Kevät tulee ja mahla virtaa.
Sen näki päivän iltapäivälehdistä. Täytyy olla totinen polte, että umpiraitis Vanhanen -- Suomen nykyinen ja tuleva pääministeri -- kiertää tuoreimman nuorikkonsa, vihreiden kansanedustajan Merikukka Forsiuksen kanssa perjantai-iltana pitkin Nummelan räkälöitä.
No, asiahan ei minulle varsinaisesti kuulu, mutta….
Ei kun antaa olla. No hauska nähdä, millä pokerilla Vanhanen panee nyt vihreitä hallitukseensa… Toisaalta vihreät on nyt hyvin petannut asemaansa hallitusneuvotteluissa -- kuten muuan edellisen blogin kommentoija asiaa kuvasi. Kokoomuksen varapuheenjohtajaa Eija-Riitta Korholaa haukuttiin monelta taholta, kun hän ennakoi Vanhasen julkistavan suhteensa heti vaalien jälkeen. No -- menihän siinä liki viikko.
Asiaan.
Kansanedustajien valtakirjat tarkistettiin tänään eduskunnassa. Eduskuntatalo muistututti koululuokkaa ensimmäisenä koulupäivänä. Muutamat valtiopäivät seurannut toimittajasetäkin joutui opastamaan tuoreita kansanedustajia, etteivät eksyneet väärin hisseihin ja huoneisiin.
Paikan päällä oikein huomaa, että kansa halusi eduskuntaan uusia naamoja. Peräti 72 uutta edustajaa -- kapasiteetti joutuu lujille ennen kun kaikki nimet ovat muistissa.
Kepun ryhmässä, jossa puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk.) ei ole kovinkaan korkeassa kurssissa, muistutettiin erityisesti miten kato kävi “Korhosen eduskuntaryhmässä”. Korhosen kotikunnailla Vaasan vaalipiriissa kolme istuvaa kepuedustajaa tippui ja puolue kärsi yhden paikan tapppion huolimatta ennätyssuurista satsauksista. Sen siitä saa, kun usuttaa omat toistensa kimppuun -- paikka siis meni.
Perikeskustalaista uhoa neljän paikan tappio ei ole heilauttanut sinne tänne. Neljä vuotta sitten keskusta lähti hallitusneuvotteluihin onnesta puolipökerryksissä ja SDP saneli marssijärjestyksen. Nyt tilanne on toinen. Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti jo viikonloppuna, että keskusta aikoo ottaa myös ulkoministerin pestin. Paikoista onkin tulossa kova kisa.
Jos kokoomus haluaa sekä ulkoministerin että valtiovarainministerin (Katainen) paikat, keskusta aikoo ottaa itselleen puhemiehen paikan pääministerin paikan lisäksi. Logiikka menee niin, että kaksi pääpuoluetta jakaa päänministerin, ulkoministerin, valtiovarainministerin ja puhemiehen paikat. Kummallekin tulee kaksi. Eli jos kokoomus ottaa ulkoministeriön ja valtiovarainministeriön, kokoomus ei saisi puhemiehen paikkaa vaan se menisi kepulle.
Sitten tullaankin taas Sauli “60 000 ääntä ja rapiat” Niinistön asemaan. Niinistö haluaa ja häntä halutaan puhemieheksi. Se tarkoittaisi siis sitä, että kokoomus on ulkona ulkoministeriöstä. Ulkoministeriksi Niinistöä on oikeastaan vaikea kuvitella. Ulkoministerin on kuitenkin pakko tulla hyvin toimeen presidentin kanssa (käytännössä oltava myös Halosen ulkoministeri) eli Niinistölle paikka olisi tuskaisa -- ellei mahdoton. Tuskaa ei helpota, että EU-asioista suuri osa hoituu pääministerin voimin valtioneuvoston kansliasta.
Eli Niinistö puhemieheksi ja ulkoministeri kepusta, jos arvata saa.
