Kuntavaalit: jälkipyykkiä pestään- Korhonen katosi ja LÖYTYI!!

/// vielä uusi päivitys, kun tapaus puoluesihteeri Jarmo Korhosen katoaminen nousi jo mystisiin mittoihin.
Eli: klo 17.15 Korhonen otti yhteyttä MTV:n toimitukseen ja kertoi, että tiedot hänen katoamisestaan ovat ennenaikaisia. Eilen Korhonen oli ollut sairaanhoitopiirin kokouksessa Härmässä ja illalla Seinäjoen valtuustossa ja tämän päivän kertoi olleensa tavoitettavissakin Seinäjoella. Siellä hän kertoo laativansa vaalianalyysiä, jonka hän kuitenkin haluaa kertoa ensin työnantajalleen eli keskustan puoluehallitukselle torstaina. Sen jälkeen hän on valmis analysoimaan sitä myös medialle.
- Että sellainen tieto ja sellainen päivitys.
- Vaan sopii sitä siltikin ihmetellä, että nykyisessä nopeatempoisessa uutismaailmassa puoluesihteeri ei ole valmistautunut nopeampaan kommentointiin, miksi vaaleissa kävi kuin kävi. No -- sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla odotetaan, mitä Korhonen sanoo torstaina. Tulossa on mediatapaus Apollonkadulla.

Setä A.
////

///Päivitetäänpä tätä alkua näin tiistain kunniaksi, kun uuttakaan ei jaksa kirjoittaa… Tällainen teksti tuli stt:n kautta hetkonen sitten:

Keskustan Korhonen katosi taas maan alle

Helsinki,
28.10.

(STT)
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen teki toistamiseen katoamistempun, kun tiedotusvälineet ovat yrittäneet tavoitella häntä keskustalle kielteisten asioiden tiimoilta. Nyt häneltä haluttiin kysyä sunnuntaisesta vaalitappiosta. Keskustan puoluetoimistosta kerrottiin tiistaina, että Korhoseen ei saa nyt yhteyttä ja että hän on parhaillaan Seinäjoella.

Korhosta yritettiin turhaan tavoittaa myös maanantaina.

Vastaava katoaminen tapahtui kesäkuussa, kun Korhosta yritettiin turhaan saada vastaamaan keskustalle kiusallisiin kysymyksiin vaalirahoituksesta.

Korhonen aikoo tämänhetkisen tiedon mukaan esittää oman analyysinsä vaalitappion syistä torstaina Helsingissä keskustan puoluehallituksessa. Puoluehallitus on julkisuudelta suljettu tilaisuus, eikä vielä tiedetä, aikooko Korhonen vastata sen yhteydessä tiedotusvälineiden kysymyksiin. Torstai on kuitenkin puoluetoimiston mukaan seuraava kerta, kun Korhonen aikoo sanoa keskustan vaalitappiosta jotain.

12:10

- Eli kukkuu, kuka bongaa tuon päämäärätietoisen vastuunkantajan? Mihin perunakuoppaan puoluesihteeri nyt on piiloutunut? Eilen Apollonkadulle oli jätetty vahtiin yksinäinen Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen, joka Ylen tv-uutisille kommentoi suruun kaatuvan näköisenä tilannetta, puoluesihteeri kun oli ottanut ritolat. Näinkö kepussa johdetaan joukkoja: pää pensaassa?

//////

Tiivistetään alkuun:

Kuntavaalein suurin uutinen on ilman muuta Perussuomalaisten voitto. Mutta sen jälkeen tulee kaksi uutista, jotka kamppailevat keskenään:

a) Kepun

ja

b) SDP:n tappiot

Setä A:ta pakkasi hiukan huvittamaan SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen helpottunut ja onnellinen ilme, kun hän Ylen Isossa Pajassa kommentoi vaalitulosta. Näytti kuin SDP:n puheenjohtaja olisi saanut omenan.

Tosiasia kuitenkin on, että tulos oli SDP:lle katastrofaalisen huono. Se on nimittäin vielä huonompi, kuin SDP:n katastrofaalinen eduskuntavaalitulos (21,4 %), minkä jälkeen puolue lamaantui täysin, hätätilaryhmiä perustettiin ja lopulta puheenjohtajakin vaihtui.

Mutta nyt siis eduskuntavaaleja huonompiki tulos kelpaa “torjuntavoitoksi”.

Pääkapunkiseudulla demarien tulos on suorastaan kuin pommin jäljiltä. Vantaalla -- perinteistäkin perinteisemmässä demarilinnakkeessa -- SDP menetti ikiaikaisen ykköspaikkansa kokoomukselle ja otti nokkiinsa 4,6 prosenttia ja kolme paikkaa. Helsingissä demarit hävisivät nolosti vihreille ja tappiota tuli peräti 5,6 %, mikä tiesi viiden paikan katoa. Espoossa takkiin tuli 5,1 prosenttia ja paikkoja meni neljä, Mutta puheenjohtajan elekieli oli siis kuin olisi omenan saanut.

Demarien ja Espoon tilannetta kommentoi HS:n verkkolehdessä SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson tyylillä, joka panee suorastaan hymyilemään:

“Espoon äänikuningattaren ja sosiaalidemokraattisen puolueen varapuheenjohtajan Maria-Guzenina Richardsonin mielestä suunta on oikea paikkojen menettämisestä huolimatta.
“En näkisi sitä tappiona, vaikka pääkaupunkiseudulla tulos ei ollut niin hyvä kuin olisin toivonut. Me olemme kuitenkin nyt Suomen toiseksi suurin kuntapuolue ja se on nousua viime eduskuntavaaleista, joissa olimme pudonneet Suomen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.”

