Puuroja ja vellejä – Kanervaa, Vanhasta, Ukkolaa

Politiikan sekahedelmäsoppa porisee nyt siihen malliin, että alkaa pohtia olisiko valistunut itsevaltius sittenkin parempi vaihtoehto kuin tämä omaan oksennukseensa kaatuileva parlamentaarinen demokratia.

Vitsi, mutta politiikka on kyllä nykyään kertakaikkisen oudossa jamassa. Eduskunnan ahdistelujuttu taisi olla vain alkuhyrinää siihen, mihin tänä keväänä vielä päästäänkään…

Samaan aikaan kun pääministeri käräjöi entisiä heilojaan vastaan ja esittelee uusia löytöjään, saman hallituksen 60-vuotias ulkoministeri takoo tekstiviestejä nakumallille, joka iältään voisi olla Ilkka Kanervan lapsenlapsi.

Ja koko muu poliittinen järjestelmä kommentoi. Jyrki Katainen sanoo tv-kameroille olevansa hämillään Kanervasta, asiaan ottavat kantaa SDP:n puheenjohtajaehdokkaat ja (niinpä tietenkin) myös kepun puoluesihteeri. Ei ihme, että toreilla jo nauretaan. Ehkä olisi syytä kuitenkin jo itkeä.

Yksi huipennus nähtiin maanantaina, kun joku oli käynyt herättämässä kohutodellisuuteen myös oululaisen kokoomusedustajan, ikiräväkän Tuulikki Ukkolan. Ukkolan mukaan mukaan kansalaisten pitäisi nyt tehdä kanteluita eduskunnan perustuslakivaliokunnalle siitä, että pääministeri on valehdellut tavanneensa Susan Ruususen Ikeassa, vaikka tosiasiassa löysi tämän netin keskustelupalstoilta. Näin Ukkola:

“Kansalainen. Tee kantelu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, jotta se voi tutkia, täyttääkö pääministeri perustuslain vaatimuksen, jonka mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.”

Herran pieksut!

Ensinnäkään perustuslakivaliokunta ei ole minkään valtakunnan yleinen kanteluelin. Tavallisen kansalaisen on turha valiokunnalle tehdä yhden yhtä kantelua, koska valiokunta ei niitä yksinkertaisesti käsittele millään tavalla, ei edes diarioi niitä. Huvittavinta tässä on, että Ukkola on itse perustuslakivaliokunnan jäsen. Luulisi tuon tietävän, mutta kai populismin nimissä kelpaa tyyli “vähän sinne päin”.

Eri asia on, jos Ukkola kerää kymmenkunta kansanedustajaa syytteensä taakse, niin silloin valiokuntaan voisi saada vipinää.

Hauska nähdä, millaisen kirjetulvan Ukkola sai möläytyksellään silti aikaiseksi.

Ja tästäpä saadaankin sitten hauska kisa päähallituspuolueiden välille. Jos Ukkola ajaa Vanhasta perustuslakivaliokunnan noitatulille, kuka kepusta tekee saman tempun Ilkka Kanervalle? Kanervahan on kiistänyt lähettäneensä tälle nakumallillensa yhden yhtäkään viestiä, mutta neiti erotiikkataiteilija väittää niitä kivenkovaan saaneensa ainakin parisataa. Eli jompi kumpi valehtelee. Onko Ukkolan logiikan mukaista, että ulkoministeri saa valehdella, mutta pääministeri ei.

/// Ja tähän tuore lisäys. Hetki sitten STT välitti tiedon jonka mukaan Kanerva myöntää lähettäneensä tekstiviestejä Johanna Tukiaiselle, mutta asiaan ei ulkoministerin mukaan liity “syvempää ihmissuhdedraamaa“///  

Hehehhehhheee! Hyvä Ike. Tosin maine taisi jo mennä. Olisi varmaan kannattanut myöntää kaikki heti. Toisaalta eihän Vanhanenkaan nettihommiaan myöntänyt ennen kuin pakon edessä -- vai liekö myöntänyt vieläkään?

Kepun Jarmo Korhonen ennakoi taannoin, että nykyhallitus ei elä pitkään. Onko tässä syytä tarkistaa aikaisempia kantojaan Korhosesta?

Rupeaa näyttämään siltä, että mieshän onkin profeetta!

Ps 1.

Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on haukkunut Vanhasen taas maan rakoon. Puoluekokous on kesäkuussa Joensuussa (ei siis Tampereella -- kuten kommentoijat ehivät jo oikaista). Heräytys, Paula Lehtomäki!

Ps. 2.

Demareiden puheenjohtajakiertue alkaa 14. huhtikuuta Tampereella. Kymmenes ehdokas puuttuu. Herätys, Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Tapani Hellsten!

Ps. 3.

 Kokoomuksen puoluekokous on kesäkuussa Tampereella (ei siis Joensuussa -kuten kommentoijta korjasivat, kiitos). Herätys, hmmm, kokoomus!

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

657 vastausta kohteessa Puuroja ja vellejä – Kanervaa, Vanhasta, Ukkolaa

  1. A. S. sanoo:

    Ei riittänyt kolari-Sasin vanhurskaaksi anteeksiantajaksi heittäytyminenkään. TV-kansa on jo jotakin oppinut. Pitää saada uutta Pelkokerrointa tai Tänään kotona Isojen poikien talossa -ohjelmaa tilalle.
    Kanerva saanut vain tappouhkauksia? Äkson vaatisi myös tekoja! Ei saa pysäyttää välinäytökseen, vaan maksajat vaativat myös kliimaksin lopuksi!

