Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2006

Nurmijärven Jussille morsian

EU:n ulkoministeri ovat koolla Tampereella varmistamassa, että laajentumisneuvottelut Turkin suuntaan menevät poskelleen. Naton huippukokouksessa Riiassa päätetään keskiviikkona mahdollisesti Naton ja Suomen yhteistyön tiivistymisestä (ilman että Suomella on ministeriedustusta paikalla!!!). Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) neuvottelee Moskovassa rekkaliikenteen ongelmista. Niin että olisi politiikassa asiallisiakin uutisia päiviteltäväksi tällä viikolla. Mutta ei auta: ihmetellä häätyy taas noita pääministerimme ihmissuhdetempauksia. Kaikkea sitä näkee, kun kauan elää. En ole varma, mutta epäilen, että jopa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) esikuva Johannes V irolainen (kesk.) olisi kääntynyt haudassaan jos olisi lukaissut viikonvaihteen Iltiksen ja saanut sieltä jälleen yhden tiedonmurusen lisää pääministerimme yksityiselämästä: neitoseuran etsimistä salanimellä netistä. Virolaisen Jussillekin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 28 kommenttia

Politiikan ammattihaukkujat (haukat) ilonamme

Mainiolla kirjailijalla Veikko Huovisella on mainio juttu joissakin mainioista kirjoistaan ammattimaisesta puoluehaukkujasta, joka kiertää talosta toiseen mielistelemässä talon isäntää ja haukkumalla vahvasti myötäeläen talon isännän vihaamat puolueet. Palkintona oli kutsu ruokapöytään ja ilmainen ateria. Nyt nämä ammattimaiset puoluehaukkujat löytää ainakin politiikan toimittaja (ja toimitukset) viikonloppuisin sähköpostistaan. Kyseessä ei ole enää mikään vaaraton naapurin sälli, vaan puoluekoneistojen organisoimat pahanilmanlinnut, jotka hyökkäävät sähköpostin veitsi tanassa naapuripuolueiden aloitteiden kimppuun reaaliajassa. Kyseessä on etukäteen sovittu työnjako eri puolueiden sisällä, ns. päivystysjärjestelmä. Toiveena on edes siivu julkisuudesta. Esimerkiksi ensi viikonloppua ennustaen se voisi mennä vaikkapa näinikkään (tapaus on kuviteltu): Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jyri Häkämies arvostelee … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 15 kommenttia

Siinäkö se oli – Nato-keskustelu tällä erää?

Vajaan parin viikon sisään on maassamme käyty selventävä Nato-keskustelu, jonka yksi päätepiste kuultiin maanantaina Jyväskylän yliopistolla, kun presidentti Tarja Halonen piti siellä ns. Martti Ahtisaari –luennon. Pakko kysyä, oliko Halosen luento ja sen sisältö tietoinen piikki, ns. vinoilu (termi, jolle olisi kansanomaisempiakin nimiä, mutta koko perheen blogissa niitä ei ole tapana käyttää) korkeasti kunnioitetulle edeltäjälleen: Ahtisaari kun on henkeen ja vereen Nato-jäsenyyden kannattaja ja Halonen katsoi juuri Ahtisaari-luennon oikeaksi paikaksi kirkastaa Nato-vastaista linjaansa. Näinikkään tiivisti STT Halosen sanoman. ———————— ” Tasavallan presidentti Tarja Halonen vakuuttaa, että Suomi ei ole nyt liittymässä Naton jäseneksi. Halonen käsitteli Suomen turvallisuuspolitiikkaa maanantaina Jyväskylän yliopistossa, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 63 kommenttia

Vanhanen Helsinkiin ehdolle kepun pelastajaksi?

Pääkaupungin Helsingin kepulaisilla on ollut hätä kädessä siitä saakka, kun ex-pääministeri, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) heitti pyyhkeen kehään ja ilmoitti, ettei lähde lainkaan eduskuntavaaliehdokkaaksi. Nyt puolueen Helsingin ehdokasasettelu on katastrofaalisen huono. Vaikka vanha totuus on, että keskustaväki äänestää vaikka kolmosen ratikkaa kun käsketään, puolue ei nyt asetetuilla ehdokkailla saa millään pidettyä kahta paikkaansa – yhdessäkin on tekemistä. Tuloksen turvaamiseen ei Etelä-Pohjanmaan siirtoistukkaan Mari Kiviniemen nimi vielä riitä — pätkäministeriydestä huolimatta — edes Julma-Juha Väätäisen loppukirillä. Nykyinen kansanedustaja Terhi Peltokorpikin on eduskunnassa enemmän sattuman oikusta (Jäätteenmäen varaedustajana). Anneli Jäätteenmäen viime vaalien 15 704 ääneen ei ole kenelläkään minkäänlaisia mahdollisuuksia. Onneksi hätä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleistä | 33 kommenttia