Nyt se tapahtui: kepun kannatus alkaa ykkösellä

Nyt se on sitten tapahtunut:

Kepun kannatus tippui Ylen Taloustutkimuksella teettämässä gallupissa 19,2 prosenttiin eli alle maagisen 20 prosentin rajan. SDP kiikkuu tasan 20 prosentissa ja kokoomus porskuttaa ylhäisessä yksinäisyydessään nousevalla 25,1 prosentin kannatuksellaan.

Tulos tietää hulinaa ja vilinää politiikkaan, hallituspolitiikkaan.

Keskustalla ei ole enää varaa katsella tumput suorana kokoomuksen lihomista. Jos jo ennen joulua keskustelu pääministeri-puheenjohtaja Matti Vanhasen (kesk.) johtamistavasta alkoi kuumentua, nyt se suorastaa kiehahtaa.

Nekin keskustalaiset, jotka ovat olleet Vanhasen uskollisia tukijoita, alkoivat jo joulun alla pyöritellä päätään ja menettää uskoa puheenjohtajaansa. Nyt arviointien yhteyteen on tullut ärräpäitäkin.

Kepu on jäänyt totaalisesti kokoomuksen jalkoihin. Kuten kauniisti sanotaan: keskustelu puheenjohtaja Vanhasen asemasta tulee jatkossa syvenemään.

Viime viikkojen alueellistamiskohu on tyyppiesimerkki, miten huonot ulostulot liimaantuvat kepun kylkeen, eivät kokoomuksen.

Esimerkiksi lääkelaitoksen pakkosijoittaminen Kuopioon on muuttunut farssiksi, jolle kasvot on antanut keskustan sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä  Pakkosijoittaminen on saanut kepuprojektin maineen, vaikka lääkelaitosta on ajanut kotiseudulleen Kuopioon myös siilinjärveläinen Jyrki Katainen (kok.).

Samaan aikaan on hauskaa seurata tätä hallituksen keskustelua keskustelusta.

Valtiovarainministeri Katainen meni moittineeksi liikenneministeri Anu Vehviläistä (kesk.) siitä, että tämä esitteli julkisuuteen elvytystiehankkeensa. Kataiselle suuttui puolestaan elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.), jonka mukaan ministereiden suuta ei saa kahlita.

Hyvä havainto Pekkariselta, mutta arvostelun kohde oli väärä.

Se on yksin pääministeri Matti Vanhanen, joka on kieltänyt ministereiltä keskeneräisten asioiden kommentoinnin. Tämä turvat tukkoon -ajatusmaailma on kääntynyt lopulta keskustaa itseään vastaan. Kepulaiseen tupailtakulttuuriin on kuulunut iät ja ajat asioista keskusteleminen -- nyt tupailtakepulaiset hädin tuskin tietävät omien ministeriensä nimiä, saati asioita, koska keskeneräisistä asioista ei saa keskustella.

Muuten, sivuhuomautus tästä keskustelukulttuurista: keskustan puoluekokouksissa on suorastaan silmään pistävää, että kukaan ei keskustele Vanhasen kanssa. Kun edelliset puheenjohtajat Virolainen, Väyrynen, Aho ja Jäätteenmäkikin ilmestyivät esimerkiksi puoluekokouksen ruokatelttaan, hetkessä puheenjohtajan ympyröi puoluekokouedustajien värikäs kommentoiva joukko.

Vanhanen on aina yksin.

Herätys ympäristöministeri Paula Lehtomäki! Jos aikoo puheenjohtajaksi, nyt alkaa olla viimeiset hetket tai kansanedustaja, varapuheenjohtaja Tuomo Puumala Kokkolasta ottaa virallisen perintöprinssin aseman.

Vanhas-kritiikin lisäksi kannattaa muistaa, että suuren vastuun lukujen tippumisesta kantaa myös puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk.). Impivaaralaistyyppinen kaksilla raiteilla ajaminen ei ole nykypäivää -- ja se näkyy. Missähän Korhonen muuten nyt luuraa? Miehestä ei ole mitään kuulut mitään elonmerkkiä viikkotolkkuihin. Huhuu?

Kepun on muuten turha puhua, että hallitusvastuu syö kannatusta, kun hallituskumppanilla kannatus vain kasvaa.

Entä sitten SDP?

