///Pieni päivitys alkuun - koska asia on sen arvoinen:
Setä Arkadiakin omalta vaatimattomalta osaltaan onnittelee presidentti Martti Ahtisaarta Nobelin rauhanpalkinnosta. Kerrankin voi sanoa, että palkinto menee oikeaan osoitteeseen. Martti Ahtisaaren presidenttikautta voidaan muistella monin miettein, mutta Ahtisaaren suurimmat ansiot tulevatkin maailmalta -- ja ne ovat merkittäviä.
Eli onneksi olkoon! Eikä tämä ole pahitteeksi myöskään Suomen maineelle.
Setä A.
////
Sorry.
Edellisestä päiväyksestä on turhan pitkä aika.
Mutta: syytettäköön siitäkin paremman puutteessa tätä finanssikriisiä (kriisin alkuperäinen nimitys), joka on paisumassa talouskriisiksi ja ties miksi. Varmaan myös kansantalouden kriisiksi, koskapa pää- ja valtiovarainministeri sekä Suomen Pankin johto niin kiivaasti vakuuttavat, että sellaista nyt ei ainakaan tule. Ei pitänyt nostaa pankkien talletussuojaakaan, vaan niinpä vain nostettiin. Ei tietenkään tule kriisiä, uskotaan, uskotaan…
Panenpa tuohon alle kuitenkin piruuttanikin STT:n uunituoreen uutisen:
///SÄHKE/// Uusien asuntojen kauppa romahtanut
Helsinki,
9.10.
(STT)
Uusien asuntojen kauppa on romahtanut pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Rakennuslehden katsauksen mukaan uusien asuntojen myynti on pudonnut toukokuusta peräti 30 prosenttia. Myymättömien valmiiden asuntojen määrä on nyt suurempi kuin kertaakaan sitten 1990-luvun laman.
Katsaus ei koske pääkaupunkiseutua eikä vanhoja asuntoja.
14:02//
Jo aikaisemmin päivällä tuli tieto, että Rahoitustarkastus keskeytti islantilaisen Kaupthing-pankin Suomen sivuliikkeen toiminnan: verkkopankki ei toimi, eikä pankista voi nostaa talletuksia ja pankkiin on asetettu asiamies.
Joka päivä palautuu yhä selvemmin mieleen, että tämä on nähty ennenkin.
Harri Holkerin (kok.) sinipunahallitus (1987-91) rehenteli hallitulla rakennemuutoksellaan ja vahvan markan politiikalla aikansa, mikä päätyi siihen, että allekirjoittanut toimittajasetä A:kin keräili syksyllä 1991 eduskunnassa kasaan poikkeustilaa koskevia lakiesityksiä ja lähti Smolnan edustalle seuraamaan Esko Ahon (kesk.) porvarihallituksen viikonlopun kriisineuvotteluja ja sitä, kaatuuko itsenäinen Suomi, kun pörssit seuraavana maanantaina avautuvat. Yhteiskuntasopimustakin yritettiin jopa Kalevi Sorsan (sd.) avulla: ei tullut, mutta marraskuussa 1991 tuli 12,3 prosentin devalvaatio ja seuraavana syksynä markka pantiin kellumaan.
Läheltä liippasi, ettei ottanut silloin ohrakyrsä. Kun seuraa Islannin nykymenoa, 90-luvun alun Suomi tulee väistämättä mieleen.
Mutta on oltu hilkulla ennenkin.
Ja varoitus: nyt menee filosofiseksi (ei toistu).
Maailmanloppua odotellessa näet historiasta, varsinkin kirjallisuudesta, on apua.
Niille, jotka miettivät nykykriisin vaikutuksia Suomeen, Setä A. suosittelee lukemisiksi Pentti Haanpään kahtakin näkemystä asiasta: romaaneja Isännät ja isäntien varjot (jossa isäntä Jopi Herneinen kokee talouskriisin seuraukset isäntämaailmassaan) ja Noitaympyrä (jossa Pate Teikka kokee talouskriisin seuraukset omassa selkänahassaan).
“ISÄNNÄT JA ISÄNTIEN VARJOT, romaani talonpojan sortumisesta”, lukee P. Haanpään romaanin kansilehdellä:
“Sitten tuli aika, jota nimitettiin yleismaailmalliseksi pulaksi. Voi, nyt ei ollut mitään iloa maidon sohinasta kiuluun, ei kerman kurinasta kirnussa, ei lihavasta mullikasta, joka teuraaksi vietiin! Korot ja verot eivät kuitenkaan tulleet maksetuiksi.”
Ja Pate Teikka Noitaympyrässä:
“Osakkeenomistaja: henkilö, jolla ei itse asiassa ollut tämän puuliikkeen kanssa mitään tekemistä, joka asui ehkä toisessa maanosassa. Voitto-osinko: mukava asunto, ruokaa, huvituksia, saavutettu ilman vaivannäköä. Pate Teikka näki tämän järjestelmän kuten valtavan hämähäkin verkon ulottuvan tänne kauas erämaihin.”
Noitaympyrän Haanpää kirjoitti 1931, Isännät ja isäntien varjot näki päivänvalon 1935.
Erno Paasilinna -vainaa totesi, että kaikkien kirjailijoiden tekstit vanhenevat joskus, mutta Haanpään eivät koskaan. Kun Suvi-Anne Siimes, nykyään lääketeollisuuden mannekiini, nimitettiin aikoinaan kulttuuriministeriksi, hän nimesi Haanpään suosikkikirjailijakseen. Sen paremmin Paasilinnaa kuin Siimestäkään ei ole syytä pitää tyhmänä. Eli jos valtiovarainministeriön (joka tarkistaa ennusteitaan joulukuussa), Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen, Työväen taloudellisen tutkimuslaitoksen, Etlan yms. raportit alkavat maistua puulta, niin syvällisempää viisautta voi ammentaa 30-luvun Haanpäältä.
Onneksi on muuten tuo euro. Kollega ei muistele kaiholla sitä, miltä 90-luvun alussa tuntui kun asuntolainan korko pomppasi 20 prosenttiin.
Joku näet pelotteli jo silläkin, että Saksa palaa markka-aikaan…
Ps 1.
SDP:n Jutta Urpilainen ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) väittelivät taloustilanteesta politiikan toimittajien tilaisuudessa tiistaina. Näppärä Urpilainen vaati pankkien talletussuojan nostamista 50 000 euroon samaan aikaan, kun EU:n valtiovarainministerit neuvottelivat samasta asiasta. Mikäli Urpilainen tiesi (saattoipa tietääkin) jo etukäteen, että Suomi on valmis talletussuojan nostamiseen, meni Urpilaisen pikkunäppäryys raakasti pakkasen puolelle, sillä pääministeri Vanhasen kädet oli sidottu asiassa.
Ps 2.
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälää (kesk.) puuhataan Kelan pääjohtajaksi Jorma Huuhtasen eläköitymisen myötä. Voi onnenpäivää kepun eduskuntaryhmässä, sillä joku pääsee ministeriksi! Näyttää olevan sellainen herra kuin Juha Rehula sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana… Vaan mitenkä olisi aina niin muodikas ministerikierrätys, kun hallituskin lähentelee iältään puoliväliä, vai mitä kansanedustaja Mika Lintilä?
Ps 3.
