Kylmää kyytiä: Vihreät kestivät hallitusarkea kuukauden

Jo hallitusneuvotteluissa povattiin, että hallitusvastuun kantaminen voi olla vihreille tervanjuontia.

No kestihän puolue raskasta hallitustaivalta kuitenkin peräti reilun kuukauden.

Päivähoidon nollamaksuluokan lopettaminen -- josta hallitus sopi kehysriihessään -- nostatti sellaisen keskustelun ja paineen, jota vihreät eivät kestäneet. Keskiviikkona puolueesta ilmoitettiinkin, ettei se ole siitä ollut sopimassa eikä sitä hyväksy. Asian kertoi pontevasti eduskunnassa kansanedustaja Johanna Sumuvuori (vihr.).

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun hallitusrintama repesi.

Hyvähän tuo oli, että asia tuli selväksi.

Joku voisi tietenkin sanoa, että joopa joo. Sovittu ja sovittu? Ja kuka sopi? Ja millä valtuuksilla?

Päivähoidon nollamaksuluokan poistaminen lyötiin nimittäin lukkoon hallituspuolueiden puheenjohtajien, niin sanotun kvartetin, monituntisessa kokouksessa kehysriihtä edeltäneenä tiistaina pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.

Paikalla oli asiasta sopimassa myös vihreiden puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg. Tiettävästi täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Sen jälkeen päätös siunattiin vielä siis kehysriihessä.

Kun asiasta nousi valtava älämölö, Cronberg ehti jo viime viikon puoluekokouksessa kertoa, ettei asiasta ole sovittu. Muissa hallituspuolueissa äimisteltiin, etteikö Cronberg ymmärtänyt mitä oli päättämässä.

Eilen Cronbergia ei eduskunnassa näkynyt. Mutta ainahan vihreiltä kanta löytyy:

- Vihreät eivät ole sopineet päivähoitomaksun nollaluokan poistamisesta eivätkä tule sitä hyväksymään, ilmoitti siis tämä kansanedustaja Sumuvuori, joka on myös puolueensa tuore varapuheenjohtaja.

Eli puheenjohtaja-ministeri sopii hallituksessa asiat, ja varapuheenjohtaja-kansanedustaja ilmoittaa eduskunnassa, ettei ole sovittu.

Sumuvuori, sumuvuor, sumu, sumutus… (sanaleikin poikanen tähän väliin).

Herää kysymys, että tietääköhän vihreiden eduskuntaryhmä ylipäätään, mitä sen hallitusneuvottelijat menivät lupailemaan, kun hallitusohjelmasta neuvoteltiin. Jos jo ensimmäinen kuukausi on näin vaikeaa, niin miten vihreiden sakki kestää edessä olevat neljä vuotta. Vero- ja energiapolitiikassa eteen tullee sellaisia päätöksiä, että vihreiden eduskuntaryhmää saattaa huipata päästä.

Hauskinta on, että oppositio nauttii omien vaikeuksiensa keskellä tilanteesta estottomasti ja täysin rinnoin. Jo viime viikon kyselytunnilla SDP:n Maria Guzenina-Richardson huudatti vihreitä asiasta ja eilen mm. Vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilä kyseli pirullisesti, mitä vihreät ylipäätään tekevät hallituksessa päivähoitoratkaisun jälkeen.

Tätä hupia on luvassa jatkossa paljon lisää. Oppositiolle on helppoa, kun tietää aina ja takuuvarmasti, mistä hallituksen heikoin lenkki löytyy.

Myös hallituskumppaneiden kärsivällisyys saattaa lopahtaa.

- Ollaan olevinaan hallituksessa samaan aikaan, kun osa niiden porukasta roikkuu nostureissa Olkiluodossa, irvisteli muuan politrukki.

Valta on vaikea laji. Siinä ei kaikille ihanteille ole sijaa. Nykyaikana kahdella tuolilla istuminen ei pitemmän päälle mene enää äänestäjillekään läpi: ontot puheet paistavat läpi. Raskaanakaan ei voi olla osittain.