Heh heh. “Suunta on oikea.” Harvoin jos koskaan kuulee, että puoluejohto iloitsee vaali vaalilta alenevasta kannatuksesta. Herrasiunakkoon!

Ikinuori Erkki Tuomioja tosin ei ollut blogissaan yhtä iloinen kuin yllä mainittu varapuheenjohtaja: “Tilanteessa, jossa maa huutaa selkeän sosialidemokratian ja vasemmistolaisen politiikan perään eivät unelmahöttö ja fraasit uudesta keskustasosialidemokratiasta herätä luottamusta. Politiikka tulee palauttaa politiikkaan ja toivottavasti saamme eduskuntavaaleihin mennessä vielä sellaisen sosialidemokratian, joka sen tekee.”

No entä sitten kepu?

Pitähän se arvata, että kun puoluesihteeri Jarmo Korhonen lupaa kepulle 25 prosentin kannatuksen, kannatus tippuu 20,1 prosenttiin ja pääministeripuolue ottaa kunnolla köniinsä. Kun tuossa tuli irvisteltyä SDP:n murenevalle kannatukselle pääkaupunkiseudulle, on hupaisaa panna merkille, että Timo Soinin perussuomalaislla on nyt enemmän valtuutettuja Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä kuin ikuisesti Etelä-Suomeen maihinnousua tehneellä kepulla.

Puheenjohtaja Matti Vanhanen oli vaali-iltana myös sen näköinen, ettei ole moksiskaan ja mikäpätässä ja että paikallisvaalithan-ne-vain-oli yms. vähättelyä, mutta niinköhän vain.

Oikeasti tulos oli kamala. Ja ehkä myös keskustalle opetus, että kaksilla raiteilla ajaminen ei enää nykypolitiikassa onnistu. Se, että puoluesihteeri puhuu maakunnissa toista ja etelässä yritetään näytellä liberaalia, ei toimi.

Keskustan kentällä alkoi jo sunnuntai-iltana tuntua poliittisen hurmeen tuoksu ja Vanhasen lähtölaskenta on alkanut. Taitaapa jäädä kolmas pääministerikausi haaveeksi. Muutamat keskustan vaaliehdokkaat, mm. pääministeri entinen erityisavustaja Mikko Alkio, syyttivät myös keskustan kampanjaa ennätyksellisen huonoksi. Siitähän poliittisen vastuun kantaa sitten puoluesihteeri Jarmo Korhonen, kuten “kantoi” vaalirahoituskriisistäkin.

Jos pieni ennustus arvioidaan, niin kokoomuksen ja keskustan hallitusyhteistyö ei jatku enää yhtä ruusuisissa merkeissä kuin tähän asti. Otteet kovenevat, kun keskusta yrittää nostattaa profiiliaan ja päästä pois kokoomuksen varjosta, jossa se on tähän saakka nukkunut.

Tarkkailkaapa elinkeinoministeri Mauri Pekkarista ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrystä ja miksipä ei myös ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä.

Ja Kääriäisen Seppoa.

Muutosvoimat alkavat liikehtiä.

Ps 1.

Gallupeita on tapana morkata aina vaalien mentyä. Pannaanpa tähän peräkkäin vaalitulos ja sen jälkeen sulkuihin MTV:n tuorein, Research Internationalin tekemä tutkimuksen kannatusarviot. Kiitoksia vain Tolvasen Jukalle RI:hin ja onnittelut!

1. Kokoomus 23,4 % (MTV-gallup: 23,5 %)
2. SDP 21,2 % (MTV-gallup: 21,1 %)
3. Keskusta 20,1 % (MTV-gallup: 21,2 %)
4. Vasemmistoliitto 8,8 % (MTV-gallup: 8,7 %)
5. Vihreät 8,9 % (MTV-gallup: 9,5)
6. Perussuomalaiset 5,4 % (MTV-gallup 5,2 %)
7. RKP 4,7 % (MTV-gallup 4,0 %)
8. Kristillisdemokraatit 4,2 % (MTV-gallup: 4,5 %)

Ps. 2.

Vaalien suurvoittajaja oli siis Perussuomalaiset, onnea vain! Ja jos vähänkään arvata saa, niin monessa kunnassa ja kaupungissa valtuustojen kokoukset alkavat venyä yömyöhään, sen sortin puhujia tuli nyt kunnallisdemokratiaan lisää.

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

281 vastausta kohteessa Kuntavaalit: jälkipyykkiä pestään- Korhonen katosi ja LÖYTYI!!

  1. Halla sanoo:

    Kyllähän kun katselee näitä poliitikkoja ja puoluejohtajia miehen näkökulmasta, niin ainakin Urpilainen on aika herkku näihin muihin verrattuna. Varsin hedelmällisen ja verevän oloinen nainen. Mielihyvin olisin lähemmässä kontaktissa.
    Esim. keskustan Tissikuningatar kyllä omaa ulkoiset avut, mutta kaikki muu puuttuu, kuten muiltakin näiltä julkkisehdokkailta. Voi mahoton paikka! Eduskuntatalo on Big Brother-talo kohta.

  2. kommentti sanoo:

    Urpilaisen papukaijavideo nousi Youtuben KOKO MAAILMAN katsojalistan huipulle. Videoita on katsottu jo noin 350 000 kertaa.

