“Olemme näivettyneet. Varsinkin nuoremmille ikäryhmille SDP edustaa jotain luotaan työntävää.”
Kukas tuommoisia puhuu?
Luulisi, että lausunto tulee porvarivihollisten suusta, mutta se onkin SDP:n puolusihteeri Maarit Feldt-Ranta, joka pohdiskelee noilla sanoilla puolueensa tilaa Uutispäivä Demarin haastattelussa.
Mahtipuolue kyntää nyt syvällä ja tunnelmat ovat yhä sen mukaiset. Vaalitappion jälkeen puolueen eduskuntaryhmä joutui luopumaan perinteisestä ryhmähuoneestaankin, eikä valo kajasta edes tunnelin päässä.
SDP:n alamäki vaan jatkuu, sen vahvistaa MTV:n uutisten teettämä tuore kysely. Sen mukaan SDP:n kannatus on laskenut vielä vaalienkin jälkeen -- hallitus sen sijaan nauttii kuherruskuukaudestaan. Research Internationalin mittauksissa SDP:n luku on sen kautta aikain heikoin. Tuoreet luvut ovat alla:
1. Keskusta 23,4 %
2. Kokoomus 23,3 %
3. SDP 20,8 %
4. Vihreät 9,6 %
5. Vasemmistoliitto 9,0 %
6. KD 5,0 %
7. Perussuomalainen Puolue 4,4 %
8. RKP 4,1 %
- Muu 0,4 %
Vaaleista on jo kaksi kuukautta ja hallitus on ollut vallassa kuukauden ja viikon.
Tutkimuksen tulos kertoo ainakin sen, ettei Suomi ole Ruotsi. Ruotsissa Fredrik Reinfeldtin porvarihallituksen nimittämisen jälkeen ei ehtinyt kissaa sanoa, kun demareiden kannatus lähti nousuun ja hallituksen laskuun. Ruotsissa pari ministeriä tosin sai kengänkuvan takapuoleen heti alkuun.
Mutta täällä meillä mennään siis päinvastoin.
Vaaleissa SDP:n ääniosuus oli 21,4 prosentia. Kun demareiden kannatus on laskenut, kepu ja kokoomus ovat nostaneet vaaleihin verrattuna kumpikin kannatustaan yli prosenttiyksiköllä. Sama on tapahtunut huomenna puoluekokoustaan aloittaville vihreille, mutta vihreillä gallupluvut ovat olleet aina oikeaa tulosta paremmat.
Kuultuaan MTV:n gallupin tuloksen, SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma kuvaili tulosta “peräaaltoilmiöksi”, joka oli odotettavissakin. Samalla hän povasi, että porvaripuolueiden kannatus tulee tippumaan.
Saapi nähdä.
MTV:n kyselyn teki Research International. Tutkimuksen otos oli 1 445 henkilöä (virhemarginaali 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa).Tuon pakollisen liturgian jälkeen on katsottava kyselyn ajankohtaa. Kysely tehtiin nimittäin 9.-23. toukokuuta.
Se ei siis kata hallituksen viime tiistain kehysriihtä ja siitä syntyneitä uutisia.
Hallitus lykkäsi Vantaan kehäradan rakentamista ja päätti poistaa päivähoitomaksuista nollamaksuluokan. Eduskunnan kyselytunnilla torstaina SDP päästi jo näistä päätöksistä sellaisen mölinän, että kai se puolueen kannatuksessa alkaa jossakin vaiheessa näkyä.
Lisäksi syksyn mittaan työmarkkinoilla on odotettavissa sellaisia ongelmia, että moni saattaa kaivata demareita takaisin valtaan.
Tai sitten ei.
Demarien totuuskomissio kasaa tappioraporttia ja puolue suunnittelee syksyksi kovaa kenttäkierrosta. Siinäpä sitä onkin haastetta. Mutta kai se kunnon kysymys äänestäjien suuntaan kuuluu: onko puolueella jotakin annettavaakin eikä vain vastustettavaa?
Sitä joutaisi miettiä.
“Olemme näivettyneet. Varsinkin nuoremmille ikäryhmille SDP edustaa jotain luotaan työntävää”, sanoi Feldt-Ranta. Niinpä.
Ps. 1
On yksi asia, jota tietenkään ei olisi tuoreelta porvarihallitukselta odottanut. Nimittäin sitä, että se palkitsee kirjailija Matti Rossin kirjallisuuden valtionpalkinnolla. Siis Rossin. Siis porvarihallitus.