Presidentti Tarja Halosen äkkiväärän toiminnan seuraukset sisäministeriön kansliapäällikönimityksessä alkavat näkyä jo nyt. Suomen perustuslain toimivuutta arvioinut työryhmä esittää, että presidentti ei enää nimittäisi ministeriöiden kansliapäälliköitä. Nimitykset tekisi sen sijaan valtioneuvosto. Myös presidentin asema puolustusvoimain ylipäällikkönä on kiikun kaakun. Kun asiaa nyt jatkavalle parlamentaariselle komitealle keksitään joku puheenjohtajaksi, päästään vääntämään kättä myös presidentin ulkopoliittisista valtaoikeuksista. Demareille leikkaaminen ei käy, joten ruudinsavua on ilmassa.





Suomessa vakuutellaan asioiden olevan kunnossa. Jokainen lukekoon oheisen Talous Sanomien jutun. Siinä kerrotaan, että eläkevakuuttajamme olisi olleet kuilun partaalla viime viikolla. Suomen talouden yksi kivijaloista oli siis sortumisen partaalla. Ei Suomen talous millään kivajalalla seiso jos maailma ajautuu syvään taantumaan. Mielestäni kansalaisille tulisi kertoa faktoja, eikä pimitellä tietoja.
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2008/10/15/elakeyhtiot-kavivat-kriisin-partaalla/200826797/170
Jan Rossi
Vesa Kaitera kuvittelee mielessään, että Vanhanen ja Katainen “hallitsevat loistavasti maailman ja maamme taloustilanteen”. (hi hiiihihiii9
Onko suurempaa naiviutta taas esitetty aikoihin? Nuo kaiksi täitä on talousasioiden kokouksissa, joko jätetty eteiseen, tai istuneet tuppisuina murjottamassa viimeiset kolme viikkoa.
Hyvä Jan Rossi, Suomen päätös nostaa talletussuojan yläraja 50000:een euroon, ei ollut pelkästään Suomen hallituksen tai Jyrki Kataisen päätös, vaan kaikkien EU-maiden yhteisesti sorvaaman suosituksen mukainen päätös. Koska Suomen pankit olivat oleellisesti vakavaraisempia kuin Keskieurooppalaiset pankit eikä niillä ollut niin suuria riskejä Baltian alueella kuin ruotsalaispankeilla, talletuspako ei olisi alkanut Suomesta. Siksi meillä ei ollut alkujaan akuuttia tarvetta nostaa talletussuojankaan maksimiarvoa. Mutta Ruotsin tilanne oli huonompi ja Saksan ja Irlannin tilanne vielä tätäkin huonompi, ja se ajoi nämä maat talletussuojan nostoon talletuspaniikin hillitsemiseksi. Mutta samalla noiden maiden pankit saivat kilpailuedun talletuksien osalta moniin muihin maihin nähden ja Suomestakin virtasi jonkin verran suurtallettajien rahoja korkeamman talletussuojan maihin. EU:ssa haluttiin valaa luottamusta pankkeihin ja vähentää talletuksien siirtelyä maasta toiseen ja siksi tehtiin yhteinen talletussuojan korottamispäätös.
Jan Rossi :”Ei Suomen talous millään kivajalalla seiso jos maailma ajautuu syvään taantumaan. Mielestäni kansalaisille tulisi kertoa faktoja, eikä pimitellä tietoja.”
Silloin kun paniikki on uhkaamassa, mitään sellaista tietoa ei ole syytä julkaista, mikä lietsoisi tuota paniikkia. Sitten kun tilanne on normalisoitunut, tieto voidaan julkistaa. Tässä asiassa mielestäni tiedon julkistamisen viivyttämiseen oli riittävän hyvä syy.
Niinkö arvoisa Vesa Kaitera? Kannattaisi hiukan seurata aikaansa, sillä Katainen itse kertoo talletussuojan olevan vastaveto Ruotsin toimille. Lue itse.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/pika/uutinen.jsp?direct=true&selected=uuti_kaikki&oid=20081001/12233857376510&ts=200810071622&s=9859a80a957caf1db5f4fc4ba4da6f6502cd5175&filter=&source=Kauppalehti
Jan Rossi
Hyvä Jan Rossi, EU-maiden kesken asiasta sovittiin viime viikon tiistaina, ja silloin Jyrki Katainen kertoi, että Suomi tekisi sovitun linjan mukaisen päätöksen seuraavana päivänä. Kyse oli siis yhteisestä päätöksestä, eikä pelkästään Suomen tilanteenarvioinnista. Tietenkin se, että Ruotsi muutamien muiden maiden kanssa oli mennyt nostamaan oman talletussuojansa muita EU-maita korkeammalle tasolle pelätessään talletuspakoa (koska Islannin pankit olivat kaatumassa valtion syliin ja isoissa maissa pankeilla oli selviä talousongelmia, myös muiden maiden pankit pelkäsivät tallettajien primitiivireaktiota ja talletusten ottamista pankeista), se pakotti koordinoimaan eri maiden liikkeitä tässä asiassa. Suomi ja Ruotsi neuvottelivat asiasta myös keskenään, ja 50000 euroa sopi niillekin talletussuojan ylärajaksi. Voi kyllä sanoa, että Ruotsin yksipuolinen päätös nostaa omaa talletussuojaansa vaikutti tilanteeseen Suomenkin osalta ja että kyseessä oli osittain vastaveto Ruotsin toimille, mutta kyse oli myös muustakin.
Jos ja kun demokraatit, Obaman johdolla, voittaa USA:n presidentinvaalit, Tsekkiin ja Puolaan suunniteltu ohjuskilpi peruuttaneen ja USA:n päällepäsmärin rooli maailman politiikassa muuttuu kumppanuudeksi. Tämän seurauksena maailmassa päästään paneutumaan kaikkein tärkeinpään ongelmaan – ilmastomuutoksen hillintään täysipainoisesti sekä takapajuisten maiden auttamiseen kohti demokratiaa, jonka perimmäisenä tavoitteena on kitkeä jatkuvasti kasvavan ääriaineksen lisääntyminen.
Islannin asema on ja tulee olemaan erittäin tukala talouskriisin vuoksi.
Ennen rahoituskriisiä ihmeteltiin sitä, mistä islantilaiset saivat rahaa maailmaa syleileviin liiketoimiinsa ja vihjailitiin vakavasti, että rahat tulivat Venäjän hämärämiehiltä.
Kun Islanti on nyt konkurssissa ja neuvottelee parhaillaan Venäjän kanssa 5,5 miljardin dollarin lainasta “virallisen”Venäjän kanssa, vahvistuu käsitys, että islantilaisten liikemiesten ja pankkirien ja miksei myös valtion rahat ovat olleet tosiaankin Venäjän mafian antamaa rahaa.
Kun Ahtisaarenkin mukaan Venäjän suurin ongelma on laajalle ja kaikkialle levinnyt korruptio,ei liene suurta eroa, ovatko Islantiin tulleet rahavarat peräisin virallisen Venäjän tai/ja hämärämiesten Venäjän pussista. Venäläinen korruptio on niin suurta, että mainitut tahot ovat yksi ja sama.
On todella sääli islantilaisia, jotka sen lisäksi että he perustivat hyvinvointinsa Venäjältä tulleeseen rahaan vielä joutuvat ottamaan Venäjältä lainaa selvitäkseen veloistaan.
