Alepa vie siis ensimmäisenä isona ketjuna ruokakaupan nettiin. Maidot, leivät ja kauraryynit maksavat saman kuin laatikkomyymälässäkin. Sen sijaan keräilyn ja kuljetuksen hinnoittelu on joko outo sattuma tai Vaatehuoneen Simolta euroaikaan lainattua psykologiaa – 9,90.

Monelle kymppi on paljon, sen myönnän. Niinpä nettiruokakaupassa testataan, löytyykö Suomesta väkeä, joka on valmis maksamaan keskiverto viinipullon verran siitä, että välttää kassajonon karkkikiistat tai että joku kantaa mummon kissanhiekat kotiovelle.

Myönnän, että tekisi mieli kokeilla. Ei siksi, että olisi kiire tai etteivät jalat kanna. Ihan vaan laiskuuttani ostaisin joskus pari tuntia aikaa. Niin kyllästynyt olen joka lauantaisiin ruokaostosrutiineihin. Mieluummin kipittäisin kirjastoon selaamaan lehtiä tai uppoaisin vain kotisohvaan. En tosiaankaan siivoaisi tai tekisi muutakaan kunnollista.

Mutta siinä onkin nettiruokakaupan kovin haaste. Joutohetkeen tarvitaan priimapalvelua, muuten se on auttamattomasti pilalla. Jos kaivattu myslipaketti puuttuisi, sohvasta pitäisi joutua kauppaan. Tai jos aamupäivään tilattuja ostoksia pitäisi odottaa illansuuhun, kirjasto olisi jo kiinni ja päivä pilalla.

Toisaalta, asun seitsemän kilometrin päässä pääkaupunkiseudun rajasta, joten tämä pohtiminen on minun osaltani silkkaa akateemista teoretisointia. Elleivät sitten kilpailijat, siwat ja k-marketit lähde mukaan kisaan ja tuo omia nettikauppojaan kehä-kolmosen pohjoispuolelle. Lehtitiedoista poiketen; kaikki eivät täälläkään asu hujan hajan pelloilla ja metsissä. Sähköäkin on yhä ja netit toimivat.

Leea Ollikainen

Ennen Nokiaa Green ehti työskennellä miltei 20 vuotta teknologiayhtiö Sunin palveluksessa. Greenin vastuulla olivat Sunin ohjelmistot ja muun muassa tuotekehitys. Green on pyöritellyt Javaa etu- ja takaperin. Hän liputtaa avoimen lähdekoodin nimeen. Avoimuus on nykyään valttia kännykkäbisneksessäkin.

Kolmen minuutin “hissikeskustelu” Greenin kanssa vakuutti. Mies ei ole yhtä tumma kuin Olli-Pekka Kallasvuo eikä yhtä pitkä kuin Anssi Vanjoki, mutta hän on uskottava. Puhuessaan kolmiuloitteisen käyttöliittymän mahdollisuuksista Green ei käyttänyt periamerikkalaisia ylisanoja vaan myönsi, ettei sen onnistumista ole kirjoitettu tähtiin. Asiaa vasta tutkitaan. Rehellisesti.

Jos pitäisi valita suomalainen joka yrittää puhua amerikkalaisittain tai amerikkalainen joka puhuu suomalaisittain, otan jälkimmäisen.

Herrat Keilaniemessä; vihreää valoa Mr. Greenille!

Nokian tilaustyö, kädenojennus vientiteollisuudelle, vuorineuvosten hyysäystä…
Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen verotyöryhmän esitykset saivat heti rankkaa kritiikkiä -- erityisesti yritysverotuksen ja suurituloisten palkkaverojen keventäminen herätti pahaa verta.

Työryhmä oli itsekin riitainen siitä, kenelle kahden miljardin euron palkkaveroale pitäisi kohdistaa. Asiaan palataan tarkemmin työryhmän loppuraportissa, mutta nyt julkistetussa väliraportissa tavoitteena on, että suurituloisillekin jäisi käteen vähintään puolet palkastaan.
Tämä on ollut jo pitkään Suomen harvalukuisten rikkaiden ja Etelärannan työnantajalinnakkeen tavoitteena. Korkeimpia veroja keventämällä Suomeen saataisiin kovapalkkaisia osaajia, kuuluu tuttu perustelu.

