Yearly Archives: 2009
Toriparlamentin talousennuste
Kotikontujeni forssalainen toriparlamentti tiivistää taloustilanteen aina yhtä ytimekkäästi: “Paska vuosi, mutta todennäköisesti parempi kuin ensi vuosi”. Tällä kertaa ennuste voi osua jopa oikeaan. Viime vuosikymmenten pieniä ja isompia taantumia yhdistää yksi asia. Niiden päättymistä on povattu toiveikkaasti aina liian aikaisin. Nyt on tuuletettu sitä, että syksyllä kansantuote nousi 0,3 prosenttia kesän luvuista. Viime syksyyn verrattuna pudotusta on kuitenkin 9 prosenttia. Jos kaivoon pudonnut äijä heiluttaa kättään elonmerkiksi, ei se vielä ihan pian takaa tanssin jatkumista entiseen tahtiin. Kansantuote putoaa tänä vuonna rajummin kuin kertaakaan 90-luvun lamavuosina. Taloudessa käännetään kelloa neljä vuotta taaksepäin. Moni kysyy, mitä sitten, silloinhan elettiin varsin … Continue reading
Finnair ja Burana
Matkalaukkuaan etsinyt tuttava risti Finnairin uuden kumppanin, henkilöstövuokraaja Baronan uudelleen — Burana. Päätä särkee myös Finnairin suurimmalla omistajalla, veronmaksajalla. Kuinka on mahdollista, että kansallisen lentoyhtiömme maine on ryvettynyt näin perusteellisesti näin nopeasti? Onneton tapahtumien ketju alkoi elokuussa, kun toimitusjohtaja Jukka Hienonen ilmoitti dramaattisesti erostaan ja haukkui ay-väen pystyyn. Vieressä nyökytteli hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell, jonka olisi viimeistään silloin pitänyt tajuta, että Hienonen ei tunnekuohussaan voi jatkaa yhtiön perämisessä. Se, että Finnair keikkuu puoli vuotta epämääräisen johtamisen tilassa, on vain ja ainostaan Taxellin johtaman hallituksen vastuulla. Sitä ei sentään voi ulkoistaa. Taxellin virheeseen on kaksi vaihtoehtoista syytä. 1) Taxellin hyppysissä … Continue reading
Täältä tullaan Helsinki!
Ylenpalttisesta yksityisautoilusta parjattu Nurmijärvi on herännyt tänä syksynä impivaaralaisesta horroksesta — parahiksi juuri ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta. Kunta on päivittänyt strategiansa ja visio vuodelle 2020 on yksinkertainen mutta dramaattinen: “Nurmijärvi — elinvoimaa ja elämisen tilaan Helsingin seudulla”. Ji-bii! Tuskin maltan odottaa, että strategia muuttuu sujuvaksi palveluksi vaikkapa liikenteessä; Kehärata valmistuu ja Nurmijärven taajamista kurvataan vartin välein liityntäbusseilla Kivistön asemalle ja junalla Helsinkiin. Tai vielä huikeampaa, junaan pääsee oman pitäjän puolelta, pellolta, johon asemalle on varattu kaavassa paikka jo 1970-luvulla. Ihan läpihuutojuttuna Helsingin seutua ei kunnan strategiaan kirjattu. Valtuusto äänesti ja sanat hyväksyttiin äänin 29-22. Huolena on identiteetti ja pelko siitä, että … Continue reading
Vihreä giljotiini
Tuulivoima on mitä mainioin energianlähde. Jo piirrustuslaudalla se lämmittää, moni käy itse asiassa ihan kuumana. Satametristä myllyä ei hevillä haluta rantamökin lähelle äänen, maisemahaittojen eikä pitkien lapojen heittämien varjojen takia. Ja linnuistakin voi tulla paistia vihreän energian giljotiinissa. Nämä kriittiset äänet pitäisi nyt vaientaa nopeasti, sillä ensi vuosikymmenellä Suomeen on pystytettävä noin 700 isoa tuulivoimalaa. Se on tärkeä osa hallituksen uusiutuvan energian pakettia, jolle EU on määrännyt raamit. Kunnianhimo ja kiire on iskenyt erityisesti elinkeinoministeri Mauri Pekkariseen (kesk.), joka kannustaa tuulivoimayhtiöitä käynnistämään vauhdilla investointinsa. Energia-ala on valmis ottamaan haasteen vastaan — enää ei puutu kuin pari pikkujuttua: rahat ja … Continue reading
Sauna on ihan out!
