Kuka Lipponen? En tunne? Ei muistu mieleen? En ole ikinä kuullutkaan. Hä? Meikäläisiäkö? Ei varmasti ole.
SDP kusaisi sujuvasti entisen puheenjohtajansa ja ex-pääministerin poliittiselle muistolle päättämällä äänestää punaista Kreikan tukipaketin eduskuntakäsittelyssä.
Demareiden kannalta tilanne on äärimmäisen huvittava -- jopa naurettava -- sillä juuri Paavo Lipponen liitätti Suomen rahaliittoon käytännössä saranapuolelta, muita kuuntelematta. Ne jotka vaativat 90-lopulla kansanäänestystä euroon siirtymisestä, naurettiin Lipposen johdolla matalaksi voimakkaalla ironialla:
- Pitäisikö perustuslakiin kirjoittaa, että kaikista asioista täytyy saada keskustan ja kristillisten suostumus? Lipponen jyrähteli jo 1996 (28. 11.) ja julisti miten britit ja muut tulevat rahaliittoon perässä ja takasi, että Suomen kannalta on järkevää mennä kaikkiin ytimiin -- ongelmia ei tule.
Nyt kun ongelma sitten tuli, SDP äänestää Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten johdolla Kreikan tukea vastaan. Mainittakoon, että liemessä on Kreikan demarihallitus.
Ja palataanpa Lipposeen, jota haastateltiin MTV:n Huomenta Suomessa maanantaina. Ex-pj. totesi seuraavaa euron ulkopuolelle jääneestä Ruotsista, joka ei joudu osallistumaan Kreikan taloustalkoisiin:
- Aina voi yrittää pärjäillä lurjustelemalla niin kuin Ruotsi.
Saksassa demarit painoivat tyhjää Kreikka-äänestyksessä. Suomessa siis painetaan punaista. Syy on se, että Suomen hallitus ei saanut tähän koko euroaluetta koskeneeseen sopimukseen (Suomessa on reilut 5 milljoonaa asukasta) pankkien vastuuta koskevia SDP:n vaatimuksia. Mutta onko nyt kyse siitä, että SDP lurjustelee kuten Ruotsi? Demaritkin tietävät, että Suomen hallituksen voimalla koko pakettia ei uusiksi panna.
Ja palataanpa vielä Lipposeen, joka SDP:n puoluevaltuuston EMU-kokouksessa Helsingin työväentalossa 24. 9. 1997 tokaisi seuraavaa:
- Taloudellisesti EMU osoittautuu jälkeenpäin yhtä kiistattoman oikeaksi ratkaisuksi kuin aiemmat integraatioratkaisut, joita aikoinaan myös etukäteen kovasti epäiltiin.
Kansa epäilemättä vihaa, että Kreikan hunsvoteille pitää antaa 1,6 miljardia lainaa, jota tuskin saadaan koskaan takaisin.
Mutta kun tässä on se yksi huvittava piirre:
Hallituksessa SDP olisi toiminut just ja tasan samalla tavalla kuin keskustan Matti Vanhanen ja kokoomuksen Jyrki Katainen nyt toimivat.
Ja sen kyllä Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma tietävät.
Ja taitavat sen tietää kaikki muutkin.
Siksi se on sitä mitä se on: populismia.
Maahanmuutto ja EU on SDP:ssä nyt viety Perussuomalaisten linjoille. Mikä seuraavaksi?
Ps 1.
Kun tässä populismista tuli sanottua joku sana, niin SDP:n touhua voi edes jotenkin ymmärtää epätoivoiseksi oppositiopolitiikaksi. Mutta vihreiden pököpäiselle touhulle nauraa naurismaan aidatkin. Samaan aikaan kun puolue köllöttelee hallituskiimassaan valtioneuvoston autojen takapenkillä kuin tatti, hallituspuolueen edustajat osallistuvat hallituksenvastaisiin ydinvoimamielenosoituksiin. Hahahhahahahahahahahhaaaaaaaa! Elämme outoja aikoja.





Enpä ole huomannut, täytyy katsoa, kun vaihdan juhannusviikolla kalsarini! Tiedä vaikka sieltä löytyisi jarraridemari?
Mutta pakko on ihmetellä tuota sosialistitemokraattien sekoilua. Mihinkähän tuo pelleily johtaa? Taitaa fiksuimmat demarit äänetää kokoomusta. Nyt oluelle!
