Sami SUURI

Yksi viime vuosien merkittävimmistä maajoukkuepelaajista, Markus Heikkinen, lopetti hienon maajoukkueuransa viikonlopun ilmoituksensa myötä. Ilmoitus ei tullut ihan salamana kirkkaalta taivaalta, mutta jonkinlainen ikävä yllätys se oli. Ikävä yllätys siksi, että ”Makolla” olisi ollut vielä paljon annettavaa pelaajana A-maajoukkueelle.

Ymmärrän hänen ratkaisunsa ja kunnioitan sitä. Olisin silti toivonut, kuten päävalmentaja Mixu Paatelainenkin, että Mako olisi ollut mukana joukkueessa, tuonut harjoituksiin, pukukoppiin ja leireille mainion huumorinsa, esimerkkinsä ja kokemuksensa. Mutta pelaaja haluaa aina myös pelata, se on täysin selvää. Mako oli avauksen mies noin kuuden vuoden ja kolmen karsinnan ajan. Nyt viime otteluissa rooli oli pienempi ja se sai perheellisen yli kolmikymppisen miehen ajattelemaan omaa jatkoaan A-maajoukkueessa. Hän tuli lopettamispäätökseen ja se varmasti miehen tuntien pitää. Nyt pitää vain yrittää täyttää hänen jättämänsä iso tyhjiö joukkueessa. Ihan helppoa se ei ole.

Suuri yleisö näkee vain jäävuoren huipun, toki sen tärkeimmän hetken, eli pelin. Pelaajat menestyvät peleissä vaihtelevasti, mutta isot ammattilaiset eivät ailahtele tärkeissä vaiheissa pelejä ennen tai niiden jälkeen. Markus Heikkinen on loistava esimerkki sellaisesta pelaajasta, joka on nostanut pelikavereittensa tasoa harjoituksissa ja leireillä ennen otteluita, sillä hän on täysin tinkimätön harjoittelija ja asenteeltaan täyttä rautaa. Urallaan hän on myös osoittanut sen, miten tärkeää on toteuttaa sataprosenttisesti se, minkä valmentaja pelaajalta haluaa. Ja juuri näillä osa-alueilla puhutaan huippuammattilaisesta.

Kun Roy Hodgson halusi omaan joukkueeseensa sellaisen puolustavan keskikenttäpelaajan, jonka päätehtävänä on tukea toppareita ja olla hyökkäyspelin alla, niin Jyrki Heliskoski hänelle sellaisen pelaajan löysi. Jyrä nosti omalla maajoukkuevalmentajavaiheessaan Makon avauskokoonpanoon täysin tietoisena siitä, että tuleva päävalmentaja Roy Hodgson istui katsomossa. Roy ilmeisesti piti näkemästään, sillä Heikkisestä tuli hänen valmentajakautensa yksi kulmakivistä, yksi avainpelaajista.

Mako oli se pelaaja, joka tasapainotti hyökkäyksen ja puolustuksen – se pelaaja, joka antoi hyökkääville pelaajille tilaa todella hyökätä ja se pelaaja, joka oli ensimmäisenä luomassa puolustukselle ylivoimatilanteen. Tämä johtui pitkälle hänen taktisesta osaamisestaan ja siitä, ettei Makoa ole koskaan kiinnostanut se, kenen nimi komeilee otsikoissa tai edes fanien kannustuksissa.

Hänelle riitti se, että oma joukkue pärjäsi. Millään muulla ei ole hänelle väliä – ja tämän voi varmistaa vaikkapa Rapid Wienista, sillä joukkue teki kaikkensa, että Heikkinen teki ryhmään jatkosopimuksen. Sitä ei hänelle tarjottu maalien, näyttävien kikkojen tai läpisyöttöjen vuoksi vaan siksi, että hänen edustamansa joukkueet menestyvät ja hänen kaltaisiaan pelaajia jokainen joukkue tarvitsee.

Kurinalaisuuden lisäksi Markus Heikkinen on aina ollut kova tekemään töitä. Harva tiesi, että hän kirjasi reilusti isoimmat juoksukilometrit peli pelin jälkeen. Kun mietitään vaikka loistavan Roma Eremenkon nousemista A-maajoukkueen pelinrakentajaksi niin kuinka usein muistetaan, kenen rinnalla hän parhaat pelinsä on pelannut ja tähän rooliin kasvanut. Vastaus on Markus Heikkinen. Juuri tuollaiset toisiaan tukevat parivaljakot, kuten nuori ja yllätyksellinen Roma ja erittäin taktinen, kurinalainen Mako, täydentävät toisiaan. Toisen tekeminen vain huomataan vähä helpommin kuin toisen. Kummankin merkitys on kuitenkin joukkueen menestykselle yhtä suuri.

Olen todella iloinen, että sain pelata paljon pelejä Markus Heikkisen kanssa. Monessa näistä peleistä, näin puolustajan näkökulmasta, pelimme oli tasapainoisinta koko minun maajoukkueurani aikana. Nyt Mako kuitenkin katsoi, että oli aika katsoa kelloa ja antaa nuoremmille tilaa. Kuten alussa totesin, sitä päätöstä täytyy kunnioittaa, vaikka olisin todella mielelläni nähnyt hänet vielä mukana A-maajoukkueessa ja todella mielelläni nauttinut edelleen hänen ainutlaatuisesta, tilannetajuun perustavasta huumorintajustaan ja rautaisesta asenteestaan.

