Heinäluoman pommi – miten nyt, SDP?

Eero Heinäluoma ilmoitti Turussa SDP:n tulevaisuusfoorumissa, ettei pyri jatkoon puheenjohtajana.

Se oli pommi. Se oli pommi medialle. Se oli pommi SDP:lle.

Päätös herättää ihmetystä. Mitä on tapahtunut? Vielä viime päivinäkin -- loppuun saakka -  Heinäluoma suunnitteli täydellä voimalla puheenjohtajakampanjaansa ja kertoi siitä vielä perjantaina piiripuheenjohtajille. Kalkkiviivoilla on tapahtunut jotakin ällistyttävää, jonka tietää vain Heinäluoma itse, ehkä vaimo myös.

Tuliko Turussa mitta lopulta täyteen?

Tiettävästi aivan likilähipiirikin -- Matti Ahde ja Maarit Feldt-Ranta kuulivat asiasta vasta nyt sunnuntaiaamuna. Eli yllätys oli todella totaalinen.

Ihminen, jopa puolueen puheenjohtaja, jos sellaista nyt ihmiseksi on laskettu, kestää vaalitappiosta syntynyttä irvistelyä johonkin saakka, mutta ei määrättömiin, Edessä on lisäksi kunnallisvaalit, jotka SDP viimekertaisen voiton takia häviää todennäköisesti joka tapauksessa, riippumatta siitä, kuka puoluetta johtaa. Miten Heinäluoma olisi sen jälkeen voinut uskottavasti jatkaa puheenjohtajana vielä pari vuotta? Varsinkin, kun Erkki Tuomioja on ollut, Kalevi Sorsa-vainaata siteeratakseni, Heinäluoman jalassa kiinni kuin Tasmanian piru ja arvostellut puoluettaan kaikin tavoin. Miten sellaisessa asetelmassa voisi vaaleihin lähteä? Kisa olisi hävitty valmiiksi sekä etu- että jälkikäteen.

Nyt demarit ovat sitten täydessä ällistyksen tilassa.

Heinäluoman lisäksi puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta luopuu. Saariniemenkadun linnakkeeseen ei jää kuin kasa politrukkeja ja tilien hoitaja. Sitä ei valtionhoitajapuolueessa olekaan nähty. SDP oli sekaisin 90-luvun alussa Pertti Paasion jälkeen, mutta oliko näin sekaisin kuin nyt? Ei ollut.

Ja nyt puheenjohtajapeliin.

Erkki Tuomiojan luulisi nyt olevan vahvoilla. Niinhän sitä luulisi. Nelinkertainen yrittäjä puheenjohtajaksi ja SDP:n yksi näkyvimmistä politiikoista 1970-luvulta (ok, 60-luvulta) uudistaa puolueen? Kuten maailman vahvimman Nallen paras ystävä herra Kilpinen toteaisi: sitä sopii pohtia…

Kun Heinäluoma heitti pyyhkeen kehään, puolueella on nyt oikeasti aito mahdollisuus uudistua.

Se tarkoittaa, että nuoret naiset aloittavat sopulivaellusta muistuttavan joukkohyökkäyksen puolueen johtopaikoille.

Tässä listaa, josta voi ruveta valitsemaan: kansanedustajat Miapetra Kumpula-Natri, Jutta Urpilainen, Susanna Huovinen, Pia Viitanen, Tarja Filatov. Filatovin voisi mainita kahteen kertaan.

Hupaisaa muuten mietiskellä, että haluaako naisten kautta joku muukin valtaa suurempaa. Susanna Huovisen appiukko on Pirkanmaan SD-piirin puheenjohtaja, Jutta Urpilaisen isä on ex-kansanedustaja Kari Urpilainen ja Pia Viitasen mies on SDP:n järjestöpäällikkö. Ja jospa Heli Paasio olisi vielä mukana, niin…

Sitten on kasa hassun hauskoja setiä, joita ei ikinä valita, mutta jotka niin saattavat itse luulla. Varpuhemies Johannes Koskinen, kansanedustaja Kimmo Kiljunen ja kansanedustaja Jouko Skinnari

Vaan mitenpä olisi ehdokas eduskuntaryhmän ulkopuolelta? Esimerkiksi STTK.n puheenjohtaja Mikko Mäenpää? Mäenpäätä on pohdittu, kansainvälisesti ja ay-poliittisesti kyvykäs henkilö.

