SDP mattoon omasta heitosta – SAK veti mainokset pois

///Päivitetäänpä tuota alla olevaa kirjoitusta. Puolilta päivin näet aprikoin, vetääkö SAK kohutun tv kampanjansa pois. Olisin ollut valmis vaikka lyömään vetoa, että vetää. Ja iltaan mennessä vetikin. Jätän tuon kirjoitukseni vielä paikalleen, koska keskustelu SAK:n roolista jatkuu vilkkaana. Vaikka SAK siis vetikin kampanjansa pois, olen varma että tehty vahinko ei ole sillä pois pyyhitty. Joka tapauksessa SAK ehti myös puheenjohtaja Lauri Ihalaisen (sd.) suulla kehua mainoskampanjan eli kaiketi sillä oli siis SAK:n tuki ja siunaus, vaikka nyt sotku kaadettaneenkin mainostoimiston niskaan. Saapa nähdä mitä SAK keksii tilalle? Ja mainoksen kopioita on jokainen toimitus täynnä niin eiköhän se ole katsojien ilona kohtapuoliin YouTubessa ainakin. Ja historiaanhan mainos jää joka tapauksessa: mistään mainoksesta, jota ei ole virallisesti edes ajettu kertaakaan ulos, ei moista mölinää ole syntynyt -- Setä Arkadia ///

Näinhän se aina käy: kun itkee, että vaalitaistelussa ei ole vauhtia, tilanne muuttuu hetkessä.

Kaksi asiaa sai poliittisen kentän hetkessä leimahtamaan: SAK:n provosoiva vaalimainos ja Yleisradion Taloustutkimuksella teettämä gallup, jonka mukaan SDP:n kannatus on vapaassa pudotuksessa.

Ylen kyselyn mukaan demareiden kannatus on pudonnut 22,3 prosenttiin ja ero keskustaan (24, 6 %) pompannut 2,3 prosenttiyksikköön.

Kokoomus on noussut SDP:n rinnalle 21,9 prosentilla ja kun katsoo käppyröitä virhemarginaalin puitteissa, kokoomus on mahdollisesti mennyt jo demareiden edelle.

Tätä ei ole ennen nähty, että SDP olisi tällaisessa alamäessä ennen vaaleja. Jos luvut pitävät paikkaansa, se tietää maahan porvarihallitusta.

Eli demareille on käymässä kuten sadun hahmolle: kun aikansa sutta huutaa, niin kyllä se tuleekin. Se peloteltu porvarihallitus siis.

Ja ketä SDP voi tilanteestaan syyttää?

Ei ketään muuta kuin itseään. Ja sisarjärjestöään SAK:ta.

Vaalikamppailun aikana mikään muu taho ei ole provosoinut ja pelottelut yhtä paljon kuin SDP-SAK. Koska muut ovat olleet hiljaa, on helppo sanoa, että SDP meni mattoon omasta heitosta. Peili on puolueelle tällä hetkellä varmaankin paras tutkimuslaitos. Uhkakuvien maalailu ei näytä toimivan vaalikarjan paimentamisessa. Kohta kai on lupa odotella niitä poliisiministeri Rajamäen povaamia yhteiskunnallisia levottomuuksia…

SDP:ssä ja SAK:ssa onkin painettu jo paniikkinappula pohjaan.

Puhelimet ovat kuumina, kun mietitään, voiko strategiaa enää muuttaa. Aikaa on vain kaksi viikkoa.

Kuuna herran päivänä yhdestäkään vaalimainoksesta ei tässä maassa ole noussut sellaista meteliä kuin SAK:n kohutusta tekeleestä. SAK:n vaalimainoksen saaman kritiikin myötä samaan pataan menevät monelta myös SDP:n omat vaalimainokset, jossa pelotellaan sinisellä maailmalla. Demarikansanedustajatkin ovat keskenään ihmetelleet, kuka ihme keksi viholliskuvaksi juuri Suomen lipun värit -- joita mm. ryhmän urheilukansanedustajat Arto Bryggare ja Antti Kalliomäki ovat puolustaneet menestyksekkäästi maailmalla.

Kampanjatoimisto voi onnitella itseään.

