Piruuttaankin aloitamme, emme kepulla, vaan asiaosuudella. (Kepua lopussa, jälkiruokana…)
Nimittäin eläkeriidalla.
Aihe on hallitukselle herkkä: kuin pommin päällä istuisi. Sen on loppuviikko osoittanut.
Eläketurvakeskuksen johtajan Jukka Rantalan johtama työryhmä on ajautunut kriisiin, kun se yrittää etsiä kuun loppuun mennessä ratkaisuja työurien pidentämiseen. Pöydälle on nakeltu hurjia ehdotuksia: Osa-aikaeläke lopetetaan, työttömyysturvaa leikataan 58-60-vuotiailta, varhennettu varhaiseläke poistetaan ja 63-vuotiaat pääsisivät eläkkeelle vasta 40 vuoden työuran jälkeen.
Etc.
Harmageddon-uhkauksia, jotka ovat saaneet ay-liikkeen ja opposition takajaloilleen.
Mielenkiintoista tässä sopassa on hallituksen rooli, josta on kaksi erilaista näkemystä.
Kun MTV:n uutiset keskiviikkona kertoi eläkeneuvottelujen kriisiytymisestä ja siitä, että Rantalan työryhmässä ay-liike kokee hallituksen liittyneen Etelärannan työnantajaleirin kanssa samaan rintamaan, syntyi pienimuotoinen -- tai ei niin pienikään -- poliittinen myrsky. Kyse on siitä, mikä rooli työryhmässä istuvalla valtiovarainministeriön valtiosihteerillä Raimo Sailaksella on.
MTV:n tietojen mukaan Sailas on ollut neuvotteluissa jyrkkänä ja esiintynyt samassa rintamassa eläkeheikennyksiä vaativan EK:n Timo Laatusen kanssa.
Sailas itse kiistää kaiken ja sanoo olleensa neuvotteluissa hiljaa. Kun tiedot Sailaksen kovasta roolista alkoivat levitä julkisuuteen, hallitus puolestaan sanoi itsensä irti Sailaksesta nopeammin kuin kissaa ehtii sanoa. Useiden ministerien, valtiosihteerien ja erityisavustajien yhteydenottojen jälkeen toimittajalle tehtiin selväksi yksi asia: Sailas ei puhu neuvotteluissa hallituksen suulla.
No ok.
Mutta sitten filosofisempi kysymys: kenen suulla se Sailas siellä työryhmässä sitten puhuu?
Sailas on työryhmässä hallituksen valitsema edustaja. Hän on valtiovarainministeriön korkein virkamies. Valtiovarainministeriön poliittinen johtaja on puolestaan valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.). Jyrki Katainen on taas yksi jäsen valtioneuvostossa, jota kansanomaisemmin kutsutaan hallitukseksi, joka vastaa mm. Kataisen johdolla valtiovarainministeriön poliittisesta linjasta. Vaikka olisi miten Sailas, kyseessä on kuitenkin hallituksen Sailas.
Mutta kun huuto tulee, tämä Sailas muuttuukin yhtäkkiä yksityishenkilöksi, joka on ikään kuin siviilihenkilönä vahingossa ajautunut Rantalan työryhmän jäseneksi ja puhuu siellä vain omissa nimissään. Sellaisena muuan miehenä Nivalasta. Pakko-otettuna kuin Kylmien kyytimies Antti Tuurin romaanissa.
Heko heko.
Muuan huhu kertoo, että alun perin Kataisen piti panna työryhmään kokoomuksen edustajaksi (kepua työryhmässä edusti sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän entinen poliittinen valtiosihteeri Terttu Savolainen) oma valtiosihteerinsä Veli-Pekka Nummikoski, mutta paikalle istutettiin Sailas, jotta kokoomuskytky katoaa eikä jälkipuheita tule. Nyt Sailaskin alkaa olla kokoomukselle kiusallinen painolasti. Hupaisaa, koska Sailas on kuitenkin pesunkestävä (?) demari.
Mutta tiedä sitten noista herrojen juonitteluista…
x x x x x x x x x x
Eläkeneuvottelujen kanssa vain kepu voi kilpailla bysanttimaisen järjestelmän ymmärtämisen vaikeudessa.
Paavo Väyrynen toi vauhtia puheenjohtajapeliin, mutta Mari Kiviniemen perjantainen ilmoitus ei juuri säpsäyttänyt. Se oli paitsi odotettu uutinen, mutta merkki myös siitä, että Kiviniemeltä puuttuu karismaa -- ainakin Väyrystä vastaan. Hauska uutinen on sekin, miten Mauri Pekkarinen oli kuulemma pimahtanut Väyrysen ehdokkuudesta -- kas nyt kun piti olla “Maurin vuoro”.