Viimeksi vihreiden kantti loppui lopullisesti Lipposen II hallituksen ydinvoimapäätökseen. Minnekähän saakka sinni nyt kestää?

Ps 1

Mutta osataan takinkääntö oppositiossakin. Ex-ministeri Tuula Haatainen (sd.) vannoi tuhanteen kertaan, ettei hän pyri SDP:n ainoalle jaossa olevalle herrapaikalle Helsingin apulaiskaupnginjohtajaksi (palkka 10 814 euroa). Kuukausi oppositiota riitti ja “vetoomusten” jälkeen mieli muuttui. Äänestäjiään Haatainen ei kuulemma ole pettänyt. Eipä tietenkään.

Ps. 2

Kuinkahan monelle demarieliitti ehti muuten kyseistä apulaiskaupunginjohtajan paikkaa luvata, vaikka Haataisen kanta on ollut tiedossa ilmeisesti jo hyvän aikaa? Hakuprosessissa nolasi moni toveri itsensä. Tero Hirvilammi jatkaa Turussa entisissä hommissaan, Aulis Pitkälä Vantaalla, Elina Lehto Lohjalla ja Kirsi Lindroos opetushallituksessa -- ja ex-kansanedustajat ex-kansanedustajina. Että semmoinen näytelmä. Mahtaa olla tänään ehdokashaastatteluissa hauskaa, kun valinta on selvä etukäteen.

Aihe(et): Yleistä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

73 vastausta kohteessa Kylmää kyytiä: Vihreät kestivät hallitusarkea kuukauden

  1. Jan Rossi sanoo:

    Vesa Kaitera – En ymmärrä logiikkaasi nyt. Miksi kokoomus ajoi oppositiossa Nato-jäsenyyttä jos sen tavoitteleminen oli mahdotonta ja miksi juuri ennen vaaleja NATO-linja törpättiin? Miksi kokoomus tarttui aiheeseen oppositossa? Ja nyt ei hallituksessa? Eihän Kepu ja SDP tukeneet hanketta silloinkaan kun kokoomus oli oppositiossa. Mielestäni kokoomuksen uskottavuus on lopussa NATO-linjan kanssa ja tämän vuoksi Suomi tarvitsisikin uuden Kansallisen uudistuspuolueen, joka toteuttaisi todellista uudistuspolitiikkaa, kokoomuksen hämäyspolitiikan sijaan.

    Jan Rossi

  2. Jepander sanoo:

    Hallitus pysyisi pystyssä ilman vihreitäkin, mutta keskusta-oikeiston kannalta on edullista roikottaa puoluetta mukana riittävän kauan, jotta sen ja vasemmistopuolueiden välille jäisi riittävän pysyvät traumat. Jo hallitusneuvotteluiden aikana ehkä parasta asiaviihdettä oli eräs yleisradion A-ohjelma, jossa Eero Heinäluoma oli kommentoimassa hallitustilannetta yhdessä pienpuolueiden kanssa. Samassa ohjelmassa vihreille kiskaistiin ns. kalsarit vakoon heidän hullunkurisen näköisestä touhuilustaan neuvotteluiden yhteydessä. Sen jälkeen melkein joka kerta, kun Tarja Cronberg on ollut televisiouutisten haastattelussa kommentoimassa jotain aihetta, hän on kiemurrellut ja yrittänyt selittää jotain ammottavaa ristiriitaa pois.

    Pakollinen off-topic: En tiedä, mitä Rossi on ottanut, mutta sitä samaa ainetta minulle ja heti! :)