Paula Lehtomäki (kesk.) haaveilee varmaan neljän vuoden reissaamisen jälkeen jo kotimaan pestistä (opetusministeri?), mutta niinköhän vain hänet pannaan taas maata kiertävälle radalle -- nyt siis ulkoministeriksi.
Mutta kauppa käy -- kaikkea myydään ja kaikkea ostetaan, jos hinta on kohdallaan.
Tuosta tulikin mieleen, että meneeköhän viikkoakaan, kun keskustan ex-ulkoministeri Paavo Väyrynen ilmoittaa palaavansa EU-parlamenttiin. Kotimaassa ja kepussa ei ole hänelle paikkoja luvassa.
Ja siitä tuli mieleen, että yksi kaupan kohde on myös se, mikä puolue saa 2009 jälkeen EU-komissaarin paikan, joka on nyt Oli Rehnillä (kesk.).
SDP:n eduskuntaryhmän piti jatkaa puolestaan viime viikolla kesken loppunutta tuuletuskokoustaan. Tuuletus jäi, kun puheenjohtaja Eero Heinäluoma sairastui eikä päässyt paikalle. Ryhmässäkin naureskellaan, että puolueen katastrofaalista vaalitappiota selvittää Antti Kalliomäki. Kalliomäelle ongelma saattapi olla kuin verkonpaikkaajalla: etsii, muttei toivo löytävänsä.
Viime viikolla ryhmä näytti jo Heinäluomalle kaapin paikan, kun se ei hyväksynyt Heinäluoman luottomiestä Matti Ahdetta varapuhemieheksi, vaan äänesti paikalle Johannes Koskisen. Tiistaina ryhmä valitsee suuren valiokunnan uuden puheenjohtajan. Paikan saa Erkki Tuomioja, Heinäluoman kilpakumppani SDP:n puheenjohtajavaalissa. Edellisvaalikauden suuren valiokunnan varapuheenjohtaja, vantaalainen Kimmo Kiljunen (häntä leimattiin ryhmästä Heinäluoman ehdokkaaksi -- mutta noinkohan vain on kuitenkaan) yrittää myös, mutta turhaan. Lisäksi paikkaa haaveilee (turhaan) Tuula Haatainen.
Hankalalta näyttää Heinäluoman asema silti ilman noitakin valintoja.
Kun eduskunta tiistaina valitsee puhemiehet ja tulevien hallituspuoluiden ryhmät jakavat valiokuntapaikkansa, kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki on väliaikaista vain. Esimerkiksi kokoomus pistää valiokuntien johtoon ykköstykkinsä -- esimerkiksi Kataisen ulkoasianvaliokunnan johtoon -- mutta kun hallituksen ministerilistat ovat valmiita, kaikki muuttuu.
Ps 1.
Keskustelu tulevan hallituksen salkkujaosta käy siis yhä kuumempana. Setä Arkadia ottaa jatkossakin mielellään vastaan hyviä ehdotuksia. Mikään ei ole niin hauskaa kuin henkilöspekulaatio…
Ps 2.
Hallitustunnustelut pääsevät kunnolla vauhtiin, kun huomenna puhemieheksi valittava keskustan ryhmäjohtaja Timo Kalli on kutsunut ryhmien edustajat torstaiksi keskustelemaan marssijärjestyksestä. Matti Vanhanen esittelee sen jälkeen ryhmille kysymykset hallitusohjelman pääkohdista ja odottaa puolueilta niihin vastauksia 4. huhtikuuta. Hallitusneuvottelut pääsevät kunnolla vauhtiin pääsiäisen jälkeen.