Ilta-Sanomien tuoreessa mittauksessa puolestaan Anneli Jäätteenmäki nousi raketin lailla ykkösehdokkaaksi, kuten MTV:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund osasi ennustaakin.
No, katsellaan ja odotetaan, ketä sieltä vielä tulee.
Setä A. on lähinnä seurannut keskustelua siitä, onko puoluesihteeri Jarmo “Kelmi” Korhonen “virtahepo puoluetoimistolla”, kuten mahdollinen puheenjohtajaehdokas Timo Kaunisto väittää, vai “muumi”, kuten Korhonen itse väittää.
Miten tämän nyt kauniisti sanoisi? No, yritetään.
Muumin ja virtahevon yksi ero on siinä, että muumeilla ei ole navan alla sen enempää reikiä kuin ulokkeitakaan, toisin kuin virtahevolla. Siis sellaisia, joista tulee tavaraa ulos.
Joten voi todeta seuraavaa näin biologisesti: Jos jotakin on, niin virtahepo sitten, koska muumi ei puutteidensa takia pysty sotkemaan omaa pesäänsä.
Ps 1.
Korhonen nimesi häntä haukkuvat kuusikkokansanedustajat hattivateiksi.
Ps 2.
Puoluekokous on kesäkuussa ja muumimaailman kammotuksia on vielä jälljellä. Kuka on piisamirotta? Kuka on mörkö? Kuka on noita? Haisuli? Vai tuleeko lopussa esiin Nuuska-Muikkunen, joka pelastaa kepun muumiperheen hankalasta tilanteesta?





En usko KePun valitsevan väliaikapuheenjohtajaa. Sehän olisi itsepetosta. Ei SDP:kään valinnut Juttaa väliaikaiseksi puheenjohtajaksi. Se ettei Jutta ole saanut mobilisoitua SDP.tä nousu-uralle siihen saattaa pikemminkin syynä olla koko puoluejohtoteamin tumpeloiva toiminta.
Valitaan Lahdessa kuka tahansa kepun johtoon, on hän puheenjohtaja hamaan tulevaisuuteen. Voi olla, että kelmi-Korhosen kampeaminen puoluesihteeripaikalta olisi puolueen kannalta suurempi asia kuin pj:n valinta konsanaan!
Meidän kepulaisten on oltava kaukaa viisaita: Jarmo Korhosesta on päästävä nopeasti eroon!
No voi hemmetti, tässä joutuu
kannattamaan demaria(Sailasta)
Ilo ilman Viinasta tekee Sailaaks!
Mitäs eläkeläiset olivatkaan?
Tämä eläkehuijaaminen palkansaajilta pitää lopettaa. Kokoomus haluaa rellestää meidän verorahoilla ja maksattaa varakkaampien eläkkeet meillä pienituloisilla.
Demarit takaisin hallitusvastuuseen, niin vero- ja eläkerahojamme jaettaisiin oikeudenmukaisemmin.
Jaskalle vastauksena: eläkeläiset olivat joko palkansaajia tai yrittäjiä ennen elälleelle siirtymistään.
Nyt meillä on 700 000 köyhää. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tämän kansanosan suhteen?
Ne 700 000 pitäisi piiloittaa krematorioihin ja hautausmaihin heti seuraavien Kataiselle voitollisten eduskuntavaalien jälkeen! Pois köyhät jätökset kokoomukselaisten silmistä!
Mitä ne “demarit” oikein ovat? Sieltäkö muka pelastusresepti kaikkiin ongelmiin? Totuus on, että heidän monikymmenvuotisen hegemoniansa jäljiltä kaikki on rempallaan. Maailma meni menojaan, mutta “ihmisyyden vastaiseen aatteeseen” vaan vedotaan.
MAANMATOSELLE KIITOS!
Olin itse palkansaaja ennen eläköitymistä,olen myös sodanjälkeistä suurta
ikäluokkaa joka rupesi rakentamaan isänmaan hyvinvointia 1960 luvulla.Nyt me suuret ikäkuokat siirrymme ansaitulle vapaalle,vaikuttaa tosin ikävältä todeta ettei hyvinvointi Suomi liiemmin välitä eläkeläisistä etenkään pientä
eläkettä nauttivista,joille ei ole ellämässään kertynyt omaisuutta minkä voisi
nyt syödä.Suomessahan on vähäosaiset aina syöneet sitä mitä parempiosaisilta on jäänyt.Näin se on eläkkeidenkin suhteen.
