Eiköhän se ollut siinä, Marja Tiura?

“Että joku kehtaa edes tarjota toisen puolueen jäsenyyttä heti vaalien jälkeen”, kokoomuksen aina niin säihkyvä (milloin missäkin yhteyksissä) Marja Tiura sanoo Apu-lehden haastattelussa ja tarkoittaa sitä, että kepun puoluesihteeri Jarmo Korhonen olisi muka houkutellut Tiuraa loikkaamaan kokoomukseen viime hallitusneuvottelujen yhteydessä.

Meniköhän se nyt noin, rva. Tiura?

Eipä tainnut mennä.

Edellisessa blogissa (ks. edellinen blogi!) tuli hiukan kritikoitua Korhosta, mutta pääsiäisen kunniaksi annettakoon tässä tapauksessa Korhoselle synninpäästö.

Pakko se on joskus Setä A:nkin myöntää: Korhonen puhuu asiaa. Tiuran väitteissä ei ole edes totuuden siementä. Tiura itse -- ja nimenomaan Tiura -oli asiassa aloitteelinen. Hupaisaa, että tässä loikkausuhkailussakin juoksupojaksi ja asioiden hoitajaksi kelpasi Arto Merisalo (joka myös vahvistaa Tiuran olleen aloitteellinen).

Jo hallitusneuvottelujen aikaan naureskeltiin, millaisessa hulivilivauhdissa Tiura oli 17 000 äänensä kanssa. Hän oli kokoomuksen johdon kimpussa kuin herhiläinen ja vaati ehdottomasti paikkaa ministerivitjaan. Kokoomuksen ja Jyrki Kataisen kannalta tilanne oli kiusallinen. Puolueessa tiedettiin varsin hyvin, että ministeripaikkaa Tiuralle ei voi antaa: siihen ei kantti kestä, siis Tiuran kantti. Jo se, että Tiuralle annettiin eduskunnassa tulevaisuusvaliokunnan pj:n ja eduskuntaryhmän varapj:n paikka, oli siinä ja siinä.

Tiuran viimeinen veto oli sitten uhkailla puolueloikkauksella. Puheenjohtaja Katainen pyöritteli päätään Säätytalon neuvotteluissa Tiuran uhkailuille. Se oli viimeinen niitti Tiuran uran nousujohteisuudelle.

Suhteellisuudentaju katosi jonnekin 17 000 äänen taakse.

Kuluneen kolmen vuoden aikana kokoomusjohto on moneen kertaa huokaissut onnesta. Ratkaisu oli oikea. Rouva äänikuningatar on lentänyt kohusta toiseen, ja muut ovat saaneet selitellä.

Kokoomuksen kannalta kohujen potenssi olisi ollut moninkertainen, jos Tiura olisi ollut ministeri.

Tämä tuorein on kohuista surkuhupaisin: se kertoo Tiurasta ehkä enemmän kuin kaikki vaalirahakohut ja annatapion koulut ja merisalot yhteensä.

Miettiköhän Tiura Apu-lehdelle haastattelua antaessaan lainkaan, että saattaa olla niitäkin, jotka muistavat, miten asiat menivät? Ja kertovat myös oman näkemyksensä? Että kaikki ei pyöri pelkästään oma navan ympärillä?

Tässä ei ole kuin vajaat pari kuukautta, kun Tiura valittiin arvalla jatkamaan kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana.

Puoluejohdon ääneenlausumaton toive oli Tiuran toilailujen jälkeen, että hän olisi ymmärtänyt jättäytyä siitäkin pienestä luottamustehtävästä. Ei ymmärtänyt.

Ehkä Tiuran kannattaisi nyt vetää johtopäätökset seuraavia eduskuntavaaleja varten:

a) Uskottavuus vaalirahakohun ja siihen liittyvine outoine selityksineen (suurin tuki KMS:ltä, oudot omat kalustehankinnat Arto Merisalon laskuun, lomalentojen maksatukset jne.) on nolla.
b) Uskottavuus omassa puolueessa on nolla: ura ei tästä nouse, vaikka rivikansanedustajaksi pääsisikin.
c) Eikä Tiura kelpaa enää keskustallekaan, vaikka anoisi polvillaan (Tiura haastattelussa keskustaan loikkaamisesta: “Sitä temppua hän ei tekisi, vaikka keskusta olisi Suomen ainoa puolue.”)

Eiköhän se ollut siinä, Marja Tiura? Kannataisikohan tehdä karpelat?

Toisaalta ainahan näille politiikan kiertotähdille on tarjolla Timo Soinin johtamat perussuomalaiset…

Ps 1.

Kaikesta sitä tällainen poliitiikan blogisti itsensä löytääkin! Kolmiodraama, jossa sanat ovat vastakkain Marja Tiuralla, Jarmo “Kelmi” Korhosella ja todistajana häärii koko vaalirahakohun kelmi Nova Groupin Arto Merisalo. Jos johonkin sopii se legendaarinen kysymys niin tähän: keneltä heistä ostaisit käytetyn auton?

Ps 2.

Eduskunnan arvovallasta on paljon puhuttu (usein suu vaahdossa). Nykyisen vaalikauden aikana Tiura on ehkä ansainnut kuningattaren paikan siinä joukossa, joka sitä on eniten syönyt.

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

2 002 vastausta kohteessa Eiköhän se ollut siinä, Marja Tiura?

  1. Hannu Mikkonen sanoo:

    Se on siinä Timo Haapala, urasi pahin kömmähdys poliittisena toimittajana on tapahtunut.
    Tulet huomaamaan kuka ja ketkä ovat lopulta syyllisiä.