Lystin maksaisi taas keskiluokka ja siitä alaspäin. Hetemäen ryhmän pyrkimys on, että kokonaisveroaste pysyisi ennallaan -- jos toisella kädellä annetaan, toisella pitää yhtä paljon ottaa. Väliraportissa ryhmä esittää arvonlisäverotuksen nostamista kahdella prosenttiyksiköllä, mikä on myrkkyä pienituloisille, opiskelijoille, eläkeläisille. Alv-korotus yksin ei syntynyttä aukkoa paikkaa, vaan Hetemäen loppuraporttiin pitää löytyä vielä runsaan miljardin euron kiristykset esimerkiksi valmisteveroihin ja energiaveroihin sekä esityksiä erilaisten verovähennysten leikkauksista.

Verotuksen muutoksissa joku aina kärsii, joku toinen voittaa. Poliitikkojen tehtävä on seuraavan yhdeksän kuukauden aikana löytää mahdollisimman oikeudenmukainen ja selkeä verojärjestelmä.
Ikääntyvässä Suomessa jotain pitää kuitenkin tehdä ja Hetemäen ryhmän hakema kasvu ja työllisyys ovat hyvinvointiyhteiskunnalle välttämättömyys.
Ensimmäisten puistatusten jälkeen meikäläisenkin on pakko myöntää, että Hetemäen perusperiaate on sittenkin oikea. Ahkeraa työntekoa pitää palkita, laiskaa omistamista rangaista. Keinot on sitten toinen juttu.

Isot odotukset, melkoinen lässähdys. Suurin piirtein noin menivät fiilikset itselläni ja monilla kolleegoilla, kun Elinkeinoelämän Keskusliitto esitteli uuden toimitusjohtajansa, Mikko Pukkisen. Ei tullut kaikille tuttua kasvoa, ei dynaamista naista tai raikasta ravistelijaa vaan viisivitonen kuntapomo.
Täysi yllätys tämä oli loppuun asti myös Etelärannan henkilökunnalle. Pukkisen valinta oli EK:n puheenjohtajan, vuorineuvos Sakari Tammisen “one man show”. Työnantajalinnakkeessa valintaa sopii vain kiitellä ja hymistellä, sillä julkisuudessa herrasmiesmäisesti esiintyvä Tamminen on rautainen ja pelättykin johtaja.

Yksi Tammisen perustelu kuului niin, että Pukkinen pystyy syvälliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Juuri nyt minulla ei tule tosin mieleen yhtään Pukkisen mielenkiintoista keskustelunavausta -- eikä edes vähemmän mielenkiintoista.
Mielenkiintoista sen sijaan on se, miten EK:lle kelpasi se, mikä ei esimerkiksi Kuntaliitolle kelvannut. Turussa monet pitivät peukkujaan pystyssä Pukkisen puolesta viime syksynä, mutta Kuntaliiton johtoon nousi tuolloin toinen kokoomuslainen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Työmarkkinoiden kaksi suurta, EK ja SAK, eivät ole enää yhteiskunnallisen keskustelun moottoreita. Pukkinen todennäköisesti täydentää tämän kehityksen. Näkyvin työmarkkinajohtaja on ollut jo hyvän tovin STTK:n Mikko Mäenpää.
Jatkossa puheenaiheita kannattaakin odottaa pienemmistä nakkikioskeista, Matti Apusen Evasta ja Risto E.J. Penttilän Keskuskauppakamarista. Tässä ajassa asiat pitää osata paketoida nätisti ja se ei tunnu isoilta järjestöiltä onnistuvan.

Tukkimiehen kirjanpidolla laskin, että uudet ydinvoimalat saavat taakseen 115 kansanedustajaa, kun eduskunta painaa nappia heinäkuun 1. päivä. Merikukkaa vaille kokoomus, nelisenkymmentä keskustalaista, yli puolet demariryhmästä ja muutama ruotsalainen liimaksi.