Tässähän tämä: SAK: Työtaistelu mahdollinen – taas ruvetaan järjestämänn nettiadressia, kaiken maailman tapahtumia ym. ja vilautellaan yleislakko mahdollisuutta.
Tämä tehdään taas kerran niin, että suurin osa ihmisistä jotka siihen osallistuvat eivät edes ymmärrä mihin nimensä pistää tai minkä puolesta edes marssi. (SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainen “Viime keväänä oli käytössä nettiadressi. Arvelisin, että jotain sen tyyppistä, jossa ihmisille annetaan mahdollisuus ilmaista kantansa.”) Eli asetetaan kysmys / toteamus mallilla – Suomenhallitus kaavailee eläkeiän nostamista. SAK vastustaa hanketta ja on palkansaajan puolella – ja ihmiset vetävät nimiä alle sen kun kerkiävät ajattelematta yhtään mitään!
Helppoja pisteitä SAKSDP on taas siis keräämässä.
Oikeasti hekin (siis SAKSDP johto, sehän on vissin sama) ymmärtää, että joistain saavutetuista eduista on jossain vaiheessa pakkko luopua jotta tämä yhteiskunta voi edes jollain tavalla päästä tästä tilanteesta ehjin nahoin eteenpäin.
Nyt käydään jo siis vaalikamppanjaa ja vedetään kansaa taas kerran höplästä! Että näin!
Toivottavasti nyt sitten SAKSDP ymmärtää, että se kantaa poliittisen vastuun, kun eläkkeitä joudutaan leikkaamaan entistä nopeammin, ja lopettaa sekoittumasta paralmentarismiin.
Nämä ay-vihaajat ovat nyt orgasminsa pitkittyneeessä huipussaan, kuten 1918 keväällä kun kulkivat Suomenlinnasa ja Tammisaaressa ammuskelemassa ja murhaamassa ay-väkeä ja entisiä torppareitaan.
… aika diplomaattisesti taas suhtaudutaan hölmöläisiin ehdotuksiin, mitä tuli taas maan ylimmältä johdolta liittyen sivareiden ja varusmiesten yhteisjaksoon… vai oisko siinä sittenkin ideaa : sivarit oppii vähän sotimisesta ja sotilaat kukkasista… molemmissa tapauksissa taitaa opit mennä hukkaan…
No kerro mitä konkreettissta SAKSDP on tuonut tähän eläkekeskusteluun, muuta kuin uhkailuja!
SAK on menneen talven lumia.Kaikki sen tietää. Eläkeläispappojen muistelujärjestö ihan pian.
Jäättenmäestä Kepun pj ja Mika Lintilästä puoluesihteeri. Lintilä on karismaattinen persoona, jolla on hyvät suhteet kaikkialle ja myös erityisesti mediaan. Toisin kuin muumilla.
Tässäpä ajattelevalle yksi vaihtoehto:
“Vallankumous ei ole juhlapäivällisiä tai esseen kirjoittamisia tai taulun maalaamista tai kirjontaa: se ei voi olla niin hienostunutta, niin leppoisaa ja lempeää, niin maltillista, ystävällistä, kohteliasta, hallittua ja jalomielistä. Vallankumous on kansannousu, väkivallan teko…Mao Zedong 1927
Vivahteista riippumatta vallankumous on olennaisesti poliittinen käsite. Se tarkoittaa dramaattista vallansiirtoa, syvällistä mullistusta, jossa yhteiskunta suistaa hallituksensa ja instituutionsa ja samalla aatteet, joiden varassa nämä ovat toimineet. Mielenosoitukset, väkivalta ja usein valtaapitävien teloitukset ovat yleisiä piirteitä. Omaisuus ja työ jaetaan uudelleen. Näkemys uudesta tulevaisuudesta korvaa entisen tavan hallita ja elää. Toisin sanoen vallankumoukset ovat radikaaleja murroksia, jotka vaikuttavat kaikkiin yhteiskunnan jäseniin jollakin tavoin. Niiden järistysaallot synnyttävät ympäri maailmaa ja aikakaudesta toiseenkin jäljittelyä ja kauhistelua.
“Vallankumous on voima, jota mikään mahti, jumalallinen tai inhimillinen, ei kykene vastustamaan… Vallankumousta ei voi murskata, harhauttaa eikä kääntää toiseen suuntaan, vielä vähemmän tukahduttaa…” Pierre Joseph Proudhon
SAKSDP:lle – Sekasortoako haluat tänne, niinkö?
