Tälle viikolle sattuu kasa merkittäviä syntymäpäiviä.
Aloitetaan vaikka ikäjärjestyksessä:
1. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) täyttää tänään 60 vuotta.
2. MTV juhlii 50-vuotista taivaltaan tiistaina.
3. Matti Vanhasen (kesk) kakkoshallitus täyttää tasan kuukauden ensi sunnuntaina.
Jotenkin tuntuu, että kaksi edellämainittua -- siis Ihalainen ja MTV -- ovat vuosikymmenien aikana tapansa näyttäneet ja niiden toimintaa pystyy jo jollakin tasolla ennakoimaan. Ihalainen on ollut yksi suomalaisen tupopolitiikan takuumiehistä, mutta hänen pitkä keskusjärjestöuransa päättyy nyt liittokierrostasolle. Kuvaavaa muuten on, ettei Ihalainen suostunut yhteenkään 60-vuotishaastatteluun. Ehkä Ihalaisen 60-vuotismietteet kuullaan SAK:n valtuuston kokouksessa ensi viikolla.
Sen sijaan Vanhasen kuukauden täyttävä hallitus on tavoiltaan vielä täysi arvoitus -- kuten monet kuukauden ikäiset tuppaavat olemaan.
Siksi on mielenkiintoista katsoa, missä merkeissä hallitus kokoontuu ensi viikolla ensimmäiseen kehysriiheensä.
Kun sinivihreän porvarihallituksen ministeriksi pääsi ensin Ilkka Kanerva (kok.) ja sitten vielä lapsenomaisen kiukuttelu-uhkailun jälkeen myös Paavo Väyrynen (kesk.), monet pelkäsivät pahinta ja näkivät, että siinä meni samalla metsään koko porvarihallituksen henkinen missio. Asiasta on kannettu enemmän kuin paljon huolta myös tämän palstan keskusteluissa.
No. Kanerva ja Väyrynen ovat aloittaneet uransa suorastaan mallikelpoisesti. Tai ainakin sinne päin. Ainakaan vielä ei ole tullut tietoon, että Väyrynen olisi jonkin salaisen kuppikunnan kanssa kaatamassa Vanhasta ja junailisi itseään pääministeriksi.
Sen sijaan edellisessä hallituksessa liki valtiomiesasemaan noussut Mauri Pekkarinen (kesk.) tuntuu palanneen vanhoille aitovieriajatuksilleen ja on onnistunut sammakoillaan nostamaan jo hiukan pölyttyneen “pekkarointi” -termin takaisin entiseen, aitoon kukoistukseensa. Uuden superministeriön johtoon nouseva Pekkarinen oli Äänekoskella oman vaalipiirinsä keskellä jossakin torikokouksessa retostellut, että alueen tiet saadaan kuntoon, kun Vantaalle suunnitellun Kehäradan aloittamista siirretään myöhemmäksi.
Jotenkin tuntuu, että Pekkarisella saattoi vilkkua silmissä paitsi uusien pikiteiden kuvia myös jonkin sortin kostokatse edellisen hallituksen valtiovarainministeriä, SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluomaa kohtaan. Heinäluoma ja Pekkarinen olivat useampaan otteeseen edellishallituksessa napit vastakkain ja Kehärata oli yksi Heinäluoman eniten ajamia hankkeita. Kyykytyksestä saattaa jäädä pahoja muistoja. Jotkut enemmän psykologiaa harrastaneet saattaisivat tulkita asiaa paremmin.
Edellishallitus siis lupasi hankkeeseen 320 miljoonaa euroa vuosille 2008-11. Vantaalla hallituksen linjaus otettiin se verran tosissaan, että maakauppoja on jo tehty.
Tuore liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) on vakuuttanut, että Kehäratahanketta edistetään edellisen hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti. Mutta pääministerin eilisellä haastattelutunnilla pääministeri Vanhanen ei enää luvannutkaan mitään aikatauluja…
Niin että.
Hanke on tärkeä myös koko Uudellemaalle. No ehkä Vanhasen oman vaalipiriin hanke ei ole tärkeyslistalla ykkösenä. Ja oliko se yksi mies sieltä toisesta päähallituspuolueesta, joka sai Uudeltamaalta yli 60 000 ääntä ja veti kokoomuksen selkeäksi vaalivoittajaksi alueella? Ainakin Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok.) on luvannut iskeä ensimmäisen kuokaniskun ensi vuoden syksyllä, kun ratatyö pitäisi aloittaa.
Eli nähtäväksi jää.
x x x x x x x x
Ja näin merkkipäivätunnelmissa kannattaa huomata, että ensi lauantaina tulee täyteen jo kaksi kuukautta SDP:n rökälemäisestä vaalitappiosta! Näin se aika menee!
Kalliomäen vaalitappiotyöryhmä on kuullustellut syyllisiä. Kesällä ehkä jo kuullaan, missä meni vikaan (tänä vai ensi kesänä? -- latojan huomautus).
Sinä aikana puoluetoimistokaan ei ole ollut toimettomana, vaan laati viime viikolla ns. tiekartan siitä miten puolue menee eteenpäin. Tässä tiivistelmä SDP:n paperista:
Tavoitteet:-
- Uudistaa SDP sekä sisäisesti että ulkoisesti
- Mobilisoida koko SDP syksyn 2008 kunnallisvaaleja silmälläpitäen
- Valmistella puoluetta eteenpäin vievä puoluekokous
Toiminnalliset perustehtävät
- Puoluetoiminnan uudistaminen
- Kunnallisvaaleihin valmistautuminen sekä
-- Puoluekokouksen onnistunut läpivienti
Eli SDP aiotaan uudistaa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Siinä sitä urakkaa riittää. Syyskuussa aiotaan järjestää tulevaisuusfoorumi, jonka tarkoituksena on koota noin 300-500 puolueen keskeisintä aktiivia keskustelemaan toiminnallisesta uudistumisesta, oppositiopolitiikan linjasta, kuntavaaleista ja puoluekokouksen teemallisista kysymyksistä.
Ja syys-marraskuussa puoluejohto aikoo kiertää maata hankkien paikallista ja alueellista julkisuutta, “kohteena suuri yleisö”.
Ja sitten se pakollinen: perusjärjestökierros, jolla motivoidaan puolueen jäsenistöä. Sitä tuetaan kuulemma “politiikan viikolla”, jonka tarkoitus on “poliittisen syksyn käynnistäminen, jäsenistön ja puolueosastojen aktivoiminen syksyn toimintaan sekä tarjota tilaisuuksia käydä vuoropuhelua poliittisten päättäjien, aktiivien ja kansalaisten välillä”.
Kun päälle tehdään vielä kunnallisvaaliristeily, niin eiköhän se siitä…
Tuoretta?
Jaa-a.
Ps 1.
Huomenna teemme täältä Maikkarilta presidentti Tarja Halosen haastattelun, jossa on tilaisuus tarkentaa presidentin käsityksiä Viron patsaskiistan uutisoinnista ja ylipäätään Venäjän politiikan tulevaisuudesta. Haastattelu on nähtävissä klo 19.30 -- samaan aikaan kun MTV juhlii puolivuosisataista taivaltaan Helsingin Messukeskuksessa.
Ps 2.
Suomen jääkiekkojoukkue sai hopeaa. Mitaleista viis, mutta on saavutus, että voitokkaan Venäjä-ottelun jälkeen sakki palaa hengissä takaisin, eivätkä Putinin kansallismieliset “meikäläiset” saartaneet joukkuetta hotelliinsa tai jäähalliin.
Ehtisinkö kommentoida ensin jääden nöyränä seuraamaan Jan Rossin vyörytystä, hyökkäystä, oikeaa teksittulevaa ja kaikilta blogeilta kerättyä copy/paste tuotantoa.
Lapsikiukutelu ja yhdistetty teiniliittohallituksemme (Vanhanan kaksi) on onnessaan. Rivit on luvattu pitää koossa atomivoimasta päättämisestä ihmisten perusoikeuksien nakertamiseen. Mikään ei siis neljään vuoteen uhkaa tai muutu.
Hallitusohjelma vaikuttaa uudelleen luettunakin jotenkin lukiolaispoikien keskikaljapäissään kyhätyltä tekeleeltä. Se naurattaa ja antaa tyydytystä tekijöilleen, mutta mihinkään suureen tulevaisuusuhkaan tai ongelmaan ei ole varauduttu.
Luotetaan kovin luultavasti lisäbudjetteihin ja leikkauksiin sosiaalialasta. Voidaan antaa lastentarhaopettajillekin 20 euroa lisää liksaa.
