Eduskuntakin aloitti sitten työnsä kaikkien sinne valittujen 199 kansanedustajan voimin.
No palataanpa tähän Paavo Väyryseen (kesk.) -- Lapin lahja suomalaiselle parlamentarismille ilman palautusoikeutta -- jutun lopussa. Heti alkuun vaan kuiva huomautus: on se Lappi rikas maakunta, kun sillä on varaa lähettää 10 944 äänen voimalla Helsinkiin kansanedustaja, joka kieltäytyy työstä.
Lähtekäämme liikkeelle taas tästä vaalituloksesta ja sen yhtymäkohdista vuoden 1918 jakolinjoihiin, jotka olivat käyttötavaraa useammankin demarin suussa presidentinvaaleissa ja vielä viime talven vaalitaistelussa.
Nyt tuo kahtiajako on täyttä totta. Verisin taistelu käydään eduskuntatalon jylhien muurien suojissa.
Eduskuntahan on kokoontunut vuodesta 1931 J. S. Sirenin suunnittelemassa talossa Arkadianmäellä. Siitä hetkestä saakka sosiaalidemokraattisella eduskuntaryhmällä on ollut oma huoneensa eduskuntatalon viidennen kerroksen pohjoispäädyssä. Sitä onkin yleisesti nimitetty vasemmiston puoleksi, koska myös Vasemmistoliiton ryhmähuone on saman käytävän äärellä.
Nyt demareita uhkaa häätö historiallisesta huoneestaan.
Kokoomus on laskenut, että sen ryhmähuoneessa on tilaa 50 nykyiselle kansanedustajalle vain 1,8 neliömetriä/kansanedustaja, kun taas rökäletappion ottaneen SDP:n 45 kansanedustajilla on avarassa huoneessaan tilaa peräti 3,5 neliömetriä/kansanedustaja.
- Happi loppuu, tiivisti varapuhemies Ilkka Kanerva (kok.) tiistaina ongelman uuden puhemiehistön tiedotustilaisuudessa ja arveli, että jossakin täytyy “tasauspaikkajärjetelmän” toimia. Kanerva muistutti, että kokoomuskin on historian saatossa vaihtanut huonettaan useaan otteeseen. Eli hyökkäys kohti sosialismin kaikkein pyhintä on käynnissä.
Punainen vastahyökkäys tuli heti:
- Ei kai kaikkiin työväenalkuisiin hyökätä? Seuraavaksi tullaan varmaan työväentaloille, varapuhemieheksi valittu Johannes Koskinen (sd.) -- entinen oikeusministeri -- murjaisi.
Keskustan Timo Kalli ei uskaltanut sanoa mitään.
Eli riita on ilmassa ja se tulee eduskunnan kansliatoimikunnan käsittelyyn, jossa kokoomus vaatii siis demareilta niiden ryhmähuonetta. Kysymys sisältää hirmuisen määrän ideologiaa ja arvovaltaa eli ratkaisu ei tule olemaan helppo. Demarit ottavat pelkän häätöuhkauksen verisenä loukkauksena.
Hakematta tulee mieleen Väinö Linnan Täällä pohjan tähden alla- trilogian osuus, jossa Laurilan Anttoo häädetään torpastaan: kasakat rikkovat muurit ja hajottavat ikkunat. Lehmät juoksevat hankeen, pösilö poika kirmaa hulluna perässä, työväenyhdistys laulaa vieressä ja rouva Laurila näyttää lopulta nimismiehelle ns. paremman puolensa.
Toisaalta televisionomaisesti kokoomuksen ja demarien ryhmähuoneiden vaihto olisi mitä mehukkainta seurattavaa. Kokoomus marssisi käytäviä pitkin joko Porilaisten marssin tai Marsalkan hopeatorvien (kuullaan aina kokoomuksen puoluekokouksen alussa) tahdissa kohti SDP:n huonetta, josta harventunut työväenkaarti poistuisi toista käytävää pitkin Työväenmarssia (Eespäin eespäin tiellä taistojen…) hoilaten työväen pyhät ikonit ja lippu mukanaan.
Se ikään kuin sinetöisi vaalituloksen ideologisen merkityksen.
Eli hauskaa tulee. Saattaapa olla tosin, että koko sotku selviää sillä, kun vihreät tekevät tilaa ja antavat oman huoneensa kokoomuksen peräkamariksi. Se tietää, että seinää kaatuu. Eli haloo, hälytys, museovirasto!
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Sitten tähän Väyryseen, Paavo Väyryseen.
Presidentti Mauno Koivisto tokaisi Väyryseen aikoinaan turhautuneena jotakin tähän tyyliin, että Väyrynen jaksaa yllättää, muttei yllätä.
Sama nähtiin eduskunnassa aamulla. Vaikka Sokea Reettakin tietää, ettei EU-parlamentaarikko Väyryselle ollut tulossa keskustan valinnoissa mitään merkittäviä paikkoja, jaksaa Väyrynen muka aina tähän ihmeeseen uskoa. Kun hän ei sitten keskustan ryhmäkokouksessa saanutkaan jumalan vastaanottoa, hän päätti, ettei tarkistuta valtakirjaansa ollenkaan.
Jos Väyrynen tarkistuttaisi valtakirjansa, hän joutuisi myös jäämään eduskuntaan vaikka rivimieheksi (EU-edustajan palkkaa huomattavasti pienemmällä liksalla), koska EU-parlamentti ei hyväksy minkäänlaista kaksoismandaattia. Nyt siis koko eduskunta -- ja Väyrysen varaedustaja Simo Rundgren Lapista -- odottaa, mitä herra suvaitsee tehdä.
Keskustan ryhmäkin häpeää tämän edustajansa puolesta -- joka ei siis nyt ole enempää kansanedustaja kuin keskustan eduskuntaryhmän jäsenkään. Ja tälläinen oikuttelija odottaa kaiken kukkuraksi, että ryhmä nimittäisi hänet johonkin korkeaan tehtävään. Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen mukaan yksi paikka ei voi olla loputtomiin tyhjänä. Selkeällä suomella sanottuna eduskunta voisi siis erottaa Väyrysen palveluksestaan. Perustelu voisi Tiitisen mukaan olla “tehtävän laiminlyönti”.
Se onkin oikein sopiva kuvaus siitä, mitä Väyrynen tekee.