Venäjä- vaikka sen omakin talous on täysin kuralla- lainaa tietysti nyt Islannille, koska Veäjän intressissä on turvata uusilla lainoilla vanhat saatansa Islannissa. Veäjä ottaa varmasti omansa pois, eikä tunne sääliä neuvotteluissa. Miksi Veäjä ylipäätään neuvottelisi, jos sillä ei olisi suuria inressejä Islannissa ajettavanaan.
Lopputulema on siis se, että Islanti on siirtynyt ja siirtyy entistä enemmän Venäjän – joko virallisen tai/ja hämärämiesten- ensin taloudelliseen ja sitten epäilemättä myös poliittiseen etupiiriin.
Siksi en ole myöskään koskaa ymmärtänyt, miksi Suomi ei aseta mitään rajoituksia sille, että venäläiset saavat ostaa Suomesta minkälaisen kiinteistön tahansa. Joskus tulee senkin laskun maksun aika.
Olisi mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi Kauppalehden mukaan suurissa investointiveloissa painiskeleva Stockmann Oy tarvinnut kauppapaikkojensa rakentamiseensa venäläistä rahaa, jota virtaa venäläisten täällä ja Venäjällä muutoinkin ostoksien vuoksi runsain määrin tavaratalolle.
Islannin maantieteellinen stateginen asema on erinomaisen hyvä. USA:lla ei ole enää tukikohtaa Islannissa, joten siellä on hyvä Venähjän tulevaisuudessa mellastaa.
Kun USA :n talous on lisäksi rappiolla, ei se voi pitää Islantia taloudellisessakaan etupiirissään, varsinkin kun USA:ssa tiedetään, että Venäjän mafia on jo nyt saanut jalkansa Islannissa “oven väliin”
Näin ollen parhaillaan meneillään olevalla taloudellisella kriisillä aiheutetaan paitsi maiden sisäisiä ongelmia ja uusjakoja niin myös ainakin Islannin kohdalla ulkopoliittisia seurauksia, joilla on merkitystä koko pohjoisen pallonpuoliskon turvallisuuden kannalta.
Skorpioni kiinnitti todella tärkeään asiaan huomiota.
Miksi Suomen hallitus ja suomalaiset viranomaisia ei todellakaan näytä kiinnostavan pätkänkään vertaa, miten venäläiset rohmuavat suurella rahalla Suomesta kiinteistöjä, eivät enää vain Saimaalta vaan myös Päijänteeltä, länsirannikolta ja Lapista. Rahaa näillä hämärämiehillä tuntuu olevan rutkasti ja he ovat valmiita maksamaan kiinteistöistä huimia summia. Kepulaiset ja kokoomuslaiset maanomistajat ovat innoissaan eikä Vanhasen ja Kataisen hallitus edes seuraa tilannetta mitenkään. On selvää, että venäläisten kiinteistöjen kaupoissa on kyse monta kertaa suuren luokan rahanpesusta, siis rikollisesta toiminnasta.
Alex Stubb lyö asian ikään kuin leikiksi ja sanoo, että “kyllä mä lähtisin tästä niin sanotusti vastakauppoihin” eli hakemaan maata toiselta puolelta rajaa. Ministeri ei tunnu tietävän, ettei maan osto saati vuokraus esim. Kannakselta onnistu noin vain jos onnistuu mitenkään. Kannaksella maata omistaneet ja heidän jälkeläisensä eivä voi ostaa edes omia maitaan takaisin.
Lukekaa lisää Jussi Erosen (MTV 3) tämänpäiväisestä blogista.
Venäjän invaasio Kaukasuksella perustui ennen muuta siellä asuvan venäläisvähemmistön aseman puolustamiseen. Missä vaiheessa venäläisten määrä Suomessa laukaisee Venäjän johdossa ajatuksen tarpeesta venäläisvähemmistön puolustamiseen meidän omilla nurkilla?
Rossi:
“Pankeista valtiolla on omistusta pelkästään onnettomassa Sampo-pankissa. Koska valtio on valmis myymään Sampo-osakkeensa?”
Öööö, tuota…koitahan laittaa edes faktat kuntoon.
Kuten homo-Harri sanoo:
[Vanhanen ja Katainen “hallitsevat loistavasti maailman- ja maamme taloustilanteen”.]
EU esittää talletussuojaksi nyt 100 000 euroa. Mitä tekevät Vanhanen ja Katainen? Esittävät nihkeää nyt, mutta lopulta taipuvat. Suomen hallitus on epäonnistunut suomalaisten etujen puolustajana. Jyrki Kataisen ja Vanhanen eivät kykene avaamaan politiikkaa joka viesi Suomen politiikan kärkeen. Suomi tulee jälkijunassa kansainvälisessä politiikassa.
Jan Rossi
Hyvä Tarmo Viitaluoma, millä rahalla tämä tärkein ilmastonmuutos, takapajuisten maiden auttaminen demokratiaan tapahtuu, kun nyt ensiksi saisimme uudelleen maksetuksi nuo puuttuvat rahat markkinataloudelle, vajoten syvään työttömyyteen, paikkapaikkapäälle persuksiin-tasolle, että nallelilius-optio-osingot ym. tiedämistätulivat-rahat, saadaan maksertuksi ja kuinka moni siinä leikissä heittää veivinsä tai ainakin hanskansa naulaan? Se on ensin nähtävä/koettava ja sitten jakaa sitä sitä “rahaa” taas uudelleen muille kuin omalle kansalle.
Enpä ole vielä nähnyt yhtäkään demokraattisin keinoin opetettua terroristia kitketyn pois?
Hyvä Jan Rossi, EU siis esittää talletussuojaksi nyt 100 000 euroa. Suomi kuulunee myös EU:hun ja on siten mukana yhteisessä EU:n päätöksessä. Vai toisinko pitäisi olla? Kuten Vanhanen on sanonut, euromäärää oleellisempaa se, että suojan taso on sama kaikissa naapurimaissa.
“Down Jaska” putosi siis melkein 8 prosenttia ja “Nasse” vielä enemmän. Eihän tämä nyt mene aivan piirustusten mukaan. Lama tulee – nyt kai sen voi jo todeta, mutta ei onneksi kotitekoinen eli syy ei ole hallituksemme tai suomalaisten. Kuitenkin jatkotoimenpiteiden osalta vastuu on kylläkin hallituksen. Mutta kun tämä nyt on ollut ymmärrettävissä monilla tahoilla jo pitkään – tai ainakin olisi pitänyt olla, voinemme toivoa, että Vanhasen porvarihallitus on myös tilanteeseen varautunut ja pelastaa Suomen kansalaiset, vai voimmeko?
Yhä selvemmältä näyttää, että pidemmällä tähtäyksellä suurin häviäjä USA:sta lähtöisin olevasta finanssikriisistä tulee olemaan taistelu ilmastonmuutosta vastaan. Se ei ole sinänsä yllätys, koska USA:n panostus Bushin hallintokaudella ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun on aikaisemminkin ollut täysin riittämätöntä eli suorastaan ala-arvoista.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että jopa Euroopassa ollaan lipeämässä tavoitteista, ilmeisesti pakon edessä. Ongelman ydin lienee siinä, että monien ihannoima vapaa markkinatalous ei lainkaan ota huomioon saastuttamista puhumattakaan sen seurauksista. Vielä tälläkin hetkellä suurimpina ongelmina nähdään yleisesti finanssikriisin ratkaisu ja mahdollinen globaali lama, mutta tulevien polvien elinolot näyttävät jäävän sivurooliin. Älkäämme ihmetelkö. jos jälkipolvemme eivät ehdi ympäristötalkoissaan meitä tulevia vanhuksia palvelemaan.