Vaatii suoranaista taitoa, että tällaisessa taloustilanteessa oppositiopuolue kykenee yhä vain ALENTAMAAN kannatustaan. Siis SDP menettää oppositiossa kannatustaan samaan aikaan kun työttömyys kasvaa ja lomautusilmoituksia tulee ennätystahtiin.

Ehkä Jutta Urpilaisen (sd.)olisi kannattanut miettiä pariinkin otteeseen ennen kuin meni keikistelemään verkkosukissaan Iltalehden värikuviin. Politiikka on uskottavuuslaji.

Jotakin ajasta kertoo sekin, että koko vasemmiston (Vasemmistoliitto 7,6 %) yhteiskannatus on vain 27,6.

Perussuomalaiset menivät 8,3 prosentin kannatuksellaan jo Vasemmistoliiton ohi. Matkaa vihreisiinkään (10 %) ei paljon ole. No, jahka saadaan Timo Soini hallitukseen, niin siitä se kannatus kääntyy laskuun.

Meinaan, niin on käynyt aina ennenkin.

Ps 1.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Immeri Sasi (kok.) haluaa tiputtaa kansanedustajien määrän 150:een. Kas niin! Entä jos ensi alkuun yritetään lomautusten kautta -- lomautetaan puolet edustajista vaikka puoleksi vuodeksi ja seurataan paraneeko tilanne. Yt-neuvottelut käyntiin eduskunnassakin!

Ps 2.

SAK on saanut uuden puheenjohtajan. Teollisuusliitot valitsivat paikalle Paperiliiton liittosihteerin Petri Vanhalan. SAK:n kevätkokous Kiljavalla voidaan perua tarpeettomana, koska puheenjohtaja on jo valittu.

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

1 025 vastausta kohteessa Nyt se tapahtui: kepun kannatus alkaa ykkösellä

  1. Tammi sanoo:

    Lääkelaitoksesta on päätökset tehty. Ei siihen enää kovin paljon ruutia kannata tuhlata.

    Nyt kannattaisi vahvasti puuttua Merenkulkulaitoksen kohtaloon. Ollaan ihan vakavasti esittämässä (ettei olisi hallituspiireissä jo periaatteessa sovittu), että laitos siirretään Rovaniemelle. Lappeenranta on mukana kuviossa vain siksi, että laki edellyttää kahden paikkakunnan vertailua.

    Voiko kukaan täyspäinen ihminen vakavissaan esittää, että Merenkulkulaitos siirretään Rovanimelle. Miksei samantien Utsjoelle.

    Kyllä tyhmyydelläkin pitäisi sentään joku raja olla!

  2. Mara sanoo:

    Kokoomuksen ehdokkaat Ari Vatanen, EU-parlamentaarikko 10 vuoden kokemuksella ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Risto EJ Penttilä, julkkisehdokkaitako? Ylimielisyyttä?, TV-tuttuja?

    Mitä Ari Vatanen sai meppinä aikaiseksi? En ole kovin paljon seurannut mutta ainakin viimeisimpinä Euroopan Parlamentin ulkoasiainvaliokunta antoi Ari Vataselle tehtäväksi laatia parlamentin mietinnön Pohjois-Atlantin puolustusliiton (Naton) roolista Euroopan Unionin turvallisuusarkkitehtuurissa. Jos joku haluaa tutustua, se on täyttä asiaa

    http://www.arivatanen.com/index.php?mid=38&a=show&id=414

    http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//NONSGML+COMPARL+PE-414.153+01+DOC+PDF+V0//EN&language=EN

  3. Aulis sanoo:

    Maa, jolla ei ole omaa itsenäistä, merenkulkuun tarkoitettua tonnistoa, ei tarvitse mitään merenkulkuhallitustakaan! Liberialais-ruotsalais-kyprokselaiset laivat ajavat väylillämme villeillä säännöillä.