Sdp on tulehduttanut suhteensa muihin suurpuolueisiin jo siihen malliin, että edes ykköstila ei välttämättä takaa sille hallituspaikkaa niin kauan kuin eduskunnassa on ja pysyy porvarienemmistö. Kevyin mullin… http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/05/1127977
Empä pöllömpää kolumnia ole nähnyt. Siis Lipponen on vastuussa siitä, että Saksan ja Ranskan pankit ovat ylilainoittaneet Kreikkaa. Jos yhtään säteilee, niin täytyy ymmärtää pankkien tienneen tilanteen, koska rahaa on lainattu ylikorolla ja uskottu Eu:n kuittaavan laskut.
On melkoinen silmänkääntöteppu kääntää hallituksen huonojen päätösten arvostelu populismiksi. Onneksi apuna ovat tällaiset sedät.
Voihan v-ttu, miten naivia on mennä sanomaan Ylen ykkösaamun lähetyksessä, kun firmasta sai potkut 3 vk sitten eli Jungner: “Ay-raha on JALOA rahaa!” ja sitä aiotaan hankkia SDP:lle edelleenkin. Kaikki puolueraha on veronmaksajan kannalta lahjustelua.
Kas, että helteelläkin “yksinkertaisten populistien päähahmo” Topi jaksaa topittaa!!
Kun Presidentti Halonen tänään nimittää KANSAN eläkelaitoksen pääjohtajan
toivottavasti hän tekee oman valintansa, nimityspäätösvaltaa häneltä ei ole
vielä viety.Tuleva pääjohtajahan antaa laitokksen toiminnalle kasvot.
Topi hoi! Jungner on tyypillinen sosialistidemokraatti: elää toisten rahoilla. Hän oli aikanaan Lipposen erityisavustaja. Muistat varmasti, mitä ökyelämää Lipponen vietti verovaroillamme, oli avustajaa, autonkuljettajaa ja luksuspäivällisiä ym. Kaikki raha muuttuu jaloksi, kun demarit pääsevät siihen kiinni.
Kertokaapa minulle, kuinka monta demaria tai vihreää on tehnyt oikeaa työtä?
Arkadia-sedän mukaan opposition pitäisi kakistelematta niellä hallituksen esitykset? EU:kaan ei ole sama, mitä se oli Lipposen pääministeriyden aikana. Kun kaikenmaailman kehitysmaat on haalittu mukaan unionia “vahvistamaan”, on Kreikan kriisi vasta alkusoittoa tulevalle. Nyt Suomi vietiin mukaan pelastamaan ulkomaisten finanssilaitosten saatavia, millä samalla annettiin markkinavoimille valtakirja jatkaa toimintaansa entiseen malliin – eli riskit sosialisoidaan, mutta voittoja tuskin edes verotetaan!
Mitä Kreikan ongelmiin tulee, niistä vastuun kantaa kyllä syksyyn 2009 hallinnut oikeistohallitus. Kun Suomessakin oikeistohallitus ajaa maata “kreikkalaiseen” tilaan, ei demarien tottavieköön kannata edes pyrkiä seuraavaan hallitukseen nappulan ja uuniperunan virheitä parsimaan. Tiedossa on kova kuuri kansalaisille eli tarjotkoot sen ne, jotka sen ovat aiheuttaneetkin.
Minäpä lähden oluelle, koska ei löytynyt yhtään punaista tai vihreää, joka olisi tehnyt oikeaa ja tuottavaa työtä. Reikka, onpa aika keikka. Meitsi on vitsimiehiä!
rakastavat Liukas-Lipiä. Joka juutalainen kipa päässä ihailee saksan sotakonetta ja ylistää Bushia ja rahastaa rakentamalla Putinin kaasuputkea. SDP:n sivistyneistösiipi Tuomioja-Urpilainen linjoineen on aiheuttanut kokoomus-kepulaisille lahjusrypijöille imago-ongelman.
=) nyt ois “rakastetulla johtajallamme” mainio tilaisuus olla nimittämättä Hyssälää eli tehdä edes jotain oikein…
Ja se valmisteilla oleva poikkeuslaki, jotta hallitus saisi sanoa keitä linnaan ja keitä ei, kun uhkaavat globaalia maailmaa, ei siis kansallismaan elämää, sillä siitä on tullut pikkujuttu, kunhan verorahaa pisaa vietäsäksi globaalin maailman “koviin ytimiin”.
