten suomea kirjoitetaan. Epäonnekseen Tervo on niin suosittu, että ei voi voittaa Finlandia-palkintoa. Toisaalta, eivät voittaneet Agricola tai Kivikään.

Eero Huovinen: Lähdön aika (WSOY 2011)

”Voiko ihminen puhua omalle sielulleen?”

Emerituspiispa Eero Huovinen on Suomen merkittävimpiä ajattelijoita. Ajattelu tarkoittaa sitä, että jaksaa kysyä vielä sen yhden kysymyksen: mistä tiedämme? Huovinen kirjoittaa lähijunaa. Pysähdytään seisakkeille, aikataulussa ja sen ulkopuolella. Katsotaan ulos ikkunasta. Ihmisiä tulee, ihmisiä menee. Kysytään: mistä minä tiedän. Mistä sinä tiedät?

Kaarina Hazard ja Raimo Summanen: Lätkä (Teos 2011)

”Siellä ne menevät, yhtäkkiä pysähtyvät, eikä ilman ääntä osaa sanoa miksi näin.”

Sitä luulee, että jääkiekko valmistuu pelinä samalla hetkellä, kun astuu sinivalkoinen keinokuituperuukki päässään sponsorin kaljatelttaan. Sitä luulee, että jääkiekko valmistuu, kunhan nilkkatulehdus saadaan kuriin.

Kaarina Hazard on kielen taituri. Raimo Summanen on jääkiekolle sitä, mitä Jouko Turkka oli näyttämöille. Siis mestari. Miksi pelissä on taukoja?

Miika Nousiainen: Metsäjätti (Otava 2011)

”Kirjasto aloitti teatteritalon siivessä patruunan vaimon kirjakokoelman pohjalta.”

Miika Nousiainen pystyy yhdessä lauseessa kuvaamaan kokonaisen menneen aikakauden.

Kirjailijan velvollisuus on ajatella näkymätön näkyväksi. Harvat kirjailijat harrastavat ajattelua. Nousiainen harrastaa. Metsäjätti kertoo sen, mitä meille suomalaisille tapahtui eilen ja tapahtuu tänään uudelleen.

Jörn Donner: Muistiinpanoja Mannerheimista (Otava 2011)

”Patsailla on oma elämänsä, johon liittyy usein voimakkaita tunteita.”

Vaikka Jörn Donner on kirjoittanut vasta noin 70 kirjaa, emme pidä häntä kirjailijana. Donner on väärä kirjailija. Donnerin lauseet ovat kuin katolta putoava jäälohkare. Ne jysähtävät eteen ja muuttuvat muruiksi, myöhemmin pisaroiksi, tarttuen toisiin lauseisiin ja ajatuksiin. Donner kirjoittaa puroja, jäätä, hikeä. Täyttää merta.

Olli Lehto: Perhosten värittämä maailmani (Otava 2011)

”Runsaan kolmen vuosikymmenen ajan, 1964-1995, perhosilla oli käsittämättömän suuri osa elämässäni.”

Akateemikko, matemaatikko Olli Lehto rakastaa perhosia. Kukapa ei. Lehto on kiertänyt elämänsä maailmaa matematiikan ja perhosten perässä. Elämyksellisen intohimon edessä lukija nöyrtyy ja liikuttuu itsekin, kun vihdoin kohtaa vuorisinappiperhosen. Se on merkittävä kohtaaminen, elämässä.

 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Mikä onkaan vuoden 2012 paras lause?

Vuoden 2010 paras lause "Danny tuli Vääksyyn"

Tuottaja, kirjailija ja pusakkamies Marko Kulmalalla on jälleen haku päällä. Viimevuotiseen tapaan Kulmala muodostaa yksijäsenisen valintaraadin, jonka tehtävä on etsiä vuoden 2011 parasta lausetta vuoden kotimaisesta alkuperäiskirjallisuudesta.

Tampereella maaliskuussa 2012 jaettava toinen Lause-Finlandia on arvoltaan nolla euroa. Palkinto on osa vapaaehtoisvoimin Hotelli Tammerissa järjestettäviä Vihtorin kirjaston kirjamessuja. Tammer täyttyy perjantai-iltana ja lauantapäivänä 16. -- 17.3. kirjanystävistä, tapahtuma on pääsymaksuton, jopa tapahtumaan kutsutut kirjanmyyjät pääsevät paikalle ilmaisksi, mutta vain kutsusta.

Viime vuoden Lause-Finlandian voitti kirjailija Petri Tamminen lauseellaan “Danny tuli Vääksyyn”.

- Petri Tamminen ottaa lauseet vakavasti. Hän on läpi koko tuotantonsa osoittanut intohimoa lausetta kohtaan. Lause onkin kirjailijan työkalupakin vasara ja naula. Ilman hyvää lausetta ei synny merkittävää kirjallisuutta, perusteli Kulmala viimevuotista valintaansa.

- “Danny tuli Vääksyyn” on lauseena puhdas ja selkeä. Se on kuin äärimmilleen pakattu liitetiedosto. Kolmen sanan lauseeseen on puristettu vuosikymmenien siivu suomalaista populaarikulttuuria ja maantiedettä. Jokaisella aikuisella suomalaisella on mielessään kuva Dannysta. Jokainen aikuinen suomalainen osaa kuvitella mielessään Vääksyn, vaikka ei olisi siellä käynytkään.

Onletko Sinä löytänyt hyvän lauseen tämän vuoden kotimaisista kirjoista? Millainen on mielestäsi hyvä lause? Tuleeko mieleesi lauseklassikoita?

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , | 1 kommentti