Takki on vaali-illan jälkeen aina tyhjä. Kello on hiukan yli yksi yöllä -- vähän enemmänkin -- kun vaali-illasta Ylen Isosta Pajasta ja MTV:n jälkipohdinnoista palattua tätä kirjoitan.
Tuli itsekin sorruttua sellaiseen syntiin, että jossakin vaalitentissä tuli povattua “välivaaleja”.
No: nämä eivät olleet sellaiset. Eivät todellakaan.
Kansa osoitti jälleen, mistä politiikka lähtee liikkeelle. Jos muutosta halutaan, sellainen äänestetään. Nyt näin kävi. Koko0muksen nousu ja SDP:n tappio kertovat yksiselitteisesti, että hallituspohjaratkaisussa ei tämän jälkeen ole kuin yksi vaihtoehto: porvarihallitus, jota mahdollisesti kuorrutetaan paitsi RKP:llä myös vihreillä. Tämä vihreät on arvaus, mutta se perustuu siihen, että tuleva(kin) pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) liputti vihreiden hallitukseen tulon puolesta mm. MTV:n vaalikoneessa. Ja onhan vihreät kiva”viikunanlehti” -- jos sellaista tarvitaan. Kokoomuksen syrjäyttäminen nähdyn vaalituloksen jälkeen olisi ilman muuta poliittista väkivaltaa -- eli sellaista ei tulla tullaan näkemään.
Tällä palstalle olen useampaan kertaan aikaisemmin ihmetellyt, miksi SDP valitsi vaaliaseekseen pelottelun yhdessa SAK:n kanssa. Kun sillä porvarihallituksella aikansa peloteltiin, käy kuin vanhassa susi-sadussa: sellainen tulee. Tippuneet kansanedustajat ovat lasku siitä strategiasta. He ovat uhreja poliittisessa sodassa.
Jos SDP siirtyy oppositioon, on peloteltu jo sillä, että tupo-sopimusta ei ainakaan synny ja edessä tulee olemaan ikimuistoinen lakkosyksy, kun tuposopimuskausi päättyy. Muutenkin on uskottu, että edessä on vainovalkeat, kun SDP-SAK -akseli näyttää, ettei maata voi hallita ilman heitä. Nähtäväksi jää, onko poliittinen ilmapiiri muuttunut Esko Ahon (kesk.) porvarihallituksen ajoilta 1991-95. Toisaalta maanpolttotaktiikka olisi hyökkäys väärin äänestänyttä kansaa kohtaan -- ehkä sitäkin mietitään pariin otteeseen.
Ilmassa oli selvästi myös presidentinvaalien kolmas kierros.
Sauli Niinistö keräsi Uudeltamaalta siis historiallisen yli 60 000 äänen (!) potin. Se on oikeasti paljon se. Siihen ei kukaan ole Suomen historiassa aikaisemmin kyennyt, ja tuskinpa vähään aikaan kykeneekään.
Nyt kysytään, mitä Sauli Niinistö tekee, kun paikkoja jaetaan. Vaihtoehtoja on muutama:
a) Niinistö lähtee hallituksen ulkoministeriksi (jos lähtee)?
b) Niinistö lähtee hallituksen valtiovarainministeriksi (jos lähtee)?
c) tai Niinistö lähtee eduskunnan puhemieheksi.
Ulkoministeri reissaa koko ajan, ja valtiovarainministerinä Niinistö on kakkunsa lusinut -- eli entä eduskunnan puhemiehen paikka? Siinä olisi hyvä odotella seuraavia presidentinvaaleja ja haastaa ex-kilpakumppani Tarja Halonen keskusteluun tasavallan arvojohtajuudesta. Tällaisia voi pohdiskella yllätysvaalien jälkeisenä yönä… Ja puhemiehen paikka on perinteisesti tullut toiseksi suurimalle hallituspuolueelle -- eli se tulee siis kokoomukselle.
Ja kun Vanhanen jatkaa pääministerinä, puheenjohtaja Kataisen luonnollinen paikka pitäisi olla valtiovarainministeriö. Sieltä käytetään puheenjohtajan poliittista valtaa kuten nähty on. Ja jos puolueen puheenjohtaja ei ole pääministeri, silloin täytyy olla valtiovarainministeri. Ville Itälän kohtalon luulisi olevan tuoreessa muistissa.
No.
Vanhanen kertoi, että käydään aidot hallitusneuvottelut. Mutta kun yllä mainitut ovat sen lähtökohtia, niin Heinäluoma voisi oikeastaan jo ilmoittaa, että puolue seuraa hallitustyöskentelyä katsomosta. Ohjelmakysymyksilläkään porvarihallitusta ei nyt voi ohittaa.
MTV:n vaalistudiossa yhdessä Niinistön ja Antti Kalliomäen (sd.) kanssa ollut puolustusministeri Kääriäinen povasi hallitusneuvotteluista “kimurantteja”. Uskotaan: politiikan toimituksilla eivät työt lopu missään välineessä.
Nyt alkaa kova kilpalaulanta seuraavan hallituksen ministereistä. Setä Arkadia ottaa mielellään vastaan kommentteja, kuka olisi kyvykkäin mihinkäkin hommaan hallituksessa… Moni kansanedustaja odottaa puhelinsoittoja näinä päivinä aamua yötä tummaan pukuun jo valmiiksi pukeutuneena. Ja naisilla jakku liituraidalla.
Ps.
Monessa torpassa on myös itketty: kansanedustajien vaihtuvuus oli normaalia kovempaa. Kansakunta kurittaa vaaleissa armottomasti ja muistuttaa kansanedustajia verisellä tavalla, että kyseessä on luottamustoimi. Setä Arkadian kokemuksen valossa moni loistavakin edustaja tippui, vaan ei auta itku markkinoilla. Kovinta kyyti taisi olla Vaasan vaalipiirin kepulaisille: peräti kolme istuvaa edustajaa eli Jukka Vihriälä, Aulis Ranta-Muotio ja Lasse Hautala tippuivat -- Juha Mieto tulee tilalle.
Ps. 2.