On helppo ennustaa, että jo seuraavissa kunnallisvaaleissa demareilla on herkullinen tilaisuus.
Ei tarvitse SDP:n suurestikaan tuhkaa päälleen ripotella. Kepu ja kokoomus suorastaan tarjottimella tyrkyttävät vaalivoiton avaimia oppositiopuolueille:
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200705116098762_ko.shtml
Kun on joutunut lukemaan Vanhasen vääristelyjä Natomaiden puolustusmenoista, nousee kyllä vääjäämättä mieleen sinipunahallitusvaihtoehto. Kokoomuksen olisi varmaankin helpompaa tehdä yhteistyötä tannerilaisten demarien kanssa kuin kekkoslaisten maalaisliiton perillisten.
Demarien ei tarvitse kuin hieman reivata sinivalkoiseen suuntaan, niin hyvin menee jo seuraavissa kunnallisvaaleissa.
Uuden hallituksen alkutaival näyttää etenevän keskustan kotimaan suhmurointien merkeissä. Kehäradan jäädyttäminen olisi katastrofi.
Miten sitten ulkopolitiikka? Suomessa ei näytä juurikaan olevan uutisointia liittyen siihen, että Ruotsin pm Reinfeld matkustaa jenkkeihin, jossa tapaa SEKÄ YK:n pääjohtajan, USA:n presidentin ETTÄ vieläpä ilmastoasioissa yhden USA:n aktiivisimmista kuvernööreistä iso-Arska Schwarzeneggerin (meniköhän nimi oikein).
Kyllä me jotenkin umpiossa olemme transatlanttisten suhteiden osalta, sanovat mitä sanovat. Verrokkeina Ruotsi ja Viro.
Onnittelut Titselille ja kumppaneille. Ehditte palstoille ennen Jan Rossia. Mitä hallitukseen tulee, onhan se aloittanut ihan tomerasti: Herlinien, Pauligien Ehrnroothien ym. tosirikkaiden perintöverot on luvattu poistaa. Asiasta ovat Iltalehdessä pakinoineet Laitinen ja Isokallio.
Setä Arkadia on tottakai oikeassa avauksessaan, että Väyrynen ja Kanerva ovat onnistuneet työssään, sillä hyvänen aika, vastahan he ovat istuneet tehtävissään kuukauden. Se, että onnistuvatko he toimessaan nähdään muutaman vuoden päästä, mutta vuoden sisällä saadaan osviittaa kuinka he onnistuvat. Koska Kanerva ja Väyrynen ovat vasta olleet kuukauden tehtävissään, heidän toimintaansa tuleekin arvioida sillä, mitä he ovat aikaisemmin tehneet. Se taas ei mairittele heitä ollenkaan. Molemmat ovat suomettumisen ajan toimijoita ja jälki onkin sen mukaista. Haluaisin nyt kysyä, että eilen he olivat tätä mieltä ja tänään he ovat tätä mieltä. Oli aika mikä tahansa, he pulpahtavat pintaan oli politiikka millaista tahansa. Nyt vedetään EU:n suuntaan kun 1970-luvulla vedettiin Neuvostoliiton suuntaan. Tottakai tämä on uskottavaa politikointia.
Jan Rossi
Ajattelin vielä palata Kanervan toimintaan Viron patsaskiistassa. Katselin UM:än sivuja ja sieltä silmiini osui Kanervan lähettämä viesti EU:lle, jossa Kanerva vaati solidaarisuuden osoittamista Virolle. Kanervan solidaarisuusviesti on päivätty 29.4.2007. HS puolestaan kertoi 10.5.2007, että Kanerva sai käsiinsä Lavrovin “melko jyrkkä” sanaisen kirjeen sihteerinsä kädestä ja se oli päivätty 29. huhtikuuta. Eli molemmat kirjeet oli päivätty samana päivänä. Miten siis tämä kuvio kehittyi? Oliko Lavrovin kirje vastaus Kanervan samana päivänä EU:lle lähettämään viestiin, jossa hän vaati solidaarisuutta Virolle, vai miten Lavrovin kirjettä tulisi tulkita? Mielestäni näiden kirjeiden suhdetta toisiinsa tulisi verrata, koska se antaa vastauksia Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Ohessa linkit UM:än sivuilla olevaan Kanervan viestiin ja HS:än uutiseen Lavrovin kirjeestä.
http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=88974&nodeid=15146&contentlan=1&culture=fi-FI
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kanerva+Lavrovin+kirjeess%C3%A4+ei+dramatiikkaa/1135227145421
Jan Rossi
Ihmeellistä, että ihmisillä ei ole muuta tekemistä kuin solvata kanssa ihmisiään (politiikoita). Suomi on pieni maa ja kansan pitää puhaltaa yhteen hiileen. Meidän pitää yhdessä rintamassa olla tukemassa päättäjiä heidän vaativassa työssään.
Onkohan se vain vasemmistolaishenkisten ihmisten niin vaikeaa tunnustaa katkera tappio. Syypääksi tehdään väkisillä Suomen Keskusta. On hankalaa olla keskitien kulkija kun tykitetään täydellä laidalta sekä oikealta, että vasemmalta.
Pekkarinen täällä Pekkaroimassa tätä, Väyrynen sitä Suomettamassa siellä, sitten vielä, Kanerva koko sontaläjän päällä. Kuvannoillisesti se menee juuri näin. Lapsellista, sanon minä.
Haapalan kirjoitus haarautui sen verran monelle tasolle, että sitä on parasta lähteä kommentoimaan pala palalta:
1) Pekkarinen meni tosiaan lupailemaan vappupuheessaan, että pääkaupungin joukkoliikenteelle erittäin tärkeän kehäradan rakenatmiseen tarkoitetuista rahoista voitaisiin lohkaista n. 100 M€ maantieverkoston ylläpitoon. Itse olin Pekkarisen lausunnosta järkyttynyt. Superministeri Pekkarinen on lähtemässä taas kepulaisen siltarumpupolitiikan ja pekkaroinnin hetteiselle polulle. Sopii vaan toivoa, että hänen kantansa ei edusta koko hallituksen linjaa. Olisi nimittäin erittäin omituista, jos Vanhasen II hallitus pyörtäisi Vanhasen I hallituksen periaatepäätöksen näin tärkeässä asiassa – ja vielä näin äkkiä. Pääministeriltä kaivattaisiin taas selkärankaa, mutta ilmeisesti turhaan. “Yhteistyöpoliitikko” (=nössö) Vanhasen vaikeneminen (=myöntymisen merkki) ei tiedä hyvää. Tässä se taas nähtiin, miten Suomen veturin pääkaupunkiseudun ja samalla koko isänmaan etu ei merkitse Kepulle mitään, jos se uhkaa hiukankin omaa vaalipiiriä ja/tai sen valtapoliittisia asetelmia. Kepun uskottavuus metropolipolitiikan toteuttajana on nollaluokkaa, väittivät he itse mitä tahansa. Kyllä kokoomuslaisten pitää olla sokeita tai idiootteja, jos he eivät ala huomata sitä. Tai ehkä huomaavat, mutta eivät porvarihurmoksessa kehtaa myöntää.
2) Luin viime perjantain Suomen Kuvalehdestä Esko Ahon haastattelun, jossa hän esitti ihan mielenkiintoisen analyysin maalisvaalien tuloksesta. Aho sanoi, että Sdp on samankaltaisessa tilassa kuin Kepu vuoden 1970 katastrofaalisten vaalien jäljiltä. Puolue seisoi vedenjakajalla. Oli tehtävä päätös: kääntyäkö vanhaan vai uudistuako rohkeasti? Kepu valitsi jälkimmäisen tien. Sdp:llä on nyt edessään sama Jaakobin paini. Demarit alkoivat Lipposen aikana muuntaa aatettaan kohti modernia eurooppalaista sosialidemokratiaa Tony Blairin tyyliin, mutta työ jäi valitettavasti kesken ja nyttemmin on tullut jopa hiukan takapakkia. Sdp tarvitsisi juuri Blairin kaltaisen raikkaan, valovoimaisen ja asiantuntevan johtajan, mutta sellaista ei taida tähän hätään olla saatavilla. Sdp koetaan ukkoutuneeksi ja tunkkaiseksi valtionhoitajapuolueeksi. Ongelmat ovat sen verran syvällä, ettei niistä selvitä pelkästään mainostoimistoa vaihtamalla. Ihan alkajaisiksi Sdp:n olisi luovuttava uhkailuun ja mustamaalaamiseen perustuvasta kampanjoinnista ja otettava rakentavampi asenne porvaristoon. Vasemmistolaisemmin terävöitetty politiikka ei kannata, jos äänestäjät ovat siirtyeet useita piiruja oikealle, kuten ainakin vaalituloksesta päätellen on käynyt. Sdp:n on mietittävä, millä hyvinvointivaltiota oikeastaan voidaan ylläpitää? Korkealla verotuksella vai korkealla työllisyydellä ja talouskasvulla? Toivotan demareille menestystä ja jaksamista tähän vaikeaan prosessiin. Sdp on nimittäin niin merkittävä poliittinen voima, että sen sisäisen kamppailun lopputuloksella on merkitystä koko maan kannalta. Jään odottamaan mielenkiinnolla.
