Kirjan nimeäminen on huomattavasti lapsen nimen keksimistä vaikeampaa puuhaa. Uskokaa pois. Moni kirjailija on matkaansaattanut enemmän teoksia kuin tenavia ja lasten nimiä ei useinkaan varsinaisesti keskitä, ne tavallaan valitaan olemassa olevien nimien listalta. Jokainen meistä, joilla omaa jälkikasvua on tietää, ettei lasten nimen antaminen ole sekään maailman yksinkertaisinta puuhaa.
Kirjan nimiin liittyy myös se kiusallinen ongelma, että suuri osa hyvistä nimistä on ikäänkuin varattu. Kukaan ei antaisi kirjalleen nimeksi “Jäniksen vuosi”, “Tuntematon sotilas” tai “Puhdistus“. On siis keksittävä jotain uutta. Uusia sanoja putkahtaa kieleemme vuosittain, mutta menee vuosikymmen ennen kuin näemme jäävätkö ne eloon. Kirjan nimen pitäisi olla myös lyhyt ja iskevä.
Ryhtyessämme Riikka Kämpin kanssa kirjoittamaan Pekka Haaviston vaalikampanjasta kertovaa kirjaa mietin useampaan kertaan mahtaisimmeko päästä yksimielisyyteen nimestä. “Avoimella Lähteen asteikolla” arvioituina sekä Riikkaa että minua voi pitää varsin päättäväisinä ihmisinä. Entä jos päätyisimme asiassa eri kannoille?
Menestyä voi toki pitkälläkin kirjan nimellä. Daniel Defoen Robinson Crusoe julkaistiin ensimmäisen keran otsikolla “The Life and Strange Surprising Adventures of Robinson Crusoe of York, Mariner: who lived Eight and Twenty Years, all alone in an uninhabited Island on the coast of America, near the Mouth of the Great River of Oroonoque; Having been cast on Shore by Shipwreck, wherein all the Men perished but himself. With An Account how he was at last as strangely deliver’d by Pirates. Written by Himself.” Ajattelimme Riikan kanssa kuitenkin jotain hieman nasevampaa.
Keskustellessani kirjan avaustekstistä mainio kustannustoimittajamme Jyri Hänninen totesi kokemuksellaan “älä ajattele epilogia, jossain vaiheessa kirjoittamista vain huomaat, että se tulee”. Näin meille myös kävi, aikamme kirjoitettuamme tarina kirjoitti alkunsa käytännössä katsoen itse.
Nimi syntyi lopulta äkkiarvaamatta, miettimättä ja jopa nimen keskimisestä nautiskelematta. Istuimme Helsinki-kirjojen neuvotteluhuoneessa, pöytä oli täynnään papereita, valokuvia, hedelmiä ja virvokkeita. Yhtäkkiä kustantaja Jan Erola kysyi mitä olimme ajatelleet kirjalle nimeksi. Kerroimme pohtineemme muuatta nimeä, joka kuitenkin hieman vaivasi mieltä. Toisaalta nimi ei ollut meidän keksimämme vaan viimeisten vaaliviikkojen tilaisuudesta toiseen ja verkkokeskusteluissa kulovalkean tavoin levinnyt “Sydänten presidentti”.
Juuri tällaisissa tilanteissa hyvien kustantajien kokemus toimii. Jan ilmoitti, ettei asiaa kannata sen enempää pohtia. Siinähän se oli, nimi joka kertoisi juuri samasta asiasta kuin itse kirjakin. “Sydänten presidentti” -- makustelimme otsikkoa ja katsoimme Riikan kanssa toisiamme. Näin helpostiko se kävisi?
Ehkäpä ystävämme ja yksi kirjaamme omia havaintojaan kirjoittanut ystävämme Marko Kulmala on oikeassa tokaistessaan “Hyvä idea ei toimi”. Jos “Sydänten presidentti” olisi kaikkien mielestä heti ollut hyvä nimi se olisi varmaankin myös ponneton ja laimea.
Niin siinä sitten kävi. “Sydänten presidentti” on yhtäältä kunnianosoitus niille ihmisille, jotka tulivat eri puolilta suomalaista yhteiskuntaa tekemään Pekka Haaviston kampanjasta todellisen kansanliikkeen ja tunnevallankumouksen. Riikka näki tuon kampanjan keskellä kentien paremmin kuin kukaan muu Haaviston itsensä lisäksi. Itselleni “Sydänten presidentti” merkitsee myös sitä todellisuuksien eroa, joka syntyi televisiostudioiden keskustelujen ja vaalitilaisuuksien hurmosten välille. Kumpi edustaa todellisuutta? Kumpi edustaa yhteiskunnan sydänääniä?
Istuin taannoin ystäväni Matti Apusen kanssa iltaviinillä kun hän tokaisi “Olette varmaan valmistautuneet siihen, että saatte kritiikkiä osaksenne. Kutsutte Haavistoa presidentiksi” aina tarkasti maailmaa havainnoiva Apunen totesi.
Luulenpa, että jokainen joka malttaa lukea kirjan ennen mielipiteensä lausumista ymmärtää tehdyn valinnan. Ihan jokainen tuskin maltaa.
Sydänten presidentti (Helsinki-kirjat) julkaistaan torstaina 24.5.2012