Arvoisa Jouni Pulli – Olet oikeassa. Rahat menivät pankkien tukemiseen ja pois ilmastonmuutoksen torjunnasta. Olemme menettämässä pelin maapallon tulevaisuuden pelastamisessa. Seuraavat sukupolvet saavat käsiinsä kriisiytyvän planeetan. Mielestäni globalisaatio tulisi saada hallintaan ja siksi tarvitaankin selvästi ihan selkeä maailmanhallitus hoitamaan globaaleja kriisejä, kuten ilmastonmuutosta, terrorismia, nälkä,- ja köyhyysongelmia. Myös kaiken maailman sairaudet, kuten sarsin tyyppiset ongelmat vaativat globaalia hallintoa. Mielestäni vain maailmanhallitus kykenisi ratkaisemaan ed. mainittuja ongelmia. Samalla byrokraattinen YK voitaisiin haudata, samoin ETYJ.
Jan Rossi
Arvoisa Se ja Se, Kunnioitettu Se ja Se, Rakastettu Se ja Se
Kyllä nyt näyttää siltä, että meidän siilinjärveläinen toisaan määrää ja hallitsee maailman rahamarkkinat ja niiden liikkeet. Olen aina luullut, että siihen tarvitaan muutama kymmenen juutalaista, mutta nyt markkinat tottelevat Jyrki Kataista ja hänen xeoninkirjkasta talouspolitiikkaansa. Meret asettuvat ja rahavirrat käänytvät, kun Jyrki käskee.
Arvoisa Jouni Pulli, nyt sittenkin näyttää siltä, että Eurooppa pysyy omassa ilmastotavoitteessaan. Se on tulevien sukupolvien kannalta erittäin hyvä asia. Kööpenhaminan ilmastokokouksesta on odotettavissa varmasti tulikivenkatkuinen. Toivoa sopii, että ihmiskunta ymmärtää miten suurten muutosten edessä se on jo heti kolmannen vuosituhannen ensimmäisillä vuosikymmenillä. http://www.yle.fi/tekstitv/html/P132_01.html
Pääministeri Matti Vanhanen on viime viikkoina näyttänyt osaamistaan kotimaassa ja kansainvälisillä foorumeilla. Vanhasen asiantuntemus pääsee oikeuksiinsa vaikeina aikoina. Hallituksen johdonmukainen sekä Vanhasen I ja II hallituksen harjoittama veronalennuspoliitiikka ja kaikenlaisten menojen hilllitsemispolitiikka tuottaa nyt tulosta.
Emme ole finanssikriisiä seuraavan talouskriisin – olkoon se sitten taantuma tai lama – sellaisessa kurimuksessa kuin useimmat muut Euroopan valtiot. Minusta me olemme jo selvinneet finassikriisistä, mutta miten vähäisin vaurioin selviämme sen jälkeisestä talouskriisistä on vielä arvoitus. Koska suuryrityksemme taseet ovat vahvat ja asiantuntijoiden mukaan vientikanavien monipuolisuuden vuoksi vientikin vetää tulevina vuosina kohtuullisesti, Suomi selvinnee talouslamastakin kohtuullisesti.
Ansio tästä kaikesta kuuluu Vanhasen hallituksille ja niiden noudattamalle järkevälle talouspoliitikalla. Yrityksiä on tuettu ja kansalaisten ostovoimaa on parannettu veronalennuksilla. Työttömyys on laskenut ja uskon hallituksen löytävän “lääkkeet” myös esimerkiksi rakennusteollisuuden kohtuulliselle elvyttämiselle vaikeinakin vuosina. Kun rakennustarvikkeiden hinnat ovat laskeneet ja kun työvoimaa on saatavissa kaikkialta, on syytä käynnistää uusia rakennushankkeita valtion tuella juuri nyt.
Taantuma/lama opettaa ainakin ökyrikkaita ja köyhemipiäkin siitä, että ahneus on vaikea sairaus. Moni miettinee ,olisiko siitenkään kannattanut ottaa satojen tunhansien euron lainoja kymmeniksi vuosiksi useiden satojen neliöiden talojen rakentamiseen, koska ihminen ei tarvitsisi kuin kohtuulliset asuintilat.
Miksi ihmeessä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kaksi- tai kolmihenkinen perhe rakentaa 300-400 m2 suuruisen asunnon, kun tarve olisi korkeintaan vain 100 m2? Kun ökytalot on varustettu esimerkiksi kalliilla sähkö- tai öljylämmityksellä, ei ole ihme, että energiakäyttö on karannut käsistä.
Jos ja kun Suomi selviää talouslamasta vähin vaurioin, siinä on Suomi-brändiä kerrakseen. Vanhasen ajama Euroopan Unionin ympäristöpoliitikka, joka nyt hyväksyttiin viimeöisessä Euroopan johtajien kokouksessa, on myös osoitus siitä, että Suomi on johdonmukaisesti etulinjassa ja oikealla tiellä maailmanlaajuisen ympäristöpolitiikan kehittämisessä.
Hyvä Tarmo Viitaluoma, olisi todella arvokasta, mikäli EU pystyisi toteuttamaan ilmastotavoitteensa. Paljon riippuu kuitenkin siitä, miten globaalitalous ja sen mukana EU:n ja sen eri jäsenmaiden talous kehittyvät lähivuosina. Mikäli kansalaisten taloudellinen tilanne huononee voimakkaasti, aiheutuu siitä suuria paineita poliittisia päättäjiä kohtaan, jolloin on vaarana, että esim. ilmastotavoitteista lipsutaan. Uudelleenneuvottelut ja justeeraukset nykyisessä tilanteessa antaisivat kieltämättä väärän signaalin EU:n ulkopuolisislle maille mutta, jos reaalitalous asettaa EU:n kansalaiset taloudelliseen ahdinkoon, tavoitteista on ehkä pakko joustaa, vaikkei niin haluttaisikaan tehdä.
Totisesti minut on nyt laitettu kirkastamaan Suomi-kuvaa, valitettavasti. Kaksi joukkomurhaa, politiikkojen halvalla ostamista ja ministerien omistamista sohvilla ja reodoranttipulloilla onkin tummentanut Suomi-kuvan mustaksi, valitettavasti.
Pyrin tietenkin jotenkin aina sanomaan olevani Ambojen pressa ja Suomen ex-pressa ja muutamien muiden Afrikan alueiden kuningas, mutta kyllä minä olen evakko Viipurista, valitettavasti
Karjalanpiirakantekijä Mara
Voisiko joku kertoa, että miten Alex Stubb kirkastaa Suomen kuvaa maailmalla? Tilannehan on se, että mopo on karkaamassa Stubb käsistä. Suurlähettiläiden mielipiteiden julkaisut on esimerkkiä tästä. Mitähän sieltä seuraavaksi on tulossa?