Vaaleihin on aikaa kaksi viikkoa ja kuvaavaa on, että SDP:n istuvat kansanedustajat alkavat paniikkitunnelmissa yksi toisensa jälkeen ottaa eroa SAK:n vaalikampanjaan. Ryhmän varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson vaati lauantaina mainoksen hyllyttämistä. Forssalainen kansanedustaja Minna Lintonen luonnehti sitä irvokkaaksi. Myös Arto Bryggare sanoi itsensä irti mainoksesta.

Ja näin näyttää kärkiehdokas Maria Guzenina-Richardson blogissaan SAK:n touhuun suhtautuvan:

“SAK:n mainoskampanja ei minulle tietenkään kuulu, mutta haluan ilmaista inhoni moista ajattelua kohtaa. Maailma ei ole mustavalkoinen. Politiikkaa pitää tehdä siltoja rakentamalla, ei juoksuhautoja kaivamalla.”

Jos arvata saa, SAK:lta tulee viimeistään maanantaina ilmoitus, että se vetää kampanjansa pois. Tv-mainosten pitäisi nimittäin alkaa pyöriä maanantai-iltana.

Se päätös ei tule olemaan miljoonan jäsenen SAK:lle helppo. Tekee SAK niin tai näin, järjestön maine on tuhriintunut.

SAK:n vaalitouhut muistetaan taas pitkään.

Ps 1.

Ylen Taloustutkimuksen gallup oli mielenkiintoinen muutenkin kuin kärkikolmikon osalta. Sen mukaan myös Vasemmistoliitonkin kannatus on laskussa. Vasemmistolla ei nyt tunnu menevän putkeen.

Ps 2.

Henkilökohtaisesti toivon, että SAK pitäisi mainoksensa. Jos politiikan heittää siitä sivuun, niin on se pirun hauska. Oiva Lohtander on arvostettu näyttelijä, mutta tästä SAK-roolistaan hänelle pitäisi antaa Oscar-palkinto vai mitä jusseja ne kulituuri-ihmiset täällä Suomessa toisilleen jakavatkaan.

Aihe(et): Yleistä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

111 vastausta kohteessa SDP mattoon omasta heitosta – SAK veti mainokset pois

  1. Torpparit vs "torpparit" sanoo:

    Ennen torppari maksoi vuokran työllään maanomistajalle n. 1.5-2 pv/viikko. Tänään torppari tekee työtä 3 pv/viikko maksaakseen työnantajan ylläpitämän solisaliratin.

  2. Antti V. sanoo:

    Heh, SAK:n uusi, kiitettävän nopealla aikataululla kyhätty tv-mainos ei oikeastaan ole hassumpi. Sellaisen olisin vielä jotenkuten valmis hyväksymään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että SAK:n menettely on syytä ottaa suurennuslasin alle. Ay-liikkeen noin peittelemätön sekaantuminen politiikkaan ei todellakaan ole tavallista nyky-Euroopassa. Vastaavana tapauksena voi pitää lähinnä Ruotsia, missä LO tukee avoimesti sosialidemokraatteja, mutta muita ei tule tähän hätään mieleen. Yleisesti ottaen eurooppalaiset edunvalvontajärjestöt ovat lopettaneet suoran puoluevaikuttamisen. Suomessakin tämä koskee oikeastaan kaikkia muita paitsi SAK:ta. Suomen Yrittäjät kuuluu lähettävän kansanedustajaehdokkaille omaa vaalimateriaaliaan, mikä on vielä täysin hyväksyttävää. Mielestäni rajan voisi kuitenkin vetää siihen, että edunvalvontajärjestöt ja muut ulkoparlamentaariset vaikuttajat eivät valjastaisi koko kapasiteettiaan yhden poliittisen puolueen käyttöön, muiden julkisesta mustamaalaamisesta puhumattakaan. SAK saisi hyvän sään aikana lopettaa tulitikkuleikkinsä tai muuten demareilta palaa lato ja puolueen puima vilja valahtaa porvarien laariin.

  3. Teemu Laaksonen sanoo:

    Niinistön Takaisin töihin -kampanjan sivumerkitykset

    Mainoksista puheen ollen Sauli Niinistön lehti- ja nettimainokset, joissa lainataan tv-sarja 24:n lanseerausilmettä, synnyttää mielenkiintoisia assosiaatioita. Ensinnäkin siinä flirttaillaan kepeästi populaarikulttuurin suuntaan, mikä voi olla hauskaa. Sauli on skenessä mukana.