Setä Arkadia on luultavasti oikeassa kirjoittaessaan, että ulkoministerin paikka voisi olla pidemmän päälle Niinistölle epämieluisa posti. Toisaalta jos Niinistö aikoo vakavissaan haastaa vallitsevan ulkopoliittisen linjan ja ulkopolitiikan johtajat, mikä olisikaan siltä kannalta sopivampi osoite kuin Merikasarmi. Mielessäni kangastelee jo jonkinlainen déjà-vu-ilmiö reilun 25 vuoden takaa, joilloin jo ennestään huippusuosiota nauttinut pääministeri Mauno Koivisto heitti avoimesti taisteluhansikkaan presidentti Urho Kekkoselle ja veti pidemmän korren. Koiviston veto osui parhaaseen mahdolliseen saranakohtaan. Hänen korostamansa parlamentarismi oli raikas tuulahdus vasten Kekkosen itsevaltaisiin otteisiin kyllästyneen kansan kasvoja. Sellaisella rohkeudella kerää mukavasti irtopisteitä, jos osaa pelata korttinsa oikein. Kuka sanoo, että Niinistön olisi ehdottomasti mukauduttava Halosen tahtoon? Ulkoministerin pesti päinvastoin olisi Niinistön kannalta ihanteellinen virka tökkiä säröjä Suomen pyhään “virallisen” ulkopolitiikan konsensukseen. Hän voisi ajan myötä kehittyä (ainakin parhaassa tapauksessa) vahvemmaksi ja visionäärisemmäksi ulkopoliitikoksi kuin kukaan muu Suomen nykyisessä valtiojohdossa ja ottaa siten jonkinlaista förskottia mahdollista tulevaa presidenttiyttä ajatellen. Niinistöllä voisi olla mahdollisuus kasvaa tasavallan mittaiseksi mieheksi “tekemällä koivistot”, so. ottamalla aluksi mittaa nykyisistä vallanpitäjistä…
Sinipunahallituksessa olisi kokoomuslainen pääministeri. Tästä vain on kykypuolueen turha haaveilla, kun porvarihallitusta suitsutettiin jo ennen vaaleja ja näin pilattiin suhteet SDP:hen. Pettikö pelisilmä?
Setä Arkadia veti erinomaiset johtopäätökset, mutta tässä pelissä en voi ymmärtää miksi keskustan pitäisi vaalien häviäjänä saada se, jota se ei saanut vaalien voittajana 2003. Vuonna 2003 keskusta luopui vaatimasta avainvirkoja ja ne menivät kaikki SDP:lle, myös ulkoministerin salkku. Miksi kokoomuksen pitäisi vaalien selkeänä voittajana tyytyä vähempään? Mielestäni tulevan sinivihreän hallituksen ministerinpaikat täytyy jakaa kuten tehtiin 2003. Kokoomuksen tulee saada ulkoministerin salkku ja tänään kokoomus ilmoittikin pitävänsä salkusta kiinni.
Päivän kysymys on, että miksi Sauli Niinistö ei voisi lähteä hallitukseen ulkoministeriksi Jyrki Kataisen seuraksi? Presidentinvaaleissa Niinistö pohti ansiokkaasti ulkopolitiikkaa ja oli hyvänen aika ehdolla tasavallan presidentiksi, jonka toimialue on juuri ulkopolitiikka. Jos Niinistö oli ehdolla ulkopolitiikan johtajan virkaan, miksi Niinistö ei sitten kykenisi hoitamaan ulkoministerin tehtävää? Mielestäni Niinistöstä tulisi loistava ja täydellisesti ulkoministerin mitat täyttävä ulkoministeri.
