Kuntavaalit: jälkipyykkiä pestään- Korhonen katosi ja LÖYTYI!!

/// vielä uusi päivitys, kun tapaus puoluesihteeri Jarmo Korhosen katoaminen nousi jo mystisiin mittoihin.
Eli: klo 17.15 Korhonen otti yhteyttä MTV:n toimitukseen ja kertoi, että tiedot hänen katoamisestaan ovat ennenaikaisia. Eilen Korhonen oli ollut sairaanhoitopiirin kokouksessa Härmässä ja illalla Seinäjoen valtuustossa ja tämän päivän kertoi olleensa tavoitettavissakin Seinäjoella. Siellä hän kertoo laativansa vaalianalyysiä, jonka hän kuitenkin haluaa kertoa ensin työnantajalleen eli keskustan puoluehallitukselle torstaina. Sen jälkeen hän on valmis analysoimaan sitä myös medialle.
- Että sellainen tieto ja sellainen päivitys.
- Vaan sopii sitä siltikin ihmetellä, että nykyisessä nopeatempoisessa uutismaailmassa puoluesihteeri ei ole valmistautunut nopeampaan kommentointiin, miksi vaaleissa kävi kuin kävi. No -- sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla odotetaan, mitä Korhonen sanoo torstaina. Tulossa on mediatapaus Apollonkadulla.

Setä A.
////

///Päivitetäänpä tätä alkua näin tiistain kunniaksi, kun uuttakaan ei jaksa kirjoittaa… Tällainen teksti tuli stt:n kautta hetkonen sitten:

Keskustan Korhonen katosi taas maan alle

Helsinki,
28.10.

(STT)
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen teki toistamiseen katoamistempun, kun tiedotusvälineet ovat yrittäneet tavoitella häntä keskustalle kielteisten asioiden tiimoilta. Nyt häneltä haluttiin kysyä sunnuntaisesta vaalitappiosta. Keskustan puoluetoimistosta kerrottiin tiistaina, että Korhoseen ei saa nyt yhteyttä ja että hän on parhaillaan Seinäjoella.

Korhosta yritettiin turhaan tavoittaa myös maanantaina.

Vastaava katoaminen tapahtui kesäkuussa, kun Korhosta yritettiin turhaan saada vastaamaan keskustalle kiusallisiin kysymyksiin vaalirahoituksesta.

Korhonen aikoo tämänhetkisen tiedon mukaan esittää oman analyysinsä vaalitappion syistä torstaina Helsingissä keskustan puoluehallituksessa. Puoluehallitus on julkisuudelta suljettu tilaisuus, eikä vielä tiedetä, aikooko Korhonen vastata sen yhteydessä tiedotusvälineiden kysymyksiin. Torstai on kuitenkin puoluetoimiston mukaan seuraava kerta, kun Korhonen aikoo sanoa keskustan vaalitappiosta jotain.

12:10

- Eli kukkuu, kuka bongaa tuon päämäärätietoisen vastuunkantajan? Mihin perunakuoppaan puoluesihteeri nyt on piiloutunut? Eilen Apollonkadulle oli jätetty vahtiin yksinäinen Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen, joka Ylen tv-uutisille kommentoi suruun kaatuvan näköisenä tilannetta, puoluesihteeri kun oli ottanut ritolat. Näinkö kepussa johdetaan joukkoja: pää pensaassa?

//////

Tiivistetään alkuun:

Kuntavaalein suurin uutinen on ilman muuta Perussuomalaisten voitto. Mutta sen jälkeen tulee kaksi uutista, jotka kamppailevat keskenään:

a) Kepun

ja

b) SDP:n tappiot

Setä A:ta pakkasi hiukan huvittamaan SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen helpottunut ja onnellinen ilme, kun hän Ylen Isossa Pajassa kommentoi vaalitulosta. Näytti kuin SDP:n puheenjohtaja olisi saanut omenan.

Tosiasia kuitenkin on, että tulos oli SDP:lle katastrofaalisen huono. Se on nimittäin vielä huonompi, kuin SDP:n katastrofaalinen eduskuntavaalitulos (21,4 %), minkä jälkeen puolue lamaantui täysin, hätätilaryhmiä perustettiin ja lopulta puheenjohtajakin vaihtui.

Mutta nyt siis eduskuntavaaleja huonompiki tulos kelpaa “torjuntavoitoksi”.

Pääkapunkiseudulla demarien tulos on suorastaan kuin pommin jäljiltä. Vantaalla -- perinteistäkin perinteisemmässä demarilinnakkeessa -- SDP menetti ikiaikaisen ykköspaikkansa kokoomukselle ja otti nokkiinsa 4,6 prosenttia ja kolme paikkaa. Helsingissä demarit hävisivät nolosti vihreille ja tappiota tuli peräti 5,6 %, mikä tiesi viiden paikan katoa. Espoossa takkiin tuli 5,1 prosenttia ja paikkoja meni neljä, Mutta puheenjohtajan elekieli oli siis kuin olisi omenan saanut.