  3. Vesa Kaitera sanoo:

    Hyvä Jan Rossi, Kokoomus teki oppositoaikanaan puoluekokouksessaan päätöksen tukea Suomen NATO-jäsenyyttä. Mutta Kokoomus ei vaalikampanjassaan mitenkään pitänyt NATO-jäsenyyttä esillä, koska selvää oli, että se NATO-jäsenyyttä näyttävästi ajamalla vain olisi heikentänyt omaa vaalitulostaan ilman että Suomen NATO-jäsenyys olisi piiruakaan edennyt. Omissa riveissämme oli sangen paljon NATO-jäsenyyteen kriittisesti suhtautuvia, ja puoluekantansa muuttamista harkitsevien joukossa, mikä oli yksi keskeinen vaalipropagandamme kohde, NATO-jäsenyyden vastustus oli vieläkin voimakkaampaa. Jos NATO olisi ollut eduskuntavaalien keskeinen kysmys, se olisi jakanut Kokoomuksen äänestäjäkuntaa pahasti. Tällöin ainoa mahdollisuutemme saada riittävän suuri voitto, joka olisi nostava meidät hallitukseen, oli NATO-jäsenyysasian pistäminen jäihin toistaiseksi. Ja jäissä se tulee pysymään, kunnes SDP:n ja Keskustan sisällä tapahtuu jonkinasteista liikahdusta tässä asiassa. Tietenkin presidentin vaihtuminen vuonna 2012 voi toimia katalysaattorina tässä asiassa.

  4. Jan Rossi sanoo:

    Hyvä Vesa Kaitera, eikö tämä ollut jo silloin tiedossa kun kokoomus oli tekemässä puoluekokouspäätöstä NATO-jäsenyyden tukemisesta? Jos tehdään jotain päätöksiä, miksi niiden päätösten takana ei seisota ja ajeta sitä politiikkaa, johon tukeudutaan? Vai onko kokoomus populistinen puolue, joka odottaa sopivia kansalaistuulia ajaakseen näiden haluamia asioita? Näin asia todellakin näyttäisi olevan. Kokoomus siis ottaa sopivaksi katsomiaan asioita esille silloin kun kansalaiset ovat asioista kiinnostuneita. Kokoomus ei siis uskalla poiketa kansalaisten valtavirrasta, eikä uskalla tehdä vahvaa kansallista politiikkaa huolimatta siitä, mikä on päivän mielipide. Ajamalla vahvasti NATO-asiaa, kansalaisten mielipiteetkin muuttuisi, mutta valitettavasti kokoomuksesta ei ole tämän keskustelun avaajaksi, joten mitä suuremmassa määrin maa tarvitsisi Kansallisen uudistuspuolueen ajamaan muutosta myös tässä asiassa.

    Jan Rossi

  5. Vesa Kaitera sanoo:

    Jan Rossille sanoisin vain, ettei kannata hakata päästään seinään. Tietenkin meidän Suomen NATO-jäsenyyden tukijoiden suoranainen velvollisuus on koko ajan pyrkiä virittämään keskustelua tästä asiasta, koska muuten kansa vain käpertyy omien NATO-vastaisten ennakkoluulojensa taakse. Mutta on syytä varoa tilannetta, missä Kokoomus yksiselitteisesti tukisi ko. hanketta ja kaikki muut puolueet kenties RKP:tä lukuunottamatta järkähtämättömästi sitä vastustaisivat. Emme saa eristäytyä muista puolueista, vaan tarvitsemme laajapohjaista tukea NATO-hankkeelle ja ennenkuin sitä on SDP:stä ja Keskustasta saatavissa, emme voi tässä asiassa edetä.

  6. Arho Kikkonen sanoo:

    Kaitera – Rossi = 0-0

    Muut ottelut pelataa väliajalla.

  7. Jan Rossi sanoo:

    Ilta Sanomissa käydään vilkasta keskustelua tämän hallituksen tulevaisuudesta. Vaikka hallitus istuisikin koko vaalikauden, tämän hallituksen saavutukset ovat jo nyt nähtävissä. Mitään merkittäviä uudistuksia hallitus ei saa aikaiseksi. Mielestäni Suomessa pitäisi aloittaa laaja, koko terveyssektoria koskeva uudistusprosessi, joka loisi maahan kokonaan uuden terveys- ja sosiaalialan verkoston. Mielestäni koko nykyinen järjestelmä olisi romutettava ja Kelan rooli uudistaa. Suomeen tulisi perustaa nykyisen Kelan tilalle alueellisia, itsenäisiä terveys- ja sosiaalialan yksiköitä, jotka huolehtisivat alueen ihmisten terveydestä kehdosta vaariin. Tämä merkitsisi alueilla itsenäistä budjettivaltaa, sekä itsenäistä päätöksentekokykyä. Mielestäni Suomi tarvitsisi tätä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sillä suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja tulevaisuudessa maa tarvitsee mitä suuremmassa määrin tehokasta ja ennenkaikkea kustannustehokasta sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Valitettavasti tämä hallitus ei käsitä mikä Suomea odottaa tulevaisuudessa.