Jan Rossi
Alexander Stubbin julkisuuskuva tulee laskemaan yhtä nopeasti, kun se on täysin tyhjästä ja mitättömästä noussutkin. Myönnän, että kuuluin itsekin siihen joukkoon, joka näki kokoomusjohtaja Kataisen tehneen oikean valinnan valitessaan Stubbin ulkoministeriksi.
Varsin äkkiä ja viimeistään silloin kun Stubb itsekin myönsi julkisesti ollensa koulukiusaaja ja väitteiden mukaan myös erään luokallaan olleen vammaisen pojan kiusaaja, minulle kirkastui, että Stubbin valinta ulkoministeriksi oli täysin väärä.
Ajatella, että meillä on ulkoministeri, joka on koulukiusaaja ja joka sen itsekin myöntää sekä haluaa pyytää anteeksi kiusatuilta koulutovereiltaan. Inhottavaa ja vastenmielistä. Miksi Stubb et ole pyytänyt anteeksi kiusaamiltasi koulutovereiltasi, vaikka lupasit pyytää anteeksi?
Olisi pitänyt Kataisen selvittää miehen taustat paremmin. Nyt niitä ei selvitetty lainkaan. Koulukiusaaja ei kerta kaikiaan sovi Suomen ulkoministeriksi, eikä miksi muuksikaan ministeriksi.
Mitä on sitten kokoomuksen uusi ulkopolitiikka? Ei yhtään mitään. Tämän päivän Hesarin (A 2) lainaaman Kalevan mukaan kokoomuksen uusi ulkopolitiikka tarkoittaa toistaiseksi tapa toimia reippaasti ja ilmaista itseään raflaavasti. Eli yhtä tyhjän kanssa! Ei mitään asiaa, mutta paljon melua. Vaaditaan ja ei vaadita liittymistä Natoon täysin tuuliviirimäisen tapaan. Stubb on tämän raflaavan ja tyhjänpäiväisen melun suurin arkkitehti, koulukiusaaja, jonka poliittinen tähti sammuu yhtä nopeasti kuin se on noussutkin.
Veikkaan Stubbin ulkoministerin uran päättyvän ennen hallituskauden loppua, johonkin tosi pahaan munaukseen, jolloin Vanhasenkin on pakko antaa miehelle kenkää. Veikkaan myös, että Stubb päätyy urallaan jonkinlaiseksi kansainvälisen liikeyrityksen konsultiksi tai lobbariksi, jossa koulukiusaajan taidoista on ehkä hyötyä. Ei siis tule Stubbista ETYJ:n vakituista puheenjohtajaa, vaikka Valko Venäjän presidentti A. Lukashenko niin Stubbia mainittuun tehtävään halusikin. Tähän kirjoitukseen on turha vastata, että Stubb on tämän päivän tietojen mukaan valittu imagotutkimuksessa Ahtisaaren ja Kimi Räikkösen jälkeen kolmanneksi suosituksi suomalaiseksi. Täyttä puppua tämänlaiset tutkimukset Stubbin osalta.
Tällaisiakin kehujaerinomainen ulkoministerimme on tällä palstalla saanut ja ansiosta:
”Ensimmäistä kertaa Suomella on todellinen globaali toimija
ulkoministerinä. Stubb edustaa 2000-luvun maailmaa. Stubbin valinta oli hyvin myönteinen Suomelle ja Suomen ulkopolitiikalle. Stubb kykenee monilla kansainvälisillä kontakteillaan ja kielitaidollaan palvelemaan maatamme erinomaisesti. Valinnalla oli myös positiivinen vaikutus kokoomuksen toimintaan”.
”Stubb toimi Georgian kriisissä esimerkillisesti. Hän on teki kaiken sen, mitä oli tehtävissä. Stubb meni suoraan Goriin Kouchnerin kanssa myrskyn silmään ja kantoi paikan päällä vastuuta. Upeaa toimintaa. Näin toimitaan kriisitilanteessa. Myös Urpilainen on ollut tyytyväinen Stubbin toimintaan”.
”Tälle kaikelle Stubbin mahtavalle, upealle ja erittäin riskialttiille toiminnalle ulkoministerinä tulee antaa kaikki mahdollinen tuki. Kertakaikkisen upeaa ja esimerkillistä toimintaa”.
Voisiko joku kertoa, että miten Alex Stubb kirkastaa Suomen kuvaa maailmalla? – Edellä oli joitain hyviä esimerkkejä tästä. Suurlähettiläiden mielipiteiden julkaisut lienevät hyvin, hyvin pieni asia verrattuna näihin Stubbin saavutuksiin ja nekin kuuluvat tähän uuteen, avoimeen ulkopolitiikkaan. Ja enemmän Subbin toimet tämänkin asian osalta on saanut kehuja kuin arvostelua. Ulkopolitiikka ei ole enää mitään tunkkaista salatiedettä joissain vasemmiston tai punamultakabineteissa. Suomen ulkopolitiikan hoidossa on kääntynyt täysin uusi lehti ja se on siirtynyt nykyaikaan.
Lainataan nyt vielä Satakunnan Kansan pääkirjoitusta 15.10.2008:
Myönteisessä julkisuudessa paistatelleen ulkoministeri Alexander Stubbin palautus arkeen on alkanut. Kyseessä on määrätietoinen pyrkimys panna nuori ulkoministeri ”järjestykseen”.
Ensin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä “paljastettiin” millainen nuori Stubb oli. Nousukas kukkopoika, koulukiusaaja ja isän rahoilla hienostokouluja käynyt pyrkyri.
Vähän myöhemmin samassa lehdessä oli ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.)
kirjoittama artikkeli, jossa hän todisti Stubbin linjan vääräksi ja maalle vaaralliseksi. Hän kritisoi Stubbin arviota, että Venäjän hyökkäys Georgiaan oli maailmanpolitiikan käännekohta.
Väyrynen väläyttää taas kerran vanhaa idänkorttia ja varoittaa syyttämästä Venäjää sodasta. Siltä vie kuitenkin pohjaa se, että tuore rauhanpalkinnon saaja Martti Ahtisaari on pitkälle Stubbin
kanssa samoilla linjoilla Georgian tapahtumista.
Stubbia on myös moitittu suurlähettiläiltä pyydettyjen Georgia-raporttien julkistamisesta. Sellainen avoimuus on vaarallista.
Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) näkee ulkopoliittisen linjamme lähteneen ajelehtimaan
Stubbin henkilökohtaisen profiloitumiskampanjan ja Nato-intoilun takia.
Ex-ulkoministerin arvio voidaan laskea opposition puheenvuoroksi. Stubb on kuitenkin tullut erinomaisesti toimeen esimiehensä, presidentti Tarja Halosen kanssa.
Sen sijaan Väyrysen arvio kuvastaa enemmän ulkoministeriön sisäistä tunnetilaa. Monet vanhat diplomaatit ovat katselleet kulmat kurtussa, miten nuori ministeri viilettää ja antaa lausuntoja lonkalta.
Ulkoministeri Stubb nousi suuresta tuntemattomuudesta ulkoministeriksi. Jos Ilkka Kanerva (kok.) olisi pitänyt näppäimensä kurissa, Stubb istuisi yhä meppinä Brysselissä.
Hänen osaamistaan, tyyliään ja avoimuuttaan on kiitelty. Ehkä ainakin alkuvaiheessa hänen tekemisiään rajoitti Etyjin puheenjohtajuus, jolloin hän joutui toimimaan siinä roolissa rauhallisemmin.