Olen kirjoittanut IS:än Timo J. Anttilan blogissa eilen ja tänään tulevan ulkoministerin haasteista. Anttilan blogissa on keskusteltu Suomen ja USA:n suhteista. Sanoin siellä tänään, että YLE:n Olli Ainola nosti vaalien aikana erinomaisesti esille blogissaan Suomen ja USA:n suhteiden tilan. Oli hämmästyttävää lukea Ainolan blogista kuinka Suomen suurlähetystö polkee paikallaan Washingtonissa kun se on yrittänyt härkäpäisesti järjestää Suomen ylimmälle johdolle vierailua Valkoiseen taloon laihoin tuloksin. Suurlähettiläs Pekka Lintu totesi raportissaan, että ”Suomella ei ole erityissuhdetta, joka helpottaisi pääsyä päättäjien puheille”. Eli Suomi olisi menettänyt sen erityissuhteen, joka sillä oli vielä 1990-luvulla Martti Ahtisaaren presidenttikauden aikana. Mielestäni Suomen olisi saatava tuo erityissuhde takaisin. Tämän vuoksi uudella ulkoministerillä on iso savotta edessään kun Suomi alkaisi luomaan uudelleen erityissuhdetta Yhdysvaltoihin.
Toivoisin, että jokainen kävisi lukemassa Ainolan esillenostamat asiat hänen blogissaan. Mielestäni olisi täysin luonnollista, että Suomen kaltaisella maalla olisi erityissuhde juuri USA:han huolimatta siitä kuka maan johdossa kulloinkin sattuu olemaan. Haluaisin muistuttaa, että Irlannilla on erityissuhde Yhdysvaltojen kanssa ja se vaalii tätä huolimatta siitä, että mikä on kulloisenkin USA:n hallinnon politiikka. Joten avainkysymys on, että olisiko Niinistö se, joka kykenisi luomaan uudelleen erityissuhteen Yhdysvaltojen kanssa?
Jan Rossi
Maikkarin uutisissa oli mielenkiintoista matskua työnsä tänään aloittaneesta uudesta eduskunnasta. Uutisvuodosta tuttu runoniekka Tommy Tabermann erottui kuin huutomerkki joka kuvasta. Olen edelleen sitä mieltä, että Tabermannista olisi ollut ehdottomasti enemmän hyötyä Isänmaalle Uutisvuodon studiossa kuin eduskunnan sopukoissa. Sama koskee Sirpa Asko-Seljavaaraa. Hänen päästyään vuoden 2003 vaaleissa eduskuntaan Suomi menetti plastiikkakirurgian huippuammattilaisen ja mitä saimme vastineeksi? Tavallisen rivikansanedustajan, tahdottoman napinpainajan, joka vaatii eduskunnassa jatkuvasti lääkärien palkkoihin korotuksia, vaikka eduskunta ei tunnetusti korota muiden palkkoja kuin kansanedustajien itsensä.
“… porvarihallitusta suitsutettiin jo ennen vaaleja ja näin pilattiin suhteet SDP:hen. Pettikö pelisilmä?”
Asia on mielestäni päinvastoin. Aggressiivisella pelottelukampanjallaan ja SAK:n näkyvällä roolilla Sdp poltti sillat porvaripuolueisiin.
Onkos tämä Rossin mainitsema Ainola niitä “stipendimiehiä”, joita koulutettiin USA myönteiseksi jo vaihto-oppilaana ja myöhemmin kuuluisilla neljän kuukauden kursseilla? Meillähän on sijoitettu tarpeellisiin tiedoitusvälineisiin näitä stipendimiehiä ja -naisia lobbaustyöhön. Samoin oli N-liiton aikaan toiselta laidalta.
Kataisella taitaa olla humu vielä päässä ja kiire vaikka mihin sopimukseen hallituksesta. Entäpä jos jääkin tekemään hallitusta pikkuistenkanssa ensin ja sitten Eero ja Matti “löytävät” toisensa?
Muistakaamme vieläkin, että Sauli-imu voi tempaista kepusta yhden edustajan jo aluki kokkareihin. Miten suu laitetaan silloin? Toisaalta sossujen oikealaita voi vuotaa yhden myöskin. Silloin se suu vasta olisikin muikea.
Seuraavaa hallitusta ei pidä tehdä millekään 110-90 akselille. Sellainen saadaan kumoonkin helpolla.