3) Mielenkiinnolla on seurattu myös vanhojen konkareiden Kanervan ja Väyrysen edesottamuksia. Kanerva on mielestäni klaarannut hommansa hienosti. Voin mielihyvin myöntää olleeni väärässä. Väyrysestä taas on paha mennä sanomaan. Hän on pitänyt rämäkän alun jälkeen suorastaan korostetun matalaa profiilia. Ehkä Väyrynen toivoo ihmisten sillä välin unohtavan, että hän ahneuksissaan piti eduskuntaa panttivankina viikkokausia. Loka Laitinen veisteli taannoin jossain pakinassaan, että jos Vanhanen jonain päivänä huomaa horisontin tärisevän silmiensä edessä, se johtuu siitä, että Väyrynen sahaa tuolia hänen altaan. Menneisyys ei tosiaan Väyrystä mairittele. Väyrynen ei ole oikeastaan ikinä ollut lojaali pääministerilleen. Niin Koivisto, Sorsa kuin Ahokin ehtivät leipiintyä Väyrysen vallanhimoiseen venkoiluun. Ehkä Vanhanen ja Väyrynen ovat ennen ministerinimitystä käyneet perinpohjaisen keskustelun uuden hallituksen poliittisista pöytätavoista. Välit herrojen välillä kuuluvat olevan muutenkin hyvät, joten ehkäpä ongelmia ei ilmene. Väyrynen tietänee, että nyt on oikeastaan hänen viimeinen tilaisuutensa jättää itsestään edes jotenkuten myönteinen jälkikuva kansan kollektiiviseen muistiin. Siihen kuvaan eivät sovi hallituksen horjuttaminen ja oman pääministerin selkään puukottaminen valtapoliittisista syistä. Ajatukset pääministeriydestä tai presidenttiydestä ovat Väyrysen kohdaltaan pois suljetut, joten kääntyminen hallitusta vastaan ei ajaisi hänen etuaan millään tavoin, toisin kuin vielä joskus takavuosina.
4) Ja sitten Haloseen. Median ja politiikan suhde on tunnetusti ongelmallinen. Politiikkaa tehdään julkisuuden kautta ja media herkuttelee politiikassa (toivon mukaan) esiintyvillä ristiriidoilla. Paasikiven ja Kekkosen aikana media kulki tiukasti korkeimman johdon talutusnuorassa. Myös Mauno Koivisto lähetteli tarvittaessa myllykirjeitä päätoimittajille ja hänen sopuli-letkautuksensa on suorastaan legendaarinen. Viihdeohjelmien surkeista sketseistä loukkaantunut Ahtisaari esitti jonkinlaisen media-asiamiehen viran perustamista ja vaati viime vaiheessa jopa YLE:n yksityistämistä. Muillakin kuin presidenteillä on ollut kärhämää toimittajien kanssa. Kalevi Sorsa arvosteli infokratiaa ja Harri Holkerin suhtautuminen mediaan oli avoimen vihamielinen (ja toisin päin). Meillä on nyt erityisen temperamenttinen presidentti, joten sikäli Halosen lausunnot eivät tulleet yllätyksenä. Se oli oikeastaan vain ajan kysymys. Olen Halosen kanssa samaa mieltä siinä, että vielä viime hallituksen aikana media pyrki joskus hakemalla hakemaan eroja Halosen ja Vanhasen sekä ylipäänsä ulkopolitiikan johdon näkemysten välillä. Tarkoitus oli ilmeisesti kyseenalaistaa vallitsevan linjan mielekkyyttä. Siinä oli kieltämättä tiettyä tarkoitushakuisuuden makua. En kuitenkaan allekirjoita presidentin lausuntoa siitä, että patsaskiistan uutisointi olisi mennyt jotenkin pieleen. Sekä media että ulkopoliittinen johto hoitivat osansa yleisesti ottaen ihan mallikkaasti. No, ehkä Halonen valottaa hiukan lausumiaan siinä huomisessa haastattelussa.
P.S. Ajatella, että Ihalaisen syntymän aikoihin SAK oli vasta 40-vuotias. Vanhoiksi sitä tulee itse kukin, ei voi mitään…
Antti V – Näytät menneen vanhaan vipuun. Kanervan toiminnan logiikka on mielestäni se, että liehakoimalla nyt Viroa ja EU:ta, hän yrittää tehdä pesäeroa menneeseen ja yrittää uudistua poliittisesti ulkopolitiikassa. Itse en usko pantterin koskaan pääsevän pilkuistaan. En usko poliittiseen uudistumiseen. Politiikko on sitä, joksi hän on muotoutunut vuosikymmenien kuluessa. Vai olisiko todella mahdollista, että 2000-luvulla näkisimme ulkopolitiikassa täysin uudistuneen Kanervan 1970-luvun Kanervasta? Voiko tälläinen olla mahdollista?
Jan Rossi
Pohjan Poika – Mistä päättelet ettei ihmisillä olisi muuta tekemistä kuin solvata poliitikkoja? Kyllä demokraattiseen kansalaiskulttuuriin kuuluu kriittinen keskustelu ja erityisesti poliitikoista. Ettei autoritaarinen pulpahduksesi kertoisi sinisilmäisyydestä tai kärjistetysti sanottuna pohjoiskoreahenkisyydestä?
Pressan haastattelua odottelen mielenkiinnolla. Epäsuhta pressaan ainakin vaalien alla ladattujen odotusten ja todellisuuden välillä on aika iso, kuten jo vaalien alla kävi minusta selväksi. Vaalikeskusteluissa aina päädyttiin siihen että nyt taas puhutaan aiheista joihin pressa ei voi käytännössä vaikuttaa ja jos näistä aiheista ei olisi puhuttu niin kyllä aika vaitonaista olisi ollut. Kohtalaisen useat matkapuhelimet olisi ehditty vaaliohjelmissa väkertää kokoon.
Toinenkin ristiriita tuli ainakin minun mielestäni viimeistään viime vaaleissa esille. Halonen tuntui olleen niin tottunut paistattelemaan ihmisten tuosiossa ja esittämään mutkatonta, kansanomaista sekä iloisen lapsellista (kuten ajanhenkeen sopii) että hän suorastaan tuntui loukkaantuneelta kun häntä pidettiinkin ihan ehdokkaana muiden joukossa tai uskallettiin jopa arvostella! Vaikka Halosen suosio oli korkea hän käyttäytyi oudon pikkusieluisesti. Tämä ristiriita (ja ehkä myös sitkeät juorut siitä miten ikävästi hän oli tottunut kohtelemaan alaisiaan aikaisemmin) antoi minulle aika falskin kuvan hänestä. Saada nähdä mikä on meininki kun hän tulevassa haastattelussa kenties opastaa tiedotusvälineitä.
Vaivautuisiko joku selvittämään, mitä Pekkarinen todella sanoi? Onko joku kuullut? Tietääkö joku sanatarkasti? Hän on nostanut profiiliaan viime aikoina niin paljon, että en usko tuollaisiin “lupauksiin”. Nyt media tekee jälleen sen, mihin viime aikoina on totuttu ja josta poliitikotkin jo ärähtivät.
Olemattomasta kärpäsestä, puolihuolimattomasta tavalliselle kansalaiselle sanotusta lauseenpätkästä ryhdytään tekemään koko metropolin kehittämistä kaatavaa poliittista julistusta, suorastaan jättimäistä härkästä.
Jonkinlainen lähdekritiikki olisi paikallaan sekä toimittajilla että kansalaisilla.