Hallitusneuvottelut pääsevät virallisesti vauhtiin vasta reilun viikon päästä, kun eduskunta järjestäytyy. Mutta kabineteissa kuhina alkoi heti. Ja se jatkuu, kunhan politrukit pääsevät pahimman krapulan ylitse. Siis maanantaina aamupäivällä.
“Mitenkä nyt suu pannaan! MTV3 ja varsinkin tämä politiikan toimituksen
‘vesimies’ epäonnistui saada SDP:lle pelastusta.”
Maikkarin politiikan toimitusta syytetään näköjään vuoroin kokoomuslaisuudesta, vuoroin demariudesta. Koittakaa nyt päättää, muuten Setä Arkadialle tulee identiteettikriisi!
“Luin hämmästyneenä SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman ilmoitusta, että Sdp:n ei ole syytä laittaa ovea kiinni hallitukseen menolle. Heinäluoman mukaan Sdp:tä äänestäneiden äänen tulee näkyä myös hallituksen muodostamisvaiheessa. Eipä voisi pahemmin loukata kansanvaltaa.”
Jos SDP ei edes osallistuisi hallitustunnusteluihin se olisi sama kuin sanoisi äänestäjilleen “V***t teidän 500 000 äänestä – ei enää kiinnosta”. Se vasta olisi vastuutonta äänestäjien pettämistä.
Ellei se koskisi oikeita ihmisiä, haluaisin nähdä kokoomuslaisen selviävän työministerin pallilla. Itku on neljän vuoden päästä kun pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntynyt ja tasa-arvotupo haudattu.
Tällä Timon palstalla on ollut jo muutamia ministerilistoja, jotka varmaankin edustavat hyviä toiveita, mutta eivät ehkä ole mainittuja henkilöitä kovin mairittelevia. Kukaan ei liene havainnut, että Matti Vanhanen on jo julkisesti kertonut toisen hallituksensa kokoonpanon. Hän sanoi hallituspohjan olevan 120 edustajaa. Tämä luku tulee aritmeettisesti: kesk. 51 + sdp 45 + vihr. 15 + rkp 9, yhteensä 120.
Ben Zyskowicz hämmästeli tänään aivan oikein Vanhasen lausuntoja, joiden mukaan hallituspohja on yhä auki ja että ohjelmaneuvottelut ratkaisevat. Vanhasen lausuntoja on todellakin ihmeteltävä, sillä vaalituloksen mukaisesti on ITSESTÄÄN SELVÄÄ, että kokoomus on mukana seuraavassa hallituksessa. Mielestäni keskustan on turha alkaa lypsämään myönnytyksiä kokoomukselta hallitukseen menosta. Tilanne on mielestäni täysin selvä. Kokoomus menee hallitukseen ja saa vähintään samat salkut mitä SDP sai 2003 hallitusratkaisussa. Kokoomus on vaalien ylivoimainen voittaja ja keskusta sekä SDP selviä häviäjiä. En käsitä millä pelillä keskusta voisi saada pääministerin salkun lisäksi ulkoministerin salkun. Tälläinen on täysin mahdotonta. Vaalituloksen on näyttävä hallituksen voimasuhteissa, joten on täysin luonnollista, että kokoomus saa valtionvarainministeriön lisäksi ulkoministerin salkun.
Jan Rossi
Tänään uutisoitiin, että Niinistö saa Euroopan investointipankista vuosien ajan siirtymäkorvausta, joka on selvästi kansanedustajan palkkaa suurempi, minkä vuoksi hän on päättänyt lahjoittaa koko kansanedustajan palkkansa hyväntekeväisyyteen. Ai että!! Tarkoitus on kiistatta jalo, mutta oliko siitä pakko ilmoittaa Iltalehden koko aukeaman haastattelussa? Joku raja saisi irtopisteiden kalastelussakin olla.
Hallitusneuvotteluissa nyt vaan tilanne on sellainen, että Kepu vie ja Kokoomus vikisee.
Vanhasella ei ole yhden paikan enemmistön turvin hirveästi varaa kukkoiluun. Vanhanen käyttäytyy kuin suurikin vaalivoittaja, mutta hänen jatkokautensa oli itse asiassa hiuskarvan varassa.
Ihan hyviä hallitusvaihtoehtoja näyttää olevan. Sitä vaan ihmettelen, että miksi maa- ja metsätalousministerin pitää aina olla maanviljelijä. Maallikkona voisi kuvitella, että koko maan (talouden) hoidon kannalta olisi hyvä, jos ministerillä ei olisi oma lehmä ojassa. Monissa nettikeskusteluissa on kritisoitu liian suuria maataloustukia eivätkä kaikki kritisoijat takuulla ole pahamaineisia demareita tai SAK-laisia. Perustelen tämän sillä, että samat nimimerkit painavat sekä demarit että SAK:n maanrakoon (unohtaen muut edunvalvontajärjestöt (EK, STTK, Akava, MTK, Suomen Yrittäjät).
Jos Niinistöstä tulee eduskunnan puhemies, on mielenkiintoista nähdä, mitä hän kommentoi ja mitä ei. Alkuvuodesta Jyri Häkämies valitti, että Paavo Lipponen politikoi liikaa ottaen huomioon hänen asemansa.
“Alkuvuodesta Jyri Häkämies valitti, että Paavo Lipponen politikoi liikaa ottaen huomioon hänen asemansa.”
Lyödäänkö kaljakori vetoa, ettei Häkämies inahdakaan, jos Niinistöstä tulee puhemies ja hän omaksuu jonkinlaisen “kansankunnan arvojohtajan” roolin, ikäänkuin lämmittelynä vuoden 2012 presidentinvaaleja ajatellen? Myönnän, ettei Lipposen toiminta puhemiehenä ollut kaikilta osin virtaviivaisinta mahdollista, mutta ei toisaalta niin tökeröäkään kuin joskus annetaan ymmärtää.