Periaatteessa alamme olla siinä kiikun kaakun tilanteessa ja silloin kaikki vaihtoehdot ovat käytössä. Jos nyt hoetaan pelkästään talouskasvun, kilpailukyvyn, voiton, kustannustehokkuuden, kurssikehityksen, johdon bonuksien, optioiden ja koko kvartaalitalouden kaikkivoipaisuuteen niin se saattaa loppua 2012 aurinkotuuliin tai kauhuskenaarioon kumoukseen, jollei nykyisin vallassaolevat tahot edes pyri kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa, jotka muuten on EU:n perusarvot!
Jaa-has – tämäkö on taas keskustelun taso? Tuolla aikaisemmin peräänkuulutin konkretiaa – vastukseksi sain sekasortoa ja anarkiaa ja nyt ollaan jo kiikun kaakun… Esitä nyt hyvä SDPSAK kerrankin jotain konkreettista vaihtoehtoa siihen länsimaiseen malliin mitä EU:ssa edustamme.
Jos nuo em. mainitut asiat eivät ole länsimaisella agendalla ajudumme vääjäämättä totalitääriseen yhteiskuntaan estääksemme anarkian – eli malli on sitten P-Korea, DDR tai N-Liitto – sitäkö haluat? Ja vastaa kerrankin.
Ilmeisesti se nyt on niin, että yhtään kunnollista vaihtoehtoa ei ole esittää, vaan jankutetaan sitä samaa mantraa ajattelematta mitä se todellisuudessa merkitsisi… eli sinne vaan jonoon allekirjojttamaan SKASDP:n nettiadressia
SAKSDP:”Vallankumousta ei voi murskata, harhauttaa eikä kääntää toiseen suuntaan, vielä vähemmän tukahduttaa…”
Mitenkäs kävikään sen suuren ja mahtavan naapurimaan?
Vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Lähdetään nyt sitten liikkeelle vaikka yritystoiminnasta. Voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yritystoiminta, missä siinä ollaan menossa? Voiton jakaminen kaikille siihen osallistuneille, eikä pelkästään johdolle ja omistajalle! Siis kannatan sopimustoiminnan jalkauttamista esim. siihen tasoon, missä yritys tekee budjetin. Kunnallisella tasolla kuntien vähientäminen n. 100:aan. Siellä on tyhjänpäivästä kynänpyörittäjää pilvin pimein. Demokratiaan tarvitaan suoraa demokratiaa: ihmiset voivat hole time vaikuttaa itseänsä koskeviin poliittisiin kysymyksiin. Valtiotasolle on sikiytynyt jumalaton virkamieskaarti – sen vähentäminen olisi varmaan ad hock tyyppinen toimenpide. Pitkät listat ja sitovat tavoitteen tervehdyttäisi kelmi-Korhosten kähmintää. Siinä nyt aluksi…
No niin – tervtuloa joukkoon SAKSDP; monesta asiasta ollaan näköjään samaa mieltä. Kuntia ollaan vähentämässä, samoin valtion virkamiehiä (SDP on kuitenkin aina sitä vastustamassa – aina pitäisi vaan lisätä hallintoa). Pitkistä listoista ollaan samaa miletä (sitäkin vastustavat ainkain Vas ja Persut) – senkun käyttöön vaikka heti.
SAKSDP kirjoittaa “siis kannatan sopimustoiminnan jalkauttamista esim. siihen tasoon, missä yritys tekee budjetin.” Kannatat siis paikallista sopimista, samoin työnanataja – kukahan sitä vastustaa viimeiseen hengenvetoon – SAK.
Ja mitä voiton jakamiseen tulee – aika monessa paikassa on Bonus systeemi olemassa – valitettavasti sieltä ei näinä aikoina juurikaan jää kenellekään paljon jaettavaa… joo ja tiedän jo mitä olet sanomassa, että saahan omistajat aina osuutensa – niin saakin kun on siihen yritykseen sijoittanut rahojaan. Ihan vastaavalla tavalla työntekijä saa siitä osuuden kun on siihen sijoittanut työpanoksensa!
Taidat olla oikein kunnon oikeistolainen loppujen lopuksi
Kissa meni pihan poikki ja siltä jäi jäljet lumeen?
Uusimmatkin mielipidetiedustelut vahvistava kansan sitä kuvaa, että Urpilainen on poliittisen syöksylaskun mestari. Pohja lähestyy. Mitä toveri Rossi tuumii, unelmoitko vielä pääministeriydestä Jutan johdolla?
“Lähdetään nyt sitten liikkeelle vaikka yritystoiminnasta. Voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yritystoiminta, missä siinä ollaan menossa? Voiton jakaminen kaikille siihen osallistuneille, eikä pelkästään johdolle ja omistajalle!”
