Mediakeskustelu Suomen jääkiekkomaajoukkueen ympärillä on ollut täydessä käynnissä kevään maailmanmestaruuskilpailuista lähtien. Tämä on totta kai ymmärrettävää, onhan jääkiekko Suomen suosituin urheilumuoto ja Suomi lajin puolustava maailmanmestari. Toisaalta jo ennen Karjala-turnausta ja myös sen jälkeen on ollut kriittisiä puheenvuoroja siitä, kuinka paljon tulevista tavoitteista saa puhua. Onko liian aikaista ryhtyä pohtimaan jo kevään MM-kisoja?
On kyselty sitä, miten pelaajat reagoivat näihin keskusteluihin. Siis huippu-urheilijat, joiden ei pitäisi “paskan” vertaa välittää siitä, mitä ympärillä keskustellaan. Sama koskee myös valmennusta. Se on toki osittain aiheesta huolissaan ja pyrkii varmaan osittain suojelemaan pelaajia. Jääkiekko on kuitenkin Suomen suosituin urheilumuoto. Silloin ollaan koko ajan suurennuslasin alla, ja se pitää sietää ja kestää.
Nämä spekulaatiot, pelaaja-arvioinnit ynnä muut koskevat enemmän tai vähemmän kaikkia tiedotusvälineitä. Silti on nähty kolumneja ja kommentteja siitä, kuka mitäkin saa tehdä. Herää väistämättä kysymys, onko meillä oikeita ja vääriä tiedotusvälineitä. Vai omaako kenties joku toimittaja niin jumalaisen valmiuden kirjoittaa tai puhua asiasta, että muut vaietkoot seurakunnassa.
Älkää nyt viitsikö!!
Urheilujournalismin perusta on luoda odotuksia ja paineita, panna pelaajat ja valmennus tarkkailun alle. Sen tehtävä on esittää arvioita, analyyseja ja tehdä johtopäätöksiä siitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Ei kai kukaan nyt niin seniili vielä ole, että alkaa jo hehkuttaa Suomen maailmanmestaruudella. Eihän tässä siitä ole kysymys. Kysymys on siitä, että Suomi on puolustava maailmanmestari, ja kotikisat odottavat – ja vaativa kotiyleisö!
Koko urheilujournalismin tehtävä on tarjota kansalle “sirkushuveja”. Mitä nämä sirkushuvit ovat, vaihtelee laidasta laitaan. Ne voivat olla hyvin analyyttisia tai ne voivat olla viihdepainotteisia ja kevyitä, yleisöstä riippuen. Kaikkihan tehdään kuluttajille, jotka kaipaavat erilaista informaatiota. Ja tästä informaatiotulvasta he valitsevat haluamansa. Onneksi katsojista ja lukijoista valtaosa on sivistynyttä väkeä, joka ymmärtää ja osaa tehdä sen. Heillehän näitä juttuja käsittääkseni tehdään, eikä suinkaan toinen toisillemme.
Jokainen vähänkin urheilua seuraava ymmärtää, minkä takia jalkapallosta puhutaan Italiassa, Englannissa, Espanjassa ja monissa muissa maissa aamusta iltaan. Siellä luodaan paineita, luodaan odotuksia. Se on osa kulttuuria. Ymmärretään, minkä vuoksi Pohjois-Amerikassa heti syksyllä alkaa keskustelu Stanley Cup -voittajasta. On aivan päivänselvää, että tällaista keskustelua pitää käydä, eikä sitä pidetä mitenkään kummallisena niissä maissa, joissa urheilu on se juttu.
Pohjoisamerikkalainen jääkiekko koki täydellisen mahalaskun Torinon olympialaisissa, kun Kanada ja USA jäivät mitalien ulkopuolelle. Kanadassa neljä seuraavaa vuotta keskustelun fokuksena oli ainoastaan se, että Vancouverin kotikisoissa on voitettava olympiakultaa. Neljä vuotta! Meillä kun tulee ensimmäinen EHT-turnaus, ja vähän vihjataan siihen suuntaan, että keväällä on MM-kotikisat, niin halleluja! Siellä ensimmäiset laskevat jo alleen.
Ei jääkiekko voi olla Suomessa mikään pyhä lehmä, josta ei voi keskustella, kirjoittaa tai tehdä tarvittaessa vaikka pilaa. Se kuuluu samaan kategoriaan kuin kaikki muutkin urheilumuodot. Jääkiekon ongelma tuntuu olevan se, että siitä saa tehdä ja valmistella vain tietynlaisia juttuja. Se on roskapuhetta. Jääkiekkokeskustelu kuuluu kaikille jääkiekkoa seuraaville ihmisille ja erityisesti niille, jotka sitä ammatikseen seuraavat. Antaa yleisön päättää, mikä lopulta kiinnostaa. Ja kauniiksi lopuksi. Jos et kestä kuumuutta, niin painu helvettiin sieltä keittiöstä.
Hieno teksti jälleen sulta! Olen täysin samaa mieltä, että keskustelua pitää käydä ja urheilioiden ja valmentajien on se kestettävä.
Leijonilla on ihan hyvät mahikset pärjätä, mikäli Tre Kronor, Kanada ja USA lähettää taas matkaan nuorten maajoukkueensa sekä Tshekki ja Slovakia veteraanijoukkueensa. Vain Venäjä on arvoitus, koska kukaan ei tiedä tuleeko sieltä joukkue vain joukkueellinen yksilöitä.
