Kesäteatterikirjailija – ja ylpeä siitä!

Julkaistu 3.7.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

"Suomalaisille niin tutun vieraan vallan edustajat tarkkailevat tapahtumia EU-rahoitteisen tukkilaislautan läheisyydessä"

”Kuinka ilmiselvästi vakavasti otettavaksi satiirikoksi pyrkivä kirjailija katsoo uransa kannalta mielekkääksi kirjoittaa kesäteatterinäytelmiä?”

Itsensä selvästi aivan liian vakavasti ottavan toimittajan kysymys häkellytti hetken. Tein saman virheen kuin aina, päätin olla nokkela.

”Ei kai yksikään satiirikko toivo tulevansa otetuksi vakavasti.”

Minun nimeni on Jussi Lähde, olen kesäteatterinäytelmäkirjailija ja ylpeä siitä.

Olemme saaneet ystäväni ja kirjoittajakollegani Ilkka Talasrannan kanssa suuren kunnian. Jo toisena kesänä kirjoittamamme kesäteatterinäytelmä kantaesitetään Hollolan Honkalinnan kesäteatterissa. Tämän kesän näytelmä on nimeltään ”On lautalla EU-kahvila” -- tarinassa suomalainen kansatieteilijä, kreikkalainen talouspäällikkö ja ranskalainen markkinointipäällikkö pyörittävät tukkilaisperinnekahvilaa Näkäräjärven rannalla jossain päin Suomea. Ennen pitkää näyttämöllä häärivät niin venäläisen sukellusveneen miehistö kuin komissaari Olli Rehn puolisoineen. Farssi tulee sananmukaisesti puskista.

”Mutta eikö vakavasti otettavan kirjoittajan kannattaisi kirjoittaa kesäteatterinäytelmiä salanimellä?”

”Vain siinä tapauksessa että kirjoittajan nimessä on jotain salattavaa.”

Kesäteatteri on hieno ja vaikea laji -- juuri sen vaikeus tekee siitä hienon. Kesäteatterissa ei ole ”kohdeyleisöä”. Yleisössä istuvat kaikki ikäryhmät ja katsomosta löytyy mitä erilaisimpia ihmiskohtaloita. Kirjoittaja ei voi olettaa yleisöstään juuri mitään, ainakaan mitään sellaista jonka varaan tarinaa kirjoittaa.  Näytelmän rakenteen on palveltava koko yleisöä, tarina on kuljetettava varsin suoraviivaisesti -- oletteko joskus kuulleet kokeellisesta kesäteatterista?

”Olisitko valmis kirjoittamaan Hertta-sarjaa tai Jerry Cottonia omalla nimelläsi?”

”Luulenpa että minulla olisi enemmän annettavaa cottonistina.”

Kesäteatteria verrataan usein kioskikirjallisuuteen. Kioskikirjallisuuden tai kesäteatterin yleisössä on yksi kirjoittajien kannalta karmaiseva piirre -- he eivät kuvia kumartele. Vitsi ei naurata tai aforismi ajatteluta yhtään sen enempää vaikka sen kirjoittaja olisi kulttuuripalkinnoilla marinoitu. Rehellisen yleisön palaute on rehellinen.

Kesäteatterissa on kyse lajityypin hallinnasta. Jokainen kirjoittaja joka on päättänyt uudistaa kesäteatterin lajityyppinä on epäonnistunut. Kesäteatterin kirjoittaja valikoi rajallisista mahdollisuuksista näennäisen huolettomasti hyvin huolellisen kokonaisuuden -- kertoo tarinan joka joko puhuttelee kansaa tai sitten ei.

Itse vertaamme tarinassamme Euroopan talouskriisiä vähemmän hienovaraisesti impotenssiin. Tarinamme opetus on se, että itseensä uskovat ihmiset ja maanosat ovat valmiita tekemään ihmeellisiä asioita. Voisihan tuon saman sanoa toki otsa kurtussa jossain pienlevikkisessä lehdessä jota lukevat vain ilottomat ja jo kantansa lukinneet ihmispolot.

Minun nimeni on Jussi Lähde ja olen ylpeä siitä että olemme Ilkka Talasrannan kanssa jälleen kerran saaneet tehdä yhteistyötä Hollolan Honkalinnan upean kaartin kanssa. Keskiviikkona 4.7. kantaesityksensä saa tarina jonka me osaamme kertoa parhaiten juuri kesäteatterin keinoin.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kiitos Sastamala ja vanhan kirjallisuuden päivät!

Julkaistu 30.6.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

Mitä mahtaisikaan maksaa asiantuntijaseminaari, jossa puhuisivat Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, Arvopaperi-lehden toimittaja Karo Hämäläinen, WSOY:n entinen toimitusjohtaja Anna Baijars, kansanedustaja ja entinen oikeusministeri Tuija Brax, toimittaja Timo Harakka ja kansainvälisen rahoitusalan tuntija Taina Haahti?