Demarien ja Espoon tilannetta kommentoi HS:n verkkolehdessä SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson tyylillä, joka panee suorastaan hymyilemään:

“Espoon äänikuningattaren ja sosiaalidemokraattisen puolueen varapuheenjohtajan Maria-Guzenina Richardsonin mielestä suunta on oikea paikkojen menettämisestä huolimatta.
“En näkisi sitä tappiona, vaikka pääkaupunkiseudulla tulos ei ollut niin hyvä kuin olisin toivonut. Me olemme kuitenkin nyt Suomen toiseksi suurin kuntapuolue ja se on nousua viime eduskuntavaaleista, joissa olimme pudonneet Suomen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.”

Heh heh. “Suunta on oikea.” Harvoin jos koskaan kuulee, että puoluejohto iloitsee vaali vaalilta alenevasta kannatuksesta. Herrasiunakkoon!

Ikinuori Erkki Tuomioja tosin ei ollut blogissaan yhtä iloinen kuin yllä mainittu varapuheenjohtaja: “Tilanteessa, jossa maa huutaa selkeän sosialidemokratian ja vasemmistolaisen politiikan perään eivät unelmahöttö ja fraasit uudesta keskustasosialidemokratiasta herätä luottamusta. Politiikka tulee palauttaa politiikkaan ja toivottavasti saamme eduskuntavaaleihin mennessä vielä sellaisen sosialidemokratian, joka sen tekee.”

No entä sitten kepu?

Pitähän se arvata, että kun puoluesihteeri Jarmo Korhonen lupaa kepulle 25 prosentin kannatuksen, kannatus tippuu 20,1 prosenttiin ja pääministeripuolue ottaa kunnolla köniinsä. Kun tuossa tuli irvisteltyä SDP:n murenevalle kannatukselle pääkaupunkiseudulle, on hupaisaa panna merkille, että Timo Soinin perussuomalaislla on nyt enemmän valtuutettuja Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä kuin ikuisesti Etelä-Suomeen maihinnousua tehneellä kepulla.

Puheenjohtaja Matti Vanhanen oli vaali-iltana myös sen näköinen, ettei ole moksiskaan ja mikäpätässä ja että paikallisvaalithan-ne-vain-oli yms. vähättelyä, mutta niinköhän vain.

Oikeasti tulos oli kamala. Ja ehkä myös keskustalle opetus, että kaksilla raiteilla ajaminen ei enää nykypolitiikassa onnistu. Se, että puoluesihteeri puhuu maakunnissa toista ja etelässä yritetään näytellä liberaalia, ei toimi.

Keskustan kentällä alkoi jo sunnuntai-iltana tuntua poliittisen hurmeen tuoksu ja Vanhasen lähtölaskenta on alkanut. Taitaapa jäädä kolmas pääministerikausi haaveeksi. Muutamat keskustan vaaliehdokkaat, mm. pääministeri entinen erityisavustaja Mikko Alkio, syyttivät myös keskustan kampanjaa ennätyksellisen huonoksi. Siitähän poliittisen vastuun kantaa sitten puoluesihteeri Jarmo Korhonen, kuten “kantoi” vaalirahoituskriisistäkin.

Jos pieni ennustus arvioidaan, niin kokoomuksen ja keskustan hallitusyhteistyö ei jatku enää yhtä ruusuisissa merkeissä kuin tähän asti. Otteet kovenevat, kun keskusta yrittää nostattaa profiiliaan ja päästä pois kokoomuksen varjosta, jossa se on tähän saakka nukkunut.

Tarkkailkaapa elinkeinoministeri Mauri Pekkarista ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrystä ja miksipä ei myös ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä.

Ja Kääriäisen Seppoa.

Muutosvoimat alkavat liikehtiä.

Ps 1.

Gallupeita on tapana morkata aina vaalien mentyä. Pannaanpa tähän peräkkäin vaalitulos ja sen jälkeen sulkuihin MTV:n tuorein, Research Internationalin tekemä tutkimuksen kannatusarviot. Kiitoksia vain Tolvasen Jukalle RI:hin ja onnittelut!

1. Kokoomus 23,4 % (MTV-gallup: 23,5 %)
2. SDP 21,2 % (MTV-gallup: 21,1 %)
3. Keskusta 20,1 % (MTV-gallup: 21,2 %)
4. Vasemmistoliitto 8,8 % (MTV-gallup: 8,7 %)
5. Vihreät 8,9 % (MTV-gallup: 9,5)
6. Perussuomalaiset 5,4 % (MTV-gallup 5,2 %)
7. RKP 4,7 % (MTV-gallup 4,0 %)
8. Kristillisdemokraatit 4,2 % (MTV-gallup: 4,5 %)

Ps. 2.