Hyvä Antti V., Keskusta on edelleen se suurin puolue ja Vanhanen sen puheenjohtaja. Politiikka näyttää välillä siltä kuin hyppelisi liukkaalta kiveltä toiselle. Tässä kohdin Vanhasen pitää ymmärtää, mihin nämä liukkaat kivet johtavat. Siitä ymmärryksestä riippuu Vanhasen tulevaisuus keskustan johdossa ja seuraavan hallituksemme elinkaari.
Miksi vaaleja järjestetään?
Demareilla on meneillään syiden ja syyllisten etsiminen. Usein kuultu demariväite oli, että emme saaneet joukkojamme liikkeelle (esim. J Backman).
Mikä ihmeen demarien joukko me äänestäjät olemme?
Eikö kenkään mieleen ole juolahtanut, että vaaleissa saatetaankin mitata kansan mielipiteen ja jopa ajattelutavan muuttumista?
Jospa sosialismi ei aatteena enää innostakaan ihmisiä?
Tuomioja, joka on johtanut ulkopolitiikkaa yhdessä Halosen kanssa pitkään, puhuu miten demarien sanat ja teot ovat ristiriidassa. Miten on ulkopolitiikan kanssa? Teemme Naton kanssa yhteistyötä ja käytämme rahaa yhteisoperaatioihin jo aivan yhtä paljon tai enemmän kuin Natomaa keskimäärin ikään kuin kuuluttaisiin Natoon. Kauanko näin voi jatkua? Menetämmekö tällä soutamisella ja huopaamisella ja puheilla kotiluuloisesta, vahvasta Nato-optiosta myös ulkopoliittisen uskottavuutemme?
Antti V:lle: Mitähän ovat ne niin rajut haasteet maamme turvallisuudelle, jotka pakottaisivat meidät liittymään Natoon? Uskoisin, että viittaat kommentillasi Venäjään ja sen epävarmaan kehitykseen? Meillä on myös oma vastuumme siitä, ettei Eurooppaan synnytetä uutta rautaesirippua, joka jakaa kansat eri leireihin ja lietsoo meidät toinen toisiamme vastaan. Tämän todellisuuden ovat ainakin maamme keskeiset päättäjämme ymmärtäneet vähintään kohtalaisesti. Ainoa tie parempaan on Venäjän ja EU:n lähentyminen. Se on ainoa tie, jota kohti meidän kannattaa kulkea.
Riku Eskeliselle – En viitannut Venäjään, vaan puolustusteknologian jyrkästi nousevaan hintakäyrään. Meille uskotellaan, että Suomella on “uskottava itsenäinen puolustus”, mutta todellisuudessa Suomen puolustuksessa ei ole edes tällä hetkellä hirveästi kehumista. Tulevaisuudesta puhumattakaan. Suomella on vain kourallinen hävittäjiä, niukalti torjuntaohjuksia eikä yhtään pitkän kantaman hyökkäysohjuksia. Kuinka kauan arvelisit Suomen pystyvän pitämään ilmatilan hallussaan? Veikkaisin, että suunnilleen yhden päivän. Sekin korkeintaan. Suomella ei ole myöskään mitään keinoa turvata hätätilan sattuessa elintärkeitä merikuljetuksiaan. Muutaman merialueillemme änkevän vihollisaluksen pystyisimme peittoamaan, mutta minkäänlaiseen saattuetoimintaan meillä ei ole rahkeita. Tosiasia on myös, ettei rynkyillä ja kokardeilla paljon taistella vihollisen rynnäkköhelikoptereita vastaan. Toiseksi, miksi ihmeessä Suomen Nato-jäsenyys edesauttaisi jonkinlaisen “rautaesiripun” syntymistä Eurooppaan? Tarkoitus ei ole lietsoa ketään toisiaan vastaan, jos Suomi päättää maksimoida oman turvallisuutensa liittymällä sellaisten läntisen demokratioiden muodostamaan puolustusyhteisöön, joiden kanssa olemme jo nyt tiiviissä taloudellisessa ja poliittisessa (sotilaallisessakin) kanssakäymisessä EU:n kautta?
Antti V:n ja Riku Eskelisen keskusteluun liittyen totean:
Jokainen joka on tutustunut vaikkapa Suomen Kuvalehden 9 2.3.2007 sivuihin33-36 tuskin puhuu ”uskottavasta itsenäisestä puolustuksesta”.
On selvää, että asevelvollisuusarmeijamme on pidettävä hyvässä kunnossa riippumatta siitä kuulummeko Natoon vai ei.
On ruvettu kyselemään EU:n turvatakuiden perään. Niistähän haluttiin nimen omaa kieltäytyä. Nykyinen ylipäällikkömme vastasi uutisissa EU.N turvatakuista kysyttäessä, että eiköhän sellaiset ole, kun on yhteinen valuuttakin!
Kannattaa lukea myös päivän Hesarista (22.3.07) Markku Salomaan asiantunteva kirjoitus.
Vastaavatko ulko- ja turvallisuuspolitiikassakaan sanat ja teot toisiaan?
“Uskottava itsenäinen puolustus” kalskahtaa komealta, mutta käsitteenä se on syytä laittaa suosiolla sivuun realistisen analyysin ajaksi. Tosiasia nimittäin on, että Suomen on lähitulevaisuudessa luovuttava joko puolustuksensa uskottavuudesta tai “itsenäisyydestä”. Melkein kallistuisin jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. “Uskottava itsenäinen puolustus” on käsitteellinen mahdottomuus.
“Vastaavatko ulko- ja turvallisuuspolitiikassakaan sanat ja teot toisiaan?”
Not by a long shot! Se on sitä “kognitiivista dissonanssia” á la Tuomioja parhaimmillaan!
Kyllä oikeistoporvarit voidaan aivan hyvin syrjäyttää, ei siihen ole mitään laillisia esteitä. Seuraavassa hallituksessa voi istua puna-vihreä koalitio.
Financial Times julkisti pari päivää sitten selvityksen, jossa käsiteltiin suurten EU-maiden (Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Espanja ja Italia) kansalaisten mielipiteitä EU:ta kohtaan. Selvityksen mukaan enemmistö kansalaisista sekä Ranskassa että Italiassa on EU:n oman armeijan muodostamisen kannalla. Myös Espanjassa EU:n oman armeijan kannattajia on enemmän kuin sen vastustajia. Saksassa vastustajia oli hieman enemmän kuin kannattajia ja Iso-Britannia oli ainoa maa jossa vastustajia oli yli 50 %:a.
