Eero Heinäluoma ilmoitti Turussa SDP:n tulevaisuusfoorumissa, ettei pyri jatkoon puheenjohtajana.
Se oli pommi. Se oli pommi medialle. Se oli pommi SDP:lle.
Päätös herättää ihmetystä. Mitä on tapahtunut? Vielä viime päivinäkin -- loppuun saakka - Heinäluoma suunnitteli täydellä voimalla puheenjohtajakampanjaansa ja kertoi siitä vielä perjantaina piiripuheenjohtajille. Kalkkiviivoilla on tapahtunut jotakin ällistyttävää, jonka tietää vain Heinäluoma itse, ehkä vaimo myös.
Tuliko Turussa mitta lopulta täyteen?
Tiettävästi aivan likilähipiirikin -- Matti Ahde ja Maarit Feldt-Ranta kuulivat asiasta vasta nyt sunnuntaiaamuna. Eli yllätys oli todella totaalinen.
Ihminen, jopa puolueen puheenjohtaja, jos sellaista nyt ihmiseksi on laskettu, kestää vaalitappiosta syntynyttä irvistelyä johonkin saakka, mutta ei määrättömiin, Edessä on lisäksi kunnallisvaalit, jotka SDP viimekertaisen voiton takia häviää todennäköisesti joka tapauksessa, riippumatta siitä, kuka puoluetta johtaa. Miten Heinäluoma olisi sen jälkeen voinut uskottavasti jatkaa puheenjohtajana vielä pari vuotta? Varsinkin, kun Erkki Tuomioja on ollut, Kalevi Sorsa-vainaata siteeratakseni, Heinäluoman jalassa kiinni kuin Tasmanian piru ja arvostellut puoluettaan kaikin tavoin. Miten sellaisessa asetelmassa voisi vaaleihin lähteä? Kisa olisi hävitty valmiiksi sekä etu- että jälkikäteen.
Nyt demarit ovat sitten täydessä ällistyksen tilassa.
Heinäluoman lisäksi puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta luopuu. Saariniemenkadun linnakkeeseen ei jää kuin kasa politrukkeja ja tilien hoitaja. Sitä ei valtionhoitajapuolueessa olekaan nähty. SDP oli sekaisin 90-luvun alussa Pertti Paasion jälkeen, mutta oliko näin sekaisin kuin nyt? Ei ollut.
Ja nyt puheenjohtajapeliin.
Erkki Tuomiojan luulisi nyt olevan vahvoilla. Niinhän sitä luulisi. Nelinkertainen yrittäjä puheenjohtajaksi ja SDP:n yksi näkyvimmistä politiikoista 1970-luvulta (ok, 60-luvulta) uudistaa puolueen? Kuten maailman vahvimman Nallen paras ystävä herra Kilpinen toteaisi: sitä sopii pohtia…
Kun Heinäluoma heitti pyyhkeen kehään, puolueella on nyt oikeasti aito mahdollisuus uudistua.
Se tarkoittaa, että nuoret naiset aloittavat sopulivaellusta muistuttavan joukkohyökkäyksen puolueen johtopaikoille.
Tässä listaa, josta voi ruveta valitsemaan: kansanedustajat Miapetra Kumpula-Natri, Jutta Urpilainen, Susanna Huovinen, Pia Viitanen, Tarja Filatov. Filatovin voisi mainita kahteen kertaan.
Hupaisaa muuten mietiskellä, että haluaako naisten kautta joku muukin valtaa suurempaa. Susanna Huovisen appiukko on Pirkanmaan SD-piirin puheenjohtaja, Jutta Urpilaisen isä on ex-kansanedustaja Kari Urpilainen ja Pia Viitasen mies on SDP:n järjestöpäällikkö. Ja jospa Heli Paasio olisi vielä mukana, niin…
Sitten on kasa hassun hauskoja setiä, joita ei ikinä valita, mutta jotka niin saattavat itse luulla. Varpuhemies Johannes Koskinen, kansanedustaja Kimmo Kiljunen ja kansanedustaja Jouko Skinnari.
Vaan mitenpä olisi ehdokas eduskuntaryhmän ulkopuolelta? Esimerkiksi STTK.n puheenjohtaja Mikko Mäenpää? Mäenpäätä on pohdittu, kansainvälisesti ja ay-poliittisesti kyvykäs henkilö.
Mutta mitä tekee Heinäluoma jatkossa?
SAK:n tehtävistä hän kieltäytyi nyt julkisesti, siis myös uuden teollisuusliiton (jos sellainen nyt koskaan edes syntyy, huonolta näyttää) johtotehtävistä. Uskokaamme miestä.
Tuli muuten mieleen, että kokoomuksen puheenjohtajan paikalta kävelemään pantu Ville Itälä (kok.) lähti europarlamenttiin. Ja siellähän se on Anneli Jäätteenmäkikin (kesk.). EU-vaalit ovat jo ensi vuonna…
Ps. 1.
Tanja Saarelan ansiosta meikämannekin pääsi oikein iltapäivälehtijulkisuuteen. Saarela on ollut tässä ahdisteluasiassa hyvin esillä (ip-lehdet, televisio ja ties mitä), varsinkin siihen nähden, että hän pari kuukautta sitten ilmoitti keskittyvänsä vain valiokuntansa asioihin. Aiheesta ei nyt jaksa keuhkota enempää. Mutta kun hän loukkaantuneena siitä, että hänen alusasumallin urastaan joku jaksaa muistuttaa, kysyi blogissaan ja Ilta-Sanomien artikkelissa, missä toimittaja itse mahtoi olla 20-vuotiaana, niin vastataan: Ilta-Sanomien kesätoimittajana. Olipa pitkä lause.
Ps 2. Eikä tämä muutenkaan häävi kirjoitus ollut. Sen verran tuosta Heinäluoman päätöksestä on yhäti ällikällä lyöty, eli niin sanotusti äimän käkenä.
Ps 3.
Nythän demarit voisivat sen jäsenäänestyksensä tehdäkin. Ainakin se kelpaa yhdelle pj-ehdokkaalle, ehkä nyt myös muille.
Pitäisin edelleen Isä MItroa parhaana ehdokkaana demareiden puheenjohtajaksi; hän on ainakin paljon uskottavampi ihmisenä ja yhteiskunnallisena keskustelijana kuin ex-piispa Ilkka Kantola. Vannoutuneena poikamiehenä Mitro voisi keskittyä täysimittaisesti puheenjohtajan tehtäväänsä, Eduskunnan hississä hän tuskin tuijottelisi naiskansanedustajien kenties törrötteleviä elimiä.
Naisehdokkaista kilvasta muodostuu tasaväkinen Jutta Urpelaisen ja Miapetra Kumpula-Natrin välillä. Tarja Filatovin valinta pitäisi demarit varmasti edelleen oppositiossa. Johannes Koskinen on jo kaksi tai kolme kertaa ennenkin ollut hyvissä ajoin ehdolla puheenjohtajaksi, mutta joka kerta hän on juuri ennen puheenjohtajan vaalia luopunut ehdokkuudestaan. Lyön vetoa, että näin tapahtuu myös tällä kerralla. Johannes on toki huomannut, etä ehdokkuus tuo hänelle runsaasti ilmaista julkisuutta.
Merikukka Forsius loikkasi kokoomuksen yksinkertaisesti siksi, ettei hänellä olisi seuraavissa eduskuntavaaleissa enää mitään madollisuuksia päästä kansanedustajaksi vihreiden listoilta. Nyt hän luottaa siihen, että Sauli Niinistö on tulevissa vaaleissa ehdokkaansa edelleen Uudellamaalla ja että hän pääsee näin helposti Saulin imussa taas Arkadianmäelle.
Jouni Pullin arviot Kataisen talouspolitiikasta olivat aikamoisia hutikuteja ja “musta tuntuu”-heittoja. Vastailen tuonne väliin:
“Hyvä Martti A. Salo – epäilykseni Kataisen talouspolitiikkaa kohtaan johtuu useammasta asiasta, joista seuraavassa muutama:
- hallituksen sotkeutuminen työmarkkinapolitiikkaan, josta seurauksena Tehy-kiista”
Hallitus tavoitteli kunta-alan naisille keskimääräistä parempia prosenttikorotuksia, käytti rahoitukseen ehdollista valtionapua ja onnistui tavoitteessaan. Tehy halusi enemmän ja käytti ammattijärjestönä kaikki keinot saadakseen sen. Siihen sillä oli oikeus. Katainen kuitenkin piti linjansa, eikä taipunut lisärahaan jo annetun päälle Tehy:n vaatimuksista huolimatta. Pisteet siitä Kataiselle. Toinen vaihtoehto olisi ollut kamala. Uusi lisäraha olisi sotkenut tulevat neuvottelut, jos olisi osoitettu että varsinaisesta palkkapöydästä ulkopuolella olevaa hallitusta voi kiristää.
- Kataisen ylioptimistinen käsitys tämän vuoden talouskehityksestä (Katainen syyskuussa 2007: kokonaistuotannon kasvu 2008 yli 3%)
Katainen nojautui syyskuun arviossaan Valtiovarainministeriön kansantalousosaston viralliseen ennusteeseen 3,3 %. Katainen korosti silti koko syksyn ajan, että USA:sta alkaneet epävarmuudet voivat vaikuttaa. Niin kuin nyt vaikuttaa. Uudet arviot laskevat sen verran, mitä USA:n hyytyminen laskee koko euroaluetta.
Heikko, heikko perustelu, Jouni Pullilta.
- suhteellisen korkea ja kiihtyvä inflaatiotahti (tammikuussa 3.8 % eli selvästi yli EKP:n 2%:n tavoitteen ja yli euroalueen keskiarvon) sekä hidastuva talouskasvu (joulukuussa kokonaistuotannon vuotuinen kasvu hyytyi 2.3 %:iin), mikä on vaikea yhdistelmä hallittavaksi
Inflaatio nousi tammikuussa hetkellisesti yli kolmeen prosenttiin ympäristöverojen ja maksujen inflaatiokorotusten seurauksena. Lisäksi mm. öljy-yhiöt nostivat hintoja lähes tuplasti tammikuussa verrattuna veronkorotuksen vaikutuksiin, kun ne imagollisesti saa samaan piikkiin.