Kaikkia ne jaksavat siis sieltä Lapista äänestääkään -- ehkä joku jopa hyvässä uskossa. Vitsinäkin Väyrynen alkaa kaikkien tempaustensa jälkeen olla loppuunkaluttu, sanonpahan vain.
Hyvää matkaa Brysseliin -- sieltä saa sitä palkkaakin enemmän. Ja onnea Lappi!
Ps 1.
Hallitusneuvotteluja odotellessa Setä Arkadia jaksaa yhä vain ottaa vastaan ehdotuksia mainioiksi ministerilistoiksi.
Ps 2.
Väyrysen nimeä ei kannata mainita.
Ps 3.
Nopeimmat ovat jo epäilleet, että Väyrynen loikkaisi keskustasta kokoomukseen ja puolueiden paikkaluku menisi kokoomuksen eduksi 51-50. Sekään ei riittäisi asetelmien muuttumiseen. Puolueiden ääniero vaaleissa oli 23 000 -- Väyrysen 10 944 äänellä ei sitä kuitattaisi. Ja kyseenalaista on ottaisiko kokoomus keskustan kunniapuheenjohtajan vaikka maksettaisiinkin. Mutta tämä herättää ajatuksen, mitä tekisikään pari kunnon loikkausta yhdessä, ajatelkaapa…
Aukaisin päivän sähköisen lehden ja purskahdin nauruun. Kyllä poliitikot ovat hauskoja
Joo, Setä Arkadian kanssa samaa mieltä. Olen seurannut tätä Väyrysen temppuilua hämmästellen siksi, että eduskunta suostuu tälläiseen pelleilyyn. Tulee vääjäämättömästi mieleen se kuuluisa jalasmökki-episodi 1980-luvulta. Nyt täytyy kysyä Väyrystä äänestäjien perään, että miksi ihmeessä äänestivät miestä, jota ei alunperinkään kiinnostanut paluu eduskuntaan. On selvää, että Väyryselle mitään ministerin paikkaa avaudu uudessa hallituksessa.
Miksi ihmeessä keskusta menisi tälläiseen kiristykseen mukaan? Väyrynen asetti tavoitteekseen varapuhemiehen tai ministerin paikan. Tälläisellä pelilläkö hän ne kuvittelee saavansa? Ei ministerin tai varapuhemiehen paikkaa noin vain voida tulla noukkimaan. Jos näin voisi tehdä, demokratiahan olisi täyttä pelleilyä.
Jan Rossi
Kepun ja kokoomuksen voimasuhteet ovat siis toistaiseksi tasan 50. Paavo Väyrysen nimi ei voi olla esillä valtioneuvoston jäsenistä neuvoteltaessa, niin kauan, kun hän ei ole tarkistuttanut valtakirjaansa.
Paavon olisi siis otettava riski, mitä hän ei tee, sillä raha ratkaisee. Pelannee varman päälle ja palaa Brysseliin. Tervemenoa.
Muistan elävästi, miten kauppaneuvos Paukku totesi aikoinaan, että “Juu, kyllä Väyrysen Pate hoitaa sekä Suomen parlamentin että europarlamentin ja lentokoneessa se kääntää kirjoja suomen kielelle!” Kaikkien narsistien Tonava Väyrynen taitaa itsekin uskoa niin. Harmi, ettei moinen ole mahdollista Setä Arkadian mainitseman kaksoismandaattiongelman takia. En todella käsitä, mikä Jumala se Väyrynen oikein luulee olevansa. Tulee hiukan mieleen eduskuntaan Eva Biaudet’n varamiehenä alkuvuodesta noussut Jörn Donner, joka vaati RKP:n pitkäaikaista puheenjohtajaa ja ministerintehtävät juuri jättänyttä Jan-Erik Enestamia luopumaan hänelle jo pedatusta paikasta ulkoasiainvaliokunnassa Donnerin itsensä hyväksi luonnollisesti. “Jos en tätä paikkaa saa, en halua mihinkään”, virkkoi Jörkka. Että sillä lailla. Isot miehet oikuttelevat ja diivalevat kuin pojat oopperan baletissa. Kamppailu politiikan tähtirooleista käy armottomana.
En jaksa uskoa, että Väyrynen loikkaisi Kokoomukseen. Se olisi sentään vähän liian raflaava veto jopa Kepun kunniapj Väyryseltä. Kokoomus on sitä paitsi Suomen kiistatta EU- (ja ehkä myös ydinvoima-) myönteisin puolue ja edennyt toivottoman kauas oman taantumuksellisen häntänsä ympärillä pyörivästä konservatismista sekä Väyrysen ihannoiman vanhan veräjän luota.
Pyydä Merikukka mukaan kepuun ja ministeriksi. Saatte uuden Tanjan hosumaan neljäksi vuodeksi. Meillä olisi kirjoiteltavaa
Setä Arkadia olisi voinut ihan hyvin lisätä otsikkoon jotain osuvaa meidän pääministerin uusista naisseikkailuista. Nehän kuohuttavat laajalti äänestäjiä, uskon myös eduskuntaa. Mielenkiinnolla odotankin tämän viikon 7-päivää lehteä ja sen paljastuksia. Jos Vanhanen jatkaa samalla tavalla, edessä voi hyvinkin olla “jäätteenmäet” eli uskottavuus haihtuu äkisti taivaan tuuliin. Toivottavasti uusin löytö ilmestyy pian julkisuuteen ja kertoo uskottavan tarinan poissaolostaan. Jos näin ei tapahdu, Vanhanen voi olla pulassa.
Väyrynen ulkominsteriksi!! Siinä jobissa Pate ois ylivoimainen muihin verrattuna. Mitä järkeä jäädä riviedustajaksi jos on parempaa työtä ulkomailla. Väyrynen vaihtaa työpaikka jos työ on tarpeeksi haastavaa.
Wäge!
Miten se Matin uskottavuus haihtuu jos naista saa? Mielestäni se voi olla jopa toisinpäin.
Väykälle. Jatkuva haaremin pyörittäminen ei voi olla haittaamatta pääministerin tehtäviä ja luo hänestä kuvan, joka ei ole eduksi Suomelle.
Kauniisti ja lyhyesti sanottuna.
Haiskahtaa demarivoittoiselta plogilta, en taida viitsiä kirjoittaa mitä ajattelen. Mutta jotain kuitenkin.