Georgian kriisi oli kuitenkin se tärkeä asia, jossa hän profiloitui kansainvälisen politiikan osaajana, vaikka Suomen rooli neuvotteluissa oli – niin kuin Stubb itsekin sanoi – varsin vaatimaton.
Itseluottamuksen lisääntyessä myös vauhti on kasvanut niin, että monet jo pelkäävät sen johtavan vauhtisokeuteen. Mutta niin kauan kuin hänellä on presidentin ja pääministerin tuki, koirat saavat haukkua.
Ehkä suurin huoli on niillä vanhan liiton ulkopoliitikoilla, joille muutos on kauhistus. Stubbin linja nähdään jopa Kekkosen politiikan mitätöintinä. Kun hän on lisäksi avoimesti Nato-myönteinen, hänen linjansa saa yhä lisää vastustajia.
Stubb on näyttänyt, että ulkopolitiikkaa voidaan johtaa uudella tavalla. Se on toistaiseksi ollut hänen pahin virheensä.
“lainauksia” vetää aikaisemmat kommenttini Stubbista, mutta Georgian jälkeen mies on mokannut raskaasti. Stubb on ajamassa UM:än linjaristiriitaan ja alkaa jakamaan ristiriitaista kuvaa Suomen ulkopolitiikasta. Lisäksi Venäjällä Stubb koetaan raskaan puolen ongelmaksi. Jokainen lukekoon oheisen uutisen. Uutisessa Venäjä syyttää Suomea ja erityisesti Stubbia Etyjin yksipuolisesta johtamisesta. Venäjällä Stubb koetaan jo ongelmaksi. Miten Stubb pystyy ylläpitämään enää uskottavia suhteita Moskovaan? Olen aina pitänyt Venäjä-suhteita Suomen ulkopolitiikan keskeisessä asemassa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809268321487_uu.shtml
Jan Rossi
“Stubb on kuitenkin tullut erinomaisesti toimeen esimiehensä, presidentti Tarja Halosen kanssa.” Mistä voit tietää mitä Halonen todella ajattelee Stubbista? Jos Halonen lähtisi täysin avoimesti arvioimaan ulkoministerin toimintaa, silloinhan koko ulkopoliittinen johto olisi sekaisin. Halonen ei tälläistä lähde tekemään. Avointa linjaristiriitaa presidentti ei voi näyttää ulkoministerinsä kanssa, mutta Väyrysen esilletulo kertoo, että linjaristiriita on olemassa. Stubb jäänee yhden kauden ministeriksi.
Jan Rossi
Stubb on ajamassa UM:än linjaristiriitaan? ja alkaa jakamaan ristiriitaista kuvaa? Suomen ulkopolitiikasta. Väyrysen esilletulo kertoo, että linjaristiriita on olemassa? – Taitaa Väyrynen jakaa tätä ristiitasta kuvaa ja ajaa eri linjaa. Ja Vanhanenkin jo osittain viittasi tähän. Hän vihjasi jo, että Väyrynen on se, joka on eri mieltä. Vanhanen on antanut Stubbin toiminalle kaiken tuen.
Niinpä niin, pian asia onkin keskustan sisäinen asia. Väyryseltä tuskin on jäänyt huomaamatta, että asiassa oman puolueen puheenjohtaja tukeekin kokoomusministeriä kuin oman puolueensa entistä puheenjohtajaa. Pian Vanhanen onkin ristiriidassa oman puolueensa sisällä. Kepun väyrysläiset tuskin katsovat asiaa vierestä kun Vanhanen tukeekin Stubbia eikä Paavo Väyrystä.
Jan Rossi
Rossin propagandaa: “Pian Vanhanen onkin ristiriidassa oman puolueensa sisällä. ”
Totuus: Vasta eilenhän uutisoitiin yleisesti lehdissä, että Väyrynen tukee Matti Vanhasta, joten se siitä.
Väyrynen Stubb kädenväännössä on kuin isä ja oidipuskompleksissa oleva poika riitelisivät keskenään. Ihmetellä täytyy todellakin uuniperuna-Pääministerin kääntymistä pojan puolelle. Haiskahtaa hieman oudolta, kun ensiksi Väyrynen piti istuttaa hallitukseen ja sitten ei oman puolueen puheenjohtaja kuitenkaan tue oman puolueen ministeriä. Kertooko se osaltaan hallituksen lahoamisesta sisältä päin?
“Totuus: Vasta eilenhän uutisoitiin yleisesti lehdissä, että Väyrynen tukee Matti Vanhasta, joten se siitä.” Eihän tästä olekaan kysymys, vaan kyse on siitä, että tukeeko Vanhanen Väyrystä? Eipä näytä tukevan. No, tälläiset ristiriidat vain tulevat jatkumaan koska tämä hallitus on lahoamistilassa. Ja tänään saatiin tietää komitean asettamisesta pohtimaan perustuslain muuttamista. Se, että 2000 hyväksyttyä perustuslakia jo nyt, 8 vuoden jälkeen jälleen muutetaan kertoo siitä, että K. J. Ståhlbergin kaltaisia toimijoita tässä maassa ei ole enää. Ståhlbergin perustuslaki sentään kesti v:sta 1919 vuoteen 2000. Tämä siitä seuraa kun kokoomus on hallitusvastuussa.
Jan Rossi
Ja Päivi Räsänen sitten? Tunkee lapsensakin politiikkaan mukaan vaikka nämä ovat vasta parikymppisiä. Eikö KD:ssa ole millään rajaa julkisuuden tavoittelussa? Räsänen siis uhraa lapsensakin politiikan alttarille? Mitä tämä on?
Jan Rossi
“Tunkee lapsensakin politiikkaan”..?
Eikö se ole hänen ja hänen lastensa oma henkilökohtainen valinta! Toista se on demareilla, kun johtava virkamiespoliitikko pitää poikaansa vankilassa, että itse menestyy ja voi säteillä parrasvaloissa. Mitä Rossi tähän sanoo?
Suomettumisen, pysähtyneisyyden ja Brežnevnilaisen ajan politiikko Paavo Väyrynen on siis arvostellut Stubbia.Väyrynen itse on ajautunut politiikan sivuraiteille jo aikoja sitten kuten nyt hallituksessakin. Hänen tai muiden menneisyyden miesten kuten Tuomiojan, Juhani Suomen, Pertti Paasion sanomisiin ei tarvitse kiinnittää paljonkaan huomiota. He todellakin puhuvat opposition äänellä. Ainakaan näiden mielipiteet eivät tee ulkoministerin osalta paluuta mihinkään ”arkeen”. Paavo Väyrynen oli itse ulkoministerinä ensimmäisen kerran jo vuonna 1977 eli 31 vuotta sitten. Hänen nykyinen ulkopolitiikkansa ja kommenttinsa ei ole pahemmin muuttunut näistä ajoista.
Stubbilla on Halosen ja Vanhasen täysi tuki. Eiköhän Stubb nyt ainakin jonkin verran “briiffaa” tekemisistään jo etukäteen esimiehelleen presidentti Tarja Haloselle. Heidän yhteistyönsä onnistunee melkoisen saumattomasti.