Sastamalan vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmassa kaikki edellämainitut henkilöt puhuivat syvimmällä intohimolla, terävimmäksi hiotulla ammattitaidolla ja ilman että tuhatpäinen yleisö joutui lompuukiaan raottamaan. Tämä kaikki kahdesta syystä, puhujat oli kutsuttu paikalle kirjan ystävinä tai kirjailijoina -- ja he saivat kunnian esiintyä vanhan kirjallisuuden päivillä.

Vanhan kirjallisuuden päivät ovat ihme. Vuonna 1985 syntynsä saanut tapahtuma on seissyt omilla jaloillaan turvautumatta kaljatelttojen tai Yö-yhtyeen esiintymisen apuun.

Osa tapahtuman taikaa on se, ettei yleisöltä peritä pääsymaksua. Sastamalaan tullaan näkemään ja kuulemaan, ei näkymään. Erillistä “vippikylää” ei ole, kirjanystävinä sairaanhoitajat, sähkömiehet ja valtioneuvoston jäsenet ovat tasa-arvoisia. Sastamalan kirjakaupungin väki on toki oppinut hyödyntämään tapahtumaa vuosikymmenten saatossa, vallasväen kainaloon sujahtaa toive ja näkökulma jos toinenkin.

Vanhojen kirjojen myyjille Sastamala on ainoa tapahtuma, jossa ajan koettelemat kirjat ja niiden kauppiaat ovat pääosassa. Sivuosa-Oscaria antikvaarien aarteille tyrkytetään useammassa kirjallisuustapahtumassa. Täällä antikvaristi on ostavan yleisön palvelijasankari.

Vanhan kirjan päivillä tutut tapaavat toisiaan ja ihmiset tutustuvat toisiinsa. Tässäkin asiassa tittelit ovat tiessään ja kaikki seisovat samalla tasolla, koulun lattialla. Innokkaat kirjankeräilijät pitävät oikeutenaan tiukata kirjailijoilta heidän aivoituksiaan ja kysyvät mielellään useammastakin teoksesta “onko kirjailija niihin tutustunut”. Kun vastaus on kieltävä seuraa ohje “kyllä kannattaisi ennen kun kirjoitat mitään uutta”. Vinkit ovat ilmaisia ja ilmeisen hyväntahtoisia – tosin hetkin aavistuksen satakuntalaisuuteen vivahtavia.

Erkki Liikasen puhe käsitteli muuten sitä, mitä vanha kirjallisuus voi omalle ajallemme antaa. Pääjohtaja oli Chydeniuksensa, Snellmaninsa ja Smithinsä lukenut. Liikanen oli löytänyt vanhoista talousopeista nykykirjallisuutta vahvempaa moraalifilosofiaa. Kassillinen vanhoja kirjoja osoittautui painavammaksi sanaksi kuin pussillinen uusia.

Vanhassa vara parempi ja ilahduttavan moni vaihtaa varansa vanhoihin kirjoihin Sastamalassa.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Ostoslistaa Sastamalaan eli bibliofiilistelyn aakkoset

Julkaistu 28.6.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

Teen jälleen lupauksen jonka tiedän pettäväni. Uskottelen itselleni että tämän vuoden vanhan kirjallisuuden päivillä nähdään kirjallisuuden kohtuukäyttäjä Jussi Lähde. Ristikuva.

Ristikuva on elokuva- ja televisioilmaisuun liittyvä termi jossa katsoja viedään nopeasti hetkestä toiseen. Näen jo itseni seisomassa lauantaina useamman banaanilaatikon kanssa ja miettimässä miten saan laatikot kuljetettua mukaani sekä ihmettelemässä miksi tilini on tyhjä. Ristikuva, vuodesta toiseen.

Tänä vuokka olen päättänyt keskittyä Kalevi Sorsaan. Hankin vain Sorsan tuotantoa sekä hänestä kertovaa kirjallisuutta. Ja kenties hieman kirjoja, jotka kertovat ajasta joka teki Sorsasta Sorsan. Siinä se on -- bibliofiilin takaportti. Onko maailmassa olemassa yhtään kirjaa joka ei omalla tavallaan kertoisi Kalevi Sorsasta? Kravattien historia? Piipputupakan tarina? Mediakritiikkiä? Kuten huomaatte, Sorsa on kaikkialla! Ristikuva.

Älkää erehtykö luulemaan että kaipaan Sastamalassa vain kirjoja. Kyse on myös ihmisistä. Kaksi päivää avointa ja häpeilemätöntä tunnustuksellista bibliofiilistelyä. Ilman tarvetta häpeillä omaa erikoislaatuisuuttaan. Miksi sijoittaa rahaa tapettiin kun seinät voi päällystää myös kirjahyllyillä! Ristikuva.

Hyvät ystävät, Sastamalassa tavataan. Ja kyllä, kun näette kainalossani uusia vanhoja kirjoja olen valmistautunut kertomaan mitä tekemistä niillä teoksilla on Kalevi Sorsan kanssa. Tunnetusti hän saattoi aikanaan vierailla samassa kaupungissa kirjan päähenkilön kanssa!