Väyrynen on pitkän linjan poliitikko ja taitava sellainen. Hän uskaltaa sanoa oman mielipiteensä ja omat vaatimuksensa. Hänellä on varaa siihen, kenelläkään meistä ei. On tärkeä saada Paavo ministeriksi.
Raskaimmat salkut pitäisi jakaa seuraavalla tavalla. Vanhanen Pääministeri, Katainen Valtionvarainministeri ja Paavo Ulkoministeri. Siinä on sellainen yhdistelmä kokemusta ja nuorta voimaa että jytisee. Niinistöstä tietenkin ensimmäinen puhemies.
Minun mielestäni sensaatiohakuiset yksityiselämän repimiset ja julkituomiset pitäisi lailla kieltää. Se on yksinkertaisesti lapsellista. Viitaten tähän “vanhasjupakkaan”.
Mielestäni Väyrysen käytös, ylimielisyys ja venkoilu heijastaa aika hyvin myös Lappia ja lappalaisia noin yleensäkin? Sellainen edusmies minkälaiset äänestäjät! Anteeksi nyt vaan lappalaiset, mutta pärjäävät oikein hyvin kokemusten mukaan savolaisillekin. Tietysti heidän edusmiehekseen ja keulakuvakseen sopii kaikkein parhaiten Paavo “jalasmökki” Väyrynen, kahden valtakirjan ja yhden rokotustodistuksen omistaja. Kaikkien lehmänkauppojen ja takinkääntäjien äiti. Paavo hei, Neukkula on lakannut olemasta jo aikoja sitten! Tosin eipä ole näkynytkään siellä viime aikoina? Suosittelen Brysselin jälkeen 4H-kerhojen toiminnanjohtajaksi Lappiin. Jos 4H ottaa?
Jos kokoomus on kannattanut maisteri Lipposelle eläkeläispäiviksi eduskunnasta huonetta avustajineen, veronmaksajien kustannuksella, omien muisteluksiensa rustaamiseen, ei kokoomuksella ole mitään kanttia vaatia itselleen nyt lisätilaa.
Nyt olisi oiva tilaisuus päästä Väyrysestä eroon: takaisin Brysseliin päivärahoja keräämään. Täällä häntä eduskuntaan äänestäneet voisivat pettyä, mutta eihän niin suurenmoinen valtiomies voi toimia Suomen parlamentissa pelkän kansan edustajana.
Ei sotketa rehtejä lapin miehiä tähän, ihmisoikeudet niilläkin on. Väyrynen on sentään vain Keminmaalta, ja se ei nyt lappia oli vaikka samannimiseen vaalipiiriin kuuluukin.
Väyrysen käytös on yhtä ymmärrettävää kuin Lipposenkin paitsi että Väyrysen ura politiikan huipulla oli pidempi. Vallasta on vaikea luopua ja vielä vaikeampi on huomata ettei siitä varsinaisesti tarvitse luopua, kyllä se viedään ihan muidenkin toimesta. Väyrysen ansiot ovat mittavat mutta kyllä hän on mainetta niittänyt omalaatuisilla tempauksillaankin. Väyrynen on rasite Keskustan eduskuntaryhmälle mutta toisaalta hän toi niitä tärkeitä ääniä pohjoisesta, joita kukaan muu Keskustasta ei tod. näköisesti olisi saanut. Äänestäjiä ei pidä syyllistää kannastaan. Ainahan sitä päivitellään miksi esim. Arja Alho, Kauko Juhantalo (tippuivat muuten molemmat) ja Suvi Linden saavat ääniä. Ihmisillä on vain erilaisia näkemyksiä politiikkojen tempauksista. Se on demokratiaa.
Puolueloikkaukset saattavat olla tulenarkoja tällä vaalikaudella. Viime kaudella ei loikkaukset kepua rasittaneet mutta tällä kaudella ne muuttaisivat voimasuhteita ratkaisevasti. Toisaalta toiseen hallituspuolueeseen loikkaaminen tuskin tulee kysymykseen. Ja katainenkin korosti että vaalitulos ratkaisee, ei se kuinka monta edustajaa puolueella salissa istuu. Opposition kanssa tämä ei tietenkään päde.
Kokoomuksen linja vaalivoiton jälkeen on ollut aika kova. SDP:tä on muistutettu joka käänteessä kumpi on nyt suurempi. Ulkoasiain valiokunta ja ryhmähuone ovat olleet SDP:lle suorastaan pyhiä asioita, joihin Keskusta ei ole koskaan uskaltanut puuttua. Toisaalta Keskusta on saanut pitää joitakin sille tärkeitä asioita vaalitappioista huolimatta. Kokoomuksen ärhäkkyys saattaa johtua neljän vuoden oppositiotaipaleesta, joka monelle Kokoomuksen kansanedustajelle oli aivan uusi tilanne kuudentoista hallitusvastuuvuoden jälkeen. Kataisen johtamassa Kokoomuksessa on porvaripuolueiden yhteistyöinnon lisäksi nostanut päätään aito inho SDP:tä kohtaan. Kokoomuksen vaalivalvojaisista mieleen jäi vain Heinäluoman televisioesiintymiselle buuaminen.
Politiikassa tulee ollakin särmää ja linjaeroja mutta henkilökohtaiselle tasolle ei mittelöitä tulisi viedä. Kokoomus tuskin on ikuisesti voittajien joukossa ja SDP:llä on tapana ollut nousta oppositiosta hirmuvoittoihin. Aika näyttää joutuuko Kokoomus neljän vuoden kuluttua nielemään aiheuttamansa nöyryytykset.
Paavo Väyrysen valinta on kiistämättä varsin kummallinen, jos ajattelee asiaa häntä äänestäneiden kansalaisten kannalta. Sopiikin kysyä, kuinka moni Paavo Väyrystä äänestänyt olisi tehnyt toisin, jos Paavo Väyrynen olisi jo ennen äänestystä ilmoittanut, että hän suostuu siirtymään Brysselistä Atkadianmäelle ainoastaan, jos hän pääsee puhemieheksi tai ministeriksi.
Sauli Niinistön ehdotus siitä, että valtiosihteerien virat poistettaisiin ja heidät korvattaisiin sellaisissa ministeriöissä, joissa on paljon kansainvälisiä asioita kakkosministerillä, antaa ehkä jotain vihjettä siihen, mikä ministeriys Niinistölle voisi kelvata. Niinistöstä voisi tulla esim. kauppa- ja teollisuusministeri, jos kepu vie ulkoministerin paikan.