Ko. maat kuuluvat Natoon, mutta silti suuri osa ko. maiden kansalaisista haluaisi EU:n oman armeijan. Tällainen myönteisyys EU:n oman armeijan muodostamista kohtaan antaa ko. maiden poliitikoille mahdollisuuden panostaa enemmän EU:n yhteiseen puolustukseen tähtäävään kehitystyöhön. Toivokaamme, että suomalaiset poliitikotkin ymmärtävät tämän trendin merkittyksen pohtiessaan turvallisuuspolitiikkamme tulevia linjauksia.
Kävin äsken Niinistön nettisivuilla katsomassa Saulin kiitosvideon äänestäjilleen, joka oli tietyssä suhteessa erityisen mielenkiintoinen. Se oli kuvattu yhdessä Suomen hienoimmista sisätiloista, eduskunnan valtiosalissa. Sinne on tuotu kaikkien niiden eduskunnan puhemiesten rintakuvat, jotka ovat myöhemmällä urallaan toimineet tasavallan presidentteinä. Niinistön taustalla näkyikin hänen puoluetoverinsa P.E. Svinhufvudin auktoritatiivinen naamataulu (saattoi tosin olla myös Ståhlberg, en ole ihan varma). Sisältyiköhän videoon jokin viesti? Halusiko Niinistö tällä tavoin kertoa tulevaisuuden suunnitelmistaan ikäänkuin rivien välissä? So. ensin täksi vaalikaudeksi eduskunnan kunniapaikalle puhemiehistöön ja sitten, kun aika koittaa, askeleen ylemmäs Suomen 12. presidentiksi… http://www.niinisto.net/
Antti V:lle
Ketä vastaan Suomen pitäisi pystyä pitämään ilmatila hallussaan tai kuka olisi Suomeen hyökkäämässä merialueidemme kautta?
Ruotsia, Puolaa, Viroa tai Saksaa tuskin kukaan pitää Suomelle sotilaallisena uhkana. Kuulostaa myös hyvin utopistiselta, että jokin maantieteellisesti kauempana oleva valtio tai vihamielinen sotilasvoima olisi meille uhka. Uhka ja mahdollisuus löytyy idempää Venäjältä, eikä meillä ole mitään syytä hyssytellä asialla.
Suomelle todellinen kohtalonkysymys on Venäjän kehitys sekä sen ja lännen integroituminen tai eriytyminen toisistaan. Tässä suomalaisten on seisottava itsenäisenä kahden leirin välissä, vähintään niin pitkään kun kaksi eri sotilaallista ja poliittista leiriä on näköpiirissä.
Suomen Nato-jäsenyys syventäisi Naton ja Venäjän välistä kuilua, nostattaisi jännitteitä alueella ja olisi edesauttamassa Venäjän eristäytymistä läntisestä leiristä. Näin naulitsisimme itsemme tilanteeseen, jossa puolustukseen käytettävät voimavaramme olisi säilytettävä miltei maksimaalisella tasolla vuosiksi, kymmenniksi tai jopa sadaksi vuodeksi.
Suomi näyttäytyy maailmalle vahvana nimenomaan sotilaallisessa liittoutumattomuudessaan. Olemme toimineet esimerkkinä muille maille suhteiden säilyttämisessä itäiseen suurvaltanaapuriimme.
Suomelle Venäjän asemoitumisella sotilaallisesti ja poliittisesti on suurempi merkitys kuin USA:n asemoitumisella johtuen maantieteellisestä sijainnistamme. Oman etumme takia meidän on syytä panostaa voimavarojamme Venäjän tilanteen seuraamiseen ja pyrkiä löytämään Venäjän hallinnosta ystäviä, jotka pystyvät vakauttamaan maata ja kääntämään sen vakaan demokratian kurssille. Näin teemme palveluksen myös läntisille ystävillemme.
Lähialueidemme vakaus vapauttaa meidät asevarustelukilvasta ja puolustusmenojen lisäyksistä.
“Ketä vastaan Suomen pitäisi pystyä pitämään ilmatila hallussaan tai kuka olisi Suomeen hyökkäämässä merialueidemme kautta?”
Samaa päivittelivät k-linjalaiset ja kommunistit joskus 70-luvulla. Heidän mukaansa Kekkosen, Karjalaisen ja muiden hyvien ja luottamuksellisten idänsuhteiden taikureiden kutomat suhdeverkostot olivat Suomen paras (ja ainoa) turvatakuu. Kaikki muu (puolustusvoimat etc.) olivat sen rinnalla selvästi lapsipuolen asemassa. Vaikka diplomatian (erityisesti henkilödiplomatian) rooli de facto olikin silloin erittäin merkittävä, ei samanlaiseen naiiviuteen ole enää mitään syytä. Venäjä on kuin ydinasepelotteella varustettu Ruanda ja täällä jotkut vielä ihmettelevät, kuka kumma meidän kimppuumme oikein hyökkäisi!