 

 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , | 1 kommentti

Kohti Vammalaa! (lausutaan Sastamala)

Julkaistu 25.6.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

Perjantaina 29.6 ja lauantaina 30.6. suuri joukko kirjanystäviä kokoontuu Vammalaan. Kyllä, minä tiedän, mutta kieleni ei vain vielä oikein taivu sinällään hienoon ja historiarikkaaseen nimeen Sastamala. Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät kun ovat itselleni monella tavalla merkittävä tapaaminen.

Isälläni ja edesmenneellä äidilläni oli tapana kuljettaa veljessarjaamme ympäri laajaa kotimaatamme opettajapariskunnan armoitetunmittaisten kesälomien aikana. Myönnän avoimesti kärsväni edelleen jonkinasteisesta puukirkkoallergiasta. Sen verran monta hirsi- ja paanumestareiden kättentyötä tuli aikanaan ratsattua. Yleensä sittemmin filosofiksi äitynyt veljeni joko voi pahoin tai oksensi kanssamme auton takapenkillä. Parhaimmat muistoni perheen yhteisistä matkoista liittyvät silloisiin Vammalan vanhan kirjallisuuden päiviin sekä Turun kirjamessuille. Isäni on bibliofiili ja fiilis on periytyvää.

Kiitos vanhempieni ja isovanhenmpieni meistä veljeksistä tuli eri mittaisia ja näköisiä kirjatoukkia. Sen hienompaa perintöä ei ihminen voi saada

Olen viime vuosina saanut käydä puhumassa kaikissa maan tärkeimmissä kirjallisuustapahtumissa yhtä lukuunottamatta, sitä tärkeintä. Niinpä on myönnettävä, että silmäkulma kostui kun puhelimeni soi keväällä ja minulta kysyttiin voisinko harkita tulla keskustelijaksi vanhan kirjallisuuden päiville. Harkita?

Lauantaina kello 15.00 keskustelemme siis aiheesta ”Flopit ja bestsellerit” päätoimittaja Jarmo Papinniemen johdolla. Saan keskustella upeiden, kokeneiden ihmisten kanssa, mukana ovat kirjailijat Raija Oranen ja Virpi Hämeen-Anttila, kustannustoimittaja Mikko Aarne sekä allekirjoittanut.

Itse aion tuoda keskusteluun hieman historiaa siitä miten hidasta oli esimerkiksi mestari Arto Paasilinnan yleisön rakentuminen. Kustantamot ovat muuttuneet yhtäjalkaa muun maailman kanssa yhä lyhytjännitteisemmiksi. Liian moni kirjallisuudesta kiinnostunut tai kirjailijaksi haluava unohtaa että yleisö on lunastettava yksi kerrallaan, median suotuisakaan silaus ei siihen yksin riitä. Tässä asiassa kirjallisuuden, musiikin ja politiikan logiikat ovat hämmentävän samanlaisia. Jälkikäteen on helppo sanoa milloin joku alkaa menestyä, mutta jäkeenpäin on myös nähtävissä miten kauan aiemmin menestyksen juuri on luotu ja miten siitä on uutteruudella huolehdittu.

Saan elää tuollaisen pienen tärkeän hetken jo vanhan kirjallisuuden päiviä edeltävänä torstaina 28.6. Turussa. Kello viiden oluiden aikaan Ravintola Koulun historianluokassa kokoontuu joukko ihmisiä pohtimaan vaalikampanjoinnin olemusta. Tutkija Mari K. Niemen juontamassa tilaisuudessa olemme paikalla me - Riikka Kämppi ja allekirjoittanut. Aihetta pohjustetaan kirjoittamamme Pekka Haaviston vaalikampanjaa käsittelevän ”Sydänten presidentti” (Helsinki-kirjat) -teoksen kautta.

Juuri tällaisissa tilaisuuksissa lukijakunta rakentuu jos ja kun on rakentuakseen. Minulta kysytään usein mikä on sopiva eduskuntavaalikampanjan mitta. Vastaan aina ”yhdeksän vuotta” -- tämä siksi että kovin moni kansanedustajista on tullut valituksi kolmannella yrittämällään. Viime eduskuntavaalit toivat tähän oman rytmihäiriönsä.

Juuri tästä syystä meidän kirjilijoiden kannattaa matkata välillä kauaskin tapaamaan piskuistakin yleisöä. Yksikin tuleva soihdunkantaja on sen päivänmatkan väärtti -- innokas ihminen joka pistää ajattelumme koville, innostuva ihminen joka vie sanaa omista sanoistamme eteenpäin. Suomalaista kirjallisuutta ei olisi ilman noita tilaisuuksia, pieniä ja suuria. Siksi kaikkien meidän kirjoittajien kiitos jokaisen tapahtuman järjestäjille ja vapaaehtoisille.