    http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/lukijanviesti.asp?id=3108935&skip=0

    Jan Rossi

  8. Jan Rossi sanoo:

    Tämän päivän kysymys on, että miksi valtion omistajaohjauksesta puolustusministerin tehtäviensä ohella vastaava Jyri Häkämies ei ole millään tavalla kommentoinut Altian tilannetta? Tilanne yhtiössä on se, että pääjohtaja Leena Saarinen on eronnut ja yritys on kaaoksessa. Toistaiseksi Häkämies on ollut hiljaa, vaikka miehen pitäisi ilmoittaa, että mikä on omistajan politiikka tällä hetkellä Altiassa. Altian tapaus kertoo kuinka kyvytön tämä on hallitus on hallitsemaan tätä maata. Tuleeko Altiasta ennakkotapaus kokoomuksen tavalle hoitaa omistusohjausta valtionyrityksissä? Jyrki Katainen on näyttänyt ensi metreillä mitä tulee olemaan hänen talouspolitiikkansa ja nyt Häkämies näyttää mitä tulee olemaan hänen omistusohjauspolitiikkansa.

    Arno Ahosniemi kirjoittaa omassa blogissaan näin, että “Altia-asia on nyt ministeri Häkämiehen vastuulla. Hänen on nyt syytä terästäytyä ja ottaa johtajuus ja ohjaus käsiinsä. Häkämiehen kannattaa miettiä, onko hyvän hallintotavan mukaista se, että pääomistajan edustaja keskustelee yhtiön johdon kanssa ohi yhtiön hallituksen, mikä on Altian tapauksessa ollut käytäntö.” Niinpä, Häkämies tuskin kuitenkaan terästäytyy, hän näyttää suuntaa millaiseksi muotoutuu hänen omistusohjauspolitiikkansa.

    Jan Rossi

  9. Jan Rossi sanoo:

    Päivän toisena teemana nostaisin esille, että milloin Katainen lupaustensa mukaisesti nostaa hallituksessa esille Halosen osallistumisen EU-huippukokouksiin? Katainen nimittäin ilmoitti 22.4.2007, että hän haluaa käydä hallituksessa periaatekeskustelun Halosen osallistumisesta EU-huippukokouksiin. Pian on Saksassa taas EU-huippukokous, joten kysynkin, että lähteekö Halonen kokoukseen ja onko periaatekeskustelu jo käyty hallituksessa vai antoiko Katainen jo periksi Haloselle?

    HS kertoi 22.4.2007, että tämä asia nousee esille jo ennen seuraavaa huippukokousta, joka siis on kesäkuussa. Tilanne on se, että kokoomus on pitkään kritisoinut Halosen osallistumista tapaamisiin. Eli jääkö Halonen Suomeen kun muut menevät huippukokoukseen Vanhasen johdolla? Asia on mielenkiintoinen, koska tässä mitataan Kataisen kykyjä toisen päähallituspuolueen puheenjohtajana. Eli löytyykö niitä eväitä Halosen haastamiseen, vai onko Katainen jo laitettu ruotuun asiassa?

    Jan Rossi

  10. Arho Kikkonen sanoo:

    Jan Rossi – muu maailma 3-0. Muut pelit peruutettu!