Värysestä. Sitä saa mitä tilaa,
Kokoomus on lähinnä koulukiusaaja, aika pikkusieluista toimintaa oikeistolta.
Bloginpitäjän mainitsemasta 199 edustajasta tuli mieleeni kysymys, johon joku ahkerista kommentoijista osaa vastata.
Istuntosalissa on käsittääkseni 199 tuolia kansanedustajille, eduskunnan puhemiehelle ei ole tuolia muiden edustajien joukossa toisin kuin varapuhemiehille. Kun valtiopäivät kokoontuvat ensimmäiseen istuntoonsa istuvat kansanedustujat aakkosjärjestyksessä paikoilla ja vanhin edustaja johtaa puhetta puhemiehen vaaliin asti. Kun puhemies on valittu siirtyy tämä johtamaan puhetta. Ikänsä puolesta puhetta johtanut siirtyy rivikansanedustajien paikalle, mutta siirtyykö hän aakkosjärjestyksessä omalle paikalleen vai istuuko hän tilapäisesti juuri valitun puhemiehen entiselle paikalle? Vai hajaantuuko edustajajoukko heti vaalin jälkeen ja istuutuu seuraavan kerran paikoille normaali ryhmäjaon perusteella?
Näin Hesari avajaisten jälkeen:
———————————–
Eduskunta oli Halosta kuulemassa lähes täysilukuisena. Muutaman satunnaisen poissaolijan lisäksi paikalta puuttui kaksi kansanedustajaa, jotka eivät vielä ole tuoneet edustajanvaltakirjojaan tarkastettaviksi. Niinpä eduskunnan ”määrävahvuus” oli keskiviikkona vain 198.
Edustajantehtäväänsä eivät vielä ole aloittaneet keskustan Paavo Väyrynen, joka on ilmoittanut katsovansa ensin, saako hän tehtäviä hallituksesta tai puhemiehistöstä, ja vihreiden Merikukka Forsius, jonka on kerrottu olevan matkoilla tuntemattomassa paikassa
Mahtaako selvitys olla huomenna ilmestyvässä Seiskassa?
“Väyrynen on pitkän linjan poliitikko ja taitava sellainen.”
Jos metsuri sahaa oksan altaan, niin eihän siitäkään kukaan sano, että “sahasipa se oksan taitavasti altaan”. Väyrynen on lukemattomia laittanut kaiken yhden kortin varaan, nokittanut ja hävinnyt kaiken. Niin kävi vuonna 1981, niin kävi vuonna 1987 ja niin kävi vuonna 1993. Ja niin on käymässä nytkin, jos ei hän itse tule järkiinsä. Loka Laitinen totesi aikoinaan osuvasti, että Väyrynen tuo mieleen suomalaisten juhlaillallisten iänikuisen ruokalistan: niljakas kuin graavi lohi, kuiva kuin poronselykset ja kylmä kuin karpaloparfait.
“Väyrynen on pitkän linjan poliitikko ja taitava sellainen”
Tämä “pitkän linjan taitava poliitikko” on naurattanut ja naruttanut oman poliittisen uransa aikana kautta aikain. MM. Antti V:n mainitsemat temput kassakaappisopimuksineen, jalasmökkeineen, yön yli nukkumisineen ym.
Kummallista vaan on, että tämä huippupoliitikko”" ei huomaa, että sinne eduskuntaan on valittu muitakin puolueiden entisiä puheenjohtajia ja ministereitä mm. Andersson, Salolainen, Niinistö, Ahde.
Mitenkähän he eivät kuvittele itselleen minkään laisia “korkean tason tehtäviä”?
Iltasanomat: Merikukka lomailee Kanarialla
”Eduskunnasta teillä tietymättömillä huitelevan kansanedustaja Merikukka Forsiuksen (vihr) olinpaikka on selvinnyt. Forsiuksen äidin mukaan tytär lomailee kaksivuotiaan Dan-poikansa kanssa auringon ja Atlantin keskellä Kanariansaarilla.
Forsiuksen pikaloma ei vaikuta hänen ansioihinsa euron vertaa. Täysi palkka ja veroton kulukorvaus juoksevat koko poissaoloviikon ajalta. Edustajapalkkiolaki ei edellytä valtakirjan tarkistamista, joten Forsius voi tarkistuttaa sen huoletta vaikka ensi viikolla.
Forsiuksen palkka on 5400 euroa kuukaudessa, ja sen päälle hän saa verotonta kulukorvausta 1316 euroa kuukaudessa”.
Sirkustemppu tämäkin.
“Heti alkuun vaan kuiva huomautus: on se Lappi rikas maakunta, kun sillä on varaa lähettää 10 944 äänen voimalla Helsinkiin kansanedustaja, joka kieltäytyy työstä.”
Mitä kauemmas pääkaupunkiseudulta mennään, sitä helpommin äänestetään ketä tahansa, että edes joku täältä meiltä pääsee pitämään meidän puolia. Valitaan siis kolmesta suurimmasta puolueesta (ok, jossain myös vasemmistoliitto/rkp on vaihtoehto) oma puolue ja äänestetään mahdollista läpipääsijää. Tämän ajattelun taustalla on oletus siitä, että oman kylän edustaja edustaa paremmin minua kuin “pääkaupungin julkkis”. Oman vaalipiirini vaalituloksia tutkiessani huomasin, että usein suurin määrä äänistä tuli ehdokkaan kotikunnasta enkä usko, että sama kotipaikkakunta ilmenisi samanlaisina ideologioina. Toki vaalityötä on tehty eniten omassa kotikunnassa, mutta on myös helppo äänestää tuttua tyyppiä, joka näkyy mediassa.
Tähän loppuun haluan huomauttaa, että en todellakaan kannata Patea.
Paavon kokemusta, älykkyyttä, päätöksentekokykyä nyt tarvitaan. Hän on sellainen mies, että Niinistön kanssa pidetään turhat “höntyilijät” loitolla. Tarkoitan “höntyilijöillä” rahanjakajia.
Paavo on paljon parjattu mies, sanoohan se lauluntekijäkin “pa pa pa pa paavoa potkii päähän…”. Mutta mistä kaikki johtuu. Siitä, että meidän “rakas” mediamme on ottanut hänet silmätikuksi jo poliittisen uran alkutaipaleesta lähtien. Ja mistä tämä johtuu, siitä, että hän on aina uskaltanut sanoa oman mielipiteensä asioista. Mielipiteen joka on monesti oikea ja kansaa palveleva.