  2. npjvmetsd sanoo:

    18MRjB pavhhjmazpna, [url=http://iclvmdomavdj.com/]iclvmdomavdj[/url], [link=http://wttdjedglkom.com/]wttdjedglkom[/link], http://kqddgxvoshyv.com/

  3. Vesa Kaitera sanoo:

    Katsoja kirjoitti :”Jos kansanedustaja on saatu kiinni valehtelusta, lahjoman vastaanottamisesta, oman edun tavoittelusta, kähminnästä ja pelien pelaamisesta”

    Jospa kuitenkin odottelisimme vielä ainakin muutaman päivän, jotta saisimme selkeän käsityksen siitä, kuka tässä ns. loikkausjupakassa on valehdellut ja kuka puhunut totta. Myönnän, että tässä vaiheessa esiin tulleiden todistajien kertomusten valossa näyttää siltä, että Tiura on Apu-lehden haastattelussa esittänyt asian itsensä kannalta parhaassa mahdollisessa valossa ja että tuo ei olisi pitänyt yhtä totuuden kanssa. Mutta koska tähän asiaan saatamme hyvinkin saada lisävalaistusta nauhoitetuista puhelinkeskusteluista, kannattaa ensin koota kaikki mahdollinen informaatio ja langettaa tuomioita vasta sitten. Oma käsitykseni on se, että Tiura on menetellyt tässä asiassa epäeettisesti ja että hänen myöhemmät kannanottonsa tapahtuneeseen ovat olleet ainakin osittain harhaanjohtavia. Tässä vaiheessa en vielä osaa sanoa, kuinka suuressa määrin on ollut kyse väärin muistamisesta (tapahtumaketjusta on kuitenkin kulunut jo kolme vuotta) ja kuinka paljon on pantava valehtelun piikkiin.

    Lahjoman vastaanotosta Tiuraa ei ole vielä edes oikeudessa syytetty, saati että hän olisi siitä saanut oikeudessa langettavan tuomion. Jospa jättäisimme tämän asian poliisin ja myöhemmin oikeuden päätettäväksi. Jos Tiura saa oikeudessa langettavan tuomion rikoksesta, niin ei häntä tietenkään silloin aseteta kansanedustaehdokkaaksi, ei ainakaan Kokoomuksen listoille.

    Oma käsitykseni on se, ettei politiikassa yksinkertaisesti voi päästä järin pitkälle, jollei ole valmis ajamaan omaa etuaan. Se ei tietenkään saa olla pääasia, kyllä maan edun ja kokonaisvaltaisen näkemyksen ajamisen täytyy ajaa edelle, mutta jos ei lainkaan aja omaa etuaan, vilttiketjun paikkaa kummenpaa ei tuollaiselle henkilölle löydy.

    Mitä tulee kähmimiseen ja pelien pelaamiseen, ne ovat osa politiikkaa, eikä niistä sitten sen enempää. Mutta politiikka on kyllä muutakin kuin niiden harrastamista.

    Katsoja :”mukaan lukien se, että hänen poliittinen katsantokantansa riippuu siitä, mistä saa suurimman henkilökohtaisen edun, ja sitä paheksutaan ja siitä puhutaan, niin se ei ole “uskonollista kiihkoa kivittää langennut nainen”, vaan yksinkertaisesti se on paheksuntaa! Olisi kerrassaan omituista ja huolestuttavaa, jos Tiuran päätä vain silitettäisiin ja asia vaiettaisiin ja lakaistaisiin maton alle. Niin kauan kuin väärinkäytöksistä puhutaan, kaikkea ei ole vielä menetetty. Kaiterakin voisi suhtautua asioihin asioina eikä vedellä noin dramaattisia näkemyksiä Tiuran arvostelijoista.”

    Marja Tiura on toiminut Pirkanmaalla sangen pitkään ja hän on hoitanut useita yhteyksiä maakunnallisiin päättäjiin hyvin aktiivisesti ja tuloksellisesti. En ole myöskään havainnut suurta kritiikkiä kohdistuneen siihen tapaan, miten hän on johtanut eduskunnan tulevaisuusvaliokuntaa.

    Tiuran päätä tuskin noin yleisesti ottaen silitetään, vaan monissa lehdissä ja yleisönosastokirjoituksissa häntä on pidetty likipitäen suomalaisen korruption ja omaneduntavoittelun ruumiillistumana ja häneen on liitetty suunnilleen kaikki mahdolliset negatiiviset ilmaisut. En näe tarpeelliseksi yhtyä tuohon kuoroon, vaikken Tiuran kaikkia toimia hyväksykään. Koetan esittää kolikon toisenkin puolen ja vaikuttaa siihen, että tässä asiassa säilytettäisiin edes jonkinlainen kohtuus ja tasapuolisuus. Olen mielestäni käsitellyt tätä Tiuran tapausta puhtaasti asiapohjalta, enkä ole lähtökohtaisesti pyrkinyt loukkaamaan Tiuran arvostelijoita. Mutta kyllähän tässä on kyse jonkinlaisesta noitavainosta, jota ilman tulisimme kyllä hyvin toimeen. Mitä tahansa Tiura on aikoinaan tehnyt, niin kyllä häntä siitä rangaistaankin, älkääkä lainkaan pelätkö, että kävisi toisin.

  4. Don eero sanoo:

    “Kokoomus ja Sdp eivät halua korottaa tuloveroja, vaikka julkisen talouden tila on heikentymässä, kirjoittaa kokoomuksen verkkolehti Verkkouutiset.”
    eli leikkauslistoja tulossa, mitä sanoo köyhä kansanosa?