  4. Reinhard sanoo:

    Tämä tästä nyt enää puuttui… juuri hiljattain on kuultu hallituksen useiden jäsenien lausunnot siitä, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon hallinta- ja päivitysprosessi on aivan liian raskas käytettäväksi nykypäivän taajaan muuttuvassa maailmassa… ja mitä SDP:n puheen”johtaja” – anteeksi, puputyttö – tekee: ehdottaa, että seuraavaksi korvataan tämä setti rustaamalla neljän vuoden välein sellaisnen turvallisuusselvitys joka

    a) sisältää KAIKEN turvallisuuden ulkopoliittisesta turvallisuuspoliittisen kautta sisäiseen turvallisuuteen ja joka

    b) valmisteluprosessissaan edellyttää KOKO valtionhallinnon osanottoa ml. presidentti, hallitus, eduskunta…

    c) tämän lisäksi prosessin “joustavoittamiseksi” pääministeri ilmoittelisi tiuhaan tahtiin selvittelyn etenemisestä eduskunnalle *joka siis on jo mukana valmistelussa*!

    On hyvin vaikea järjellä enää käsittää mitä liikkuu tämän lapasen päässä tai mitä liikkuu niiden demareiden päissä jotka näitä ajatuksia hänelle syöttävät isolla lusikalla – ja jotka kaikki niellään aivan mukisematta.

    Älyvapaata.

    SDP ja te todellisten sosialistien kalvenneet vaaleanpunaiset perilliset – te olette *todella* suurissa vaikeuksissa vielä pitkään. Sen voi taata. Ei kannata nyt Jouni Pullinkaan olla huolissaan hallituksesta – kannattaa kääntää katse kotipesään ja ottaa luuta käteen.

  5. Jan Rossi sanoo:

    Mitäs tämä vuotava kokoomuspaatti tekee? Uppoavaa paattia pidetään pinnalla julkkisehdokkailla ja erilaisilla temppukampanjoilla. Vain brändiin panostamalla kokoomus pysyy pinnalla. Politiikka sitten saa olla mitä ikinä tahansa. Mitä kovempi brändi, sitä varmemmin omat mokat unohdetaan.

    Jan Rossi

  6. Jouni Pulli sanoo:

    “…te todellisten sosialistien kalvenneet vaaleanpunaiset perilliset…” – jos ei älyvapaata niin kovin alatyylistä kirjoittelua ja leimaavaa.

  7. Jouni Pulli sanoo:

    “…te todellisten sosialistien kalvenneet vaaleanpunaiset perilliset…” – jos ei älyvapaata niin kovin alatyylistä kirjoittelua ja leimaavaa.

  8. Siltainsinööri sanoo:

    Olen nimimerkki “Kypsynyt! kanssa samaa mieltä.

  9. Jan Rossi sanoo:

    Olen arvoisan Jouni Pullin kanssa samaa mieltä.

  10. Aulis sanoo:

    Olen itseni kanssa eri mieltä kaikesta!

  11. Kypsynyt! sanoo:

    “Mitäs tämä vuotava kokoomuspaatti tekee? Uppoavaa paattia pidetään pinnalla julkkisehdokkailla ja erilaisilla temppukampanjoilla. Vain brändiin panostamalla kokoomus pysyy pinnalla. Politiikka sitten saa olla mitä ikinä tahansa. Mitä kovempi brändi, sitä varmemmin omat mokat unohdetaan.”

    Perusteluja vuotavasta kokoomuspaatista, uppoavasta paatista, temppukampanjoinnista, pinnalla pysymisestä ymym muusta mustamaalauksesta ei tietenkään tule. Täytyy kyllä ihmetellä, että mitä iloa on tällaisesta ala-arvoisesta suunsoitosta vailla minkäänlaisia faktoja tai perusteluja. Esität omia mielipiteitäsi jonkinlaisina faktoina ja purat omaa henkilökohtaista kaunaasi Kokoomusta ja Jyrki Kataista kohtaan tällä palstalla. Noh, ilmeisesti kunnon sosialistin kuuluukin toimia näin!?

    21.1.2009 julkaistu Karssonin kuva kertoo enemmän, kuin miljoona kauna/katkeruus/kateus/mustamaalauskirjoitusta tälle palstalle. Kokoomuksella nyt vaan menee hyvin ja Kepulla ja sosialisteilla huonosti. Pitäisi ymmärtää, että politiikka on tällaista.

  12. Papparainen sanoo:

    Tammi:
    Nyt kannattaisi vahvasti puuttua Merenkulkulaitoksen kohtaloon. Ollaan ihan vakavasti esittämässä (ettei olisi hallituspiireissä jo periaatteessa sovittu), että laitos siirretään Rovaniemelle.
    Tammi jatkaa:
    Voiko kukaan täyspäinen ihminen vakavissaan esittää, että Merenkulkulaitos siirretään Rovanimelle.