Katainen kertoi tämän syksyllä jo ennalta monesti. Koko vuoden inflaatio oli viime vuonna ja tulee tänä vuonna Suomessa olemaan alle euroalueen inflaation. Nämä kertanostot eivät ole pysyvä inflaatiotekijä.
Kokonaistuotannon kasvu seuraa suuressa vientimaassa Suomessa maailmantaloutta ja euroaluetta. Suomen kasvu pysynee tänä ja ensi vuonna prosenttiyksikön euroalueen kasvua korkeampana, mikä olisi hyvä saavutus.
- taantuma ja pörssiromahdukset ovat yhä todennäköisempiä ja tilanteeseen pitäisi puuttua ennakoivasti, mutta hallitus antaa edelleen kansalaisille liian positiivisen kuvan tulevasta kehityksestä
Mitä tarkoitat liian positiivisella kuvalla? Minusta epävarmuuksista on annettu realistinen kuva: Suomessa on ikärakenteen ja suoltosuhteen heikkenemistä lukuunottamatta talouden perusasiat hyvässä kunnossa verrattuna muihin euroopan maihin. Maailmantalouden heilahdukset tietysti vaikuttavat Suomeenkin.
Laman saa aikaan parhaiten alkamalla sitä manaamaan, joka pysäyttää kotimaisen kysynnän. Katainen painotti talouspoliittisista syistä hallitusohjelmassa sovitut menolisäykset ja veronalennukset hallituskauden loppuun, jotta niillä voitaisiin kiihdyttää kysyntää talouden suhdannehuipun ohitettuamme. Nyt nuo reservit ovat edelleen käytettävissä – onneksi!
- talouspolitiikka on siten mielestäni liian reaktiivista ja tilannetta seuraavaa kun sen pitäisi olla aktiivista.
Löysiä hölöpölö puheita. Määrittele mitä tarkoitat.
Maailman talous ja kasvun syklit vaikuttavat meihin eniten. Niiden suhteen aktiivisuus ja reaktiivisuus ovat sama asia, koska Suomen talouspolitiikalla ei voi kumpaankaan vaikuttaa – Niiden vaikutuksia voi oikein ajoitetulla finanssipolitiikalla tasoittaa. Kiristävää finanssi poltiiikkaa (menokuri ja määräperusteiset veron nostot) nopean kasvun aikana JA löysempää finanssipolitiikkaa (julkisten menojen lisäykset ja veronalennusten ajoitus) matalamman kasvun aikana.
Näin Katainen on talouspolitiikkansa perustellut. Minusta se on ollut hyvää ja loogista. Olen kiinnostunut kuulemaan vasta-argumentteja.
Muutaman muun “talouspolitiikan” kritiikkiin en jaksa vastata, kun perustelut eivät edes sivua talouspolitiikkaa.
Luulisin, että Putkavahti on oikeassa Forsiuksen suhteen. Mitä tulee tuhon Ron Jassin pitkään vyörytykseen, yksi asia siinä pitää paikkansa. Katainen on ministeriönsä kansantalousosaston vietävissä. Professori Wiberg on siis oikeassa siinä, että VM:än budjettivaltaa pitää käsissään ministeriön virkamiehet. Miksi siis on Kataisen rooli valtionvarainministeriössä?
Jan Rossi
Martti A Salo
kirjoittaa keskustalaisesta näkökulmasta SDP:n eri puheenjohtajaehdokkaiden kannatuksesta. Minulla on vaikeuksia arvioida kirjoittavatko keskustalaiset ja kokoomuslaiset asiasta objektiivisesti parasta ehdokasta esittäen tai kehuen heikkoa ehdokasta joka ei pärjäisi Vanhaselle tai Kataiselle. Ehkä molempia ennustajia leireistä löytyy.
SDPläisenä kannatan parhaan ehdokkaan valintaa. Olin Heinäluoman kannattaja, nyt paras käytettävissä oleva on Erkki Tuomioja. Lukekaa tämän päivän iltalehden luotettavasti tehty Gallup, jossa on haastateltu peräti 4420 ihmistä. Seuraavassa ehdokkaiden kannatusprosentit, ensin SDP:n jäsenten sitten kaikkien.
Tuomioja 33/29
Filatov 14/11
Koskinen 10/10
Kumpula-N4/4
Urpilainen 3/3
Lisäksi on kysytty Heli Paasion, Pia Viitasen ja Maria G-R sekä Tommy Tabermanin, Antti Kalliomäen, Matti Ahteen, Kimmo Kiljusen, jonkun muun. Näiden kannatus on alle 5% vain Maria G-R kannatus on parempi, Filatovin luokkaa.
Olen iloinen, että suomalaiset ja SDP on saamassa koti- ja ulkomailla pätevimmän henkilön johtoon. Hyvät ennustajat älkää arvioiko Tuomiojaa 1970 luvun mukaan, jolloin hän ainoana demarina vastusti UKK:n poikkeuslakia eikä mennyt edes UKK:n valitsijamiesehdokkaaksi Tuomioja suhtautui hyvin kriittisesti UKK:n liian myöntyväiseen yya-politiikkaan ja Neuvostoliittoon. Tuolloin Ilkka Kanerva ja Paavo Väyrynen olivat Neuvostoliiton kannalla ja Tuomioaja taistolaisten parjaama noske, oikeistolainen. Siis tuolta ajalta on peräisin valtapiirien Tuomiojan vastustus.
Arviokaa Tuomiojaa edellisenä ulkominsterinä, 1990-luvun eduskuntaryhmän puheenjohtajana, Finlandia palkittuna tietokirjailijana, Helsingin Yliopiston historian dosenttina, valtiotieteen tohtorina ja ekonomina. Hän on Lipposen tasoinen kansainvälisen politiikan tuntija ja talouspolitiikan taitaja. Lipposta vierastettiin ja moitittiin aluksi, mutta nyt arvostetaan laajasti eräitä vasemmistopiirejä lukuunottamatta. Erkki Tuomiojan arvostus tulee samalla lailla muuttumaan arvostavaksi kuin Paavon, kun nähdään miten yhteistyökykyinen ja osaava hän on.
Jan Rossi:
“Mitä tulee tuhon Ron Jassin pitkään vyörytykseen, yksi asia siinä pitää paikkansa.”
Heh, on itse asiassa aika koomista kun Jan Rossi leimaa kirjoitukseni “vyörytykseksi”!
Moneen täällä kirjoittaneeseen yhtyen: Rossi ohittaa aina tällaisilla heitoilla asia-argumentit kun ei ole mitään sanottavaa niihin.
Kerrotko minulle Jan milloin viimeksi meillä on ollut valtiovarainministeri, jolla on ollut itsellään suurempaa viisautta arvioida julkisesti talouskasvua eri lukemilla kuin kansantalousosaston huippuvirkamiehillä ja laskentamalleilla? Voin vastata: ei koskaan.
Ministerin tehtävä on tehdä poliittiset johtopäätökset ja linjaukset virkamiehistöltä tilatun ja tuottaman tiedon ja aineiston perusteella.
Sen Katainen on tehnyt mielestäni harkiten ja taitavasti.
Olisi esimerkiksi ollut suuri virhe vaalivoiton huumassa alkaa heti toteuttamaan vaalikamppailussa luvattuja tuloveronalennuksia kesken kovan talouskasvun syklin. Kannattajien ja poliittinen paine tähän varmasti oli. Katainen kuitenkin päätti ajoittaa veronalennukset suhdannepoliittisesti oikein kun kasvu alkaa hiipumaan.
Demarit, siis ne 350 valitsijaa, eivät ole niin fiksuja, että valitsisivat Tuomiojan puheenjohtajaksi; Erkissä ei ole muuta vikaa kuin että hän on aivan liian älykäs ko. tehtävään.
Demarit valitsevat mieluummin opposition kuin näkevät E.T:n puheenjohtajanaan ja seuraavana pääministerinä.
Hyvä Ron Jassi, myönnettäköön, että perusteluni olivat kieltämättä lyhyenlaiset. Kiitos kommenteistasi, joihin pyrin seuraavassa ainakin joiltain osin vastaamaan:
JP: Tehyn kohdalla Kataisen virhearviointi tapahtui jo ennen vaaleja, jolloin hän puheillaan kuoppakorotuksista sai aikaan sen, että lähes kaikki alkoivat vaatia lisää palkkaa, jolla luonnollisesti on inflatoorista vaikutusta. Tämän trendin jatko nähdään kevään vaikeissa palkkaneuvotteluissa.
Ron Jassi: ”Katainen nojautui syyskuun arviossaan Valtiovarainministeriön kansantalousosaston viralliseen ennusteeseen 3,3 %. Katainen korosti silti koko syksyn ajan, että USA:sta alkaneet epävarmuudet voivat vaikuttaa.”
JP: En väittänyt, että Katainen olisi luvun itse keksinyt, mutta mielestäni Kataisen viesti siitä, että Suomen talouskasvulle on edelleen vahvat edellytykset oli ylioptimistinen. Ymmärrän kyllä, että valtiovarainministerin ei kannata suin päin lähteä lamaa manaamaan, mutta Katainen olisi voinut painokkaammin varoittaa kansaa tulevista vaikeista ajoista. Ehkä myös palkkavaatimukset olisi saatu pidettyä tällöin paremmin kurissa.
JP: Hieman kummastusta aiheutti se, että Kuntaliiton rahoitusfoorumin tilaisuudessa Katainen sanoi kasvun jäävän alle kahden prosentin ”mutta STT:n tarkistaessa tietoa ministerin avustajalta varmistui, että kyse oli lapsuksesta ja että valtiovarainministeriö on painamassa lukua alle kolmen prosentin.” (lainaus HS:n artikkelista http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Katainen+arvioi+talouskasvun+j%C3%A4%C3%A4v%C3%A4n+alle+kolmen+prosentin/1135233856407). Toivottavasti lapsuksia ei tule lisää. Voisiko olla niin, että lapsus kuvaa sitä, että Kataisen mielestä talouskasvumme voisi yhtä hyvin jäädä alle 2 prosentin?
Ron Jassi: ”Nämä kertanostot eivät ole pysyvä inflaatiotekijä.”