  5. Seppo J sanoo:

    olisikohan niin, että Tiuraa pyydettiin palauttamaan rahat tai loikkaus puheet päätyvät julkisuuten, joten oli pakko avauta itse ensin ja samalla tulikin avattua koko mätäs, joka alla koko poliitiikan kerma lymyili

  6. Jorma Luukkonen sanoo:

    Homman ydin on Arto Merisalon rooli. Mielestäni Tiuraa lahjottiiin Anna Tapion koulun tapauksessa. Lahjottiin pysymään hiljaa! Samalla kun Merisalo ja hallituksen puheenjohtaja keskenään sopivat asioista. “Annetaan tytöllekin jotain” sanottiin. Nyt Merisalo on kaatanut koko koulun homman Tiuran päälle, vaikka hän oli vain rivi jäsen hallituksessa. No onneksi hallituksen puheenjohtaja sos. dem ei päässyt eduskuntaan. Kaikki Tiuraa koskevat uutiset ovat lähteneet Merisalosta.
    Tässä ilmiselvästi peitellään isompia asioita. On kiva peuhata Tiuran kanssa, samalla kun muut saavat olla rauhassa. Toimittajat, jorka eivät viitsi selvittää taustoja. ovat lähteneet mukaan tähän leikkiin. Ovat saaneet helppoja uutisia.

  7. Vesa Kaitera sanoo:

    Jorma Luukkonen kirjoitti :”Kaikki Tiuraa koskevat uutiset ovat lähteneet Merisalosta.

    Tässä ilmiselvästi peitellään isompia asioita. On kiva peuhata Tiuran kanssa, samalla kun muut saavat olla rauhassa. Toimittajat, jorka eivät viitsi selvittää taustoja. ovat lähteneet mukaan tähän leikkiin. Ovat saaneet helppoja uutisia.”

    Tuossa esittämässäsi on mielestäni paljon perää. Minuakin kummastuttaa, miten jokseenkin kaikki Tiuraa koskevat uutiset ovat lähteneet Merisalosta. Mikäs Hamelninin pillipiipari se Merisalo oikein on, kun lähes kaikki toimittajat näyttävät tanssivan hänen pillinsä mukaan ?

    Tiura on väittänyt olleensa jo vuosia painostuksen kohteena. Ei olisi mikään ihme, vaikka asia pitäisi täysin paikkansa ja tällöin loogisesti ajateltuna todennäköisin painostusta aikaansaanut henkilö on ollut Merisalo. Miksi hän olisi tehnyt niin ? Olisiko kyseessä ollut joku asia, joka Tiuran pitäisi Merisalon mielestä ehdottomasti tehdä, ja josta Tiura on kieltäytynyt. Faust on siis noussut Mefistoa vastaan, ja tästä Mefisto on katkera ja kertoo Faustille kostavansa kyllä tämän. Tiura pyrkii minimoimaan vahingot ja räjäyttämään uutispommin niin aikaisin, ettei se enää juurikaan vahingoittaisi häntä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Merisalo uhkaa julkistaa nauhoittamansa puhelut, mutta kun Tiura toivoo sitä juuri tapahtuvaksi, Merisalo vetääkin länkiä kaulaansa. Hänen intresseissään ei ole käydä keskustelua tästä ns. loikkausepisodista pohjiaan myöten juuri nyt, vaan vasta ensi keväänä, jolloin Tiuran asema olisi nykyistä haavoittuvaisempi.

    Minustakin on täysin mahdollista, että tässä on jostakin isommasta jutusta kyse, ja Tiura-episodi olisi vain sivujuonne. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

  8. Maallikko sanoo:

    On kuin Suomi ei sittenkään olisi päässyt kovinkaan pitkälle 1956 vaiheestaan.

    Pistää miettimään, mitä tämän jutun takapihalla puuhastellaan. Saammeko jonkun OECD-pläjäyksen jostain, vai onko joku laki valmisteilla vaikka maareformiin, jossa vapaasti myymme kelle vaan maamme pohjavedet, kaikki rajojemme strategiset kohteet, kuten vanhat lentokentät, sairaalat, varuskunnat, nostamme eläkeikää vielä pari vuotta, leikkaamme lapsilisät, poistamme työttömyysturvan….

    Tällaiseenko “tiuratteluun” poliitikkojemme työ on mennyt? Kaikki energia miten piilotan korruptoitumiseni, joka ennenvanhaan oli niin helppoa korruptoitumattomassa Suomessa, ei edes tarvinnut piilotella, kun se kuului “demokratiaamme länsimaana”.

    Aivan erikoista, että poliittisten puolueiden välillä tarvitaan “merisaloja” lobbaamaan kansanedustajia puolueesta toiseen? Suomessahan annetaan ääni puolueelle, joten jonkinlaisia sanktioita pitäisi tällaiselle loikkarille tulla, jos länsimaisesta demokratiasta välitetään.

  9. yussy sanoo:

    # yussy kirjoittaa:
    4. huhtikuuta 2010 kello 12.00

    # yussy kirjoittaa:
    3. huhtikuuta 2010 kello 17.55

    Kaitera jaksaa lapsellista löpinäänsä kokoomuksen puhtaudesta, vilpittömyydestä ja syyttömyydestä jeesuksen tappoon juutalaisten kanssa.