    Papparainen vastaa:
    En tiedä onko Tammi latvastaan terve mutta merenkulkulaitosta ei olla siirtämässä vaan uusi väylävirasto.

    Poliisien tietohallinto siirrettiin Rovaniemelle jo edellisen hallituksen toimesta ja nyt kaikki ovat siihen tyytyväisiä. Homma pelittää ja virat on saatu täytettyä.

  13. Papparainen sanoo:

    Rossi:
    Uppoavaa paattia pidetään pinnalla julkkisehdokkailla

    …..Ja Jani Sievinenhän on tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kokenut sdp-politiikko?

  14. Jan Rossi sanoo:

    “Perusteluja vuotavasta kokoomuspaatista, uppoavasta paatista, temppukampanjoinnista, pinnalla pysymisestä ymym muusta mustamaalauksesta ei tietenkään tule.”

    Olen jo aiemmin esittänyt, että kokoomusjohto ei kuunnellut lääkelaitoksen henkilökuntaa tukiessaan laitoksen siirtoa Kuopioon, vaikka väittää omaavansa korvat ja tekevän kokoomuskuuntelee-kampanjaa. Se, että kokoomusjohto ei kuuntele lääkelaitoksen henkilökuntaa tarkoittaa, että kokoomuskuuntelee-kampanja on temppukampanjointia. Mielestäni tämä on täysin selvä asia. Tilanteen pitäisi olla sellainen, että henkilökunnallakin pitäisi olla edes jonkunlainen rooli kun tälläisiä päätöksiä tehdään. Ja jos lääkelaitoksen henkilökunnan ja Siimeksen tiedot pitävät paikkansa, että lääketurvallisuus vaarantuu tämän siirron takia, silloin kokoomus on vaarantamassa ihmisten turvallisuutta.

    Jan Rossi

  15. Siltainsinööri sanoo:

    Jan Rossi: “kokoomus on vaarantamassa ihmisten turvallisuutta”

    Tekstisi ovat sairaita. Ei edes pientä asiantynkää.

  16. Jan Rossi sanoo:

    Siltainsinööri – Ai, mitäs Siimeksen ja lääkelaitoksen edustajan puheet sitten olivat A Talkissa? Kerro!

    Jan Rossi

  17. Kypsynyt! sanoo:

    Sdp hallituksessa oloaikana 2001-2006 toteutetut alueellistamiset

    toteutetut henkilötyövuodet 1323
    Alueellistamispäätetyt henkilötyövuodet 2102

    Mitä sdp-puolue teki muuttaneiden ihmisten puolesta?

  18. Reinhard sanoo:

    Jouni Pulli kirjoittaa:

    23. tammikuuta 2009 kello 11.44
    “…te todellisten sosialistien kalvenneet vaaleanpunaiset perilliset…” – jos ei älyvapaata niin kovin alatyylistä kirjoittelua ja leimaavaa.

    Jan Rossi kirjoittaa:

    23. tammikuuta 2009 kello 11.53
    Olen arvoisan Jouni Pullin kanssa samaa mieltä.

    ————————

    Mielenkiintoista, että te kumpikaan ette halunneet millään tavalla kiistää, Urpilaisen ulostulojen vinoutuneisuutta ja järkiperäistä perustelemattomuutta, vaan keskityitte huolehtimaan siitä millä tavalla sosiaalidemokraatteja (siis teitä itseänne) kutsutaan jossain blogikirjoituksessa…

  19. Jouni Pulli sanoo:

    Hyvä Reinhard, olen tässä blogissa usein kertonut, etten ole SDP:n jäsen ja olen myös kertonut, että ilmoitan, jos puolueen jäseneksi liityn ainakin niin kauan kuin tähän blogiin kommentteja kirjoitan ja niitä tässä blogissa julkaistaan. Ehkä olet niin uusi tämän blogin lukija/kommentoija, ettet tätä asiantilaa tiennyt, joten saatan sen sinulle näin tiedoksesi.

    Syy, etten kommentoi pohdintojasi, johtuu kirjoitustyylistäsi.