JP: On luonnollisesti vaikea todistaa, että inflaatio pysyy nykyisessä ennätysvauhdissaan, mutta on myös syitä, jotka puoltavat inflaation pysymistä korkealla. USA:n koronlaskut tuovat paineita euron arvon nousulle, joka taas vaikeuttaisi vientiä. Kun tähän liitetään Euroopan hidastuva talouskasvu ja todennäköisesti taantuma, syntyy paineita EKP:tä kohtaan laskea korkoa, joka taas lisää inflaatiopaineita. Nyt jo Katainenkin pitää inflaation uhkaa pahana. Mutta onko mopo karannut jo käsistä? Energiaveronkorotuksiakaan ei kannata tässä yhteydessä unohtaa, sillä ne ovat yksi lisätekijä, joilla palkkojen ylöshilaustatarvetta voidaan perustella.
Ron Jassi: ”Kokonaistuotannon kasvu seuraa suuressa vientimaassa Suomessa maailmantaloutta ja euroaluetta. Suomen kasvu pysynee tänä ja ensi vuonna prosenttiyksikön euroalueen kasvua korkeampana,… ..”
JP: Tämäkin riippuu mm. siitä, miten osaamme inflaatiotahtiamme laskea. Asia ei muutoinkaan ole mikään itsestäänselvyys.
Ron Jassi: ”Mitä tarkoitat liian positiivisella kuvalla? Minusta epävarmuuksista on annettu realistinen kuva:… ..”
JP: Tässä asiassa olemme yksinkertaisesti eri mieltä Kataisen viesteistä koskien taloudellista tilaamme. Tänä vuonna viestit tulevat luonnollisesti olemaan synkempiä, koska suunta on alaspäin.
Ron Jassi: ”Maailman talous ja kasvun syklit vaikuttavat meihin eniten. Niiden suhteen aktiivisuus ja reaktiivisuus ovat sama asia, koska Suomen talouspolitiikalla ei voi kumpaankaan vaikuttaa – Niiden vaikutuksia voi oikein ajoitetulla finanssipolitiikalla tasoittaa. Kiristävää finanssi poltiiikkaa (menokuri ja määräperusteiset veron nostot) nopean kasvun aikana JA löysempää finanssipolitiikkaa (julkisten menojen lisäykset ja veronalennusten ajoitus) matalamman kasvun aikana.”
JP: Jep, jep, mutta koko homma voidaan ryssiä aivan kotikutoisesti esim. sotkeutumalla työmarkkinapolitiikkaan niin, että palkat lähtevät laukkaamaan, lakot lisääntyvät ja luodaan ilmapiiri, jossa jokainen ajattelee vain omaa hetkellistä etuaan.
JP: Tuloveroalennusten ajoituksella on luonnollisesti suuri merkitys, mutta niiden oikea-aikainen ajoittaminen voi myös olla vaikeaa, jos inflaatio pysyy korkeana ja EKP laskee korkoa.
Ron Jassi on hyvä vaan ja esittelee yhden Kataisen talouspoliittisen linjauksen. Ja samalla voisi esitellä Kataisen tal.linjan. Minun mielestäni linjaa ei ole. On vain rekrytointilinja.
Jan Rossi
“Alexander Stubb on esittänyt, että kokoomus ja keskusta voisivat yhdistyä heti, kun se on vain mahdollista. Hän ei näe näiden porvaripuolueiden välillä kovinkaan suuria eroja. SDP:n ja vasemmistoliiton yhdistymisen puolestapuhujana on ollut mm. Matti Viialainen.”
Jos Stubb haluaa välttämättä samaan puolueeseen Väyrysen ja Takkulan kanssa, niin tervemenoa. Voisin vaikka postata hänelle oheisen linkin sitä varten. http://keskusta.06q12.as.tietotalo.fi/keskusta/jasenyys?Keskusta_Session=2f6bab529f4db3b8181e38a096ef2d95 Jos Kepu ja Kokoomus yhdistyisivät, Kepu voisi siinä jonkin verran kehittyäkin, mutta Kokoomus taantuisi vähintään saman verran. En tajua, miksi jotkut haluavat ajaa Yhtenäinen Venäjä-tyylistä enemmistön dikatuuria Suomeen. Ja mitä Viialaiseen tulee, niin en voi käsittää, miksi hän haluaa liittää uuteen puolueeseensa vanhan kituuttavan taustaryhmänsä, josta hän ja Suvi-Anne Siimes lähtivät kirkuen pakoon. Vihoviimeinen asia, mitä Sdp:n kannattaisi tehdä, on takertua kuihtuvaan ja sisäisten ristiriitojensa kanssa rämpivään laitavasemmistoon.
Martti A. Salo, Skorpioni sun muut ovat mielestäni vetäneet mutkia aika roimasti suoriksi eri puolueiden aatteita ja yhteistyön edellytyksiä miettiessään. Siis jos tarkastellaan politiikan sisältökysymyksiä isoisän aikaisten ennakkoluulojen sijaan, niin todellisuus on paljon moniviivaisempi. Suomalaiset ovat perusolemukseltaan suurimmaksi osaksi ei-vasemmistolainen kansa, mutta johon sosialidemokraattinen hyvinvointivaltioajattelu on juurtunut sitkeämmin kuin ehkä mihinkään muuhun kansaan Euroopassa Ruotsia lukuunottamatta. Paljon parjattujen 60-70-80-lukujen perinnöstä halutaan pitää kiinni ja demareiden saarnaama sosiaalinen oikeudenmukaisuus nousee kysely toisensa perään suomalaisten eniten vaalimaksi arvoksi. Aika paljon se, että Kokoomus tarvitsi historialliseen vaalivoittoonsa historiansa sosialidemokraattisimman ohjelman. Lasse Lehtinen kiteytti asian vastaansanomattomasti: Kokoomus onnistui keksimään eräänlaisen kevytlevitteen sosialidemokratiasta. Kokoomuksen menestys perustui porvarillisen raikkauden ja sosialidemokraattisen välittämisen ideologian yhdistämiseen.
Jos kävisi niin onnettomasti, että Kepu ja Kokoomus yhdistyisivät, sen seurauksista voisi hahmotella ainakin paria mahdollista skenaariota, joista kumpaakaan pidä mitenkään tavoiteltavana:
1) Porvarilliset puolueet muodostaisivat yhdistyessään eräänlaisen (ainakin lähestulkoon) Yhtenäinen Venäjä-tyylisen täysin ylivoimaisen poliittisen voiman, jollaiset ovat aikamoisia kummajaisia missä tahansa länsimaassa. Kaikissa länsimaissa on havaittavissa terve tasapaino eri aatesuuntia edustavien parlamentaaristen voimien kesken. Monissa maissa tämä on toteutunut kahden tasaväkisen kilpailevan puolueen, Suomessa kolmen suurimman puolueen muodostaman keskinäisen konsensuksen kautta. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kolme suurinta puoluetta voitaisiin samantien yhdistää, eiväthän puolueiden keskinäiset erot ole monessa mielessä kovinkaan merkittäviä. Ainakin kun ottaa huomioon, että hallituspolitiikka on ollut 95-prosenttisesti samaa viime vuosina, oli vallassa minkävärinen koalitio tahansa. Sdp:ssä voi olla selkeitä vasemmistolaisia(-kin) aineksia, mutta kokonaisuudessaan kyseessä on mielestäni täysin keskustalainen puolue. Aivan kuten Kokoomuksessa on selkeä oikeisto, mutta yleisilmeeltään puolue on vahvasti sosiaaliliberalismiin kallellaan.
2) Jos Kepu ja Kokoomus yhdistyisivät, sillä voisi olla päinvastaisiakin vaikutuksia. Politiikassa kun 1+1 on harvemmin 2, vaan useimmiten suunnilleen 1½. Porvaripuolueiden yhdistymiset voisivat pakottaa Sdp:n muuntautumaan enemmän USA:n demokraattipuolueen tai Britannian New Labourin kaltaiseksi liikkeeksi, mikä luultavasti johtaisi pitkällä aikavälillä kannatuserojen tasaantumiseen. Kaikkien kolmen viime presidentinvaalien toisella kierroksella on nähty eräänlainen äänestäjien jakaantuminen “demokraatteihin” ja “republikaaneihin”. Yleensä kun ihmisille antaa kaksi vaihtoehtoa, mistä valita, niin 52 prosenttia kannattaa vaihtoehto A:ta, kun taas 48 prosenttia pitää parempana vaihtoehto B:tä. Siinä rytäkässä Vasemmistoliitto menettäisi luultavasti loputkin Viialaisen ja Siimeksen tavoin pragmaattisesti ajattelevat jäsensä demareille, ja puolueen asema eduskunnassa voisi olla vakavasti uhattuna. Pohjoisten alueiden protesti kasautuisi puolestaan Perussuomalaisille, jonka kannatus voisi paisua aika huomattavastikin. Vihreä liitto jakautuisi varmaan aika pahasti kahtia. Osa tekisi varmaan merikukkaforsiukset ja menisi suosiolla porvarillisen lipun alle, kun taas rosameriläiset turvaisivat Sdp:hen. Rkp voisi tuskin olla luisumatta (ehkä jotain Eva Biaudet’n tapaisia yksittäisiä edustajia lukuunottamatta) porvaristoon. Kristillisten osalta tilanne on monimutkaisempi. Osalle porvarikoalitio olisi ilmiselvä valinta, mutta fundamentalistisesti EU-vastaisin siipi voisi tuntea vetoa Soinin porukan seireenilauluihin. Mutta kuten sanoin, luultavasti kahden blokin kannatuserot tasoittuisivat ajan myötä. Nykyisillä eduskunnan voimasuhteilla ei nimittäin vuosikymmenien tähtäyksellä kauhean pitkälle pötkitä, koska kannatus pitää ansaita uudelleen joka vaaleissa.
Mutta kuten jo sanoin, kumpikaan mahdollinen skenaario ei vaikuta millään lailla houkuttelevalta nykytilanteeseen verrattuna. Niinistön on ihan turha lässyttää, että vastakkainasettelun aika on ohi. Ja kissanpaskat, vastakkainasettelun aika on alkanut, ainakin jos jonkinlainen yhdistymisbuumi lähtisi sikiämään. Mille muulle yhdistymisajattelu perustuisi kuin vahvalle vastakkainasettelulle, eräiden “suojautumiselle” toista vastaan?