Vaalien suurvoittajaja oli siis Perussuomalaiset, onnea vain! Ja jos vähänkään arvata saa, niin monessa kunnassa ja kaupungissa valtuustojen kokoukset alkavat venyä yömyöhään, sen sortin puhujia tuli nyt kunnallisdemokratiaan lisää.

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

281 vastausta kohteessa Kuntavaalit: jälkipyykkiä pestään- Korhonen katosi ja LÖYTYI!!

  1. Reissumies sanoo:

    Jouni Pulli:

    “Kun tätä blogia on vaalien jälkeen lukenut, on välillä herännyt epäilys, onko sittenkin niin, että SDP on hallitusvastuussa ja kokkarikommentoijat täällä blogissa yrittävät kykyjensä ja tyylilleen uskollisina mustamaalata vallassapitäjiä.”

    - Hyvä Jouni Pulli, näytä minulle esimerkki tästä. Koita hetki katsella objektiivisesti tätä blogia ja kerro sitten minkä aatteen kannattajat täällä johdonmukaisesti mustamaalaavat toisia.

    Niin kuin tunnettu demarikommentoija Pihamies tuossa taas valehteli:

    Pihamies kirjoittaa 30. lokakuuta 2008 kello 19.51:
    “Talouspoliittisia lausuntoja oikeistohallitukseltamme tänään. Valtiovarainministeri Katainen (kok):”Veroalennus tehdään vaikka velaksi!””

    Katainen ei ole tuollaista sanonut. Kyllä ne on demareita täällä(kin), jotka systemaattisesti valehtelevat ja mustamaalaavat toisia.

    Tapaus JaTu on ihan uusi tutavuus täällä. Se jos joku käytää asiatonta kieltä demareista, ei todellakaan tee ihmisestä kokkaria!

  2. Topi vaan sanoo:

    Jutan ja muiden hävinneiden imago on todettu huonoimmaksi. Siinä se taas oli. Kuka se syyttikään imagokikkailusta? Ilman imagoa on huono käydä vaalikampanjaa. Se on yksinkertainen fakta.

  3. Naaraskolli sanoo:

    Lohduttautukaa te kiivaat ja -ah niin poliittisesti latautuneet sillä, että parin vuoden kuluttua olette taas jotakin mieltä ja kiellätte tämän. Lisää voitte elvyttää mieltänne tiedolla, että näistä vaaleista eivät välitä täinpaskan vertaa eestiläiset, ruotsalaiset tai naapurimme venäläiset. EU:n palatsien käytävillä ei kukaan tiedä Suomen kunnallisvaaleista mitään! Sellaista se on pikkunavan nöyhtän kaivaminen.
    Vaalit nimittäin pidettiin alueella joka EU:n virallisissa kartoissa, kolikoissa ja muissa esitteissä on leikattu tyhjiöksi Vaasa – Joensuu pohjoispuolelta.

  4. Man-Oil sanoo:

    ÖLJYSHEIKKI TAUNO KUOSMANEN ON POISSA

    Näin otsikoi paikallislehti Nilsiässä ja jatkaa:

    “Myöhemmin Kuosmanen kertoi Man Oil-jalostamonsa tuotteiden auttavan myös kaikkiin sairauksiin aina hammassärystä aidsiin. Suuria suunnitelmia tehneen miehen puheet saivat yhä enemmän julkista huomiota, ja helsinkiläisen pilailuvälinepuodin lahjoittamaan sheikin asuun verhoutunut Kusmanen sai kiertää ahkerasti vetonaulana erilaisissa yleisötilaisuuksissa. Suuri yleisö löysi tiensä myös Kuosmasen öljyjalostamolle. Halunalla vierailtiin parhaimmillaan monen turistibussin voimalla ja markkinoinnin hyvin hallinnut Kuosmanen osasi himnnoitella tuotantolaitokseensa tutustumisen parasta savolaisuutta oveluutta käyttäen.
    Vanhaa narrausperinnettä vaalinut sheikki onnistui ainakin ensialkuun höynäyttämään puheillaan lähes kaikkia suomalaisia ja lopulta kenties jopa itseään”

    Eikös Tauno Sheikki ollut kaikkien Toivotalkoitten (lue:säästötalkoot, lomautustalkoot, irtisanomistalkoot) ja Unelmatehtaiden esi-isä ja pioneeri, koska hänellä oli lääkkeet ja parannukset kaikkiin vaivoihin ja ongelmiin ja hän myös osasi hyvin markkinakampanjoida ja mainostaa niitä.? Ja kansa seurasi häntä silmät ymmyrkäisinä pipo tiukasti päässä kesät talvet.
    Nykyisin näillä ihmeidentekijöillä on siisti puku päällä ja hieno virka-auto ja puheet kuin Nätti-Jussilla. Öljyä Suomesta ei vain edelleenkään löydy…..