Siitä sitten vain perustamaan yleishyödyllistä yritystoimintaa vaikkapa SAK:n MILJARDIomaisuuden voimin. Suomi on vapaa maa yrittää. Ja juttujen perusteella se yritystoiminnan paras osaaminen Suomessa löytyy sdpsak:ssa…..
Eipä tarvisi jatkuvasti pillittää, kun työläiset johtaisivat SAKSDP:n omia voittoa tavoittelemattomia yrityksiä
ai niin toimitusjohtaksi kandee valita toi Rossin poika
niin ja huutoäänestyksellä …
vapaan maa yrittää-nimimerkille: kunnat on luonnollisin aloitteen tekijä näissä voittoa tavoittelemissa yrityksissä. Toimitusjohtajat ja muut henkilöt valitsee yhtiön hallitus, vai miten vapaa maa yrittää on valintojaan junaillu? Ja kellehän määä määää kirjoittelee?
piti sanoman voittoa tavoittelemattomissa yrityksissä
SAk:lla on miljardien omaisuus, joten perustakaa vaikka paperitehdas SAK:n rahoilla.
Siitä sitten vain yrittämään ja näyttämään mallia miten homma toimii SAK=SDP:n opeilla. Jaatte sitten jäsenillenne sen voittoa tuottamattoman yrityksen tulot.
Olet vapaa maa yrittäjä suoraan sanoen tyhmä ja katkera, etkä pysty asialliseen tietojen vaihtoon
Päivitetäänpä seuraavaa juttua: Eläkkeet! Eläkekriisi taas valloillaan! – kuuluu huutoja demareiden sisäpiirien tapaamisissa.
“Toverit, sisäpiirissä ilmaisua ”toverit” uskallamme vielä käyttää, vaikka ei enää julkisesti, siis hyvät toverit!
- Rantalan työryhmä on ajautunut kriisiin! Osa-aikaeläke lopetetaan! työttömyysturvaa leikataan 58-60-vuotiailta! varhennettu varhaiseläke poistetaan! ja 63-vuotiaat pääsisivät eläkkeelle vasta 40 vuoden työuran jälkeen! juuri näitä asioita olemme odottaneet!– lietsokaamme jälleen yleislakkoa! ”Hallitus on antanut jälleen Sdp:lle tarpeeksi yksinkertaisen, kansaan menevän kohteen, jota vastaan voimme käydä taistelemaan. Kukaan ei enää saa surra vanhoja vaalitappioita! Nyt on mitä vastustaa! Meidän kannatuksemme ei voi laskea gallupeissa enää niin kuin viime eläkekriisin aikana. Emme osanneet käyttää silloin tilaisuuttamme tarpeeksi hyväksemme! “Tätä saumaa emme edes me osaa tyriä, vai osaammeko?”
Vaihteeksi punaisen sijaan valkoisiin pukeutunut Urpilainen sai aikaan riemunhuutoja ja raikuvat aplodit.
Kaiken riemun ja huudon keskellä jostain sivusta kuului hiljaisella äänellä : ”Sdp:n ajattelua olisi kuitenkin uudistettava. Emme enää voi rakentaa koko politiikkaamme vain hallituksen ja kaikkien asioiden vastustamiseen. Kansa odottaa meiltä viimeistään nyt johtajuutta, meiltä omia aloitteita, meiltä selkeätä talouspoliittista linjaa”
Kaikki katsoivat hämmästyneinä toisiinsa, vallitsi täydellinen hiljaisuus.
SAK / SDP: – taas ruvetaan järjestämään nettiadressia, myös työtaistelu kuitenkin mahdollinen.
Nähdäänkö jälleen tällaisia otsikkoja: ”SDP (SAK) avaa jälleen nettisivut eläkeuudistusta vastustamaan”
”Jutta Urpilainen on julistanut jälleen hallituksen eläkeratkaisujen vastaisen kampanjan. Käytännössä kampanja toteutetaan internetissä, jonne SDP avaa tällä viikolla nettisivut torjumaan “hallituksen saneluratkaisuja”.
Demarithan ovat tunnettuja nettiosaamisestaan. Hyvässä muistissa on heidän täysin epäonnistuneet nettiarpajaisensa.
”Vihreä liitto, SDP ja Vasemmistoliitto hankkivat varoja kuntavaalien kampanjakuluihin vaaliarpajaisilla. Heikoiten menestyi SDP”.
”Arpajaisten tuotto: vaivaiset 156 euroa ja 64 senttiä. 200 000 arvasta vain murto-osa saatiin myytyä”.