Ihmisillä on hänestä vain median antama vääristynyt kuva. Kuka meistä oikeasti voi sanoa tuntevansa hänet ihmisenä. Emme me tunne Paavoa, tunnemme vain MTV3paavon ja HESARIpaavon. Ennenkaikkea HESARIpaavon.
Kerroppa Pohjanmaan Poika kaikki ne Suomen kansan kannalta tärkeät asiat, joissa Paavo V. onnon ollut keskeisessä roolissa? Sitten minäkin ymmärrän Paavon “päätöksentekokyvyn”!
Jännä nähdä, nostaako SAK eläkän, kun maahan mitä todennnäköisimmin pystytetään muutaman seuraavan viikon aikana uusi porvarihallitus. Tuoreessa muistissa on Ahon porvarihallituksen ohdakkeinen taival 90-luvun alussa. Toisaalta eihän edes demareiden hallitusvastuu takaa välttämättä työmarkkinarauhaa, vuoden 2005 paperiteollisuuden raju työtaistelu on siitä hyvä esimerkki. Sitä paitsi Ahon hallituskaudella Suomessa elettiin täysin poikkeuksellisissa oloissa. Siksi onkin mielenkiintoista seurata, miten porvarihallitus toimii normaalioloissa. Luulen, että myös ay-väen on katsottava tosiasioita silmiin ja tarjottava porvareille rauhanpiippua. Pidän myös todennäköisenä, että Vanhasen II hallitus lopettaa alkutalvesta virinneet puheet kepun ja kokoomuksen yhdistämisestä, ainakin toistaiseksi. Tai ainakin sitä olisi huomattavasti vaikeampi perustella puhtaasti valtapoliittisilla syillä, kun nyt tullaan näkemään, että myös hallitustyöskentely ilman sosialidemokraatteja on mahdollista. Ajatella, että vielä pari kuukautta sitten melkein kaikki pitivät punamullan jatkoa eräänlaisena itsestäänselvyytenä. Äänestäjät (ne vähät) kuitenkin ottivat ohjat käsiinsä ja näyttivät kommentaattoreille ym. politiikan poppaukoille missä kaappi seisoo. Ennustaminen on tunnetusti vaikea laji, varsinkin se tulevaisuuden ennustaminen.
Pakko on tähän loppuun vielä todeta, että en ole koskaan pitänut Väyrystä kummoisena miehenä, mutta nyt hän näytti todelliset karvansa ja munasi itsensä aivan lopullisesti. En jaksa käsittää, kuinka joku voi vielä äänestää tällaista henkilöä? Tosin on siellä paljon muutakin huu-haa porukkaa kuin Väyrynen, mutta kyllä Pate pesee kaikki “pelin politiikallaan”.
JK. Hän on ollut kumman näkymätön EU:n politiikassa, vaikka sanoo olevansa EU:ssa Venäjän asioiden erikoisasiantuntijana? Onko jollakin jotakin tietoa tästä, kun itse en ole häntä tällaisilla foorumeilla nähnyt? Onko hän julkaissut jotakin luettavaa asian tiimoilta?
Hyvä Antti V., ei ole lainkaan niin varmaa, että tuleva mahdollinen porvarihallitus saisi toimia koko kautensa normaalioloissa, sillä maailmantalouden laskukausi on väistämättä edessämme. Lisäksi suurena epävarmuustekijänä on myös arabien huonontuneet välit Bushin hallinnon kanssa sekä mahdollinen USA:n hyökkäys Iraniin. Pelättävissä on, että jotkut äärijoukot Iranissa voisivat jopa pyrkiä provosoimaan USA:ta hyökkäämään, jotta em. ääriainekset saisivat pitää valta-asemansa. Iranissa kansalaisten tyytymättömyys heikosti kehittyviin elinoloihin on kasvussa.
Huomenta kaikille. Pari hajahuomiota (ja -tuomiota) päivän uutistarjonnasta:
1) Ulkoministeri Erkki Tuomioja on esittänyt toivomuksen, ettei odotettavissa oleva porvarihallitus tekisi suuria muutoksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. “Toivoisin, että se [ulkopolitiikka] muuttuu mahdollisimman vähän. Ei tähänkään asti ole tehty punamultapolitiikkaa”, Tuomioja sanoi Bremenissä EU:n ulkoministerikokouksessa, joka jäi hänen pitkän uransa mitä todennäköisimmin viimeiseksi. Itse en allekirjoita Tuomiojan lausumaa, jossa annetaan ymmärtää, että Vanhasen hallitus olisi muka jatkanut edeltäjiensä linjaa ulkopolitiikassa. Kyllä punamulta on tuonut ulkopolitiikkaan ihan oman sävynsä, jolla ei ole moniltakaan osin mitään tekemistä esim. Lipposen kirkkaan ja johdonmukaisen sinipunan kanssa. Vanhasen kaudella Suomen linja esim. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on ollut omalla tavallaan selkeä: vastustetaan kaikkea viimeiseen asti ja lopulta hyväksytään se koomisen kompuroinnin jälkeen välttämättömän pakon edessä. Kaikkein kaamein skandaali oli hallituksen yritys vesittää EU:n perustuslain turvatakuut. Lipposen aikana Suomen linjaa leimasi visionäärisyys ja vahva sitoutuminen Euroopan integraatioon, nykyään erilaiset varaumat ja reunaehdot. En käsitä miten kukaan voi väittää, ettei mikään olisi muuttunut Suomen linjassa. Seuraava hallitus ja sen ulkopoliittiset voimahahmot tulevat antamaan oman panoksensa Suomen linjaan ja siihen on Tuomiojankin tyytyminen. Erkki Tuomioja tulee Halosen tavoin jäämään historiaan älykkäänä, asiantuntevana ja tunnollisena poliitikkona, jonka ainoaksi varsinaiseksi kompastuskiveksi muodostui vanhentunut 60-lukulainen maailmankatsomus ja sen aiheuttamat perspektiivivirheet turvallisuuspolitiikassa. Tuomiojan uran kunniakkain saavutus on mielestäni hänen ansiokas ja määrätietoinen toimintansa viimekesäisen Libanonin kriisin yhteydessä.
