Kepu: entä jos se onkin “Kelmi”?

Vuosi on alkanut mitä oudoimpien uutisten merkeissä.

Scupolli opiskeli naisdosenttien mukaan Suomessa vajaassa parissakymmenessä vuodessa suomalaisen miehen mallin ja lahtasi -- kuten normaali suomalinen mies tekee -- viisi ihmistä Espoossa. VR koetti parantaa mainettaan ja ajoi junalla suoraan hotelliin -- seinästä läpi. Tony Halmeen tarina päättyi kuten päättyi. Finnairin laukkusuma jatkuu ja yhtiön maine on ryvettynyt.

Heinäsirkat tästä enää puuttuvat.

No se niistä.

Ja nyt taas kepuun.

Puoluesihteeri Jarmo “Kelmi” Korhonen oli maanantaina myöntänyt Ylelle haastattelun, jossa hän väläytti olevan mahdollista, että “Kelmi” pyrkii itse kepun puheenjohtajaksi -- tai mihin vain, mihin kepun kenttä osaa pyytää (kuun varakuninkaaksi?). Aikaisemmin “Kelmi” on haikaillut jatkokautta puoluesihteerinä -- tosin sillä edellytyksellä, että hän ei aio alistua mihinkään yhteiskeskusteluihin tulevien mahdollisten mitättömien haastajien kanssa. Toukokuussa “Kelmi” sitten lupaa ilmoittaa minkä paikan hän ottaa.

Niin, että “Kelmistä” kepun puheenjohtaja?

Sopii.

Setä A. voisi tuskin kuvitella herkullisempaa tilannetta kuin sen, että kepun puoluekokous kesäkuussa valitsisi “Kelmin” johtoonsa ja mies nousisi saman tien pääministeriksi. Heti keskustan puoluekokouksen jälkeen on juhannusviikolla ensimmäinen Eurooppa-Neuvoston kokous, jossa “Kelmi” voisi näyttää myös kansainväliset kykynsä.

Senkin Setä A. haluaisi myös nähdä, millaiselle mutrulle kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen naama vääntyisi, kun “Kelmi” avaisi valtioneuvoston yleisistunnon.

Onneksi kokoomuksen kannalta tilanne ei välttämättä ole niin paha.

Voihan olla, että puheenjohtaja-pääministeriksi Kepu julistaakin Paavo Väyrysen (kesk.) tai Mauri Pekkarisen (kesk.).

Yllä olevasta tulikin mieleen, että joko Etelä-Pohjanmaalla on ruvettu sisustamaan perunakellareita pääministeritason vaatimuksia vastaavaksi?

x x x x x

Valtion omistajajaohjaus- ja hyökkäysministeri Jyri Häkämies (kok.) esittää ulkopuolista selvitysmiestä Finnairin sotkuja selvittelemään.

Rivien välissä tämän voi tulkita potkuksi kohti genitaaleja Finnairin hallituksen puheenjohtajalle, ministeri Christoffer Taxelille (r.), josta ei ole näkynyt kuin takavalot (Turkuun menevät), kun Finnairin asemasta on puhuttu.

Ehkä asia on niin, että Finnairin ongelmat eivät yhtiön hallituksen puheenjohtajalle kuulu. Kokouspalkkiothan tosin on aina mukavia ja kyllä ne Turkuun matkassa kulkevat.

Voisi ounastella, että Häkämiehen haukut ennakoivat kylmää kyytiä Taxelille. Se olisikin Häkämiehelle uusi päänahka, mitä herrojen potkuihin tulee. Vuorineuvostason päänahka roikkuu jo vyöllä, mutta nyt saisi antaa potkut peräti ministerille!!

Se se olisi jotakin! Normallisti ministerin erottamiseen tarvitaan eduskunnan epäluottamus, mutta hyökkäysministeri voi panna ministerin kävelemään ihan omalla päätöksellä…

Jahka Taxell on saatu taipaleelle, Häkämies voi panna lentoaseman asiat kuntoon. Sekin häneltä onnistuu: jos italialaiset lakot eivät lopu, armeija vastaa lentoliikenteen sujuvuudesta ja laukkujen jakelusta.