Kylpyhuoneessa kauniit kaakelit ja halogeenivalot, keittiössä mikro ja kaksi astianpesukonetta. Näin on listannut vuokralaisten tarpeita Suomen Vuokranantajien hallituksen puheenjohtaja Antti Arjanne. Turhien neliöiden siivoaminen ei kuulemma kiinnosta — mutta pieneen tilaan pakattu luksus vetää vuokralaisia kuin hunaja karhua. Eli sauna ja ihoon inhasti liimaantuvat suihkuverhot ovat ihan out — vaan asennapa tilalle poreamme niin pääset valitsemaan kuka siinä kylpee. Trendi on siis kääntynyt. Ennen ratkaisevaa olivat neliöt tai sijainti — ja peseytymiseen riitti bideesuihku ja pytty. Nyt sisustusohjelmia on katsottu myös vuokra-asuntojen kaapelitelkkareista ja moni on tajunnut, että 790 euron kuukausivuokralla pitää saada muutakin kuin kuivat 16 neliötä Helsingin Meilahdessa. … Continue reading
Pelastetaanko ilmasto vai työpaikat?
Pikku-uutinen pysäytti: tuulivoimaloita valmistava Winwind siirtää tehtaan Iistä Intiaan. Ei perhana, lähtevätkö täältä seuraavaksi vihreän teknologian työpaikat? Siitähän piti syntyä Suomeen uusi kasvuala, joka korvaisi vanhan teollisuuden sulkemia tehtaita. Juuri näihin tuulimyllyihin poliitikot ovat vedonneet vakuuttaessaan, että ilmastonsuojelu ja teollisuuden työpaikat eivät sodi toisiaan vastaan — työttömät sellunkeittäjät kehittävät kohta modernia bio-sitäsuntätä. Mitä jos käykin toisin, jos meikäläisenkin vaipanvaihdot maksetaan vielä teräksen ja paperin vientituloilla. Siinä tapauksessa suomalaisten on ynnäiltävä, kuinka paljon ilmastotalkoot vievät täältä työpaikkoja ja laskevat elintasoamme. Jokainen kilometri, megawatti ja päästötonni käyvät aina vain kalliimmiksi, ja se heikentää raskaan teollisuuden kannattavuutta kylmässä, kaukaisessa Pohjolassa. Elinkeinoelämän Keskusliitto arvioi, … Continue reading
Hei, me lennetään – ovesta ulos!
Syyskuun alussa liikennelentäjien puheenjohtajaksi valittu Kristian Rintala nimitti itseään sovittelevaksi sillanrakentajaksi. Hän uskoi, että miltei vuoden jatkunut sopimukseton tila lentäjien ja Finnairin välillä saadaan ratkaistuksi muutamassa kuukaudessa. Myös edellisen, vuonna 2006 hyväksytyn työehtosopimuksen neuvotteluun osallistunut Rintala oli oikeassa. Sopu syntyi kahdessa ja puolessa kuukaudessa. Siihen tarvittiin sillanrakennusta, sovittelua, pieni näpäytyslakko ja lopulta molempien vastaantulo. Lakon hinta oli miltei kymmenen miljoonaa euroa, 70 lentäjän vuosipalkan verran. Ei Finnairin lentäjiä voi syyttää siitä, että heillä on kova palkka. Eikä Suomen Liikennelentäjäliittoa siitä, että se pitää lentäjien eduista kiinni. Se on ainoa ay-liikkeen tehtävä. Neuvottelujen aikana lentäjät suostuivat alentamaan palkkojaan ja nostamaan eläkeikää, … Continue reading