Ps. 2
Rossin palkitsemisesta pimahti totaalisesti ex-kokoomusryhmyri Ben Zyskowicz, joka jätti asiasta hallitukselle jopa kirjallisen kysymyksen. Niille, jotka eivät muista Matti Rossin ansioita 1970-luvulla, kannattaa panna tähän pätkä Ben Zyskowiczin kysymyksestä (Rossi ilmiantoi 1975 unkarilaisen kirjalijan Dénes Kissin neuvostovastaisista puheista Unkarin kommunistihallinnolle):
Rossin teko oli iljettävä, sananvapautta pilkkaava ja se itse asiassa häpäisi kaikki suomalaiset kirjailijat. Rossin teko oli rikos ihmisyyttä vastaan. Rossia voi verrata niihin ilmiantajiin, jotka natsi-Saksan miehittämissä maissa natsiaatteen kannustamina ilmiantoivat juutalaisia naapureitaan miehittäjälle.
Kissiä ei uhannut kaasukammio, mutta vankilaan joutuminen oli täysin mahdollinen ja hänen kohdallaan jopa todennäköinen seuraus Rossin halpamaisesta teosta.





Katsotaan kokonaisuutta. Suomessa on tällä hetkellä miljoonaa köyhää ihmistä; kansaneläkeläisiä, pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, lapsiperheitä jne… Näiden ihmisten elämä voi olla kiinni 20-30 €/kk. Koska yhteiskunta on näin sairas, on luonnollista panostaa sairaanhoitoon. En minäkään ole koskaan ymmärtänyt kotona olevien vanhempien himoa raahata lapsiaan päivähoitoon. Siitä olen samaa mieltä. Sairaudet ja avioerot pois lukien. Lapsen etu on aina huomiotava. Työelämän huonontuminen (katso mm. Juha Siltala) on syy lapsiperheiden ongelmien kärjistymiseen.
Laittaisin tähän vaan kaikille tiedoksi, että OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi ilmoitti jo kuun alussa, että OAJ ei hyväksy sellaista ratkaisua, missä hallituksen lupaamia korotettuja valtionosuuksia suunnataan perusteettomasti yhdelle ammattiryhmälle. Mielestäni Kangasniemi on täysin oikeassa. Minne Katainen siis unohtaa opettajat ja lastentarhaopettajat ja muut matalapalkkaiset naiset? Tästä on ollut Kataisen tasa-arvotupossa kaiken aikaa kysymys. Katainen haluaa eriarvoistaa työmarkkinoita yhtä palkkaryhmää suosivalla politiikalla. Sanoisin vielä, että eilen A2 kertoi mielenkiintoisen asian. Hoitoalalla on nimittäin palkkakilpailua, joten Kataisen lanseerama tasa-arvotupohan on jo toteutunut. Uusille hoitajille maksetaan 150 euroa suurempaa palkkaa kuin kokeneille hoitajille. Mielestäni jokaisen liiton ja palkansaajan olisi vastustettava viimeiseen asti Kataisen politiikkaa. Työmarkkinapolitiikassa ei voi sallia eriarvoistamista.
Jan Rossi
Kokoomuksen ajama tasa-arvotupo on luonnollisesti siinä mielessä eriarvoistava, että jotkut palkkaryhmät eli tässä tapauksessa alipalkatut julkisella sektorilla työskentelevät naiset saisivat suuremmat palkankorotukset kuin toiset. Mutta jollei näin joskus tehdä, naiset jäävät jatkossakin palkoissaan mopen osille. Minulla on se käsiys, että Suomen kansan valtaenemmistö kyllä hyväksyy sen, että naisten palkkausta jonkin verran kohennetaan muiden kustannuksella.
Tasa-arvotupon lisäkorotuksia ei ollut alunperinkään tarkoitus suunnata pelkästään hoitohenkilökunnalle, vaan myös muut alipalkatut naisvaltaiset alat oli tarkoitus ottaa huomioon. Kyllähän jokainen tajuaa, että hyvin huomattava lisäkorotus pelkästään yhdelle henkilöstöryhmälle ei millään menisi työmarkkinakierroksella läpi. Mutta kilpailu työntekijöistä on suhteellisesti ottaen kovin hoitoalalla, ja siitä todistuksena on se, että uusille hoitajille on maksettu 150 euroa kuussa enemmän kuin kokeneille hoitajille. Uhkana on se, että kokeneet hoitajat siirtyvät ulkomaille erityisesti Englantiin ja Norjaan, missä palkkaus on Suomea parempi. Jotta tämä kehitys torjuttaisiin, hoitajien palkankorotusten tulee olla varsin tuntuvia. Minusta me olemme pakkotilanteessa.