2) Suomenruotsalaisen toimittajajärjestön satavuotisjuhlassa puhuneen Aatos Erkon mukaan Suomen ei tule liittyä tässä tilanteessa Natoon, vaan Naton tulee muuttua, ennen kuin Suomi voisi liittyä järjestöön. Erkko ei tosin täsmentänyt mitä vikaa Natossa on ja mihin suuntaan sen tulisi muuttua. Erkko ei myöskään kertonut, millä lailla Suomen tulisi varautua lähialueilla tapahtuviin turvallisuuspoliittista ympäritöä koskeviin muutoksiin ja aseteknologian kallistumisen tuomiin haasteisiin. Lisäksi rohkenen väittää, että 26 maan turvallisuusyhteisö ei ryhtyne muokkaamaan itseään muutamien liittoutumattomien kummajaisten toiveiden mukaiseksi. Nato on mikä on, love it or leave it. Hämmästyttää vain, miten eri linjoilla Erkko on Nato-kysymyksessä verrattuna lehteensä Hesariin, joka on tunnetusti linjannut kannakseen, että Suomen tulisi hakea sotilasliiton jäsenyyttä. Tavallaan on lohdullista huomata, että Erkon mielipide ei ainakaan automaattisesti ole Hesarin mielipide. Olisihan se kestämätöntä, jos yksi omalaatuinen lihava äijä saisi lehtensä välityksellä sanella vapaasti, miten tämän maan asiat oikein järjestetään.
Pullille – Seuraavan vaalikauden kuluessa tullaan aivan varmasti näkemään jonkinasteinen taloudellinen taantuma, joka luultavasti käynnistyy USA:sta. En väittänytkään, että tulevan hallituksen taival olisi pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta silti pidän Ahon porvarihallituksen kautta aivan poikkeuksellisena aikana Suomen historiassa. Laman lisäksi koko Suomen kv. toimintaympäristö kääntyi silloin päälaelleen, koko sodanjälkeinen jatkumo katkesi kuin veitsellä leikaten. Mahdollisesta turbulenssista huolimatta väitän, että seuraavan hallituksen urakka tullee olemaan Ahoon verrattuna helppo nakki. Enkä muuten usko USA:n hyökkäävän Iraniin. Irak oli paitsi maantieteellisesti Irania pienempi, myös jo yhden sodan köyhdyttämä maa. Jos Bushin esikunnassa on yhtään otettu opiksi Irakin sodan väärinarvioinneista, hyökkäys uuteen maahan on jo amerikkalaisen kansalaismielipiteen takia poissuljettu vaihtoehto.
Olen Jouni Pullin kanssa täysin samaa mieltä siinä, että mailmantalouden laskukausi on vääjäämättä edessämme. Se ei todennäköisesti tule vielä tänä vuonna eikä mahdollisesti ensi vuonnakaan, mutta hyvin todennäköisesti ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Siksi sinänsä painava valtiovarainiministerin salkku voi olla kantajalleen aikamoinen poliittinen taakka, erityisesti vaalikauden loppupuolella, jolloin jaettavana saattaa olla vain niukkuutta. Tietenkin jos Kokoomus hallitukseen pääsee, mikä on toki todennäköistä, Kokoomuksen on oikeastaan pakko ottaa valtiovarainministerin salkku, kun pääministeriys kuitenkin menee Keskustalle, mutta muutaman vuoden aikajänteellä valtiovarainministeri tuskin tulee olemaan kansan keskuudessa järin rakastettu henkilö.
Kun Kokoomus viimeksi nousi oppositiosta hallituspuolueeksi, se menetti seuraavissa vaaleissa 13 kansanedustajaa. Jotta tältä vältyttäisiin, Kokoomuksen on syytä harkita jokainen liikkeensä hallitusohjelmaneuvotteluissa ja salkkujaossa tosi tarkkaan.
Antti V:lle ja Jouni Pullille toteaisin, että maailmantaloudessa tapahtuu vääjäämättä taloudellista notkahdusta. Ikuista kasvua ei voi olla olemassa. Kysymys on siitä, että kuinka Suomen talous kykenee vastaamaan maailmantaloudessa tapahtuviin notkahduksiin. Uskoisin, että nyt Suomi turvatummassa asemassa kuin 1990-luvulla. Suomi on osa vahvaa EMU-aluetta ja koroista ja rahapolitiikan muutoksista vastaa EKP, jolle euron arvon pitäminen oikeassa suhteessa muihin valuuttoihin on kaikki kaikessa. Euroa ei olla devalvoimassa. Syksyn 1991 vahvan markan konkurssia euroalueella ei ole odotettavissa. EKP ei ole Koiviston kaltainen toimija, joka taistelisi vahvan euron puolesta viimeiseen asti tavalla, joka johtaisi koko euroalueen tuhoon. Koiviston vahvan markan politiikka nimittäin ajoi Suomen konkurssin partaalle 1990-luvun lamassa kun Suomi ei osannut varautua Neuvostoliiton tuhoon. Koivisto nimittäin ei 1980-luvulla uskonut NL:n hajoavan ja sen aiheuttavan neuvostokaupan romahduksen. Koivisto uskoi viimeiseen asti Neuvostoliiton selviytyvän ja tämän vuoksi Koivisto toimikin Baltian politiikassaan varovasti.
Pidän Mauno Koiviston talouspolitiikkaa syypäänä tuholamaan 1990-luvulla. Osatekijänä oli myös Holkerin hallituksen päätös vapauttaa rahamarkkinat 1980-luvulla. Suomihan eli Kekkosen ajasta Koiviston aikaan säännellyssä markkinasosialistitaloudessa.
Jan Rossi
Aivan samaa mieltä Rossin kanssa. Talouden kasvuun ylipäätänsä tulisi suhtautua kriittisesti! Uusiokäyttö, kierrättäminen, luomu ja fossiilisesta energiasta asteittainen luopuminen mahdollistaa inhimillisen elämän jälkipolvillekin.