Tähän vaan tiedoksi kaikille, että Tarja Halonen matkustaa Yhdysvaltoihin New Yorkiin 16. – 20. toukokuuta 2007 ja tapaa YK:n pääsihteerin ja joitakin amerikkalaisten ulkopolitiikan tutkimuslaitosten edustajia. Tässä tämä taas on. Halonen matkustaa USA:han ja ei tapaa matkansa aikana ainuttakaan USA:n hallituksen edustajia uloministeri Ricea, varapresidentti Chaneyta tai presidentti Bushia. Matka vaan kertoo sokeasta silmästä, joka vallitsee USA:ssa Suomen presidenttiä kohtaan. Yrittääkö Halonen nyt jotenkin ohittaa Kanervan saaman ns. kutsun USA:han? Julkisuudessa on esiintynyt tieto, jonka mukaan Kanerva olisi saanut kutsun Washingtoniin. Virallista kutsua ei ole käsittääkseni esitetty.
Muuten, huomenna Ruotsin pääministeri Reinfeldt nähdään Valkoisessa talossa ja pian tämän jälkeen Viron presidentti Ilves. Suomen naapurimaille näyttävät Valkoisen talon ovet avautuvan, mutta Haloselle ne pysyvät kiinni. Mistä tämä voi johtua?
Jan Rossi
Edelliseen vielä tiedoksi, että Halonen käväisi lounaalla USA:n Suomen suurlähettilään Marilyn Waren luona 27.3.2007. Miksi Halonen meni USA:n suurlähetystöön ja miksi presidentin sivuilla ei ole mainintoja käynnistä ja suurlähetystössä käydyistä keskusteluista. Tieto Halosen käynnistä saatiin USA:n suurlähetystön sivuilta. Yrittikö Halonen mahdollisesti itse pohjustaa matkaansa Valkoiseen taloon kun Suomen suurlähetystö ei ole sitä monista yrityksistä huolimatta saanut aikaiseksi?
http://helsinki.usembassy.gov/ambassador/events.htm
Jan Rossi
Näsäviisas sanoisi, minullahan on siniset silmät. Mutta sinulle Millin Harold sen verran. Aukaise sinä silmäsi ja lue mitä joka päivä lehdissä kirjotetaan, mitä radiossa pauhataan ja televisiossa näytetään. Tämä kaikki ei mielestäni ole kriittistä keskustelua, vaan skandaalihakuista mediaseksiä.
Tässä tämä nyt on. Aamun HS:än tietojen mukaan Bush torjui Halosen yritykset päästä Valkoiseen taloon. Bush vetosi aikataulusyihin, joten tilanne alkaa olemaan jo koominen Halosen kannalta. Halonen siis yrittää väkisin Valkoiseen taloon ja Bush torjuu yritykset. Nyt siis alkaa näyttämään siltä, että Halosta ei yksinkertaisesti haluta USA:han ja tämä alkaa olemaan nöyryyttävää Suomen kannalta kun samaan aikaan Bushilta löytyy aikaa Ruotsin pääministerille. HS kertoo, että aikataulusyihin vetoaminen ovat diplomatiassa yleiskeino asioiden torjumiseksi ilman lisäperusteita.
Jan Rossi
Miksi Halosella on kauhea halu päästä Bushin vieraaksi? Ei kai ainakaan seksi! Eivät valtion asiat, kun nehän ovat mitä hienoimmassa kondiksessa! Roikkuessaan Bushin kravatissa olisi vetänyt kunnon umpisolmun, niin asia olisi kunnossa.
Halosen ensimmäinen ulkomaan matka osui Chileen. Toinen virallinen edustus oli muistaakseni lesboakkojen järjestön vieraaksi ja nyt hinku Valkohuussiin. Siellä lymyää valtiomies, jollla on kidutusleirejä maailmalla. Mies joka sallii tuho- ja keskitysleirit sotilaidensa ylläpitäminä, kunhan ne eivät ole USA:ssa. Suuri valtiojohtaja, joka tappaa “onnistuneissa sotilasoperaatioisssa” siviilejä maailmalla.
Bush on rinnastettavissa Maon, Miloseviciin, Staliniin ja muihin keskitysleirimiehiin. Tämän ihmisluopion hymystä, kädstä ja suosiotsta Halonen nyt kiivailee ja nyyhkyttää kuukaudesta toiseen! Vierailisi vaikka jossakin mustassa Afrikassa, jonkun neekerivääpelistä itsensä presidentiksi nostaneen luona.
Pohjanmaan Poika lienee saanut uusherätyksen aikaisemman körttiherätyksen päälle. Hän näkee pahaa keskusteluissa, jotka koskevat valtakunnan asioita ja hoitaija. Ketkä niistä saavat puhua, ellemme me, koko lystin ylläpitäjät ja maksajat? Toiseksi saisi Pojulta tulla joskus yksikin tuopre näkemys kirjoituksiinsa. Ilkassa saattaa menestyä pelkillä kepun kehittämillä painiheitoilla.
Jan Rossi jatkaa täälläkin kehittämällään lumiauratyylillä.
“Muiden kommentit hiiteen! Minä, minä olen oikeassa ja minä, minä tiedän totuuden ja minä minä olen mielestäni ykkönen!”
Rossille:
Vaikka se, ettei Halonen tapaa USA:n vierailullaan ainuttakaan korkeaa hallituksen edustajaa, on aito ongelma, niin siitä huolimatta sinun ja monen muun tapa laskea “merkkejä” (vierailuja, tapaamisia, mainintoja ym.) tuo mieleen 70-luvun. Silloinhan hyvien ja luottamuksellisten neuvostosuhteiden laatua mitattiin kotiryssillä, kutsuilla Tehtaankadulle tms.
Eli olet oikeassa: suomettuminen ei ole ohi, sen toimintatavat ovat yhä mielissämme.
Ihmettelen, miksi Halonen känyää vierailua Bushin luokse. Bush hallintoineen on jo ns. rampa ankka. Kannatus kotimaassakin on pudonnut 30%:n tasolle. Kaiken lisäksi Bush on juuttunut yhä tiukemmin ja tiukemmin Irakin suohon. Kyllä Halosellakin pitäisi olla täysin selvillä, että kutsua ei tule, koska hän erehtyi YK:ssa arvostelemaan Bushin politiikkaa. Sitä ei jumalallista tehtävää toteuttava supervallan päämies ei anna anteeksi.
Peräkammarin Paavo sanoo: Pohjanmaan Poika lienee saanut uusherätyksen aikaisemman körttiherätyksen päälle. Hän näkee pahaa keskusteluissa, jotka koskevat valtakunnan asioita ja hoitaija.
Vast. Miksipä ei ja lisäksi vielä helluntainherätys. Jo ollaan hurskasta miestä. Kaupanpäällisiksi vielä natsi ja pohjoiskoreahenkinen. Ristiriitainen persoona, sanoisin minä jos tuntisin. Tuoreus on katsojan ja lukijan silmissä. Jos on vuosikaudet seurannut kun jauhetaan p**kaa niin alkaa se pikkuhiljaa tympimään.
Halonen pönkittää itsetuntoaan näillä tempauksillaan. Hän suhtautuu varauksellisesti näihin kahteen vahvaan ulkopoliittiseen johtajaan, jotka maamme on saanut. Hieman meni luotto häneen.
Halonenhan on huumornaisia. Hän osoitti sen veistelemällä hyviä vitsejä Suomi-Kanada ottelun toisella erätauolla.
Olisin luultavasti äänestänyt Halosta edellisissä Pressan vaaleissa, mutta olen niin positiivisesti Suomettunut että minähän en vasemmistolaista äänestä.
p.s. sanokaa nyt joku että Pohjanmaan “hellukörtti” tekee itse sitä mistä muita soimaa!
Olen tapani mukaan eri mieltä kaikkien kanssa. Yritän löytää jonkinlaisen kolmannen tien Jan Rossin ja Pohjanmaan uhoajien välistä. Olen sitä mieltä, että George W. Bushin politiikka on saanut myös paljon hyvää, ihan konkreettistakin, aikaan. Toisaalta olen ehdottomasti sitä mieltä, että USA:n toimia saa ja on saatava arvostella silloin kun aihetta on. Mielestäni Halonen ei ole toiminut missään suhteessa väärin USA:ta kohtaan. Enkä ole ihan yksin mielipiteeni kanssa. Esim. Aatos Erkko, joka on aina ollut hyvien transatlanttisten suhteiden puolestapuhuja (mutta HUOM! vastustaa Nato-jäsenyyttä) on tyytyväinen Halosen USA-suhteiden hoitoon, toisin kuin hänen lehtensä antaa tämän aamun numeron perusteella ymmärtää.