  5. Olemme painumassa syvään lamaan. Tämän totuuden tunnustaminen näyttää valtioneuvostossa vieläkin herättävän vahvoja epäilyjä. Olen Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, että veroelvytys ei tässä suhdannevaiheessa tuo toivottua tulosta. On kuin pyyhkeen heittäminen kehiin tai pokerissa kaikkien pelimerkkien pelaaminen viimeisen kortin varaan. Jokainen järkevä ihminen panee nyt rahaa sukanvarteen kun vahvat merkit osoittaa noususuhdanteen tulevan vasta muutaman vuoden kuluttua.

  6. Käytäntö ja Teoria sanoo:

    Yritystoiminta ja talous ei ole yhteiskunnallisen prosessin ulkopuolella täydellisessä itsenäisyydessään ja omassa eri vapauden valtakunnassaan jalostamassa tuotteitaan. Se on koko järjestelmästä vain osa ja elimellinen osa sitä ja täydellisesti siitä riippuvainen kuten muutkin osat. Kuvitelma luonnonlainoamisesta itsenäisesti ja omillaan toimivasta prosessista ihmisen luomassa järjestelmässä on järjetön ja hullu. Tai sitten talous ja yritystoiminta on herättänyt henkiin oman täydellisen jumalansa, joka luo ja toimii ajan ja avaruuden ulkopuolella täydellisen ja virheettömän absuluutin varmuudella.
    Hullut ja järjettömät teoriat kesksitään perustelemaan hulluutta ja järjettömyyttä hullujen ja järjettömien toimesta. Eikä seurauksena ole kuin hulluutta ja järjettömyyttä.

  7. Vesa Kaitera sanoo:

    Tarmo Viitaluoma kirjoitti :”Olemme painumassa syvään lamaan. Tämän totuuden tunnustaminen näyttää valtioneuvostossa vieläkin herättävän vahvoja epäilyjä. Olen Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, että veroelvytys ei tässä suhdannevaiheessa tuo toivottua tulosta.”

    Kyllä taitaa olla niin, että nyt alkava taantuma on siinämäärin pitkä ja syvä, ettei kulutuskysynnän keinotekoinen ylhäälläpitäminen velanotolla rahoitetuilla veronalennuksilla tuota toivottua tulosta. Ihmiset ovat hyvin epävarmoja taloudellisesta tulevaisuudestaan, siitä pystyvätkö he pitämään työpaikkansa ja suoriutumaan asuntolainastaan laskukauden aikana. Jo 39% kuluttajista kertoi haastattelutukimuksessa supistaneensa kulutustaan. On hyvin todennäköistä, että veronalennuksien tuoma nettotulojen lisäys ei tässä tilanteessa menisikään kulutukseen, vaan säästämiseen, jotta yksittäinen ihminen saisi luotua itselleen taloudellisen turvapuskurin. Siksi näyttää todennäköiseltä, että hallituksen kannattaisi seurata Niinistön neuvoa ja siirtää veronalennuksia ajallisesti hieman eteenpäin. Yritysjohtajat arvioivat laskusuhdanteen taittuvan nousuun jo kesällä 2010, mutta kuluttajat ovat pessimistisempiä ja arvioivat nousun alkavan vasta loppukeväällä 2011. Veronalennukset kannattaisi ajoittaa juuri laskukauden loppuvaiheeseen, jolloin ne saattaisivat aikaistuttaa nousua muutamalla kuukaudella. Siksi hallituksen kannattaisi nyt toteuttaa sellaista politiikkaa, missä ruuan arvonlisäveroa alennettaisiin ensi vuonna ja tuloveronalennukset tulisivat voimaan vasta vuonna 2010.

  8. Jan Rossi sanoo:

    Arvoisa Vesa Kaitera – Oletko heräämässä vihdoinkin näkemään mihin Kataisen politiikka johtaa maamme? Hienoa, että olet huomannut Niinistön linjan ja tuet sitä. Näin SDP:kin kehoittaa hallitusta tekemään.

    Jan Rossi

    P.S. Mainonnan tutkija sanoo jo, että kokoomus sai voittonsa MAINONNALLA!

  9. Mara sanoo:

    Hallituksen talouspolitiikan sekamelska? “Näyttää siis siltä, että hallituksessa jo ainakin kaksi puoluetta ajaa kaksilla raiteilla.” “Talouspoliittisia lausuntoja oikeistohallitukselta”
    Kukaan tosiaan ei ole sanonut, että “Veroalennus tehdään vaikka velaksi!”
    Ja tiettävästi Niinistö mielipiteineen ei kuulu tähän “oikeistohallitukseen” vaan on eduskunnan puhemies.