Sivistyksen päivitykselle sanoisin näin, että mitä oli vahvan markan politiikka? Miksi ihmeessä Suomi piti viimeiseen asti kiinni vahvasta markasta kun yksi talouden tukijaloista eli neuvostokauppa oli romahtamispisteessä? Miksi Koivisto ja Aho eivät kyenneet lukemaan ja ennustamaan Neuvostoliiton tuhoa, vaikka merkit olivat jo ilmassa 1989 kun Berliinin muuri murtui. Berliinin muurin murtuminen oli koko kylmän sodan murtumispiste. Tämän jälkeen Neuvostoliiton loppu oli edessä. Itä-Eurooppa oli vapautunut, Romaniassa oli presidentti teloitettu vuoden loppuun mennessä ja Puolassa on pidetty vapaat vaalit. Eikö Koivisto kyennyt yhdistämään tätä Neuvostoliiton kehitykseen? Gorbatshov oli antanut periksi Itä-Euroopassa, joten nähtävissä olisi pitänyt olla myös, että Gorbatshov tulisi antamaan pian periksi myös Neuvostoliitossa.
Suomi pyrki pitämään status quo-asemasta kiinni. Mihinkään muutoksiin ei oltu varauduttu Suomessa. Neuvostoliiton junttakomiteaankin suhtauduttiin varovaisesti, vaikka koko hanke olisi pitänyt tuomita ankarasti ja selkeästi. Kuvitteliko Koivisto, että kovan linjan kannattajat olisivat voittaneet kun samaan aikaan vapaus eteni hurjalla vauhdilla Baltiassa ja muualla Neuvostoliitossa? Oliko Koivistolla käsitys, että stalinismi palaisi Neuvostoliiton johtoon? Mielestäni Koivisto oli historian vedenjakajalla 1980-luvun lopusta joulukuun loppuun 1991 ja hän luki ajan merkit väärin.
Jan Rossi
Rossille vielä, että Suomessa alettiin Koivostosta lähtien ajattelemaan kaikkea talouden silmälasien läpi. Sitä jatkoi Holkeri, Aho, Lipponen ja Vanhanen. Ilmaston muutos johtuu taloudellisesta kasvu- ja kulutusajattelusta. Nyt voisi olla kokonaisnäkemyksestä lähtevän politiikan aika.
Tulevan taloudellisen alamäen vaikutuksia on vaikea arvioida ja verrata Koiviston/Ahon -aikaan, koska globaalitalouden eri toimijat ovat huomattavasti enemmän riippuvaisia toisistaan ja toistensa teoista kuin vielä 1990-luvun alussa. Suojausmekanismeja on yritetty rakentaa, mutta nopea globaalitalouden kehitys on kieltämättä asettanut priorisoinnin kilpailuedellystysten parantamiseen sen sijaan, että olisi enemmän varauduttu pahan päivän varalle, näin Suomessakin.
Jonkinnäköisen viitteen valtiontalouden järkevän hoidon tai vähemmän järkevän hoidon kannalta saamme, kun kuulemme, miten hallitus tulee suhtautumaan valtionvelan lyhentämiseen. Tässä kohdin olen “kamreeri” Niinistön kanssa samaa mieltä eli valtionvelkaa pitäisi lyhentää.
“Koiviston vahvan markan politiikka nimittäin ajoi Suomen konkurssin partaalle 1990-luvun lamassa kun Suomi ei osannut varautua Neuvostoliiton tuhoon.”
Koivisto on vedetty vahvan markan takia jo niin monta kertaa kölin ali, että se alkaa tuntua vähitellen klisheeltä. Eihän se ollut pelkästään Koiviston vahvan markan politiikkaa. Se oli samalla (ja ehkä vielä suuremmassa määrin) Suomen Pankin, Holkerin hallituksen ja Ahon hallituksen vahvan markan politiikkaa. En käsitä, miksi jotkut laittavat 90-luvun laman juuri Koiviston piikkiin, vaikka tosiasiassa Suomessa presidentti ei ole ikinä
ollut aktiivinen toimija talouspolitiikassa, vaan hänen ylivoimaisesti tärkein työkenttänsä on vielä tänäkin päivänä ulkopoltiikka. Väärää kantaa Koivisto edusti ilman muuta suhteessa vahvaan markkaan, mutta häntä ei missään tapauksessa voi pitää ainoana, eikä edes ensisijaisena
lamasyyllisenä. Sitä paitsi Holkerin hallituksen käsittämätön
revalvaatiopäätös vuonna 1989, joka antoi lopullisen kohtalokkaan iskun vientiteollisuuden näpeille, oli käsittääkseni täysin hallituksen omasta aivoriihestä lähtöisin.
YLE:n uutisissa oli mielenkiintoinen juttu vähitellen starttaavista hallitustunnusteluista. Kaikki on tähän mennessä sujunut kuin rasvattu. Alustavasti kaavailtu hallituspohja kuulostaa hyvältä, näissä oloissa lähes ihanteelliselta: Kepu, Kokoomus, Vihreät ja RKP. Ainoat puolueet, jotka ovat antaneet kynnyskysymyksiä ovat Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset. Ovat ilmeisesti jo luopuneet lopullisesti toivosta. RKP:n mukanaolo ei liene kenellekään yllätys. 28 vuoden hallitusputken jälkeen puolueessa tuskin kukaan edes tietäisi, miten oppositiossa kuuluu toimia. Niin älytöntä hallitusohjelmaa ei kai kukaan osaisi kirjoittaakaan, etteikö RKP sitä hyväksyisi. Riittää, kun vastineeksi heittää joitakin kielipoliittisia siltarumpuja. Yksi toive minulla olisi tulevalle hallitukselle. Toivon, ettei seuraavan neljän vuoden aikana syyllistyttäisi samanlaiseen turvallisuuspoliittiseen hengenhaisteluun kuin kuluneen vaalikauden aikana, jolloin kaikki liian korkeita lukemia natometriin puhaltaneet vaikuttajat pyrittiin vaientamaan vaikka väkisin. Kaiken huippu oli marras-joulukuussa 2004 Demarissa ja Suomenmaassa julkaistu lähes sanasta sanaan yhteinen pääkirjoitus, jossa todettiin ykskantaan, että hallituksen ulkopoliittisessa linjassa ei ole vikaa ja kaikille toisin ajatteleville annettiin selväsanainen kehoitus lopettaa arvostelunsa. Silloin mentiin brezhneviläisyydessä liian pitkälle, elämme sentään 2000-lukua tsiisus sentään. Joka tapauksessa näiden puheiden perusteella luulen, että Suomi saa loppujen lopuksi ihan hyvän, tulevan vaalikauden haasteisiin pätevästi vastaavan hallituksen.