  20. Asta Alastulova sanoo:

    No nyt se on sit tapahtunt mitä täs on koko aja pelätty: Aulis on mänt isseesä! (klo 12.05).

    Varmaa iha kamala sottast jälkii ko vana kommar käyp isseesä!

  21. Reinhard sanoo:

    Enpä Jouni P. tiennytkään… Meninpä halpaan.

  22. Aulis sanoo:

    Asta ym.
    # Aulis kirjoittaa:
    20. tammikuuta 2009 kello 10.42

    Et taida Auli-Putkavahti-Rienasuu-jne-jne … ja…. olla varustettu kovin hääveillä hoksottimilla. Viimen vuoden syksyllä ehdotin sinulle, että pysy vain omissa ympyröissäsi. Tietenkin kirpeät, poikkeavat ja asialliset kannanottoni ovat voineet saada sinussa minuun latentin poikashomoutesi itämään, mutta kerran vielä -turhaa on vaivasi!

  23. zup zup kaapista ulos sanoo:

    Reinhardille tiedoksi

    Vaikkei ole sosialistipuolueen jäsen, niin se ei estä julkituomasta suoranaista inhoa esimerkiksi mitätahansa kokoomuspuolueen tekemisiä kohtaan. Tietenkin myös päinvastoin, kirjoittamaan sdp:n kaikkivoipaista hyvää ja parantavaa vaikutusta aivan kaikkeen.

  24. Jan Rossi sanoo:

    Kokoomus pyrkii parhaillaan vahvistamaan brändinsä niin vahvaksi, että sen jälkeen puolueen johto voi paeta kaikkia poliittisia mokiaan puolueensa brändin taakse. Tilanne on siis sellainen, että mielestäni kokoomusjohto pyrkii minimoimaan kaikki riskit poliittisesta vastuusta. Vahva brändi antaa tähän kaiken mahdollisuuden ja Puhakan mukaan tulo antaa kokoomukselle ilmaiset pelimerkit brändinsä vahvistamiseen. Näen kaiken aikaa rivien välistä mihin kokoomus pyrkii.

    Jan Rossi

  25. Mara sanoo:

    Ei kai millään erityisellä puolueella ole sen enempää julkkisehdokkaita EU-vaaleissa kuin muillakaan puolueilla. Jokainen tietää etteivät nämä varsinaiset “julkkisehdokkaat” tule valituksi. Sen tietävät he itse, heidät ehdokkaksi asettaneet puolueet ja äänestäjät. Puolueilla on kahden tason ehdokkaita- julkkisehdokkaat ja toisaalta todelliset, aidot ehdokkaat, jotka tosissaan pyrkivät EU-parlamenttiin.

    Julkkisehdokkailla puolueiden tarkoituksena kerätä jonkin verran ääniä niiltä, jotka muuten eivät äänestäisi vaaleissa.

  26. Asta Alastulova sanoo:

    Aulis se on kovvaa poikaa höpäjämmää. Vai et “kirpeät, poikkeavat ja asialliset kommenti”! Häähähää on huumormiehii, tää autoinssi!

    Kukkaa muu täl saitil ei olt syksyl eikä sen jälkeekä täst Aulikse oma kehust sammaa mielt hänen kanssaa, usseimmat pittiit Aulikse kommenttei yksiommaa täysi sairain!

    Ja mitähä hää höpäjääp pojist miul, Astal? On Aulikselt taineet männä puurot ja vellit sekasii täskii asjas. No, vanat kommarit nyt on vaa on kertakaikkiaa tuollasii höpönassuloi, joilt tuppaa jäämää sama levy pääl moneks kuukauvveks.

  27. Vesa Kaitera sanoo:

    Jan Rossi kirjoitti :”Jaahas, Taru Tujunen pyysi jo Vatasen kokoomuksen ehdokkaaksi. Näin se menee. Kokoomus varmistaa paikkojaan julkkisehdokkailla. Mitä suurempi nimi, varmasti on kokoomusehdokas.”