    “Ei ole varmaa, että ruoan alv-alennus alentaa ruoan hintaa”.- Mikään ei ole varmaa tässä taloudellisessa tilanteessa. Eiköhän tästäkin saada otsikko: “Ben Zyskovits tyrmäsi keskustan ja Vanhasen puheet ruoan alv-alennukseta”

    Hallituksessa vastakkainasettelua? Demareiden tai hallituksen vastustajien taholta mielellään nähdään ja toivotaankin, että hallituksessa eri puolueilla ja eri ministereillä olisi erimielisyyksiä asioista ja että hallitus olisi jonkinlaisissa “vaikeuksissa”, “hajoamispisteessä” ja todella hajoaisi. Tällöin pitäisi saada Suomeen uusi hallitus, mahdollisesti ennenaikaiset eduskuntavaalit ja uusi, ehkä vasemmistoenemmistöinen hallitus ja Urpilainen pääministerinä. Ja sehän olisi paras ratkaisu ja lääke juuri nyt.

    - Yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua jokaiseen asiaan ei ole tässä taloudellisessa tilanteessa, finanssikriisi, tuleva taantuma, mahdollinen lama, kaikki vaihtoehdot pitää ottaa huomioon ja jokaisessa ratkaisussa on omat hyvät ja huonot puolensa
    - joskus sanotaan, että on vain vaikeita ratkaisuja tai vielä vaikeimpia
    - Niinistö puhui viisaasti, ehdotti jonkinlaista valtion “roskapankkia” asuntovelallisille että he voisivat selvitä pahimman yli, kehoitti malttamaan mielensä ja ainakin harkitsemaan veronkevennysten peruuttamista tai ainakin siirtämistä, hän ei välttämättä “vaatinut” niitä hallitukselta, hän ei vaatinut varsinaista “yhteiskuntasopimusta” vaan piti sitä liian “tiukkaraamisena” ja vaikeasti toteutettavana, paremminkin yhteistyötä ja keskustelua hallituksen ja opposition välillä
    - on hyvä, että asioista keskustellaan avoimesti ja esitetään erilaisia vaihtoehtoja
    - on kuitenkin päätetty, että veronkevennykset toteutetaan, myöhemmin nähdään, oliko se oikea ratkaisu, mikään “automaatti” sen ei pitäisi olla, sitä kuitenkin pidetään oikeana ratkaisuna taloudellisen taantuman uhatessa, veronkevennykset kohdistetaan kuitenkin suurelta osin pieni- ja keskituloisille, jolloin niillä voidaan olettaa olevan kulutusta lisäävä ja kannustava vaikutus
    - on luonnollista, että oppositio yrittää käyttää tätä tilannetta hyväksi
    - varsinkin näin vaalien jälkeen tässä tilanteessa ei kuitenkaan olisi kyse mistään arvovaltatappiosta, häviöstä hallitukselle vaikka veronkevennykset peruutettaisiinkin
    - kyse ei liene erityisestä vastakkainasettelusta välillä hallitus/Niinistö, Katainen/Niinistö tai taistelua jostain arvovallasta
    - epätodennäköistä, että asiassa olisi kyse jostain peresidenttipelistä
    - jos Suomessa olisi punamultahallitus ja kyseessä vastaava tilanne, Niinistöä syytettettäisiin oppositiopolitikoinnista puhemiehenä
    - Niinistön ei pidäkään jättää mielipiteitään sanomatta vain sen takia, että Suomessa on porvarihallitus

  10. Jan Rossi sanoo:

    Mikä on kokoomuksen vastaus nyt alkaneisiin lomautuksiin? Nokian renkaistakin tuhat lomautetaan. Tästä se alkaa. Ensin lomautukset ja sitten irtisanomiset. Lama on tulossa ja Katainen ottaa velkaa antaakseen verohelpotuksia kansalle. Asia on niin, että Niinistön pitäisi olla valtiovarainministerinä tai pääministerinä. Tämä hallitus epäonnistuu kaikessa toiminnassaan. Ja puutullit astuvat pian voimaan. Tämä hallitus jää historiaan aikana, jolloin Suomen metsäteollisuus ajettiin alas metsien keskellä.

    Jan Rossi

  11. Mara sanoo:

    -Kokoomus sai voittonsa MAINONNALLA! Jan Rossi jatkaa täällä näköjään edelleen suomalaisten äänestäjien ali-arvioimista, että pelkällä mainonnalla voitettaisiin vaaleja ja äänestäjät tekisivät äänestyspäätöksensa pelkän mainonnan perusteella.