Pari panssarivaunua lentoaseman edustalla toisi Suomeenkin kansainvälistä, eteläamerikkalaista meininkiä.

Ps 1.

Kepusta vielä: Paula Lehtomäki, hop hop! Ilmoittautumista odotellaan. Mari Kiviniemi on jo käytännössä kisassa mukana.

Ps 2.

SDP:n Ari Korhonen haluaa jatkaa puoluesihteerinä ensi kesän puoluekokouksen jälkeenkin. Hyvä että on jatkuvuutta. Moni miettikin, miten SDP pärjää jatkossa, kun kansanedustaja Tuula Vääräinen (sd.) Siilinjärveltä ilmoitti, ettei hän hae jatkokautta SDP:n puoluehallituksessa. Se olikin hyvä tietää oikein tiedotteen kautta, joka kajahti välipäivinä joku aamu sähköpstiin jo seitsemän aikaan aamulla. Koko päivä meni tietoa sulatellessa ja SDP kohtaloa päivitellessä.

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

128 vastausta kohteessa Kepu: entä jos se onkin “Kelmi”?

  1. Jan Rossi sanoo:

    Antti Veelle vain tiedoksi toinenkin asia. Et näytä tuntevan EU-politiikkaa laisinkaan, sillä komissiosta Dalia Grybauskaitė valittiin Liettuan presidentiksi viime vuonna. Grybauskaitė toimi Barroson komissiossa rahoituksen suunnittelusta ja talousarviosta vastaavana komissaarina. Eli Grybauskaitė siirtyi komissiosta kotimaansa johtoon. Miksi ihmeessä Olli Rehn ei voisi tehdä samaa? Komissiosta Suomen johtoon?

    Jan Rossi

  2. arvioitsija sanoo:

    Antti V. – olet todella oikeilla jäljillä…

  3. Mara sanoo:

    Paula Lehtomäen kieltäydyttyä keskustalla sen kun vähenevät varteenotettavat puheenjohtajaehdokkaat myös Rehn, Vehviläinen ja Tiilikainen ovat kieltäytyneet. Rehn ei siis lähde. Takarivin taavit, esimerkkinä Mika Lintilä ja Antti Rantakangas ”katsovat mitä muut tekevät ja mittauttavat kannatuksensa ensin” ennen kuin uskaltavat edes ajatella ehdokkuutta. Antti Kaikkonen keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä, se on jo aikamoinen vitsi. Vielä suurempi vitsi olisi Jarmo Korhonen. Keskusta tuntuu olevan aikamoisessa kriisissä. Taitaa jopa riistää ”auringonlaskun puolueen” postin demareilta.

    Demareiden nuorilta kuultu “sdp, keski-ikä 62 vuotta, nyt ei hyssyttely auta.” sopii aivan hyvin myös keskustalle. Keskustalta tuntuu puuttuvan kokonaan nykyajan tuntemus ja visiot tulevaisuudesta. Epäonnistunut urho-vaalikampanja oli tästä selvä todiste.

    Väyrynen todennäköisesti mittauttaa vielä kerran kannatuksensa puheenjohtajavaalissa. Olihan hän viimeksikin ehdokkaana, miksi sitten ei nyt? Hän sopiikin tähän keskustan ikäkategoriaan (keski-ikä 62 v.) mitä parhaimmin. Mitta mieltä vodaan olla puolueesta, joka valitsee saman henkilön puheenjohtajaksi aina 30:n vuoden välein?

    Muitakin kuuskymppisiä ehdokkaita taitaa olla tulossa, esim. Pekkarinen. Hallituksen ainoat yli kyyskymppiset ministerit ovat keskustalaisia oikein neljin kappalein, nuoria varteenotettavia ei löydy. Nuorista Mari Kiviniemi lähtenee ehdokkaaksi mutta häntä voidaan pitää aika köykäisenä vaihtoehtona puheenjohtajaksi ja jopa köykäisempi ehdokas pääministerikasi kuin Jutta Urpilainen.
    Ei näytä hyvältä keskusta.