Esität kirjoituksessasi, että Suomen liittyminen Natoon vahvistaisi (vaiko peräti loisi?) uutta rautaesirippua idän ja lännen väliin. Väite ei ole ihan tästä maailmasta. Jos jonkinlainen railo kasvaisi Venäjän ja lännen välille, rohkenen väittää, että sillä ei olisi mitään tekemistä pienen viisimiljoonaisen kansan Nato-jäsenyyden kanssa. Viime presidentinvaalien aikaan Venäjän ex-pääministeri Jegor Gaidar esiintyi Henrik Laxin varainkeruuseminaarissa ja hän ihmetteli puheessaan Suomen Nato-keskustelussa esiintyvää Venäjä-pelottelua. Mielestäni totta onkin, että Venäjän reaktiolla pelottelevat lähinnä ne, jotka ovat jämähtäneet kylmän sodan henkisiin juoksuhautoihin. Toiseksi, merkkejä Venäjän linjan koventumisesta on ollut nähtävissä jo pitkään. Venäjän ex-puolustusministeri, nykyinen varapääministeri ja päivystävä presidenttiehdokas Sergei Ivanov julkaisi alkuvuodesta artikkelin Süddeutsche Zeitungissa, jossa hän arvosteli korostetun kovin äänenpainoin USA:n aikeita sijoittaa ohjustorjuntajärjestelmiä Puolaan ja Tshekkiin (näiden omalla suostumuksella). Ivanovin artikkeli ja hänen puolustusbudjettia kasvattavat hankkeensa ovat mielestäni selvä signaali kotimaahan: ääni Ivanoville on ääni nationalistisille, koventuneille arvoille, joille valitettavasti saattaisi olla jopa kysyntää. Tosiasia on, että vastakkainasettelu idän ja lännen välillä on selvästi lisääntynyt viime vuosina, eikä tällä ole mitään tekemistä Suomen mahd. Nato-jäsenyyden kanssa. Juuri tällaisen kehityksen takia Suomen kannattaisi nimenomaan edesauttaa Nato-jäsenyyttään, eikä jarrutella sitä. Tällä en haluaisi maalata mitään aiheettomia piruja seinille, mutta muistuttaisin vain, että purjeita pitää paikata nimenomaan silloin, kun on vielä tyyntä. Minä tahansa muuna ajankohtana se on ihan liian myöhäistä. No, ehkä kokoomuksen ilahduttava paluu hallitukseen elvyttää Suomen turvallisuuspolitiikan ja turvallisuuspoliittisen keskustelun siitä syvästä stagnaatiosta ja horroksesta, johon se on Vanhasen ja Tuomiojan aikana vajonnut.
USA:n itsepintaisuutta tehdä kahdenväliset sopimukset ohjuspuolustusjärjestelmän sijoittamisesta Eurooppaan (Iso-Britannia, Puola ja Tsekki) sekä Kaukasukselle on ihmetelty Euroopassa. USA ei voimakkaasta painostuksesta huolimatta ole ainakaan vielä suostunut järjestelmän Natoon sisällyttämiseen. On jotenkin ristiriitaista, että ohjuspuolustusjärjestelmän tulisi suojata Eurooppaa mutta että USA haluaa ohittaa sen rakentamisessa ja hallinnassa EU:n ja Naton.
Olenkin taipuvainen uskomaan, että kyse on paljon pidemmälle menevästä hankkeesta eli valmistautumisesta mahdolliseen avaruudessa ja avaruudesta käsin käytävään sotaan.
Yksin Suomi ei tule kovin pitkään pärjäämään eikä Suomea voi aidosti pitää liittoumattomanakaan, sillä olemmehan mukana EU:ssa, jolla on rakenteilla ja laajennettavissa oleva sotilaallinen organisaatio sekä kriisinhallinyajoukot. Luonnollisinta Suomelle tässä tilanteessa olisi tiivistää puolustusyhteistyötä Ruotsin ja Norjan kanssa sekä osallistua EU:n oman puolustusyhteistyön kehittämiseen taloudellisten mahdollisuuksiemme mukaan, mkä auttaisi myös puolustusteollisuutemme kehitystä.
K-linjalaiset olivat 70-luvulla oikeassa. Suomen hyvän ulkopolitiikan ansiosta emme saaneet vihollisia vaan ystäviä.
Valtioiden väliset suhteet ovat kuin ihmisten väliset suhteet, molemmin puolisia. Valtioiden väliset suhteet ovat itseasiassa tarkemmin ajateltuna juuri ihmisten välisiä suhteita. Siinä Antti V on oikeassa, että Venäjä ei ole viime aikoina osoittanut riittävää kiinnostusta näiden suhteiden hoitamiseen. Myös Suomi on 70-lukuun verrattuna jäädyttänyt suhteensa itään. Onko millään suomalaisella puolueella tänä päivänä riittävän hyviä henkilökohtaisia suhdeverkostoja itänaapurin oppositioon ja hallitukseen? Rohkenen sanoa, että meidän pitää petrata. Tähän työhön kutsuisin muitakin mukaan.
Olemassa olevat aseet suunnataan yleensä tuntemattominta läheistä kohtaan. Tuntemattoman mutta lähellä olevan naapurin suhteen on järkevääkin olla varuillaan. Siksi tuntemattomista naapureista on tehtävä ystäviä. Yrittämättä jättäminen ja itsensä sotaan varustaminen on laiskuutta tai taitamattomuutta.
Pitäisikö Suomen vain jäädä puhumaan selän takana omia pahoja olettamuksiaan naapureistamme ja pyytää läheisempiä tuttavia tuomaan omia aseitaan kotimme ympärille tuon tuntemattoman ja arvaamattoman naapurin varalle? Itsevarma , viisas ja taitava ihminen tai valtiomies koputtaa naapurin ovelle, ottaa selvää tuntemattomasta, tutustuu tähän, voittaa tämän ystävyyden ja pystyy parhaimmillaan vaikuttamaan naapurin huonoksi osoittautuviin tapoihinkin. Joku päivä hän vielä kutsuu tuon ennestään tuntemattoman naapurin ja vanhat ystävänsä kotiinsa, tutustuttaa heidätkin ja saa porukan puhaltamaan yhteen hiileen. Tällaisia ponnistuksia Suomi kaipaa.
Sauli vaan ensin ulkoministeriksi ja sitten presidentiksi, niin päästään pikaisesti Natoon taistelemaan USA:n rinnalla maailmalle ja saadaan vihdoinkin Karjalakin takaisin.
EU:n puolustusyhteistyöllä on merkittävä ero Natoon verrattuna, historia. EU:n puolustuksella ei ole historiaa, Naton alkujuuret juontavat kylmään sotaan. EU:n puolustusyhteistyö on vielä epäselvä eikä kukaan tiedä millaista vihollista vastaan EU:n tulisi puolustautua. Toisaalta tilanne on merkki siitä, että EU:ta ei kokonaisuutena uhkaa mikään selvä taho. Se on hyvä juttu luonnollisesti ja ainoa oikea aika kehittää yhteistä puolustusta, mutta omalla painollaan ja varovaisesti ketään ärsyttämättä. Onko sellainen varustautuminen kuitenkaan ylipäätään mahdollista, sitä sietää miettiä.