Hyvä havainto Vesa Kaitera. Työmarkkinat on nähtävä jakauteena kahteen sektoriin, on verovaroin luodut työmarkkinat, jotka pääosin ovat hyvinvointialueella ja kohdistuvat lapsiin, sairaisiin ja vanhuksiin, joissa palkanmuodostus on aina poliittinen tahto. Yksityisellä puolella näin ei tapahdu, siellä kylmästi toimitaan markkinalähtöisesti kvartaalimittareilla. Tulos tai ulos – periaatteella. Sielläkin työskentelee valtavasti pienipalkkaisia naisia ja jos oikein ymmärsin, näitä naisia Jyrkiboyn tasa-arvotupo ei koske. Siellä toimitaankin puhtaasti tes-neuvotteluin.
Eiköhän hoitajien suosimisessa ole nimenomaan juuri siitä kysymys, mitä Vesa Kaitera sanoi. Jostain on alettava, ja hoitoala on kriittisimmässä pisteessä. Hoitajien työn vaatimustaso on erilainen kuin opettajilla, lastenhoitajilla tai keittäjillä (yhtään näidenkään ammattien ajoittaista stressaavuutta väheksymättä). Mikäli kaikille jaetaan vähästä jakovarasta kaikkea, ei kellekään todellisuudessa jää mitään. Mikäli taas millekään naisvaltaiselle ammattiryhmälle ei korotuksia anneta, jää tilanne ennalleen. USA, Britannia ja Norja ovat houkuttelevia vaihtoehtoja sairaanhoitajille. Eräs tuntemani sairaanhoitaja meni USA:han töihin, ja oli hyvinkin tyytyväinen suureen palkkaan pienellä veroprosentilla. Soisin kyllä ennemmin, että hän hoitaisi suomalaisia vanhuksia, jotka ovat omalta osaltaan hänen koulutuksensa kustantaneet. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa jäämään Suomeen, vaan alasta tulee tehdä houkuttelevaa.
Lisäksi, mikäli toteutuvat päivähoitomaksut vähentävät edes vähänkin painetta ylitäysissä lastentarhoissa, tulee myös sekin asia nähdä eräänlaisena naistavaltaisen alan tukemisena.
J O-L
Juha Oksanen-Luoraselle ja Vesa Kaiteralle sanoisin näin, että jos Kataisen suunnitelmat toteutuvat, edessä on työmarkkinoiden palkkakilpailu. Tätäkö Katainen haluaa? Edessä on liittokierros ja jos hoitajat saavat palkankorotuksensa, samaa tulevat haluamaan myös monet muut. Ei työmarkkinapolitiikkaa hoideta niin, että luodaan ennakkotapaus jollekin tietylle ammattiryhmälle kun samaan aikaan on muitakin matalapalkka-aloja. Jos Katainen haluaa ajaa uskottavaa työmarkkinapolitiikkaa, miksi hän ei katso koko kentää kokonaisvaltaisesti? Kataisen politiikka on tällä hetkellä umpikujaan vievää.
Jan Rossi
Millä moraalilla ilmaisen koulutuksen saaneet kielitaitoiset suomalaiset sairaanhoitajat häippäsee pelkästään pienemmän verotuksen ja suuremman palkan toivossa ulkomaille? Eikö tutkinnon jälkeen olisi kansalaisvelvollisuus hoitaa edes muutama vuosi niitä, joiden verovaroilla ammattiin on kouluttauduttu?
sivistyksen päivitys – Eikö samalla logiikalla myös keittäjät, opettajat, lastentarhaopettajat ja muut matalapalkkaiset naiset voisi lähteä ulkomaille töitä tekemään? Eivät he lähde, vaikka ovat olleet vuosikausia palkkakuopassa. He ovat rohkeita ja suorittavat kansalaisvelvollisuuttaan Suomessa. Tilanteen pitäisi olla sellainen, että heidän tilannettaan Kataisen pitäisi selvittää ja auttaa heidän ansiokehitystään hoitajien ohella. Mielestäni Suomessa on toteutettava tasapuolista työmarkkinapolitiikkaa.
Keskitetystä TUPO-ratkaisusta ajauduttiin liittotason sopimuksiin juuri siitä syystä, että eri työntekijäryhmillä oli hyvin erisuuruisia palkkavaatimuksia. Ei työnantajien tahollakaan oltu kovin innostuneita keskitetystä sopimuksesta, mutta siellä pelättiin, että toisiaan vastaan kilpailevat työntekijäryhmät vaativat suurempia korotuksia kuin olisi ollut laita keskitetyssä mallissa, ja siksi työnantajat olisivat nielleet keskitetyn ratkaisun, jos työntekijäpuolella olisi ollut siihen aitoa halua.