Kunnon turnauksissa, siis parhaiden pelaajien turnauksissa, tulee olemaan jatkossa vaikeampaa, koska Suomi on siirtymässä kuolleen sukupolven vaikutuksen aikakauteen. Suomalaisten NHL-pelaajien määrä on laskenut vuosi vuodelta ja keski-ikä (nyt 29v.) noussut vuosi vuodelta.
Mutta tämä on toki ollut kaikkien tiedossa jo pitkään.
Noo, kyllähän Suomesta nyt tulee enemmän esimerkiksi nhl-varauksia kuin vuosiin ja liigassa tekee läpimurtoa todella monta nuorta ja esimerkiksi tämä u20-maajoukkue mikä raipella lähtee kisoihin kanadaan on ehkä kovin kymmeeneen vuoteen.. Se mitä itse toivoisin tähän asiaan liittyen olisi että mediassa myös katsojien kysymyksiä otettaisiin enemmän esille. Se pitää vielä mainita että kanada on varsinkin jääkiekkomaa, kannattaa käydä siellä niin huomaa asian, Suomessakin on tämä jääkiekkobuumi parhaimmillaan ja on mukava seurata tätä juuri tällähetkellä.Anza hyvä ploki, jatka samalla linjalla, iske niihin kipeisiin kohtiin!
No selitäppä miten miracle on ice tehtiin aikoinaan? Täysin tuntemattomia jätkiä voitti, ja kyllä suomen maailmanmestari joukkueella on jopa mahdollisuus olympiakultaan, “sisu” ja joukkuepeli on niin hiveltävää katseltavaa ja katsokaa vaikkapa Mikko Koivua, Jarkko Immosen ja Mikael Granlundin viime turnauksen yksilösuorituksia ja joukkueen kemiaa niin on kyllä maailman eliittiä, ja Teemu Lassila ja Vehanen oli myös huippumaalivahteja
Päällikkö teksti! Just ton takia mä en eksy keittiöön. Kiitos Antero!
Mertarannan pointti on hyvä. Yksi näkökulma lisää keskusteluun – katsojat eli yleisö maksaa kaikkien lajin piiristä leivän saajien palkat. Omistajilla on oikeus arvointiin, spekulaatioihin, kritiikkiin, yms. “If you can’t stand the heat, stay out of the kitchen”
älä nyt Anza vaahtoa
Nytpä laukaisit… Pohjois-Amerikassa ei paljon jääkiekosta puhuta. Se on kovin pieni laji siellä. Suomalaiset jääkiekkoihmiset vain kuvittelevat jääkiekon olevan suositumpaa kuin onkaan.
Tainnut ihan ymmärtää että ne ihmiset jotka Pohjois-Amerikassa jääkiekkoa suree, puhuvat siitä paljon enemmän tulevista peleistä enemmänkuin Suomessa. Ei lajin suuruudesta.
Pohjois-Amerikkaan tiettävästi kuuluu muuan maa Kanada, jonka “kansallislaji” lienee jääkiekko. Ja toisekseen jääkiekko taitaa kasvattaa suosiotaan myös USA:ssa koko ajan, mihin viittaa esimerkiksi TV-sopimuksen rajusti kasvavat hinnat. Työsulkukauden jälkeinen sopimus oli 30 miljoonaa vuodessa, uuden hinta on noussut jo 220 miljoonaan vuodessa. Sopimuksen pituus on peräti 10 vuotta, eli uskoa lajiin tuntuu olevan. Ei jääkiekko tietenkään ole verrattavissa baseballiin tai amerikkalaiseen jalkapalloon, mutta turha pitää sitä marginaalilajinakaan. 7 vuotta sitten tilanne oli huono kyllä huono.
Ehkäpä Mertsi viittasi Pohjois-Amerikkaan maanosana eikä tarkoittanut pelkästään jenkkejä. Sen kokoiseen valtioon mahtuu kyllä faneja joka lajille, mutta jääkiekko on siellä vaan yks muiden joukossa eikä suomen tai kanadan tapaisessa erikoisasemassa…
siis seuraa
mitähän Mertsi ajattelee siitä että on koko Suomen paras selostaja? Siis ei tämä ei ole kaikkien mielipide, vaan minun ja suurimman osan suomalaisista. C:
Olen käynyt kanadassa ja voin kertoa että jääkiekko on lähes uskontoon verrattava asia. Olen myös ollut buffalossa (usa) katsomassa nhl peliä ja sielläkin näkyi katukuvassa että on peli päivä…
AP nyt valoja päälle. Jääkiekko on Kanadan “kansallislaji” ja siitä puhutaan sukeltaessa ja nukkuessakin ja joka tuutissa!
Jääkiekon ns. “maailmanmestaruus” on naurettavan helppo tavoite. Siihen tarvitaan käytännössä vain kolmen peräkkäisen pelin voittaminen: puolivälierä, välierä ja finaali.
Muita kuin heittopussivastustajia on vain muutama, ja nekin ovat mukana kisoissa rupusakkijoukkuiella. Ammattiselostajat ja hehkuttajat tekevät työtään mallikkaasti luodakseen illuusion urheilun suurtapahtumasta.
sentään jääkiekon kolmanneksi arvokkaimmat kansainväliset kisat…
Totta puhut illuusioiden luomista nämä aikuisten MM-kisat ovat, odotan yhä että toimittaja uskaltaa sanoa että täällä ei pelaa parhaat pelaajat.
Jos suomalaisilta urheilutoimittajilta poistettaisiin paineiden pelkääminen ja kysymys “Miltä nyt tuntuu?”, niin he olisivat mykkiä.