“Venäjän ulkoministeriön tiedotus- ja lehdistöosasto arvostelee poikkeuksellisen jyrkin sanoin ulkoministeri Alexander Stubbia.”
- Tämä kuuluu niihin Venäjän kevyen tason taholta tulleisiin Suomea kohtaan tuleviin “arvosteluihin” . Sama koski Ahtisaren Nobelvoittoa. Terävin johto ei ole nytkään asialla. Ja Venäjä ei päätä siitä, kuka on Suomen ulkoministeri ja mitä hän tekee. Venäjän ja Suomen ulkoministeriöiden suhteet lienevät edelleen hyvät. Venäjä-Georgia-kriisi oli tai on sen verran vaikea ja vakava asia, ettei Venäjää kohtaan voi vain kohdistaa pelkkää “päänsilitystä”, ei kommenteissa eikä teoissa. Stubb ja Ahtisaari ovat olleet täysin oikeassa arvostellessaan Venäjän toimia.
“He todellakin puhuvat opposition äänellä.” Tämähän on itsestään selvyys. SDP on oppositiossa, mutta toivottavasti ei enää kauaa. Kansalaiset voivat näissä kuntavaaleissa ottaa kantaa hallituksen asemaan. Äänestämällä SDP:tä, kansalaiset voivat äänestää muutoksen puolesta. SDP:llä on uusi johto ja uudet kuviot. Paavo Lipponen tai Pertti Paasio eivät enää johda puoluetta.
Jan Rossi
Jan Rossi: HALOO!!
“Kansalaiset voivat näissä kuntavaaleissa ottaa kantaa hallituksen asemaan”? Kerrotko valistuneena meille tietämättömille miten se on mahdollista ja tapahtuu? Jos nyt vaikka SDP sattuisi saamaan “veret seisauttavan vaalivoiton”, niin miten se vaikuttaa istuvaan hallitukseen?
Muutenkin, kun lukee näitä alati pursuvia kirjoituksiasi ja käänteismieliäsi, niin ei voi välttyä ajatukselta, että oletkin 75 v. hampaaton, dementiaa poteva mummo, jonka pojanpoika on opettanut netin käyttöön.
Tällä saitilla näkee kovin usein tulkinnan, että Venäjältä tuleva moitteellinen “vinkki, huomautus, kannanotto -jopa virallinen lausunto” tuhadetaan vain heidän antamakseen. Sellainen on äärimmäistä typeryyttä ja osoittaa, että ei ole opittu vuosituhannen ajalta mitään!
Venäjä on ollut ja tulee olemaan ainut suurvalta, jonka naapurina olemme. Se pitäisi olla asia, jota järkevän ihmisen ei tarvisi pohtiakaan. Jos pitää huudella ja ärsyttää muita, niin kannattaisi kokeilla Australiaa, Chileä tai Naurusaaria. Se on paljon vaarattomampaa ja vaikutuksilaan mitätöntä. Rohkeimmathan voisivat ärsyttää USA:ta päivästä päivään.
Viro näyttää kuinka karhua ärsytetään ja se juoksee kuin pahainen kakara olettamansa NAtopeitteen alle pelkäämään. Sitäkö halutaan meillekin? NAto-lähettiläs on nyt käynyt Räävelissä kolmeen kertaan kertomassa Ilveksille ja Laareille, että ei portugalilainen tai ranskalainen sotilas viitsi tulla avuksi tosipaikassa, jos itse kerjää verta.
Tätä viestistähän ei kai kukaan väitä vääräksi? Se on suomennettu niin monasti jo eestiläistenkin johtavien virkamiesten suulla.
Venäjää kohtaa Suomen pitää olla jämäkkä. Viedä häpeämättä neuvotteluihin rekkajonot ja muut kokemamme hankaluudet ja vaatia toimenpiteitä. Pitää olla munaa kertoa, mitä seuraa viivyttelystä. Ei venäläinen kansanluonne siitä myrkkyö sylje! Kyllä Kremlin kelloja kuuntelee järkevät ihmiset. Olkoot korruptiossa ja raharingissä. Niinhän ne ministerit ovat kehittyvissä maakunnissa meilläkin. Vai mitä sanotte, että 4/5 osaa ministereistä on kiitollisia halpaketjun pesupulverijobbarille ja kiinalaissohffien valmistajalle?
“Jos nyt vaikka SDP sattuisi saamaan “veret seisauttavan vaalivoiton”, niin miten se vaikuttaa istuvaan hallitukseen?” Jos hallitus kokee tappion näissä vaaleissa, siis tämä hallitus aikoo ohittaa tuloksen noin vaan? Kansan mielipide ei merkitse yhtään mitään? Tälläinen asenne ei olisi mikään yllätys. Kokoomushan tunnetaan ylimielisyydestään.
Jan Rossi
Rossi pitäisi valita tulevan demarihallituksen pää-, ulko-, ja sisäministeriksi, niin tämän maan ongelmat (Katainen/Kokoomus) tulisivat ratkaistua kertaheitolla. Muuhun tulokseen ei voi päätyä kuin tähän. Ja sitten vielä Rossi pressaksi vuonna 2012.
Ei vaikuta mitään valitettavasti!!!
Arvoisa Topi – Kerrotko omin sanoin, että mikä on kokoomuksen suurin saavutus tässä hallituksessa? Mitä kokoomus on siis oikeasti saanut aikaiseksi?
Jan Rossi
Jacob Söderman koplaa blogissaan 13.10 ulkoministeri Alex Stubbin – Nobel palkittuun Martti Ahtisaareen ja toistamiseen vielä Mannerheiminkin 14.10 johon Turun Sanomien toimittaja – koplaa “Stubb ja dinosaurusten vastaisku” TS 16.10.2008. Onko Suomi SODASSA?
Oliko Sotamarsalkka Mannerheim “valkoisten kenraali ja vapaustaistelija”, vain toisen tulkinnan mukaan “homo lahtari punikki”..?
Jan Rossi kirjoitti :”Avointa linjaristiriitaa presidentti ei voi näyttää ulkoministerinsä kanssa, mutta Väyrysen esilletulo kertoo, että linjaristiriita on olemassa. Stubb jäänee yhden kauden ministeriksi.”
On selvää, että Halosella ja Stubbilla on linjaerimielisyyksiä, ja ne tulevat selvimmin näkyviin hyvin erilaisissa kannoissa Suomen NATO-jäsenyyteen. Mutta heidän keskinäinen sondeerauksensa on itse asiassa sujunut kohtuullisen hyvin. Väyrynen haluaa kärjistää tilannetta, mutta hänen asemansa Keskustan sisällä ei ole kovin vahva. Alexander Stubb on älykäs, monipuolinen, kielitaitoinen ja tehokas ja hän on iältään vielä sangen nuori. Vaikka Kokoomus kenties seuraavien eduskuntavaalien jälkeen joutuisi oppositiooon, Stubbilla olisi kyllä aikaa odottaa päivää parempaa. Pidän Stubbia tällä hetkellä yhtenä Kokoomuksen eturivin voimista, enkä taatusti ole tällä kannallani yksin. Mitä tulee hänen mahdolliseen jatkoonsa ministerinä, niin se ei kovin suuressa määrin riipu presidentti Halosesta, koska hänen virkakautensa päättyy jo vuoden 2012 alussa, ja vielä vähemmän se riippuu Paavo Väyrysestä tai Jan Rossista.