Kansainvälinen nousukausi on kääntymässä lopuilleen ja tämä työmarkkinakierros lieneekin viimeinen, joka voidaan käydä suotuisten taloudellisten olosuhteiden vallitessa. On hyvin todennäköistä, että niillä työntekijäryhmillä, jotka kokevat jääneensä palkkakuoppaan, on tarkoituksena korjata merkittävä osa tästä jälkeenjääneisyydesät tällä sopimuskierroksella.
Maan hallitus ei pysty ohjaamaan kuntatasolle niin suurta rahamäärää, että kuoppakorotus järjestyisi kaikille työntekijäryhmille. Täytyy keskittyä naisvaltaisiin ryhmiin ja lisäksi on otettava huomioon se, minkä ryhmän palkkojen korottamatta jättäminen aiheuttaisi kaikkein suurimman vahingon. Vaimoni on kylläkin töissä Jyväskylän kirjastossa, mutta mielestäni hoitajien palkankorotus on kuitenkin koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta strategisesti tärkeämpi kuin vaikkapa kirjastoväen tai koulukeittiöiden väen palkankorotus. Myönnän, ettei ajatteluni ole tasapuolisen työmarkkinapolitiikan mukaista, mutta hoitajien alipalkkaus on sellainen pommi, joka uhkaa pian räjähtää käsiin.
Jan Rossille – tietenkin kaikkia verovaroilla koulutettuja tämä kansallisvelvollisuus koskisi. Tai jos heti diplomin saatuaan lähtee, voihan koulutuksen maksaa niistä vähäveroisista mutta suurista tuloista muutamassa vuodessa opetusministeriön tilille!
Toinen merkittävä asia, jossa tämä hallitus näyttää epäonnistuvan raskaasti on neuvottelut puutullien sopimisesta Venäjän kanssa. Päivän kysymys voisi ollakin, että eivätkö Vanhanen ja Katainen kykene sitomaan puutulliasiaa johonkin Venäjälle vieläkin tärkeämpään asiaan, johon Suomi voisi kansainvälisesti vaikuttaa? Ei tälläiset neuvottelut ratkea ellei Suomella oli esittää jotakin muuta ratkaisevaa välinettä kiistan ratkaisemiseen. Ihmeen hiljaa valtiovarainministeri on ollut koko asiasta, vaikka asia vaikuttaa nimenomaan maan taloudelliseen kehitykseen. Vai kuvittelevatko Vanhanen ja Katainen, että asia ratkeaisi kahdenkeskisessä rupattelussa ilman avausta kolmanteen suuntaan? Pääministeri Mihail Fradkov on nyt ilmoittanut, että Venäjä ottaa puutullit käyttöön, joten luvassa on irtisanomisia ja tehtaiden sulkemisia. Onko tämä Venäjän vastaus siihen, että Suomi torjui taannoin Venäjän ehdottaman merikaapelin? Nämä asiat olisi kyettävä kompensoimaan jollakin kolmannella väylällä ja mielenkiinnolla seuraan, että löytävätkö Vanhanen ja Katainen tuon kaiken avaavan kolmannen tien.
Jan Rossi
Ei tämä voi olla totta. Nyt Katainen aikoo alkaa toteuttamaan vuonna 2003 kokoontuneen Siva-työryhmän mallia. Katainen sanoi taloustoimittajien tapaamisessa eilen, että hän selvityttää vapaaehtoisten eläkevakuutusten kohteena olevien sijoitustuotteiden veroetujen yhdenmukaistamisen. Katainen nosti eilen esille Siva-työryhmän esityksen verovähennyksen ulottamisesta kaikkeen pitkäaikaissäästämiseen.
Ajattelin tässä muistuttaa, että Siva-työryhmä ehdotti vuonna 2003, että vapaaehtoisten eläkevakuutusten ohella verovähennyksen saisi myös pitkäaikaiseen säästämiseen luettavista tili-, rahasto- ja suorista osakesijoituksista. Tässä tämä nyt on. Katainen siis haluaa helpottaa pitkäaikaisten sijoittajien asemaa ja antaa heille verovähennysoikeuden sijoituksiinsa. Katainen on siis suurituloisten asialla ja pyrkii mielestäni kaikin keinoin helpottamaan heidän asemaa ja heikentämään pienituloisten ja köyhien asemaa tavalla, jota ei voi kuin kauhistella. Tämä hallitus alkaa olemaan todellinen uhka suomalaiselle köyhälle, opiskelijalle ja yksinhuoltajaperheille. Tämä hallitus unohtaa matalapalkkaiset siivooja- keittäjä- ja kirjastohoitajanaiset. Tämä hallitus haluaa eriarvoistaa työmarkkinapolitiikan. Mielestäni tämän hallituksen tulisi erota.