  4. Antti V. sanoo:

    Jan Rossin sisälukutaito ja/tai luetun ymmärtäminen ei taida olla parhaassa terässä, koska mielestäni kirjoitin ihan selkeästi, että jos pääministeriyden säilyminen Kepun poliittisena läänityksenä olisi taattu, paluu kotimaan politiikkaan voisi olla vielä kohtuullisen järkevä ajatus Rehnin kannalta. Mutta kun näin ei todellakaan ole, Rehnin kannattaisi ehdottomasti keskittyä kansainvälisen uransa vaalimiseen. Tilanne muuttuisi tottakai, jos Rehnin komissarius tulisi jostain syystä tyrmätyksi parlamentissa. Mutta tämän hetken näkemyksen mukaan pitäytyminen talouskomissaarin pestissä olisi sekä Rehnin itsensä että Suomen kannalta ehdottomasti tarkoituksenmukaisinta.

  5. äimän käkenä sanoo:

    Hougan. Ihmeellistä että lipsahtaa kuitenkin pari ÄÄ,tä kun et viitsi copypastaa. Ja luulisi sun tietävän että Thaimaasta “kioskista” hankittu läppärin voi siinä samalla pyytää ääkkösillä :) Kuitenkin sulla on niin paljon jotakin sellaista tietoa mitä mulla ei ole! Eli miten Thaimaasta saa oman asunnon?? En ole siinä onnistunut vaikka jotakin paikasta tiedänkin, mutta en ilmeisesti riittävästi…

  6. Hougan sanoo:

    Aiman Kaelle:

    Minulla vaan nyt ei satu olemaan nappista, mista loytyisi kaikki Suomen aakkoset. Usko huviksesi, en pahuuttani muutamaa kirjainta
    jata kayttamatta. Sita paitsi olen jo itse mokomaan niin tottunut, etten siihen sen enempaa edes kiinnita huomiota.
    Miksi mokomaan pitaa takertua.

    Thaimaasta saa oman asunnon helposti. Ensiksi tarvit jonkun verran rahaa. Hintataso on vain vitsi verrattuna esim. paakaupunkiseutuun. Sitten sinun pitaa perustaa osakeyhtio, joka omistaa talosi. Thaimaassa ei farangi (lankkari)
    voi omistaa maata, mutta se laki on helppo kiertaa perustamalla osakeyhtio, joka omistaa talon/tontin. Sita varten tarvitset
    jonkun luotettavan juristin tai muun asiantuntijan, joka perustaa yhtion.
    Tontin voi myos vuokrata 30- vuodeksi, mutta sita en suosittele.

    Condoja, eli kerrostaloja voi ostaa omalla nimella, mutta siinakin on mielenkiintoinen saanto. Taikkujen pitaa omistaa yli puolet yhtion condoista, niin silloin farangi voi ostaa osakkeen omissa nimissa. Eli jos yhtiossa olisi vaikkapa viisi condoa, ja taikut omistaisivat niista kolme, niin voisit ostaa taysin lakien mukaan condon omalla nimellasi, ilman mitaan yhtion perustamista.
    No mita hyotya siita on. On siita. Ei tarvi tehda joka vuosi tilinpaatosta, mista seuraa aina lisakuluja. Minulla 12500 Thb- vuodessa/yhtio.

    No eihan se paljon ole, mutta kuitenkin. Ja on siita vahan vaivaakin.
    Niin, ja ei mulla ole edes lapparia, vaan hyvin vaantava poytakone.

    Mutta itse asiaan. Meneepa tuo Kepun puheenjohtajapeli kimurantiksi.
    Ei tassa enaa pysy itse kukaan kanavalla.
    Olisi se kylla kaiken huippu, jos joku noista vanhoista jaarista viela
    astuisi uudestaan kehiin.
    Vaaleissa se olisi Persuille, ja Kokoomukselle lottovoitto.

    t. Hougan

  7. Hougan sanoo:

    Taalla Taikamaassa kello on jo yli kaksitoista,
    eli edella ollaan viisi tuntia..