Jan Rossi :”“Jos nyt vaikka SDP sattuisi saamaan “veret seisauttavan vaalivoiton”, niin miten se vaikuttaa istuvaan hallitukseen?” Jos hallitus kokee tappion näissä vaaleissa, siis tämä hallitus aikoo ohittaa tuloksen noin vaan? Kansan mielipide ei merkitse yhtään mitään?”
Ensinnäkin nyt äänestetään kunnanvaltuustoista, eikä mahdollisesta epäluottamuksesta istuvalle hallitukselle (eduskunta äänestää siitä myöhemmin tänään). Paikallisten kysymysten tulisi nousta esille paremmin kuin mitä nyt on vaalikampanjan aikana tapahtunut. Hallituksen toimintaan kunnallisvaalien tuloksella ei ole suoranaista vaikutusta, yleismaailmallinen finanssikriisi ja sitä seuraava todennäköinen taloustaantuma vaikuttavat hallituksen toimintaan merkittävästi kunnallisvaaleja enemmän.
SDP ei tule saavustamaan “veret seisauttavaa” vaalivoittoa, vaan se tulee todennäköisesti olemaan kunnallisvaalien suurin häviäjä. Eduskuntavaalien tulokseen verrattuna SDP voi hyvinkin edetä. Maan suurimman kuntapuolueen asema ratkennee Kokoomuksen ja SDP:n välisessä taistossa, joka voi olla hyvinkin tiukka. Keskustan tilanne ei näytä hääviltä, mutta pääministeri Vanhanen on kyllä kunnostautunut nykyisen finanssikriisin yhteydessä.
Vesa Kaitera kirjoitti: “Pidän Stubbia tällä hetkellä yhtenä Kokoomuksen eturivin voimista, enkä taatusti ole tällä kannallani yksin.” Tämä pitää varmasti paikkansa ja tästä tuleekin melkoinen ongelma Kataiselle jos kokoomus alkaa häviämään vaaleja. Stubb odottaa Kataisen mahdollisia virheitä ja talouspolitiikan vaikeudet sysäävät kokoomuksen mahdollisesti vaalitappioon 2011 vaaleissa. Mitä siitä seuraa? Jos kokoomus ajautuukin oppositioon, Kataisen lähtölaskenta alkaa. Ja kokoomus turvautuu uuteen messiaaseen, Alex Stubbiin? Tilanne on se, että Kataisen olisi pitänyt mennä ulkoministeriksi. Tämä oli oma ehdotukseni silloin kun vielä olin kokoomuksen jäsen ja olin yhteyksissä kokoomuksen toimijoihin. Jostakin syystä Katainen halusi mielummin yhä synkkenevän talouden ja talouskriisit kokoomuksen niskaan heikentämään kannatusta. Jos maa ajautuu taantumaan 2011 vaaleihin mennessä, tämä on tuhoisaa kokoomukselle.
Jan Rossi
Eipä kokoomus lanseerannut näihin vaaleihin uutta tasa-arvotupoa. Tiesinkin aina, että hoitajien ja muiden naisvaltaisten alojen matalapalkkaongelmat olivat kokoomukselle kertaluontoinen erä. Miksi kokoomus jätti hoitajien ja muiden palkkojen korjaamiseen eduskuntavaaleihin kun asia olisi mitä suuremmassa määrin kuntavaalien asia kun kunnissahan ne matalapalkka-alojen naiset työskentelevät? Iskikö kenties kokoomusjohdossa pelko uudesta tehy-kriisistä jos taas oltaisiin lähdetty soitelleen sotaan lupailemaan ylisuuria palkankorotuksia? Vai mikä tuli? Mielestäni kokoomus ei voi, eikä saa unohtaa matalapalkka-aloja, joten uutta tasa-arvotupoa odotellaan.
Jan Rossi
jan rossi on hullu vainoharhainen sekopää.
Jan Rossi kirjoitti :”Stubb odottaa Kataisen mahdollisia virheitä ja talouspolitiikan vaikeudet sysäävät kokoomuksen mahdollisesti vaalitappioon 2011 vaaleissa. Mitä siitä seuraa?”
Näytät lähtevän siitä ajatuksesta, että Alexander Stubb olisi kovalla innolla kärkkymässä Kokoomuksen puheenjohtajan paikkaa. En olisi tuosta asiasta niinkään varma. Stubb on sanvalmis ja eteenpäinpyrkivä poliitikko, mutta puolueen puheenjohtajana hänelle lankeaisi paljon varsin puuduttavia hallintotehtäviä ja velvollisuus kiertää jatkuvasti Kokoomuksen kenttää. Haluaako Stubb tehdä sitä ? Enpä olisi siitä ollenkaan niin varma. Mutta keskeisessä vaikuttajantehtävässä hän aivan ilmeisesti haluaa jatkaa.
Jan Rossi :”Jos kokoomus ajautuukin oppositioon, Kataisen lähtölaskenta alkaa. Ja kokoomus turvautuu uuteen messiaaseen, Alex Stubbiin?”
Kokoomus voi hyvinkin hävitä seuraavat eduskuntavaalit taloustaantuman takia, ja silloin oppositioon joutuminen on lähellä. Kataisen lähtölaskenta ei välttämättä ala, on nimittäin otettava huomioon, että hän mitä ilmeisimmin luopuu Kokoomuksen puheenjohtajuudesta vapaaehtoisesti joko 2012 tai 2014. Stubb ei välttämättä ole asettumassa Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaaksi edes siinä tapauksessa, että Katainen luopuisi. Ja vaikka Stub kandideeraisi, hän ei välttämättä voita puheenjohtajuutta. Hän on pari pykälää liian suuressa määrin voittajatyyppiä, jotta kaikki laajat kansalaispiirit voisivat samaistua häneen. Lisäksi Kokoomuskin saattaa puheenjohtajavalinnassaan päätyä naiseen.
Jan Rossi :”Tilanne on se, että Kataisen olisi pitänyt mennä ulkoministeriksi. Tämä oli oma ehdotukseni silloin kun vielä olin kokoomuksen jäsen ja olin yhteyksissä kokoomuksen toimijoihin. Jostakin syystä Katainen halusi mielummin yhä synkkenevän talouden ja talouskriisit kokoomuksen niskaan heikentämään kannatusta. Jos maa ajautuu taantumaan 2011 vaaleihin mennessä, tämä on tuhoisaa kokoomukselle.”
Kun Keskusta eduskuntavaalien tuloksena oli paikan suurempi kuin Kokoomus, tämä merkitsi pääministeriyden menemistä Keskustalle. Valtiovarainministerin salkku on hallituksen toiseksi tärkein tehtävä ja se Kokoomuksen oli otettava. Jyrki Katainen on hyvin velvollisuudentuntoinen mies ja siksi hän katsoi velvollisuudekseen ottaa tuon raskaan salkun, vaika hyvin tiesi ne riskit, joita se kantajalleen ja hänen puolueelleen tuo.
Mielestäni on selvää, että yleismaailmallinen taantuma on tulossa ja heijastuu Suomeenkin niin, ettemme voi millään valttää laskusuhdannetta.
Tämä voi olla sangen vahingollista nykyisille hallituspuolueille ja aivan erityisen ongelmallista Kokoomukselle, jolla on keskeinen talousvastuu.