Olen perinteisesti pitänyt Martti A. Saloa yhtenä tämän palstan fiksuimmista ja analyyttisimmistä kommentoijista, mutta olen sittemmin joutunut jonkin verran pettymään. En ole oikea ihminen valaisemaan Salon motiiveja, kun en niitä itsekään läheskään aina ymmärrä. Joku pätevä psykiatri osaisi ehkä selittää, mistä alitajunnan syöveristä kumpuaa se täysin suhteeton demarikauhu, joka saa jopa Perussuomalaiset tuntumaan miellyttävämmältä lisältä hallitukseen kuin Lipposen, Ahtisaaren, Jaakonsaaren ja Lehtisen puolueen. Ei millään pahalla. Olen mielestäni nostanut esille useita konkreettisia substanssikysymyksiä, joissa esim. Sdp ja Kokoomus ovat toisiaan selvästi lähempänä kuin monet muut puolueet keskenään, mutta mikään ei tunnu menevän tuon paksun filtterin läpi. Mutta annetaan olla sitten. Jos kerran kaunaiset mielikuvat ajavat jatkuvasti kiihkottomiin asia-argumentteihin perustuvan politiikanteon ohi, niin eihän sille kukaan mitään mahda. Mutta silloin ei liikutakaan enää viileän rationaalisuuden, van puhtaasti tunteiden tasolla.
Kun Ron Jassi tietää aina kaikesta kaiken, niin olisi kiinnostavaa kuulla, miten hän kommentoi seuraavaa arviota Kataisen talouspolitiikasta: http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200708056431716_ko.shtml
Silläkin uhalla, että käynnistän hallitsemattoman häväistyspuheenvuoron… Voisiko Jan Rossi korkealta Olymposvuoreltaan valaista meitä mitä on nk.
“yhteiskuntavastuun sosiaalinen politiikka”
Mitkä ovat sen perimmäiset tavoitteet? (visio)
Mitkä ovat keinot ao. tavoitteiden saavuttamiseksi? (strategia)
Miten tavoitteet jalkautetaan ja toteutetaan (taktiikka)
Millä aikavälillä tavoitteiden tulisi toteutua?
Miten tavoitteiden saavuttamista mitataan?
Suosittelen, että et vastauksessasi (jos sellaista muka tulee) käytä poliittisten puolueiden nimiä, negaatiovertauksia nykyisiin linjauksiin, henkilöiden tai toimijoiden nimiä, puhtaita arvauksia tai subjektiivisia hatustavetoja.
Onko sinulla todellisuudessa mitään näkemystä asiasta?
Antti V. – Mielestäni Isokallio kuvaa hyvin Kataisen toimintaa. Kataisen uskottavuus toimia valtiovalrainministerinä meni TEHY-kriisissä. Katainen kaivoi puolueensa vaalistrategian kärjeksi naispalkkaongelman ja tämä uhkasi eskaloitua koko yhteiskuntaa vaarantavaksi työtaisteluksi. Kaiken kukkuraksi Katainen oli ottamassa kunniaa saavutetusta sovusta vaikka viimeiseen saakka väitti, että hallitus ei ollut neuvotteluissa osapuoli.
Jan Rossi
Ettei totuus unohtuisi, palautettakoon mieliin, että vuoden 1987 vaaleissa Sdp säilytti parin prosentin äänikadosta huolimatta asemansa maan suurimpana puolueena. Demareilla oli 56 paikkaa, Kokoomuksella 53 ja Kepu oli pitkä kolmonen 40 paikallaan. Teollisuuden siipien suojassa solmittu kassakaappisopimus oli tökerö yritys saattaa presidentti avuttomaksi ja keskittää valta omille poliittisille taustaryhmille. Yhtä hyvin Kepu, Sdp ja Vasemmistoliitto olisivat voineet ilmoittaa viime vaaleissa, että Kokoomus lisäsi kyllä paikkamääräänsä enemmän kuin mikään muu puolue, mutta kun meillä kerran on eduskuntaenemmistö ja tällainen kassakaappisopimus, niin mitäs virkaa vaalituloksella on. Jos silloin olisi noudatettu parlamentaarista nykykäytäntöä (jossa hallitus kasataan suurimman puolueen puheenjohtajan johdolla), ainoa varsinainen “kauneusvirhe” tapahtui siinä, että tehtävää ei annettu Kalevi Sorsalle, vaan Kokoomuksen Harri Holkerille. On myös sanottu, että Koivisto varmisteli selustaansa seuraavan vuoden presidentinvaaleihin. Mitä uutta tuossa on? Totta kai varmisteli, mutta ei kai kukaan hetkeäkään usko, etteikö Väyrysellä olisi ollut ihan samat aikeet mielessä. Väykän ensimmäisen uroteon oli määrä olla presidentin nöyryyttävä syrjäyttäminen hallitusta muodostettaessa. Se olisi ruuvannut idänkauppaan hurahtaneen teollisuuden hölmöjen öykkärien loputkin rahahanat auki ja pohjustanut Väyrysen omaa tietä kohti presidenttiyttä. Muista en tiedä, mutta omasta mielestäni on parempi, että hallitusta on kasaamassa vaaleilla valittu presidentti kuin epämääräiset teollisuuspiirit. En halua kerskailla, mutta olen lukenut Koiviston presidenttikausista lähes kaiken, mitä kaupalliseen levitykseen on tähän mennessä tullut, enkä sen perusteella allekirjoita yhtään Kepun kaunaisen hovirunoilijan Juhani Suomen teesejä. Lähes kaikki asioissa mukana olleiden arviot ovat tähän mennessä olleet yksimielisiä siitä, että Koivisto fundeerasi ja seurasi asioita, puolusti uhattuna ollessaan omaa reviiriään, mutta oli lähes kaiken varsinaisen vallankäytön suhteen tavattoman pidättyväinen. Totta kai ulkopolitiikka pysyi tiiviisti presidentillä, kuten silloin edellytettiin, mutta muilta osin Suomen väitteillä tuskin on juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Yhteiskuntavastuun sosiaalinen politiikka? Tässä hieman näkemystä. Näen yhteiskuntavastuun sosiaalisen politiikan kärjessä yksilön, ihmisen, jonka yhtenä perustarpeena on saada tehdä työtä kannustavassa ja toimeentulevassa ammatissa. Yhteiskunta luo yksilölle mahdollisuuden saavuttaa ammatillinen osaaminen niin, että yksilö voi työllistää itsensä. Samalla yhteiskuntavastuun sosiaalinen politiikka näkee yksilön monikeskisenä, josta muodostuu tuhansien ihmisten populaatio, jonka kärjessä on monikeskisten työpaikkojen puolustus. Kyse on suomalaisten perustarpeiden, kuten juuri työn puolustamisesta. Mielestäni tämän politiikan strategiana on vaikuttaa kaikissa kansainvälisissä instansseissa niin, että Suomen kansainvälinen kilpailukyky pysyy korkeana. Haasteen tälle muodostaa talouden globalisaation eteneminen. Strategia, kuinka talouden globalisaation aiheuttamiin haasteisiin vastataan on viiden-kymmenen vuoden periodi. Suomen tulevaisuuden haasteita tulisi siis hahmottaa tällä periodilla.
Entä taktiikka? EU:n kaltaisessa järjestelmässä Suomen tulisi pysyä ja hakeutua sellaisiin ytimiin, jossa kyetään vaikuttamaan poliittisen päätöksenteon valtavirtaan. On siis hakeuduttava niihin virkoihin ja asemiin, jossa talouden päätöksiä tehdään. Näin esimerkiksi Luxemburg on toiminut. Suomen on siis pysyttävä kaikissa mahdollisissa ytimissä. Ja miten tavoitteiden saavuttamista mitataan? Yksi mittari on ulkomaisen rahan investointi Suomeen. Suomi on saatava houkuttelevaksi sijoituskohteeksi. Suomeen olisi saatava ulkomaista yritystoimintaa ja sijoituspääomaa. Mielestäni Suomesta voisi tulla Pohjolan Sveitsin kaltainen maa. Vai onko tälläinen mahdotonta?
Jan Rossi
Kun katseli eilisissä uutisissa Ilkka Kanervan kepeän suvereenia; samanaikaisesti eleganttia, mutta ei tärkeilevää asiointityyliä amerikkalaisten kanssa, niin voi tulla vain yhteen lopputulemaan: Erkki Tuomiojaa ei saa missään tapauksessa päästää enää Merikasarmin porteista sisään kuin korkeintaan “Vierailija”-kortti rinnuksilla. Vai voiko joku kuvitella, että mahdollinen tuleva presidentti, republikaanien John McCain olisi lohkaissut kiireisestä aikataulustaan sopivan välin Tuomiojan tapaamiselle? Hiukan epäilen. Että loistavaa, loistavaa herra Kanerva!! Lisää tällaista kiitos!
Antti V. – Ihan miten vaan, mutta minua Kanerva ei vieläkään vakuuta. Kanerva voi yrittää pestä itseään suomettumiskaudesta puhtaaksi vaikka kuinka, mutta uskottavaksi ulkopoliitikoksi mielestäni Kanervasta ei vieläkään ole.
Tilanne nimittäin on se, että jos kylmä sota olisi edelleen pystyssä, Kanerva sukkuloisi parhaillaan idässä ja tekisi siellä itseään tykö. Eli Kanerva toimii mielestäni ajassa ajan tavalla. Tämä vaan ei ole johdonmukaista toimintaa. Johdonmukaiseksi Kanervan toiminnan tekee se, että hän avoimesti kertoo olleensa 1970-luvulla väärässä. Tuure Junnila oli oikeassa.
Jan Rossi
“Hänellä on kuitenkin valitettavasti menneiden aikojen virhetulkintoja toistavia vastustajia, joihin Antti V kuuluu tällä palstalla. Antti V:n parjaus ei kuitenkaan objektiivista tarkastelua kestä. Voin niihin kaikkiin vastata asiallisesti, mutta silloin hänen tulee ilmoittaa oikea nimensä. Puskasta ampuminen ei ole rehtiä.”
Onko “demariveteraani” kenties oikea nimesi?