    Antti Veelle; Jan Rossin sisalukutaidossa ei ihan aikuisten oikeesti ole
    mitaan vikaa. Ei se ole mitaan avaruustiedetta, jos kyseisella palstalla parjaa hyvana kirjoittajana. No liian innokas, ehka, mutta ei se ole meilta
    muilta pois. En kyseista Hemmoa ala puolustelemaan, mutta kuitenkin hyva, ja teravan tietava kyna. Ei se kuuluisa penaalin tylsin pensseli.

    Mita se tarkoituksenmukaisuus oikein tarkoittaa.
    Saadaan joku keharaakki Suomen tarkeimmalle paikalle.
    Sorry, jos tulee kielioppivirheita, mutta taustalla soi (ja lujaa) Peer Gynt,
    ja Backseat of the “Kepu”.
    Jos Olli jaa pelista pois, niin se on Suomen tappio, no doubt.
    Taytyy vahan Lontoota heittaa, onhan Olli Oxfordin kasvatti.
    Repikaa nyt siita…

    t. Hougan

  8. ajatteleva sanoo:

    Nyt kun kortit on jaettu uudestaan, Kiviniemen osakkeet ovat selvästi nousseet. Lehtomäen poisjäänti puh.joht kisasta siirtänee hänen kannattajista aika moinen määrä Kiviniemen taakse. Periaatteessa suurin osa niistä jotka haluvat jotain uutta (nuorempi, nainen ym.) puolueen johtoon siirtyvät Kiviniemen taakse. Nähtäväksi jää voitaako uudistumieliset vai suomettuminen?

  9. Jan Rossi sanoo:

    Mari Kiviniemi voisi kertoa äänestäjille, että mistä Huomisen Suomi ry sai 57 350 euroa, joilla se tuki hänen vaalikampanjaasa viime vaaleissa. Lisäksi ei ole tietoa, että mikä Huomisen Suomi ry on. Kyseessä on kepun varainhankintayhdistys. Kysymys kuuluu, että saiko Huomisen Suomi ry KMS-rahaa?

    Jan Rossi

  10. Eduskunnasta kuultua sanoo:

    Varapuhemies Kääriäinen pitää Lehtomäen ratkaisua ymmärrettävänä. “Paula pisti pienet lapset ja perheen etusijalle ja arvot ovat kohdallaan,” Kääräinen totesi.
    Kääriäisen mielestä Keskustan uuden puheenjohtajan tärkeimmät ominaisuudet ovat luotettavuus, kärsivällisyys, harkintakyky, käytöksen ennustettavuus sekä kuuntelemisen taito.
    Vahvaa puhetta kokeneelta kansanedustajalta.

  11. Jan Rossi sanoo:

    Mielenkiintoista. Jos Kääriäinen perää kepun uudelta johtajalta luotettavuutta, kärsivällisyyttä, harkintakykyä, käytöksen ennustettavuutta ja kykyä kuunnella, tämä tarkoittaa sitä, että Vanhasella näitä taitoja ei ainakaan ollut. Jos olisi ollut, tuskin Kääriäinen tälläistä esittäisi. Vanhanen on siis ollut kärsimätön, epäluotettava ja harkintakyvytön. No, monissa asioissa harkintakyky petti. Muun muassa Susan Ruususen suhteen.

    Jan Rossi

  12. VJL sanoo:

    Kepun uuden puheenjohtajan haravointi jatkuu. Toivottavaa ainakin on, ettei
    kukaan seuraavista vanhoista jääristä, valehtelijoista ja kelmeistä asetu ehdolle. Puhumattakaan, että tulisi valituksi. Väyrynen, Pekkarinen, Jäätteenmäki, Korhonen ja Kiviniemi. Pitemmät perustelut jääkööt tekemättä, mutta todettakoon että ainakin Kiviniemi tarvitsisi turvamiehet liikkuessaan Pohjanmaan lakeuksilla.
    Kok ja SDP odottavat jo jännityksestä jäykkänä miten Kepun käy. Kun molemmilla Kepulla ja Kokoomusella on 51 edustajan paikkaa, eikö eduskunta voi äänestää PM:n vaikka Kokoomuksesta?