- Vasemmistoliitto sai myytyä arpoja noin 100 000 eurolla, joista jäi voittoa kuntavaalityöhön noin 12 000 euroa.
Jos demarit saavat yhtenäisen ”vasemmistorintaman” suunnittelemaan näitä ”nettisivuja eläkeuudistusta vastustamaan”, voivat he ehkä pyytää konsultointiapua vasemmistoliitolta. Sivujen menekki voisi olla hieman parempi kuin heidän arpajaisensa. Saataisiinko siellä aikaiseksi tämä ”kansanliike”.
YLE:n presidenttigallup: Missä toveri Rossi on Heinäluoma? Hänethän jo melkein pressaksi julistit. Ei tainnut olla mitään mainintaa.Juttahan oli toiseksi eniten inhottu Paten jälkeen, vaikkä hänetkin jo pääministeriksi melkein julistit. Tuomiojakin peittosi Jutan. Ja Niinistö oli demarien suosituin ehdokas. Ei ole hyvin pullat uunissa demareilla. Ei totisesti. Taitaapi olla pienessä kriisissä aate.
“Ei ole hyvin pullat uunissa demareilla. Ei totisesti. Taitaapi olla pienessä kriisissä aate.”
Karua kertomaa Sdp:n sisäisen sekaannuksen tilasta kertoi myös viimekesäisten eurovaalien tulos. Läpi pääsi ainoastaan kaksi Sdp:n ehdokasta. Toinen tunnetaan puolueen Nato-äänitorvena ja veronkevennykset hyväksyvänä pragmaatikkona, toinen ei kuulu edes koko puolueeseen ja hänen poliittinen linjansa on jäänyt lievästi sanoen hämäräksi. Missä kulkee 2010-luvun sosialidemokratian linja?
Euroopan sosialisteilla (joihin SDP:kin kuuluu) ei ole mennyt viime vuosina oikeinkaan hyvin. Siis SDP ei ole yksin syyllinen koko Euroopan s-blogin alamäestä. Kysymys pohjimmiltaan on identiteettikriisistä. 1990-luvulla sosialisteja johtivat aika oikeistolaiset johtajat: Suomessa P.Lipponen ja Brittein saarilla suorastaan Bushin sylikoira Toni Blair. Heinäluoman resurssit eivät riittäneet SDP:n uudistamiseen, nykyinen puheenjohtaja ei edes halua mitään muuttaa, vaan siirtää puoluetta kohti keskustaa. Toisin olisi jos E. Tuomioja olisi valittu Jutan tilalle. Mutta kun junttamiehet (ja -naiset) halusivat valita sopivan pätevän sijaan. Erkki ei haikailisi keskustaa kohti vaan sinne syvien ja syrjäytyneiden joukkojen pariin. Ihmistä ei jätetä oman onnensa nojaan on keskeisin s-blogin olemassaolon motto. Hurahtaminen Freemanilaiseen talouspolitiikkaan oli kohtalokas harha-askel. Laskua maksetaan vieläkin.
Isä Arkadia kirjoitti, että Sailas on demari. Sailas ei ole ollut demari enää vuosiin. Sailas on kokoomuslainen. Sen nyt tajuaa sokea Reettakin. Loikka kokoomukseen tapahtui, kun Lipposen Paavo jäi pois pääministerin hommista.
Pikku Myy eli Anneli Jäättenmäki on saatava kepun johtoon. Siinä olisi pätevä nainen ja saisi SAKSDP kyytiä. Hänelle puoluesihteeriksi sopii, mitä parhaiten hyvältähaisuli (naiset kuiskivat) Lintilä. Varapuheenjohtajiksi voisi tulla Merja Ailus, joten Muumi- Korhosellekin jäisi joku yhdysside puolueeseen, Mikko Alatalo, laulumiehiä tarvitaan aina ja ajatusten Tonava Juha Mieto tai samassa älykkösarjassa painiva Risto Autio. Siinä olisi kunnon sarja meille maakuntien äijänköriläille.
siinähän se on journalismia parhaimmillaan – itse keksittyjen haukkuma- ja häväistysnimitysten toistoa kerrasta toiseen, naama virneessä 13-vuotiaan henksellä rakenteella.
“Mutta kun huuto tulee, tämä Sailas muuttuukin yhtäkkiä yksityishenkilöksi, joka on ikään kuin siviilihenkilönä vahingossa ajautunut Rantalan työryhmän jäseneksi ja puhuu siellä vain omissa nimissään. Sellaisena muuan miehenä Nivalasta. Pakko-otettuna kuin Kylmien kyytimies Antti Tuurin romaanissa.