Viime tekstistä on taas kulunut kiireiden vuoksi vähän aikaa, joten haluan kiittää ja onnitella muutamaa tahoa. Oli upeaa seurata koripallo- ja lentopallomaajoukkueitten otteita EM-kisoissa. Molemmat tekivät upeaa työtä ja loistavaa urheilun suomalaista pr-työtä menestymällä isojen palloilulajien arvokisoissa. Mahtava suoritus molemmilta ja oli ilo huomata, kuinka suomalaisten otteet noteerattiin esimerkiksi Saksassa.

Toinen loistava uutinen tuli Anaheimista. Pidin todella peukkuja pystyssä siitä, että Teemu Selänne päättäisi jatkaa uraansa. Ja onneksi hän päätti. On upeaa, että yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisurheilijoista tekee edelleen sitä, minkä hän osaa, mistä hän nauttii ja missä hän on yhä yksi maailman parhaista. NHL ei olisi sama sarja ilman Temeä. Hänen päätöksensä oli suuri ilon aihe jokaisella urheilun ystävälle Suomessa ja hänen tapauksessaan myös suuri ilon hetki kaikille NHL-jääkiekon ystäville ympäri maailman.

Sami Hyypiä

Kaikenlaista mielenkiintoista on tapahtunut sitten viime tekstini. Mukana on oikein mukavia juttuja, mutta myös vähän ikävämpiä. Onneksi positiivisten tapahtumien määrä on kuitenkin suurempi kuin negatiivisten.

HJK pelasi mielestäni kunniakkaasti toisenkin Schalke –ottelun. Pitää muistaa, että oli suuri yllätys, että toisessa ottelussa oli panosta, sillä Schalke vaikutti niin vahvalta ennakkosuosikilta heti arvonnan jälkeen. Klubi pystyi luomaan loistavasti paikkoja ensimmäisellä jaksolla ja kuka tietää, jos Teemu Pukki olisi iskenyt ensimmäisen minuutin paikasta maalin, olisiko Schalke saanut huippuvaaralliseksi tiedettyä hyökkäysasettaan käyntiin. Nyt kävi niin, ettei HJK saanut Schalkea missään vaiheessa pelaamaan kelloa vastaan. Heille ei tullut kiire – jos Teemu olisi tehnyt heti maalin, Schalken pelaajilla olisi väkisinkin alkanut takoa, että nyt heidän täytyy tehdä neljä maalia mennäkseen jatkoon.

Tietyn rentouden näki toisen jakson alussa tulleen, kieltämättä aika heppoisen rangaistuspotkun, jälkeen. Schalke tiesi, että heillä on yli 40 minuuttia aikaa tehdä vielä yksi maali. HJK taas tiesi, että heidän täytyy puolustaa Raulia, Huntelaaria, Farfania ja kumppaneita vastaan 40 minuuttia ja pidettävä heidät nollilla. Kipsi iski ja Schalke meni menojaan. Mutta ei HJK ole ainoa joukkue, jolle Schalke takoo maaleja. Viime vuoden keväällä he tekivät viisi vierasmaalia Interin kotikentällä Mestarien liigassa ja silloin oli vastassa Lucio, Maicon, Chivu, Zanetti, Julio Cesar ja kumppanit. Eli kuuden päästetyn maalin vuoksi ei kannata päätä painaa puskaan.

Mutta silti harmi, olkoonkin, että otteluista jäi paljon hyvää mukaan. Kotikentällä yksi maali lisää… Pukin nopea johtomaali Gelsenkirchenissa… Toisen jakson ensimmäisen vartin pitäminen nollassa… No, jossittelu on jossittelua. Saksassa HJK joka tapauksessa noteerattiin vahvasti (tai Helsinki, kuten joukkue Saksassa tunnetaan) ja heille annettiin tunnustusta. Etenkin Pukki keräsi kehuja laajasti, mutta myös joukkueen yleisilme. Saksassa tiedetään, millainen joukkue Schalke parhaimmillaan on. Mutta se on varmaa, että HJK:n nuoret pelaajat ovat nyt valmiimpia isoihin peleihin, neljä ottelua huippujoukkueita kuten Zagrebia ja Schalkea vastaan eivät voi olla opettamatta. Ja tästä tulee olemaan iloa koko suomalaiselle jalkapallolle.

Jos HJK:n ottelu oli vähän sekä että, positiivista ja negatiivista, koripallomaajoukkueen saavutus oli yksinomaan positiivista. Olen todella iloinen joukkueen pelaajien puolesta siitä, että heidän unelmansa toteutui. Pidän koripallosta ja pitkään ulkomailla asuneena tiedän, miten iso ja seurattu laji se maailmalla on. Joukkueen kakkosvalmentaja Jukka Toijala on lisäksi tuttu pitkän ajan takaa ja myös siksi olen pitänyt peukkuja – ja pidän kisoissakin – pystyssä joukkueelle. Olin katsomassa jatkokarsintojen viimeisen ottelun ja täytyy myöntää, että joukkueen itseluottamus ja tekemisen taso oli todella korkealla. Olen varma, että lisää mukavaa katsottavaa tulee myös Liettuan kisoista. Onnea jätkille sinne!