  11. Kaitera ja Rossi täällä pitävät itsestäänselvyytenä Suomen liittymistä Natoon, vaikka kansaa vaihtamalla. On toinenkin vaihtoehto! Nykyinen, löyhä suhde Natoon ja saman aikaisesti dialogi Venäjään. Presidenteillä on hyvät välit, pääministereillä on hyvät välit ja Kokoomuksella ja Putinin puolueella on puoluetason välit kunnossa. Tämä lienee jatkumoa vuosikymmenten kuluessa opitusta ymmärryksestä, että venäjäkarhua ei kannata 1400 kilometrisen yhteisen rajankaan takia ärsyttää, vaan harjoittaa dialogia, aina kun siihen avautuu mahdollisuus

  12. Jan Rossi sanoo:

    Sivistyksen päivitys – Ongelma ei ole Natossa, vaan Suomen harjoittamassa käsittämättömässä turvallisuuspolitiikassa. Hallitusohjelmaan on kirjattu maininta mahdollisesta NATO-jäsenyydestä, eli Suomi pitää jäsenyyttä kaiken aikaa avoinna. Tämä lisää hämmennystä ja epätietoisuutta siitä, mikä on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja tällä hetkellä. Eli mihin Suomi lopullisesti perustaa turvallisuuspolitiikkaansa. Nyt vannotaan oman puolustuksen nimiin, mutta silti pidetään NATO-jäsenyyttä avoimena. Tämä on hyllyvällä suolla olevaa turvallisuuspolitiikkaa.

    Jan Rossi

  13. Jan Rossi sanoo:

    Mielestäni tämän hallituksen uskottavuus on nollassa. Pääministeriin kohdistuva jatkuva lööppijulkisuus murentaa kaiken aikaa Vanhasen uskottavuutta pääministerinä. Vanhanen alkaa olemaan julkisuudessa enemmän muun kuin politiikkansa kautta ja uskottavan poliitikon julkisuuskuvalle tämä alkaa olemaan tuhoisaa.

    Pääministeri Matti Vanhasen politiikasta ei oikeastaan kukaan ota mitään selvää, mutta hänen muista edesottamuksistaan voi ottaa selvää sitäkin enemmän. Minusta tämä alkaa olemaan jo valitettavaa, sillä pääministeriydelle tämä alkaa olemaan jo varsinainen ongelma. Seuraavalla pääministerillä on valtaisa työ nostaa pääministerin asema takaisin siihen kastiin, jossa se oli pääministeri Paavo Lipposen kausilla 1995-2003. Sanokoot kuka tahansa mitä tahansa, mielestäni Vanhanen on itse pilannut julkisuuskuvansa. Tänään eduskunnassa Vanhanen ei suostunut arvioimaan, että vaikuttaako lööppijuulkisuus hänen uskottavuuteensa pääministerinä.

    Jan Rossi

  14. tom sanoo:

    Joku jo kysyi, mitä Rossi nappailee nassuun? Vaikuttaa aika rajulta aineelta.

  15. Poliittisesti kypsynyt sanoo:

    “Tänään setä Arkadian blogissa Jan Rossi ei suostunut arvioimaan vaikuttaako hypomaaninen blogispämmäys hänen uskottavuuteensa valtion harjoittaman politiikan analysoijana…”

  16. Pohjanmaan Poika sanoo:

    Jos NATOon joskus mennään niin silloin ei pojat enää nyrkki riitä millä ne karhut tuolla rajan takana paukuttaa suomalaisia yrittäjiä. Sieltä tulee rautaa ja piipun täydeltä. Toivon sydämestäni ettei nykyiset, eikä tulevat päättäjät tee sitä virhettä. Mutta, jos tekevät, niin voidaan puhua epäpätevästä maan johtamisesta ja arviointikyvystä. Toivon Niinistön antavan selvän kannan tähän kysymykseen ennen kuin päätän annanko hänellle ääneni 2012.

  17. Matti & Teppo sanoo:

    Hauskoja nämä blogien kommentit kun ne parissa päivässä lipsuvat aiheen ohi ja muuttuvat seiskatason juttujen ja päivän politiikan kommentoinniksi. Jollekin ei oma blogi riitä vaan pitää samat jutut spämmiä joka ainoaan blogiin.

    Pitäkää tunkkinne, ei näitä jaksa lukea kukaan tervepäinen (saati ruokkia trollia).

    Ei se ole sensuroimista jos bloginpitäjä karsii rönsyjä. Kyllä Suomessa mielipiteensä saa julki jos niin haluaa.