Suomella ei ole koskaan ollut erityissuhdetta USA:han. Edes Iso-Britania, joka jatkuvasti puhuu “special relationship” suhteestaan USA:han ei todellisuudessa omaa sellaista. Ainoa maa jolla on ollut ja on edelleen erityissuhde USA:han on Israel. Tässä nyt sekoitetaan erityissuhdetta ja hyviä suhteita toisiinsa, kaksi täysin eri asiaa.
Eikö Olli Ainola muuten ole se suuri visiönääri, joka MOT-ohjelmassa totesi, että vouhotus ilmaston muutoksesta on suurta humpuukia. Ei ole stipendi siis mennyt hukkaan ottaen huomioon, mikä maa on suurin saastuttaja.
“Suomella ei ole koskaan ollut erityissuhdetta USA:han.”
Olen samaa mieltä, tai ainakin pidän puheita Suomen ja USA:n ns. erityissuhteesta liioiteltuina. Kylmän sodan aikana Suomi oli kapitalismin ainoa linnake Neuvostoliiton länsirajalla, ainoa maa tällä pituuspiirillä, joka onnistui säilyttämään itsenäisyytensä. Oli luonnollista, että siihen maailmanaikaan Suomi herätti edes jonkinasteista mielenkiintoa Washingtonin päässä, eräänlaisena idän ja lännen välimaastona. Tukemalla Suomen puolueettomuutta tuettiin vakauden ja status quon säilymistä Pohjois-Euroopassa. Nyt kun kylmän sodan vastakkainasettelu on ohi ja entiset Varsovan liiton maat ovat päässeet Naton jäseniksi, on yhtä luonnollista, että amerikkalaisten mielenkiinto kohdistuu jos joihinkin Euroopan maihin, niin ennen muuta heidän uusiin liittolaisiinsa. Täytyy tosin sanoa, ettei Eurooppa ole enää muutenkaan USA:n näkökulmasta mikään erityisen mielenkiintoinen paikka. Irak, Israel, Palestiina ja Iran vaativat selvästi enemmän aikaa ja vaivannäköä kuin pieni pohjoinen ja rauhallinen Suomi rauhallisella mantereella rauhallisen EU:n sylissä. Enkä oikeastaan käsitä, millä lailla tilanne voisi olennaisesti muuttuakaan. Rossin haaveita Niinistöstä Suomen atlanttisten suhteiden “restauroijana” pidän jokseenkin suuruudenhulluina. Ei niin iso asia voi olla eikä ole yhdestä miehestä kiinni. Kaipaan itsekin takaisin Ahtisaaren ja Lipposen loiston päiviin, mutta olen realisti. En näe, että niihin olisi enää näillä näkymin paluuta, jo pelkästään olosuhteiden vuoksi. Mutta senhän ei pitäisi estää Kokoomusta rukkaamasta asioita edes joltakin kantila parempaan suuntaan. Kaikkihan se on kotiin päin.
Jukka Väänäselle ja Virolaiselle sanoisin näin, että mielestäni Suomen ja USA:n välille muodostui erityissuhde 1988 kun presidentti Ronald Reagan saapui Suomeen ja tunnusti Suomen puoluettomuuden Finlandia-talossa. Tämä tunnustus antoi suomalaisille ensimmäistä kertaa tunteen, että olimme itsenäinen kansakunta suhteessa Neuvostoliittoon. Reaganin tunnustus ikäänkuin muutti status quon Suomessa. Suomi siirtyi henkisesti lännen suuntaan. Tämä liike sai lopullisen vahvistuksensa kun NL:n presidentti Mihail Gorbatshov vieraili Suomessa 1989. Gorbatshov myös tunnusti Suomen puolueettomuuden.