Onpa Jungner hassu, hänet valittiin jäsenkirjalla Yleen. Nyt sama kaveri haukkuu Hyssälän nimityksen. Nimityksen teki Jungnerin puoluetoveri Halonen. Hassua!
Olisipa nyt vaalit, niin nähtäisiin demareiden sekoilua. He räksyttävät joka suuntaan, missä on sitä kuuluisaa liikettä. Toivottavasti Urpilainen jatkaa ja Jungner ei pääse sihteeriksi. Jos Jungner valitaan, niin temarit ovat vahvoilla. Valitettavasti!
Hassua, hassua, kissantassua! lastenlorukin jo sen sanoo. “Kovat ytimet” oli yhden miehen keikka ja kansallisvaltio Suomi sen käsikassa. Globaalisuus on ihan hassua, jota työnnetään pyssyyn kuin käärmettä. Varokaa ettei käärme myrkyllään tuhoa laittajaa. Luonnollisesti nykymaailmassa kansat sulautuisivat toisiinsa, mutta rauhalla ja ajan kanssa ei sovi markkinatalouden pirtaan joten sitten sodilla, “rauhan turvaamisilla” ja terrorismin pelossa ja sitä ruokkimalla… Kaikki hyvin, luullaan, mutta mitähän maapallomme aikoo sanoa tästä touhusta??
Maapallo sanoo tästä touhusta, että nyt olutta rokkatorveen!
SDP:n kannatus on tippunut maahanmuutto- ja Kreikkapelleilyjen vuoksi.
Populismilla ja räksytyksellä saa lopulta populistipuolueen kannatuksen.
Keskustan kannatus on romahtanut 18,5%:iin eli viime vaaleista 4.6%.
SDP:n syyttely populismista on näin ollen äänestäjien taholta perättömänä tuomittu.
Pilkka yleensä kolahtaa omaan nilkkaan. Senhän olemme oppineet jo alaluokilla!
Entinen EU-kabinettipäällikkö Heikki Salmi luennoi eilen ja kertoi, että hänkin ihmettelee miksei Kreikan anneta mennä nurin. Tätä samaa mieltä on suurin osa EU-kansalaisista, mutta oikeistolainen EU takaa sen, että pankkeihin ja vakuutusyhtiöiden sijoittaneet porvarit eivät häviä rahojaan. Hän olisi antanut Kreikan mennä “velkasaneeraukseen”.
Kysyin Heikki Salmelta, että miten hän vakuuttaisi piensijoittajan sijoittamaan esimerkiksi paperiteollisuuteen tai ruveta pienyrittäjäksi, koska kokoomuksen ja EU:n oikeiston viesti on se, että UPM tai Finnairin annetaan mennä konkurssiin, mutta ei keskieuroopan pankkien tai vakuutusyhtiöiden. Olisi kiva kuulla sinun Timo Haapala vastaus Heikki Salmelle miten minun piensijoittajan pitäisi sijoittaa johonkin muuhun kuin pankkeihin tai vakuutusyhtiöihin, koska niissä et voi koskaan menettää rahojasi!?!
Ota Timo se kokoomuksen hattu pois päästä ja ajattele omilla aivoillasi. Luulempa ettet siihen kykene!
Jotenkin olen alkanut diggaamaan tuon Olut-Ossin viestejä, outoa?
Olut Ossille: Olutta minäkin nautin – mutta minulla vielä toimii aivot
Miten eroaa demareiden oppositio politiikka kokoomuksen kahden “tylpän” kärjen taktiikasta? Katainen on niin EU:ta ja niin talousmiestä, mutta samaan aikaan jutsku-Ben ja tappaja-Sasi laukovat medialle aivan päinvastaista tarinaa? Mielestäsi siis opposition (jonka tehtävä on vastustaa hallituksen ehdotuksia olisi siis jonkun toisen maan puolesta lopetettava oppositio politiikkaansa? – Kerro minulle olut-Ossi selvinpäin, että miten luulet populistipuolue kokoomuksen toimineen, jos he olisivat nyt oppositiossa?
Erinomaista, Jani Koivula, erinomaista analyysia Euroopan taloustilanteesta.