Ensin kiitoksia kaikille, Demariveteraanille, Antti V:.lle, Jouni Pullille, jotka kommentoitte kiitettävästi kirjoituksiani. Mitäänsanomattomia kirjoituksia ei koskaan kommentoida, ei myönteisesti eikä kielteisesti. Erityiskiitos Antti V:lle: ”Olen perinteisesti pitänyt Martti A. Saloa yhtenä tämän palstan fiksuimmista ja analyyttisimmistä kommentoijista.” –tosin suosittelet myöhemmin minulle ”pätevää psykiatria”. Koska kuitenkaan nämäkään asiat, mistä kirjoitetaan ovat niin vakavia, niin uskon sen kuuluvan huumoriosastoon. Demarikauhua minulla ei ole, kaunaa ehkä jonkin verran, tuskin kuitenkaan vihaa. Kaiken tämän alkulähde on näissä ”tunkkaisissa” suomettuneissa 70- ja 80-luvuissa. Niistä olen jo kirjoittanut. Toinen syy on viime presidentin- ja eduskuntavaalien tapahtumat, lähinnä SDP:n toimesta tapahtunut Niinistön ja kokoomuksen törkeä mustamaalaus. Tämän perusteella en pidä SDP:tä parhaana kokoomuksen hallituskumppanina. Vaikka kannatan porvariyhteistyötä, porvarihallitusta, en kuitenkaan varsinaisesti kannata puolueiden yhdistymistä. Seuraukset voivat olla esittämäsi mukaiset. Olemme olleet ja olemme kaikista asioista 90 prosenttisesti samaa mieltä. Se 10% on sitten se porvarihallitus/sinipuna-akseli. Uskoisin, että tämän asian suhteen viestini on mennyt perille eli pitäydyn tämän jälkeen tässä 90%:n osuudessa
Voisin ehkä selventää puoluenäkemyksiäni sen verran, että on olemassa monia yksittäisiä kepulaisia joiden elämäntyölle annan täyden tunnustuksen, mutta en erityisemmin välitä Keskustasta puolueena. Vastaavasti on paljon sellaisia demarivaikuttajia, joita en voi sietää, mutta arvostan siitä huolimatta Sdp:tä puolueena. Sama koskee Kokoomusta. Jos ei löydä hyvää, pitää kannustaa pienintä pahaa. Mielestäni sinipuna on moderni eurooppalainen vaihtoehto, mutta osittain nämä ovat makuasioita. En silti lähtisi leimaamaan mitään koalitiovaihtoehtoa “luonnottomaksi” vain siksi, ettei siitä henkilökohtaisesti sattuisi perustamaan. Vinkki, vinkki… Sen myönnän, että olen ollut useimmissa asioissa kanssasi samoilla kuin eri linjoilla.
Vastustin kyllä Väyrystä ja keskustaakin 80-luvulla ja pidin 1987 sinipunaa hyvänä asiana lähinnä siksi, että kokoomus sai katkaistua yli 20 vuotta kestäneen oppositiokautensa. Keskusta ei todellakaan miellyttänyt silloin lähinnä Väyrysen takia. Ajattelin, niin kuin monet muutkin 1988 presidentinvaaleissa, että ”kannatetaan Koivistoa äänestämällä Holkerin valitsijamiehiä”. Tärkeintä oli se, ettei ainakaan Väyrysestä tulisi presidentti ja hänen kannatuksensa olisi mahdollisimman pieni. Olen pitänyt myös kohtuullisissa määrin vielä 90- luvun SDP:n ja kokoomuksen yhteistyötä hyvänä asiana ja monia hyviä tuloksia saavutettiin silloin. Mutta jokaisella on ”motiiveja, joita ei itsekään läheskään aina ymmärrä.” Syitä kyllä olen esittänyt jonkin verran näihin motiiveihin. Varsinkin myöhäisen illan tai yön tunteina tulee joskus liioiteltua ja kärjistettyä asioita.
******ASIAN SIVUSTA******
Jacob aselupien vastustaja Söderman on huolissaan liian “lepsusta lupakäsittelystä”? Hänkö tilasi “uutiset Orimattilasta” muutama päivä sitten? Olihan hän junttikylän vt. vallessanni 1964. Poliittista peliä kaikki tyynni.. peliä vain!
Tiedoksi Södermanille, että erittäin vaarallisen taljajalkajousen voi edelleen tilata (ilman lupia) postimyynnistä, nuolineen päivineen ja alle 300 euron hintaan!
Setä Arkadian blogin parhaimpia puolia on minusta se, että tässä blogissa otetaan reilusti kantaa sekä Timo Haapalan alustukseen että kommentoijien mielipiteisiin sen sijaan että syyllistyttäisiin pelkästään omien mielipiteiden esittämiseen ja niiden erinomaisuuden puolustamiseen. Tässä blogissa haluaa myös kirjoittaa hieman rohkeampia aavistuksia, jotka voi reilusti myöhemmin todeta olleen aina silloin tällöin myös virhearviointeja. No, ainakin minä olen vuoden kommentoinnin jälkeen todennut itselleni, että välillä tuntee olleensa myös väärässä ja muiden kommentaattorien ansiokkaan johdatuksen ansioista olen pystynyt kehittämään ymmärrystäni monissa asiossa (esim. SDP:n epäonnistuneen TV-mainoksen suhteen viime vaaleissa, joka minusta oli hauska, mutta ilmeisesti liian kova pala monille muille; minusta se on vieläkin varsin kesyn oloinen pohjautuen arvomaailmani erilaisuuteen ulkomailla asumisen johdosta). Toisaalta olen havainnut myös, miten usein ajatuksemme ovat hyvin lähellä toisiaan puoluekannasta riippumatta, mutta silti “hienosääädössäkin” riittää keskusteltavaa, koska usein pienetkin detaljit voivat kääntää asiat päälaelleen.
Koska tässäkin blogissa monet haluavat, varmaankin täysin ymmärrettävistä ja yleisesti hyväksyttävistä syistä, kirjoittaa nimimerkillä, voisi olla kuitenkin mielenkiintoista tietää, minkä alan toimijoita olemme siviilissä tai minkä alan koulutuksen olemme saaneet tai missä politiikan asioissa tunnemme olevamme vahvimmillamme. Tämä on vain ex tempore ajatus ja sitä lienee tarve kehittää enkä missään nimessä toivo, että nimen tai nimimerkinperään vaadittaisiin koulutusta, ammattia tms. Jollakin tapaa identifiointia voisi ehkä kuitenkin kehittää, vaikka meille vakiokirjoittajille sillä ei suurta merkitystä olisikaan. No, tulipa kirjoitettua tämäkin ajatuksen poimu. Ampukaa saman tien alas, jos se mielestänne on ilmaisuvapautta jotenkin rajoittava tai karsinoiva tai muutoin blogin kehitystä väärille poluille vievä. Pointtini on se, että Setä Arkadian blogi on nyt niin hyvässä kuosissa, että pitäisi ottaa riski tehdä siitä vieläkin parempi.
“Koska tässäkin blogissa monet haluavat, varmaankin täysin ymmärrettävistä ja yleisesti hyväksyttävistä syistä, kirjoittaa nimimerkillä, voisi olla kuitenkin mielenkiintoista tietää, minkä alan toimijoita olemme siviilissä tai minkä alan koulutuksen olemme saaneet tai missä politiikan asioissa tunnemme olevamme vahvimmillamme.”
Ei mikään pöllömpi ajatus sinänsä. Olisihan sitä ihan kiinnostavaa tietää joitakin summittaisia perustietoja, kuten asema, ikähaarukka tms.
Hyvä Antti V., älä nyt käsitä seuraavaa kommenttiani tyrmäävänä kritiikkinä ja kiitos suopeasta suhtautmisesta ideaani, vaikka sen toteuttaminen tuottaisikin Timo Haapalalle harmaita hiuksia. Jos me kirjoittaismme mukaan asemamme, niin irvileukojen myötä tässä blogissa voisi kohta olla useampikin “kenraali”, “kaupunginjohtaja”, “johtava virkamies” jne. Mutta ikähaarukka kieltämättä kertoisi jo paljon. Niin tässähän tulee kyseeseen myös valehteluaspekti, mikä aivan varmasti tulee disinformaation mukana lisääntymään kunhan puolueet ja yritykset ymmärtävät nykyistä enemmän käyttää ns. vapaita ja nimettömiä mielipiteitä sekä kanavia hyväkseen. Esim. YouTubesta voi ottaa mallia.
Jouni P. ja muut samanmieliset.
Mielipiteeni ja alasampumiseni esittämääsi ajatukseen:
N-i-m-i-m-e-r-k-k-i tarkoittaa a-n-o-n-y-m-i-t-e-e-t-t-i-a.
Ei luulisi olevan kovin vaikeata käsittää. Anonymiteetti saattaa jopa joillekin ihmisille tarkoitta halua suojella muutakin kuin nk. nimeään. Kaikki meidät voi totalitäärisessä yhteiskunnassa jäljittää ip-avaruudessa mutta minkä *helvetin* takia kukaan haluaisi (facebook-idiootit poislukien) levittää itsestään uudelleenkäytettävää tietoa nettiin?
Jos haluat rakenta demografiaa kokeile stat.fi:tä, saat sieltä hieman paremman ja kattavamman otoksen.
Ymmärrät sentään kaiketi aikuisena ihmisenä, että huolimatta räkälehtien viitteistä tämän blogin y-h-t-e-i-s-k-u-n-n-a-l-l-i-i-s-e-s-t-i- v-a-i-k-u-t-t-a-v-a painoarvo on absoluuttisesti sama viivi (whatever) avellanin blogin kanssa. Ahterin nuolemisellakin kai on rajansa… eikö vain?
Luulevatko tänne kynäilevät hahmot todellakin *vaikuttavansa* yhteiskuntaan jollain tavalla vaallien ulkopuolella…? Herätys, pahvit… elämme maailman naurettavimmassa yhteiskuntamuodossa – demokratiassa – jossa ainoastaan vaaleilla on merkitystystä. Muu on PR:ää.
Kiitos Wotanin on sentään markkinatalous joka kävelee tämän naurettava pelleilyn ylitse… sosiaalisesti ymmärtävä… whatevethefuckingever…
Ai niin… Haapalan sepityksen alkup. aiheeseen:
Who fucking cares. Social democracy is dead.
p.s. JR. koeta seuraavalla kerralla vastata muihinkin kuin VISIO-kysymykseen ja siihenkin esitettyyn kysymykseen. Vinkki: visio pyritään tyypillisesti ilmaisemaan yhdellä virkkeellä.
Pahvi.