Robert Heleniuksen otteita seurataan Saksassa tarkasti ja miehen tähti on todella kovassa nousussa. Se on kova juttu ja hänen lauantainen voittonsa sai paljon huomiota täällä Saksassa. Uskon todella, että Helenius on matkalla pitkälle, sillä koko hänen olemuksestaan huokuu itsevarmuus oikealla tavalla. Hän ei horjahtanut missään vaiheessa lauantain ottelun aikana eikä näyttänyt ulospäin, että varmasti pari iskua saattoi vähän sattua… Oli taas hienoa olla suomalainen ulkomailla, kun tyylikäs urheilija teki kovaa jälkeä.

Sitten vähän huonompia uutisia. Yksi SH4 tukirenkaan tuettavista, motocross–ajaja Harri Kullas, loukkasi pahasti kätensä. Harrin ihan kohtuullisesti mennyt kausi päättyi ja meni piloille, kun käsi meni palasiksi. Tilanne oli tietysti pelkkä vahinko, mutta harmittava sellainen. Onneksi Harri on nuori ja hyväpäinen urheilija, joten hän palaa takaisin varmasti vielä vahvempana. Onnea ja kärsivällisyyttä toipumiseen.

Olin seuraamassa nykyisenkin työnantajani Leverkusenin ottelua lauantaina, kun viime kauden kakkonen (Leverkusen) kohtasi mestarin (Dortmundin). Ottelu oli erinomaista ja vauhdikasta viihdettä. Molemmat joukkueet pelasivat hyökkäävästi ja pallo liikkui. Mutta ikävä kyllä, ottelun tuomiot olivat sellaisia, jotka oikeasti pilasivat hyvän pelin. Kortti heilui milloin minnekin ja lopulta kaksi avainpelaajaa lähti kyseenalaisesti suihkuun, yksi kummastakin joukkueesta. Tuomiot voivat mennä väärin ja se on inhimillistä, mutta tuomioiden hyvittely ei. Tasapeli tuli ja mielestäni Leverkusen oli lähempänä voittoa. Se on positiivinen signaali, sillä viime kauden kevätkierroksen ottelussa Dortmundia vastaan meillä ei ollut jakoa. Nyt oli, joten tuosta on hyvä jatkaa.

Englannissa näyttää olevan vahva Manchester–vaihe. Manchesterin joukkueet murskasivat Lontoon ylpeydet yhteismaalein 13-3. En tiedä tilastoja, mutta Arsenal on tuskin hävinnyt näin paljoa Valioliigan historian aikana ja tuskin koskaan päästänyt kahdeksaa maalia. Ehkä jostain aikojen alusta tuollainenkin päästettyjen maalien määrä saattaa löytyä. Carl Jenkinson oli kentälle todistamassa oman joukkueensa murskaamista, kunnes sai punaisen kortin. No, ei Calle ole ensimmäinen suomalaispelaaja, joka Old Traffordilla on punaista korttia katsonut…

Se, että Calle on päässyt pelaamaan Arsenalissa on valtavan kova juttu. Varmaan moni nytkin aloittaa naljailun siitä, ettei nuori mies ole valmis tai häntä vietiin pahasti ManU n pyörityksessä. Niin vietiinkin, mutta sama tapahtui kaikille muillekin Arsenal–pelaajille. Kukaan ei nouse pelaamaan Arsenalin ykkösmiehistöön sattumalta tai lahjattomana. Siitä kaverista tulee todella kova pelimies ja toivottavasti Suomen A-maajoukkueelle vielä yksi runkopelaajista.

HJK lähtee seurahistoriansa kansainvälisesti kovimpaan testiin torstaina. On tietysti makuasia, oliko 1998 tapahtunut vierastasapelin hankkiminen Metzilta vielä kovempi saavutus, koska se johti paikkaan Mestarien liigassa.

Ehkä seurausten kannalta, mutta jos ajatellaan vastusta, ei ollut. Metz oli päässyt silloisen Mestarien liigan viimeiselle karsintakierrokselle mukaan Ranskan sarjan kakkosena, mutta joukkue oli muuttunut rajusti menestyskauden jälkeen. Menestystä ei enää tullut tuolla kaudella – se ei tietenkään poista HJK:n saavutuksen arvoa eikä historiallisuutta, mutta nyt on vastassa vieläkin isommat tykit.

HJK lähti 1998 ratkaisuotteluun maalin johtoasemasta. Kotivoiton oli taannut Aki Riihilahden maali – Aki on yhä mukana ja tietää, miten ratkaista otteluita. Hän oli yksi HJK:n kulmakiviä viime viikon torstaina, kun HJK otti yhden suomalaisen seurahistorian suurimmista voitoista kukistamalla Schalken kotonaan 2-0. Ihan maalitilastoihin Ägä ei päässyt, mutta tuon kaverin työmoraalista pitää jokaisen nuoren pelaajan ottaa mallia.

Jalkapallomaailma on muuttunut ja koventunut. Rajat ovat auki vielä enemmän kuin 1998 ja kilpailu on koventunut. Vielä tuolloin Itä-Eurooppa haki nousua Euroopan jalkapallokartalle eikä tilanne ollut lainkaan sama kuin nyt. Taso on laajentunut ja tiivistynyt. Toki Euroopan neljä suurta sarjaa hallitsevat edelleen: Englanti, Espanja, Saksa ja Italia ovat yhä kovimmat, yksittäisiä seuroja löytyy haastamaan esimerkiksi Portugalista.