Oikeiston pääjulkaisu HS avisoi, kuinka Katainen kertoo nyt “kaikkien ymmärtävän talouskuurin tarpeen”. Varmaankin näin on, mutta se olisi hyvä ollut kertoa myös Suomen eduskunnassa jo silloin, kun Kreikan rahat olivat käsittelyssä. Saksa oli se EMU-maa, joka kertoi sen saman, jota demarit eduskunnassa vaativat ja jonka hallitus Kataisen ja Vanhasen suulla kolmasti kielsivät?
Perjantain Demarin Päätoimittajalta-palsta valaisee esimerkein, missä Katainen ja Vanhanen missasivat.
EU ei toimi siksi, koska aina on jossain menossa vaalit. Varsinkin isoissa EU-maissa on vaaleja käytännössä joka vuosi. Nytkin Suomi ottaa lisää velkaa vain sen vuoksi, koska hallitus haluaa elvyttää taloutta. Suomen komissaari kertoi eilen, että jossain maissa elvytys voitaisiin jo lopettaa ja pitäisi siirtyä jo verojen kiristykseen ja tekemään ikäviä leikkauksia.
Suomi on yksi maista, jolta tätä odotetaan, mutta vaalien läheisyys ja keskustan pääministerivaihdos aiheuttavat sen, että Suomi tippuu jälkeen muista EU maista ehkä lopullisesti. Tilastot kertovat että Suomi on ollut kärjessä EU-maista, niin innovation drivers, knowledge creation, innovation&entrepreneurship, applications sekä intellectual property kategorioissa.
Innovatiivio gäppiä jenkkeihin on Eu kaventanut selvästi viime vuosina, mutta onko euron tie tullut päähänsä? Ruotsi hyötyy tällä hetkellä suunnattomasti heikosta eurosta. Oikeistolaiset väittävät olevansa kovin markkinatalousihmisiä ja tietoisia kaikista asioista, mutta miksi nyt Jyrki Katainen vaikenee asioista? Miksi Suomen kansalle ei kerrota koko totuutta? Onko se, niin että ei poliitikko valehtele koskaan, hän vain ei kerro koko totuutta?!?
Juutalaispankit Ranskassa ja Saksassa eivät siis osanneet antaa Reikalle lykkäystä maksuissa, tai vaatia vain niitä juutalaiskorkojaan? Nyt pitää koko maailman rynnätä pelastamaan Rottasildiä ja Oppenheimiä tai Nussbaumien sukuja!
Samat pankit osasivat kuitenkin yli 10 vuotta kusta silmään EU:n lakia ja tarkastuskoneistoja. Miksi Benjamiino Syssovitsi ei nyt räyhää “isänmaalllisuuttaan” tajuttomaksi menevän Sasin kanssa etuskunnassa päivästä päivään, kuin rituaaliteurastusrääkkäyslain aikaan?
Jani Koivula hoi! Kysyit mielipidettäni, miten kokoomus toimisi, jos he olisivat oppositiossa. No, minäpä vastaan: tarjoilija, yksi pitkä ja kylmä olut! Nyt baariin!
Mannerheimistako pitkä elokuva?
http://www.hilavitkutin.com/2009/11/05/suomalaisesta-pierun-voimalla-lentavasta-perasmiehesta-tekeilla-pitka-elokuva/
Kyllä näitä salaisia kokouksia pidetään ympäri maailmaa vain kaiken keskittämisen tiimoilta:
http://nwohavaintoja.blogspot.com/
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/05/1129382
Jumakema! Meillä on nyt bi-pressana ja nyt vihiriät haluaa homon jatkajaksi! Mikä saatana vaivaa suomalaisia? Radioon ja TV:hen haluaa kaikki puhevikaiset, ulkomaan pellet ja räkäsuomea osaavat toimittajaksi. Pressaksi haluaa seksivähemmistöläiset. Pääministerinä on seksitavoistaan sairaaksi luokiteltava nynfo-frigiri. Ulkoministerinä säälittävä hölkkääjä ja valtiovarainministeri on joko-tai tai eriparipoikatyttö. Mitä vielä kysyy kans.ed. Oinonen ja jatkaa että kai seuraavaksi oikeuskansleriksi valitaan hauva?
Seksuaalisuus ei liene ensimmäinen kriteeri tehtäviin ehdolle asetettaessa?