EVA:n ja Atlantti-Seuran johtaja, Halosen “hovikriitikko” Risto E.J. Penttilä analysoi tapausta ihan mielenkiintoisella tavalla Huomenta Suomen puhelinhaastattelussa. Penttilä luonnehti USA:n ja Suomen suhteita (kaupallisia, kulttuurisia, sotilaallisia etc) jopa erittäin hyviksi. Ainoa varsinainen “kauneusvirhe” onkin oikeastaan juuri se, että tapaamista presidenttien välillä ei ole järjestynyt muutamaan vuoteen. Penttilä näki tälle kaksi mahdollista syytä:
1) Aikaa ei yksinkertaisesti ole
tai
2) Halosen Irakin sodan vastaiset mielipiteet hiertävät edelleen Bushin mieltä.
Pidän itsekin jälkimmäistä vaihtoehtoa todennäköisempänä. Tästä päästään kuitenkin kysymykseen, miksi USA:ta (kuten mitä tahansa muuta valtiota) ei saisi kritisoida silloin, kun se syyllistyy johonkin kansainvälisoikeudellisesti selkeästi väärään? Irakin sodalla on epäilemättä ollut myös myönteisiä saavutuksia (lähinnä Saddamin kukistaminen) ja pitkällä tähtäimellä niitä myönteisiä vaikutuksia voi ilmaantua vielä joskus lisääkin. Ehkä. Eräältä ranskalaiselta historioitsijalta kysyttiin muistaakseni Ranskan vallankumouksen 200-vuotisjuhlien yhteydessä, mitkä hänen mielestään olivat ao. tapahtuman merkittväimmät vaikutukset. “Liian aikaista sanoa”, kuului vastaus. Voi olla, että “lopullinen” historiallinen “totuus” Irakin sodasta saadaan vasta 10, 15, 20 vuoden kuluttua. Voi mennä paljon kauemminkin. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että operaatiossa mentiin lähes joka suhteessa metsään. Irakin sota on horjuttanut pahasti alueen vakautta, johtanut mm. Iranin painoarvon kasvuun, tehnyt Irakista sisällisodan repimän terroristien harjoitusalueen, tahrannut USA:n kuvaa muun maailman silmissä ja ennen kaikkea vaatinut lukemattomien nuorten amerikkalaismiesten hengen. Miksei tällaista katastrofia saisi arvostella, kun kerran aihettakin on? Sitä paitsi Bushan on äärimmäisen epäsuosittu, väistyvä presidentti. Se, jos Bushilta ei löydy aikaa Halosen tapaamiselle on tietysti ikävää, mutta ei se maailmaa kaada. Se sen sijaan kaataa, jos Suomi jää pysyvästi USA:n silmissä tällaiseen “paitsioon”. USA on nimittäin niin tärkeä maa, että Suomen ja muun Euroopan kannattaa yrittää vaalia suhteitaan niin hyvin kuin mahdollista. En tosin usko, että Halosen Irak-kommentit jäisivät kiristämään pysyvästi maiden välejä. Varsinkin, kun nyt näyttää siltä, että USA:n seuraavat presidentinvaalit tullaan voittamaan nimenomaan Irakin sotaa kritisoimalla. Jos esim. Obama korjaa potin (mitä toivon), tilanteeseen voi tulla selkeäkin muutos.
Antti V:
“Toisaalta olen ehdottomasti sitä mieltä, että USA:n toimia saa ja on saatava arvostella silloin kun aihetta on.”
Kukaan ei varmaan ole tästä kanssasi eri mieltä. On vain huomattava, että jenkit osaavat tuon itsekritiikin parhaiten. Ulkopuolisen arvovaltaiselta paikalta antamat moitteet aiheuttavat amerikkalaisissa isänmaallisen vastareaktion. On osattava valita sanansa diplomaattisesti.
Vaikka en ole mikään Halosen kannattaja, suomalaisena minua nolotti, kun amerikkalainen koomikko Conan O’Brien pisti taannoin presidenttiämme alta lipan.
O’Brien voisi järjestää tapaamisen H:n kanssa…pieni lohdutuspalkinto.
SDP:n totuuskomission työn valmistumista moni odottaa suurella mielenkiinnolla. Iltalehdessä kolumnisti Raili Nurvala alustaa mielestäni hyvin tästä aiheesta. Kriittisin kysymys on, riittääkö rohkeus ruotia epämääräisten viestinnällisten ja markkinoinnillisten kysymysten lisäksi myös henkilöiden onnistumista tehtävissään. Kuten Nurvala mielestäni ihan oikein havainnoi, Heinäluoma koettanee viimeiseen saakka pitää kritiikin kärjen suunnattuna muualle kuin henkilöihin (eli itseensä ja muutamaan muuhun puolueen johtohenkilöön).
SDP:llä on krooninen ja paheneva ongelma. Nuoria, ja varsinkaan nuoria miehiä sillä ei ole käytännössä lainkaan. Töölön paikallisyhdistyksen kaipaamaa nuorta, naispuolista Lasse Lehtistä ei ole olemassa. SDP:n opiskelija- ja nuorisopolitrukkien joukosta ei demokraattisissa vaaleissa juuri nousta edes kaupunginvaltuustoihin (osittain tästä johtunee puolueen kiinnostus listavaaleja kohtaan).
Nurvalan nimeämä demarinaisten kärkijoukko ei ole puheenjohtajatasoa: Tarja Filatov, Tuula Haatainen, eikä oikeastaan muita. Heikkoja onnistumisarvioita koko ministeriuransa ajan kerännyt Filatov ei ole henkilö, joka nostaisi yhdenkään puolueen alamaista vaalivoittoon, eikä tosikkomainen Haatainen ole tässä mielessä yhtään lupaavampi. Nuorempi vuosikerta taas on ansioitunut ennen muuta viiden pennin piikittely- ja naljailuretoriikalla ratsastavien tiedotteiden tehtailussa (puolueen ollessa hallituksessa!), ja rakentavaan toimintaan kykenevän, myönteisiä mielikuvia herättävän johtajan rooliin kasvaminen edellyttäisi aivan toisenlaisen tyylin omaksumista. Ja oppositiossa kun juuri pitäisi haastaa ja vähän piikitelläkin. Ei näytä kovin helpolta yhtälöltä.
Oikeistohallitus on laittanut toimeen, meinaan sensuurin ja valvonnan suhteen.
Syksyllä tulee esille taas laki teletietojen tallennuspakon laajentamisesta, myös porvarien unelma saada aikaan nettisensuuri nousi taas esille, Mika ilmanin toimesta.
On sen rankkaa kun netti on täynnä “vääriä” mielipiteitä eli niitä joissa hallitusta ei palvota samaan tapaan kuin Venäjällä.
PS Reinfeld on kuulemma uusi Bushin puudeli
Täytyy sanoa, että katselin Halosen haastattelua ihmetyksellä MTV3:n haastattelussa, sillä Halonen kertoi auttaneensa Viroa NATO:n jäseneksi. Miksi Haloselle Viron NATO-jäsenyys on tärkeää kun samaan aikaan hän vastustaa Suomen NATO-jäsenyyttä? Haastattelussa tuli esille myös Suomen suhteet USA:han. Halonen sanoi suhteiden olevan hyvät, mutta silti Halonen ei pääse Valkoiseen taloon. Kysymys kuuluukin, että miksi ei pääse? Suomi on jotenkin pudonnut USA:n silmistä kokonaan pois. Suomessa ei vieraile amerikkalaisjohtajia, eikä Bushin hallinnon edustajia, vaikka nämä vierailevat Baltian maissa. Onko Halonen siis epäonnistumassa Suomen etujen puolustajana kansainvälisessä politiikassa kun hän ei saa Suomen ääntä kuuluviin Washingtonissa? Eikö presidentin tärkein tehtävä olekin johtaa ulkopolitiikkaa? Eikö juuri Suomen ulkopoliittisia etuja pitäisi juuri puolustaa kansainvälisen politiikan areenoilla?
Jan Rossi
Jan Rossi, voisitko olla sen verran kohtelias muita kohtaan, että alkaisit noudattaa suomen kielen sääntöjä?
Lausessasi “Kysymys kuuluukin, että miksi ei pääse?” on kuusi sanaa, mutta *kaksi* virhettä.
Osama Fin Laden sanoo: Oikeistohallitus on laittanut toimeen, meinaan sensuurin ja valvonnan suhteen.
Parhaimpia uutisia mitä vaalien jälkeen on kuultu. Tulevaisuudessa rikollinen toiminta, tietoliikenneyhteyksiä hyväksikäyttäen, kasvaa. Tämä suunniteltu lakimuutos olisi hallitukselta erinomaista ennaltaehkäisevää työtä. Viranomaisten täytyy olla askel edellä pystyäkseen toimimaan kunkin tilanteen vaatimalla tavalla. Ei sen enempää, ettei mennä toisen blogin aihealueelle.