    Mutta samalla mainos saattaa kavaltaa oikeiston yksilökeskeisen fantasian: Sauli ottaa yksinäisen, säännöistä piittaamattoman sankarin viitan itselleen samastuessaan Jack Baueriin. Ovatko kokoomuksen puheet yhteisöllisyydestä vain kuorrutusta ‘it’s really up to you’ -ajattelun päällä? Entä se seikka, että 24:ssa Jack Bauer nähdään myönteisessä valossa, koska hän ainoana uskaltaa kiduttaa terrorismista epäiltyjä, kun muu ei auta? Mikä on Saulin kampanjan todellinen viesti? Hmmm…

  4. Pohdiskelija sanoo:

    Eiköhän tuo mainosasia ole jo loppuun kaluttu. Kokoomusnuorten kolmen vuoden takainen punikkila-kampanja, SDP:n kampanja ja SAK:n kampanja kaikki ovat samasta puusta. Niissä määritellään muita valheellisin mielikuvin ja sitä kautta yritetään kirkastaa omaa kilpeä tuon keksityn pahan torjujana.

    Erona vain on, että punikkilan on tuteuttanut parikymppisten nuorisoliitto, kun taas SDP:n ja SAK:n kampanjoiden takana ovat miljoonaa suomalaista edustava palkansaajajärjestö ja suuri vanha puolue.

    Mutta eiköhän tämä mainoskeskustelu ole tässä. Olen Pullin Jounin ja monen muun kanssa samaa mieltä, että puhuttaisiin mieluummin asioista joita puolueet ajavat. Pistäpä Setä Arkadia uusi keskustelu liikkeelle vaikka illan tentin pohjalta!

  5. Pohdiskelija sanoo:

    Uuh… Juuri kun pääsin sanomasta:

    SAK puolustaa taas suomalaista työtä esimerkillisesti. Sen sijaan, että suomalaiset näyttelijät ja mainoselokuvien tekijät olisivat mainoksesta saaneet leipää lastensa pöytään, päätti SAK ostaa ulkomaalaisen bulkkihalpatuotannon 150 eurolla amerikkalaiselta yhtiöltä.

    Lue juttu:

    http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=105064

    Mutta, tämä vain informaatiopalana. Ei kai tästä ole enempää sanomista. Antaa keskustelun tästä olla, puhutaan äskeisestä tentistä!

  6. Osama Fin Laden sanoo:

    Jaa SAK ei ole oikeutta sanan- ja ilmaisunvapauteen? Tämä on siis oikeistolaisten kanta. Sananvapaus on perustuslaillinen oikeus joka koskee jopa “punaisia” (tuota sanaa käytti Hesari joka närkästyi myös siitä että “punaiset” uskaltavat hyppiä silmille). Jep jep…

    Mielenkiintoinen kanta tulee mieleen hmm… eräs aikakausi Suomessa n 1920-1939 joilloin roihusivat työväentalot ja ay-aktiivit istuivat vankiloissa jollei heitä ollut jo lahdattu nurkkiin.

    Tätä siis haluaa oikeisto ja ertyisesti Kokoomuslaiset Herran vuonna 2007.

  7. Miksi MTV3 :n tentin toimittajat eivät vaatineet Kataiselta vastausta Helsingin kivihiili- ongelmaan? Se olisi kovasti kiinnostanut koska kokoomus käyttää Helsingissä paljon valtaa ja Helsingin ympäristöpoliittinen linja on tärkeä koko maata ajatellen. Jo halutaan olla metropoli-alue niin pitäisi myös kantaa suuren alueen vastuuta. Eikai Kokoomuksen puheenjohtaja voi olla ilman kantaa näin keskeisessä kysymyksessä? Huolestuttaa, olettaisin että oppositiopuolue pystyy vapaammin miettimään kantansa

  8. Vesa Kaitera sanoo:

    Hyvä Osama Fin Laden, SAK ei hyllyttänyt alkuperäistä TV-mainostaan yrittäjien ja Kokoomuksen taholta tulleen kritiikin vuoksi, sillä tokihan SAK oli olettanutkin, että oikeisto tuosta mainoksesta ärtyisi ja tämä oli osittain SAK:n tarkoituskin. Mutta SAK menetti tuon mainoksen ensiesityksen jälkeen lyhyessä ajassa useita tuhansia jäseniä ja useat SDP:n kansanedustajaehdokkaat kertoivat vaalikentältä tulleesta kielteisestä palautteesta, mikä uhkasi vakavasti SDP:n toiveita hyvästä vaalituloksesta. Siksi SAK:n oli oikeastaan pakko hyllyttää mainos, ennenkuin vahingot vasemmiston kannalta olisivat nousseet liian suuriksi.