Mutta mitä tekee Heinäluoma jatkossa?

SAK:n tehtävistä hän kieltäytyi nyt julkisesti, siis myös uuden teollisuusliiton (jos sellainen nyt koskaan edes syntyy, huonolta näyttää) johtotehtävistä. Uskokaamme miestä.

Tuli muuten mieleen, että kokoomuksen puheenjohtajan paikalta kävelemään pantu Ville Itälä (kok.) lähti europarlamenttiin. Ja siellähän se on Anneli Jäätteenmäkikin (kesk.). EU-vaalit ovat jo ensi vuonna… 

Ps. 1.

Tanja Saarelan ansiosta meikämannekin pääsi oikein iltapäivälehtijulkisuuteen. Saarela on ollut tässä ahdisteluasiassa hyvin esillä (ip-lehdet, televisio ja ties mitä), varsinkin siihen nähden, että hän pari kuukautta sitten ilmoitti keskittyvänsä vain valiokuntansa asioihin. Aiheesta ei nyt jaksa keuhkota enempää. Mutta kun hän loukkaantuneena siitä, että hänen alusasumallin urastaan joku jaksaa muistuttaa, kysyi blogissaan ja Ilta-Sanomien artikkelissa, missä toimittaja itse mahtoi olla 20-vuotiaana, niin vastataan: Ilta-Sanomien kesätoimittajana. Olipa pitkä lause.

 Ps 2. Eikä tämä muutenkaan häävi kirjoitus ollut. Sen verran tuosta Heinäluoman päätöksestä on yhäti ällikällä lyöty, eli niin sanotusti äimän käkenä. 

Ps 3.

Nythän demarit voisivat sen jäsenäänestyksensä tehdäkin. Ainakin se kelpaa yhdelle pj-ehdokkaalle, ehkä nyt myös muille.

Aihe(et): Aiheeton. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

273 vastausta kohteessa Heinäluoman pommi – miten nyt, SDP?

  1. Martti A. Salo sanoo:

    ”Jos SDP valitsisi Urpilaisen tai Natrin johtoonsa, SDP olisi pian samanlaisessa tilassa, johon Katainen on kokoomuksen saattanut.”

    -Eli johtaisi puolueensa viiteen peräkkäiseen vaalivoittoon ja toiseksi hallituksen pääpuolueeksi, Suomen ulkopolitiikassa merkittäviin asemiin, mielipidetiedusteluissa suurimmaksi puolueeksi, uutta väkeä, kansanedustajiakin tulisi ovista ja ikkunoista jne…
    Lisäksi nykyaikana populismi sopivassa määrin kuuluu hyvän puheenjohtajan ominaisuuksiin.

  2. Antti V. sanoo:

    Martti A. Salo – Ehkä ilmaisin itseäni väärin. Tuo hautajaisjuttu oli vain ensimmäinen sana, joka tuli siihen hätään mieleen. Sdp:n “kuolemaan” en sentään usko, koska niin ei ole tapahtunut missään muussakaan Länsi-Euroopan maassa. Sen sijaan pahoin pelkään, että Tuomiojan valinta aiheuttaisi enemmän ongelmia kuin ratkaisisi niitä. Jan Rossi tuntuu vähän turhan äkkiväärällä tavalla yhdistävän nuoruuden populismiin. En usko, että Urpilainen tai Kumpula olisivat puheenjohtajina sen “populistisempia” kuin Tuomioja tai Filatov. Ero olisi lähinnä siinä, että heidän populisminsa voisi jopa vedota johonkuhun.

  3. Jan Rossi sanoo:

    “Lisäksi nykyaikana populismi sopivassa määrin kuuluu hyvän puheenjohtajan ominaisuuksiin.” Niinpä niin, tuo populistinen naispalkkapolitiikka oli johtaa valtaisaan yhteiskunnalliseen kriisiin kun 12 000 tehyläistä uhkasi joukkoirtisanoutumisilla. Kokoomus oli saattamassa alulle tätä politiikkaa jonka päässä odotti umpikuja. Katainen kantaa tästä politiikasta vastuun äänestäjiensä edessä.