Mielestäni Jukka Tarkka kirjoittaa Halosen pääsemättömyydestä erittäin hyvin omassa blogissaan. Tarkan mukaan Suomi alkaa muistuttamaan kylmän sodan ulkomuseota ja tästä voin olla täysin samaa mieltä. Tarkka kirjoittaa, että “Presidentti Tarja Halosen yritys päästä käymään Valkoisessa talossa torjuttiin huomiota herättävän rutiininomaisesti. Se on suorastaan nöyryyttävää presidentille henkilökohtaisesti, mutta myös Suomelle. Varsinkin kun samaan aikaan Ruotsin pääministeri sai kutsun, joka evättiin Suomen presidentiltä.
Taustalla voi olla kannanotto presidentin poliittiseen persoonallisuuteen, mutta myös Suomen yleiseen profiiliin. Juuri kun 1970-luvun vasemmiston tähti joutui puolueensa vaalitappion takia eroamaan ulkoministerin tehtävistä, vaalien voittajat valitsivat ministeriön johtoon poliitikot, jotka ovat hankkineet kannuksensa kylmän sodan aikana maan tavaksi vakiintuneella neuvostoyhteistyöllä. Ei ihme jos Suomi alkaa näyttää kylmän sodan ulkomuseolta, ainakin Yhdysvalloista käsin, mutta ehkä vähän muualtakin katsoen.”
Tämä on valitettavasti totta. Suomen ulkopolitiikkaa johtaa nyt henkilöt, jotka ovat hankkineet kannuksensa neuvostoyhteistyöllä. Kuvitteleeko Kanerva ja Väyrynen, että USA:ssa ja muualla lännessä ei tiedettäisi heidän neuvostoyhteyksiään? Suomi antaa itsestään nyt käsittämätöntä kuvaa ulkomaille. Muualla vapaus etenee ja Suomessa turvaudutaan neuvostoyhteistyöhön.
Jan Rossi
“Kuvitteleeko Kanerva ja Väyrynen, että USA:ssa ja muualla lännessä ei tiedettäisi heidän neuvostoyhteyksiään?”
Ainakin itse kuvittelen niin. Ja jatkokysymys: ketä ihmettä se kiinnostaisi?
Ahaa, Antti V – Siis Suomessa pitäisi mielestäsi vaieta suomettumiskauden tapahtumista kun muualla niistä keskustellaan? Oletko tosiaan sitä mieltä, että suomettumisesta pitää tehdä Suomessa tabu ja koko aihe pitäisi sivuuttaa kokonaan kun muualla ei näin tehdä?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stanis%C5%82aw_Wielgus
Jan Rossi
Rossi – Eihän kai kukaan täällä ole vaatinut että suomettumisesta ei saisi keskustella? Ehkä Condoleezza Rice piti Kanerva neuvostoyhteyksiä niin merkittävänä asiana että päätti kutsua tämän luokseen keskustelemaan vai miten tämä nyt menee.
Täytyy sanoa, että on tämä politiikka kummallista. Luin taas hämmästyksellä presidentin sivuilta Halosen puhetta Saksan liittopresidentin Horst Köhlerin tarjoamalla juhlaillallisella 3.5.2007. Puheessaan Halonen sanoi, että “Minulle ja puolisolleni on suuri ilo tehdä valtiovierailu Saksaan. Maidemme väliset suhteet ovat hyvät ja vierailunvaihto on ollut tiivistä. Se osoittaa molemminpuolista kiinnostusta ja halua oppia tuntemaan toisiamme yhä paremmin. Mekin – herra liittopresidentti – olemme tavanneet useita kertoja aikaisemmin.”
Mitä ihmettä tämä oikein on? Halonen näkee Saksan suhteet erinomaisina ja todistaa tämän tiiviillä vierailunvaihdolla ja kertoo, että molemmilla on kiinnostusta toisiaan kohtaan. Sitten eilen MTV3:n haastattelussa Halonen kertoi Suomen ja USA:n suhteiden olevan hyvät, vaikka maiden välillä ei ole mitään vierailunvaihtoa. Mitä tämä oikein on? Siis maiden suhteet ovat hyvät vaikka maiden johtajat eivät tapaa toisiaan ollenkaan ja suhteet ovat hyvät siinäkin tapauksessa, että maiden johtajat tapaavat toisiaan tiiviisti. Onko siis Suomen ja USA:n kohdalla niin, että molemminpuolista kiinnostusta on edelleen paljon, vaikka maiden johtajat eivät tapaa? Suomi siis suhteitaan Saksaan tiiviillä vierailunvaihdolla ja USA:han vierailemattomuudella? Ja molemmissa tapauksissa suhteet toimivat ja molemminpuolinen kiinnostus tiivistyy?
http://www.tpk.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=62482
Jan Rossi
Millin Harold – Kanervan USA:n vierailupäivää ei ole käsittääkseni päätetty. Tokkopa koko virallista vierailua edes tulee. Onhan Halosellekin yritetty järjestää vierailua pitkään mutta eilinen viimeistään kertoi, että Bushin aikana Halosta tuskin nähdään Valkoisessa talossa. Ja haluaisin nähdä Ricen esittämän virallisen kutsun Kanervalle. Missä UM:än sivuilla kerrotaan, että Kanerva olisi saanut huom. virallisen kutsun vierailla Yhdysvalloissa. Kyllä maahan voi kuka tahansa matkustaa epävirallisesti, kuten nyt Halonen tekee New Yorkissa. Kanervakin voi matkustaa vaikka Arizonaan tapaamaan Korhosta epävirallisesti.
Jan Rossi
Onnittelut Haapalaiselle, että uskalsitte kysyä Haloselta sekä Halosen “mediakritiikistä” että yhdysvaltain suhteista.
Mitä yhdysvaltain suhteisiin tulee, mitäpä mieltä muuten olisitte (Haapalainen, Rossi ja kumpp.) sellaisesta teoriasta, että entäpä jospa onkin niin, että Halonen ei pääse Bushin juttusille siitä syystä, että jos tapahtuikin niin, että Halonen silloin aikoinaan vetäisi maton Yhdysvaltoihin oleellisesti myönteisemmin suhtautuvan pääministeri Lipposen jalkojen alta? Presidentin kanslian faksi alkoi laulaa ja Yhdysvaltain suhteissa Halosen yli kävellyt pääministeri Lipponen joutui sivuraiteille…
Pate – En tiedä onko tuossa mitään todellista syytä, mutta kun Lipponen vieraili joulukuussa 2002 Valkoisessa talossa, kaikki oli tuolloin hyvin Suomen ja USA:n välillä. Tuosta Lipposen vierailusta alkoi tapahtumaketju, johon Irak sotkettiin mukaan. Olisiko epäluottamus tai jotkin muut seikat syynä miksi Suomea karsastetaan tällä hetkellä? Tämä USA:n karsastus näkyy joka asteella. Ei Suomessa vieraile ketään USA:n hallinnon edustajia. Mitä todella tapahtui 2003 IrakGatessa? Mielestäni Iltalehti pohtii hyvin USA-suhteiden tilaa tällä hetkellä.
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/200705156112446_pk.shtml
Jan Rossi
Kannattaa katsoa ao. sivun juttua Halosen USA:n matkasta ja kuvaa Halonen ja Bush.
http://www.finlandforthought.net/wp-rss2.php
Rossi – ymmärsin että jotain puheita vierailusta olisi ollut heti kun Kanerva aloitti hommat. Puheet saattoivat antaa osviittaa siitä että ehkä Kanervaa ei nyt ihan kamalasti Usassa kammota. No jäädään odottamaan meneekö se sinne vai ei.
Tapvin kommentti ylempänä mm. ”Silloinhan hyvien ja luottamuksellisten neuvostosuhteiden laatua mitattiin kotiryssillä, kutsuilla Tehtaankadulle tms.” on muuten aika osuva.
Ehkä Halonen ei sitä kutsua saa koska arvosteli Irakin sotaa silloin taannoin. Arvostelua voinee pitää osoituksena tuoreesta linjasta Suomen ulkopolitiikassa. Kovastihan on puhuttu siitä että Suomen pitää hakeutua ytimiin missä asioista päätetään ja ainakin osittain unohtaa aikaisempi ns. realistinen linja. Siellähän pressa oli sitten ytimessä ottamassa kantaa.