  10. Anttonen sanoo:

    Poliitikkoja on lahjottu ja piste. Tiura on yksi niistä muttei ole vain pystynyt antamaan vastiketta kuten varmaan monet muut. Päätekijät haluavat viedä juttua sivuraiteille ja kiinnittämään huomiota aivan muualle kuin sinne missä tapahtuu ja on jo tapahtunut

  11. Täti Arkadia sanoo:

    Iltalehden keskustelupalstalla on spekuloitu Kokoomuksen syvää kurkkua, joka vuotaa hallitusneuvotteluasioita lehtiin. Lähde näyttäisi olevan Häkämies.
    Setä Arkadia: Sinä taisit palvella Häkämiehen kanssa ruodiksessa yhtä aikaa. Muistanko oikein?

  12. sepallus sanoo:

    Voisiko jopa sanoa, ettei ole ymmärtäny antaa vastinetta

  13. Ritu sanoo:

    Eikö SDP:stä löydy ketään “ansioitunutta” tällä saralla, kun vain jatkuvasti jauhetaa pääministeristä ja nyt Tiurasta?

    Mielestäni tämä mies ansaitsisi tulla huomioiduksi ja hänelle voisi myöntää tittelin “Suomen suurin mulkku”: http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

  14. AA Anssi sanoo:

    Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, ihan hyvää hyvyyttä. Kunnes jossain oli hyvin vihainen mies

  15. vatikaanin kostea varsimies sanoo:

    Niin tämä erkkikalevilaakosoko Suomen mulkuin? ….. o jaa?

  16. Näin aina sanoo:

    Ei se ollut tässä. Luulen, että Tiura on vuoden päästä kokkareiden listoilla ehdokkaana ja menee läpi.

    Tiuran äänipotti on sen verran iso ja sille ei löydy selkeää perijää, että kokkareet ovat Hämeen vaalipiirin osalta pakkoraossa. Heillä ei ole varaa menettää Tiuran ääniä, varsinkin jos on pelko perseessä, että Tiuran äänestäjissä on myös kepuleita, niin kuin Tiura on antanut ymmärtää.

  17. Vesa Kaitera sanoo:

    Marja Tiuran tilanteelle on hyvin ratkaisevaa se, kuinka hän toimii selostaessaan tämän ns. loikkausepisodin vaiheita Kokoomuksen eduskuntaryhmälle. Se, mitä kolme sitten tapahtui, on Tiuran kannalta kompromettoivaa, mutta hän on kuitenkin ollut suhteellisen aktiivinen ja aikaansaava kansanedustaja, ja siksi oletankin, että häntä kohtaan tunnetaan sekä Kokoomuksen eduskuntaryhmässä että kenttäväen keskuudessa vississä määrin ymmärrystä. Mutta jotta tämä ymmärrys säilyisi, Tiuran selonteon on oltava sellainen, ettei sitä voida todistaa vääräksi. Kyseisen selonteon oikeaksi todistamista emme voi kohtuudella vaatia, mutta valheen jäljet olisivat tässä tapauksssa aivan harvinaisen lyhyet.

  18. EKL sanoo:

    Suatanhan miä mulkkukin olla, mutta demareilla ei ole mitään asiaa vaatia kokoomusta selvittelemään tätä “tehtyä näytelmää”!

    Arto Merisalo on täys Pelle, jos on oikein pitänyt puheluitakin nauhoitella muun pyrkyryyden ja vaikuttamisyrityksien ohella “euronkiiltosilmissä”..

    Torellinen “liikemiäs”?

    EKL
    http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

  19. tampereen punikki sanoo:

    Niiden Pirkanmaalaisten kaikkien kansanedustajien touhut pitäisi tutkia tarkemmin pankkitileistä.
    Kuka maksoikaan Kimmo Sasin tappokolarin 70 päiväsakon? Ei kai se autoliikeketju, jonka kuvissa Sasi poseerasi myöhemmin?
    Mikko Alatalo on klo 14 nimenhuudossa eduskunnassa, mutta on klo 18 Turussa 200 kilsan päässä vetämässä jo keikkaa.
    Veltto Virtanen ja Pertti Salovaara eivät kaudella aina tienneet olevansa kansanedustajiakaan. Salovaara oli ulkona jopa himoitsemansa lautakunnan jäsenyydestä.
    Klaus Pentti ja Tero Rönni kaipaisivat kokonaan oman kirjoituksen olemisistaan.
    No Tiura on nyt sitten primus ykkönen ja saanut julkisuusprinsessan osan.

  20. Från Öresund sanoo:

    Eiköhän se todella ollut siinä.

    Tiuran nimi puuttuu Pirkanmaan Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaiden jäsenäänestyksestä. Jäsenäänestyksen ulkopuolelta puoluejohto tuskin voi nostaa Tiuraa ehdokkaaksi vuoden 2011 maalis (tai huhti-?) vaaleihin. Se tulkittaisiin koko puolueen suoraksi tueksi Tiuran menettelytavoille. Asia hoidetaan siten, että Tiura itse ilmoittaa hakevansa uusia haasteita, tässäkin asiassa Karpelan tapaan.

    Ravi ja muu kokoomusjohto ei ota kantaa Tiuran luottamuspulaan eduskuntaryhmässä siitä syystä, että mikään eduskuntaryhmä ei halua erottaa varapuheenjohtajaansa. Eikä tarvitsekaan. Nyt vain odotellaan, että Tiura ilmoittaa vetäytyvänsä tästäkin tehtävästä ja jatkavansa rivikansanedustajana kauden loppuun pirkanmaalaisten asioiden hoitajana ja tuon eduskunnan turhimman valiokunnan puheenjohtajana.