EU on ennenkaikkea rauhan liitto, joka perustuu yhteistyöhön ja rajojen murtamiseen ihmisten väliltä. Siihen sotilaallinen puolustus ei kovin helposti sovi. Naton painolastina tulee aina olemaan Venäjä, kunnes Venäjä itse liittyy siihen. Vaikka Neuvostoliittoa ja kylmää sotaa ei enää ole, kokee Itä Naton edelleen osittain sitä kohden suunnatuksi, sillä kumpikaan ei tunnu tehneen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen merkittäviä lähentymisen elkeitä.
Hyvä Riku Eskelinen ja Antti V. kiitos raikkaista mielipiteistänne. Meitä turvalisuuspolitiikasta keskustelijoita kun ei ole liikaa edes Setä Arkadian blogissa puhumattakaan muista blogeista.
Riku Eskelinen kirjoittaa yllä mm., että “…luonnollisesti ja ainoa oikea aika kehittää yhteistä puolustusta, mutta omalla painollaan ja varovaisesti ketään ärsyttämättä. Onko sellainen varustautuminen kuitenkaan ylipäätään mahdollista, sitä sietää miettiä.” Mielestäni se (EU:N oma puolustus) on sekä mahdollista että tarpeellista, mutta ehkä pitäisikin kysyä: Haluavatko EU:n kansalaiset todella panostaa EU:n omaan puolustukseen, sitten kun heille selviää, paljonko se maksaa? Niin kauan kuin mikään ei Eurooppaa tai Suomea uhkaa, on poliitikkojen ymmärrettävistä syistä vaikea saada kansan kannatusta puolelleen, jos poliitikot alkavat puhua lissäntyvien turvallisuusmenojen tarpeesta. Toisaalta nythän se pitäisi tehdä.
Mahdollinen avaruus- ja avaruudesta käytävä sota ei ole mitään haihattelua. Tuskinpa kiinalaiset huvikseen ampuivat satelliitin alas. Seuraava on spekulaatiota mutta sillekin löytyy perusteita esim. jenkkiblogeista: USA on huomannut, että ydinasevaltioiden määrä on kasvussa eikä pelkkä ydinaseiden hallussapito enää toimi riittävänä pelotteena. Niinpä amerikkalaiset suunnittelevatkin seuraavaa kehitysvaihetta: avaruussotaa. USA:n perässä siihen ovat valmistautumassa myös Kiina ja vastahakoisesti Venäjä (sehän hävisi kylmän sodan varustelukilvan). Miten Eurooppa voisi avaruussodassa puolustautua, USA:n talutusnuorassako? Olisivatko EU-kansalaiset valmiita uhraamaan osan elintasostaan avaruussotaan valmistautuakseen, varsinkin kun globalisaatio vaatii muutenkin työväestön (niin tavallisten tallaajien kuin akateemisesti koulutettujenkin) lisääntyvää joustoa (=enemmän ja kauemmin duunissa pienemmällä
palkalla)?
Tämän tilanteen ratkaisemiseksi rauhanomaisesti ja taloudellisesti järkevin keinoin EU:n pitäisi:
a. tiivistää taloudellista, sosiaalista ja kulttuuri-integraatiota sen lähivaltioiden (mukaanlukien Venäjän) sekä USA:n, Kiinan, Intian, Japanin ja arabivaltioiden kanssa puhumattakaan Väli-Aasian valtioista. ja
b. olemaan aktiivinen, jotta avaruussodan kieltävä globaali sopimus saataisiin aikaiseksi.
Riku Eskelinen kirjoittaa ylempänä, että “Suomi näyttäytyy maailmalle vahvana nimenomaan sotilaallisessa liittoutumattomuudessaan. Olemme toimineet esimerkkinä muille maille suhteiden säilyttämisessä itäiseen suurvaltanaapuriimme.” En oikein nyt ymmärtänyt Eskelisen lausuntoa, sillä onko se sotilaallisen liittoutumattomuuden esittelemistä menemällä mukaan NATO-johtoisiin operaatioihin ympäri maailmaa? Mielestäni menemällä mukaan tälläisiin operaatioihin, Suomi haluaa vahvistaa kuulumistaan sotilaallisiin järjestöihin tavalla, jota en voi käsittää. Mikä on tämän kaiken tarkoitus? Miten tämä vahvistaa Suomen kansallisia etuja? Eikö turvallisuuspolitiikan ytimen pitäisi juuri muodostua kansallisesta edusta?
Jos Eskelisen näkemys on oikea, mitä sitten Baltian maat tekevät? Ovatko ne tehneet kauhistuttavan virhearvion turvallisuuspolitiikassaan liittymällä NATO:oon? Eikö Viro enää olekaan vahva? Mielestäni asia on päinvastoin. Viron kansainvälinen asema on juuri vahvistunut Naton kautta. Suomikin on todennut tämän, sillä 2004 hyväksytyssä puolustuspoliittisessa selonteossakin Suomi toteaa Naton vahvistavan Itämeren asemaa kuin heikentävän sitä. Mihin siis Eskelisen arvio perustuu? Baltian maat ovat vahvempia kuin koskaan aikaisemmin historiansa aikana. Viro vaikuttaa Natossa. Suomi on ulkopuolella, vaikka Nato vaikuttaa myös asemaan Itämerellä. Mielestäni Suomen kansainvälinen asema heikkenee kaiken aikaa.
Jan Rossi
Kun ne nyt tosiaan ovat keskusta ja kokoomus päähallituspuolueina, listataanpa tässä TODELLINEN lista seuraavan hallituksen ministereistä:
Valtiovarainministeri: Risto Autio, kesk. Vankkaa osaamista Vanhan Bensiksen pyörittämisestä.
Sosiaali- ja tasa-arvoministeri: Harri Jaskari, kok. Tietää naisen paikan, kokoomuslaisittain.