A Talk on katsottu ja eilisessä ohjelmassa Kumpula-Natri ja Urpilainen jännittivät esiintymistään aivan liikaa. Ovatkohan he hyppäämässä liian suuriin saappaisiin? Tilanne on se, että jos joku pyrkii SDP:n kaltaisen puolueen johtoon, puheenjohtajaehdokkaan pitäisi kyetä esittämään edes jonkinlainen agenda puheenjohtajakaudelleen. En usko, että Kumpula-Natri tai Urpilainen sellaista kykenevät esittämään. He ovat liian kokemattomia Tuomiojan ja Filatovin rinnalla.
Jan Rossi
A Talkin perusteella vain Erkki Tuomioja läpäisi pääministeriseulan. Jutta Urpilainen on selvästi nousemassa valtiomiesluokkaan. Tarkoituksella sanoin “mies”- Hän nimittäin kohoaa selvästi pelkän naisnäkökulman yläpuolelle! Suomalaiselle poliitikolle kovin harvinaisen – karisman – avulla.
“Jutta Urpilainen on selvästi nousemassa valtiomiesluokkaan.” Käsittämätön lausunto, sillä Urpilainen ei ole tähän päivään mennessä toiminut edes ministerinä. Valtiomiesluokkaan noustaan kyllä valtioneuvoston tai puhemieskorokkeen kautta. Sukupuoliko on määre valtiomiesluokkaan?
Jan Rossi
Kyllä minä pelkästään karismaa tarkoitan ja tulee mieleen lähinnä Angela Merkel. Siis potentiaalia Rossi!
Siis Jutta Urpilaisesta tulee mieleesi Angela Merkel? Mielestäni tuo rinnastus ei toimi millään tavalla. Urpilainen on riviedustaja, ei omaa kokemusta hallituksesta, eikä mielipiteet vakuuta. Urpilaisen EU,- NATO,- ulko,- työmarkkina,- sosiaali,- ja muista linjoista ei tiedetä. SDP:lle Urpilainen on kirjoittamaton kortti. Mielestäni Urpilaisen toiminnassa ei ole ennustettavuutta.
Jan Rossi
eipäs juupas – jos minä sanon intuitiivisen näkemyksen Jutasta, etkä Sinä sitä nää, niin so what! Joka tapauksessa Jutta ylittää telaketjufeminismin ja sitä arvosta!
Niin, mutta nyt valitaan yhden Suomen suurimman puolueen puheenjohtajaa ja mahdollista pääministeriä. Urpilaisella ei ole laajaa kansainvälistä kokemusta. Urpilainen näyttää toimineen kansainvälisissä kansalaisjärjestöissä vain kansainvälisen Eurooppa-liikkeen valtuuston jäsenenä ja Euroopan demarinuorten ja opiskelijoiden kattojärjestön ECOSY hallituksen jäsenenä 1998-1999. Näilläkö eväillä pitäisi lähteä puolustamaan Suomen etuja EU:ssa ja johtamaan Suomen EU-politiikkaa? Pääministeri nimittäin johtaa Suomen EU-politiikkaa. Haloo demarit!
Jan Rossi
Olisin samaa mieltä Tarmo Viitaluoman kanssa. Ehkäpä termi “on nousemassa valtiomiesluokkaan” on vielä tässä vaiheessa Jutta Urpilaisen kohdalla ylisana, mutta kyllä tässä naisessa on synnynnäistä karismaa. Tässä mielessä hän muistuttaa hieman Jyrki Kataista. Tarja Filatov ei ole karismaattinen henkilö, eikä hänestä sellaista todennäköistä koskaan tulekaan. Mutta hän ahkera, yhteistyökykyinen ja pystyvä poliitikko, joka panee Erkki Tuomiojan vielä ensi kesän puoluekokouksessa tiukoille.
OLen Jan Rossin kanssa eri mieltä siitä, miten Urpilainen ja Kumpula-Natri menestyivät A Talk-ohjelmassa. Minusta he menestyivät hyvin ja Urpilainen jopa erittäin hyvin. Urpilaisen esiintymisen nähtyäni olen valmis muuttamaan aikaisempaa käsitystäni siitä, ettei hänestä olisi SDP:n puheenjohtajaksi. Sanoisin A Talkin jälkeen, että Urpililaianen olisi paras vaihtoehto demarien uudeksi puheenjohtajaksi, vaikka olen aikaisemmin nähnyt Tuomiojan ylivertaisena ehdokkaana.
Jos demarit valitsisivat Tuomiojan tai Filatovin puheenjohtajaksi (Koskisen olen jo jättänyt kokonaan pois laskuista, kun hän ei “Hämeen hitaana” ehtinyt edes keskusteluun mukaan), niin demarien politiikka olisi Tarja Halosen politiikan jatke. Ainakin Tuomioja jatkaisi Halosen ulkopoliittista linjaa ja älytöntä “solidaarisuuspolitiikkaa”, jossa kaikilla aloilla, muun muassa elinkeinopolitiikassa, tulee jatkaa valtion holhouspolitiikkaa, josta Kemijärvi- kannantto oli hyvä esimerkki. Yksinkertaisesti tällainen holhousmenttaliteetti ei sovi enää 2000-luvun alun poliittiseksi linjaksi.
Tuomioja tähtää ilmiselvästi seuraavaksi pääministeriksi, mikä on sinänsä oikein. Epäilemättä Tuomioja tähtää myös Halosen seuraajaksi, mikä myös on sinänsä oikein. Mutta, mutta! Toteutuvatko Tuomiojan suunnitelmat? Katson, etteivät ne voi toteutua, koska hänen poliitinen linjansa on jämähtänyt 1960 – 70 luvuille, eikä hän pääse siitä irti, vaikka onkin ylivertainen tiedoiltaan ja kokemukseltaan
Tietysti voidaan sanoa, että demareita äänestävien ikärakenne on sellainen, että myös heitä äänestävät ovat valtaosin vanohja ja/tai keski-ikäisiä, mutta ei nuoria, kuten äskettäinen tutkimus osoitti, ja sen vuoksi Tuomioja tai Filatov olisi mitä mainioin valinta. Haluaisin kuitenkin, että myös SDP:n puheenjohtajan valitseva puoluekokous, joka epäilemättä on myös valtaosin keski-ikäisistä koostuva, ei kuitenkaan menisi siihen halpaan, että valitsisivat menneisyyttä, vaan tulevaisuutta edustavan puheenjohtajan.
Kun edellisessä kirjoituksessani halusin tuoda esille, että valtiojohtoon eli pääministeriksi tai ministeriksi yleensäkin tuleminen on erittäin vakava paikka, eikä kenen tahansa käsiin kansa usko näitä tehtäviä, tarkoitin sillä sitä, etteivät demarit voi valita puheenjohtajakseen ns. puskista tulevaa mitään mitäänsanomatonta nuorta -joksi näyttää pyrkivän vain naisia-, joka ilmoittaa, että “kännykkääni on tullut niin paljon viestejä, että minun on nyt asetuttava sen vuoksi ehdokkaaksi”, vaan asettuminen ehdokkaaksi on tapahduttava vakavan ja erityisesti kriittisen harkinnan jälkeen. Ei mitään suurta puoluetta voi “kaapata”, vaikka media näyttäisi sitä toivovankin.
Kun katselin Urpilaista A Talkissa, tulin siihen tulokseen, että hän olisi ainakin tähän asti ilmoittautuneista ehdokkaista paras valinta demarien uudeksi puheenjohtajaksi . Hän on tuore mediakasvo, joka voi hyvinkin johdattaa demarit seuraavissa vaaleissa pääministeripuolueeksi.
Mutta onko Urpilaisella sellaista paloa, kuten Kumpula-Natrilla näyttää olevan, että hän selviäisi pääministerinkin tehtävistä. Nyt nähdyn perusteella epäilen sitä! Olisiko Kumpula-Natri kuitenkin siitä syystä parempi valinta kuin Urpilainen? Uskon, että nämä kaikki seikat tulevat punnituiksi, kun ehdokkaita demarikentässä ennen puoluekokousta arvoidaan.
ps. Isö Mitron osalta sanoisin, etten olisi niinkään varma, mihin “Isä” katseensa Eduskunnan hississä suuntaisi, koska olen lukenut jostakin lehdestä, että jo Isä Mitron isällä, joka oli myös ortodoksi, oli 11 lasta ja ortodoksina “Isäkin” voinee nauttia elämän iloista siinä missä jäykät luterilaisetkin. Samaisen tiedon mukaan Isä Mitro nauttii Ferrarin vauhdista ja käyttää auton väriin sopivia sukkiakin. Tämä väri kyllä sopisi demareille, koska kaikki ilmoittautuneet naisehdokkaatkin ovat ryhtyneet käyttämään kun yhdestä sopimuksesta tulipunaista pleiseriä televisioesiintymisisssään.
Sen sijaan jos demarien puheenjohtajaksi valittaisi katolisen kirkon jäsen, niin silloin voitaisi “kenties” olla lähes varmoja siitä, ettei ainakaan virallisesti tapahtuisi seksuaallista häirintää hänen taholtaan ja ehkä Eduskunnan seksiä huokuva ilmapiiri vähän rauhoittuisikin, eikä “arvoisien” kansanedustajien aikaa menisi turhan paljon kantelujen kirjoittamiseen tai sairauslomien pitämiseen
Skorpioni – Mielestäni demarien kannattaa katsoa kokemukseen ja siihen vastuuseen mitä pääministeriltä vaaditaan. Jos Urpilaisesta tulisi puheenjohtaja, hänestä mahdollisen SDP:n vaalivoiton kautta voisi tulla PM, johon en valitettavasti usko. SDP voi kokeilla samaa kaavaa, jota kepu yritti Jäätteenmäellä, mutta se kokeilu päättyi kepun kannalta murheellisesti. Hallitus kaatui jo 69 päivässä. Mielestäni Urpilaisen tulevaisuus politiikassa on mitä loistavin. Urpilainen voisi hankkia kokemusta seuraavassa hallituksessa puheenjohtajaksi vaikkapa valtiovarainministerinä. Mielestäni Urpilaisen toiminta pitäisi testata käytännössä. Pelkkä sukupuoli ja imago eivät voi pätevöittää ketään pääministeriksi. Jos asia olisi näin, silloin kuka tahansa sopivan imagon omaava voisi ilmottautua SDP:n puheenjohtajaehdokkaaksi.