Mutta juuri tämän vuoksi, siksi että suuret ovat yhä suurempia, on Schalken löylyttäminen todella kova suoritus, kovempi kuin Metzin pudottaminen 1998. Jos HJK pystyy Schalken todella pudottamaan ja etenemään Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, puhutaan sensaatiosta eikä vain Suomessa. Se olisi urheilun etusivun uutinen jokaisessa Euroopan jalkapallomaassa.

Ensimmäinen puoliaika on pelattu ja HJK johtaa 2-0. Jos Klubi johtaisi mitä tahansa suomalaisjoukkuetta vastaan näillä numeroilla – tai montaa eurooppalaista ryhmää vastaan – olisi homma jo aika pitkälle taskussa. Mutta näin ei tässä tapauksessa ole. Schalke on huippujoukkue, jossa vilisee maailmantähtiä. Monet odottivat, että Schalken supertähdet olisivat möyhentäneet HJK:n jo viime viikolla Sonera Stadiumilla, mutta HJK näytti, että jalkapallossa on kaikki mahdollista. Otsikkonimiksi nousivat Pukki, Riihilahti, Kansikas, Lindström ja Lahti. Eivät Höwedes, Huntelaar tai Draxler. Mitkä nimet sitten komeilevat perjantaina Bildissä ja muissa saksalaislehdissä, jää nähtäväksi.

Mielestäni HJK:lla on loistavat mahdollisuudet jatkoon, jos joukkue jaksaa pelata yhtä kurinalaisesti ja henkisessä hurmiossa kuin Helsingissä. Mutta pitää muistaa, että Schalke tulee heittämään uusia kasvoja kentälle ja suurin ero ensimmäiseen peliin on ilman muuta alusta. Schalken kotikentällä, yli 60.000 katsojaa vetävällä areenalla, pallo käyttäytyy aivan eri tavalla kuin Sonera Stadiumin keinonurmella. Pelin luonne on sitä kautta erilainen.

Lisäksi Schalkea on painettu niin paljon saksalaismediassa, että joukkue on todella latautunut ja haluaa näyttää, että he pystyvät parempaan kuin Helsingissä. Raulin ja todennäköisesti Farfanin tulo kokoonpanoon muuttaa myös asetelmaa. Jos Farfan palaa, on se Klubille jopa huonompi uutinen kuin nimekkäämmän Raulin paluu ryhmään. Raul on nerokas pelaaja, mutta häneltä pystyy ottamaan tilan pois hyvällä joukkuepuolustamisella. Farfan on taas järkyttävän nopea pelaaja, joka pystyy luomaan solkenaan tilanteita, lähinnä laidoilta. Tällöin HJK:n laitapakit joutuvat todella kovaan testiin.

Oma ennakkoarvioni on, että Klubin mahdollisuudet jatkoon ovat 50-50. Ennen ensimmäistä kohtaamista prosentit olisivat olleet HJK:lle vähemmän suotuisat. Mutta osoittamalla, että moni pelaaja pystyy venymään ja sen, että joukkue pystyy pelaamaan joukkueena loistavasti, prosentit ovat nousseet tasoihin.

Mutta samalla kannattaa muistaa, ettei kahden maalin johto takaa vielä mitään. Olen ollut itse kahdesti Liverpoolin kanssa euro-cupien ottelussa tilanteessa, jossa meidän on ollut tehtävä toisella jaksolla kolme maalia mennäksemme jatkoon – toisella kerralla noustaksemme voittoon. Kahdesti tämä näissä peleissä onnistui. Pitää myös muistaa, että Schalkella on aikaa tehdä yksi maali ensimmäisellä jaksolla, toinen toisella ja sitten kolmas jatkoajalla. Tämän päälle he laskevat; todennäköisesti kotijoukkue tulee painostamaan hullun lailla, kuten Schalke aina kotonaan pelaa, mutta samalla he jättävät takaportin auki vastaiskuille.

Ja juuri siinä piilee HJK:n mahdollisuus. Kun Schalke hakee yltiöpäisesti maaleja, he jättävät usein oman puolustuksensa hyvin huteraksi. Näistä paikoista HJK tulee saamaan 2-3 tekopaikkaa. Niistä yksi sisään ja Schalken pitäisi tehdä neljä. Ei mahdoton suoritus heille, mutta kuitenkin todella vaikea uhrautuvaa puolustusta vastaan.

Torstaina on tulossa upea jalkapalloilta suomalaisille. Kaikille peukut pystyyn ja positiivinen ajattelu päälle. Uskon, että HJK:n on mahdollista mennä jatkoon ja tehdä taas kerran suomalaista jalkapallohistoriaa, mutta se vaatii Klubilta nappipelin, Schalkelta huonomman pelin ja sitten ripauksen tuuria suomalaissuuntaan. Sitä kautta voimme nähdä vielä kuusi europeliä suomalaisjoukkueen pelaamana tulevien A-maaotteluiden lisäksi.