Mutta miten käy sen jälkeen historiallisen suuren energiapaketin toiselle puoliskolle -- uusiutuvan energian jättitukiaisille?
Puunpolton ja tuulivoiman tukirahat menevät tietysti eduskunnassa heittämällä läpi, sillä vihreätkin vaihteeksi tukevat hallituksen esityksiä. Käytäntö on sitten toinen juttu, kun erityisesti tuulimyllyjä varten pitää kaivaa myöhemmin lompsa esiin.
Vuosikymmenen lopulla tuulivoiman tukiaiset vaativat suurimmillaan 200 miljoonaa euroa vuodessa veronmaksajien rahaa. SDP:n ryhmyri Eero Heinäluoma on viime aikoina puhunut sen verran karsaasti tuulivoimatukiaisista, että demarien hallituksessa valtion rahoille saattaisi löytyä muutakin käyttöä.

Suurella todennäköisyydellä Euroopan velkakriisi poikii seuraavaksi kysymyksen, onko meillä varaa parantaa maailmaa ja pelastaa ilmastoa yksin. Uskooko joku, että Etelä-Euroopan kriisivaltiot satsaisivat lähivuosina hupenevia rahojaan uusiutuvan energian rakentamiseen. Tai että Britannia lopultakin pystyttäisi suunnittelemansa kalliit merituulipuistot, kun samaan aikaan maan hallituksen hätäbudjetti tarjoaa kansalaisille vain verta, hikeä ja kyyneleitä.
Suomen päättäjienkin pitää tarkkailla nyt herkeämättä, alkavatko Euroopan valtiot lipsumaan jaloista tavoitteistaan lisätä uusiutuvaa energiaa. On helppo ennustaa, että muutaman vuoden päästä EU nostaa kätensä pystyyn ja ottaa aikalisän kunnianhimoisissa ilmastotavoitteissaan.
Silloin ei kannata olla yksin pystyttämässä tuulimyllyjä verovaroilla -- ainakaan sellaisiin paikkoihin, joissa ei edes tuule riittävästi.

Nyt herätys metsäteollisuus! Jos Teollisuuden Voima haluaa menestyä eduskunnan ydinvoimakäsittelyssä, tälläinen meno ei voi jatkua.
Stora Enson päätöksen ymmärtäjät muistuttavat, että Varkaudessa olisi voinut mennä kiinni koko tehdaskin. Nyt sinne sentään jäävät hienopaperin ja sellun valmistus, sekä saha ja biodieselin koelaitos. Ja myönteinen ydinvoimapäätös auttaisi metsäyhtiöitä kehittämään uusia toimintoja, esimerkiksi puun jalostamista biodieseliksi.

Mutta mikä ajoitus Stora Enson johdolta. Karvinen on rehellisen miehen maineessa ja hän tekee päätöksiään vauhdikkaasti sivuilleen vilkuilematta. Mieleen tulee toinen talousmedian lemmikki, Finnairin jättänyt Jukka Hienonen.
Ongelmia syntyy, kun nämä talouden osaajat astuvat poliitikkojen areenoille. Siellä rehellisyys ei ole aina paras ominaisuus, vaan taktinen pelisilmä.
Seuraavan parin kuukauden aikana metsäyhtiöiden johtajien kannattaisi käyttää pelisilmäänsä eikä istua sen päällä.

Olin meinaan paikalla lentokentällä, kun Matti Vanhanen saapui Afrikan-matkaltaan tv-kameroiden eteen. Kysyin, miten hän suhtautuu yritysjohtajien puheisiin lakko-oikeuteen puuttumisesta ja pakkosovittelusta. Vanhasen vastaus, joka sai aikaan lumipalloilmiön ja johti lopulta ahtaajien ulosmarssiinkin, kuului seuraavasti:
“Tämä on varmasti sellainen aihe, joka on hyvä ottaa, kun keskustelu lähimpien kahden-kolmen kuukauden aikana käydään kansallisesta selviytymispaketista, jota kolmikannassa valmistellaan. Tämä on siinä yhteydessä hyvä käsitellä.”
Tämän jälkeen Vanhaselle tehtiin johdattelevia kysymyksiä, minkä avainalojen lakko-oikeuteen pitäisi puuttua. Vanhanen tyrmäsi tämän tulkinnan: “En ole sellaista sanonut”.