    Ari Vatanen oli varmaan aikoinaan julkkisehdokas, kun hän ensimmäistä kertaa pyrki EU-parlamenttiin. Nyt kun hän on istunut tuossa parlamentissa kaksi täyttä kautta, niistä ensimmäisen Suomen edustajana ja toisen Ranskan edustajana, hän on jo kokenut EU-meppi eikä mikään julkimo. Käsittääkseni Suomen EU-ehdokkaista Vatanen tulee olemaan ainoa, jolla on kokemusta kahden eri maan edustamisesta EU-tasolla. Tämä takaa hänelle toimivat yhteydet (ranskaa hyvin osaavat ovat perinteisesti EU:n sisällä vahvoilla), jos hän vain pystyy uusimaan valtakirjansa. Vatasen ehdokuus Ranskassa kaatui hänen oman ranskalaisen puolueensa sisäiseen valtataisteluun, joten ainoa mahdollisuus läpimenoon tarjoutui hänelle ehdokkuudella Suomessa.

  28. Aulis sanoo:

    Kyllä sun Putkavahti-Alatuhnu-Auli-Asta-Riensuu jnee …………..
    Pitää nyt vain löytää narsistiselle libidollesi jokin toinen kohde. Minä en ole kiinnostunut kaltaisesta transusta, jolla polkee ajatus vain yhtä hajurakoa kohti.

  29. Jan Rossi sanoo:

    Tässä jokaiselle päivän uutinen:

    “Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan valtio voi joutua ottamaan lähivuosina lisää velkaa jopa 30 miljardia euroa.” Eli taloutemme on surkeampi kuin on kerrottu. Tässä tämä oli. Kansalle ei kerrota kaikkea. Ja kokoomukseenko tässä pitäisi luottaa?

    http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=141875

    Jan Rossi

  30. Papparainen sanoo:

    Jan Rossille voin kertoa että olen tavannut ja keskustellut Ari Vatasen kanssa useita kertoja ja hienompaa miestä saa hakea. Toivotan Arin tervetulleeksi Suomen EU-parlamenttiehdokkaaksi.

  31. Papparainen sanoo:

    Rossi maalailee taas piruja seinille täysin perättömästi.

  32. Jan Rossi sanoo:

    Papparainen – En ole arvioinut millään tavalla Vatasen hienoutta, vaan todennut, että mies ei enää kelpaa ranskalaisille. Joten ainoa osoite on Suomi ja kokoomus. Ja mitä tuossa 30 miljardissa on? Eikö siitä saa tehdä omia johtopäätöksiä taloutemme tilasta? Sensuuriako yrität?

    Jan Rossi

  33. Jan Rossi sanoo:

    Ja mitä tulee turvallisuuspoliittiseen selontekoon, siihen on oltava tyytyväinen. Suomen NATO-jäsenyys on edelleen mahdollinen, mutta paras ratkaisu olisi ollut tietenkin, että Suomi hakee jäsenyyttä vihdoinkin. Olen kannattanut alusta saakka Suomen NATO-jäsenyyttä.

    Jan Rossi

  34. Manneheimin parfyymi sanoo:

    Katainen pitää kokoomuksen kannatuksen kasvun korkealla ottamalla kaikkien suomalaisten nimiin lisää velkaa, lisää velkaa, lisää velkaa. Kukaan tässä Katais-huumassa ei huomaa, että keskiluokka ja köyhtynyt keskiluokka sen maksaa seuraavat 15 vuotta. Ei sitä maksa työantajat, eikä rikkaat, eikä firmat. Kannattavia firmoja tuetaan veroista, että voivat maksaa 15- 22 % osinkoja!

  35. Kypsynyt! sanoo:

    “Näen kaiken aikaa rivien välistä mihin kokoomus pyrkii.”

    Nonii, kerrohan sitten selvännäkijä…

  36. Kypsynyt! sanoo:

    Mitäköhän tuo Mannerheihin parfyymi yrittää kertoa?

  37. Tammi sanoo:

    Katainen sanoo nyt, että BKT putoaa tänä vuonna yli 2 %, pahimmassa tapauksessa 4 %.

    Kataisen marraskuun arvion mukaan BKT:n ei pitänyt laskea ollenkaan, ja joulukuun arvion mukaan 0,5%.

    Siperia opettaa! Mihin vielä päädymmekään?