  13. Hougan sanoo:

    Jani hyva,

    haukottellaan hiukan.
    On sanomattakin selvaa, etta Ruusunen odotti sita
    sadusta saatua ruusua, minka myrkyllinen piikki ei koskaan rokottanut
    kuin sata vuotta. SDP:han on jo yli satavuotias. Kepusta en mene tupailtojen takia takuuseen.
    Ennemminkin Ruusunen puhe puhuu puolestaan Vanhasen harkinta-ja ajattelukyvysta. Mitahan ihmetta han on nahnyt kyseisessa “Ikean- mannekiinissa”. Siis kyse ei ole Tikkakosken mannekiinista- Antti Rokasta.

    Tallaisenko miehen kasiin me jatimme yha syvenevassa talousahdingossa
    huilaavan Suomen. Paperimiehet olivat viela kymmenen vuotta sitten taytta terasta, mutta oksaa tuli ilmeisesti liikaa sahattua. Mita nyt on tapahtunut muutamassa vuodessa Jouko Ahonen,
    joko heraat mahasi alta.
    Paperiherrat ovat joutuneet tunnustamaan tosiasiat karkeimman kautta, eika loppunaytos ole viela edes tapahtunut.

    Mutta meidan aina “ah” niin seksikas Matti panee tuulemaan.
    Eihan siita ole kuin muutama vuosi, kun han mainosti omaa “tupaansa”, ja perhettaan kaiken onnelana. No mutta. Lepsaman asunto/hinta romahti,
    niin kuin Kepun/Matin kannatus.

    Kannattaako politiikonkin pohtia, mita puhuu, ja mihin rakentaa.
    Nurmijarvi on ilmeisesti ihmiselle paras paikka, sinne kaikki.
    Sielta se aanestysonni loytyy kaikille niin ei seksikkaillekin.

    t.Hogan

  14. vieno sanoo:

    Limää ääjaöö paassassi nappikseen, niin ei tule lisaa erheyksia. hä häää

  15. Jan Rossi sanoo:

    Mielestäni Kiviniemen tulisi antaa selvitys vaalirahoituksestaan. Yli 50 000 euron tuet joltakin Huomisen Suomelta täytyy selvittää. Tilanne on se, että ainoastaan Olli Rehn on paras vaihtoehto pääministeriksi. Luulisi heikoimmankin kepulaisen käsittävän tämän.

    Jan Rossi

  16. Hougan sanoo:

    Vienolle ja kaikille muille erheyksille kaikkea mukavaa..

    Tama on nyt sita kuuluisaa copypastea: Limää ääjaöö paassassi nappikseen. Tein sen ihan itse omin kasin.

    Viela kerran, uskokaa hyvat palstaveljet – ja siskot,
    Minulla ei ole niita puuttuvia aakkosia.
    Eika edes putoavaa puukkoa.
    Antaa kaikkien kukkien kukkia..
    t. Hougan

    Niin kuin seta A. laittamasti kirjoittaa;
    Kiviniemi, haloo!!!

    Ainoa oike vaihtoehto on nyt Olli Rehn,
    ja en itse ole edes ikina aanestanyt keskustaa.
    Joka haluaa puhua Annelista, niin mista saamme
    rehellisemman faksipaaministerin. Siis mista ???
    Oikein lammin poohjalainen, ja oliko viela oikein etela ???
    Ja missa ne ihanat vaihdevuodet odottavat.
    t. Hougan

  17. arvioitsija sanoo:

    Nais-mies asetelma lässähti Lehtomäen luomiseen. Nyt sitten kysymys kuuluu: kuka miehistä valtaan? Otetaanko Tiilikainen takaisin? Vai jatketaanko junttilinjalla ja valitaan tupee-Pekkarienen? Olsiko tässä vielä saumaa mustalle hevoselle. Takkula tai Mantere Brysselistä?