  2. Jan Rossi sanoo:

    No niin, nyt Tuurna kertoo IS:ssä että häntä olisi painostettu ja siksi tarinaa lievennettiin. Kanervan aiheuttama kohu on saamassa ikävän suunnan. Mitä Kanerva aikoo tehdä? Puhdistaakseen ilmaston hänen tulisi erota. Ei ole muuta mahdollisuutta. Maija Tuurnaa uhkaillaan ja painostetaan. IS:llä on lisäksi Tuurna alkuperäinen haastettelu nauhalla ja se on varmennettu kahdesta muustakin lähteestä.

    Jan Rossi

  3. Pihamies sanoo:

    Jouni Pullin ja Demarivetraanin arvokkaisiin huomioihin sydämestani yhtyen:

    Poliittisesti Kypsynyt ilmoittautuu siis jonkun “isommankin konklaavin” edusmieheksi ja siteeraa messiaansa, Kataisen lausuntoja me-hengessä.

    Piirre on aivan uusi tässä entistä enemmän kiinnostavassa blogissa. Missään median lohkolla en ole mainitsemaasi Kataisen lausuntoa tuossa muodossa nähnyt, tosin aikani ja vielä vähemmän mielenkiintoni eivät tue lukemaan Kaivopuiston kokkarit-tyyppisiä, sisäsiittoisia, kädestä-käteen levitettäviä monisteita.

    Välillä niin ansiokkaasti perusteluin kirjoittava Martti A. Salokin näyttää vedetyn mukaan tähän Poliittisesti Kypsyneiden juuri perustettuun klubiin. Muutoin ei ole selitettävissä nuo yöstä yöhön toistettavat, asia-ja tapahtumayhteyksistä irroitetut, vuosikymmenten takaiset Erkki Tuomioja-Tarja Halonen-mantrat.

    Martti A. Salo, alan epäillä, että “yöllisillä ympäristötekijöillä” on vaikutusta typeriin saman toistoihin.

    EEC-kysymys. Tiedätkö, mistä on kysymys. Oletetaan nyt rohkeasti, että tiedät. Naurettavat siteerauksesi kertovat, ettet ole noista vuosista kovin perillä. EEC-keskusteluissa kansa jakaantui totaalisen kahtia. Puoluerajat ylittäen.

    Tämä tiedoski vaan.

  4. tr sanoo:

    Taiteilija Tuurna sanoo IS:ssa, että hänen oli painostusten ja uhkailujen vuoksi lievennettävä kertomustaan Kanervasta.

  5. Vesa Kaitera sanoo:

    Jouni Pulli kirjoitti :”Arvostaisin edelleen suuresti, jospa vaikka Vesa Kaitera selittäisi meille, mistä Tuija Nurmen pidättäytymisessä koskien hänen mielipidettään, että Kanerva pitäisi erottaa, on oikeastaan kysymys.”

    Selvää on, että ylivoimainen enemmistö Kokoomuksen kansanedustajille tulevasta palautteesta siltä osin, kun on kyse Kanervan tekstiviestikohusta, on sisällöltään voimakkasti Kanervaa arvostelevaa. Vaikka kaikki Kokoomuksen äänestäjät eivät vaadikaan Kanervan eroa, niin melkoinen osa kumminkin, ja tämä osa on nyt aktiivista, kun taas Kanervan puolustajat ovat valtaosaltaan hiljaa. Tämä luo Kokoomuksen kansanedustajille voimakasta painetta irtisanoutua Kanervan toiminnasta ja vaatia hänen välitöntä eroaan.

    Toisaalta Kokoomuksen järjestöväen keskuudesssa tunnelmat ovat rauhallisemmat kuin äänestäjäkunnan keskuudessa. Me tunnemme Ilkka Kanervan ja hänen vahvuutensa ja heikkoutensa. Kanerva on töppäillyt aiemminkin, mutta häntä pidetään kuitenkin nin hyvänä miehenä, että hänelle annetaan anteeksi enemmän kuin todennäköisesti kenelllekään muulle. Ulkoministerinä Kanerva on ollut häneen aiemmin kriittisesti suhtautuneidenkin mielestä aivan mainio. Kouvolan kouksessa en tavannut yhtään järjestöaktiivia, joka olisi suoraan vaatinut Kanervan eroa. Aivan yleisesti todettiin, että tässä vaiheessa Kataisen tämän asian osalta tekemät linjaukset ovat OK. Kouvolan kokouksen osallistujat eivät varmaan kovin myönteisesti ajattele niistä Kokoomuksen kansanedustajista, jotka tässä vaiheessa ruokkivat Kanervan vastaista ilmapiiriä ja tavallaan puukottavat omaa puoluettaan selkään.

    Vaikka Nurmi kenties saisikin muutaman seuraajan Kokoomuksen eduskuntaryhmästä, niin ilmeistä on, että jollei julkisuuteen putkahda uutta, Kanervan kannalta hyvin raskauttavaa aineistoa, niin hän saa jatkaa ulkoministerinä – aina seuraavaan kohuun asti.

  6. Jan Rossi sanoo:

    Jos Kanerva on oikeasti saanut tappouhkauksia, asia olisi pikimmiten annettava Supon tutkintaan, sillä on rikollista uhata ministerin henkeä. Kyseessä on selvästi rikos, joten luulisi Kanervan luovuttavan uhkaukset Supon tutkintaan ja ja Supon pääsevän uhkauksien tekijöiden jäljille. Toivottavasti Kanerva tekee näin. Jos uhkauksia ei tutkita, tästä voidaan sitten tehdä omat johtopäätökset.

    Jan Rossi

    P.S. Tuurnan mukaan Kanerva oli viimeksi yhteydessä häneen neljä vuotta sitten. Miksi ihmeessä Kanerva ei muista tätä taiteilijaa?