Jan Rossi
J Rossi:
”Päivän kysymys voisi ollakin, että eivätkö Vanhanen ja Katainen kykene sitomaan puutulliasiaa johonkin Venäjälle vieläkin tärkeämpään asiaan, johon Suomi voisi kansainvälisesti vaikuttaa? ”
JR sekoilee Kataisvimmassaan. Hallituksessa on ulkomaankauppaa varten jopa aivan oma ministerinsä.
JR:n koomisista kirjoitusta päätellen meillä vallitsee Kataisen diktatuuri.
Selvitysmies – Ahaa, hallituksen sisällä ei siis keskustella asioista kun on ulkomaankauppaa varten jopa aivan oma ministerinsä. Eli Kataisen ei tarvitse kommentoida puutulliasiaa kun on Väyrynen? Eli saman logiikan mukaan Kataisen ei tarvitse kommentoida ulkopolitiikkaa kun on Kanerva? Miksi sitten Katainen on koomentoinut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa? Rajataan häneltä puheoikeus kokonaan pois oman sektorinsa ulkopuolisista asioista. Tätäkö Selvitysmies haluaa?
Jan Rossi
“Mielestäni tämän hallituksen tulisi erota.”
Et sitten ole yhtään kärsimätön…
Antti V & muut – Mitä tulee Kataisen tasa-arvotupoon, katselin eilistä ajankohtaisen kakkosen raporttia hoitajien sisäisestä palkkauksesta hämmentyneenä, sillä sairaanhoitajien keskuudessa näyttää olevan suurta hajontaa palkkauksessa. A2 esitti, että uudet sairaanhoitajat voivat saada parempaa palkkaa kuin pitkään samassa työssä olleet kokeneet sairaanhoitajat. Päivän toisen kysymyksen asettaisin näin, että jos Kataisen tasa-arvotupo toteutuu, kenelle kunnat ohjaavat nämä palkankorotukset? Näille kokeneille hoitajilleko, vai vasta hoitajiksi tulleille, vai molemmille? Tilanne on se, että sairaanhoitajien omassa keskuudessa on tapahtunut suuri eriarvoistuminen ja mahdollisesti tämä Kataisen tasa-arvotupo lisäisi sitä entisestään. Onko siis mahdollista, että vasta-alkajien sairaanhoitajien ja kokeneiden hoitajien välillä syntyisi palkkasota? Miksi Katainen ei ole tätä aiemmin kertonut?
Jan Rossi
JR:
”Onko siis mahdollista, että vasta-alkajien sairaanhoitajien ja kokeneiden hoitajien välillä syntyisi palkkasota?
Paljon mahdollista. Luulen että generalissimus Katainen on aikonut delegoida sen puolustusministerille.
JR:
”Miksi Katainen ei ole tätä aiemmin kertonut? ”
Sota-asiat ovat hyvin salaisia valmisteluvaiheessa.
Vesa Kaitera kirjoittaa, että “Myönnän, ettei ajatteluni ole tasapuolisen työmarkkinapolitiikan mukaista, mutta hoitajien alipalkkaus on sellainen pommi, joka uhkaa pian räjähtää käsiin.” Voisikos Kaitera kertoa, että paljonko hoitajille sitten pitäisi maksaa palkkaa? Eilisen a2_sen jutun mukaan hoitajat saavat keskimääräisesti 1900-2100 välillä olevaa palkkaa, joka on huomattavasti parempi kuin vaikkapa keittäjien, siivoojien tai kirjastonhoitajien palkka. Mielestäni tasa-arvotupo kohdistettuna vain hoitoalan henkilöstöön vain repii entistä suurempaa palkkakuilua matalapalkkaisten naistyöntekijöiden välillä. Toivottavasti jokainen osaa kohdistaa nämä asiat oikein. Tasa-arvotupo on todella työmarkkinoita eriarvoistava esitys. Tälläinen toiminta olisi torjuttava ja toivottavasti OAJ ja SAK:laiset liitot osaavat tehdä asian edessä oikeita ratkaisuja.