    Kun SAK:n mainos esitettiin ensimmäisen kerran, useat poliittiset kommentaattorit kiittelivät sen toteutusta ja ärhäkkää otetta. Se, mikä heiltä jäi huomaamatta, oli, että usea mainoksen nähnyt saattoi pitää sitä itseään aliarvioivana. “Olette niin laiskoja ja tietämättömiä, että teille pitää kaikki esittää liioiteltuna ja rautalangasta vääntäen” saattoi olla mainoksen perusviesti. Ei tällaista niellä purematta. Oma lukunsa oli tietenkin tuossa mainoksessa esiintynyt ruuan sottaaminen. mikä oli selvästi paha virhe. Suomessa on vielä runsaasti sellaisia henkilöitä, jotka ovat elämänsä jossain vaiheessa nähneet nälkää ja suhtautuvat ruokaan suurella kunnioituksella. Tämä porukka varmaan ärtyi mainoksesta.

    Olen nyt kymmenettä kertaa mukana eduskuntavaalien tukimiehenä. Mielestäni SAK:n alkuperäinen mainos oli pahin virhe TV-mainonnan saralla, mikä näiden vuosikymmenien aikana on tullut vastaan. Tällä mainoksella tulee olemaan kiistatta merkitystä eduskuntavaalien lopputuloksen kannalta.

  9. Matti Friman sanoo:

    SAK:n kohuttu tv-mainos oli mielestäni erittäin onnistunut! Se erottui muuten latteista vaalimainoksista. Taisi kirpaista rajusti juuri yrittäjien ja oikeistonlaisten maailmaa.
    Muistakaa kuitenkin että 100 vuotta vanha yleinen äänioikeus on kuitenkin työväestön painostuksella saavutettu oikeus! Ehkä sen ajan porvarit eivät olisi sitä mielellään kaikille suoneetkaan! Käyttäkää äänioikeuttanne!

  10. Pontus Pilakos sanoo:

    Ei Vesa Kaitera kai kukaan enää pidä demareita vasemmistopuolueena, heh? ???? Hehän ovat toteuttaneet kokoomuslaista politiikkaa jo vuosikaudet. Köyhät on unohdettu ja työttömät pakotettu turhille kursseille tilastoja kaunistuttamaan.

  11. sivustakatsoja sanoo:

    SAK:n ongelma päin mäntyä menneen mainoksen jälkeen voi olla paljon suurempi kuin nyt edessä olevien vaalien tulos. Sivustakatsoen näyttää siltä, että SAK:n johto on joutunut järjestöelämän hankalimpaan ansaan. Norsunluutornissaan elellen se ei ole ymmärtänyt millaista sen jäsenkunta tänään on.
    Näyttää nimittäin siltä, että SAK:n johto johtaa sellaisia joukkoja, joita ei ole ollut enää vuosikymmeniin olemassakaan.
    Hakaniemessä on ilmeisesti unohdettu, että tänään palkansaajien ylivoimainen enemmistö on hyvin koulutettua, luku- ja ajattelutaitoista väkeä ja myös teollisuudessa vaativiin töihin koulutettua ammattihenkilöstöä. Tämä joukko ei hevin samaistu melkein sadan vuoden takaa “kumpujen yöstä” esiin nostettuihin teemoihin, jollaista nähty “mainos” edusti
    Hämmästyttävää on, että järjestö, joka käyttää suuria summia tutkimustyöhön ja mielipidemittauksiin ei ole huomannut jäsenkuntansa muuttumista.
    Ongelman suuruutta lisännevät vielä viimeaikojen kahinoissa televisiossa esiinnostetut liittojen johtohahmot, joiden oma olemus on muistuttaa enemmän Lohtanderin mainoksessa parodioimaa tyyppiä kuin ketään nykyistä “porvaria”.
    Mielenkiintoista on todella nähdä jatkossa, miten SAK:lle jäsenmaksuja maksava jäsenkunta kehittyy, kun sen johto kaiken lisäksi lupaa kyselemättä käyttää jäsenkunnan varoja nähdyllä tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>