  18. Jan Rossi sanoo:

    Päivän ehdottomasti mielenkiintoisin asia on se, että valtio sai vuonna 2006 osinkotuloja 1,6 miljardia euroa ja se enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Asiasta kertoi tänään omistusohjauksesta vastaava Jyri Häkämies. Se, että valtio on saanut näin paljon osinkotuloja 2006 ei ole tämän hallituksen aikaansaannosta. Nyt kun valtion omistusohjaus on kokoomuksen käsissä, mielenkiinnolla seurataan kuinka valtion osinkotulot tulevat jatkossa kehittymään ja millaisen saldon Häkämies jättää jälkeensä kun tämä hallitus lopettaa toimintansa. Häkämiehellä on valtava vastuu omistusohjauksensa kehittämisestä ja osinkopolitiikasta. Tästäkin koostuu kokoomuksen saldo hallituskauden lopussa. Nyt on tullut tuottoa, mutta miten asiat ovat neljän vuoden päästä? Edellisen kerran kun kokoomus oli omistusohjauksesta otsikoissa, se ei mairitellut kokoomusta. Jokainen tietää mitä Soneran UMTS-luville kävi Saksassa. Suomi investoi miljarditolkulla rahaa Saksaan ja sai vastineeksi pelkkää ilmaa. Eikö silloin liikenneministerinä juuri ollut kokoomuksen Olli-Pekka Heinonen?

    Jan Rossi

  19. Vesa Kaitera sanoo:

    Soneran UMTS-luvat kieltämttä maksoivat maltaita, mutta on otettava huomioon, että ko. hanketta kannatti sekä Soneran hallitus että hallintoneuvosto. Jotta Olli Pekka-Heinonen olisi voinut yksin tyrmätä tuon hankkeen, hänellä olisi pitänyt olla varmaa tietoa siitä, että hanke ajaa kiville, ja sitä hänellä ei ollut. On myös muistettava, että Soneran operatiivinen johto oli tuona aikana varsin korkeassa kurssissa, sillä sen operaatiot Turkissa ja Venäjällä olivat olleet hyvin tuottavia. Kun sitten Relander kumppaneineen tähysi Saksan UMTS-kentälle, varsin harvassa olivat ne tahot, jotka olivat sanomassa :”Kyllähän Te olette vime vuosina onnistuneet hyvin, mutta tämä Saksan UMTS-keikka varmaan kusee kintuille.”

    Soneran tilannetta analysoitaessa on otettava huomioon, että vaikka Saksan UMTS-luvassa meni noin 3.5 miljardia euroa hukkaan, niin Soneran osakkeista saatiin vapailla markkinoilla liki 8 miljardia euroa ja enemmänkin olisi saatu, jollei kauppa- ja teollisuusministerinä toiminut Erkki Tuomioja olisi pyrkinyt jarruttamaan Soneran osakkeiden myyntiä siinä vaiheessa, kun Soneran kurssiarvo oli huipussaan.

    On sangen todennäköistä, että valtion osinkotulot tulevat tällä vaalikaudella jäämään melkoisesti pienemmiksi kuin edellisellä nelivuotiskaudella. Tämä ei johdu Häkämiehen tai Kokoomuksen kyvyn puutteesta, vaan kansainvälisestä suhdannekehityksestä. Nyt se on hyvässä noususuunnassa, mutta on erittäin todennäköistä, että jo suhteellisen lyhyen ajan sisällä pörssikurssit kääntyvät laskuun. Suomi ei ulkomaankaupasta erittäin riippuvaisena maana voi jäädä suuren suhdannesyklin ulkopuolelle, vaan kyllä taloudellinen taantuma tänekin tiensä löytää, tekivätpä nykyhallituksen ministerit jokseenkin mitä tahansa.