Tuntuu että monien ukopolitiikkaa kommentoivien mielissä elää jatkuvasti rinnakkain aikaisempi kyynisen realistinen orientaatio ja jonkinlainen uusi iloinen neukkujen jälkeinen linja. Pidetään tärkeänä sanoa että nyt eletään maailmassa, jossa voidaan ja on tärkeää ottaa kantaa mm. ihmisoikeusloukkauksiin välittämättä valtioiden rajoista ja tehdään kiivaasti pesäeroa vanhaan varovaiseen tapaan, josta esimerkkinä suhtautuminen neukkujen tekemisiin. Neuvostoliittoa on helppo arvostella kun sitä ei enää ole ja naureskella suomettumiselle mutta miten rohkeita ollaan sitten Usan suhteen?
Jan Rossi kirjoitti: “Halonen näkee Saksan suhteet erinomaisina ja todistaa tämän tiiviillä vierailunvaihdolla ja kertoo, että molemmilla on kiinnostusta toisiaan kohtaan.”
Ei Halonen ainakaan lainaamassasi pätkässä todistanut suhteiden hyvyyttä vierailujen tiiviydellä, vaan näki vierailujen osoittavan “molemminpuolista kiinnostusta ja halua oppia tuntemaan [toisiaan] yhä paremmin”. MTV3:n haastattelussa hän puolestaan johdonmukaisesti arvioi, ettei ole Yhdysvaltain kannalta “erityisen mielenkiintoinen henkilö”.
Tuo Iltalehden pääkirjoitus oli muuten aika surkea tekele. Koska Suomen presidentillä on (lehden olettamuksen mukaan) huonot välit Yhdysvaltain presidenttiin, valtioneuvoston pitää alkaa johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Yhdysvallat saa siis määrätä, kuka Suomen ulkopolitiikkaa johtaa. Jos ei yksi naama miellytä, kieltäytymällä tapaamisesta saadan neuvottelukumppani vaihdettua toiseen. Aikamoista rähmällään oloa Iltalehdeltä.
Ja vaikka Suomi on Iltalehden mukaan “tärkeä ja kiinnostava kumppani”(!) Yhdysvalloille, ei Vanhanenkaan ole tavannut Bushia kahden kesken, toisin kuin Lipponen. Olisikin mielenkiintoista tietää, mikä on Iltalehden ratkaisu jos Suomen pääministerin välit Yhdysvaltain presidenttiin ovat huonot. Palaako valta sillon presidentille vai pitäisikö Suomen ulkopolitiikan johto kenties siirtää eduskunnan puhemiehelle?
Kyseistä IL:n pääkirjoituksesta :”Siitä ei ole pitkä aika, kun Suomi oli tutkimusten mukaan Euroopan amerikkalaisin valtio. Säröt suhteissa ovat aivan uusi ilmiö.”
Ollaan sitä nyt niin amerikkalaisia että. Olisi ehkä paikallaan perustaa jokin amerikkalaisuuskomitea, joka valvoisi suomen amerikkailaisuuden tilaa.
Meillähän oli aikoinaan kotiryssiä. Kohta meillä on varmaan kotijenkkejä.
Ruotsillahan on ainakin puolustusmateriaaliteollisuuden kautta ollut pitkäaikaiset ja tiiviit suhteet USA:han, myös silloin kun demarit ovat olleet vallassa länsinaapurissamme. Millainenkohan hulabaloo meillä nousisi, jos suomalainen ohjusvene harjoittelisi parin vuoden ajan sotilasoperaatioita Venäjän merivoimien kanssa? Ruotsalainen sukellusvenehän harjoitteli merisotaa USA:n laivaston kanssa pitkän aikaa San Diegon vesillä.
Jos meille nyt kasvaa uusi kotijenkkijoukko, niin ehkäpä jotkut olisivat parin kolmenkymmenen vuoden kuluttua haluamassa näitä toimijoita tilille saavutuksistaan.
Millin Harold kysyi, “miten rohkeita ollaan sitten Usan suhteen.” Lukemani perusteella uutisointi on melko vahvasti keskittynyt presidenttimme toimien arvosteluun, mutta kovin vähän siihen, mikä osuus asiassa on ollut Bushin hallinnolla ja miten järkevästi Bushin hallinto on asiassa toiminut. Ero on suuri kun verrataan Venäjän hallinnon toimien arvostelua Suomessa.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin sitä mieltä, että tätä Halonen-Bush -ei-tapaamista on jo riittävästi paisuteltu. Tärkeämpiäkin asioita on: USA:n ohjuspuolustusjärjestelmän mahdollinen asentaminen EU-alueelle ja sen mahdolline negatiivinen vaikutus Euroopan turvallisuuspoliittiseen vakauteen, puutullit ja puunsaanti Venäjältä vs mahdolliset UPM:n lomautukset, pohjoisen ulottuvuuden tulevaisuus kun Portugali haluaa EU-fokuksen siirtyvän Välimeren alueelle, vastatoimien heikko menestys suhteessa maataloutemme Itämerta saastuttavaan vaikutukseen, perintövero vs pääomavero, tasa-arvotupo vs ruoan alv:n alennus jne. Jokainenhan tietenkin päättää omalta osaltaan, miten pitkään haluaa Halosen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä paasata.
Mitäköhän Reinfeldt sai aikaan Bushin vierailullaan? Ainakin lämmintä kättä.
Hierojani kertoi, että G. Bushin suku varastaa Irakista päivässä 300 000 tynnyriä öljyä. Se on enemmän, kuin Porvoon jalostamon tuotanto. Titselille tuli mieleen miten valtavat kädet pitää Bushilla olla, että hieroisi sen öljyn selkääni. Tarja ei varmaan ole öljyihminen?
Jan Rossi rummuttaa jatkuvasti Puolaa jonkinlaisena menneisyydenhallinnan mallimaana. Todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta. Puolassa on meneillään todelliset noitavainot, joilla nykyiset kiihkoisänmaalliset vallanpitäjät pyrkivät ajamaan omia ehdokkaitaan julkisiin virkoihin. Keinoiksi kelpaavat jopa selkeästi perustuslain vastaiset tempaukset. Menneisyyttä on lähdetty tonkimaan sellaisella antaumuksella, että siitä voi löytää jopa tiettyä totalitaarista ehdottomuutta. Mikään ei tunnu kelpaavan lieventäväksi asianhaaraksi. Ei edes se, että monet kommunistisen ajan ilmiantajista pakotettiin tehtäväänsä jopa henkeä uhkaamalla ja siis monet (joskaan eivät tietenkään kaikki) heistä olivat neuvostokoneiston uhreja siinä missä muutkin puolalaiset. Ajankohtainen Kakkonen teki asiasta ihan mielenkiintoisen jutun eiliseen lähetykseensä. Normaalisti en ao. ohjelmaa katso, koska se on Yleisradion kepulainen, EU-vastainen sontaluukku, mutta tuo nimenomainen Puola-juttu puolsi ihan hyvin paikkaansa. http://www.yle.fi/a2/ Ylipäänsä ”menneisyydenhallinta” tuntuu käyvän entisissä kansandemokratioissa vähän turhan kovilla kierroslukemilla. Makaaberein osoitus siitä on Unkarin pitkäaikaisen johtajan János Kádárin haudan häpäiseminen tämän kuun alussa. Haudasta vietiin mm. Kádárin kallo ja tämän vaimon tuhkauurna. Että sellaista mätää entisen NL:on maalla. Lisäksi korostaisin edelleen, että useimmat Suomen suomettumistapauksista ovat pikkujuttuja verrattuina entisten itäblokin maiden tapahtumiin.
Palaan vielä em. Iltalehden pääkirjoituksen teemoihin. Kannan laajemminkin huolta siitä, että parlamentarisoinnissa oltaisiin menossa liian pitkälle. Ehkä siitä syystä Niinistö olisi sopivin mies Halosen seuraajaksi, koska hän(kin) on johdonmukaisesti vastustanut presidentin vallan itsetarkoituksellista kaventamista. Niinistö voisi olla presidentin vallan (ja arvovallan) puolustustaistelun kannalta hyvä isäntä Mäntyniemen juoksuhautaan. Yllätyin jossain määrin, kun Katainen ja Stubb olivat tässä keväällä häätämässä presidenttiä pois lautasensa äärestä, Eurooppa-Neuvoston kokouksista. Mahtoiko heille juolahtaa mieleenkään, että heidän “oma miehensä” saattaisi olla kuuden vuoden päästä presidenttinä kärsimässä kaksikon linjanvedoista? Vai eikö heitä yksinkertaisesti kiinnosta? Kokoomuksessa on muutenkin menossa ilmeisesti jonkinlainen “isänmurha” entiseen puheenjohtajaan nähden. Katainenhan tavallaan sahaa Niinistön oksaa väläyttelemällä presidentin vallan karsimista. Lisäksi on mielenkiintoista, että Katainen kaikista maailman ihmisistä nosti nimenomaan Niinistön inhoaman Kanervan ulkoministeriksi. Jonkinlaista tarkoituksellista uhmaamista? Kuka tietää. Joka tapauksessa on ikävää, että Katainen meni puheenvuoroillaan liittymään parlamentaaristen niuhottajien poikakuoroon.