Jan Rossi
J.Katainen sanoo – olemme varanneet 165 miljoonaa euroa perintöveron huojennukseen. Tuo summa kerätään mm. lapsiperheiltä, koska JK sanoo -uskon, että päivähoitomaksuja joudutaan hieman tarkistamaan kaikissa maksuluokissa. Tässä kiteytyy porvarihallituksen linja
Täytyy antaa kiitokset Presson Arno Ahosniemelle tämän hienosta avauksesta omassa blogissaan ja siitä, että hän tuo kaikkien tiedoksi, että Jyrki Katainen osallistuu Bilderberg-ryhmän kokoukseen. Bilderberg on erittäin salainen kansainvälisten vaikuttajien seura, joka tapaa joka vuosi eri puolilla maailmaa salaisissa kokouksissa. Se ei tee päätöksiä, eikä sen keskusteluita kerrota julkisuuteen, eikä sen osanottajat saa kommentoida siellä käytyjä keskusteluita. Suomessa aktiivisin osallistuja viime vuosien aikana on ollut Jorma Ollila ja ennen häntä Jaakko Iloniemi. Kaikkein vaikutsvaltaisin jäsen on amerikkalainen David Rockefeller, joka on ollut mukana kaikissa kokouksissa sen perustamisesta 1954 lähtien. Suomessa Bilderberg kokoontui 1994. Mielestäni Bilderbegillä on agenda, jota ei tiedetä, sillä mitä järkeä sen olisi kokoontua joka vuosi salaisesti jossakin jos sillä ei olisi tavoitetta. Eräiden arvioiden mukaan tavoitteena olisi maailmanhallitus, mutta tälläiseen en usko. Jyrki Katainen on nyt päässyt pitkälle, hän osallistuu ensimmäistä kertaa tilaisuuteen, jossa ovat paikalla kansainvälisen politiikan todelliset vaikuttajat.
Jan Rossi
Tänään muuten hallitusrintama repesi ensimmäisen kerran, kun vihreät ilmoittivat eduskunnassa yksikantaan, etteivät he hyväksy lasten maksuttoman päivähoidon lopettamista. Hieno ilmoitus vihreiltä, nyt vaan odotan, että he jättävät tämän kammottavan hallituksen ja maahan saadaan uusi toimintakykyinen hallitus, jonka esitykset olisivat uskottavia ja selkeitä. Tämän hallituksen pitäisi erota, ei tälläiseen hallitukseen kukaan voi uskoa. Vai onko tasa-arvotupo uskottavaa politiikaa? Tämä hallitus on rikkaita suosiva hallitus, jos tämä hallitus saa jatkaa, neljän vuoden päästä maassa on tilanne, jossa rikkaat on vapautettu kaikista veroista ja yksinhuoltajat, köyhät ja eläkeläiset joutuvat maksumiehiksi.
Jan Rossi
Vanhanen ja Katainen menivät pahemman kerran metsään. Päivähoito kanta on kommunistista politiikan sisältöä. Se luo eriarvoisuutta ja on tarkoitettu luomaan pysyviä yhteiskuntaluokkia toisten alle. Herrat “porvarit” puhuvat siitä, että nyt “ihmisiä ohjataan elämään tietyllä tavalla” ja näin “järjestelmän toimintaa tehostetaan” – minkäköhän laisissa yhteiskunnissa tällaista puhutan juuri kyseessä olevissa asioissa?. Pieni vinkki: siellä poliittista johtoa ei ole valittu vapailla vaaleilla. Kun länsimainen tasa-arvoon perustuva systeemi jo näytti nousseen Suomessakin ylivoimaiseen asemaan, porvarihallitus on tekemässä rankat omat. Vanhanen ja Katainen ovat jostain syystä lähteneet kävelylle ideoligisesti pimeään metsään, toivottavasti eivät eksy sinne lopullisesti.
“Tämä hallitus on rikkaita suosiva hallitus, jos tämä hallitus saa jatkaa, neljän vuoden päästä maassa on tilanne, jossa rikkaat on vapautettu kaikista veroista ja yksinhuoltajat, köyhät ja eläkeläiset joutuvat maksumiehiksi.”
Ei uskoisi, että tuo on mitä suurimmassa määrin porvarillisen (ex-kristillisdemokraatti, ex-kokoomuslaisen) Jan Rossin tekstiä! Et ole sentään ajatellut ylittää Pitkääsiltaa ja loikata vaikkapa kommunisteihin? Skp:n pj Yrjö Hakanen tuntuu argumentoivan suunnilleen samoilla teeseillä. http://www.skp.fi/ajankohtaista.php?juttu=962&ots=Menokehys+hautasi+vaalilupaukset
Haloo Antti V, herätys… Siellä missä kommunistit ovat päässeet valtaan, toiminta on juuri tätä mitä Vanhanen/katainen nyt ehdottavat, vielä paljon rankemmissa mittasuhteissa vain…
Antti V – Se mitä sanot, ei kertakaikkiaan pidän paikkaansa. Olen aina kristillisdemokraatti. En ole aatettani koskaan hyljännyt, enkä tule hylkäämään. Tuo, että rinnastat minua kommunisteihin on vitsinäkin irvokas. Kommunismi on kauhistuttava rikos ihmiskuntaa vastaan.