  7. tr sanoo:

    Totta kai Kanerva on saanut tappouhkauksia, eriasia on kuinka vakavasti otettavia ne ovat. Ja miksi ministeri kertoo niistä lehdistölle?

  8. Pihamies sanoo:

    Jan Rossi,

    Taiteilija asuu Ranskassa. Hän on netissä nähnyt toissaviikolla alkaneen Kanervagaten. Hän muistaa tapaamisensa ulkoministerin kanssa. Taulukaupoista puhutaan. Taulukauppoja ei kuitenkaan tapahdu. Hän kertoo tarinansa ip-lehdelle. Yksityiskohtaisesti.

    Hän lukee (Ranskassa) hetki hetkeltä netissä käytävää oman asiansa paisumista. Saattaa olla pienen taiteilijan kostokin mielessä, kun niitä taidekauppoja ei…

    Mediassa tapaus alkaa osoittaa ratkaisevaa tapahtumaa Kanervagatessa. “Poliittisen aseman hyväksikäyttö”, lausuvat asiantuntijat.

    Kuluu monta päivää. Hän seuraa tilannetta hetki hetkeltä.

    Sitten, hän saa “puhelun” Suomesta. Kenties hänelle tulee “vieras”. Häntä pyydetään “muistelemaan” tarkemmin asian yksityiskohdat. Ja julkaisemaan ne oikaisuna, ei kokonaan kiistettynä.

    Saiko hän sittenkin taulun myytyä?

    JR, Olisiko taiteilijan kaksi viime viikkoa olleet kenties tapahtumiltaan tällaiset?

  9. Jan Rossi sanoo:

    tr – Tuo on hyvä pointti. Miksi kertoo lehdistölle? Hakee siis sympatiaa? Ja ovatko uhkaukset annettu jo Supolle? Kanervan toiminta kohussa alkaa saamaan outoja piirteitä. Siis näinkö Suomessa kannetaan vastuuta? Albaniassa puolustusministeri erosi välittömästi kun ammusvarasto räjähti.

    Jan Rossi

  10. Jan Rossi sanoo:

    Pihamies – Ehkä asia on noinkin voinut mennä. Toistaiseksi Tuurna ei kerro, että kuka painostaa. Mutta jokatapauksessa naista on uhkailtu ja painostettu. Nyt pitäisi selvittää, että mistä painostus on tullut ja millaista se on ollut. Onko taitelijaa yrittetty hiljentää? Jos näin on käynyt, kyseessä on vakava sananvapauteen kajoaminen.

    Jan Rossi

  11. Pihamies sanoo:

    Jan Rossi, kirjoituksellani, joka tietenkin on vain tapahtumien “profilointia”, hain ajatusta sille, että taiteilija ei reagoinut moneen päivään, lähes viikkoon mitenkään, kunnes… jotain tapahtui.

  12. Jan Rossi sanoo:

    Pihamies – Huomasin itsekin saman asian ja kysyin jo eilen, että miksi Tuurna on ollut hiljaa. Jotakin on siis kulisseissa tapahtunut kun tarinaa lievennettiin. Kuka siis on painostanut Tuurnaa? Ja millaista painostusta on käytetty?

    Jan Rossi

  13. tr sanoo:

    Suhteellisuuden tajunsa menettänyt ulkoministerimme vaatii varmaankin kohta itsellensä presidenttitason suojelua ja käyttöönsä puhemies Lipposen entistä Mersua.

  14. Jan Rossi sanoo:

    tr – se mersuhan on Supolla, joten kokoomuslainen Salmi luovuttanee sen Suposta luultavasti mielellään Kanervalle. Täytyy sanoa, että kyllä ministereille valta ja asema on kaikki kaikessa. Vastuuta ei kanneta, asemat ovat korvaamattomia. Vain Suomessa toimitaan näin. Ruotsissa ministereita erosi kun lupamaksut jäivät maksamatta. No, Ruotsihan onkin demokratia. Mikä Suomi on? Tätä täytyy tosissaan alkaa pohtimaan.

    Jan Rossi

  15. Pihamies sanoo:

    Pahasti näyttää siltä, todella pahasti, että ylipappi Katainen sortuu jälleen piinaviikolla ammattitaidottomuudessaan poliittiseen virhearvioon.

    Hän raukka olettaa, että tulevina pitkinä pyhinä kansa hiljentyy suruun puetuissa kirkoissa muuta miettimään. Mutta ei, kermalla ja sokerilla voidellun mämmin jälkeen, neljäntenä päivänä ylösnousemuksesta, Kataisen piinaviikot jatkuvat.

    Ja kansa odottaa, taas kerran: hallitus, tehkää jotain, mutta tehkää se nyt.

  16. tr sanoo:

    Meneeköhän nää meidänkin juttumme, Kanervan väitteiden tavoin, jo vainoharhaisuuden puolelle?
    Mutta, haitanneeko tuo mittää.

  17. Jan Rossi sanoo:

    Pihamies – Mitä hallitus tekee? Tumput suorina Vanhanen on paennut julkisuudesta johonkin koloon ja samaan aikaan hallituksen imago mustuu mustumistaan. Milloin julkaistaan seuraava gallup? Tällä kohulla on täytynyt olla vaikutus kokoomuksen kannatukseen. Kysyn siis uudelleen, että millainen pääministeri on sellainen, joka ei ole puolustamassa hallituksensa julkista kuvaa?

    Jan Rossi

  18. Pihamies sanoo:

    Paavo Lipposen yli puoluerajojen ylistetylle kaukokatseisuudelle ja poliittiselle vainulle ei näemmä löydy mitään rajoja!