Tämä jälkeen suurvallat kunnioittivat Suomen puolueettomuutta tavalla, joka näkyi koko 1990-luvun, ensin presidentti Bushin ja Gorbatshovin huipputapaamisella Helsingissä 1990 ja presidentti Clintonin ja presidentti Jeltsinin huipputapaamisella Helsingissä 1997. Mielestäni koko 1990-luvun Suomen ja USA:n suhteet olivat lämpimät. Tämä erityissuhde huipentuikin hornet-kauppoihin ja Suomen lähentymiseen Naton kanssa. Suomi meni mukaan Naton rauhankumppanuuteen 1994 ja vierailuvaihto Suomen ja USA:n välillä oli vilkasta koko 1990-luvun.
Jan Rossi
Rossille tiedoksi, että suurvaltojen kokouksia pidettiin toki Islannissa, Ruotsissa, Norjassa ja Itävallassa 80-luvulla. Osa Helsingin tapaamisista oli periaatteesa siirtymäneuvotteluja US-presidentille laajemmassa vierailukierroksessa.
Mitä tulee Hornetteihin, niin niistä ei kannattaisi saada liikaa vibraa. Nyt uskaltaa ilmavoimissamme nuoremmat kenraalit ja everstit kertoa, että ne ovat tavallaan susiostos. Lisää investointeja, uusimista tulenjohtoon, tutkiin ja asejärjestelmien toimivuuteen noin 4 miljoonaa per kone! Vastaostoja ei tehdä! Se, Rossi on rahaa!
Kone on muuten osoittanut perin huonoa sotamenestystä Afganistanissa ja Irakissa, vaikka vastassa ei ole ollut vihollistakaan. Olisi pitänyt kuunnella rakskalaisia ja valita Miraget, joihin olisi ollu valmiit asejärjestelmät 2020- luvulle asti.
Eliisalissu pyöritettiin pökerryksiin Hornetissa ja presidentti vain kuunteli ihastuneena myyntivideoa linnassaan. Ranskan ilmavoimien apulaiskomentaja oli tiuskaissut kuultuaan meidän horneteistamme, että “typerät ja tietämättömät mongolialaiset eskimot!” Tarkoitti Rossi meitä.
Seuraava hallitus tullee koostumaan demareista, perussuomalaisista, vasemmistoliitosta ja muutamasta ammattiministeristä.
Paavo Väyrynen on enemmän kuin tyrkyllä loikkaamaan kokoomukseen, jos saa puhemiehen paikan. Sehän ei kiinnosta Niinistöä. Onko Katainen vähän savolaisen tyhmä venyttäjä?
Kataisen älynlahjoja epäilevälle – Kuka h****tti haluaisi Paavo Väyrystä puolueeseensa terrorisoimaan??! Pysyköön Pate vaan Kepussa, kaltaistensa seurassa. Tiitinen totesi tänään, että Väyrynen voidaan pahimmassa tapauksessa jopa erottaa, jos hän laiminlyö tehtävänsä hoidon kohtuuttoman pitkäksi aikaa. Se voisi tehdä ihan hyvää. Ainakin se palauttaisi Väyrysen takaisin maan pinnalle pois täysin katteettomista valtiomiessfääreistä.
Rossille sanoisin vielä sen verran, että onhan Suomen puolueettomuus tunnustettu jo kauan ennen Reaganin Helsingin-vierailua. Luulisin, että asia kuitattiin puheissa jo vuonna 1961, jolloin Kekkonen vieraili USA:ssa tapaamassa presidentti Kennedyä. Myönnän, että Suomi nautti amerikkalaisten silmissä pitkään tiettyä “talvisodan ihmeestä” kummunnutta prestiisiä, mutta puheet Suomen ja USA:n suoranaisesta erityissuhteesta ovat mielestäni liioitetuja. Siinä olen 100-prosenttisesti samaa mieltä, että USA on Euroopan kannalta niin tärkeä maa, että hyviä suhteita on pyrittävä vaalimaan täysin riippumatta siitä, millainen hallitus siellä istuu. Toisaalta silloin, jos/kun Amerikka syyllistyy johonkin kansainvälisoikeudellisesti väärään tekoon, sitä on voitava myös arvostella tarvitsematta pelätä seurauksia.