  20. Jan Rossi sanoo:

    Mitä tulee pääministeri Vanhasen asemaan, IL kirjoittaa pääkirjoituksessaan tänään, että pääministerin ote alkaa lipsua ja viittaa Vanhasen yksityiselämään, mutta myös poliittiseen toimintaan. Mielestäni kaikkein ratkaisevinta Vanhasen toiminnassa on pääministeriys ja nyt Vanhasen ote pääministeriydestä alkaa pahasti lipsumaan. Maassa on tapahtunut melkoisesti asioita viime aikoina ja Vanhanen on pysynyt hiljaa vaikkapa nollamaksuluokan poistosta, Altian tapahtumista, Iranin kaappaamista suomalaisista ja kaikesta muusta.

    IL kirjoittaa, että “Nyt Vanhasen ote alkaa kuitenkin lipsua myös hallituksessa. Päivähoitomaksuista syntyi sekava riita. Erityisesti pääministerin linjausta tarvittaisiin etsittäessä pohjoismaista yhteistyöministeriä. Kun Ilkka Kanerva ei ehdi tehtävää hoitaa, Paavo Väyrynen olisi Jan Vapaavuorta perustellumpi valinta. Ulkoasiainvaliokuntaa on turha paisuttaa, kun hallitus on jo ennätyssuuri. Poliittista tasapainoa ei pidä mitata apteekkivaa´alla.” Näyttää tosiaan siltä, että pääministerin arvovalta olisi romahtamassa. Itse en enää jaksa uskoa, että Vanhasesta tulisi Paavo Lipposeen verrattavissa oleva pääministeri tai ylipäätänsä eurooppalainen johtaja. Vanhanen ja tämä hallitus alkavat olemaan taakka Suomelle, valitettavasti.

    Jan Rossi

  21. Masa sanoo:

    Hallitushan toimii varsin tasapuolisesti. Kaikkein köyhimmiltä poistataan ns. nollamaksuluokka. Vastapainoksi poistetaan myös kaikkein rikkaimmilta – poistetaan perintövero.

  22. Selvitysmies sanoo:

    Ennustan perintöverosta tulevan, jos se toteutetaan hallitusohjelman mukaisesti, tämän hallituksen pahin kompastuskivi.

    Ei olisi tarvittu edes monien verotusasioiden asiantuntijoiden lausuntoja. Terve järkikin jo sanoo, että ihmisiä olisi kohdeltava tasavertaisesti. Ruotsin demaritkin oivalsivat poistaa perintöveron kokonaan.

    Tämäkin hallitus siihen kykenisi, jos ei koskettaisi esimerkiksi ruuan alviin.

    Olen myös omalta osaltani tullut siihen johtopäätökseen, että en voi enää seuraavissa kunnallisvaaleissakaan äänestää nykyisiä hallituspuolueita, jos perintöverotus toteutuu hallitusohjelman mukaan.

    Oppositiostakaan ei löydy puoluetta suhtautuisi myönteisesti EU:iin ja jäsenyyteen Natossa tai joka olisi muuten kelvollinen.

    Näin taitaa käydä, että menee niin sanotusti puolue alta.

  23. Jan Rossi sanoo:

    Selvitysmies – Olet selvästi tulossa samalle linjalle kanssani. Mielestäni Suomi tarvitsisi mitä suuremmassa määrin Kansallista uudistuspuoluetta toteuttamaan kaikkia niitä merkittäviä uudistuksia, joita tämän maa tarvitsee. Kaikissa sektoreissa tarvittaisiin todellista, syvälle luotaavaa uudistumista. Itse olen jaksanut kirjoittaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sosiaali- ja terveyspolitiikan uudistamisen puolesta. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä toimii suurien paineiden alaisena, eikä tämä hallitus ole kiinnostunut siitä.

    Muuten, olin tänään eduskunnassa ja näin pääministeri Matti Vanhasen. Katselin tuota miestä jonkun aikaa ja mieleeni tuli väistämättä ajatus, että hän olisi jotenkin vauhkoontunut asemastaan, eikä todelliset asiat kiinnostaisi lainkaan. Tälläisen kuvan sain pääministeristä kun katselin eduskunnan rappusilla häntä mennessäni katsomaan portaille tehtyä loistavaa kukka-istutus taideteosta.

    Jan Rossi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>