    Olkaamme ylpeitä, Urpilainen, sdp ja koko Suomen kunnallisvaalit ovat kohta koko maailman kiinnostuksen kohde ja puhutuin aihe. Taitaa USA:n presidentinvaalit jäädä toiseksi. Urpilaisesta voi tulla maailmanlaajuinen julkkis ellei sitten ole sitä jo. Maailma on muuttunut Juttaseni, suomalaisenkin politiikon töppäykset voivat olla samalla hetkellä koko maailman nähtävissä. Sama koskee tietysti kaikkia politiikkoja.

    Onko Maria Guzenina-Richardsonin “niljakas, niljake” kommenteista saatavissa videota? Jos joku lähettäisi senkin Youtubeen koko maalman nähtäväksi ja kuultavaksi. Kuka tietää, miten “niljakas” käännetään englanniksi, käännöken voisi liittää ko. videoon.

  3. Tammi sanoo:

    Että valtion pitäisi ottaa lainaa, jotta veroja voidaan alentaa. Eipä ole hölmömpää kuultu!

  4. Neuvon jumalaa sanoo:

    Entiset koulukiusaajat ja opensilmänpalvojat ovat näköjään orgussa jostakin jutuuppi höpinästä. Kun jakaa “miltä nyt tuntuu” toimittajien kysymyksiin vastauksia neljälle kanavalle vartin välein, niin syntyyhän siitä toistoa!
    Nyt pikkuisen pikkuinen kokoomuspoika on MTV:n leikkauspöydässä leikkinyt ja laittanut sen maailmalle.
    Saman katastrofin saisi Kataisesta, Soinista ja Vanhasesta ja jopa ½jumala Niinistöstä, jos leikkaisi hänen eilistä lausuntoaan 20 kertaa peräkkäin “En kannata kokoomuksen talouslinjaa…. Pitää ottaa SDP:n ehdotus käsittelyyn, En kannata kokoomuksen talouslinjaa…. Pitää ottaa SDP:n ehdotus käsittelyyn En kannata kokoomuksen talouslinjaa…. Pitää ottaa SDP:n ehdotus käsittelyyn, En kannata kokoomuksen talouslinjaa…. Pitää ottaa SDP:n ehdotus käsittelyyn…”

  5. veronalennukset sanoo:

    Se perustunee siihen, että veronlalennusten tai -kevennysten tuotto valtiolle on suurempi kuin velasta maksettu korko. Valtio on hyvien vuosien aikana maksanut velkaa pois huomattavasti ja sitäkin demarit ovat vastustaneet vimmatusti.

  6. Vanhempi valtiomies Niinistö esiintyi eilen A+ – ohjelmassa opastamassa kokematonta valtiovarainministeri Kataista talouden pidossa. Kaikki merkit osoittavat tulevasta, mitä todennäköisimmin, syvästä lamasta. Leikkaaminen laman alla ja aikana on idioottimainen toimenpide, kun ökyrikkaita on jo useita vuosia “autettu” mittavilla verohelpotuksilla. Luvatut veronalennukset on nyt ehdottomasti peruttava ja valmius lisälainan ottoonkin on varauduttava. Leikkauspuheet on kertakaikkiaan lopetettava, vähäosainen väki on jo muutenkin taloushistorian syvimmässä kurjimuksessa!

  7. kylmää kyytiä sanoo:

    Vanhasen puheet Seinäjoella eivät ole tältä planeetalta! “Veroelvytys” on tässä talouden vaiheessa pelastusrenkaan heittämistä jo hukkuneelle.

  8. Mannegeimin bubbeli sanoo:

    Sinulle Jaska

    Neuvon jumalaa kirjoittaa:
    30. lokakuuta 2008 kello 10.17

    Entiset koulukiusaajat ja opensilmänpalvojat ovat näköjään orgussa jostakin jutuuppi höpinästä.

  9. Vesa Kaitera sanoo:

    Erkki Tuomioja osoitti jälleen lojaalisuuden puutteensa kieltytymällä sekä kunnallisvaaliehdokkudesta että kaikkinaisesta vaalityötä SDP:n hyväksi, ja haukkumalla välittömästi SDP:n kannalta huonosti menneiden vaalien jälkeen puolueen johdon ja kampanjan maan rakoon. Tuomiojassa yhdistyivät siis sekä käpykaartilaisuus että selkäänampuminen. Pidän tätä taustaa vasten ymmärrettävänä, että SDP:n varapuheenjohtaja piti Tuomiojan käytöstä niljakkaana. Olisi kuitenkin ollut demarien itsensä kannalta parempi, jos Maria Guzenina-Richardson olisi jotenkin pystynyt hillitsemään itsensä, koska Tuomiojan epälojaalisuus on hänen luonteeseensa erottomattomasti liittyvä ominaisuus ja on ollut keskeisesti vaikuttamassa siihen, ettei Tuomiojaa hänen kiistattomasta älystään ja monipuolisesta kyvykkyydestään huolimatta ole koskaan valittu SDP:n puheenjohtajaksi. Yritystä hänellä on siihen kieltämättä ollut. SDP:n johdon pitää jotenkin sopia linjariitansa puolueen vasemmiston kanssa, tai muuten Urpilainen voi haudata haaveensa päästä pääministeriksi vuoden 2011 eduskuntavaalien avulla. Avain sopuun SDP:n vasemmiston kanssa on Tuomiojan kädessä, niin kiusalliseslta kuin tuo monen oikeistodemarin mielestä kuulostaakin.