Antille sanoisin näin vastaukseksi, että kyllähän sinun pitäisi tietää miksi Kekkonen meni USA:han 1961. Mitä olikaan edessä? Noottikriisi ja presidentinvaalit. Kekkonen poistui Suomesta näyttääkseen kuinka hän saapuu keskeltä lomaa pelastamaan maata uhkaavalta sotilaalliselta konsultaatiolta. Jokainen, joka on vähääkään lukenut historiansa tietää, että Länsi-Saksa ei muodostanut Neuvostoliitolle pienintäkään uhkaa. Kyseessä oli siis lavastettu peli, jolla vaikutettiin monentähtisesti useaan suuntaan ja yksi kärki oli Kekkonen ja hänen uudelleenvalintansa ja Honka-liiton murskaaminen 1962 vaaleissa. Jos Olavi Hongan takana olleet eivät olisi peräytyneet, Olavi Hongasta olisi saattanut tulla presidentti ja Kekkosen kuningastie olisi suljettu. Tanner yritti tätä viimeiseen asti ja siksi hänestä tuli niin vihattu Neuvostoliitossa.
Jan Rossi
Lisäisin Antille vielä edelliseen, että vuonna 1961 todellisen uhan muodosti Neuvostoliitto Berliinin muurillaan ja muilla toimillaan muun muassa Kuubassa. Nikita Hrutshov kiristi maailmanpolitiikan äärimmilleen sillä NL teki myös sarja ydinkokeita Novaja Zemljalla. Tämän vuoksi en käsitä, että miksi Neuvostoliitto alkoi näkemään Länsi-Saksan uhkana, vaikka itse kiristi politiikkaan kaiken aikaa Berliinissä. Tämän vuoksi noottikriisin teksti, jossa sanottiin konsultaatioista, että “toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Länsi-Saksan ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhan johdosta.”
Neuvostoliitto piti siis Länsi-Saksaa ja Natoa todellisena uhkanaan. NL tosissaan kuvitteli, että Nato ja Länsi-Saksa hyökkäisivät Neuvostoliittoon, joka oli täysin absurdi kuvitelma. Länsi-Saksan tai Naton silloinen potentiaalie ei olisi mahdollistanut hyökkäystä Neuvostoliittoon. Tämän vuoksi noottikriisi oli osa Kekkosen manooveria saada NL:n takuuvarma tuki presidentinvaaleihin, sillä ilmassa oli todellinen uhka, että Tanner voittaisi Hongan kautta Kekkosen.
Täytyy muistaa, että ns. yöpakkasten aikana Kekkosesta tuli lopullisesti NL:n takuumies Suomessa sillä Kekkonen murskasi Fagerholmin hallituksen tammikuussa 1959 Neuvostoliiton vaatimuksesta. Noottikriisi oli NL:n kiitos Kekkoselle tästä ja muista palveluksista.
Jan Rossi
Antille ajatuksen laajentamiseksi. Tuolla lähtökohdalla ei kukaan täysijärkinen johtaisi kokoomusta. Sehän on täynnä talousrikollisia, väkivaltarikollisia, liikennerikollisia, sekä ties mitä perverssiä naista ja miestä. Politiikka on, Antti, aikuisten laatikkopeliä, jossa pitää heti pihistää, töniä, varastaa, vaikka puhkaista silmä, jos siitä olisi hyötyä. Osaatko laskea mikä hyöty on jos kepu menettä kansanedustajan ja tilanne menee tasan kokkarien kanssa Osaatko pohtia visiota kynnystä pidemmälle?
Paavo Väyrynen olisi neljä vuotta amitä uskollisin puhemies. Eikä niinistön tarvi nähdä “kännykkäseksi-Kanervaa ” siellä istumassa.
“Naton nopean toiminnan murharyhmät valmistelevat maailmanlaajuista luokkasotaa.”