Seta Arkadian blogi on ollut jo pitkän aikaa täysin näivettynyt. Seta kirjoittaa kyllä bloginsa sinänsä ajankohtaisista aiheista ja joskus varsin hyvinkin, mutta blogeista esitettävät kommentit ovat täysin hölynpölyä ja välillä tuntuu, että vähä-älyiset ja pervot ovat vallanneet koko blogin. Yhtään kunnon asiallista vastausta tähänkään blogiin ei ole annettu. Kaikki entiset hyvät kirjoittajatkin ovat kaikonneet kuin taikaiskusta. Blogia ei viitsi seurata, koska siinä ei ole mitään seurattavaa.
Missä sitten keinot parantaa blogivastausten tasoa. Paras keino olisi varmasti se, että Seta Arkadia pitäisi tauon kirjoittamisessa. Toinen keino on se, että, että vastauksia tulisi valvoa tiekasti ja karsia täysin aiheeseen kuulumattomat vastaukset pois. Eikö blogikirjoittajan velvollisuuksiinkin kuuluisi kontrolloida, minkäkalaisia vastauksia tulee ja karsia asiattomat vastaukset pois.
Ehkä MTV:ltä löytyisi joku henkilö, joka koko ajan seuraisi vastauksia ja karsisi asiattomat ja aiheeseen kulumattomat sekä varsinkin pervojen vastaukset pois. Seta Arkadia voisi myös kommentoida aina silloin tallöin vastauksia, mutta nyt näyttää siltä, että Seta kirjoittaa “leipääntyneenä” jotakin ajankohtaista ja unohtaa sen jälkeen koko blogin seurannan.
Seta Arkadia ei blogin kirjoittaminen ole itsetarkoitus. Ei ole kovin suuri saavutus, että toistasataa mitä älyvapaampaa ja asiaan kuulumatonta kommenttia otetaan vastaan ja taas kirjoitetaan uusi blogi. Ei näin voi pitkään jatkua hyvä Seta Arkadia. Ryhdistäyty tai lopeta. Blogisi on kuin varjo entisesta tasosta. Etkö itse sitä huomaa ?
Kuulepa Skorpioni, väität ettei ole tässä blogissa ole yhtään kunnollista vastausta. Tässä tulee ylivoimainen ykkönen: joisit olutta ja lopeta vinkuminen!
Uskokaa jo, sosialistitemokratia on ohi, eikä se enää palaa. Jan Rossista tulisi hyvä kulttuuriministeri seuraavaan hallitukseen. Eikö?
Minusta Setä on kirjoittajana loistava ja tietää taustat paremmin kuin keskiverto temari.
Miksi te temarit ette muuta vaikkapa Romaniaan? Ai niin, eihän siellä ole rahaa. Temarit ovat sellaisia, jotka elävät toisten rahoilla tekemättä itse mitään tuottavaa työtä. Suomen kaikki temarit on pakkomuutettava Reikkaan viideksi vuodeksi. Takaisin tulisi nöyrää kokoomuslaista.
Kuopion torilta kuultuna: matkatoimiston viesti Kreikkaan matkustavalle suomalaiselle – tervetuloa Kreikkaan, porvarihallituksen lähettämät rahasi on jo täällä!
Joo, mutta ennen oli venäläisten matkailumainos Suomalaisille kommareille ja temareille seuraava: Tule Neuvostoliittoon, ajatuksesi ovat jo täällä.
Eikö olisi mukavaa, jos Urpilainen ja Heinäluoma joutuisivat Reikkaan. Näistä solisaalitemareista tulisi viikossa kokoomuslaisia.
Minusta on oikein, että ihminen saa valita vapaasti, mitä olutta juo. Solisaalitemokraatit haluavat päättää puolestasi mitä olutta juot.
Nyt äkkiä baariin, loppuu olut kaapista.
Mistä saadaan sellainen sensori, jonka ajatukset olisivat samat skorpionin kanssa?
Kyllä sen hyvin ja heti huomaa tyhmenpikin “sensori” milloin kirjoitetaan blogiin kuulumatonta asiaa ja aivan pöhköjä. Sensorina toimii blogisääntöjen mukaan tietysti Seta Arkadia eikä kukaan muu, mutta ilmeisesti hän hyväksyy kaikki älyvapaatkin kommentit eikä kontrolloi blogivastauksiaan lainkaan.
Halosen mielestä Hyssälän valinta oli hätäinen juttu?Nimitti hänet virkaan?