  10. kommentti sanoo:

    Neuvon jumalaa ja Mannegeimin bubbeli. En ota kantaa siihen onko Urpilaisen toistovideon tekeminen ja lähettäminen moraalitonta tai mustamaalausta vai ei. Kyse ei kuitenkan ole (enää) mistään pojujen, koulukiusaajien tai opensilmänpalvojien tasoisesta asiasta. Tai siitä, että joku kommentoija piloillaan esitteleen niitä tälla sivulla. Katsokaa Ilta-Sanomien tai Ilta-Lehden verkkosivuja tai vastaavia. Se on tai se on ollut ykkösuutinen viime päivinä ja koko maailman katsotuin video tällä hetkellä. Aika laajasta ja korkealla tasolla olevasta mauttomuudesta tai moraalittomuudesta on kyse.

  11. Jan Rossi sanoo:

    Matti Vanhasen päätös pysyä edelleen kepun johdossa ja pyrkiä 3. kaudelle hakevat ylimielisyydessään vertaistaan Suomen historiassa. Kansan antama viesti ei nähtävästi mene perille kepussa. Kansa on lopen kyllästynyt Vanhasen johtamiseen. Se on kaiken aikaa kyvytöntä, saamatonta ja onnetonta. Mitään tuloksia ei näy, eikä kuulu. Sama tietysti pätee Kataiseen, joka keskittyy näihin temppukampanjoihin. Ja sitten Niinistö joutuu sivusta kertomaan huonot uutiset kun VM itse ei siihen kykene.

    Jan Rossi

  12. Jan Rossi sanoo:

    Miten joku voi syyttää tappiosta äänestäjiä ja nenäänsä nyrpisteleviä puolueaktiiveja? Miten tälläinen käytös voi olla mahdollista? Itsessä ei ole mitään vikaa, vika on muissa? Käsittämätöntä.

    Jan Rossi

  13. Jouni Pulli sanoo:

    Se tuli siis jo näin pian keskustalle katastrofaalisten vaalien jälkeen eli Vanhasen ensimmäinen “sivallus” Kataisen talouspolitiikkaa kohtaan. Itse asiassa Vanhanen on kieltämättä oikeassa. Eli Vanhanen kritisoi Kataisen vaalipuheita, joiden mukaan valtion taloudessa on pidettävä menot ja tulot tasoissa myös jatkossa (= siis taantumankin aikana). Vanhanen on luonnollisesti oikeassa siinä, että huonoina aikoina valtiontalouden eteen tulee miinusmerkki eli lainaakin on otettava ja hyvinä aikoina taas velkaa voidaan maksaa kohtuudella takaisin.

    Täten on siis käytännössäkin todistettu jo pari päivää vaalitulosten julkistamisen jälkeen, että keskustan murskatappio vaaleissa tulee vaikuttamaan hallitusyhteistyöhön.

  14. ex-demari sanoo:

    Kuka syyttää tappiosta äänestäjiä? Ja mistä tappiosta? Monet puolueet ja edustajat kärsivät tappioita. Lisäksi nyt näyttää siltä, että kahden edellä olevan kommentoijan ajatuksenjuoksu menee jo aika vaikeaksi akselilla Keskusta/kokoomus/Vanhanen/Katainen/Niinistö. Kuka sivaltaa ja kritisoi ketä ja millä tavalla ja millä perusteella. Lisäksi joillekin on edelleen vaikea myöntää se tosiasia, että demarit(kin) ne katastrofalisen tappion kärsivät.

  15. Kunnallisvaalit sanoo:

    Rossin toistuvat kannaotot Vanhasen jatkosta ihmetyttää, koska eikö Rossin edustaman tahon pitäisi olla ikionnellinen, kun Vanhanen sittenkin jatkaa (“möhlimistään”?!?).
    … Syy siihen on se, että Rossi et co pelkäävät Vanhasen ylivoimaista asiantuntemusta. …mutta Vanhanenhan voittaa seuraavat ek-vaalit.

  16. Topi vaan sanoo:

    Rossille: kun kampanjat toimivat näin hyvin, että voitto tulee joka kerta, niin olen varma, että joudut seuraavissakin vaaleissa antautumaan kokoomuksen kampanjan edessä. Ei taida olla enää montaa kuukautta siihen, kun uusi kampanja on täydessä käynnissä ei ainoastaan Kataisell, vaan muillakin.

  17. Vanhasen visio sanoo:

    Näistä asioista keskusta pitäisi tuntea: 1) ahkeran enemmistön edustamisesta, 2) raikkaasta havun tuoksusta, 3) ilmastopolitiikasta, 4) ihmisyyden ja kansainvälistymisen tukemisesta, 5) yhteisöllisyydestä ja 6) koko maan muistamisesta.

  18. JaTu sanoo:

    “Miten joku voi syyttää tappiosta äänestäjiä ja nenäänsä nyrpisteleviä puolueaktiiveja? Miten tälläinen käytös voi olla mahdollista? Itsessä ei ole mitään vikaa, vika on muissa? Käsittämätöntä.”
    Varsinkin viimeinen lause on uskomatonta demari logiikkaa. Siinähän herra Rossi päästää ilmoille demarien fundamentaalinen ajatusmallin, johon koko hömppäliikkeen ajatukset pohjautuvat.
    Muuten aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että Papukaija Urpilainen (engl. Palin) todella toisti nämä asiat moneen kertaan samalla kanavalla, joten, kysymys ei ole leikkaamalla aikaansaadusta tuotteesta. Ja sitten aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että Namibiassa yksi poppamies kertoi synkkien aikojen tulevan ja maailman vaipuvan kaaokseen ellei SDP:tä kuunnella. Jan Rossi voisi vaikka siteerata nyt seuraavaksi tätä poppamiestaä todistellessaan n. 80% äänestäjiä olleen väärässä, kun eivät äänestäneet unelma puoluetta.