Heko heko.”
Eipä taida tulla mieleen, että Sailas on parikymmentä vuotta jatkuvasti ottanut kantaa ministeriään vastaan julkisesti, jos vähäänkään on siltä tuntunut. Ei häntä voi ohjailla. Lepsu hallintokäytäntö sallii tällaisen – tietysti johtavat viranhaltijat, jos pullikoivat, pitää panna ulos. Eihän hallitus muuten voi vastata linjastaan eduskunnan edessä.
Olipa otsikko: Virtanen haukkui ministerin. Kysyin lounaalla muilta virkamiehiltä, miksi lehdissä ei ole mitään uutta, tuohon otsikkoonhan oli jo totuttu. (Siis Leuka-Virtanen, sd, TEM).
Olipa 70- 80-luvulla työminsteriön korkea virkamies, joka jatkuvasti kirjoitti lehteen hallituksen linjan vastaisesti. Oikeuskansleri oli kysynyt, milloin panette miehen hiljaiseksi.
Leuka-Virtanen kuiskutti meidän Maurin korvaan, että on meikäläisiä, alkiolaisia. Siksi Virtanen valittiin nykyisiin tehtäviinsä. Leuka-Virtanenkin sai nuoruusvuosinaan tarpeeksi demarihegemoniasta kasvattajakaupungissaan.
Olen aina ollut sitä mieltä, että Isä Arkadia kirjoittaa kuin keskenkasvuinen murrosikäinen höhöttäjä.
Oliskohan blogin kirjoittajan kohteena ollut tähän mennessä murrosikään jämähtynyt kommentoijien sakki?
Maa-ja mettäministeriössä oli 1970-luvulla sellainen ihmetys, kuin elävä miesdemari. Oli muistaaksen vahingossa saanut osastopäällikön vakanssin.
Maalaisliittolainen ministeri ei koskaan teettänyt mitään tehtäviä. Kansliapäällikkö kehoitti pitämään pitkiä lounaita ja lomia “kyllä palkka juoksee” oli vielä lohdutus.
Työkaverit eivät edellyttäneet demarilta mitään yhteistyötä, tai siitä kieltäydyttiin. Lopulta taisi käydä niin, etttä demariparka laitettiin lakkautuspalkalle noin 50 vuotiaana.
Sorsa ja Virolainen sopivat, ettei enää sitten tule julkisuuteen vastaavia kavereita kummaltakaan.
Se ei tarkoita, etteikö esim. Suomen Pankissa olisi noin 16-18 osastopäällikköä, joiden tehtäviin kuuluu alaisten kännyköiden uusimisien päättäminen tai Lapin lomamajojen vuokrakierrätyksen valvonta. Palkkaa huikeat 7600-8800 euroa kuussa, ilmaiset lounaat ja muut sörsselit, monella vapaa autonköyttöoikeus, yms.. yms..
Yrittäkääpä saada käsiinne SP:n sisäinen puhelinluettelo! Saatte nähdä vaivaa ja lopulta on kädessnne sellainen, jossa on vain toimistosihteerit, päälliköt, vahtimestarit, autokuskit ja keittiökunta.
Suomen Valtioneuvosto ja Eduskunta eivät näytä välittävän mitä kansan
huonompiosaisille on tapahtumassa.Heitä on paljon ja he tulevat hakemaan
omiaan,ilmassa on selaiset merkit.
Miksette Jaska hakeneet omianne kun demarit olivat hallituksissa 1966-1991 ja 1995-2006??
Vai onko Jaska niin, että Suomessa on huono-osaisia vain silloin kun sak on oppositiossa?
Niijustiinsalle: Suomessa ei ole ollut sitten 1960-luvun suhteellisia köyhiä niin paljon kuiun tämän VanVanhasen hallitusten toimettomuuden seurauksena nyt on!
Katselin MOTn ja eläkeflafkojen peli oli kuin pankkihuuman aikaan. Siirreltiin summia kuin viimeistäpvää keskenään ja kartellit alkaa olla jaettu. Yhdistytään ja yhdistetään ja raha siirtyy kuin wincapitan päätöksentekokoneella tehtynä, joten MITÄ VOIMME ODOTTAA TAPAHTUVAN, jos rahat on saatava kiireesti jollekin ja jonnekin?