Jan Rossi
Mitä tulee tämän hallituksen toimintaan, mielestäni askelmerkit on otettu jo siihen suuntaan, että suurituloisten asemaa tullaan parantamaan opiskelijoiden, köyhien, yksinhuoltajien ja muiden alempituloisten kustannuksella. Kaiken lisäksi ohjelmaan on otettu työmarkkinoiden eriarvoistamispolitiikka, jolla pyritään luomaan eripuraa jopa yhden palkansaajaryhmän sisälle. Mitä tulee lastenpäivähoitokiistaan, mielestäni se on tämän hallituksen koepallo tulevaisuuden maksujen korotuksille, jotka kohdennetaan alempituloisille.
Tulevaisuudessa on tiedossa perintöveron poisto, mahdollisesti lahjaverosta luopuminen. Varallisuusverosta on jo luovuttu. Keitä näiden verojen poistot hyödyntävät? Aivan oikein, suurituloisia. Milloin Lilius Fortumilta saa lopullisen vapautuksen osinkotuloistaan? Itse edustan kristillisdemokraattista poliittista suuntausta ja tässä suuntauksessa on tilaa pienituloisten, yksinhuoltajien ja muiden vähävaraisten puolustamiselle. Ihmettelen suuresti, että miksi kokoomus heti hallitustaipaleensa aluksi otti kohteekseen juuri yksinhuoltajien oikeuden ilmaiseen lasten päivähoitoon ja rupesi esittämään maksua heille ja muille vähävaraisille? Eihän tälläistä politiikkaa voi ymmärtää.
Jan Rossi
Hyvä Jan Rossi, vaikka olenkin ymmälläni ja ihmetellen seurannut viimeaikaisia varsin voimakkaita ja poleemisia kannanottojasi, niihin mitenkään yhtymättä ja perustelujesi vähäisyyttä harmitellen, havahduin kuitenkin kommenttiisi, jonka mukaan “askelmerkit on otettu jo siihen suuntaan, että suurituloisten asemaa tullaan parantamaan opiskelijoiden, köyhien, yksinhuoltajien ja muiden alempituloisten kustannuksella.” Tähänhän hallituksemme viimeisimmät kommentit ja toimenpiteet näyttävät viittaavan. Toivon, ettei näin olisi. Toivon myös, ettei hallituksemme ole romuttamassa ns. pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaamme. Ruotsissa puhutaan jo nyt uuden köyhälistöluokan synnyttämisestä. Tällä kertaa hallituksemme ei todellakaan tarvitse toimia Ruotsin-mallin mukaisesti vaan oppia ruotsalaisten tekemistä virheistä.
Jos hallituksemme on “businessminded”, niin eiköhän se alkajaisiksi voisi ymmärtää, että Suomi ja sen kansa toimivat globaalissa kilpailutilanteessa ilman suojaverkkoja. Jo tänään meidän kannattaa määrätä ulkomaisille opsikelijoille maksulliset opinnot. Vai haluammeko, että kansamme maksaa ulkomaisten opiskelijoiden opinnot varsinkin kun nämä opiskelijat siirtyvät ulkomaille paremman toimeentulon perässä hyödyntämään meidän maksamaamme osaamistaan?
Jos suomalainen koulutustaso on niin korkea, että se imee opiskelijoita ulkomailta, miksemme siinä tilanteessa laajentaisi entisestään opetustamme ja ottaisi siitä myös maksua niin, että koulutuksen kustantavat veronmaksajatkin siitä hyötyisivät? Onko kukaan suomalainen ilman stipendiä koskaan kuvitellut opiskelevansa ilmaiseksi esim. Harvardissa tai Stanfordissa?
Jan Rossi sanoi:
“Mitä tulee tämän hallituksen toimintaan, mielestäni askelmerkit on otettu jo siihen suuntaan, että suurituloisten asemaa tullaan parantamaan opiskelijoiden, köyhien, yksinhuoltajien ja muiden alempituloisten kustannuksella.”
Vielä kerran: Lapsilisän yksinhuoltajakorotusta nostetaan, lapsilisiä korotetaan kolmannesta lapsesta alkaen, vähimmäisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahan sekä sairauspäivärahojen vähimmäistasoa korotetaan työmarkkinatuen tasolle, isyysvapaata pidennetään kahdella viikolla ja opintorahaa korotetaan kaikilla koulutusasteilla ja opiskelijan omia tulorajoja korotetaan 30 prosentilla.