  19. Jouni Pulli sanoo:

    Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen vaatii Kataiselta Iltalehden mukaan seuraavaa: “Odotan puheenjohtaja Jyrki Kataiselta vähintään vierailua puhemiehen työhuoneessa.” Keskusta ei siis ole tyytyväinen Niinistön linjauksiin, jotka ovat ristiriidassa hallituksen kaavailuihin alentaa tuloveroja.

    Näyttää siis siltä, että hallituksessa jo ainakin kaksi puoluetta ajaa kaksilla raiteilla. Miten mahtaakaan olla “viherpiipertäjien” politiikka esim. Kollajan suhteen, jos Pekkarinen pläjäyttää sen uudestaan pöytään aluepoliittisena toimenpiteenä? Ettei vain vihreätkin ajaisi jatkossa kaksilla raiteilla. Kyllä siinä on jo melkoinen valinnanvara äänestäjillä, ainakin lähtökohtaisesti.

  20. Kunnallisvaalit sanoo:

    Pulli kysyy edellä Kollajasta. Vanhasen visioon edellä (kohta 3) ilmastopolitiikasta) sopii hyvin ajatus Kollajan altaan rakentamisesta niin, että siitä saadaan säätövoimaa lisääntyvälle tuulimyllykapasiteetille. Tosiahan on, etteivät myllyt jauha tyynellä säällä ja sitäkin säätilaa (toivottavasti) Suomessa vielä riittää. Kollajan altaan käyttö on toteutettava niin, että turvataan alkuperäisten jokiuomien veden riittävyys ja kalaston elinmahdollisuudet.

  21. ex-demari sanoo:

    Tarkoittanet Jan Rossi IS:n juttua, jossa Vanhanen tunnustaa keskustan rökäletappion.
    -Eli koska demarijohto tekee saman?

    Lisäksi Vanhanen –”Jos henkilövaihdoksia tehdään, pitää niiden kohdistua puheenjohtajaan ja muuhun puoluejohtoon” Lisäksi Vanhanen ei syytä äänestäjiä, päinvastoin, äänestäjien viesti, tuomio ”näpäytys” pitää ottaa huomioon

    ”Vanhanen tunnusti selkeän (rökäle)tappion ja tyrmäsi demareiden vaalitappion ruodintaan käyttämät totuuskomissiot. Vanhanen muistutti, että Sdp ei nytkään saanut torjuntavoittoa, vaan suurin oppositiopuolue ei hyötynyt asemastaan vaan oli vaalien suurin häviäjä”.

    -Eli yleensä vaalissa kuin vaalissa pääoppositiopuolue hyötyy asemastaan ja voittaa, nyt ei näin käynyt, tuli rökäletappio -2,9 %. Demarit eivät onnistuneet käyttämään asemansa hyväksi.
    - Keskustan tappio on paremmin ymmärrettävissä hallitusvastuusta päähallituspuolueena sillä tietysti paljon muitakin syitä
    Vanhanen ei syytä tappiosta ketään muuta kuin omaa puoluettaan.

    SEN SIJAAN Urpilainen ilmeisesti syyttää hallitusta demareiden tappiosta
    - Sdp syyttää hallitusta taloustietojen pimittämisestä ennen kunnallisvaaleja. Eikö Urpilainen/sdp ja monet muut tehnet tätä ja jauhanet asiaa jo kampanjassaan ennen vaaleja. Eli Hallitus/kokoomus/Katainen/Vanhanen maalaa liian optimistista kuvaa ja ei varoittele tulevasta taantumasta/lamasta. Oppositio olisi voinut tehdä tätä vielä voimakkaammin ja vetää esille kylmät valtion talousluvut. Eivät ne kai niin salaisia ole. Sen sijan demarit puhuivat vain epämääräisistä unelmista ja lupasivat lisää rahaa joka puolelle.

  22. Jan Rossi sanoo:

    Nyt kun kunnissa on äänestetty kokoomus suurimmaksi puolueeksi, sillä on myös vastuu näyttää miten suomalaista työtä puolustetaan kunnissa. UPM ja Stora Enso ovat jo ilmoittaneet satojen työpaikkojen lomautuksista.

    Kokoomusta äänestäneet ovat laittaneet toivonsa nyt toivopuolue kokoomukseen. Onko kokoomuksen lopullinen vastaus uusille työttömille lopulta vain, että toivossa on hyvä elää ja edelleen jakaa vain toivoa kotinsa menettäville ihmisille? SDP ei jaa toivoa, vaan taistelee aidosti suomalaisen työpaikan puolesta maakunnissa. SDP vastusti Kemijärven tehtaan lakkauttamista.

    Jan Rossi

  23. Verokarhu sanoo:

    Augusto Lopez-Claros, Maailman talousfoorumin pääekonomisti:

    “Mikään ei viittaa siihen, että korkea verotaso heikentäisi pohjoismaiden kilpailukykyä tai vähentäisi näiden maiden mahdollisuutta taata kansalaisilleen erittäin korkea elintaso.
    Korkeat verot ovat ongelma vain, jos niistä kertyviä varoja ei osata käyttää tehokkuutta lisääviin toimenpiteisiin tai jos verovarat käytetään väärin, siis tuottamattomiin hankkeisiin. Oikein suunnitellulla korkeitten verojen tuotoilla voidaan parantaa kilpailukykyä”

    Veroista saadaan rahaa talouden, yhteiskunnan, ihmisyyden ja kansakunnan kehittämiseen ja uudistamiseen. Niiden maksaminen on kaikkien tehtävä, ei voida ottaa yhtä kansanosaa, joka vain hyötyy enemmän ja enemmän ja suurin osa kansasta toimii pelkkänä maksumiehenä.