  38. Jan Rossi sanoo:

    Tammi – Jos vauhti on tätä luokkaa päädymme jättityöttömyyteen ja uuteen lamaan. Kokoomuksen käsissä taloutemme murenee pala palalta. Sama ilmiö toistuu 1990-luvulta, mutta entistäkin karmaisempana. Ja kukaan ei kanna poliittista vastuuta. Kokoomus pakenee brändinsä taakse. On käsittämätöntä, että Suomi joutuu ottamaan lisävelkaa uskomattomat 30 miljardia euroa. Ja samaan aikaan runsaassa vuodessa valtion omistussalkusta on hävinnnyt omistusta yli 16 miljardia euroa. Kokoomuksen aikana kaikki on huvennut taivaan tuuliin. Olen ollut kaiken aikaa oikeassa kokoomuksen suhteen.

    Jan Rossi

  39. Manneheimin parfyymi sanoo:

    Kypsynyt:
    Luuletko hammakeijun, Lilliuksen tai Whalroosin maksavan valtiovelan pois? Ei! Ethän yllätyksestä tule pöllöksi?
    Minä ja kaltaiseni keskiluokan köyhtyneet, mahdollisesti ensi viikolla työttömät sen valtiovelan maksamme.

  40. Jan Rossi sanoo:

    Suomi tarvitsee enemmän kuin koskaan historiansa aikana SDP:n osaavaa käsivartta johtamaan maamme ulos lamasta. Vain SDP voi taata sellaisen ohjelman, jolla suomalaisten työpaikat turvataan. Tämän vuoksi SDP tarjosikin kolmen suuren hallitusta, mutta ehdotus tyrmättiin. Kansallisen yhtenäisyyden hallitus ei kelpaa poikkeusajoissa maan hallitukselle. Eikö tämä olekin outoa?

    Jan Rossi

  41. Reinhard sanoo:

    Jan Rossi kirjoittaa:
    23. tammikuuta 2009 kello 16.21

    On käsittämätöntä, että Suomi joutuu ottamaan lisävelkaa uskomattomat 30 miljardia euroa.

    ———————-

    On siis mielestäsi käsittämätöntä, että väestö ikääntyy ja eläköityy? Siitä tämä velan tarve nimittäin tulevina vuosina johtuu.

    Ja kansallista yhtenäisyyttä ei koskaan pidä olla eikä tulla – ei hallitukseen eikä muutenkaan. Ruikuttajat ja valittajat pitää aina ja iänkaiken pitää omassa alakastissaan.

  42. Asta Alastulova sanoo:

    Ku tuo Aulis kaipailee aina Putkavahtii, ni mie essin arkisto kätköist yhen Putkavahin Auliksel kirjoittama runopätkä tähä; niit on viel varastos muitakii:

    Putkavahti kirjoittaa:
    8. marraskuuta 2008 kello 23.17

    Iltaisin istuutui iAulis
    immer ikkunaan

    ihaa, ihaa ilakoi iAlis
    itseään ilahduttaessaan

    isot, imelät immet
    imivät idoliaan

    isänpäivänä iski iAulis
    Ikeasta Iiriksen

    ikoneita imitoi iAuils
    ikäneitoa imuroidessaan

    iloisena isukki ilmestyi
    Italiaan irrallaan

    ilkiöt iholle iAuliksen
    ionisoivat itsestään

    iäti irstali iAulis
    intohimo ikiomanaan

    Jot tähä tappaa

    Tää Aulis, hää ol syksyl nii katteelline Putkavahil et kerra hää kirjotti täl saitil Putkavahi nimel; moukkamaista, sano tähä Setä Arkadiakin

  43. Jan Rossi sanoo:

    “On siis mielestäsi käsittämätöntä, että väestö ikääntyy ja eläköityy? Siitä tämä velan tarve nimittäin tulevina vuosina johtuu.” Pöyristyttävää ja täysin vastuutonta puhetta. Jos tämä olisi totta, lisävelanoton tarve olisi kerrottu vuosia sitten, sillä eihän tämä väestön ikääntyminen mikään uusi uutinen ole ollut, paitsi tälle yhdelle palstan solvaajakirjoittajalle.

    Mitä tukee Kataiseen, täytyy vaan todeta, että sitten viime syksyn miehen arviot maan taloudesta ovat kääntyneet täysin päinvastaisiksi. Ensin mitään lamaa ei pitänyt tulla ja nyt ollaan jo jättilainan kynnyksellä. Kokoomuksen käsissä taloutemme sulaa pois. Tämä jos mikä vaatii poliittisen vastuun kantamista, mutta eihän kukaan kanna mistään mitään poliittista vastuuta. Islannissa kansalaiset laittoivat maan hallituksen kantamaan poliittisen vastuun ja maassa pidetään uudet vaalit toukokuussa.