Nyt kun Antti V otti puheeksi Ajankohtaisen kakkosen, ajattelin itsekin ottaa sen esille, sillä A2 esitti mielenkiintoisen jutun Kanervan ja Väyrysen suhteista KGB:hen ja Neuvostoliittoon. Mielestäni juttu sopii jokaiselle asiasta kiinnostuneelle aluksi suomettumisen maailmaan. Se antaa osviittaa siitä mitä suomettumisen aikana tapahtui. Mitä tulee Puolaan, maa haluaa tehdä selvän pesäeron kommunistiseen menneisyyteensä ja haluaa puhdistaa historiansa taakoista. Kommunismi on yksi aikakautemme suurimmista kauheuksista ja tämän järjestelmän kanssa myös suomalaiset olivat tekemisissä. Ohessa linkki A2:sen juttuun. Toivottavasti kaikki muistavat kuinka EN tuomitsi kommunismin natsismiin verrattavana rikoksena viime vuonna.
http://www.yle.fi/a2/juttu.php?tunnus=2939
Jan Rossi
Tähän sopisi tiedoksi, että presidentti Halonen tapaa New Yorkissa amerikkalaisen politiikan tutkimuslaitoksen Council on Foreign Relations (CFR) johtajan Richard Haassin. Haass ei johda mitä tahansa tutkimuslaitosta USA:ssa, sillä CFR on yksi USA:n vaikutusvaltaisimmista politiikan tutkimuslaitoksista ja instituutioista USA:n virallisen hallinnon ulkopuolella. CFR perustettiin 1921 ja sen piiristä on tullut lähes kaikki USA:n presidentit II maailmansodan jälkeen. CFR:än pääjulkaisu on Foreign Affairs-lehti, jota pyrin säännöllisesti lukemaan. Mielestäni lehti avaa käsittämään Yhdysvaltain politiikkaa, ohessa linkki lehden sivuihin. Haass on yksi USA:n ulkopolitiikan johtavista voimista tällä hetkellä. Toivottavasti Halonen kykenee luomaan CFR:ään toimivat suhteet ja osaa hyödyntää kontaktejaan myöhemmin niin, että ovet avautuvat hänelle Valkoiseen taloon. Haass nimittäin työskenteli aiemmin presidentti George H. W. Bushin hallinnossa 1990-luvun alussa.
http://www.foreignaffairs.org/
Jan Rossi
Antti V. kirjoitti :”Katainenhan tavallaan sahaa Niinistön oksaa väläyttelemällä presidentin vallan karsimista. Lisäksi on mielenkiintoista, että Katainen kaikista maailman ihmisistä nosti nimenomaan Niinistön inhoaman Kanervan ulkoministeriksi.”
Katainen edustaa tässä Kokoomuksen viime vuosien linjaa, eikä sillä sinänsä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka nyt on presidenttinä tai kuka siihen tehtävään seuraavaksi valitaan. Ymmärrän Kataisen kannanoton, mutta tietenkin ymmärrän myös Niinistön linjaukset, sillä hän haluaa olla edes jonkintason vallankäyttäjä, jos hänet presidentiksi vuoden 2012 vaaleissa valitaan. En usko pikaiseen yksimielisyyteen tässä asiassa.
Katainen valitsi Kanervan ulkoministeriksi, koska oli itse valinnut valtiovarainministerin postin ja Niinistö oli valinnut puhemiehen tehtävät. Oli selvää, että ulkoministerin sangen tuuliselle paikalle oli valittava kokenut politiikan ammattilainen, jolla oli mielellään aiempaakin ministerikokemusta. Kun Salolainen oli kieltäytynyt, niin Kanerva oli aikalailla luonnollinen ehdokas kyseiselle paikalle. Niinistö ei varmaan tuohon nimitykseen järin positiivisesti suhtautunut, mutta hänhän olisi voinut välttää sen asettumalla itse ulkoministeriksi. Katainen ei tietenkään tehnyt ratkaisua ulkoministerikiistassa vain Niinistöä näpäyttääkseen, se olisi ollut kovin omituista, muttei hän käsittääkseni kysynyt Niinistön mielipidettä tästä asiasta muuten kuin siinä mielessä, että oliko Niinistö itse käytettävissä ulkoministeriksi. Katainen arvostaa Niinistöä, muttei halua olla mikään Niinistön etäispääte.
Juuri kun iloitsin Halosen tapaamisesta CFR:än johdon kanssa, aamulla saatiin tieto, jonka mukaan myöskään Hillary Clintonilta ja Nancy Pelosilta ei löytynyt aikaa Halosen tapaamiselle, vaikka Pelosilta löytyi aikaa Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin tapaamiselle. Nyt siis alkaa näyttämään siltä, että Halosen arvostus olisi pohjalukemissa Yhdysvaltain hallinnossa ja jopa demokraattien piirissäkin. Mistä tämä voi johtua? Päivän kysymys onkin, että onko Suomen kaltaisella maalla varaa jättää tulevaisuuden suhteetkin hoitamatta tuleviin USA:n johtajiin? Mahdollista on, että Hillary Clinton on USA:n seuraava presidentti. Jos siis Halonen nähdään huonona keskustelukumppanina USA:ssa, mikä vaikutus tällä on Halosen asemaan EU-maiden johtajien silmissä? Tottakai Euroopassakin laitetaan merkille Halosen pääsemättömyys Valkoiseen taloon. Alkavatko ovet sulkeutumaan Haloselta myös Euroopan pääkaupunkeihin? Milloin Halonen tapaa Ranskan uuden presidentin Nicholas Sarkozyn?
Onko muuten Halosen Venäjän vierailun päivämäärä jo sovittu? Putin nimittäin vihjasi, että Halonen voisi vierailla Venäjällä tänä kesänä ja pääsisi mahdollisesti myös käymään Marin tasavallassa. Tuleekohan tästäkään mitään?
Jan Rossi
Ensin oli kotiryssät sitten kotijenkit, olisiko nyt aika puhua kotieukeista? EU-alueeseen kuuluu jo liki 500 000 ihmistä. Euroopalla on pitkä yhteinen historia, yhteinen kristinusko ja kolmikantainen filosofinen ajattelu. Ranskalaiset ovat rationalistejä, englantilaiset empiristejä ja saksalaiset idealisteja. Uuden mantereen ajatteluun ovat empiristit vaikuttaneet liian korostuneesti. Euroopan on kasvettava seuraavalle askeleelle, johon pakottaa globalismin seurausvaikutukset: luonnon tasapainon järkkyminen (mm. ilmastonmuutos), sosiaalinen eriarvoistuminen (nälkä+köyhyys) ja ihmismielen järkkyminen (minän pönkittäminen materialla).
Ensin oli kotiryssät sitten kotijenkit, olisiko nyt aika puhua kotieukeista? EU-alueeseen kuuluu jo liki 500 000 ihmistä. Euroopalla on pitkä yhteinen historia, yhteinen kristinusko ja kolmikantainen filosofinen ajattelu. Ranskalaiset ovat rationalistejä, englantilaiset empiristejä ja saksalaiset idealisteja. Uuden mantereen ajatteluun ovat empiristit vaikuttaneet liian korostuneesti. Euroopan on kasvettava seuraavalle askeleelle, johon pakottaa globalismin seurausvaikutukset: luonnon tasapainon järkkyminen (mm. ilmastonmuutos), sosiaalinen eriarvoistuminen (nälkä+köyhyys) ja ihmismielen järkkyminen (minän pönkittäminen pelkästään materialla).
Heinäluoma vähän myöhässä
Heinäluoma tuntuu joten aina myöhästyvän ratkaisevat tunnit.
Nytkin pisti kirjoituksen, että hallitus tunaroi Venäjän kanssa, kun ei sovi asioita – ja heti tuli ilmoitus, että Venäjän pääministerin kanssa on sovittu, että tämä tulee kylään Suomea todella kiinostavista asioista, kuten rekkajonot ja puutullit!
Näin tekee osuuskauppaväki, ei siihen mitään EU:ta ja jenkkien toimittajalaumaa tarvita.
Tämmöiset asiathan kannattaa ottaa pääagendalta (jota hoitaa EU) erilleen ja ratkaista erilliskysymyksenä, joita ne ovatkin.