    Mistä hän saattoi aavistaa panssarimersupäätöstä tehdessään, että siinä on oiva menopeli myös kokoomustakin ajatellen?

    On se melko mestari tuo Paavo! Ei voi kun jatkaa vaan hänen ihailuaan.

  19. tr sanoo:

    Oi jospa Vanhanen ei olisi vienyt Kuros-kirjaa käräjille, sadattelee moni naapurin saunan palamista ihasteleva keskustalainen.

  20. Virolainen-Sorsa-Katainen-Vanhanen Sirkka-Liisa sanoo:

    Tr, Pihamies ja Rossi -Uskonen enmmän siihen versioon, että kokkomus oli jo tiistaina 11.3. imagotoimiston puheilla. Sieltä tilattiin taiteilija kertomaan pussailu.
    OK. Se meni juuri hieman pitkäksi ja herätti vain lisäkysymyksiä. Nyt toimisto ja neuvonut taiteilijaa tekemään telemarkit kyykkyyn.
    Luultavasti perhotanssija saa tiedon, että duunia riittää kun pitää tekstarit visusti omassa tiedossaan.
    Hymyn kustantaja on helppo saada kirjoittamaan pääsiäismämmin vaaroista, kuin lisää tästä. Rahan kieli puhuu suomeakin.
    Ja Kaiterallahan on taas Paasikivi-Holkeri-Katainen-Kanerva- linjallaan jotakin sisäpiiritietoa? Missä on Kaitera? Onko Kaitera varikolla?

  21. Kari sanoo:

    Toivottavasti sellainen pääministeri, joka tekee työtä suomalaisten hyväksi, eikä tuhlaa aikaansa lukemalla blogeja.

  22. Martti A. Salo sanoo:

    Tuomiojamokia tulee vain ja ainoastaan pyynnöstä. Ei mollausta, ei parjausta, mitä täällä näkee muutenkin esim. Kanervasta. Suoria lainauksia puheista ja kirjoituksista, aloitteista, ei muuteltuna. Faktoja sellaisena kuin ne ovat. Tulkinnan niistä voi jokainen lukija tehdä itse. Ei johdattelua.

  23. Pihamies sanoo:

    Martti A. Salo,

    Tuomioja/Halos-sitaatit ovatkin siis tilaustavaraa. Tätä epäilinkin. Ja tilaajahan oli? Älä kerro, osoitteen tiedän. Sama, kuin monilla kaltaisillasi kirjoittajilla.

    Kanervan itse henkilöön meneviä kirjoituksia täällä ei ole ollut. Päinvastoin kuin eräät kolleegasi, emme ole puuttuneet Kanervan ulkonäköön, toimeentulolähteisiin, kravatin väriin, vääräsäärisyyteen, karvoituksen määrään tai muihin yhtä ala-arvoisiin seikkoihin. Jotkut kirjoittajat ovat tosin epäilleet Kanervaa jonkinasteisesta seksiaddiktismista, jonka luonteesta alan asiantuntijat ovat antaneet lausuntonsa viime päivinä.

    Sen sijaan, tällä ja monella muulla. kymmenillä palstoilla maassamme, on arvosteltu Kanervan käytöstä ja tapoja ministerinä. Itse asiassa, vain ministerin arvolle sopivan vakaan
    käytöksen ja lausuntojen todenpitävyyttä. Ja vain sitä.

  24. Kyllä seksi on kivaa! sanoo:

    Kanerva-puolustutliiton jäsenet tuntuvat aktivoituvan jokaisella saitilla. Täällä Kaiterat ja Antit sun muut. Niklas Herlinin kehuminenkin on saanut hieman väistyä SusiSuomen bittimetsässä. Iltapäivälehtiin tuntuu kirjoittavan Kanervan puolustuksia selvästi jo ammattimaiset kirjoittajat. Kyllä se siitä lähtee kalluppeihin nousuun.
    Niin siitä seksistä, joka kohta heteromiehiltä kielletään ja sallitaan vain poikkeusyksilöille, se on kivaa!

  25. Kypsynyt! sanoo:

    Miksi itket? Sinunhan pitäisi olla iloinen!!???

    Jan Rossi kirjoittaa:

    18. maaliskuuta 2008 kello 9.05
    Pihamies – Mitä hallitus tekee? Tumput suorina Vanhanen on paennut julkisuudesta johonkin koloon ja samaan aikaan hallituksen imago mustuu mustumistaan. Milloin julkaistaan seuraava gallup? Tällä kohulla on täytynyt olla vaikutus kokoomuksen kannatukseen. Kysyn siis uudelleen, että millainen pääministeri on sellainen, joka ei ole puolustamassa hallituksensa julkista kuvaa?

    Jan Rossi

  26. Kypsynyt! sanoo:

    Kun näin on käynyt, kyseessä on vakava sananvapauteen kajoaminen….

    Esko kirjoittaa:

    16. maaliskuuta 2008 kello 11.39
    Maria, Maria…

    Entinen Ylen toimittaja ja nykyinen hallintoneuvoston jäsen on sitten vetänyt herneet nenään Ruben Stillerin Ylen Taustapeili-ohjelmassa heittämästä kommentista. Stiller sanoi pitävänsä MGR:tä imagokikkana, jolla selitetään demarinkin voivan olla kaunis ja urbaani.
    MGR siis hallintoneuvoston jäsenenä otti ja soitti kanavapäällikkö Marja Keskitalolle, joka sitten opasti ohjelman toimittaja Peter Nymania tekemään ohjelmaa eri tavalla.
    Mielenkiintoista on kyllä, että poliittisesti valittu hallintoneuvosto voi vaikuttaa siihen miten ohjelmia tehdään. Juuri kun luuli, että Yleisradio olisi poliittisesti riippumaton, niin tuleekin tuulahduksia kekkoslovakian ajoilta.