  18. Hougan sanoo:

    Tervetuloa Teija Tiilkainen,
    mutta mahtaako politiikka olla edes lajisi,
    silla se, jos joku on joukkuelaji, missa suuri osa joukkuetovereistasi
    omaa vain minimaalisen kasityskyvyn verrattuna Sinuun.
    Ja tama oli rehellinen kehu.

    Mutta mutta; niin kuin sanottu, minulle ainakin kelpaat
    Ollin sijaan oikein hyvin.

    Ihmetyttaa muuten tassa koko palstassa, missa ovat ne viisaat,
    ja hyvin kirjoittavat ajattelijat. Itse en heihin kuulu, mutta esim. Aarno
    “loka” Laitinen, tervetuloa.
    Nousisi palstan taso kerta heitolla noin nelja meetria..

    t.Hougan

  19. Antti V. sanoo:

    Erityisesti Väyrysen näkyminen mukana spekulaatioissa (ehkä hiukan camp-henkisesti, mutta kuitenkin) saa ihon kananlihalle. Valitaan samantien Miettunen tai Sukselainen. Kepun puoluehallitus voisi kokoontua tästä lähtien spiritismipöydän ääressä!

    Vakavasti puhuen sekä Väyrynen, Jäätteenmäki että Väyrynen edustavat puheenjohtajatarjokkaina lähinnä mahdottomuuden eri asteita. Koska koivun ja tähden haikaileminen istuu huonosti dynaamiseen globalisoituneeseen aikakautemme, sen pitäisi kaiken järjen mukaan sulkea Väyrysen nimen pois laskuista. Jäätteenmäki on samaten kerran jo punnittu ja paitsi köykäiseksi tunariksi, myös patologiseksi valehtelijaksi havaittu. Jäljelle jäävät lähinnä Pekkarinen ja Mari Kiviniemi. Kimmo Tiilikainen voisi olla muuten ihan kelpo ehdokas, mutta tyylillään hän edustaisi Vanhaseen nähden lähinnä jatkuvuutta, eikä hänestä siten olisi Kepun potemien muutostarpeiden airueksi. Pekkarinen on puolueen pitkän linjan uskollinen soturi ja hänestä epäilemättä tulisikin kimeästi säksättävä terrieri Kataisen sinipunahallituksen nilkkaan, mutta pääministeripuolueeksi hän tuskin pystyisi Keskustaa nostamaan. Helsingissä ehdolla iät ja ajat ollut Mari Kiviniemi tekee Keskustan juurevan kenttäväen kannalta varmaan aika haalean vaikutelman ja hänellä on rasitteena jonkinasteisen city-liberaalin maine. Varapuheenjohtaja Antti Rantakangas voisi olla enemmän maakuntien miesten mieleen, mutta hänestä olisi ehkä enemmän sattumapuheenjohtajaksi kuin puolueen liput liehuen vaaleihin johtavaksi kannatusharavaksi. Sitä paitsi hän kuuluu olevan “ihminen isolla v:llä” (lähde Pekka Lahnanen “Koljatti”-romaanissa).

  20. Antti V. sanoo:

    “Vakavasti puhuen sekä Väyrynen, Jäätteenmäki että Väyrynen edustavat puheenjohtajatarjokkaina lähinnä mahdottomuuden eri asteita.”

    Tarkoitus oli luetella tietysti Väyrynen, Jäätteenmäki että Pekkarinen.

  21. Pena sanoo:

    Osaako joku viisas kertoa mikä on Lehtomäen oikea syy kääntää kelkkansa (vrt pari päivää ennen kieltäytymistä annettu ja tarkastettu Aamulehden haastattelu)?

  22. Hougan sanoo:

    Antti Vee

    Taidat olla jarkimiehia, tai ainakin sellaiseksi kypsymassa.
    On se kumma laji koko politiikka, kun kyvykkaita ehdokkaita ei vain yksinkertaisesti ole. Ajatelkaa nyt jotain Urpolaista
    Lipposen jalkeen. Miten se on edes mahdollista Suomen poliittisessa historiassa. No nakojaan on.