    Mitään Merisalon nauhoja ei tarvitse alkaa revitellä julkisuudessa. Sieltä olisi saksimattomana (kuten Tiura vaatii) tullut esiin varmasti monia muita poliitikkoja arveluttavia sivulauseita vaalirahoituksesta. Viikon mittaan Tiura kertoo, kuinka ei hän ymmärtänyt, että Merisalo oli ottanut tosissaan hänen vaalihuumassa esittämänsä uhittelut.

    Tiura oli Merisalolle huono sijoitus. Muistan Merisalon joskus kesällä sanoneen, että KSM:n tavoitteena oli porvarihallitus, ja siihen liittyi kokoomuksen tukeminen Pirkanmaalla. Nimen ei ollut niin väliä, mutta Tiuran tukemiseen sitten päädyttiin, jotta hän vetäisi perässään Kokoomukselle lisäpaikan. Siis Tiuraa tässä ei erityisesti kukaan kai yrittänyt tuupata eteenpäin.

    Kokoomuksen kannatus ei saa tästä suurta lovea, ei ainakaan sellaista, joka näkyisi vuoden päähän.

  21. jeesus sanoo:

    Mitä nauhoituksia onkaan Kakkosella ja Sukarilla? Alkaako tontit ja kaavoituksen nyt kulkea heidän makuunsa esim. Loimaalla ja Riihimäellä?

  22. vieno sanoo:

    Eikö Kaitera jo ehdi virittää Tiura-keissistä jotakin positiivista kokoomuksen kannalta? Vaikka sellaista, että KEPU pettää aina, mutta meillä kokoomuksessa on osaavammat konnat.

  23. Nils Edward sanoo:

    Tähän vois todeta faktana sen, että ensimmäisen “parkauksen” päästi SDP ja Pia Viitanen.. Voishan sitä selvittää kaavoitusta- ja maankäyttöpolitiikkaa hieman kauempaakin, kun 80- luvun alussa “jeesuksen” isä laittoi “Marian” kanssa koko pitäjän kaavapolitiikan jumiin vuosikymmeniksi ja esti siten kunnan (kaupungin) kehityksen ja monet hankkeet kuten “hevoskylä”!!

  24. Vesa Kaitera sanoo:

    Från Öresund kirjoitti :”Kokoomuksen kannatus ei saa tästä suurta lovea, ei ainakaan sellaista, joka näkyisi vuoden päähän.”

    Jos Marja Tiuran antama selvitys Kokoomuksen eduskuntaryhmälle on kyllin yksityiskohtainen ja uskottava, niin en näe medialla mitään erityistä syytä jatkaa tämän tapauksen möyhimistä kovin pitkään. Jos kuitenkin Tiuran ja muiden asiaan sekaantuneiden versiot edelleenkin poikkeavat toisistaan kovin paljon, niin kohu jatkuu. Mikäli Tiura ei ole Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana seuraavissa eduskuntavaaleissa, niin silloin tämän tapauksen aiheuttama lovi Kokoomuksen kannatuksessa valtakunnallisella tasolla jäänee vähäiseksi. Kuitenkin Pirkanmaalla on huomattava, että Tiura oli siellä Kokoomuksen suurin ääniharava viime eduskuntavaaleissa, ja aivan kaikkia hänen saamiaan henkilökohtaisia ääniä emme varmaankaan pysty vaaleissa pitämään muiden ehdokkaiden avulla.

  25. E-A. sanoo:

    Kuunelkaa itseänne ihmiset. Selvä lynkkausporukka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta koko joukko. Olemme varmoja itsestämme, mutta kuitenkin olemme äänestäneet nämä kaikki ihmiset eduskuntaan. Eikös pääsiäisen päätähti joutunut juuri tällaisen jahdin kohteeksi ja syytökset kuulostivat samanlaisilta- jopa pahemmilta. Tuomio oli julmempi. Kansa saa “mitä tilaa” Muistihan on tosi lyhyt. Jos ei olisi, meillä olisi ainainen virkamieshallitus. Jokainen toimittaja, haastateltava, edustaja, ministeri, tms. sanoo yleensä: “pitää muistaa että”… onko ihme, kun tiedetään, että kansa unohtaa ja valitsee aina sellaiset ihmiset kun haluaa. Eihän täydellistä k-edustajaa, ministeriä tai virkamiestäkään ole valmiina missään Oman arvonsa löytää asettumalla “framille” Pätevöityminen syntyy kokemuksesta, luottamus erehdysten ja oppimisen kautta. Politiikka on muodostunut median elättäjäksi, jopa “raadoksi” josta media käy repimässä silloin kun tuoreempia (mahanmuuttajat, tapot, pahoinpitelyt sekä dopingit tms.)ei satu olemaan, hyvin tietäen, että kansa seuraa ja maksaa kaiken. sellaisia me olemme. “Siis leipää ja sirkushuveja” Tälläkertaa kohde on Tiura, huomenna joku muu. Tiura valitaan todennäköiseti uudelleen ja hieman kokeneempana ja voi joskus vielä näyttää “närhen värkit” edellä nimettyjen henkilöden tapaan. Sitäpaitsi, lynkkaus on laissa kielletty, “muistaakseni”

  26. Pate sanoo:

    Paavo Väyrysen isäukko palkitaan.
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2068392
    ..isäukko “Väyrynen luo uutta kypsällä iällä”, miksei sitten Pate itse!