  27. demarivetraani sanoo:

    Setä Arkadian foorumi on kiintoisa ja antoisin poliittisen keskustelun foorumi Suomessa.

    Jonkinlaista syrjintää osoittaa sosialidemokraattien ja heistä parin nimeltä mainitun asiaton, tosiasioihin perustumaton haukkuminen. Myönteistä on, että täysin likaisesta mielikuvituksesta peräisin olevat kommunistisyytökset ovat poistuneet.

    Pihamies antoi aiheen klo 9.42 edellä olevaan. Olen niin tottunut nuorten porvaripoikien ymmärtämättömään arvosteluun, että itsekinheräsin huomaamaan eron kirjoittajan taustalla ja muiden mielipiteiden arvostamisessa.
    Tosiaan Kanervan henkilökohtaisia ominaisuuksia hänen tekojensa arvostelijat eivät ilmeisesti ole moittineet. Samaa koskee Vanhasta, Kataista ym. minusta he ovat ihmisinä sympattisia, vaikka teot eivät aina tunnu hyväksyttäviltä.

    Tosiaan Tuomiojan olemusta ja 1970- luvun Ukk:n yya-myöntyväisyydestä arvostelua tuodaan vieläkin esiin. Yritetään rangaista silloista synneistä silloista NL:n ja UKK:n arvostelijaa, vaikka tämän päivän tutkimus osoittaa Tuomoajan olleen tuolloinkin oikeassa pitkällä tähtäimellä.

    Martti A. Salo on saanut tehtäväkseen etsiä “syytteitä” Tuomiojasta, vaikka tämän päivän tutkivat pitävät niitä “kiitteinä”. Kun Martti A. Salo kuvaa täällä Erkki Tuomiojaa v. 1970-luvun alussa vastustamassa Persian shaahi-diktaattoria, niin tämän päivän nuoret kannattavat Tuomiojaa yhä laajemmin. Valitettavasti niin harvat tulevat tänne lukemaan Martti A. Salon älykkäitä poimintoja.

  28. Väinö Harhainen sanoo:

    Kuka muka ihan oikean oikeasti uhkaisi Kanervan henkeä. Kilpaileva moottoripyöräjengi (ei se mikä hengaili synttäreillä, vaan se toinen), Kokoomuksen uskonnollisen oikeistosiiven (VLKY) jäsen, Supo?

  29. demarivetraani sanoo:

    Setä Arkadia,
    kun en ole nähnyt Suomen uutissa tietoa Ranskan porvareiden suuresta tappiosta muutama päivä sitten, esitän muutaman luvun.

    Ranskan kunta- ja aluevaaleissa PS:n (SDP kuuluu samaan leiriin) johtama vasemmisto sai todella selvän voiton, 49,6%. Sarkozyn UMP-puolue (kokoomus kuuluu samaan leiriin) sai tyytya alle 30%, yhteensä oikeisto sai vain 47,5% .

    Ranskan 10 suurimmasta kaupungista on nyt 8 vasemmiston johtamia, kuten suurin osa yli 30 000 asukkaan kaupungeista ja 60 maan 101 departementista.

    Äänestysprosentti oli sikäläisesti alhainen 65,5%, vaikka Sarkozy, pääministeri Fillon, muut ministerit ja porvariaktivistit yllyttivät ihmisiä kilpaa äänestämään.

    Ranskan tuloksella on ennustearvoa Suomen syksyn kuntavaalien tulokseen. Onneksi demokratiassa valta vaihtuu aikaansaanosten mukaan!

  30. Kypsynyt! sanoo:

    Hauskaahan tämä on :D

    70-luvun bunkkereissa elävät sosialistisedät paasaavat täällä “minä tiedän, muut ovat väärässä” asenteella luottaen jäsenkirjansa valtuuttamaan kaikkisuopaan oikeamieliseen voimaan…

    Eipä ihme, että demarien suosio nuorten keskuudessa laskee kuin lehmänhäntä :D

  31. Kypsynyt! sanoo:

    Sdp:n jäsenkirjalla näkee myös tulevaisuuden, hehheh

  32. Pihamies kirjoittaa: Hän lukee (Ranskassa) hetki hetkeltä netissä käytävää oman asiansa paisumista. Saattaa olla pienen taiteilijan kostokin mielessä, kun niitä taidekauppoja ei…” Maija Tuura asuu kylläkin Malagassa, jossa hänellä on myös oma ateljee. Hänen suuntauksensa on muuten colorismi. Loistavia kirkkaita värejä sisältäviä töitä – olin niitä itsekin vuosi sitten katsomassa. Maija on naimisissa Malagalaisen kirjapainon omistajan kanssa ja heillä on yhteisiä lapsia.

  33. Jouni Pulli sanoo:

    Hyvä Vesa Kaitera, kiitos vastauksestasi! Kirjoitat:”Kouvolan kokouksen osallistujat eivät varmaan kovin myönteisesti ajattele niistä Kokoomuksen kansanedustajista, jotka tässä vaiheessa ruokkivat Kanervan vastaista ilmapiiriä ja tavallaan puukottavat omaa puoluettaan selkään.” Mielestäni on luonnollista, että niinkin suuressa puolueessa kuin kokoomuksessa on myös puoluejohdon kannoista eriäviä mielipiteitä, mutta niiden mielipiteiden esille tuonti ei välttämättä ole oman puolueen selkään puukottamista vaan pikemminkin osoittaa, että ko. henkilöt ovat aidosti huolissaan puoluejohdon valinnoista jossain tietyssä asiassa.