    Paremminkin karkeasti voidaan sanoa, että vaaleja ei voi voittaa mainonnalla, mutta hävitä voi ja sdp on viime vaaleissa kiitettävästi antanut tästä hyviä näyttöjä. Kuntavaalimainoksetkin, vaalijuliste, ilmoittelu ja koko sdp:n vaalikampanja oli jälleen kerran epäonnistunutta, näytti siltä, että sen olivat suunnitelleet puolittaiset amatöörit.

    Ja mihin tutkimukseen perustuu ja kenen tutkijan mukaan kokoomus olisi saanut voittonsa mainonnalla.

  12. Jouni Pulli sanoo:

    Hyvä Reissumies, kritisoin tässä blogissa käytävää keskustelukulttuuria en sinänsä jonkun tietyn kommentoijan kirjoituksia, jos olisin niin tehnyt olisin myös kertonut, ketä yksittäistä kommentoijaa kritisoin. Mielestäni on ajanhaaskausta vääntää päivätolkulla kättä siitä, nimitetäänkö SDP:n toista perättäistä tappiota torjuntavoitoksi, tappioksi vai murskahäviöksi. Selvää on, että SDP kärsi tappion ja yhtä selvää on, että tilanne keskustan kohdalla vaikeutui huomattavasti, koska se putosi eduskuntavaaliehin verrattuna kolmannelle sijalle oltuaan eduskuntavaalien tulosten perusteella vielä suurin puolue.

    Tilanne on vaikea myös Vanhaselle, koska keskusta kärsi jo neljännen vaalitappion Vanhasen johdolla. Vaikka kuinka väitettäisiin, ettei keskustan vaalitappio tulisi vaikuttamaan hallitustyöskentelyyn, voitaneen todeta, että Vanhasen kritiikki Kataista kohtaan on jo osoittanut käytännön olevna toisenlainen.

    SDP:n ja keskustan sisällä tullaan varmasti moneen kertaan pesemään vielä likapyykkiä, jotta puolueiden uskottavuus ja linjat saadaan halutunlaisiksi. Nykyisessä hyvin haastavassa taloudellisessa tilanteessa on mielestäni kuitenkin juuri nyt mielekkäämpää pohtia valtion ja kuntatalouden keskinäistä suhdetta, tulevia palkkaratkaisuja, piritysruiskeiden kohdentamista oikein jne. eikä niinkään yrittää osoittaa olevansa enemmän oikeassa jonkun tappion määritelmän suhteen – se on mielestäni kuin kinastelisi tikkukaramellin eri värien paremmuudesta.

    Kun kirjoitat varsin subjektiivisesti esim. näin: “Kyllä ne on demareita täällä(kin), jotka systemaattisesti valehtelevat ja mustamaalaavat toisia”, en luonnollisestikaan voi pelkästään tuon kommentin perusteella tehdä johtopäätöstä, että olisit kokoomuslainen. Vastaavasti ei jostain kommentoijasta tule demaria vaan siksi, että kyseinen henkilö sortuisi leimaamaan kokoomuslaisia valehtelijoiksi.

    Lisäksi vaalitulosta pohdittaessa on tässä blogissa jäänyt varsin vähäiselle huomiolle, että esim. Helsingissä yli 40% jätti äänestämättä ja että perussuomalaiset menivät voimakkaasti eteenpäin. Mitä mieltä hyvä Reissumies olet siitä, että joidenkin mielestä Suomessa pitäisi vastustaa monikulttuurisuutta? Oletko sitä mieltä, että tällaisen monikulttuurisuuden vastustaminen voi lisääntyä kun ihmisten taloudellinen tilanne ja työskentelymahdollisuudet heikkenevät? Miten luulet monikulttuurisuuden vastustamisen vaikuttavan Suomen mahdollisuuksiin saada lisää nuoria työntekijöitä maahamme tasapainottamaan väestömme ikärakenteen liiallista painottumista iäkkäämpään osaan väestöstämme?

  13. Mara sanoo:

    Aivan oikeassa ko. tutkija on eli joitain asioita:

    Onnistunut mainonta oli kokoomuksen kuntavaalivoiton avain.

    Kokoomus menestyi jo eduskuntavaaleissa aktivoivalla kampanjalla.

    Demarit käpertyivät kampanjassaan liikaa itseensä ja unohtivat panostaa riittävästi nuoriin. Keskustan ongelmana taas oli valtakunnallisen mainonnan puute.

    Eli edelleen: pelkällä mainonnalla, vaalikampanjalla ei voi voittaa vaaleja, mutta hävitä voi. Vääränlaisella kampanjalla ja mainolla hävitään (sdp) ja vielä enemmän hävitään jos kampanjaa ja mainontaa ei ole ollenkaan (keskusta)

    Arvoisa Jan Rossi on ilmeisesti sitä mieltä että juuri kokoomuksella ei saisi olla vaalimainoksia ja tuskin koko vaalikampanjaakaan. Lisäksi suomalaisten, tavallisten äänestäjien halveksiminen ja ala-arvioiminen jatkuu edelleen. Siis vain sdp:tä äänestaneet äänestivät oikein ja oikeilla perusteilla ja muita, varisnkin kokoomusta äänestävät äänestivät väärin ja väärällä perusteella.