Tämäkö on sitä pienituloisten jo köyhien riistämistä? Esimerkiksi opintotukea korotettiin viimeksi edellisen porvarihallituksen aikaan. Ja onko vanhempainrahojen korotus pahaa porvariutta? Perintöveron huojennuksella kokoomus toteuttaa vain antamiaan vaalilupauksia. Ja toisin kuten populisti yleensä ajattelee, perintöveron alentamista ei ole tarkoitettu ykörikkaiden hyödyttämiseksi, vaan auttamaan nimenomaan keskiluokkaa, jotta jo kertaalleen verotettua perintöä ei tarvitsisi myydä kohtuuttoman ison perintöveron maksamista varten. Tämäkin asia selitettiin jo vaalitaiston aikana.
Jouni Pulli sanoi: “Toivon myös, ettei hallituksemme ole romuttamassa ns. pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaamme. Ruotsissa puhutaan jo nyt uuden köyhälistöluokan synnyttämisestä. Tällä kertaa hallituksemme ei todellakaan tarvitse toimia Ruotsin-mallin mukaisesti vaan oppia ruotsalaisten tekemistä virheistä.”
Kuka näin Ruotsissa puhuu? Kaikki riippuu katsojan näkökulmasta. Ruotsin hallituksen suosion alenemiseen on useita syitä: erilainen poliittinen kulttuuri, hallituksen alkumetreillä ollut TV-lupakohu ja tehtävien uudistusten kipeys. Ruotsin porvariallianssi piti ennen valtaannousuaan epäterveenä tilannetta, jossa niin suuri osa ruotsalaisista elää pelkkien tukien varassa. Ensimmäiseksi tavoitteekseen uusi hallitus otti työllisyyden parantamisen ja onkin johdonmukaisesti toteuttanut ennen vaaleja esittelemäänsä hallitusohjelmaa. Oikeistohallitus on Ruotsissa ikävässä tilanteessa siinä mielessä, että koko maassa ei ole tehty ylipäätään tehty minkäänlaisia uudistuksia demarien valtakaudella yli kymmeneen vuoteen. Tottakai tavallista ruotsalaista tallaajaa harmittaa, kun vastikkeetonta rahaa ei tulekaan enää niin helposti kuin ennen. Kun pitäisi vielä tehdä TÖITÄ sen eteen?! Uudistajan, nimenomaan niiden ikävämpien asioiden toteuttajan, osa ei ole helppo. Työnteko rahan eteen kun ei ole “kivaa”. Eihän lapsikaan tykkää siitä, että vanhempi ei anna katsoa myöhään televisiota. Tämä ei silti tarkoita, että vanhempi tekisi väärin käskiessään lastaan nukkumaan.
Olen vilpittömästi iloinen, että sekä Suomessa että Ruotsissa istuvat pitkästä aikaa hallitukset ilman ylimielistä ja vallantäyteistä vasemmistoa. Oikeistolaisuus on nykyaikana yhtä kuin uudistusmielisyys. Hyvinvointivaltio pidetään nimenomaan pystyssä uudistumalla ja mukautumalla uusiin aikoihin, ei linnottautumalla vanhoihin bunkkereihin. Joku ilmaisen kokopäivähoidon poistaminen täyspäiväisesti kotona olevilta vanhemmilta ei todellakaan ole mikään elintasoa romuttava asia. Toisekseen on myös moraalisesti oikein korostaa perheen vastuuta kasvatuksessa, sen sijaan että vastuu sysättäisiin vasemmistolaiseen tapaan kokonaan yhteiskunnalle. Luulisi Rossinkin tällaista kristillisdemokraattina tukevan.
Eta-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden opiskelun maksullistamisesta olen samaa mieltä Pullin kanssa. Suomen ei ole järkeä kouluttaa insinöörejä Kiinaan ilmaiseksi. Yliopistoissa ulkomaiset opiskelijat vievät resursseja suomalaisilta opiskelijoilta. Resurssien ylläpitämiseksi tarvitaan rahaa, joka on parempi ottaa jostain muualta kuin suomalaisilta veronmaksajilta. Toivotaan tosiaan, että tämä hallitus tekee asialle jotain.
Juha Oksanen-Luoraselle kysymys, että paljonko niitä terveyskeskusmaksuja korotettiin ja kuinka paljon lasten päivähoidosta yksinhuoltajat ja muut joutuvatkaan maksamaan? Hallitus kompensoi lapsilisiin ja muihin tulevat korotukset korottamalla muita maksuja. Mielestäni tämä lasten päivähoitomaksu on vasta alkua ja se on koepallo kuinka mahdolliset korotukset otetaan vastaan. Vihreät ovat toimineet asian suhteen erinomaisesti hallituksessa ja toivottavasti he torjuvat viimeiseen asti kaikki korotusesitykset. Paras ratkaisu kuitenkin olisi, että vihreät lähtisivät tästä menneisyyteen kurottavasta hallituksesta.
Jan Rossi