    Pekkarinen, Vayrynen tai Jatemaki…
    Ollaanko me suomalaisina niin pohjalla.
    Me oltiin sentaan Raatteen tiella sankareita.

    Onko Rossin lapparista kuivunut akku, kun ei tanne nayta
    mitaan kunnon debattia syntyvan.
    Aarnoa jo apuun pyysin, mutta hanella taitaa olla omat
    shakki-kiireensa Katajanokalla Peppen kanssa.

    t. Hougan

  23. Politiikan taustapeili sanoo:

    Keskustan tulevan puheenjohtajan valinta näyttää saavan tässäkin blogissa antaisemaansa huomiota, joten tässä lyhyesti joidenkin varteenotettavien ehdokkaitten ominaisuuksista:
    Anneli Jäätteenmäki: karismaattinen, kokenut poliitikko, EU:n asiantuntija, kestää kovaakin painetta
    Mari Kiviniemi: nuori, kielitaitoinen politiikan osaaja, kaikki kyvyt eivät tulleet vielä esille
    Jarmo Korhonen: “Helnsingin herra” -> http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Helsingin+herra/1135236765546
    Mauri Pekkarinen: Elinkeinoelämän asiantuntija ja TEM:n luoja, sanavalmis substanssiosaaja kuten Vanhanenkin
    Paavo Väyrynen: Kokenut ja osaava, pitkänlinjan vaikuttaja, idänsuhteiden asiantuntija

  24. Mara sanoo:

    - Kiviniemen tulisi antaa selvitys vaalirahoituksestaan. Yli 50 000 euron tuet Huomisen Suomelta täytyy selvittää.

    Alkavatko Kiviniemen erottamisvaaimukset jo ennen kuin hän on edes ehtinyt ilmoittautua puheenjohtajaehdokkaaksi?

    Haalean tai paremminkin kylmän vaikutelman antava kuntaministeri Mari Kiviniemi on hoitanut kunta-asiat niin hyvin esim. pohjanmaalla että hän todela joutui kulkemaan keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa turvamiehet ympärillään. Miten hän pääministeinä pärjäisi? – lisää turvamiehiä?

  25. Hougan sanoo:

    Politiikan taustapeili

    Taidat olla “huumorimiehia”

    Mutta mika ettei, tempaistaan samalla korkealta ja kovaa,
    ja huudetaan “Kelmi” seuraavaksi paaministeriksi.
    Mattia lyhyempi, muttei tuskin P-arvo pahemmin parempi.
    Riittaisi Haapalallakin kommentoimisen riemua,
    Mista sita Timo osaisi edes aloittaa, liian herkullista.
    Selvyyden vuoksi P-arvo on armeijan “viisaus” termeja.

    Kaikki Te Kepulaiset, jotka jaksatte tanne raapustaa,
    nyt Kelmin taakse hopi hopi

    t. Hougan

  26. Jan Rossi sanoo:

    “Alkavatko Kiviniemen erottamisvaaimukset jo ennen kuin hän on edes ehtinyt ilmoittautua puheenjohtajaehdokkaaksi?” Kyllähän ne alkavat, ellei selvyyttä asioihin tule. Kansalaisilla on oikeus tietää mistä pääministereiden vaalirahoitus tulee. Ja miten Kiviniemi on muka onnistunut kuntapolitiikassa? Kunnat nostavat parhaillaan verotustaan, kouluja lakkautetaan. Palveluja karsitaan. Missä ovat Kiviniemet reseptit koulujen pelastamiseen? Entä terveydenhuollon pelastamiseen? Tekoja vaaditaan.

    Jan Rossi

  27. mutexsogse sanoo:

    6f8W1H eroesfbcqhoy, [url=http://kjlcrmiogtxg.com/]kjlcrmiogtxg[/url], [link=http://oyysdeszkcvu.com/]oyysdeszkcvu[/link], http://pqlzkmbxtdeg.com/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>