Anti V. Koeta nyt ymmärtää, että Koiviston kaudella elettiin vielä presidentin Suomessa ja presidentillä on kaikki ylin valta maassa. Presidentillä oli oikeus hajottaa eduskunta ja Koivistolla oli vielä talouspoliittinen menneisyys ensin valtiovarainministerinä ja Suomen pankin pääjohtajana. Koivisto tuki Ahon hallituksen vahvan markan politiikkaa viimeiseen asti, joka kuitenkin osottautui vääräksi ratkaisuksi. Kaikki muistavat kuinka hallitus joutui antamaan markkinoiden paineessa periksi marraskuussa 1991 ja markka jouduttiin devalvoimaan. Myöhemmin markka päästettiin 1992 lopullisesti kellumaan eli pohja oli mennyt vahvan markan politiikalta. Mielestäni Suomessa ei ole keskusteltu analyyttisesti pankkitukipolitiikasta. Mikä oli Koiviston rooli pankkitukipolitiikassa? Presidentillä oli Koiviston aikana vahva ote maan suunnasta. Jos joku väittää muuta, hän ei ymmärrä asioita ollenkaan. Aho oli ensisijaisesti presidentin pääministeri oman käsitykseni mukaan.
Jan Rossi
Kyllä oli Havukka-ahon ajattelija varsin oikeassa, kun sanoi, että jälkiviisaus on se viisauden imelin laji.
Rossi – Koetan jotenkin mahduttaa valitettavan rajalliseen käsityskykyyni mainitsemasi asiat. Huomautan kuitenkin, että Koiviston aikana presidentillä oli valtaa, mutta se oli käytännössä suurelta osin siirretty “reserviin”. Heti valituksi tultuaan Koivisto ilmoitti, ettei presidentin tule sekaantua päivän politiikkaan ja näin ei nähdäkseni tapahtunutkaan.
En usko, että Koiviston rooli “laman arkkitehtina” on todellisuudessa läheskään niin keskeinen kuin annetaan ymmärtää. Monet todistajalausunnot tukevat tätä käsitystäni. Vuosina 1987-91 pääministerinä toiminut Harri Holkeri (kok) on sanonut mm., että “Sellainen kuva, joka on pyritty antamaan, että hän olisi käynyt Suomen Pankissa antamassa menettelytapaohjeita, on ehdottoman väärä. Hän kävi Suomen Pankissa, kuten presidentit ovat ennen häntäkin käyneet. Hän halusi tietää, missä mennään, mutta korostetun usein hän sanoi että ei hän pysty ohjeita antamaan, mutta että hän on kiinnostunut näistä asioista ja pohtii niitä. Sama koski hallituksen talouspolitiikkaa. Hän halusi tietää, miten saadaan aikaiseksi esim. tupo-ratkaisu ja oli tarvittaessa valmis pohtimaan niitä asioita. Mutta ei hän suuresta ja hyvin keskittyneestä kiinnostuksestaan huolimatta ollut se, joka olisi johtanut valtiovarainministeriötä tai Suomen Pankkia presidenttiaikanaan. Ei koskaan. Sellaisen kuvan antaminen on ehdottoman väärä.”
Holkerin seuraaja Esko Aho (kepu) on puolestaan huomauttanut, että “Kyllä hän [Koivisto] ensi sijassa kantoi tietysti huolta ulkopolitiikasta. Asia oli oikeasti niin. Monilla on ollut sellainen kuva, että hän olisi tosiasiassa johtanut talouspolitiikkaa. Mielestäni se on täysin väärä mielikuva. Hän seurasi ja vaikutti, mutta ei hän koskaan johtanut. En muista sellaista tilannetta, että hän olisi yrittänyt jonkun päätöksen ajamista tai tekemistä.”
Edes vanha perustuslaki ei asettanut presidentille talouspoliittisia velvoitteita. On totta, että Koivisto edusti väärää kantaa, mutta syyn kasaaminen pelkästään hänen niskaansa on mielestäni kohtuutonta. Suomessa oli paljon riippumattomia asiantuntijoita, jotka kannattivat vahvan markan politiikkaa ihan vapaaehtoisesti. Lopputuloksesta ovat siis yhtä lailla vastuussa monet muut Koiviston kauden keskeiset vaikuttajat, kuten Kalevi Sorsa, Harri Holkeri, Esko Aho, Erkki Liikanen, Matti Louekoski, Iiro Viinanen sekä Suomen Pankista mm. Rolf Kullberg ja Sirkka Hämäläinen. Oma osansa oli myös niillä pankkimiehillä, jotka lähtivät vastuuttomasti tyrkyttämään lainaa lähes kenelle sattui ja varsinkin Paperiliitolla ja Metalliliitolla, jotka vain vaaksan päässä katastrofista torpedoivat ns. Sorsan sopimuksen, joka olisi toteutuessaan säästänyt Suomen paljolta.
Lamavuodet tarvitsevat samanlaisen kiihkottoman pesänselvityksen kuin mikä hyvänsä Suomen historian poikkeustapahtuma. Pelkkien kaunaisten mielikuvien pohjalta ei voida päätyä muihin kuin täysin harhaisiin lopputulemiin. (Vinkki, vinkki…)
Vastuuntuntoinen johtaja/päättäjä ottaa vastuun tekemisistään ja käynnistää lamavuosien “pesänselvityksen” aloitteellaan. Virheitähän teemme kaikki, mutta hyvän johtajan/päättäjän ominaisuuksiin kuuluu kyky tunnustaa myös epäonnistuminen ja kantaa suoraselkäisenä siitä koituvat seuraukset. Joten aloite liikkeelle, puolueeton toimikunta selvitystyöhön ja uljaana kohti parempaa huomenta, kokemuksia rikkaampana. Ja putoaahan siitä melkoinen taakka harteilta.
http://www.vayrynen.com/kolumnit/kolumni.php?id=121
Paavo Väyrysen blogi ja Paavon selväsanainen mitään epäselväksi jättämätön ilmoitus.
Kyllä Viinanenkin herää talviunestaan vaatimaan valtiota pois tupopöydästä – mutta onko järjestöjen välinen sopimus sitten tupo. Olen kyllä samaa mieltä, että tupo kuuluu vanhaan talouspolitiikkaan. Valtion johdolla jatkossa voitaisiin ryhtyä tekemään hyvinvointipoliittisia (hypo) ratkaisuja, joissa järjestöjen ääntä kuultaisiin koko kirjossa. Ympäristö, talous, työmarkkina jne…