Asiasta toiseen. Urani ensimmäinen maraton on nyt takana. Suuret kiitokset kaikille kadun varressa oleville kannattajille ja tsemppaajille. Matka tuntui lopussa todella pitkältä ja vaikealta. Kannustajien tuki auttoi minut kuitenkin maaliin ja samalla se auttoi siihen, että saimme kerättyä vähän lisää pesämunaan SH4 tukirenkaalle. Ne rahat käytetään jatkossa suomalaisten, huipulle tähtäävien urheilijoiden tukemiseen. Kiitos kannattajien lisäksi sponsoreille, teidän molempien takia jaksoin loppuun asti.

Oli todella hienoa istua Sonera Stadiumilla torstaina nauttimassa suomalaisesta huippujalkapallosta. HJK pelasi ikimuistettavan ottelun ja otti yhden kaikkien aikojen suurimmista päänahoista seurajoukkuetasolla. Toivottavasti toimittajat ja fanit eivät nyt käännä asiaa niin, että ”kylläpä Schalke oli huono”. Pääasia torstaina oli se, että HJK oli hyvä. Suorastaan loistava.

Antti Muurisen taktiikka osui täysin nappiin ja se pakotti Schalken puskemaan Klubin muuriin ja pelaamaan pientä. Schalke ei löytänyt minkäänlaisia lääkkeitä HJK:n puolustuksen murtamiseksi – joukkueen koko puolustuspeli oli saumatonta ja pelaajat tiesivät oman roolinsa. He myös noudattivat roolejaan tinkimättömästi, ainakin lähes jokainen pelaaja. Jollain saattoi olla kolmas maali enemmän mielessä ja sitä kautta puolustaminen jäi, mutta onneksi lähes koko muu ryhmä pelasi timanttisen hyvin nimenomaan joukkueena.

Onnistujia oli paljon. Teemu Pukki heitti itsensä vahvasti taisteluun mukaan A-maajoukkueen hyökkääjäkisaan. Hän pelasi hyvin jo Latviassa, hieman eri roolissa, mutta nyt nuori mies onnistui täydellisesti. Arvioin, että nyt kannattaa käydä katsomassa HJK:n pelejä Veikkausliigassa, koska Pukkia tuskin kovin kauaa enää Suomessa nähdään. Olen aina pitänyt Papadopoulosta aika nopeana pelaajana, mutta Pukki teki hänestä hitaan näköisen ensimmäisessä maalissa. Alex Ring pelasi jälleen mainiosta, Sebastian Sorsa oli vahva, Berat Sadik voitti tärkeitä palloja, Dawda Bah väläytteli ja Aki Riihilahti teki jälleen kerran mahtityön omassa roolissaan. Kroppaa likoon ja peliin. Se oli Ägän tavaramerkki kymmenissä A maaotteluissa ja sitä se oli nytkin.

Koko HJK:n puolustus oli hyvä. Ville Wallen otti tarvittavat kopit ja Rafinhalta en edes odottanut muuta kuin kovaa suoritusta. Tuomas Kansikas oli varmasti monelle yllätys ja uskon, että tämä oli Kansikkaan uran paras ottelu. Topparipari ei ollut pelannut ainuttakaan ottelua yhdessä ennen tätä, mutta siltä se ei näyttänyt. Mathias Lindström pelasi kokemuksella ja näkemyksellä, mutta vieruskaveri Timi Lahti osoitti, miksi häntä pidetään yhtenä maamme lupaavimmista toppareista. Vielä pari viikkoa sitten Lahti keskittyi siihen, että Haka säilyttää sarjapaikan, nyt 21-vuotiaiden maajoukkuemies oli mukana pysyttämässä Schalke –kärkiä, kuten Klaas-Jan Huntelaaria. Lahti on juuri sillä polulla, jota jalkapallomaailmassa tarvitaan: toisen onni on toisen epäonni, sillä Klubin topparikaluston loukkaantumiset avasivat Lahdelle paikan joukkueen alakertaan. Kun tilaisuus sitten tulee, se pitää käyttää. Ja näin Timi Lahti myös teki.

Vielä pitää erikseen mainita Jari Litmanen. Litin rooli on varmasti ollut suuri otteluun valmistautumisessa, harjoituksissa ja pukukopissa. Mutta se oli suuri myös kentällä. Rytmistystä, ohjaamista ja järkevää liikkumista. Vetipä hän vielä uransa ensimmäisen viikatteen… Ja oli karata yksin läpi, joten tapahtumarikas sisääntulo ansaittujen seisonta-aplodien saattelemana Kuninkaalta nähtiin.

Vielä ollaan puoliajalla. Schalken kotistadion on todella paha paikka pelata. Siellä ei kuule yhtään mitään metelin ja stadionin rakenteen vuoksi. Nyt mennään myös luonnonnurmelle ja Schalke tuskin enää ensi viikolla lepuuttaa pelaajia ja keskittyy tulevaan Bundesliigaotteluun. Parhaimmillaan Schalke pystyy tekemään paljon maaleja yhdessä ottelussa, mutta kuten nähtiin, koko joukkueen uhrautuvalla pelillä kovatkin pysähtyvät. HJK:lla on todella hyvä mahdollisuus kirjoittaa suomalaista jalkapallohistoriaa menemällä ensimmäisenä maamme seurana Eurooppa-Liigan lohkovaiheeseen. Se kuitenkin vaatii täydellisen 90-minuuttisen, joukkueen onnistumisen yläkanttiin ja mielellään vastustajan pelaamisen vähän alle normaalitasonsa. Näin tapahtui torstaina ja taululla nähtiin täysin ansaitut 2-0 voittoluvut.