    Kirjoitat myös: “..ilmeistä on, että jollei julkisuuteen putkahda uutta, Kanervan kannalta hyvin raskauttavaa aineistoa, niin hän saa jatkaa ulkoministerinä – aina seuraavaan kohuun asti.” Kirjoituksestasi voisi päätellä, että uskot, että on täysin mahdollista, että sellainen seuraava kohu olisi tulossa, jonka jälkeen Kanerva ei enää saisi jatkaa ulkoministerinä. Tulkitsenko kirjoitustasi väärin?

    Miten raskauttavana uutena tietona pidät Maija Tuurnan väitteitä, joiden mukaan hän lievensi kannanottojaan pelkonsa takia ja Kanerva olisi ollut yhteydessä Tuurnaan vain 4 vuotta sitten huomioiden sen, ettei Kanerva omien sanojensa mukaan muista koko henkilöä? Olisiko mielestäsi oleellista selvittää myös Tuurnan tilanne suhteessa Kanervaan perin pohjin ja julkaista selvityksen tulokset?

  34. Juha O. sanoo:

    “Ranskan tuloksella on ennustearvoa Suomen syksyn kuntavaalien tulokseen. Onneksi demokratiassa valta vaihtuu aikaansaanosten mukaan!”

    Millaista ennustearvoa? Onko myös USA:n presidentinvaaleilla ennustearvoa Suomen vaaleihin? Entäs Kirgisian vaaleilla?

    Mikäli olen oikein käsittänyt, Sarkozyn suosiota on lähinnä laskenut hänen suhteensa Bruniin, uuteen vaimoonsa, eivät niinkään poliittiset teot. Tämä on sinällään surullista, oli poliitikko sitten oikealla tai vasemmalla, koska harjoitettavan politiikan pitäisi ratkaista, ei yksityiselämän asioiden.

    On hyvin mahdollista, että Kanerva-kohu (tai Vanhas-kohu) vaikuttaa negatiivisesti myös keskustan ja kokoomuksen kannatuksiin. Tai sitten ei. Oli miten oli, täytynee varmasti hyväksyä se, että politiikka on tullut pysyvästi viihteellistetyksi lajiksi.

    PS. Luojalle kiitos, että Royal ei voittanut Ranskassa, hänen sosialistinen talousohjelmansa olisi vienyt maan entistä suurempaan perikatoon.

  35. EKL sanoo:

    Mun mielestä Kanerva voisi tehdä medialle listan keitä Ike on nainut viimeisen 10 vuoden aikana, niin jos tää tyydyttäis tän älyttömäksi muodostuneen “tiedonjanon”, niin hyvä!! Tekis ihan oman “Iken mustan listan”…

  36. Juha O. sanoo:

    “Jonkinlaista syrjintää osoittaa sosialidemokraattien ja heistä parin nimeltä mainitun asiaton, tosiasioihin perustumaton haukkuminen. Myönteistä on, että täysin likaisesta mielikuvituksesta peräisin olevat kommunistisyytökset ovat poistuneet.”

    Demariveteraanille vielä sen verran, että todellakin kommunismin rinnastaminen SDP:hen on perusteetonta. SDP:llä on erityisesti toisen maailmansodan jälkeen ollut hyvin tärkeä rooli kommunismin patoamisessa muun muassa ammattiliitoissa. Keskusta meni välillä reilusti SDP:stä vasemmalta ohi siinä suhteessa. Vaikka demareissakin on epäilemättä ollut kommunismiin myönteisesti suhtautuvia henkilöitä, eivät he ole koskaan päässeet erityisen vahvaan asemaan.

    Henkilökohtainen Tuomioja-kritiikkini ei pääsääntöisesti perustu menneisiin yya-vasemmistolaisaikoihin miehen elämässä. Moni saman aikakauden poliitikko (kuten Kanerva) on vähintäänkin ottanut yhtä kyseenalaisia kannanottoja noina Neuvostoliiton kultavuosina. Jopa suuresti arvostamani Paavo Lipponenkin on käsittääkseni ollut nuoruudessaan jonkin sortin radikaali.

    Tuomiojaa kritisoin lähinnä viime vuosien sävystä, kuten USA-vastaisuus, EU-skeptisyys, EMU-skeptisyys. Monet muut politiikot ovat ottaneet reilua etäisyyttä nuoruutensa radikalismiin, Tuomioja sen sijaan ei ole muuttunut hirveästi mihinkään (tietysti jotkut pitävät tätä plussana). Liittyipä jopa radikaalivasemmistolaisten lähes kokonaan hallussa pitämään Attaciin, vaikka on ilmeisesti siitä sittemmin eronnut. En juurikaan näe eroa, miksi Tuomioja ei voisi kuulua vasemmistoliittoon, toivottihan vasemmistoliitto hänet muutama vuosi sitten tervetulleeksi jäseneksi. En vain halua noin vasemmalla olevaan henkilöä Suomen pääministeriksi, se tekisi oikeasti hallaa Suomelle usealla sektorilla.

    Kaiken kaikkiaan haluan henkilökohtaisesti kiittää demariveteraania maltillisesta ja asiapitoisesta keskustelusta. Tuollaista maltillista vasemmistolaisuutta soisi näkevän enemmänkin. En usko Tuomiojan sitä edustavan.

  37. Jouni Pulli sanoo:

    Kyllähän se taitaa olla niin, että Sarkozyn puolue hävisi pääosin vaalit siksi, että kansa on ollut tyytymätön Sarkozyn politiikkaan. Sarkozyhan painotti ostovoiman parantamista pressan vaaleissa, mutta toisin kävi: hinnat nousevat nousemistaan. No, onneksi muutoksia on luvassa.