  24. JaTu sanoo:

    Jan Rossi, kerro miten SDP saisi työpaikat pysymään yhtiöissä, joiden tilauskirjat ovat tyhjät tai tyhjenemässä? SDP:n filosofian mukaan ilmeisesti kaikkien pitää saada vain olla työmaalla ja unelmoida, työnatajahan saa rahaa rahapuusta, joita se kasvattaa salaisessa paikassa kokoomuksen vartioidessa puutarhaa.
    Neuvostoliitossa oli paljon tehtaita ja työttömiä ei ollenkaan ja rahaa tuli painokoneesta, kunnes joku huomasi ettei sillä rahalla ole arvoa. Jan Rossi unelmoit SDP:n omasta rahakoneesta jolloin kaikki saisivat olla töissä unelmoimassa ja kaikki olisi ilmaista ja taivaalta sataisi vain mannaa. Herää jo, nyt on 30.11.2008

  25. Papparainen sanoo:

    Jos Urpilaisen Youtube-videossa on jotain närkästyttävää niin se on sentään pientä pilaa verrattuna pääoppositiopuolueen rouva puheenjohtajan TV-väittelyssä heittämään herjaan Vanhasen Ruususenunesta!
    Kyseinen heitto olivarmasti Jutan preppaajien puoluetoimistolla keksimä sutkaus. Jokainen kuulija taatusti oivalsi ko. piiloviestin!

  26. Jan Rossi sanoo:

    JaTu – Kokoomuksellahan ne vastaukset täytyy olla kun toivon sanoma upposi vaalikarjaan. Kokoomuksella on nyt kunnissa näytön paikka. Kun kuntalaiset huomaatkin kokoomuksen vaalipuhallukset, silloin juna stoppaa. SDP tekee arjen politiikkaa kaikkien suomalaisten hyväksi. SDP:n arvoilla maa nostettiin lamasta. Tätä maata ei johdeta keskustalaisilla arvoilla, vaan suomalaisella työllä, jota SDP edustaa kaikkein parhaimmillaan.

    Eli päivän kysymys: Miten kokoomus turvaa suomalaisten työpaikat kunnissa? Kokoomus on julistanut kaiken työn olevan arvokasta. Tosin Kemijärvellä tätä lupausta ei pidetty, joten pidetäänkö Porvoossa tai Kotkassa?

    Jan Rossi

  27. Jan Rossi sanoo:

    Nyt Katainen ihmettelee Niinistön puheita verokevennysten perumisesta. Eli tässä tämä on. Kokoomuksessa on linjaristiriita keskeisissä kysymyksissä. Voiko ristiriidoissa itsensä kanssa olevaan puolueeseen luottaa? Vastaushan on helppo, ei voi.

    Jan Rossi

  28. Pierutyynyn alla sanoo:

    Pidätkö Papparainen pääministerin uuniperunatyylistä ja tekstiviestibänxeistä, sekä virka-auton ikkunasta huudelluista “se oli sitten tässä!” meiningistä?
    Jos pidät, niin olet kelpo maalaisliittolainen otus, jolla sykkii karjalaisukon valhesydän.

  29. kylmää kyytiä sanoo:

    Jyrki-boy ei nää metsää puilta! Veovaroja jaellaan nyt sinne tänne, kun niitä kohta tarvitaan täsmäpaikkoihin. Vai hoidetaanko ne velanotolla? Voi pyhä yksinkeraisuus!

  30. Topi vaan sanoo:

    Nyt Jaakonsaari ihmettelee Guzeninan Erkki-kritiikkiä. Alkaako tajuntaan tulla vähän laajemmaltikin puolueessa tietoisuus “torjuntavoiton” laadusta?

  31. Jan Rossi sanoo:

    kylmää kyytiä – Eipä näytä näkevän. Aikoo ottaa velkaa lunastaakseen lupauksensa. Uskomaton asia. Siis velalla katetaan kokoomuksen lupauksia. Uskottavaako?

    Jan Rossi

  32. JaTu sanoo:

    Jan Rossi, montako tuottavaa työpaikkaa pystyy poliittinen puolue rakentamaan? Kun kuitenkin alat demarimaisesti änkertämään niin kerron sinulle, että vastaus on nolla. Sen sijaan tuottavien työpaikkojen luomisessa auttaa sellainen poliittinen puolue, joka ymmärtää jalostusarvon synnyttämän arvonlisäyksen tuotannollisessa työssä tuottavan tuloksellisen vastikkeen, jota kutsutaan tuotantohyödykkeen hinnaksi. Mikäli tuotannollinen yksikkö pystyy tuottamaan sellaisia hyödykkeitä, joiden jalostusarvon lisäys tuotannossa on kilpailijoiden tuottamiin edullisempi, pystyy yritys myös nämä tuotteet saamaan kaupaksi ja siten pyörittämään tätä tuotannollista jalostusarvon kohottamisprosessia, jota yritystoiminnaksi kansankielellä kutsutaan. Vain ja ainoastaan puolue joka ymmärtää, että ne eivät pysty hallinnoimaan ko. prosessia osaavat hoitaa yhteiskunnallisia asioita siten ettei prosessin toiminta häiriinny ja sitä myöden vaaranna yhteiskunnan kehittymistä siten, että varmistetaan sosialistisen järjestelmän tarpeen poistuminen sitä mukaa kuin elintaso paranee ja ihminen vastaa itse omilla aivoillaan tekemisistään ja elämisen edellytyksistään. Yli 70% suomalaisista jo tulee toimeen ihan omilla avuillaan ja on riittävän koulutuksen saanut ajattelemaan omilla aivoillaan, jolloin demari änkyröiden ei sallita enää asioita sotkea. Sosiaalidemokraattinen aate on kuin syöpäkasvain yhteiskunnassa, se on saanut etäpesäkkeitä joka paikkaan, onneksi nyt näyttää siltä, että sytostaattihoito auttaa ja pesäkkeet saadaan poistettua ja yhteiskunta tervehtyy, mennyt kommunismihan oli yhteiskunnan paisetauti, joka saatiin anttibiooteilla pois yhteiskunnan pinnalta..