  27. Vesa Kaitera sanoo:

    Voin useassa suhteessa yhtyä nimimerkki E-A.:n näkemyksiin. Kaikki ihmiset ja siis myös poliitikot tekevät joskus virheitä, ja olisi kohtuuntonta ripustaa heidät ristille ihan joka erheestä. Mitä tulee Tiuraan, niin hänet voidaan tietenkin valita jatkossa kansanedustajaksi vain, jos hän itse asettuu ehdokkaaksi, ja uskon, että tällä hetkellä hän ei ole tuosta asiasta varma. Hän on kieltäytynyt asettumasta ehdokkaaksi Kokoomuksen Pirkanmaan piirissä, mutta tämä ei välttämättä merkitse sitä, että hän jättäisi vaalit väliin. Tiura todennäköisesti tekee oman ratkaisunsa siinä vaiheessa, kun on kartoittanut tämä ns. loikkausepisodin aiheuttamat vauriot hänen omassa tukiringissään.

    Tiuran mahdolliseen ehdokkuuteen vaikuttaa merkittävästi seuraavakin asia : Tiuraa epäillään lahjuksen ottamisesta Anna Tapion koulun säätiöön liittyvässä lahjusjutussa. Tiura on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Asia on menossa syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastossa. Jos Tiura todellakin tuomitaan lahjusten otosta, ei hän tietenkään voi olla kansanedustajaehdokkaana ainakaan Kokoomuksen listoilla. Mutta ei ole mitenkään sanottu, että hänet siitä tuomittaisiin, eihän edes syytettä häntä vastaan ole vielä nostettu. Jos syytettä ei nosteta, veikkaan, että Tiura lähtee ehdokkaaksi, hänhän tarvitsisi vielä yhden kauden saadakseen täyden kansanedustajan eläkkeen. Mutta jos päinvastainen tilanne toteutuu, eikä oikeudenkäyntiä saada loppuun ennen kansanedustajaehdokaslistojen takarajapäivää, uskoisin, ettei Tiuraa Kokoomuksen ehdokaslistoilla nähdä. Olisi Kokoomukselle kuten muillekin puolueille liian suuri riski ottaa listoille henkilö, joka saattaa saada talousrikostuomion juuri vaalien alla.

  28. Topi vaan sanoo:

    Ja lisää nuoria kolmekymppisiä naiseläkeläisiä isolla eläkkeellä norkoilemaan vuosikymmeniksi. Ei tässä maassa kaikki ruuvit ole paikallaan todellakin.

  29. Pate sanoo:

    Niinpä niin, Topi on oikeassa eli otetaan Paavo Väyrysestä esimerkkiä, joka jaksaa ahertaa maamme parhaaksi vielä vuosia monen vuosikymmen uurastuksen jälkeenkin.

  30. EKL sanoo:

    Eemeli on 100 v. joten Empun geenit, niin saamme nauttia Paten politiikasta vielä ainakin 30 v. ja ritsat päälle..

  31. kokoomushymy hyytyy sanoo:

    Kokoomuksella alkaa perskarvat kärventyä. Toistaiseksi muistamattomuudesta tunnetuksi tuleminen on kuulunut vain KePun kuviohin – ainakin uuniperunan osalta. Nyt niin VenäjäVenäjäVenäjä – Jyri kuin myös Bildenbergin salaisessa kokouksessa 2007 lamapäätöstä tekemässä ollut Jyrki-boy ovat unohtaneet kaikki muut 2007 tapahtuneet suhmuroinnit. Mutta äskettäin laivallahan kokoomus päätti seuraaviin vaaleihin menevänsä aivan uudella teemalla: “rehellisyys”. Antakaa minun nauraa! Kuka vielä jaksaa uskoa kokoomuksen jatkuvaan ja kokoaikaiseen valehtelemiseen?

  32. ritva englund sanoo:

    Hyvä kun taas löydettiin syyllinen , niin noi ukkelit mitkä siellä kekkuloi pääsee kuin koira veräjästä, voi teitä mies parkoja kun ette pysty vastaamaan omista teoistanne, luojan kiitos meillä on suuri maitopäällikkö joka pelastaa suomen aina tarvittaessa, ja luikkii isommilta asioilta piiloon ,ja suomalaiset on niin tyhmiä että voisin oksentaa, miten aina mennään halpaan, onko yksikään vellihousu joutunut vastaamaan tekosistaan.

  33. Mikä tää juttu on? sanoo:

    En ole vieläkään käsittänyt tätä Suomen paskamedian järkkäämää “kohua”? Missä pihvi?

  34. Jaska sanoo:

    Onkohan niille oikeille kansanedustajille järjestetty kriisiapua,hehän varmaan
    ova järkyttyneet joukossaan olevista mätäpaiseista.Medialle tilanne on
    mannaa sehän jakaa totuutta kansalle.

  35. Ex-kokkari sanoo:

    Yle – aiheesta jälleen Verkkouutisissa:

    Keskiviikon Aamulehden mukaan televisiolupaan kaavaillaan kovaa korotusta.

    Korotus voi olla yli 10 prosenttia. Nyt tv-lupa maksaa 231 euroa vuodessa eli korotusta olisi tulossa noin 23 euroa.

    Tv-luvan korotus ei Yleisradion hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Kari Neilimon mukaan välttämättä yksin riitä. Saneerauksia ei edessä silti ole. Mahdollisina säästökeinoina Neilimo väläytti nykyistä harvempaa mukanaoloa urheilukisoissa ja ulkopuolisten hankintojen karsimista.

    Liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) ei pidä Aamulehdessä realistisena, että kansalaisille tarjoiltaisiin moinen korotus tällaisina taloudellisina aikoina.