    Jan Rossi

  44. Papparainen sanoo:

    Jan hyvä, median lukutaito sinulta puuttuu.

    Jos uutisissa lukee “Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan valtio VOI JOUTUA ottamaan lähivuosina lisää velkaa JOPA 30 miljardia euroa.” (Isot kirjaimet papparaisen korostamia)

    Sinun johtopäätöksesi “Eli taloutemme on surkeampi kuin on kerrottu. Tässä tämä oli. Kansalle ei kerrota kaikkea. Ja kokoomukseenko tässä pitäisi luottaa?” on mieletön, yliampuva , tahallisen mustamaalaava jne.

  45. Papparainen sanoo:

    “Vain SDP voi taata sellaisen ohjelman, jolla suomalaisten työpaikat turvataan. ”

    …ja setä Lenin asuu Venäjällä!

    SDP:n puoluetoimistossa ollaan hel-ve-tin tyytyväisiä siihen ettei nyt olla hallitusvastuussa. Sitä nykyinen SDP:n aleneva kannatus ei enää kestäisi.

  46. Jan Rossi sanoo:

    Hyvä Papparainen – Eikö tuo ole jo aikamoista vastuuttomuutta, että VM heittää ilmaan olettamuuksiaan tulevasta talouden tilasta tälläisessä tilanteessa? Mitä tämä on?

    Jan Rossi

  47. Jan Rossi sanoo:

    Tuossa on linkki, jossa Katainen sanoo, että uutta velkaa on otettava jopa 30 miljardia euroa.

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/01/katainen_uutta_velkaa_otettava_jopa_30_miljardia_euroa__500680.html

    Jan Rossi

  48. Reissumies sanoo:

    Rossi:

    “Mitä tukee Kataiseen, täytyy vaan todeta, että sitten viime syksyn miehen arviot maan taloudesta ovat kääntyneet täysin päinvastaisiksi. Ensin mitään lamaa ei pitänyt tulla ja nyt ollaan jo jättilainan kynnyksellä.”

    Eiköhän Katainen ollut ensimmäinen, joka varoitteli tulevasta käänteestä.

    Tässä lainaus Kataisen puheenvuorosta yli vuosi sitten, 17.12.2007, eduskuntakeskustelussa pääministerin ilmoituksesta vakausohjelmasta:

    ”Luottamuspula on erittäin suuri. Itse olen aika pessimistinen koskien elinkeinoelämän luottamusta, joka näkyy todennäköisesti myös Euroopassa vähenevänä investointitasona ensi vuoden (2008) aikana, mutta enpäs osaa sen tarkempaa siitä sanoa. Ei kukaan näytä tällä hetkellä osaavan, mutta miinusmerkkiset vaikutukset reaalitalouteen tulevat olemaan tosiasia.”

    (Lähde: eduskunnan pöytäkirjat)

    Tuossa vaiheessa vuosi sitten oppositio muuten vaati vielä eduskunnassa miljardiluokan pysyviä menoja tuulentuomien verotulojen varaan.

    Väitteet, että talouskriisi ei koskisi meitä Kataisen sanomana on demaripropagandaa. Missä ne sinun lähteesi väitteellesi ovat?

    Katainen on sanonut, että “Subprime kriisi ei koske meidän pankkejamme, sillä ne ovat terveellä pohjalla. Sen sijaan vaikutukset tulevat meille reaalitalouden kautta.”

    Tätä on sitten väännetty ja vääristelty demareiden taholta, vaikka juuri noinhan on käynytkin!

    Katainen on toistellut pitkin viime vuotta, että “tulemme näkemään vielä rumia lukuja”

    Tällaista maailmanlaajuista taantumaa tuskin kukaan pystyi ennakoimaan.

  49. Reissumies sanoo:

    Summa summarum:

    “Miljardihuudolla” pysyviä menolisäyksiä vaatineen opposition kelkassa olisimme siis vielä paljon syvemmässä velkaantumisessa.

    Tai kuten arvostettu demarivaikuttaja Seppo Lindblom sanoi: “Voi missä kusessa olisimmekaan, jos demareiden menolisäykset olisi toteutettu!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>