    Minusta siinä, että Kanervaa, Tukiaista ja Tuurnaa uhataan ei ole mitään viihteellistä. Eikä siinäkään, että nyt jo Dagens Nyheterkin kirjoitaa näistä uhkauksista ( http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=148&a=753075 ).

  38. Väinö Harhainen sanoo:

    Avaintodistajat, tuurnat ja tukiaiset tarvitsevat nyt suojelua, jotta uskaltaisivat todistaa Törkyvaaria vastaan. Ikeä ei uhkaa kukaan.

  39. Martti A. Salo sanoo:

    Typeriin samaa toistoa tulee taas Pihamieheltä. Esittämäni siteeraukset eivät ole naurettavia, vaan tosiasioita.
    Jos joku on sitä mieltä, että tätä seuraavaa Tuomiojan vetoomusta ei olisi ollut ja sen esittäminen olisi valheellista, niin kerro ole hyvä.

    Erkki Tuomioja, julkinen vetoomus

    “EI” EEC:lle, VAPAAKAUPPASOPIMUS TORJUTTAVA 19.09.1973 “VETOOMUS TASAVALLAN PRESIDENTILLE, HALLITUKSELLE JA EDUSKUNNALLE”

    mukana myös Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Erkki Liikanen, Pirkko Työläjärvi, Jakob Söderman ym.

    “EEC-keskusteluissa kansa jakaantui totaalisen kahtia. Puoluerajat ylittäen.” Se kai on tiedossa, että vasemmisto Suomessa sentään enemmän vastusti Suomen liittymistä esim. EEC:hen kuin oikeisto.

    Tekikö joku muu vastaavan vetoomuksen? Mainitut henkilöt olivat myös ko. vetoomusen takana. Voiko joku kertoa, kuka muu teki vastaavan aloitteen. Tuomiojamokia tulee ainoastaan ja vain pyynnöstä.

    Tämä tiedoski vaan.

  40. Juha 0:lle väitteisiisi, että “Tuomiojaa kritisoin lähinnä viime vuosien sävystä, kuten USA-vastaisuus, EU-skeptisyys, EMU-skeptisyys.” Mikä h….tin kiima sulla sinne jenkkilään on, mitä sieltä haet ja mitä sieltä saat. Minusta on ihan oikeaa politiikkaa tänä päivänä ottaa etäisyyttä USA:n monestakin syystä. EU-vastaiseksi Erkkiä ei joku Juha 0 kyllä saa tehtyä. Tuomioja olisi sitä vastoin Suomen kannalta oikea valinta seuraavaksi pääministeriksi, minuakin kyrsii nykypääministerin ja ulkoministerin toilailut naismarkkinoilla.

  41. Martti A. Salo sanoo:

    “Tuomioja/Halos-sitaatit ovatkin siis tilaustavaraa. Tätä epäilinkin. Ja tilaajahan oli? Älä kerro, osoitteen tiedän. Sama, kuin monilla kaltaisillasi kirjoittajilla.” Asia ei taida olla näin.

    Tuomiojamokia pyydettiin oheisessa kirjoituksessa ja pyytäjäkin kyllä on nähtävillä:

    Pihamies kirjoittaa:
    5. maaliskuuta 2008 kello 17.06

    “kyllä sinä sieltä ennen iltaa vielä jonkin (Tuomiojamokan) löydät”

    Eli jatkoa seuraa.

  42. Jorma sanoo:

    Heh-heh-hehettelyä isoille asioille on suomalainen poliittinen kulttuuri
    toinen nimi: ei-tarvitse-kantaa-vastuuta
    mato kiemurtelee koukussa sinne tänne reutoillen
    ei kyse ole enää kansalaisista ja Suomesta vaan siitä mikä ryhmä arvostaa ja tukee poliitikon tekemää työtä ja hyötyy siitä
    on aasialainen ihmisoikeuskäsitys
    on venäläinen demokratiakäsitys
    ja suomalainen käsitys politiikasta ja kuinka vallassa käyttäydytään ja toimitaan
    kuolleet rakenteet huojahtelevat ja elävät ruumiit kaivelevat muistoja roskatynnyreistä ja toimivat niiden mukaan
    jos raikasta ilmaa ei virtaa sisään
    jos taloa ei rakenneta uudestaan uusille perustuksille
    valtaa home ja itiöt rakennuksen
    ei voi hengittää
    ei saa happea enää
    kaikki jähmettyy pysähtyy
    irvistys jäätyy kasvoille

  43. Juha O. sanoo:

    “Mikä h….tin kiima sulla sinne jenkkilään on, mitä sieltä haet ja mitä sieltä saat. Minusta on ihan oikeaa politiikkaa tänä päivänä ottaa etäisyyttä USA:n monestakin syystä. EU-vastaiseksi Erkkiä ei joku Juha 0 kyllä saa tehtyä.”

    Tuollainen kaikki populistinen Bush-on-paha -argumentointi alkaa jo todellakin ottaa päähän. Suhteen maailman voimakkaimpaan suurvaltaan on syytä pitää kunnossa. Syitä voisin esittää useita, mutta en viitsi nyt tällä palstalla alkaa niitä ruotia, siinä menee muuten ikuisuus.

    Tuomioja on itsekin jälkeenpäin myöntänyt suhtautuneensa varauksella sekä EU:hun että EMU:n. Tosin hän on jälkeenpäin myös myöntänyt olleensa väärässä niiden suhteen ja sanoo nyt EU:n osoittautuneen menestystarinaksi.

    Aivan turha yrittää laittaa näitä faktoja meikäläisen keksimäksi. Koeta nyt iso mies lakata kiukuttelemasta. AY-jyrän on näköjään vaikea päästä karvoistaan.