Toivon mukaan historia toistaa itseään. Muurisen Anan edellinen vierailu valmentajana Gelsenkirchenissä aiheutti Saksaan suuren kohun. Saksa olisi voitolla varmistanut paikkansa suoraan 2002 MM-kisoihin, mutta Suomi ja erityisesti Antti Niemi sysäsivät germaanit jatkokarsintoihin. Ottelu päättyi 0-0 – ja tämä tulos olisi hyvin sopiva myös viikon kuluttua.

HJK pelaa kauden isoimman ja odotetuimman pelin torstaina Helsingissä. Vastassa on minulle tuttu joukkue, Schalke 04. Joukkue on kova ja vahva, mutta aina pitää muistaa, että jalkapallossa on kaikki mahdollista.

Schalke on ollut viime aikoina ailahteleva. Joukkueen viime kausi oli hyvin tyypillistä Schalkea: ryhmä pystyy pelaamaan huippuotteluita silloin tällöin, mutta tasaiset suoritukset ovat kiven alla. Viime kaudella Schalke voitti cupin, ja pääsi sitä kautta mukaan euro-cupeihin, ja eteni Mestarien liigassa välieriin asti. Samaan aikaan joukkue oli pitkään jopa putoamisuhan alla Bundesliigassa. Jostain syystä heidän hyvän ja huonon päivänsä ero on suuri.

Toivottavasti heille tulee se huonompi päivä Helsingissä. HJK:n keinonurmi tuntuu olevan tietynlainen peikko, jota joukkue on varmasti käynyt läpi. Alusta on selvä etu Klubille, sillä esimerkiksi Zagrebin valmennusjohto manasi keinoalustan HJK –ottelun jälkeen. Pallo kuulemma käyttäytyi eri tavalla kuin luonnonnurmella ja miehistöä laitettiin jäihin pelin päätteeksi. Samat ajatukset ovat myös Schalkella ja keinonurmi vaati periaatteessa jo ensimmäisen uhrinsa: käytännössä vain luonnonnurmilla uransa pelannut Raul jäi kotiin. Valmentaja Ragnick kertoi syyksi keinonurmen. Varmasti siinä on osa totuutta ja toinen osa on siinä, että Raul on ollut niin vahvojen siirtohuhujen kohteena, että hänen annettiin varmasti ottaa vähän rauhallisemmin tämä viikko ja antaa keskittymisaikaa viikonlopun Bundesliiga –otteluun sekä tarvittaessa toiseen osaotteluun kotona.

Raul varasti luonnollisesti isot otsikot jo ennen kuin varmistui, että hän on ylipäänsä Suomeen tulossa. Mutta samalla jäi ehkä huomaamatta, että Schalkella on koko joukko loistavia pelaajia joukkueessaan. Klaas-Jan Huntelaar on tullut tutuksi ikävä kyllä myös meille suomalaisille, kun hän teki kaksi maalia karsintaottelussa Hollannin paidassa meitä vastaan. Mutta myös Huntelaarin takaa löytyy laatua ja osaamista. Voikin olla, että Schalke on tavallaan vaarallisempi ilman Raulia – joku toinen saa näyttöpaikan ja sen paikan saaja on varmasti nälkäinen ja laadukas pelaaja. Höwedes, Papadopuolos, Matip – joka muuten on tuttu mies HJK:n lupaus Alex Ringille Saksan juniorisarjoista – Huntelaar ja moni muu tuovat Sonera Stadiumille kovan tähtisikermän. Kovemman, mitä pitkään aikaan on kyseisellä stadionilla ollut.

Mutta HJK ei ole vailla mahdollisuuksia. Klubin takana on täysi tupa ja toivottavasti fanaattinen kannustus. Sitä tarvitaan, sillä Schalken fanit tunnetaan hyvin äänekkäinä ja nyt olisi tärkeää saada todella kotikenttäetu kannattajien kautta. Keinoalusta suosii HJK:ta ilman muuta, samoin se tilanne, ettei kotijoukkueella ole mitään hävittävää. HJK:n tekemisestä huokuu itsevarmuus ja rentous – Antti Muurinen on saanut ryhmään todella hyvän hengen. HJK tuntee vastustajansa myös erittäin hyvin, sillä kakkosvalmentaja Juho Rantala on tehnyt paljon töitä Schalke –analyysin parissa. Lisäksi HJK:lla on tällä kaudella hieno sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Maajoukkueessakin mukana olleet Pukki, Sadik, Ring ja todella mielenkiintoinen tulokas Timi Lahti ovat loistavan tilaisuuden edessä: uran paras ottelu torstaina ja portit ovat auki ulkomaille. Kokenut kaarti taas tietää läpikotaisin, miten näitä pelejä pelataan. Aki Riihilahti on aina isoissa peleissä kuin kotonaan ja hän on aina pystynyt nostamaan tasoaan mitä suuremmaksi panokset kasvavat. Unohtamatta Jari Litmasta, joka tulee varmasti jossain vaiheessa kentälle. Oikeastaan minua jalkapallofanina harmittaa Raulin poisjäänti juuri siksi, ettei kaksikko Raul ja Litti nähdä samaan aikaan kentällä Helsingissä.