Julkaistuani erään ensimmäisistä kirjoistani eräs kunnioittamani kirjailija tokaisi minulle tuopin äärellä miten kymmenes kirja kertoisi olisiko minusta tai kenestäkään muusta tähän lajiin -- kirjailijaksi. Tästä asiasta ajattelin vanhan kirjallisuuden päivillä muistuttaa niin lukijoita kuin kustantajiakin. Parhaat kirjat eivät aina saa suurinta huomiota kohtdalleen, mutta kirjan ollessa hyvä sama tekijä löytää ajallaan aiheen joka on ajassa kiinni kynsin ja hampain. Silloin syntyy aikaa kestävä bestseller. Kunhan kirjailijat ja kustantajat jaksavat muistaa, että alan tärkein ominaisuus on sitko. Halu ylittää itsensä yhä uudelleen.

Mikä on floppi ja mikä bestseller?

Odotan mielenkiinnolla muiden keskustelijoiden sekä yleisön näkemyksiä. Toivottavasti tapaamme Turussa ja Sastamalassa (lausutaan Vammala)

Sastamalan vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmasta löydät lisätietoja osoitteesta http://www.vanhankirjallisuudenpaivat.com/

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kirjailijahaastatteluja ja kirjailijahaastatteluja

Julkaistu 4.6.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

”Moi, onks joku soittanu sulle jo, kun mulla siis soi täällä biisi ja mä tekisin tän biisin aikana nyt susta nopeen haastattelun siitä sun uudesta kirjasta. Ei, en oo lukenu, mutta mulla on tässä tää Ilta-Sanomat niin tässähän tää on ikäänkuin koko juttu, eiks vaan. Tota tää biisi loppuu just että suorassa lähetyksessä ollaan niinku muutaman sekan päästä”.

Eihän siinä sitten mitään. Puhutaan muutama minuutti suorassa lähetyksessä, joskin itse olen juuri ylittämässä mannerheimintietä ja koetan olla jäämättä skeittilaudan alle samalla kun koetan pitää molempia ostoskasseja vasemmassa kädessäni ja löytää mahdollisimman hiljaisen paikan haastatteluhetkeä varten. Kuka sanoi, että kirjailijan työ ei ole jännittävää.

Olemme saaneet Riikka Kämpin kanssa kiertää erilaisia tilaisuuksia, todella hienoja sellaisia. Olemme nauttineet maan parhaitten haastattelijoiden antaumuksella tekemistä kysymyksistä. Marjaana Toiminen ”Kirjailijat Kämpissä”, Helena Itkonen Tampereella Hotelli Tammerin kirjailijaillassa, Maailma kylässä -festivaaleilla ja Politiikan toimittajat r.y.:n lounaalla olemme saaneet nauttia ajatuksella käydyistä keskusteluista. Suuri kiitos kaikille tilaisuuksien järjestäjille, emännille ja isännille.

Tiedän myös miltä tuntuu olla median pikaruokaa. Silloin, kun joku katsoo aiheelliseksi kommentoida kirjaasi sitä lukematta tai esittää väitteitä kirjan sisällöstä niitä tarkistamatta. Siihen nähden miten paljon kirjan kirjoittaminen vie aikaa se tuntuu aavistuksen kohtuuttomalta.

- Niin siinä teidän kirjassahan kerrotaan miten….

- Ei. Ei siinä muuten kerrota mitään tuollaista.

- Ai jaa, no ainakin siinä kuvaillaan laajasti miten….

- Neljä riviä, hmm. Ehkä se sitten on laaja kuvaus.

Älkää ymmärtäkö väärin. En minä valita. Kunhan ihmettelen.

 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , | 1 kommentti

Mikä kirjalle nimeksi eli ”Sydänten presidentin” tarina

Julkaistu 6.5.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

Kirjan nimeäminen on huomattavasti lapsen nimen keksimistä vaikeampaa puuhaa. Uskokaa pois. Moni kirjailija on matkaansaattanut enemmän teoksia kuin tenavia ja lasten nimiä ei useinkaan varsinaisesti keskitä, ne tavallaan valitaan olemassa olevien nimien listalta. Jokainen meistä, joilla omaa jälkikasvua on tietää, ettei lasten nimen antaminen ole sekään maailman yksinkertaisinta puuhaa.

Kirjan nimiin liittyy myös se kiusallinen ongelma, että suuri osa hyvistä nimistä on ikäänkuin varattu. Kukaan ei antaisi kirjalleen nimeksi ”Jäniksen vuosi”, ”Tuntematon sotilas” tai ”Puhdistus”. On siis keksittävä jotain uutta. Uusia sanoja putkahtaa kieleemme vuosittain, mutta menee vuosikymmen ennen kuin näemme jäävätkö ne eloon. Kirjan nimen pitäisi olla myös lyhyt ja iskevä.