  33. kylmää kyytiä sanoo:

    Sairaanhoitajat eroavat kokoomukselaisen johtamasta TeHystä solkenaan; ETTÄ SELLASTA TUOTTAVUUTTA JA JALOSTUSARVOA JaTulle. Ennen oli snonta KePu pettää aina, mutta luulenpa sairaanhoitajien parissa pidettävän Kokoomusta pettäjänä!

  34. Jan Rossi sanoo:

    JaTu kirjoittaa “Sosiaalidemokraattinen aate on kuin syöpäkasvain yhteiskunnassa, se on saanut etäpesäkkeitä joka paikkaan, onneksi nyt näyttää siltä, että sytostaattihoito auttaa ja pesäkkeet saadaan poistettua ja yhteiskunta tervehtyy, mennyt kommunismihan oli yhteiskunnan paisetauti, joka saatiin anttibiooteilla pois yhteiskunnan pinnalta..”

    Nyt kun JaTu on ottanut vallan käsiinsä määrittää mitä poliittisia aatteita voidaan pitää hyväksyttävinä, ja mitä ylipäätänsä saa olla, niin voisikos JaTun mielestä natsismi olla hyväksytympää kuin sosialidemokratia? Natsismissa nimittäin pyrittiin kaikin keinoin eroon muista kuin omasta poliittisesta aatteesta. JaTun toteamus sosiaalidemokratiasta on käsittämätön.

    Jan Rossi

  35. JaTu sanoo:

    Kylmää kyytiä: vain muutamat demarinaiset erosivat sh-liitosta, kun luulivat demarien saavan mannaa satamaan taivaalta. Muuten, kun et tiedä mitään ko. asiasta niin lakkaa kirjoittamasta satuja.
    Jan Rossi siis rinnastaa natsismin ja sosialidemokratian, laittaa kyllä kylmät väreet selkäpiihin, kun todellinen luonto ja ajatusmaailma näin paljastuu. Muuten ensimmäiseksi haluan sanoa, että sairauksia ei saada millään keinoin loppumaa, mutta on hyvä saada ne hallintaan.

  36. jr sanoo:

    “toivon sanoma upposi vaalikarjaan”. Jan Rossi selvästi halveksii Suomen kansaa ja suomalaisia äänestäjiä. Eli siis väärin äänestetty. Kyllä hyvä Jan Rossi, nykysuomessa jokainen äänestäjä osaa ajatella omilla aivoillaan ja tehdä omat päätöksensä, myös demareita äänestävät. Eivät hekään “väärin” ole äänestäneet. Viime vaaleissa sdp:tä äänestäneet ovat sitten kuitenkin pettyneet jostain syystä puolueeseensa antaneet “tuomion”. Jos sdp:tä, puoluetta, johtohenkilöitä, heidän tekemisiään, aatettakin arvostellaan, ei koskaan sen äänestäjiä. Jokainen äänestää omista lähtökohdistan, äänestäjät ovat aina oikeassa. Siihen, vaalien tulokseen on tyytyminen vaikka se kuinka vaikeaa se olisikin.

    Voiko ristiriidoissa itsensä kanssa olevaan puolueeseen luottaa? – Ei voi. Tappiota ei tunnusteta, puolue on kriisissä ja puolueen johto ei sitä itselleen voi tunnustaa. Puoluen johtohenkilöt haukkuvat kritisoijia niljakkaiksi jne.. Kaaos, erimielisyydet vai lisääntyvät.

    Yksi kysymys näille demarikommentoijille ja demarisymppiksille. Vaaliasiantuntijoiden ja kyselyiden ym. mukaan kokoomus on “hyötynyt nykyisestä taloudellisesta tilanteesta ja tulevasta taantumasta tai lamasta”. Eli kannatus on tämänkin asian takia lisääntynyt. Äänestäjät ovat antaneet luottamuksen kokoomukselle. – Miksi?

  37. Aulis sanoo:

    Tässäkö te keskiluokan koulutetut pyrkyrit “keskustelette” politiikasta aivan tosissanne?

  38. kylmää kyytiä sanoo:

    JaTu sattuu olemaan siippani töissä HUS:ssa, että tiedän varmasti mitä TeHyssä on tapahtumassa!

  39. kylmää kyytiä sanoo:

    Ja mitä tulee uuniperunakatainen akselin veronkevennyskiimaan on turha kuvitella talouslaman välttämistä verohelpotuksilla!

  40. Tammi sanoo:

    Vanhasen mukaan valtio makaa kassan päällä. Jos näin on, niin elvytys heti käyntiin ja verot valtion maksettaviksi!