Kahden legendan kohtaaminen olisi ollut upea hetki Helsingin illassa.

Bundesliigakausi alkaa tänä viikonloppuna ja edessä on taas kerran läpi talven ja pitkälle kevääseen kestävä kamppailu mestaruudesta. Itse seuraan sitä nyt hiukan eri silmin, enkä ihan samalla päivittäisellä intensiteetillä kuin aiemmin – sen enempää Saksassa kuin aiemmin Englannissa, Hollannissa tai Suomessa.

Valmentajanurallani otan ensiaskeleitani, mutta nyt kesän aikana on jo huomannut, että sitä yrittää katsella peliä vähän toisella lailla kuin ennen. Sama jatkuu varmasti läpi talven. Jos nyt valmentajana yrittää ajatella edessä olevaa kautta Saksassa, niin huomaa nopeasti muutamia seikkoja koko kautta ajatellen.

Ennakkoon yhdistelmä Bayern München – Jupp Heynckes vaikuttaa erittäin vahvalta. Meillä Leverkusenissa edelliskaudet valmentanut Heynckes on paitsi erinomainen valmentaja myös äärimmäisen kokenut. Samaa voi sanoa Bayernista niin seurana kuin joukkueena. Bayern ei lähde kauteen joko-tai –asetelmasta, vaan ennemminkin sekä-että -mentaliteetilla. Seura haluaa voittaa Bundesliigan ja sen lisäksi menestyä Mestarien liigassa.

Bayernilla on leveyttä, tasoa ja ennen kaikkea kokemusta myös selvitäkseen haasteesta. Dortmund oli viime kaudella erinomainen, mutta on selvä että Mestarien liiga on heille haasteena ihan eri lailla ”uusi” kuin Bayernille. Sama koskee meitä Leverkusenissa. Uusi luotsi Robin Dutt on tehnyt hyvää työtä aiemmin, mutta hänelle – samoin osalle joukkueesta – pitkien jaksojen tahkoaminen vain 3-4 päivällä otteluitten välissä on uutta.

Mielenkiintoista nähdä miten kausi lähtee käyntiin. Uusia kuvioita on tullut ja harjoituspeleissä on tehty isojakin kokeiluja, kuten tietysti kuuluukin. Nyt aletaan jakaa pisteitä, joten eivätköhän kokeilutkin ala olla takanapäin. Uskon että meillä on  mahdollisuudet hyvinkin korkealle, mutta tässä sarjassa se mahdollisuus on hyvinkin puolella joukkueista. Alku on tärkeä, vaikka mestaruutta tuskin ratkaistaan ennen kuin pitkällä keväällä.

Pitkä kausi edessä ja itselläni pitkä taival valmentajanuralla samalla lailla itselläni on vasta edessä tai alkumetreillään. Toinenkin taival tässä on edessä – pitkä sekin – kun edessä on elämäni ensimmäinen maraton. Uskon että siitäkin tulee mahtava kokemus, vaikka jotkut ovat kertoneet vähän muunkinlaisista tuntemuksista jossain 35 kilometrin kohdalla. Läpi koko reitti on tarkoitus ilman muuta juosta ja samalla hankkia hiukan lisävaroja SH4 Tukirenkaalle nuorten urheilijoiden hyväksi edelleen jaettavaksi. Ainakin olen saanut valmistautua kunnolla, sillä takana on pisin loma koskaan ja komeassa Suomen kesässä pääasiassa vietettynä. Uskon olevani yhtä valmis kuin joukkueet Saksassa alkavaan kauteen.

Sami Hyypiä

Ensimmäinen leiri uudella valmentajanuralla on nyt takana. Ei se toki ollut kuin kolmipäiväinen, mutta aika lailla uutta tarttui mukaan jo näiden päivienkin aikana. Hiukan outoa oli lähteä ensi kertaa harjoituskentälle valmentajana eikä pelaajana, mutta nopeasti siihenkin tottui.

Pelaajat ja valmentajat ovat tietysti koko ajan tekemisissä harjoituskentällä, mutta roolit poikkeavat kuitenkin aika lailla toisistaan Kuviot ovat siltä osin minulle uusia ja kun lisätään siihen vielä Mixun joukkueeseen ajama taktiikka, niin lisää uutta tulee koko ajan.

Tai uutta ja uutta. Ollen joskus aikanani Hollannissa pelannut samantyyppisellä taktiikalla, mutta en sen jälkeen. Mitä se sitten on, sen jätän jokaisen seurattavaksi tulevissa karsintaotteluissa. Systeemin sisäistämiseen menee varmaan minulta kuitenkin vielä aikaa ja sama koskee joukkuetta, mutta nyt otettiin ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan.

Leiri antoi paljon varmasti myös pelaajille ja itselle oli hienoa huomata, että potentiaalisia ja hyviä pelaajia on nousemassa maajoukkuetehtäviin. Antoisan muutaman päivän saimme siinäkin mielessä viettää.

Joukkue on muuttunut totta kai paljon viime aikoina, mutta en usko että se peruslähtökohta Huuhkajissa paljon poikkeaa aiemmasta. Vahvuus meillä on nimenomaan joukkueena pelaamisessa ja yhteispeli pitää nyt vain saada toimimaan. Se vaatii aina tovin kun uusia pelaajia tulee joukkueeseen ja jokainen tietää mitä kussakin tilanteessa pitää tehdä. Me totta kai pyrimme näissä asioissa auttamaan.