Liikenneministeri: Kimmo Sasi, kok. Tiet hallussa.
Puolustusministeri: Tanja Saarela, kesk. Rahaa säästyy, kun rajat turvataan susilla, moottoripyöräjengeillä ja Ollilla, joka vetää nekkuun tarvittaessa.
Työministeri: Eero Lehti, kok. Luottamusmiehet ja vinosilmät ulos, niin johan lähtee.
Sisäministeri: Petri Salo, kok. Tunnettu lämpimästä suhtautumisestaan maahanmuuttajiin, kysy vaikka Youtubelta.
Ympäristöministeri: Markku Uusipaavalniemi, kesk. Huolissaan jääkenttien riittävyydestä talvisin.
Kulttuuriministeri: Ilkka Kanerva, kok. Huolehtii erityisesti naisurheilun, missikulttuurin ja tekstiviestilyriikan jatkuvuudesta.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri: Juha Mieto, kesk. Kielitaitoinen kosmopoliitti, kuin kotonaan kansainvälisissä ympyröissä.
Kuntaministeri: Ben Zyskowicz, kok. Laaja perspektiivi ja koko maan tuntemus Strindbergin terassin näkökulmasta.
Opetusministeri: Mikko Alatalo, kesk. Peruskoulujen opetusohjelmaan lisää laadukkaita lastenlauluja, kuten Känkkäränkkä tai Poppaloora, puhuva auto.
Maa- ja metsätalousministeri: Marja Tiura, kok. EU:n myötä hommat alkavat loppua sillä sektorilla, joten voi keskittyä rauhassa Linnan juhlien puvun valintaan.
Jos Kauko Juhantalo, kesk, olisi päässyt vielä läpi, oikeusministerin paikka olisi ollut selviö. Kauko kyllä tuntee oikeuslaitoksen.
Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti juuri hetki sitten Lauantaiseuraohjelmassa, että keskusta haluaa ulkoministerin salkun ja valtioneuvostoon tulee valtion omistusohjausta ohjaava superministeri.
Yrittääkö siis keskusta käsiinsä ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjan kun kokoomus tulee hallitukseen? Miksi keskustan pitäisi saada ulkopolitiikan keskeisimmän ministerin salkun kun 2003 SDP sai valtionvarainministerin lisäksi eduskunnan puhemiehen ja ulkoministerin salkut? Mielestäni Ben Zyskowitcz kuvasi tilannetta oikein. Kokoomuksen ei pidä lähteä nöyristelemään hallitusneuvotteluihin. Vai yrittääkö Vanhanen ajaa politiikallaan kokoomuksen sivuun saadakseen punamullan jatkamaan?
Jan Rossi
On se nähty ennenkin. Aina kun porvarihallitus on pystytetty, kokoomus on joutunut järjestäen kepun heittopussiksi. Niin kävi Virolaisen hallituksessa, niin kävi Ahon hallituksessa. Miksei niin kävisi myös Vanhasen II hallituksessa? Mahtaako tuleva vaalikausi päästä edes puoleenväliin, kun kokoomuksessa aletaan jo muistella vanhaa sananlaskua, jossa puhutaan kepusta ja pettämisestä, ja haikailla sinipuna-aikojen perään?
Antti V:lle sanoisin näin, että kokoomuksen ei näissä neuvotteluissa tulisi lähteä nöyristelemään vaan kokoomuksen tulisi mielestäni toimia vaalituloksen oikeuttamalla tavalla. Kokoomus on vaalin suurvoittaja ja tuloksen tulee myös näkyä hallituspohjassa, sekä salkkujaossa.
Haluaisin nyt kysyä, että millä perusteella keskusta katsoo olevansa oikeutettu ulkoministerin salkkuun kun se ei katsonut 2003 myöskään olleensa oikeutettu siihen? Kokoomus voitti nämä vaalit, keskusta hävisi vaalit, vaikka säilyi onnekkaasti suurimpana puolueena. Vai pitääkö maan ulkopolitiikka luovuttaa vasten vaalitulosta keskustalle?
Jan Rossi
Kyllä Kokoomuksen pitäisi saada soittaa ensiviulua, kannattihan sitä melkein koko Suomen kansa: peräti n. 15% äänioikeutetuista.
Vanhanen sitoo uuden hallituksen osakekursseihin?
Nyt kun Matti Vanhanen on ilmoittanut, että uuteen hallitukseen tulee valtion omistusohjauksesta vastaava ministeri, joka vastaa valtion tämän hetkisestä 25 miljardin euron omistuksista valtionyhtiöissä, avainkysymys on, että sitooko Vanhanen nyt toista hallitustaan osakekurssien kehitykseen? Mitä jos osakekursseissa tapahtuu negatiivista kehitystä? Mikä tällä on vaikutus Vanhasen II:sen hallituksen toimintaan? Mielestäni on melkoisen riskialtista kohdistaa hallituksen toiminta kurssikehityksiin ja huomion kääntäminen pelkästään tähän asiaan. Jos taloudessa tulee uhdannevaihteluita seuraavan neljän vuoden aikana, hallituksen muut saavutukset saattavat hautautua romahtavaan kurssikehitykseen. Tai sitten talous saattaa kehittyä entistäkin vahvempana, mutta taloudessa ei voi tapahtua kasvua ikuisesti. Milloin syklin heikommat vuodet ovat edessä? Suomi on elänyt viimeiset vuodet poikkeuksellisessa kasvussa.
Jan Rossi
No setä Arkadia miltäs nyt tuntuu, kun porvarihallitus tulee? Vihaamasi SDP-SAK akseli on nyt joutumassa oppositioon minne se tietysti kuuluukin. Valta on palautettu niille, joille se oikeutetusti kuuluukin, eli rikkaalle ja hyväosaiselle omistavalle luokalle. Oi aikoja oi tapoja.
Timppa
politiikan piesty koira
“Kyllä Kokoomuksen pitäisi saada soittaa ensiviulua, kannattihan sitä melkein koko Suomen kansa: peräti n. 15% äänioikeutetuista.”