ihmeellistä, ettei tätä ole kukaan arvostellut tai ylistänyt. Eläkeiästä riitelimen on muilutusta, sillä miten voidaan työikää ja -aikaa pidentää, jos ei ole TYÖPAIKKOJA? Mitä työttömyys kerryttää mitään eläkettä kellekään saati maksaa edellisten eläkkeet. No mutta unohdin eläkekartellit määrää seuraavasta muilutuksesta, kun huomataan ettei kelleen kerry mitään…. ainakaan niille alle 10 tuhaatta euroa /vssa “ansaitseville”. Mutta markkinavoimilla on omat orjatyövoimansa, jotka maksaa valtio “aktivointi setelein” tai maksaen 9 euroa ylimääräistä josta ei mene veroa. Siis edelleen veronmaksajat maksavat markkinvoimien kasvun ja muut kivat. Kyllä meillä on fantastista, kunhan se nyt kestäisi seuraavaan taantumaan, notkahdukseen, kuplaan jne…
Köyhyys on katastrofaalisesti lisääntynyt, demareiden ollessa hallitusvastuussa tuhomassa suomalaista hyvinvointia. Tosin demarit ovat aina kovia syyttämään muita omista järkyttävistä virheistään
http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/69616D6B-BC2A-4885-8B94-1703B70CE30C/0/066moisio.pdf
Siinä ehtii jonkka pelastaa kepulais-Vanhasen vielä kerran kevään aikana kusesta ja paskasta kuiville.
Nyt on nostettava hattua SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen aamu-tvssä esittämään aikalisään. Ensin laitetaan työolosuhteet kuntoon ja katsotaan muuttuiko mikään ja vasta sitten tehdään eläkeikään tarvittavat muutokset.
Mihin eduskunta sitoutettiin 27.1. Jemen-kokouksessa?
Mihin Suomen edustajat sitoutuivat ja mihin Suomea sitoutettiin salaisessa 19 maan Jemen-kokouksessa Lontoossa torstai-iltana 27.1?
Brittipääministeri Gordon Brownin ja Yhdysvaltojen hallitus kutsuivat julkisesti 1.1.2010 YK:n jäsenvaltioiden edustajat Lontooseen tammikuun lopulla sopimaan uusista terrorismin vastaisen sodan toimista ja Jemen-operaatiosta. Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton kuvaili 4.1. Washingtonissa nykyisen Jemenin olevan uhka maailmanrauhalle
(ja erityisesti USA:lle).
Amerikkalaiset toimittivat Lontoon kokouksensa kutsun vain 19 YK:n jäsenvaltiolle, jotka olivat antaneet sitoumuksen osallistua Jemenin miehitykseen tai ”vakauttamiseen”. Suomi sai kutsun tähän Jemen-kokoukseen. Mihin Suomi sitoutui?
Miksi YK:n nimissä koollekutsuksi väitettyyn Jemen-kokoukseen USA ei kutsunut kaikkia YK:n jäsenvaltiota kuten Kiinaa, Venäjää, Intiaa tai Brasiliaa? USA:n siunaamat 19 Jemen-operaatiovaltiota ovat vain kymmenesosa YK:n jäsenvaltioista.
Kuka päätti laittomasti Suomen osallistumisesta Jemen-operaatioon? Perustuslakimme mukaan päätösvalta Suomen uuteen Jemen-operaatioon osallistumisesta tai kieltäytymisestä kuuluu eduskunnan toimivaltaan.
Ulkoministeri Alexandar Stubb kertoo blogikirjoituksessa 21.1. osallistuvansa Lontoossa vain Afganistan-kokoukseen perjantaina 28.1. 19 valtion Jemen-kokoukseen 27.1. osallistumisensa Lontoossa Stubb salasi. Miksi? Nyt ei puhuttukaan ulkopolitiikkaa!
Myöskään tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan 22.1. kokouksen tiedotteessa ei mainita hallituksen osallistumisesta Jemenin miehitystoimista sopivaan 27.1. kokoukseen. Miksi?
BBC kertoi ja näytti myös perjantaiaamun 28.1. todellisesta päätöskokouksesta. Tähän valittujen kokoukseen saivat osallistua vain Afganistanissa sotivien koaliitiovaltioiden ydinmaat, ”key-players”, kuten BBC maita uutisessaan kutsui. Saiko Suomi kutsun tähän aamukokoukseen?
Aamukokouksessa valitut päättivät jo YK:n nimissä Afganistanin uusista sotatoimista ja panostuksista, jotka vahvistetaan iltapäivällä 28.1. juhlallisesti 70 valtion tahtona. Miksi 138 YK:n jäsenvaltiota syrjittiin ja ne eivät saaneet kutsua tähän YK:n pääsihteerin puheenjohtamaan Lontoon 28.1. Afganistan-kokoukseen?
Martti Pelho
suuhygienisti
Llandysul CYMRU (engl. Wales)