Ainakin minulle tuli selväksi, että Vanhanen ei esittänyt lakko-oikeudesta tinkimistä. Tulkitsin, että Vanhasen mielestä satamalakon kaltaiset tilanteet pitäisi voida yhteisymmärryksessä ehkäistä jo etukäteen, koska nyt pieni kiista aiheutti suurta vahinkoa.
Lumipallon pyöriminen alkoi netistä ja seuraavan aamun Helsingin Sanomat otsikoi juttunsa “Vanhanen tinkisi lakko-oikeudesta”.
En moiti kolleegoita, sillä sitä tulee itsekin liikuttua välillä raflaavuuden äärirajoilla. Näitä tilanteita syntyy yhä useammin, kun kiire, uutiskilpailu ja netin mukanaan tuoma klikkausten metsästys, osuvat yhteen.

Vanhanen halusi siis keskustelua. mutta se on aina Suomessa vaikeaa. Vastustajat ymmärtävät viestin joskus tahallaankin väärin ja sanansaattajakin haluaa siinä välissä saada aikaan kohinaa. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi -- ainakaan netissä.

Tässä lakossa ja lenssussa on jotain yhteistä. Jos niitä hoitaa hyvin, ne päättyvät kahdessa viikossa. Mutta jos niitä ei hoida lainkaan, ne kestävät 14 päivää.

Käynnissä on raju propagandasota, kuinka paljon satamalakko tulee maksamaan yhteiskunnalle. Työntekijäpuoli on valitellut, että Elinkeinoelämän Keskusliitto vääristelee vahinkoja liian suuriksi.
Vaikea ottaa kantaa, mutta yleensä kysytään siltä, jota on lyöty eikä lyöjältä, että sattuiko ja kuinka pahasti. Puheoikeus on siis vahinkojen suhteen työnantajalla.

Ja hyvät ahtaajat, mitä sitä tässä turhia mamoilemaan. Eikö lakon tarkoitus ole aina aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa, että saa oman äänensä kuulumaan ja tavoitteensa läpi.

Yleisesti kuiskuteltava salaliittoteoria kertoo, että metsäyhtiöt ovat hiljaa mielissään lakosta ja kyykyttävät samalla AKT:n puheenjohtajaa Timo Rätyä. Suuret satamaoperaattorit ovat pitkälti metsäyhtiöiden omistuksessa eli UPM ja Stora Enso ovat myös työtaistelun osapuolena. Lakon takia paperirullat makaavat satamissa, hinnat nousevat ja tehdasseisokit saa sysättyä vielä AKT:n syyksi.

En usko, että metsäjohtajat ovat ihan näin ovelia. Stora Enson Jouko Karvinen ei ole tähänkään saakka tarvinnut ulkopuolisia syntipukkeja, kun yhtiö on lahdannut tehtaita kiinni.
Viime päivinä metsäyhtiöiden pörssikurssit ovat toki nousseet reippaasti, mutta taustalla on ehkä sittenkin enemmän Chilen maanjäristykset kuin suomalainen satamalakko. Chilen selluntuotanto on kärsinyt pahasti, ja sellun hinta kipuaa maailmalla uskomatonta tahtia. Tämä sataa erityisesti UPM:n omistaman Uruquayn tehtaan laariin.

On syytä olla enemmän huolissaan Suomen kansantaloudesta kuin metsäyhtiöiden selviytymisestä. Alkuvuoden osalta yhtälö on jo selvillä: AKT+BKT = nollakasvu.

En ota kantaa, kumpi on suurempi konna tässä näytelmässä: työnantaja vai työntekijä. Mutta se on selvä, että tämä lakko jää Suomen taloushistoriaan synkkänä ajanjaksona. Se saattaa olla samanlainen käännekohta kuin metsäteollisuuden viisiviikkoinen työtaistelu vuonna 2005, jonka jälkeen käynnistyi metsäteollisuuden alasajo Suomesta.
Satamalakko on typerintä, mitä täällä on aikoihin tapahtunut.

Ja köhäkin helpottaa -- voitin vedon. Otan illalla kuuman totin.