Joka tapauksessa enemmän kuin esim. demareita, perssuomalaisista puhumattakaan.
Millä moraalilla P. Väyrynen vaatii paikkaa puhemiehistöstä tai ministerisalkkua, jäädäkseen kansanedustajapaikalle?
“Millä moraalilla P. Väyrynen vaatii paikkaa puhemiehistöstä tai ministerisalkkua, jäädäkseen kansanedustajapaikalle?”
Varmaan samalla moraalilla kuin hän aikanaan nipisteli lentoemäntiä, yritti kaataa Koiviston hallituksen ja pyysi Neuvostoliittoa sekaantumaan Suomen presidentinvaalitaistoon juopon Ahti Karjalaisen hyväksi. Sanalla sanoen Pate on kelju mies.
Jos Suomen parasta ajatellaan, pitäisi Vanhasen mennä pyytämänn Niinistöä ulkoministeriksi. Ulkopolitiikka on eniten retuperällä ja Niinistöllä on hyvät suhteet Euroopan ja Atlantin takaisiin päättäjiin ja pystyy hoitamaan asiat kuntoon. Äänestäjät ovat tahtonsa ilmoittaneet ja haluavat uudistusta ulkopolitiikkaan.
Jos ulkoministeriksi valitaan keskustalainen nainen, ei Vanhanen pysty eikä saa ulkopolitiikkaa ja Halosta järjestykseen , se on nähty. Onneksi Tuomioja on jo sivussa vanhoine vasemmistolaisine rajoituksineen.
Toivottavasti Niinistö on käytettävissä tähän Suomen kannalta tärkeään tehtävään.
Jake – Kokoomuksen paluu hallitukseen tuo epäilemättä Suomen ulkopolitiikkaan sellaista draivia, jota siitä on kuluneen hallituskauden aikana puuttunut. Silti tilanne on jossain määrin pulmallinen. Ahtisaaren ja Lipposen aikana Suomen päättäjillä oli sekä halua että taitoa harjoittaa ansiokkaasti ennen näkemättömän korkean profiilin ulkopolitiikkaa. Mutta ajat ovat muuttuneet. Jos ilkeästi sanotaan, niin Halosella olisi taitoa muttei halua, Niinistöllä halua muttei taitoa. Vanhasesta ei aina tiedä, onko kumpaakaan. EU-puheenjohtajuuden hän hoiti mielestäni olosuhteisiin nähden ihan mallikkaasti ja asiat hänellä tuntuvat olevan hallussa, mutta silti jossain kinnaa.
Halosella on tämän hetken huippupoliitikoista eniten kv. kokemusta ja puheista päätellen hän hallitsee ulkopolitiikan substanssin melkein nippelitietoa myöten. Johtopäätöksistä voikin olla taas vähintään kahta mieltä. Ongelma onkin se, että hänen maailmankuvaansa tuntuu hallitsevan 70-luvun vasemmistolaisuus, jolla on hyvin vähän tekemistä nykymaailman kanssa. Haloselta puuttuu pragmaattisuutta, jota mielestäni tarvittaisiin ulkopolitiikassa. Arvostan sitä, että Halonen on nostanut kehitysmaiden ongelmat ja globalisaation varjopuolet näkyvämmin agendalle kuin kukaan edeltäjistään. Sen sijaan en pidä siitä, miten turvallisuuspolitiikka on joutunut hänen kaudellaan täysin Herran haltuun.
Niinistöllä on paljon hyviä, jopa erinomaisia ulkopoliittisia näkemyksiä, mutta myös rosoja ja kysymysmerkkejä. Monet hänen presidentnvaalien aikaisista kommenteistaan vaikuttavat näin jälkikäteen luettuina omituisen hämäriltä ja sekavilta. Niistä löytyy myös paljon pieniä epätarkkuuksia ja virheitä, jotka verottavat muuten hyvien ja näkemyksekkäiden visoiden uskottavuutta. Kuten sanoin, Niinistö on tavallaan kysymysmerkki. Voi olla, että hänestä tulisi erinomainen ulkoministeri, mutta presidentinvaalien aikaan hän ei antanut itsestään kaikilta osin ihan vakuuttavaa kuvaa. Hänellä on toki kansainvälisiä kontakteja, mutta ei kokemusta ulkopolitiikan käytännön hoitamisesta. Mielestäni sen myös huomaa. (Toisaalta tasapuolisuuden vuoksi pitää sanoa, että eipä ollut Koivistollakaan, mutta siitä huolimatta hän hoiti ulkopolitiikkaa molemmilla kausillaan erittäin hyvin.)
Antille: Suhteet kolleegeihin ulkomailla ovat tärkeimpiä, koska silloin pääsee ainakin keskustelemaan asioista, ja terävä henkilö hoitaa asian kotiin. Luettuani Kari Nars:in kirjan lama-ajan rahapolitiikasta, hän kertoi
valtionvarainministeri Niinistön ensimmäisestä rahankerjuumatkasta=laina ulkomaille Japaniin, ja kirjoittaja ihmetteli Niinistön pätevyyttä Japanin vaikeilla rahamarkkinoilla, lainaa tuli.
En epäile pätkääkään Niinistön pätevyyttä, näyttöä on.
Hänellä on innovaatisia aaaajatuksia tulevaisuudesta ja vaikka ne kaikki ei johtaisi 100 % tulokseen, voi niistä tulla Suomelle hyviä asioita.
Kukaan muu ei esitä mitään (Halonen).
Olisi mielenkiintoista tietää keitä ovat ne “Atlantin takaiset päätäjät”, joihin Niinistöllä on hyvät suhteet.
Hei nyt puhaltaa jo uudet tuulet eli menevätkö Vihreät hallitukseen Merikukan hmmm pitkin?
Vihreät näköjään sanan mukaisesti petaavat hallituspaikkaa.
Ei myöskään liene kirkossa kuulutettu etteikö Merikukka olisi ollut Matin följyssä Berliinissä ja jäänyt vielä sinne katteleen uusia kesäleninkejä !
Kyllähän sitä kansanedustajan valtakirjan ehtii myöhemminkin esittää.