KELAN sisällä esiintyy selvää ikärasismia vanhempia pitkään palvelleita työntekijöitä kohtaan,uusi pääjohtaja varmaan käy läpi laitoksen koko organisaation ja poistaa tälläiset nuljakkeet jotka toteuttavat ikärasismia.
Silloin täällä ei pitäisi skorpionin juttuja näkyä?
a. Näihän se on, että se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa. Jos joku nyt vielä seuraa tätä blogia, niin katsokaan a:n kirjoitusta tällä blogilla 23.5.kello 12.47, niin silloin ymmärrätte, mitä tarkoitin kirjoitusten sensuroinneilla. Ei a:n tapaisilla kommentoijilla ole mitään asiaan tälle aikaan niin arvostetulle blogille.
Tämän aan lisäksi yyllä ei ole aina järkevää asiaa. Vai onko kyseessä sama häirikkö?
Luin Sedän kirjoituksen uudestaan. Sehän vain paranee, kun lukee sen uudestaan. Minusta Setä käyttää rikasta ja loistavaa Suomen kieltä. Tämmöset blogit ovat tervetulleita. Verratkaapa HS:n politiikan kirjoittelua. Miten on mahdollista, että tv-toimittaja (Haapala) pistää 9-0 paperilehden politiikan kirjoittajia? Selvä oluen paikka!
Hesarissa kirjoittaa ainoastaan kokemattomat tytönhupakot niitä näitä! Ei ihme, että Setä-A hakkaa ne tullen mennen….
“Kuulkaas te kesselimahat ja viljanpiiloittelijat….” sanoi Arolvi Äärrhneruutti ja nyt -a jatkaa.
Ei ole kirjoittajan syy, jos kok ja skorpion eivät hahmota lukemaansa. Kyllä sitä vikaa pitää etsiä lukijan elämänkokemuksesta ja sanavarastosta!
Kyllähän blogissa on asiaakin,Lipposen perintö,oikeistososialidemokratian joutsenlaulu.Lipponen porvarillistuneen valtionhoitajapuolueen pönäkkä “vastuunkantaja”,jota ominaisuutta Katainenkin kaiholla muisteli,muistaakseni.Kyllä EU meni monen muunkin päähän kuin häkä.Ja ytimiin oli pakko päästä,muu oli väärää politiikkaa,ellei peräti populismia.SDP oikeistosuuntaus on syypää alamäkeen.Nyt monet antavat äänensä Persuille.Vasemmisto hoitanut huonosti leiviskänsä työntekijän ja tavallisen kansan puolustamisessä,näin se vaan koetaan.Populismi on vain hyvä alku,tästä on hyvä jatkaa ? Jos on näköaloja ?
Olen ollut pitkään täältä poissa ja pitkästä aikaan vilkaisin missä tilassa Haapalan blogi on ja tästähän on tullut yleinen käymälä. Täällä vaan oksennellaan ruutuun mitä sattuu ja samaan aikaan Kataisen hämäyspolitiikka jatkuu. Käsittämätöntä.
Jan Rossi
No tuo se vielä täältä puuttu!
Jos on eri mieltä niin ei se aina voi olla Populismiä.Suomessa nykyään
arvostetaan toisin ajattelijat pelleiksi,olisiko maassa jotain vikaa?.
Miksi meillä on vain suomalaissyntyisiä 20 000 asunnotonta? Miksei siellä ole ainuttakaan somalia, venäläistä tai ruotsalaista joukossa. Kuka on hoitanut heille asunnot ja unohtanut suomalaiset? Onko se Vanhanen?
Kuule Aulis, Jan Rossin mielestä kaiken takana on Kataisen hämäyspolitiikka.
Tänäkin aamuna oli sellanen havainto että Ylen Aamu-tv:n uutisissa jauhettiin ummet ja lammet yhdestä yhdentekevästä aiheesta kun samaan aikaan kolmosteeveen uutisissa oli aiheita monipuolisesti. Yle on lopetettava tarpeettomana! Voisko joku tehdä asiasta kansalaisaloitteen?
Ylen lopetus olisi järkevää, se on todella tarpeeton yhtiö. Ylen tehtävät paikkaisi kaupalliset kanavat ihan varmasti. Yle ei ole tehnyt yhtään olutohjelmaa. Siksi olen joutunut itse tekemään jokapäiväsen olutohjelmani. Ohjelmaani kuuluu oluen lisäksi vasemmiston ja vihreiden kyseenalaistamista. Nyt oluelle, klo on kohta 12.