  41. Jouni Pulli sanoo:

    Kun tätä blogia on vaalien jälkeen lukenut, on välillä herännyt epäilys, onko sittenkin niin, että SDP on hallitusvastuussa ja kokkarikommentoijat täällä blogissa yrittävät kykyjensä ja tyylilleen uskollisina mustamaalata vallassapitäjiä. Kyllä te varmaan kuitenkin jotenkin vielä muistatte, että hallituksen valtapuolueet ovat keskusta ja kokoomus. Ehkä olisi aika pyrkiä keskustelemaan siitä, miten pystyisimme paremmin selviytymään tulevasta raskaasta ajasta ja olisiko jotain, mihin sekä hallituksen että opposition pitäisi panostaa ja mikä olisi myös huomionarvoista, vaikkei se mihinkään johtaisikaan.

    Toden totta, saattehan te edelleen jatkaa kisailua siitä, onko sininen vai punainen tikkari paremman makuinen. Mä taidan kohta lähteä vaihteeksi kalaan. Katsotaan ensi viikolla, onko tapahtunut yhtään minkäänlaista muutosta.

  42. Pihamies sanoo:

    Talouspoliittisia lausuntoja oikeistohallitukseltamme tänään.

    Valtiovarainministeri Katainen (kok):”Veroalennus tehdään vaikka velaksi!”

    Pääministeri Vanhanen (kesk): “Elvytetäänkö vai jäädäänkö makaamaan kassan päälle?”

    Puhemies Niinistö (kok): “Ei ole olemassa mitään ‘kassaa’!”

    Ben Zyskovits (kok): ” Ei ole varmaa, että ruoan alv-alennus alentaa ruoan hintaa”.

    Voisiko blogipalstallemme ilmestynyt kokoomuksen uusi talousguru, nimimerkki “JaTu” hieman selventää meille tätä hallituksen talouspolitiikan sekamelskaa?

  43. papparainan sanoo:

    Pierutyynyn alla kirjoitti:
    Pidätkö Papparainen pääministerin uuniperunatyylistä ja tekstiviestibänxeistä, sekä virka-auton ikkunasta huudelluista “se oli sitten tässä!” meiningistä?
    Jos pidät, niin olet kelpo maalaisliittolainen otus, jolla sykkii karjalaisukon valhesydän.

    Kuule, minua ei lainkaan kiinnosta vanhasen yksityiselämä. Koko ruususepisodi mediassa oli sananvapauden pohjanoteeraus, jolla sdp puheenjohtajineen näköjään edelleen ratsastaa!

    Viimeinen väitteesi on mielenkiintoinen, en ole tidostanut olevani maalaisliittolainen. Porvari pikemminkin.

  44. EKL sanoo:

    “Neuvon jumalaa” – vastaan, että se “Södikan jaska” joutuu tuleen ja vastaamaan..

  45. "Torjuntavoitto" sanoo:

    YLE:”Sekä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) että valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) tyrmäävät yksimielisesti eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok.) puheet veronalennusten leikkauksista.”
    Hyvä näin, sillä jokainenhan näki Niinistön eilisen TV-esiintymisen mielistelynä tiettyyn suuntaan. Se ei ollut aitoa Niinistöä.
    Sdp:n johto ottaa lusikan “kauniiseen käteensä” ja luopuu “torjuntavoitto”-käsitteestä. Järkevästi tehty.

  46. kylmää kyytiä sanoo:

    Taitaa porvaririntamassa olla aikamoinen lovi, muistaakseni Niinistöstä piti tuleman muumimamman seuraaja. Eikö näin pääsekään tapahtumaan?

  47. RETKU sanoo:

    KOMMUNISTEILLE KUNNIAA!

  48. Mara sanoo:

    Täällä oli kysymys, kokoomus on “hyötynyt nykyisestä taloudellisesta tilanteesta ja tulevasta taantumasta tai lamasta” -. Asian pitäisikin olla ja onkin yleensä päinvastoin eli oppositopuolueiden kannatuksen pitäisi lisääntyä ja hallituspuolueiden vähentyä. Nyt kokoomuksen kannatus on tämänkin asian takia lisääntynyt. Äänestäjät ovat antaneet luottamuksen kokoomukselle.

    - Kyselyt, tutkimukset, mielipidetiedustelut ovat osoittaneet, että kansan mielestä, juuri tällä hetkellä, tässä taloudellisessa tilanteessa, puolueista kokoomusta pidetään parhaimpana vaihtoehtona hoitamaan Suomen taloutta ja se pystyy vastaamaan parhaiten tuleviin haasteisiin. Vastaavasti ministereistä eniten luotetaaan Jyrki Kataiseen ja hänen kykyihinsä hoitaa nämä asiat. Urpilaiseen ja hänen kokemukseensa luotettiin selvästi kolmen suuren johtajista vähiten. Näitä asioita pidetään yhtenä syynä siihen miksi äänestäjät antoivat luottamuksensa kokomukselle ja se voitti vaalit ja sdp ja keskusta hävisivät selvästi. Vaalien tulos puhuu puolestaan. Kyse ei ole vaaleissa pelkistä mielikuvista, kampanjoinnista vaan myös selvistä konkreettisista tärkeistä asioista.

  49. Ron Jassi sanoo:

    Jan Rossi:

    “Nyt kun JaTu on ottanut vallan käsiinsä määrittää mitä poliittisia aatteita voidaan pitää hyväksyttävinä, ja mitä ylipäätänsä saa olla…”

    Niin juuri. Onneksi toveri Rossi ei sentään toimi näin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>