    On se perkele, että haluavat ylläpitää ylisuurta Yleä kansan maksettavana. Yle on syöpä. Tai siis idioottipoliitikkomme.

  36. Lars sanoo:

    Vesa Kaitera kirjoitti:
    2. huhtikuuta 2010 kello 11.40
    “Jopa SDP:n nykyinen puoluesihteeri on antanut lausunnon, jossa hän tukee Kanervaa, ja se vetää mattoa pois siltä väitteeltä, että Kanerva olisi vaikuttanut maakuntatasolla kaavoihin NOVA:n eduksi.”

    Toivottavasti SDP ei kuitenkaan oikeasti pysty vaikuttamaan poliisin tutkintaan ja syyttäjän ratkaisuihin, vaan Kanervan ja Tiuran jutut tutkitaan rehdisti ja mahdolliset lopputulemat perustuvat lakiin. [0]

    Ritu kirjoitti:
    5. huhtikuuta 2010 kello 11.25
    “Eikö SDP:stä löydy ketään “ansioitunutta” tällä saralla, kun vain jatkuvasti jauhetaan pääministeristä ja nyt Tiurasta?”

    Tämän ns. vaalirahakohu, josta olemme nauttineet jo jonkin aikaa, johtuu DDR:n Erich Honeckerin opetuslasten valtaan noususta 90-luvun puolivälissä eli SDP:n Lipposen I hallituksen aloittamista toimista. Tämän seurauksena mm. veronkierrosta kiinni jäänyt Jukka Tammi (SDP) palasi Verohallinnon pääjohtajaksi vuoden 1998 alkupuolella [1]. Ensitöikseen hän eliminoi verotarkastusten tehon järjestäytyneen talousrikollisuuden saralla ja loi uudet tarkastusmenetelmät [2], jotka ovat mahdollistaneet järjestäytyneen rikollisuuden liigojen soluttautumisen syvälle yhteiskunnan rakenteisiin [3].
    Jo vuonna 2004 eli noin 6v Tammen paluun jälkeen Talousrikostutkinnan tila työryhmän loppuraportissa todetaan “Toisaalta myös 1990-luvun loppua kohden on talousrikostorjuntaa kohtaan osoitettu kiinnostus ja kannatus heikentynyt. Esimerkiksi tärkeän yhteistyökumppanin, verottajan, harmaantalouden yrityksiin kohdistuvat verotarkastukset ja niiden perusteella tehdyt rikosilmoitukset ovat vähentyneet vuodesta 1996 puoleen.” [4]
    Jukka Tammi hyllytettiin 2007 ja SDP:n pitkä hallitusvalta päättyi samana vuonna.
    Ajanjakso 1995-2007 on ollut järjestäytyneen talousrikollisuuden kasvun aikaa [3], kun SDP:n vallassa olleet Erich Honeckerin opetuslapset sovelsivat DDR:n mallia käytäntöön Suomessa.
    Ideana SDP:llä oli luoda Suomeen keskitetysti johdettu maankattava voimakas puolueelle etuja tuottava organisaatio, jota voinee kutsua vaikkapa Harmaaksi Veljeskunnaksi. Harmaan Veljeskunnan jäsenet nauttivat verotuksen valvonnassa ja toimeenpanossa lakien tulkinnoista, jotka olennaisesti poikkeavat tavallisen kansalaisen saamasta kohtelusta. Jukka Tammen kokemus Turun Mafiassa oli hyödynnettävissä välittömästi puoltaen pikaista palautusta Verohallinnon pääjohtajaksi.
    Merkittävissä asemissa yhteiskunnassa opetuslapset yhä ovat, mutta oppositiossa olo rajoittaa toimintakykyä.

    SDP:n Verohallintoon luoman järjestäytyneen talousrikollisuuden liigoja suosivan toimintamallin uhriksi on ajautunut myös Suomen Keskusta. “69″-liigan, [5,6,7], soluttautuminen Keskustaan on tapahtunut pikkuhiljaa ja sen toimintaa on kuvattu sekä perusteltu Maan Tapana [8].
    Liigan johtoryhmä – Vanhanen, Kaikkonen, Vihriälä ja Kauppinen – on mm. väärentäen kirjanpitoa [9] ja rakennuttaen asumiskelvottomalle paikalle asuntoja apua tarvitseville nuorille [10], käyttänyt perusteetta säätiöiden verohuojennuksia [11] sekä kierrättänyt yhteiskunnan varoja omaan käyttöön mm. bulvaaniyhtiöiden kautta [12,13,14,15,16,17].

    Vesa Kaitera kirjoitti:
    4. huhtikuuta 2010 kello 22.33
    “Minustakin on täysin mahdollista, että tässä on jostakin isommasta jutusta kyse, ja Tiura-episodi olisi vain sivujuonne. Elämme mielenkiintoisia aikoja.”

    Iso juttu on tuon Suomen Keskustaan soluttautuneen järjestäytyneen talousrikosryhmittymän, “69″, jäsenten saattaminen vastuuseen [8].
    Tiuran ja Kanervan yksittäisten episodien tarkoituksena lienee ainoastaan johdattaa kansalaisten huomio pois itse asiasta.

    Från Öresund kirjoitti:
    6. huhtikuuta 2010 kello 11.50
    “Eiköhän se todella ollut siinä.”
    “Mitään Merisalon nauhoja ei tarvitse alkaa revitellä julkisuudessa. Sieltä olisi saksimattomana (kuten Tiura vaatii) tullut esiin varmasti monia muita poliitikkoja arveluttavia sivulauseita vaalirahoituksesta. Viikon mittaan Tiura kertoo, kuinka ei hän ymmärtänyt, että Merisalo oli ottanut tosissaan hänen vaalihuumassa esittämänsä uhittelut.”

