Jääkiekkoväki, eli seurat, pelaajat, vaimot ja tyttöystävät, ovat jo pitkään järjestäneet erilaisia tempauksia, joilla on autettu ja autetaan erityisesti lapsipotilaita ympäri Suomea. Tunnetuin esimerkki on varmasti Teemu Selänteen ja Finnish Flash ry:n vuosikymmeniä jatkunut työ. Malli kantautuu Pohjois-Amerikasta, jossa urheilijoiden, seurojen ja erilaisten yhteistyötahojen hyväntekeväisyydellä ja siihen liittyvällä toiminnalla on pitkät perinteet.
Viimeisimpänä kiekkoväen hyvänteon näyttönä on Pelicans-pelaajien vaimojen ja tyttöystävien järjestämät arpajaiset ja huutokauppa, joilla kerättiin Päijät-Hämeen keskussairaalan lapsille lähes 20 000 euroa. Tässä projektissa oli mukana pelaajia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Ilahduttavasti mukana olivat muun muassa Mikael Granlund, Jere Karalahti, Ville Peltonen ja Tuomo Ruutu, joilla ei ole minkäänlaista sidettä Pelicansiin, mutta jotka halusivat olla mukana tukemassa hyvää asiaa.
Yhteiskunnallisesti ajateltuna tällainen kehityssuunta, jossa vapaaehtoiset tahot entistä enemmän kantavat vastuuta hädänalaisista, on yhtäältä upeaa mutta toisaalta myös pelottavaa! Yhteiskunnanhan pitäisi pääasiassa huolehtia heikommassa asemassa olevista ihmisistä. Enenevässä määrin kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että monenlaiset järjestöt joutuvat kantamaan vastuuta lapsipotilaiden, syrjäytyneiden, työttömien, asunnottomien ja vammaisten selviytymisestä.
Jääkiekkoväen tekemä työ on tärkeä ottaa esille siitäkin syystä, että he eivät itse juurikaan lyö rumpua tästä asiasta, vaan keskittyvät määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti sitä tekemään. Pelin luonteesta, sen aggressiivisuudesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä johtuen, jääkiekko on usein esillä julkisuudessa negatiivisessa valossa. Tällöin pitäisi kuitenkin muistaa myös kolikon toinen puoli. Jääkiekkoväki kantaa huolta niistä ihmisistä, jotka eivät pysty itseään puolustamaan saati että pystyisivät kamppailemaan sellaisissa piireissä, jossa heidän asiansa otettaisiin huomioon.
Presidentinvaalien aikaan puhuttiin paljon välittämisestä, syrjäytymisestä ja sen ehkäisemisestä. Nämä ovat arvokkaita puheenaiheita, mutta toisaalta toivoisi myös, että ne eivät jäisi pelkästään juhlapuheiden asteelle. On leppoisaa laulaa ja tanssia Tavastialla. Mutta ajatelkaapa tilannetta, jossa Ultra Bra tekee paluun yleisön eteen Helsingin jäähallissa, ja tuotosta ohjataan osa vaikkapa pääkaupunkiseudun asunnottomien hyväksi.
Tuntuu siltä, että hädänalaisten auttaminen on jäämässä maan hiljaisten tehtäväksi. No, ehkäpä se perusauttaminen ei ole niin mediaseksikästä. On esimerkiksi hämmentävää, kuinka eri alojen asiantuntija Alpo Suhonen vaikuttaa yhtäkkiä olevan kiinnostunut myös veteraanien asioista. Vuosien saatossa on järjestetty lukuisia veteraanien tilaisuuksia, mutta Apea siellä ei ole näkynyt. Joku vääräleuka voisikin lohkaista, että veteraanit eivät kokoonnu Kosmoksessa.
Mutta takaisin lähtöruutuun. On hienoa ja ilahduttavaa, että pelaajat, seurat, vaimot, tyttöystävät ja yhteistyötahot ovat ottaneet asiakseen sen, että ovat säännöllisesti auttamassa ihmisiä. Tästä jääkiekkoväki ansaitsee suuren kiitoksen. Näyttää nimittäin siltä, että yhteiskunnan mahdollisuudet tuntuvat entistä enemmän vain vähenevän, kun puhutaan todellisesta avusta ja avuntarvitsijoista.
Kaveria ei jätetä.