    Hyvä, arvoisa Jan Rossi voi sisimmässään miettiä näitä asioita.

  14. Mara sanoo:

    Ja vielä:

    Sdp hävisi ja sai häviönsä jälleen kerran MAINONNALLA!

    Eli demareiden täytyy todella syyttää taas vain itseään, ei muita, ei äänestäjiä. Äänestäjät ovat aina oikeassa.

  15. Tammi sanoo:

    Vanhanen on sisuuntunut. Hän aikoo pitää kiinni vanhasta politiikastaan, joka tähän – ja erityisesti tulevaan – taloudelliseen tilanteeseen on täysin väärää politiikkaa (vaarallista kaikille suomalaisille).

  16. ideakarkki sanoo:

    Eikö nyt laman ajan hybermarketit voisi olla kiinni tiistaista torstaihin?

  17. Tammi sanoo:

    USA:ssa on häpäisty Suomen siniristilippua. Mitä tekee Stubb ulkoministerinä ja Suomi-brändi-työryhmän asettajana?

  18. Siltainsinööri sanoo:

    Sosialidemokraateilla on jälleen ollut selityksenä viestin huono perillemeno. Liekö syytä tarkastaa onko vika siis äänestäjissä vai missä – vai onko viestiä ollut ensinkään? Vaikuttaa siltä etteivät aina edes tiedä ovatko sosialisteja vai keskustasosiaalisteja tai mikä se nyt oli?. Paha siinä yksin äänestäjällekään on sälyttää vastuuta.

    Siispä looginen jatkumo on se että syytetään vaalien jälkeenkin Kokoomusta milloin mistäkin vilunkista tai keksitystä eripurasta ja huh – onneksi sentään kepulla meni vielä huonommin!

    Olen myös nimim. Maran kanssa täysin samaa mieltä – Jan Rossi aliarvioi aika tökerösti äänestäjiä. Alkaa olla jo melko paksua.

  19. lisää syitä vaalitappiolle sanoo:

    Demarit löytävät entistä parempia syitä vaalitappiolleen: US tänään. ”Jääkiekko ratkaisi vaalit kokoomukselle ja tappion demareille” tai suurin piirtein näin.

    ”kokoomuksen nousu alkoi vuoden 1995 jääkiekon MM-kullasta”
    ”jääkiekkoihmisten, värikartta on liikaa oikealla”.
    (Raimo Summanen)

  20. Kypsynyt! sanoo:

    “Mikä on kokoomuksen vastaus nyt alkaneisiin lomautuksiin? Nokian renkaistakin tuhat lomautetaan. Tästä se alkaa. Ensin lomautukset ja sitten irtisanomiset. Lama on tulossa ja Katainen ottaa velkaa antaakseen verohelpotuksia kansalle. Asia on niin, että Niinistön pitäisi olla valtiovarainministerinä tai pääministerinä. Tämä hallitus epäonnistuu kaikessa toiminnassaan. Ja puutullit astuvat pian voimaan. Tämä hallitus jää historiaan aikana, jolloin Suomen metsäteollisuus ajettiin alas metsien keskellä.”

    Hyvänen aika sentään! Eihän maan hallitus voi olla vastuussa kaikesta mitä Suomen yritysmaailmassa tapahtuu!! Luuletko Jan rossi, että Suomi on jonkinlainen Neuvostoliitto, jossa maan hallitus päättää jokaisesta asiasta???????? Todella kieroutuneelta tuntuu se, että ruokit negatiivisilla uutisilla omaa henkilökohtaista kaunaasi Kokoomusta ja Jyrki Kataista kohtaan. Luepa omat kirjoituksesi läpi ja mietippä välillä asioita ilman kokoomusvihaasi ja kaunaasi Jyrki Kataista kohtaan.

  21. Jamppa sanoo:

    Voi, voi.

    Jan Rossin (nyt sd., ent. kok., ent, kd.) lähiomaisten kannattaisi kyllä lukea näitä kirjoituksia. Jos ei SDP:n 48 vuoden huonoin kannatus, vaalien suurin tappio (-2,9%) ja täydellinen romahdus kaikissa suurissa kaupungeissa saa miestä edes hetkeksi rauhoittumaan, niin apua kannattaa hakea ammattilaisilta.

    Tällainen tauoton kaunaspämmäys on surullista sivustaseurattavaa.