Uutispäivä Demari 27.3. 2007
“Osaatko laskea mikä hyöty on jos kepu menettä kansanedustajan ja tilanne menee tasan kokkarien kanssa Osaatko pohtia visiota kynnystä pidemmälle?”
Osaan. Osaanpa ajatusleikkien avulla jopa pohtia hiukan pidemmälle ja ennakoida, millaista kelpo Paavomme arki Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmässä olisi. En käsitä, miksi Kokoomuksen pitäisi yhden hikisen kansanedustajapaikan tähden ottaa vaivoikseen poliittista ongelmajätettä, jonka loppusijoitus johonkin hyödylliseen virkaan voisi osoittautua ylivoimaiseksi tehtäväksi. Sitä paitsi Väyrysen loikkaus ei ainakaan hallitusneuvottelujen osalta muuttaisi mitään olennaisesti, sillä Kepu johtaisi siinäkin tapauksessa reilulla 10 000 äänellä. Väyrysen tuoma etu ei olisi missään suhteessa hänen aiheuttamiinsa riesoihin ja ristiriitoihin. Nopean päättelyketjun jälkeen selvinnee, ettei Kokoomuksen kannattaisi huolia Väyrystä edes hopeatarjottimella tyrkytettynä.
Naapurilehdessä kirjoitetaan näin:
“Koska viimeksi Kokoomuslainen ulkoministeri?! Taitaa mennä niin kauas kuin 1931-32, Sunilan II-hallituksen AS Yrjö-Koskinen”.
Nyt on siis korkea aika nostaa kokoomuslainen ulkoministeriksi.
Pakko tarttua tuohon Niinistö ulkoministerinä kysymykseen. Arvioimatta hänen pätevyyttään tehtävään, mikä ei mielestäni ole se ratkaisevin kysymys paikkaa jaettaessa, luulen tehtävän hoitamisen muodostuvan ongelmalliseksi Niinistölle.
Ulkoministeri jää alakynteen mitellessään presidentin kanssa. Suora lainaus perustuslaista:
“Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.” (Finlex: Perustuslaki §93)
Presidentti on itsenäinen toimija ulkopolitiikassa. Valtioneuvosto muodostaa kantansa utva:ssa, johon osallistuu pää- ja ulkoministerin lisäksi myös muita ministereitä. Ulkoministerin sooloilu asiassa johtaisi vain presidentin kannan voittamiseen. Kaiken lisäksi vaikuttaisi melko kaoottiselta jos hallituksen sisälle muodostuisi eräänlainen ulkopolitiikan oppositio, joka julkisuudessa arvostelisi hallituksen toimia. Tämän lisäksi ulkoministeriä velvoittaa parlamenttaarinen vastuu, jonka rasitetta presidentillä ei ole. Käytännössä ulkoministeri ei voi livetä eduskunnan kannasta. Tämä johtaa väkisinkin siihen että linjanvetäjänä ulkoministeri on enemmänkin presidentin (ja eduskunnan!) salkunkantaja. Si
Tällä en kiellä sitä etteikö tuleva ulkoministeri pystyisi tekemään hyvää pr:ää mm. yhdysvalloissa.
Lisäksi haluan korostaa ulkoministeriön tärkeää roolia valmistelevassa työssä. Ulkoministeriön johtaminen antaa hyvät valmiudet vaikuttaa ulkopolitiikan painotuksiin ns. ruohonjuuritasolla.
Pakko tarttua tuohon Niinistö kysymykseen. Niin kauan kuin Niinistö saa palkkaa EIP:stä, häntä ei voida nimittää valtioneuvoston jäseneksi tai puhemiehistöön, näin on oikeuskanslerinvirasto linjannut.
Vihreät nyt sitten aikovat myydä sen äitinsä niin kuin Lipponen ennen vaaleja oinasteli…
Se ei sitten herra Haapalan puoluekanta ole jäänyt kenellekään epäselväksi menneen kevään aikana. Tapa jolla sitä tyrkytetään on vain vastenmielinen. Sivulause.