Ryhtyessämme Riikka Kämpin kanssa kirjoittamaan Pekka Haaviston vaalikampanjasta kertovaa kirjaa mietin useampaan kertaan mahtaisimmeko päästä yksimielisyyteen nimestä. ”Avoimella Lähteen asteikolla” arvioituina sekä Riikkaa että minua voi pitää varsin päättäväisinä ihmisinä. Entä jos päätyisimme asiassa eri kannoille?

Menestyä voi toki pitkälläkin kirjan nimellä. Daniel Defoen Robinson Crusoe julkaistiin ensimmäisen keran otsikolla ”The Life and Strange Surprising Adventures of Robinson Crusoe of York, Mariner: who lived Eight and Twenty Years, all alone in an uninhabited Island on the coast of America, near the Mouth of the Great River of Oroonoque; Having been cast on Shore by Shipwreck, wherein all the Men perished but himself. With An Account how he was at last as strangely deliver’d by Pirates. Written by Himself.” Ajattelimme Riikan kanssa kuitenkin jotain hieman nasevampaa.

Keskustellessani kirjan avaustekstistä mainio kustannustoimittajamme Jyri Hänninen totesi kokemuksellaan ”älä ajattele epilogia, jossain vaiheessa kirjoittamista vain huomaat, että se tulee”. Näin meille myös kävi, aikamme kirjoitettuamme tarina kirjoitti alkunsa käytännössä katsoen itse.

Nimi syntyi lopulta äkkiarvaamatta, miettimättä ja jopa nimen keskimisestä nautiskelematta. Istuimme Helsinki-kirjojen neuvotteluhuoneessa, pöytä oli täynnään papereita, valokuvia, hedelmiä ja virvokkeita. Yhtäkkiä kustantaja Jan Erola kysyi mitä olimme ajatelleet kirjalle nimeksi. Kerroimme pohtineemme muuatta nimeä, joka kuitenkin hieman vaivasi mieltä. Toisaalta nimi ei ollut meidän keksimämme vaan viimeisten vaaliviikkojen tilaisuudesta toiseen ja verkkokeskusteluissa kulovalkean tavoin levinnyt ”Sydänten presidentti”.

Juuri tällaisissa tilanteissa hyvien kustantajien kokemus toimii. Jan ilmoitti, ettei asiaa kannata sen enempää pohtia. Siinähän se oli, nimi joka kertoisi juuri samasta asiasta kuin itse kirjakin. ”Sydänten presidentti” -- makustelimme otsikkoa ja katsoimme Riikan kanssa toisiamme. Näin helpostiko se kävisi?

Ehkäpä ystävämme ja yksi kirjaamme omia havaintojaan kirjoittanut ystävämme Marko Kulmala on oikeassa tokaistessaan ”Hyvä idea ei toimi”. Jos ”Sydänten presidentti” olisi kaikkien mielestä heti ollut hyvä nimi se olisi varmaankin myös ponneton ja laimea.

Niin siinä sitten kävi. ”Sydänten presidentti” on yhtäältä kunnianosoitus niille ihmisille, jotka tulivat eri puolilta suomalaista yhteiskuntaa tekemään Pekka Haaviston kampanjasta todellisen kansanliikkeen ja tunnevallankumouksen. Riikka näki tuon kampanjan keskellä kentien paremmin kuin kukaan muu Haaviston itsensä lisäksi. Itselleni ”Sydänten presidentti” merkitsee myös sitä todellisuuksien eroa, joka syntyi televisiostudioiden keskustelujen ja vaalitilaisuuksien hurmosten välille. Kumpi edustaa todellisuutta? Kumpi edustaa yhteiskunnan sydänääniä?

Istuin taannoin ystäväni Matti Apusen kanssa iltaviinillä kun hän tokaisi ”Olette varmaan valmistautuneet siihen, että saatte kritiikkiä osaksenne. Kutsutte Haavistoa presidentiksi” aina tarkasti maailmaa havainnoiva Apunen totesi.

Luulenpa, että jokainen joka malttaa lukea kirjan ennen mielipiteensä lausumista ymmärtää tehdyn valinnan. Ihan jokainen tuskin maltaa.

Sydänten presidentti (Helsinki-kirjat) julkaistaan torstaina 24.5.2012 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , | 3 kommenttia

Piste.

Julkaistu 26.4.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

Elämässä on peruuttamattomia hetkiä, kirjan käsikirjoituksen valmistuminen on yksi niistä. On lyötävä piste ja elettävä sen kanssa, minkä kirjoitimme.

Olemme nyt Riikka Kämpin kanssa tuossa pisteessä. Pekka Haaviston vaalikampanjasta kertova kirja ”Sydänten presidentti” (Helsinki-kirjat) on omalta osaltamme valmis. Kustannustoimittaja Jyri Hänninen on kokemuksellaan saanut kirjan tekstit soimaan yhteen. Riikan ja allepostanneen kirjoittamien tekstien lisäksi mukana on joukko muita kirjoittajia, jotka katsovat vaaleja omasta näkökulmastaan.