  22. Jaska sanoo:

    http://lehti.samizdat.info/2008/10/30/2542/

    “Suomen sosialidemokraattinen puolue ilmoitti torstaina havainneensa luvun 21 pienemmäksi kuin luvun 24. Puolueen johto kertoi tiedotustilaisuudessaan, että luvuilla on “joltiseenkin eroa“. “

  23. Kalervo K. sanoo:

    Tuo Summasen jääkiekkovertaus on aika hyvä. Jääkiekkobuumin aikaan kansa palvoi idoleitaan palavakatseisesti ja tätä käyttivät vallanpitäjät ja jääkiekkomafia häikäilemättä hyväkseen rahastamalla ja pykäämällä maan täyteen jäähalleja.
    MM-kullan nostattama uskonnollinen kiima pisti laput silmille ja tulpat korviin suurimalle osalle ihmisistä. Jääkiekko lopetti laman, ratkaisi työttömyyden, rikasti köyhät, lopetti epäoikeudenmuakiasuuden, paransi rammat, herätti kuolleet, juotti 5 miljardia litraa keskiolutta katsojille, pani 200000 naista paksukis ja antoi lapsille nimeksi Teemu tai Juti.

  24. Jan Rossi sanoo:

    “Hyvänen aika sentään! Eihän maan hallitus voi olla vastuussa kaikesta mitä Suomen yritysmaailmassa tapahtuu!!” Niinkö asia onkin? Jos hallituksen vastuulla ei ole työllisyyden hoito tässä maassa, kenen vastuulla se sitten on? Ja ketä varten Vanhasen I hallitus räätälöi yritysverouudistuksen? Tilanne on se, että talouspolitiikan ohjat täytyy olla hallituksen käsissä.

    Jos siis maassa ajaudutaan lomautuksiin, asia on hallituksen asia. Kyse on nyt siitä, että miten hallitus reagoi lomautuksiin. Yhteyksiä ei ole vieläkään luotu työmarkkinajärjestöihin. Koska viimeksi Vanhanen on keskustellut asioista Lauri Ihalaisen tai STTK:n johdon kanssa?

    Jan Rossi

  25. Jan Rossi sanoo:

    Mitä tulee SDP:n kantaan vaalituloksesta, puolueen eilinen puoluehallituksen kokous otti sellaisen kannan, että puolueen kannalta kunnallisvaalien tulos oli sekä tappio että torjuntavoitto. Tappio oli selvä edellisiin kuntavaaleihin verrattuna ja torjuntavoitto näiden kuntavaalien alla olleisiin heikkoihin gallup-ennusteisiin. Mielestäni asiaa ei voida nähdä millään muulla tavalla.

    Jan Rossi

  26. JaTu sanoo:

    Ensiksi haluan sanoa, että SS mies (ilmoitti eilen sosialidemokratian olevan sama kuin natsismi) Jan Rossi, Sisäisesti Sosialisti, jolla ei ole demokratian kanssa mitään tekemistä, kirjoittaa jatkuvasti jänkäämällä pelkkää roskaa. Sisäiset Sosialistit hävisivät vaaleissa ja pulinat pois.

  27. Tammi sanoo:

    Lomautus- ja irtisanomisilmoitukset seuraavat toisiaan suurena vyörynä. Mutta onneksi jo tehdyt ja tulevat veronalennukset varakkaille ja hyvätuloisille pelastavat Suomen talouden.

    Eläköön Vanhasen ja Kastaisen nerokas talouspolitiikka!

  28. Jan Rossi sanoo:

    Nyt Olkiluodon uuden ydinvoimalareaktorin työmaalla on huomattu jälleen uusia ongelmia. Teräsvuorauksen hitsaukset on tehty vastoin määräyksiä ja STUK tunnustaa ongelman. Mikä on Mauri Pekkarisen vastaus Olkiluodossa havattuihin ongelmiin?

    Kuka kantaa poliittisen vastuun Olkiluodon ongelmista? Maahamme rakennetaan ydinvoimalaa, joka valmistuessaan saattaa aiheuttaa vakavia ongelmia jos ongelmia ei saada kuntoon. Olen seurannut melko tarkasti Olkiluodon rakennusvaihessa ja pelonsekaisella tunteella olen tuota räpellystä Olkiluodossa seurannut.

    Jan Rossi

  29. Jan Rossi sanoo:

    “(ilmoitti eilen sosialidemokratian olevan sama kuin natsismi)” Jos luetun ymmärtämisessä on vikaa, sille en voi mitään arvoisa JaTu.

    Jan Rossi

  30. JaTu sanoo:

    Ensiksi haluan sanoa, onko joku arvoisista kirjoittajista huomannut, että SS Jan Rossi olisi ymmärtänyt luetun tekstin? Vai miten se meni se Sisäisesti Sosialisteien vaaltulos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>