    Jan Rossi

  4. Kypsynyt! sanoo:

    Mitä ovat ne konkreettiset teot, joita populistinen sosialistioppositio esittää esim. Storaenson tapauksessa?

    Näillä sanoilla on lähinnä “ruoskittu” Näköalattomuus, tahdotottomuus, passiivisuus, vastuuttomuus, puuttumattomuus

    Ovatko konkreettiset teot omistajaohjauspolitiikassa sitten: Näköalaisuus, tahto, aktiivisuus, vastuullisuus, asioihin puuttuminen ja miten näitä sitten toteutettaisiin.

    Eipä ole kuulunut yhtään ainutta vastausta, sorry vaan auringonlaskunpuolue….

  5. Jan Rossi sanoo:

    Mitä ovat ne konkreettiset teot, joita populistinen hallitus on tehnyt työpaikkojen pelastamiseksi Storaenson tapauksessa? Jos jotakin on tehty työpaikkojen pelastamiseksi, miksi ihmeessä kemijärveläiset kaaveilevat oman poliittisen ryhmänsä perustamista? Tähän palstan populistit eivät luonnollisestikaan vastaa.

    Jan Rossi

  6. Ron Jassi sanoo:

    Jan Rossi:

    “Jos SDP valitsisi Urpilaisen tai Natrin johtoonsa, SDP olisi pian samanlaisessa tilassa, johon Katainen on kokoomuksen saattanut.”

    … eli SDP nousisi oppositiosta heti hallitukseen ja gallupien suurimmaksi puolueeksi? :-)

  7. Ron Jassi sanoo:

    Jan Rossi:

    “Tähän palstan populistit eivät luonnollisestikaan vastaa.”

    Itse itselleen vastaamista kutsutaan ajatteluksi.

  8. Johan K. Qvist sanoo:

    “Jos jotakin on tehty työpaikkojen pelastamiseksi, miksi ihmeessä kemijärveläiset kaaveilevat oman poliittisen ryhmänsä perustamista?”

    Oletko koskaan tavannut mitään sellaista ryhmittymää, joka ei olisi harmissaan omasta menetyksistään? Tietysti kemijärveläiset haluaisivat valtion yrittävän populistisesti pelastavan tehtaan. Kokonaisuutta ajatellen siinä ei olisi mitään järkeä. Syyt on tälläkin palstalla perusteltu jo miljoona kertaa.

    Jan Rossilla on tapana heittää hienoja argumentteja: “Jos tämä hallitus on onnistunut tehtävässään hyvin, miksi oppositio sitten on eri mieltä?” Onko pakko aina esittää tyhmää? Ei muuten, mutta tätä on jatkunut jo hemmetin pitkään. Monet ihmiset täällä ovat eri mieltä asioista, mutta olet palstan ainoa kirjoittaja, jota ei voi millään tavalla ottaa vakavasti, ja joka epäilemättä ärsyttää suurinta osaa palstan kirjoittajista.

  9. Jan Rossi sanoo:

    “Syyt on tälläkin palstalla perusteltu jo miljoona kertaa.” Ja teidänkö, kokoomuslaisten selityksiin Kemijärven tehtaan lakkauttamisesta pitäisi luottaa? Kemijärveläiset eivät luota hallitukseen, miksi tämän palstan lukijoiden ja kirjoittajien pitäisi? Onko sinulla joku absoluuttinen totuus arvioida muita kirjoittajia? Eikö puolueesi juuri julista suvaitsevaisuutta? Jaatko kokoomuksen arvot välittämisestä ja suvaitsevaisuudesta?

    Jan Rossi

  10. Kypsynyt! sanoo:

    Hehheh, voihan rähmä :D

  11. Kypsynyt! sanoo:

    Käsittääkseni puna-armeijassa oli jokaisessa joukko-osastossa politrukki, joka määräsi mitä tehdään….