Jan Rossi
A-talkin keskustelussa nousi kaksi kandidaattia ylitse muiden eli Erkki Tuomioja ja Jutta Urpilainen. Tuomiojasta huokui jälleen kerran asiaosaaminen, ammattitaito, syvällinen ymmärrys pohjoismaisen hyvinvointivaltion tärkeydestä sekä siitä, että puolueen pitää uudistua laajasti ja syvästi eikä vain puheenjohtajaa vaihtamalla.
Jutta Urpilainen yllätti minut selkeäsanaisuudellaan ja kypsyydellään sekä ennen kaikkea karismallaan. Urpilainen tulee menemään vielä pitkälle, vaikkei vielä näissä vaaleissa korkeimmalle korokkeelle yltäisikään.
Ohjelmassa menestyi mielestäni huonoiten toimittaja Päivärinta, joka sortui turhaan päällepuhumiseen ja välihuomautuksiin.
Jouni Pulli – Eilisessä ohjelmassa ylitse muiden nousivat Tarja Filatov ja Tuomioja. Filatov oli itse rauhallisuus. Mitkään tuulet eivät heivauta SDP:tä jos puolue valitsee johtajakseen joko Tuomiojan tai Filatovin.
Jan Rossi
A-talk: Kun jälleen kerran, ulkopuolinen näkee asiat parhaimmin: Jari Tervo ilmaisi ohjelmassa parhaiten mistä on tällä kertaa kyse. Filatovilla on rasitteena 8 vuoden ministerikokemus ja SDP:n aikaisemmat järjestötehtävät ja ei karismaa. Tuomioja taas edustaa juuri sitä, mitä nykypäivän SDP on. “Kuusikymppinen, harmaa mies.” Jos SDP haluaa todella uudistua ja voittaa vaaleja, niin hänenkin mukaan joko Urpilainen tai Kumpula-Natri pitäisi valita. Etuna on se, ettei heillä ole mitään vanhoja ”rasitteita”, uusia, raikkaita kasvoja, uudistajia, nuoria naisia. Tärkeintä on, miltä SDP:n imago ja sen keulakuva näyttää ulospäin, onko SDP radikaalisti uudistunut, nuorentunut ja muuttunut. Skorpioni on oikeassa, Filatov tai Tuomioja olisivat vain Halosen holhouspolitiikan jatke, vanhaa SDP:tä.
Se on kyllä kummallista, että mitä enemmän SDP:n ”sisälle” mennään, tuntuu että sitä huonommin ymmärretään, mistä on kyse: SDP:n kannattajat, SDP:n jäsenet, järjestö- tai puolueaktiivit, puoluekokousedustajat, SDP:n johtohenkilöt. Puoluekokousedustajat ja johtohenkilöt ovatkin tätä vanhaa, korkeintaan keski-ikäistä porukkaa. He eivät elä nykyajassa tai eivät sitä ymmärrä. He keskittyvät ”paikkaamaan vanhoja, risaisia punalippujaan”. Täysin ulkopuolinen politiikan ”harrastaja” tai seuraajakin tuntuu tietävän paremmin.
Jos Filatov valitaan, en viitsi edes seurata tulevia vaalikeskusteluja tai ainakin ”pikakelaan” hänen osuutensa pois, jos otan nauhalle, Tuomiojan mielipiteet ja sanomiset ovat tulleet tutuksi jo vuosikymmenten aikana eli siinä ei olisi ainakaan mitään uutta. Hänen pitkät argumenttinsa ja selityksensä ovat jo suorastaan uuvuttavia. Jos puheenjohtajana olisi Kumpula-Natri tai Urpilainen, seuraisin keskusteluja suurella mielenkiinnolla. Parhaiten ja vakuuttavammin pärjäsi keskustelussa mielestäni Kumpula-Natri. Hän katsoo eteenpäin, tulevaisuuteen, tuntuu ymmärtävän myös kokonaisuudet, ei vain SDP:n näkökannalta, ei edusta SDP:n ummehtunutta, vanhaa politiikkaa. Olisi kaikilla avuillaan myös uskottava pääministeriehdokas ja pääministeri. Herätkää SDP:läiset, eläkää nykyajassa.
Martti A. Salo – Jos kokoomuksen puheenjohtajaksi valittaisiin Hemmingin kaltainen mediapersoona, miten hienoakaan olisi olla kokoomuksessa. Hemmingin kaltaiset nuoret naiset edustavat uudenlaista kokoomuslaisuutta. Uusi, nuori nainen antaisi kokoomukselle aivan uudet kasvot. Kaipaan uudistuvaa kokoomusta.
Jan Rossi
Onko Päivärinta Ylen kaikkien aikojen huonoin toimittaja? Martti A Salolle kysymys: Minkäs ikäinen Te olette?
Tälle hallitukselle koittaa Lapissa ankeat ajat. Keskustaa uhkaa tappio Lapissa sen takia, että Vanhanen on hylännyt lappilaiset. Tämän vuoksi Kemijärven kansanliike valmistautuu asettamaan mahdollisesti omat ehdokkaansa vaaleihin. Näin kertoo aamun HS. Tämän hallituksen eväät on syöty Lapissa ja pian ne ovat syöty koko maassa. Mielestäni Katainen ja Vanhanen voisivat jo nyt heittää pyyhkeensä kehään ja erota tehtävistään, jotta maahan saataisin uskottavampi hallitus puolustamaan työpaikkojamme.
Jan Rossi
Esko-Juhani Tennilä ( VAS)
“Arvoisa puhemies! 2 000 miljoonaa euroa liikevoittoa, 2 000 työntekijää ulos lopputiliin, joista 650 Suomessa. Näin toimii TeliaSonera. Valtio on merkittävä omistaja edelleenkin tässä yhtiössä, ja kysymykseni on:
Vastaako TeliaSoneran toimintalinja Suomen valtion näkemyksiä? Täsmällisemmin, minkälaista omistajaohjausta te olette tässä tapauksessa harjoittaneet TeliaSoneran johdossa istuviin suomalaisiin valtion edustajiin?”
Leena Luhtanen (SDP)
“Arvoisa puhemies! Suomalaisten omistajaohjausta rajoittavat TeliaSonera-yhtiössä niin kuin muissakin pörssiyhtiöissä osakeyhtiölaki ja myös valtioneuvoston tekemä periaatepäätös hyvästä hallintotavasta ja ylipäätään kaikki, mikä liittyy yritysten hyvään hallintotapaan ja tähän liittyviin asioihin. Voin sanoa näin, että totta kai valtiovalta lähtee näissä toimenpiteissään siitä, että valtio toimii hyvän työnantajan periaatteiden mukaisesti ja hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti.
Nyt on kuitenkin asia niin, että esimerkiksi hallitus muutti omaa omistajaohjausperiaatettaan osakeyhtiölakia vastaavaksi siten, että esimerkiksi merkittävistäkään irtisanomisista ei saa eikä pidä informoida omistajia, ei suuria eikä pieniä, etukäteen. Toisin sanoen meitä rajoittavat omistajapolitiikassa, omistajaohjauksessa monet säädökset, jotka koskevat pörssiyhtiötä. Tätä irtisanomisten määräähän ei vielä tiedetä. On kyse itse asiassa 650 työtehtävästä Suomen puolella. Lopullista henkilöstömäärää, mitä se henkilöstön irtisanomisena tarkoittaa, ei vielä tiedetä, koska tästä lähtien alkavat juuri yt-neuvottelut ja se on täysin yhtiön omaa operatiivista toimintaa. Toki pyrimme siihen ja valvomme sitä, että kaikki tapahtuu näissä yrityksissä hyvän henkilöstöpolitiikan mukaisesti, ja lähtökohta on se, että valtio toimii hyvänä työnantajana, mutta yhtiön operatiiviseen toimintaan emme voi puuttua.
Arvoisa puhemies! En minä niin sanonut, ettei se mitenkään kuulu. Sanoin niin, että joudumme toimimaan voimassa olevien lakien mukaan, hyvän hallinnointitavan mukaan ja tämä koskee erityisesti ja korostetusti pörssiyhtiöitä. Voin sanoa tietysti sen, että joka ikinen irtisanottu tapaus on erittäin ikävä, mutta valtiovalta ei voi puuttua, vaikka se on iso omistaja 14 prosentilla, tähän kokonaisuuteen millään tavalla sen suhteen, kuinka monta henkilöä sieltä irtisanotaan, koska yhtiö itse tekee nämä tuotannolliset ja taloudelliset ja toiminnalliset ratkaisunsa. ”
Näköalatonta, tahdotonta, passiivista, vastuutonta jnejne adjektiiveja riittää
Milläköhän logiikalla sosialistidemarit hyväksyivät Teliasoneran irtisanomiset, mutta nyt eivät hyväksy samanlaista politiikkaa hallitukselta?
Olen samaa mieltä kuin Skorpioni sinä, että Urpilainen ja Kumpula-Natri olivat positiivisia yllätyksiä A Talkin eilisessä ohjelmassa. Asiakysymykset tuntuivat olleen heillä hyvin hallinnassa ja kumpikin on ns. uusi kasvo, jolla on myös riittävästi karismaa puheenjohtajaksi. Totta toki on se, että kun kumpikaan heistä ei ole aiemmin ollut ministerinä, heillä ei ole vielä nyti pääministeriltä edellytettäviä valmiuksia. Mutta nyt ei ollakaan valitsemassa pääministeriä, vaan SDP:n puheenjohtajaa. Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa kolme vuotta ja 2-3 vuodessa Urpilainen tai Kumpula-Natri puheenjohtajana ehtii kyllä hyvin kouliintua myös pääministerikisaan. Filatov on tehtävään liian pehmeä ja hän ei vakuuttanut ollessaan kahdeksan vuotta ministerinä. Tuomioja on tällä hetkellä pätevin, mutta seuraavien eduskuntavaalien aikana hän on jo 64 vuotias. En usko, että Tuomiojan johdolla demareista voisi tulla suurin puolue ja pääministeripuolue.
Kumpula-Natrin jonkinlaisena rasitteena on hänen liian pitkä sukunimensä; pelkkä Kumpula riittäisi; miksi kuljettaa mukana miehensä – ja vielä kokoomuslaisen (!) Natrin nimeä? Kumpulan kannalta puheenjohtajan vaali on huonoon aikaan sikäli, että hänen toinen lapsensa syntyy samoihin aikoihin.