Muina kirjoittajaääninä mukana ovat muiden muassa Matti Apunen, Anssi Kela, Marko Kulmala, Markus Leikola, Jari Sarasvuo, Marjaana Toiminen, Matti Vanhanen ja joukko muita mielenkiitoisia yhteiskunnallisia pohdiskelijoita. Melkoisen joukon ihmisiä ehdomme myös kirjaa varten haastatella. Haastattelujen kautta mukaan tulevat myös Pekka Haaviston ja Antonio Floresin äänet.

Pekka Haaviston vaalikampanjasta kasvoi kansalaisten oman tekemisen vyöry. Sellaisena ilmiö oli suomalaisessa politiikassa ainutlaatuinen. Riikka Kämppi piskuisen kampanjaryhmänsä kanssa osasi antaa ihmisille tilaa tavalla, johon suomalainen järjestötoiminta ja poliittiset liikeet eivät pysty. Itselleni vaalikampanjatyön veteraanina tuo näyttäytyy ihmeenä. Ihmeet eivät tapahdu, ne tehdään.

Kirjan kirjoittaminen kahdestaan on seikkailu. Keskinäisessä ajatustenvaihdossamme käytimme hetkin ilmaisuja ”liian saksalainen aikakäsitys”, ”hippi” ja ”republikaani” kuitenkin sekä hymyn että keskinäisen kunnioituksen säilyttäen. Taisivat molemmat itseasiassa syventyä kuluneiden kuukausien aikana.

Arvostan sitä, miten avoimesti ja rehellisesti Riikka omassa tekstissään kuvaa kampanjan kohtaamia vaikeuksia sekä erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittamisesta kasvaneita ristiriitoja. Niiden kautta kirja saavuttaa sen tavoitteen, jonka hän työllemme alkujaan asetti. Saatuaan tehtäväkseen luotsata Haaviston vaalikampanjaa Riikka näet käveli kirjastoon ja pyysi suomalaisia presidentinvaalikampanjoita käsitteleviä teoksia lainaksi. Niitä ei juuri löytynyt.

Uskon myös oman tavoitteeni toteutuvan. Halusin ryhtyä kirjoittamaan teosta siksi, että kunnia vaalikampanjan onnistumisesta kuuluu tekijäihmisille, ei heille jotka ovat parhaita asettelemaan sulkia hattuunsa median edessä.

Itselleni kirjan kirjoittamiseen liittyy aina yksi merkittävä hetki. Kun piste on lyöty kirjan materiaalit siirtyvät suuriin pahvilaatikoihin. Lehtileikkeet, puretut haastattelut, eri puolilta saadut viestit ja dokumentit sekä sadat käsin kirjoitetut luonnokset saavat kannen päällensä. Laatikoiden kansiin kirjoitan ”Sydänten presidentti 2012″.

Viereisellä hyllyllä odottaa yksi laatikko. Ensi syksynä julkaistavan romaanin olen ehtinyt kirjoittaa kahdesti, seuraavat kirjoituskerrat alkavat vapun juhlinnan jälkeen. Laatikon kyljessä lukee ”Syyttäjä vastaan Känsä”.

 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kohtuullinen odotusaika

Julkaistu 17.4.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

Ymmärrän yhä paremmin menneiden vuosikymmenten alkoholisoituneita kirjailijoita. Tuolloin kirjailija matkusti käsikirjoitusnippu mukanaan kevään tullen Helsinkiin suureen kustantamoon ja juhlallisesti luovutti käsikirjoituksen kustantajalle. Loppukesästä painokoneet lauloivat ja syksy toi tullessaan arvovaltaiset arviot, jotka pitkälti ohjasivat myös lukijoiden mielenkiintoa. Olihan tuossa aikaa traumatisoitua kuukausikaupalla.

Onneksi nykyään on helpompaa. Käsikirjoitus syntyy useinmiten siten, että kustannustoimittaja ohjaa kirjoittamista sitä mukaan kun tekstiä syntyy. Ripeimmissä tuotannoissa taiton suunnittelu alkaa hyvissä ajoin ennen tekstin valmistumista. Kovin montaa päivää ei käsikirjoitus ehdi olla valmiina, kun sitä jo viedään taiton kautta viimeisiin tarkistuksiin ja sitten painoon. Kirjailija ehtii tuskin toipua käsikirjoituksen valmistumisen juhlimisesta kun edessä ovat jo kirjanjulkaisemiseen liittyvät juhlallisuudet. Ne ovat puolestaan nykyisin niin maltillisia, ettei aikamme kirjailijoilla ole kerrassaan minkäänlaista perusteltua syytä ajautua viinan kiroihin. Palaute tehdystä työstä tulee varsin nopeasti.

Maltillisen lasillisen (single malt) aion kuitenkin tällä viikolla nostaa. Riikka Kämpin kanssa kirjoittamamme Pekka Haaviston vaalikampanjasta kertovan ”Sydänten presidentti” -kirjan tekstit ovat saavat lopullisen muotonsa. On uumoilun aika.