    Eiköhän Suomessakin olisi aika saada pörssiyhtiöiden hallitusten puheenjohtajiksi oma “politrukki” :D

  12. Kypsynyt! sanoo:

    NÄKÖALAISUUS
    “Suomalaisten omistajaohjausta rajoittavat TeliaSonera-yhtiössä niin kuin muissakin pörssiyhtiöissä osakeyhtiölaki ja myös valtioneuvoston tekemä periaatepäätös hyvästä hallintotavasta ja ylipäätään kaikki, mikä liittyy yritysten hyvään hallintotapaan ja tähän liittyviin asioihin”

    AKTIIVISUUS
    “Nyt on kuitenkin asia niin, että esimerkiksi hallitus muutti omaa omistajaohjausperiaatettaan osakeyhtiölakia vastaavaksi siten, että esimerkiksi merkittävistäkään irtisanomisista ei saa eikä pidä informoida omistajia, ei suuria eikä pieniä, etukäteen. Toisin sanoen meitä rajoittavat omistajapolitiikassa, omistajaohjauksessa monet säädökset, jotka koskevat pörssiyhtiötä.”

    VASTUULLISUUS
    “Sanoin niin, että joudumme toimimaan voimassa olevien lakien mukaan, hyvän hallinnointitavan mukaan ja tämä koskee erityisesti ja korostetusti pörssiyhtiöitä.”

    ASIOIHIN PUUTTUMINEN
    “valtiovalta ei voi puuttua, vaikka se on iso omistaja 14 prosentilla, tähän kokonaisuuteen millään tavalla sen suhteen, kuinka monta henkilöä sieltä irtisanotaan, koska yhtiö itse tekee nämä tuotannolliset ja taloudelliset ja toiminnalliset ratkaisunsa. ”

    Mikä on demareille sallittua, ei ole muille sallittua….

  13. Martti A. Salo kiroitit: “Tuomioja taas edustaa juuri sitä, mitä nykypäivän SDP on. “Kuusikymppinen, harmaa mies.” Jos SDP haluaa todella uudistua ja voittaa vaaleja, niin hänenkin mukaan joko Urpilainen tai Kumpula-Natri pitäisi valita.” Veikkaan Sinunkin edustavan Erkki Tuomiojan ikäpolvea ts. suuria ikäluokkia 1944-53 syntyneitä, jota minäkin edustan!

  14. Pappi Heljas sanoo:

    Tähän kyselyyn voit vastata nimettömänä:

    Asuinpaikkakuntasi:
    Postinumerosi:
    Ammattisi:
    Ikäsi:
    Sukupuolesi:
    Puoluekantasi:

    Mielestäni paras yhteiskuntamuoto on:
    a) Ihmiskasvoinen markkinatalous
    b)Humanistinen fasismi
    c)Rakkaudentäyteinen kommunismi
    d)Lehmätokratia
    (vihje: b ja c vaihtoehtoja ei enää julkisesti toteuteta missään, ne elävät ja kukoistavat kuitenkin suomessa edelleen)

    Kiitos vastauksestasi!

  15. Martti A. Salo sanoo:

    Hyvä Tarmo, että sinuttelit tällä kertaa eli niin ”vanha” en ole, että pitäisi teititellä. Lisäksi ikäarviointisi ei voisi mennä enemmän pieleen. Tuomiojallekin tiedoksi, että hiukset voi myös värjätä ja parran ajaa pois. Silloin eivät ”vastustajat” voisi käyttää sanontoja ”harmaa” tai ”risuparta”. Tällöin jäljelle jäisivät enää vain “vanha” ja “vasemmistoradikaali”. Eli vähemmän aseita Tuomiojan vastustajille.

    Lisäksi täälläkin on kirjoitettu, että ”SDP ei ole selvästi vasemmistopuolue vaan on selvästi Suomen poliittisen kentän keskustassa.” Niin myös eilisessä keskustelussa puhuttiin.

    Tähän vastauksen antaa seuraava:

    SDP:n puoluehallituksen tammikuussa aloittama “SDP uudistuu – kohti nykyaikaista vasemmistopuoluetta” –ohjelma:
    ”Uudistustyön päämääränä on tehdä puolueesta elinvoimainen ja nykyaikainen vasemmistopuolue.”

    SDP ainakin itse tunnustaa olevansa vasemmistopuolue. ”Keskustassa” oleva puolue se ei ainakaan tunnusta olevansa. Lisäksi ”elinvoimainen ja nykyainainen” ei oikein sovi tähän yhteyteen.