    Rehellisyyden nimissä Kokoomuksen tulisi kannustaa Tiuraa jatkamaan, jolloin Merisalon nauhat ja muu materiaali saadaan julkisuuteen. Tämä varmasti auttaa myös nykyistä hallituskumppania siivoamaan joukostaan roistoja merkittävän määrän.

    Vesa Kaitera kirjoitti:
    6. huhtikuuta 2010 kello 15.55
    “Jos kuitenkin Tiuran ja muiden asiaan sekaantuneiden versiot edelleenkin poikkeavat toisistaan kovin paljon, niin kohu jatkuu. Mikäli Tiura ei ole Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana seuraavissa eduskuntavaaleissa, niin silloin tämän tapauksen aiheuttama lovi Kokoomuksen kannatuksessa valtakunnallisella tasolla jäänee vähäiseksi.”

    6.4. uutisoiduissa Kataisen, Häkämiehen ja Merisalon kertomuksissa lobbausajankohdista on jo poikkeamia [18,19,20]. Kohu tuskin lakkaa Tiuran poistumisella eduskunnasta ja lopputuloksena SDP kasvaa Suomen suurimmaksi puolueeksi. Tämän seurauksena Merisalosta tulee Verohallinnon uusi pääjohtaja, kun omaa Tammen tapaan merkittävää liike-elämän tuntemusta ja herkkyyttä kuunnella yrityselämän tarpeita.

    Tavallisena äänioikeutettuna ja uus-DDR:mme kansalaisena tulevaisuus pelottaa sen verran, että muistuu pätkittäin mieleen jopa yli 3kk vanhat tapahtumat. Tosin netti helpottaa tapahtumien mieleen palauttamista merkittävästi.

    Lähteet:
    [0] http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9805/980518/9805180199.html
    [1] http://www.ts.fi/arkisto/haku.aspx?ts=1,0,0,0:0:11438,0
    [2] http://www.ts.fi/arkisto/haku.aspx?ts=1,0,0,0:0:31109,0
    [3] http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2008/05/joka_kymmenes_talousrikosepailty_kuuluu_jarjestaytyneeseen_rikollisryhmaan_293125.html?sendtofriend=true
    [4] http://www.poliisi.fi/intermin/biblio.nsf/C4FEF4FCE73A5345C2256EBC002BED40/$file/37-2004.pdf
    [5] http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54859-matti-vanhanen-myontaa-seksiviestit-vitsailua
    [6] http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1682684
    [7] http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75475-ray-69-000%E2%82%AC-pois-nuorisosaatiolta
    [8] http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Maan+tapa+t%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+j%C3%A4rjest%C3%A4ytyneen+rikollisuuden+tunnusmerkit/1135250438297
    [9] http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/10/26819
    [10] http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Nuorisos%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6+sai+Helsingilt%C3%A4+luvan+rakentaa+melualueelle/1135250837323
    [11] http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1732782&ref=fb
    [12] http://www.ts.fi/online/kotimaa/55528.pdf
    [13] http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2008/05/652791
    [14] http://www.uusisuomi.fi/raha/88221-kevan-kelkkakaupat-epailyt-ylihinnasta-vahvistuvat
    [15] http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30806
    [16] http://fi.wikipedia.org/wiki/Nova_Group
    [17] http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/01/1033989
    [18] http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/04/merisalo_nova-yhtioiden_johto_yritti_tiuraa_hallitukseen_1583469.html
    [19] http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/04/hakamies_keskustelin_merisalon_kanssa_hallitusneuvotteluiden_jalkeen_1583820.html
    [20] http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/04/katainen_kuulin_huhuja_tiuran_loikkausaikeista_quotkauan_sittenquot_1583945.html

  37. haukotus..... sanoo:

    Ketä on joku Marja Tiura? Onk se joki tissitön missi vai 18 miehen kanssa giftiksess ollut hutsu?

  38. Maallikko sanoo:

    Sukari ilmoitti kansanedustajavaaleihin osallistumisesta. Sisältäpäin on helpompi vaikuttaa.

    Katainen tiesi Bilderbergin kokouksen jälkeen 2007 mikä lama maailmaa kohtaa, joten häneen en luottaisi puolen palaneen puupennin vertaa. Nauhoilla on niin tulenarkaa tavaraa, että valaistumisen etenemiseksi ne ON HÄVITETTÄVÄ.

    Tuomioja oli oikeassa muutamavuosi sitten sanoessaan, että meillä on rahalla hankittu vaalitulos. Mitähän muuta tämä vanha konkari tietää??

  39. llfijjp sanoo:

    7IVhn1 wsrqolanykud, [url=http://wvnbndyeilor.com/]wvnbndyeilor[/url], [link=http://xatcpnusmynk.com/]xatcpnusmynk[/link], http://ldvnkkyuugqg.com/

  40. Geceannebooff sanoo:

    dosage inderal , inderal overnight

  41. dymnassinly sanoo:

    can inderal make you gain weight , inderal france
    inderal and ventricular tachycardia , inderal al
    inderal ptsd , inderal make pac’s worse

  42. RUTLEDGESue25 sanoo:

    Some time before, I needed to buy a good car for my corporation but I did not earn enough cash and could not order anything. Thank goodness my colleague suggested to get the home loans from reliable bank. Thus, I acted so and used to be satisfied with my commercial loan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>