Kuukausittainen arkisto:toukokuu 2010

Kepun Korhonen pyrkii yhä: Kyllä Kelmi on Kelmi!

Pakko tuota kovakalloisuutta on ihailla! Kaikki keskustapolitiikan bongarit olivat tuijottamassa lauantaina Ylen Ykkösaamua, jossa keskustan puoluesihteerin Jarmo “Kelmi” Korhosen piti sanoa, että hän ei pyri jatkokaudelle, vaan luopuu kiltisti puoluesihteerin paikalta. Eipä tietenkään: Korhonen puhui kuin Runeberg ja ilmoitti vakaasti pyrkivänsä jatkokaudelle. Väistämättä tuli mieleen Uuno Turhapuro -elokuvien parivaljakko insinööri Sörssellsön ja Härski Hartikainen. – Kyllä sää Härski oot sitten Härski, kauhisteli Sörsselssön useaan kertaan. Ja tätä myötäillen: – Kyllä sää Kelmi oot sitten Kelmi! MTV:n keskustan piiritoimikuntien jäsenille tehdyssä kyselyssä Korhosen kannatus tippui kuin lehmän häntä. Yhä useammat kepupiirien toiminnanjohtajat ovat haukkuneet perunakellariin pakenevan Korhosen julkisesti. Kepun suuri emeritus … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 4 767 kommenttia

Puoluekokouksia & Rehulaa & Jungneria & niitä näitä

Jopas tuo edellinen blogi roikkuikin siinä määrin, että alkoi haista. Eikä se kaikkia tuntunut miellyttävän alun perinkään… Eli tekaisemma uuden! Reilun viikon reissun aikana sitä sattuu ja tapahtuu. Keskusta sai Liisa Hyssälän Kelan johtoon. Vihdoin viimein Juha Rehulakin pääsi ministeriksi. Rehula ehtikin odotella pääministerin puhelinsoittoa tumma puku päällä päivin öin jo parisen vuotta; silkan kulumisen takia hän joutui epäilemättä ostamaan toisenkin. (Kuten ostikin, kävi kuulemma myös parturissa.) Demarit yrittivät torpata Hyssälän nimityksen, mikä näkyi kahden demarin naamasta ja puheista: Nimityksen tehnyt Tarja Halonen (sd.) näytti hapanta naamaa ja kuului ihmetelleen, miksi hallitus hätäili esityksellään. Vielä huvittavampaa oli SDP:n loppuviikosta valittavan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 819 kommenttia

Demarit talloivat Lipposen EU- perinnön populismissaan

Kuka Lipponen? En tunne? Ei muistu mieleen? En ole ikinä kuullutkaan. Hä? Meikäläisiäkö? Ei varmasti ole. SDP kusaisi sujuvasti entisen puheenjohtajansa ja ex-pääministerin poliittiselle muistolle päättämällä äänestää punaista Kreikan tukipaketin eduskuntakäsittelyssä. Demareiden kannalta tilanne on äärimmäisen huvittava — jopa naurettava — sillä juuri Paavo Lipponen liitätti Suomen rahaliittoon käytännössä saranapuolelta, muita kuuntelematta. Ne jotka vaativat 90-lopulla kansanäänestystä euroon siirtymisestä, naurettiin Lipposen johdolla matalaksi voimakkaalla ironialla: – Pitäisikö perustuslakiin kirjoittaa, että kaikista asioista täytyy saada keskustan ja kristillisten suostumus? Lipponen jyrähteli jo 1996 (28. 11.) ja julisti miten britit ja muut tulevat rahaliittoon perässä ja takasi, että Suomen kannalta on järkevää … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 974 kommenttia

Oliivihuijareiden kimpassa EU:ssa – eduskunta Kreikan kimpussa

Pakko tässä on todeta, että enää ei auta edes Arja Saijonmaa. Kreikan maine on mennyt, eikä sitä edes tateilijadiiva pelasta, vaikka laulaisi päällään duettoa Mikis Theodorakisin kanssa Kreikan haudalla. Se nähtiin eduskunnassakin, kun kansanedustajat kävivät reippaan keskustelun Kreikalle — tuolle hevosvarkaan mentaliteetilla toimivalle Suomen rahaliittokumppanille — myönnettävästä 1,6 miljardin markan “lainasta”. (eiku tietenkin euron, kuten muuan valistunut lukija korjasikin…) Eipä tule mieleen, että yksikään hallituksen lisätalousarvioesitys olisi kuuna herran päivänä herättänyt vastaavaa mielenkiintoa. Toimittajalehteri oli kuin pumpaten täynnä ja puhujalistalla oli hetkessä 54 nimeä. – Nyt alkaa sitten suuri jeesustelun jo populismin päivä, hallituksen politrukit päivittelivät jo etukäteen. Eivät olleet … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 78 kommenttia