Martti A Salo ja Skorpioni
kirjoituksenne viittaa siihen, että toivotte SDP:n puheejohtajaksi kokematonta henkilöä, joka ei pärjää Vanhasen ja Kataisen kanssa.
Mutta sosialidemokraattina haluan puheenjohtajaksi parhaan henklön, joka kykenee EU:n johtajien parissa ajamaan uskottavasti Suomen etua palvelevia asioita.
Anteeksi keskustalaiset suora lausuma, meille ei kelpaa Matti Vanhasen taso, vaan haluamme johtoon Paavo Lipposen tasoisen kansainvälisen osaajan, Erkki Tuomiojan. Tuomioja hallitsee kansainvälisten asioiden ohella talous- ja yhtesikuntapolitiikan ekonomina ja valtiotieteen tohtorina, dosenttina.
Lukekaa kirjoitukseni yllä klo16.16. eilen 14.02. Siellä toivon, että Tuomiojan saavutuksia katsotaan 1990 luvun eduskuntaryhmän puheenjohtajana, menestyneenä ulkoministerinä, kiitettynä EU-johtajana. Kuten tiedätte EU-maiden ulkoministerien neuvosto johtaa EU:ta. Tämän neuvoston puheenjohtajana toimi viime vuonna Suomen johtovuorolla Erkki Tuomioja. Häntä on kiitelty Libanonin kriisin hoitamisesta, mutta oli monta muuta asiaa jotka hoidettiin hyvin.
Täällä kirjoitellaan A-talk esiintymisistä. Kaikki onnistuivat ohjelmassa odotettua paremmin, mutta Erkki Tuomioja oli kiistatta asiantuntevin ja ainoa jolla oli pääministerin karismaa – selvästi enemmän kuin Matti Vanhasella.
A-Talk ei voi kuitenkaan olla riittävä arvosteluperuste. Katsokaa ehdokkaiden kotisivuja. Tällöin Tuomiojan ylivoima korostuu. Suomella ja SDP:llä ei ole varaa jättää maailman huipputason osaajaa Erkki Tuomiojaa käyttämättä tärkeissä tehtävissä.
Erkki Tuomioja on aikaisemminkin pyrkinyt SDP:n johtoon uudistusohjelmalla. Edellisessä puoluekokouksessa hän sai 40 prosentin kannatuksen. Nyt uudistumisen paine on suurempi ja vastassa ei ole Heinäluoman tapaista rautaista järjestöihmistä. Nyt Tuomiojalle annetaan muutosjohtajana mandaatti uudistamaan SDP vastaamaan nykypäivän hassteisiin. Tuomiojan vahvuus tulee sitä paremmin esiin mitä pitemmälle SDP:n uudistuksen sisällöstä keväällä puhutaan.
Esillä olevat naisehdokkaat ovat hyviä moneen muuhun kuin puheenjohtajan tehtävään. Heillä on rohkeutta jota liiallinen itsekritiikki ei häiritse, pyrkiä puheenjohtaja/pääministerin tehtävään. Heistä syvällisemmin uudistamiskohteita esittelevät voidaan kesällä valita Tuomiojan johtotiimiin varapuheenjohtajina.
Meille tämän palstan lukijoille on hyödyllistä lukea mitä SDP:n johtoon pyrkivistä ulkopuolella ajatellaan. Kiitoksia vinkeistä!
“Mitkään tuulet eivät heivauta SDP:tä jos puolue valitsee johtajakseen joko Tuomiojan tai Filatovin.”
Aivan. Vesi seisoisi tukevasti paikoillaan, jos kumpi tahansa heistä tulisi puheenjohtajaksi. Tuomioja on näyttönsä antanut ja joutaisi jo eläkkeelle. Tarja Filatovissa taas ei ole minkäänlaista sellaista vetovoimaa ja näkemystä, jota sopisi edellyttää hyvältä puheenjohtajalta. Urpilaisen vertaaminen Merkeliin lyö jo kieltämättä yli, mutta vielä pahemmin se ontuisi Filatovin kohdalla. Vai voiko joku kuvitella häntä maailmalla Suomen pääministerinä? EU-huippukokouksissa Filatovista tulisi riikinkukko-Merkelin rinnalla mieleen lähinnä tuhkanharmaa kuukkeli. Urpilaisella on tasan sen verran kansainvälistä kokemusta kuin sen ikäiseltä on realistista odottaa. Hän on ollut aktiivisesti mukana monissa kansalaisjärjestöissä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Ennen kansanedustaja-aikojaan Urpilainen on edustanut puoluettaan Euroopan Demarinuorten hallituksessa, minkä lisäksi hän on ollut Suomen edustajana Suomea YK:n ja Unescon yleiskokouksissa. Hän on ollut suuren valiokunnan ja vähän aikaa myös ulkoasiainvaliokunnan jäsen. Hän on kuulunut Suomen valtuuskuntaan Pohjoismaiden neuvostossa. Jokainen voi käydä eduskunnan sivuilta katsomassa tarkemmat tiedot. http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=808&kieli=su
Sen verran ilmaista neuvoa voin antaa Hämeenlinnaan kesällä kokoontuville demarien 350 “heimopäällikölle”, että jos puolue haluaa kääntää kokemansa kriisin jotenkin voitokseen, kannattaa tilaisuudesta ottaa kaikki hyöty irti. Järkevintä olisi tehdä kokoomukset ja turvautua rohkeisiin vetoihin, koska vain niillä voidaan viedä liikettä eteenpäin tallaisessa stagnaatiotilassa. Vanhaan, jo koettuun ja vääräksi havaittuun turvautuminen vain pitkittää puolueen ahdinkoa.
demariveteraani – Omatpa on hautajaisenne.
“Tarja Filatovissa taas ei ole minkäänlaista sellaista vetovoimaa ja näkemystä, jota sopisi edellyttää hyvältä puheenjohtajalta.” Eipä ole Antti viitsinyt seurata Filatovin toimintaa eduskunnassa. Toiminta on kiitettävää ja ennenkaikkea rauhallista ja tehokasta. Filatovia voidaan verrata Tammeen, joka ei heilu ja hörsky myrskyissä. Poliittisissa myrskyissä maltti ja rauhallisuus on valttia. Tämä näkyi eilen A Talkissa erinomaisesti.
Jan Rossi
Miten on Antti V.: olet kritisoinut kirjoituksiani SDP:stä: Luonnollinen poistuma, kohtalo, hauta. Onko ”hautajaiset” tästä kaukana.
Mielenkiintoista Tarmo Viitaluoma, miksi juuri allekirjoittaneen kirjoitusten perusteella pitäisi tietää kirjoittajan ikä.
Ehkä kirjoituksistani on selvinnyt tämä ”ikähaarukka” tai muita asioita. Tai sitten olen kirjoituksissani yrittänyt esittää jotain muuta, kuin todellisuudessa olen. Kuka tietää. Jos kirjoituksissa esittää tarkasti aikaisemmin täällä mainittuja asioita: ala, koulutus, ikähaarukka jne., voi se olla jonkinlaisena ”rasitteena” myöhemmin. Kyllä kirjoitusten perusteella yleensä selviää ko. asiat, vaikka niitä ei erikseen mainittaisikaan.
Lisäksi erittäin mielenkiintoisia ovat nämä Demariveteraanin epäilyt, että allekirjoittanut tai jotkut muut eivät kirjoittaisi objektiivisesti ja toivoisivat SDP:n puheenjohtajaksi kokematonta henkilöä, joka ei pärjäisi ja SDP ei menestyisi. Lisäksi, että kirjoittaisin ”keskustalaisesta” näkökulmasta.
En kirjoita ”keskustalaisesta” näkökulmasta, vaan aivan omastani. Kyllä sentään näissä kirjoituksissa ajatellaan, mikä olisi parasta SDP:lle ja sen politiikalle.
Putkavahdille: nimi tai perhe- ja muut yksityisasiat tai miehen poliittinen suuntautumien eivät ole olennaisia tai eivät vaikuta tässä asiassa. Tai ainakaan niiden ei pitäisi vaikuttaa. Sen verran tunnen tai ainakin tiedän Kumpula-Natrista ja hänen miehestään, että perhe- ja yksityisasioitaan he eivät kommentoi sanallakaan missään yhteydessä ja ei olisi mitään vaaraa siitä, että he esittelisivät omaa ”vaatekaappiaan” missään roskalehdissä tai heistä saataisiin irti jotain epämääräisiä juttuja näihin ko. lehtiin.
Mikäli demarit vielä “mustan auton” kyytiin haluavat, heidän on syytä tuupata Erkki the Red mahdollisimman nopeasti eläkkeelle. Mies joka vastustaa “omien periaatteidensa vuoksi” kaikkea länsimaista kehitystä ei voi tulla kysymykseen mahdollisena Suomen pääministerinä.
Demarien nykypolitiikka on suoraan sanottuna todella kaukana Lipposen ajan oikeistososialistidemokratiasta, ja kauemmaksi menee jos Tuomioja tai Filatov valitaan puheenjohtajaksi. Jos nykyinen “vasemmistopopulistinen oksennuslinja” jatkuu on hauska nähdä minkälaiseksi politiikka taas muuttuu tulevaisuudessa mahdollisessa hallitusvastuussa. Totuus on se, että demarit harjoittavat oikeistolaista politiikkaa hallituksessa ollessaan ja kommunistista politiikkaa oppositiossa ollessaan. Ehkä juuri tämän takia sosialistidemokraattinen puolue kaivaa omaa syvää hautakuoppaansa.
Kumpula-Natri vaikuttaa modernilta yhteistyökykyiseltä oikeistodemarilta, hänen johdollaan demarit voisivat vielä löytää oman “eldoradonsa”
Ps. Suomalaisessa politiikassa on vain ja ainoastaan kyse siitä, että puolue on hallituksessa. Näin se vain on.
Jos SDP valitsisi Urpilaisen tai Natrin johtoonsa, SDP olisi pian samanlaisessa tilassa, johon Katainen on kokoomuksen saattanut. SDP:kin polvistuisi populismin alttarille. Vastuullisuus olisi kaukana kun pitäisi vaaleissa valittuja strategioita selvittää vaalien jälkeen äänestäjille. Jos puheenjohtajaksi nousisi Filatov, tälläistä vaaraa ei olisi koska Tarja Filatov ei ole populisti. Tuomiojastakaan kukaan ei saa veistettyä populistia.
Jan Rossi