Millaisen vastaanoton kirja saa? Mitkä asiat toimittajat kokevat kirjassa kiinnostavimmiksi? Ovatko ne myös tärkeimpiä? Kiinnittävätkö kommentaattorit huomiota Riikalle tai itselleni tärkeimpiin havaintoihin?

Olin suunnattoman ilahtunut kuullessani toimittaja Juha-Pekka Tikan kirjoittaman kirjan ”130 päivää” julkaisusta. Suomessa on julkaistu aivan liian harvoja presidentinvaalikampanjoita käsitteleviä teoksia. Tikka on tarkka havainnoija, odotan mielenkiinnolla, että ehdit tutustua hänen tarinaansa. Minulla on tapana kommentoida vain kirjoja, jotka olen ehtinyt lukea, siksi ei aiheesta tällä kertaa enempää.

Edessä on lyhyt odotuksen hetki. Kirjan tarkka julkaisupäivä ei ole vielä tiedossani, Helsinki-kirjat kertoo asiasta toimittajille ja kirjakauppiaille aikanaan. Ennen kesää kirja on kuitenkin lukijoiden käsissä.

Hyvä ettei aivan heti, niin että ehdimme tässä myös nauttia hetken jännityksestä. Ja kenties perustella muutaman viinilaisillisen tulevan uumoilulla.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Kirjan kasvattamisesta

Julkaistu 4.4.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

Kirja on lapsi, lapset saavat alkuunsa kovin monin tavoin. Moni kirjailija kärsii kirjallisesta lapsettomuudesta vuosikymmenen, hioo tekstiään ja rakastuu siihen niin että jokainen lapsen koulutiellä ottama askel saa sydämen käymään kitalaen alla. Toisille lupaus kirjan kirjoittamisesta syntyy hetkessä, ilman tarkempaa tietoa tulevasta. Ei aivan epätyypillinen alku myöskään lasten tarinoissa.

Lapsen ja kirjan kohdalla alun touhuilu on aina kiinnostavaa ja kiihottavaa. Ennen pitkää lapsi muuttuu haastavammaksi, alkaa muistuttaa vanhempiaan. Vanhemmat eivät voi kasvattaa lastaan yksin, tarvitaan myös suku, tarvitaan ne läheiset ihmiset, jotka tarjovat lapselle oman osansa maailman elämyksistä. Luotettujen läheisten lisäksi kirjan kasvutaipaleella heidän roolinsa kantaa kustannustoimittaja.

Hyvä ystävä asettaa ongelmien tullen ihmisen kasvokkain oman itsensä kanssa. Tämä sama ominaisuus kuuluu parhaille kustannustoimittajille. Itselläni on suuri ilo ja kunnia työstää nyt työn alla olevaa kirjaa yhdessä kustannustoimittaja Jyri Hännisen kanssa.

Keskustellessamme ”Sydänten presidentti” -kirjasta Helsinki-kirjojen kustantaja Jan Erolan kanssa esitin toiveen siitä, että Jyri tulisi kirjan kustannustoimittajaksi. Tarvitsin kirjoittajana ihmisen, jonka mielipiteeseen voi nojata. Kirja on tyyliltään ainutlaatuinen, Suomessa ei näin laajaa yhtä vaalikampanjaa luotaavaa kirjaa ole aiemmin julkaistu. Kahden kirjoittajan -- Riikka Kämpin ja allepostanneen -- lisäksi kirjaan on kirjoittanut oman pienen tuokiokuvansa tai näkemyksensä varsin laaja joukko erilaisia suomalaisia näkijöitä ja kokijoita.

Jyrillä on kuoronjohtajan homma. Jokaisen kirjoittajan tulisi laulaa omalla äänellään, mutta vireessä.

Istun huomisen torstain Jyrin ja tekstin kanssa. Päivä sattuu olemaan kiirastorstai. Hyvä kustannustoimittaja osaa pitää yllä kiirastulen liekkiä ja kannustaa kulkemaan sen yli. Teksti on murrosiässä, sillä on oma vahva tahto ja kirjoittajan tulee ymmärtää sen vapauksia tiettyyn rajaan saakka. Noista rajoista on hyvä Jyrin kanssa keskustella. Jyrin antaman palaute on selkokielistä, sitä ei tarvitse arvuutella.

Pääsiäisaika meneekin sitten murrosikäisen tekstin kasvaessa omaa aikuisuuttaan kohti.

Kustannutstoimittajat tekevät tärkeää ja usein liian näkymätöntä työtä. Kun keskenkasvuinen kirja pääsee markkinoille huomaamme heidän poissaolonsa. Kun kirja on hyvä, antavat kriitikot ja lukijat kiitoksensa kirjailijalle.

Oletteko kuulleet kustannustoimittamiseen liittyvästä kirjallisuuspalkinnosta? En minäkään. Olisiko aika? Olisi?