  16. Jan Rossi sanoo:

    Tähän sopisi väliin tieto, jonka mukaan Malin presidentti Amadou Touré
    on tänään vieraillut Valkoisessa talossa ja tavannut presidentti Bushin. Bushilla on siis aikaa Malille, vaikka maasta ei ole löytynyt öljyä. Eli Mali kiinnostaa USA:n presidenttiä, mutta Suomi ei, jonka johtajille Washingtonin suurlähetystömme on yrittänyt yli kaksi vuotta jo järjestää matkaa Valkoiseen taloon. Mielestäni Suomen suhteet juuri Bushiin ovat jostakin syystä viottuneet, koska Bush ei halua tavata suomalaisia. Kun USA:n presidentti vaihtuu ensi vuonna, nähtäväksi jää miten uusi presidentti suhtautuu Suomeen.

    http://www.whitehouse.gov/news/releases/2008/02/20080212-1.html

    Jan Rossi

  17. Ollaan vain Martti A. Salo sinuja, sehän on niin “suomalainen” tapakin, kaikki sinuttelee kaikkia. “Elinvoimainen ja nykyaikainen” saattaisi (minähän en tiedä puolueen tarkoitusperiä tänä päivänä) tarkoittaa vitalisuutta ja aktiivia toimintaa siellä missä päätöksiä tehdään. Nykyinen hallitus harjoittaa joo, joo – politiikkaa ja nostaa kätensä pystyyn jos omistajan etu sitä vaatii! (Olin ehkä vähän karkea, mutta tämä on minun näkemys noista käsitteistä.)

  18. Jan Rossi sanoo:

    Esko Aho juuri kertoo uutisissa radiossa, että puutullit veisi maasta 25 000 työpaikkaa. Venäjän puutullit ovat siis aito uhka Suomen metsäteollisuudelle. Mielestäni puutulleissa mitataan tämän hallituksen onnistuminen tehtävässään. Mitä siis hallitus on saanut aikaiseksi Venäjän suuntaan, että puutullit eivät toteudu?

    Jan Rossi

  19. Jan Rossi sanoo:

    Suomen metsäteollisuutta uhkaa vakava kriisi jos Ahon ennustukset toteutuvat. Kauppalehdessä Aho kertoo, että jos puutullit toteutuvat eikä kotimaista puuta saada lisää, maasta katoaa 25 000 työpaikkaa ja viidennes metsäteollisuudesta. Tähän suuntaanko pääministeri Matti Vanhasen hallitus aikoo ohjata maan metsäteollisuuden? Tämäkin asian kanssa levitellään käsiä? Mielestäni tämä hallitus ei ole tehnyt tarpeeksi vaikuttaakseen Venäjään puutullien estämiseksi. Mistä tämä sopulisuus oikein kumpuaa Venäjää kohtaan? Venäjä tuhoaa Suomen talouden selkärangan ja maan hallitus katsoo asiaa voimattomana vierestä. Miksi vieläkin Venäjän rekat saavat ilmaiseksi kuluttaa maamme maanteitä?

    Jan Rossi

  20. Kypsynyt! sanoo:

    Ei hitto, oliko tää suoli24 palsta????

  21. Jan Rossi sanoo:

    Toisaalta Ahon työryhmä esittää veroalea puukauppaan ja metsänhoitoon. Nyt täytyy kysyä, että onko MTK saanut puumerkkinsä Ahon esitykseen? MTK ajaisi Venäjän puutulliuhalla etuisuuksia omalle jäsenistölleen eli metsänomistajille? Kyse siis olisi suorasta tulonsiirrosta metsänomistajille Venäjän puutulliuhan varjossa.

    Jan Rossi

  22. aahoo sanoo:

    Että osaavat yltiökapitalistit vedättää. Saa nähdä milloin laillistetun riiston väline (lue eduskunta) muuttaa veroprogression käänteiseksi? Metsänmyynti verottomaksi jotta tehtaanomistajilta ei jää saamatta “pääoman kohtuullinen tuotto”.

    Venäjän puutullit on veruke. Se pitäisi kaikkien tajuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>