  44. Juha O. sanoo:

    Esimerkiksi viimeisimmässä SK:ssa oli Stubbin kirjoittama artikkeli siitä, miten Tuomioja teki kaikkensa sabotoidakseen turvatakuut, vaikka on sen jälkeenpäin yrittänytkin kieltää. (Ja tiedän, Stubb on kokkari, mutta artikkeli oli kattava ja hyvin perusteltu, suosittelen lukemaan..)

  45. Jouni Pulli sanoo:

    Ja näin kirjoittaa The Times sopivasti ennen Milibandin ja Kanervan tapaamista: “Another message, tapped out between political meetings, suggested a three-in-a-bed arrangement with Johanna, 29, and her sister, Julia, who has worked in the pornography industry.” Lähettikö Kanerva todellakin edelläkuvaillun sisältöisen viestin? Ja: “Now it is difficult to watch a Finnish politician fiddling expertly on his phone keypad without wondering whether the message is about potatoes or something even more intimate.”

    Linkki artikkeliin lehden webbissivuilla: http://www.timesonline.co.uk/tol/news/world/europe/article3571820.ece

  46. Välillä asiaakin sanoo:

    Työllisyystilanne jatkaa kohentumistaan

    Julkaistu 18.03.2008, klo 09.43 (päivitetty 18.03.2008, klo 09.47), YLE

  47. Vesa Kaitera sanoo:

    Jouni Pulli kirjoitti :”Kirjoituksestasi voisi päätellä, että uskot, että on täysin mahdollista, että sellainen seuraava kohu olisi tulossa, jonka jälkeen Kanerva ei enää saisi jatkaa ulkoministerinä. Tulkitsenko kirjoitustasi väärin?”

    Tulkitset minua aivan oikein. Kanerva on tehnyt useita kertoja virheitä yksityiselämässään, ja siksi on aivan luonnollista olettaa, että hän saattaa tehdä virheitä myös jatkossa. En pidä sitä kovin todennäköisenä, muttei tätä teoreettista mahdollisuutta pidä sulkea pois. Kun on kyse Kanervasta ja naisista, mikä tahansa näytää olevan mahdollista.

    Jouni Pulli :”Miten raskauttavana uutena tietona pidät Maija Tuurnan väitteitä, joiden mukaan hän lievensi kannanottojaan pelkonsa takia ja Kanerva olisi ollut yhteydessä Tuurnaan vain 4 vuotta sitten huomioiden sen, ettei Kanerva omien sanojensa mukaan muista koko henkilöä? Olisiko mielestäsi oleellista selvittää myös Tuurnan tilanne suhteessa Kanervaan perin pohjin ja julkaista selvityksen tulokset?”

    Joka tapauksessa tosiasia on se, että Maija Tuurna on muuttanut kertomustaan, ja se heikentää hänen uskottavuuttaan. Siitä, onko häntä uhkailtu ja onko hän kenties muuttanut kertomustaan uhkailujen pelästyttämänä, en osaa sanoa mitään.

    Jos Kanerva on tavannut Tuurnan neljä vuotta sitten, se on todennäköisesti ollut paljon suurempi tapaus Tuurnalle kuin Kanervalle. Ike on sosiaalisesti hyvin aktiivinen ja hän tapaa vuosittain niin paljon erilaiisia ihmisiä, ettei hänen muistikapasiteetinsa yksinkertaisesti riitä muistamaan heitä kaikkia.

    Pidän hyvin todennäköisenä, että media tulee perehtymään tähän Kanervan ja Tuurnan väliseen episodiin hyvinkin tarkasti ja voimme pian lukea analyysin tulokset lehdistä. Jollei siitä kehity mitään maailmoja mullistavaa, Känerva voi jatkaa ulkoministerinä.

  48. Jouni Pulli sanoo:

    Vesa Kaitera, kiitos perustelluista vastauksistasi. Joudun yhtymään kantaasi siinä, että media todellakin tullee perehtymään Kanerva/Tuurna-episodiin. Mieluummin kuitenkin lukisin tapauksesta hallituksen selvityksen tulokset, mutta sellaista selvitystä ei ainakaan nyt ole näköpiirissä.

  49. Juha 0 kirjoittaa “Aivan turha yrittää laittaa näitä faktoja meikäläisen keksimäksi. Koeta nyt iso mies lakata kiukuttelemasta. AY-jyrän on näköjään vaikea päästä karvoistaan.” Oletko tietoinen esimerkiksi USA:n valtion velan määrästä? Miten aseilla on vaikutusta ilmastonmuutokseen? Mistä sinä minun koon sitä paitsi tiedät?

  50. Statistiikkaa sanoo:

    Tähän blogiin kommentoitiin 649 kertaa, joista 16 aktiivisinta 489 kertaa (kaikista 75 %). Seuraavassa innokkaimmat kommentoijat, kommenttien määrät ja suht.osuudet (%).
    Jan Rossi, 141 (22 %)
    Jouni Pulli, 66 (10 %)
    Pihamies, 59 (9 %)
    Kypsynyt!, 49 (8 %)
    tr, 25 (4 %)
    Martti A. Salo, 23 (4 %)
    Ruotsin malli, 21 (3 %)
    EKL, 16 (2 %)
    Putkavahti, 15 (2 %)
    demarivetraani, 14 (2 %)
    Juha O. , 13 (2 %)
    Vesa Kaitera, 12 (2 %)
    Tammi, 11 (2 %)
    Reissumies, 9 (1 %)
    Ron Jassi, 8 (1 %)
    Tarmo Viitaluoma, 7 (1 %)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>