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , | 1 kommentti

”Tänään minusta tulee oikea kirjailija”

Julkaistu 19.3.2012 kirjoittajalta Jussi Lähde

Sunnuntaina 18.3.2012 kirjoitin muistivihkooni rivit ”tänään minusta tukee oikea kirjailija”.

Sallinette pienen tarinan. Jokunen vuosi sitten istuin ravintolavaunussa matkalla Ouluun kunnianarvoisan herra kirjailijan kanssa. Ajauduimme sananmittelöön, sellaiseen joka on tyypillinen noviisien ja kaikenkokeneiden välillä kaikilla elämänaloilla, kirjallisuudessakin.

Hän, joka meistä oli julkaissut jo ennen kuin olin tarttunut ensimmäiseen aikuisten romaaniini esitti kysymyksiä joihin parhaani mukaan vastasin. Kysymysten takana lymysi epäily siitä, olisinko oikea kirjailija vaiko vain sellaisena esiintyvä sutkaniekka.

Minua tentattiin omasta kirjallisesta maustani, sain kertoa miksi pidän Antti Tuurin lauseista mutta en oikein syty Orvokki Aution tapaan kuvata maisemia. Sain siteerata lempikirjailijoitteni tuotantoa ja tulipa muutamakin kirjoitustehtävä tehtyä matkan aikana -- raittiuskilpakirjoittamista se ei ollut.

Pitkän matkan niskantaitteessa luulin jo selvittäneeni testin ja toivoin että minut aateloitaisiin kirjailijaksi myös mestarin silmissä minulle esitettiin kysymys.

- No oletkos sinä käynyt Kangasalan kirjakahvilassa haastateltavana?

- En ole.

- No et sinä sitten mikään oikea kirjailija ole.

Viime sunnuntaina minusta tuli oikea kirjailija. Kangasalan kirjakahvila on toki tuttu paikka. Kirjakahvilan kokoontuessa Kangasalan lepokodissa olen saanut olla seuraamassa suurten suomalaisten sanankäyttäjien esiintymisiä. Tuolit eivät aina ole riittäneet kaikille, mutta kirjaväen sitkaudella parituntiset ovat menneet hurahtaen.

Sunnuntaina 18.3.2012 oli oma vuoroni liittyä siihen huikeaan suomalaisten kirjailijoiden riviin, jotka Kangasalan kirjakahvila on nyt kolmatta vuosikymmentään toimiessaan tilaisuuksissaan esitellyt. 2014 kirjakahvila täyttää 30 vuotta, kyseessä on huikea kansallinen instituutio. Äitienpäivänä Kangasalla muuten esiintyy amerikkalainen runoilija Paul Polonsky.

Hyvä ystäväni ja kirjallinen innoittajani Aulis Aarnio esitteli allekirjoittaneen lämpimin ylisanoin, joiden täyttämiseen on ponnisteltava seuraavat vuosikymmenet. Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia, nelisenkymmentä ihmistä, joille tilaisuus oli aurinkoista kevätpäivää arvokkaampi. Moinen avittaa nöyräksi. Hämmästyttävän moni paikallaolija oli puhujaa nuorempi.

Kertoilin tarinoita ihmisistä ja kohtaamisista, jotka ovat olleet omalla kirjoittajantielläni tärkeitä. Paikalla ollut Marjatta Pöllänen, joka antoi nuorelle kirjoittajalle kärsivällisesti varsin samansisältöisen palautteen siitä, miten lukija tulee kirjoittaa lehtijuttuun sisään. Hän muuten antoi minulle mahdollisuuden kirjoittaa myös ensimmäiset kolumnini.

Kerroin myös kohtaamisistani ja keskusteluistani Jaakko Syrjän ja Kirsi Kunnaksen kanssa, tärkein noista keskusteluista käytiin Aulis Aarnion Vastahankaan -teoksen kirjankastajaisten jatkoilla pienillä mutta tärkeillä tunneilla. Jaakko Syrjän opastuksella on ollut suuri merkitys siihen, miten omat tarinani kirjoitan ja henkilöhahmot rakennan.

Ei aikaakaan, kun huomasin istuvani kirjapinon takana niitä signeeraamassa. Komean historian omaavan Kangasalan kirjakaupan viitseliäällä mukanaolon ansiosta kirjoja on tilaisuuksissa myynnissä.

Viikonloppu oli muutenkin varsin kirjallinen. Sain tavata suuren joukon tuttuja ja tuntemattomia kirjoittajia Hotelli Tammerin Vihtorin kirjaston kirjamessuilla. Keskustelin nuoren lahjakkaan runoilijan kanssa viskin äärellä kirjailijana olemisen ytimestä.

Nuori mies kävi terhakkaasti keskusteluun ja haastoi vanhan miehen. Yhtäkkiä löysin mielestäni kysymyksen jolla sain nuoren miehen rauhoittumaan.

- No oletkos sinä käynyt Kangasalan kirjakahvilassa haastateltavana?

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , | 5 kommenttia