Sen myös huomaa ehkä vieläkin paremmin sivusta seuraten miten tärkeää kommunikointi kentällä on. Nuorista on nyt löydyttävä pelaajia, jotka ottavat vastuuta joukkueen johtamisessa kentällä, mutta ei siellä kaikkea voi ladata muutaman pelaajan vastuulle, kyllä se kommunikointi on jokaisen asia ja kentällä täytyy pitää ääntä.

Missä sitten mennään uusien kuvioiden suhteen, se nähdään paremmin viikon päästä kun edessä on taas tosipeli. Paljon positiivista saatiin jo tältä viikolta ja ainakin minusta tuli kertaheitolla paljon kokeneempi valmentaja.

Sami Hyypiä

Voittoon on hyvä lopettaa, vaikka itse seurasinkin lauantaisen kauden päätöskamppailun vaihtopenkiltä. Me varmistimme paikkamme suoraan ensi kauden Mestarien liigassa ja se oli tärkein asia. Itse en ensi kaudella enää pelaajana ole mukana, mutta muuten kyllä ja hienolta tämä tuntuu.

Päätösottelu oli meiltä hyvä peli. Oikeastaan ainoa mikä jäi puuttumaan oli pari lisämaalia. Jos olisimme johtaneet vaikka 3-0 lopussa, niin olisin tainnut minäkin päästä kentälle. Nyt tulos oli ilman muuta ykkösasia, eikä oikeastaan sen isommin edes harmita etten pelannut.

Jalka on ollut kipeä, mutta halusin harjoitella väkisinkin joukkueen kanssa tämän viimeisen viikon. Kipulääkkeen voimalla olisin pystynyt pelaamaan, tuskin koko peliä, mutta varmaan jonkin aikaa. Nyt mentiin kuitenkin näin.

Tässä vaiheessa ei oikeastaan tunnu sen kummemmalta kuin yleensä kauden jälkeen. Päällimmäisenä asiana mielessä on nyt edessä oleva kesäloma. Sen jälkeen aletaan sitten katsella tarkemmin uusia hommia täällä seurassakin. Voi olla että sitten tulee vähän erilainen tunne, kun uuteen kauteen alkaa valmistautua vähän eri lailla.

Päätöstä uran päättämisestä kypsyttelin pitkään ja kuten jo aiemmin olen sanonut, tuntuu siltä että nyt oli oikea aika tälle ratkaisulle. Eikä mieli ole yhtään muuttunut nyt kauden viimeisen pelin jälkeen. Hyvä maku jäi suuhun sikäli, että saavutimme sen tavoitteen joka meillä kauden alussa oli asetettuna. Vaikken nyt viimeisessä pelissä pelannutkaan, olen kuitenkin kauden aikana ollut aika lailla mukana matkalla kohti tätä päämäärää – suoraa paikkaa Mestarien liigassa.

Ei tässä nyt ihmeemmin mitään muuta tuuletella kuin tuota sarjan kakkossijaa. Pureskellaan asioita nyt rauhassa ja tyytyväisellä mielellä, katsotaan jääkiekon MM-finaali sunnuntaina ja kannustetaan Leijonat mestaruuteen, sitten vähitellen loman kautta eteenpäin. Nyt on aika vetää vähän henkeä.

Vielä on siis yksi ottelu jäljellä ja sitten on pari vuosikymmentä kestänyt rupeama ohi tässä roolissa. Tai oikeastaan pitempi, sillä olin tietysti pelannut ja harjoitellut jo pikkupojasta. Pääsarjatasolla tuli 20 kautta täyteen tänä vuonna, sillä aloitin pelaamisen Veikkausliigassa 1992. Se on pitkä aika, paljon pitempi kuin koskaan olisin uskonut.

Tähän ajanjaksoon on myös mahtunut paljon enemmän asioita ja tapahtumia kuin mitä olisin koskaan voinut kuvitella. Kun nousin MYPAn edustusjoukkueeseen, ajattelin, että katsotaan nyt mihin riittää ja sitten opiskellaan siinä sivussa tai pelaamisen ohella. Kun nousin A-maajoukkueeseen, ajattelin, että jos kaikki menee nappiin, voin vielä pelata ulkomailla vuoden pari. Siitä se sitten lähti: Hollanti, Englanti ja Saksa. Kaikista näistä maista minulla on vain hyvää sanottavaa ja kaikki ovat sopineet uralleni juuri sillä hetkellä. Jälkikäteen ajatellen tuntuu, että olen tehnyt oikeita valintoja oikeaan aikaan. Se on hienoa, sillä ei ole tarvinnut katua mitään.

Lauantain pelin tärkein asia minulle ei ole se, että se on Sami Hyypiän viimeinen peli. Tärkeintä on se, että se voi olla Leverkusenille se peli, joka vie joukkueen monen vuoden tauon jälkeen Mestarien liigaan. Mestarien liigan karsintapaikka on jo varma, mutta piste täytyy saada, että Bundesliigan kakkossija ja paikka suoraan Mestarien liigaan varmistuu. Se on pelin tärkein anti: minulle joukkueen menestys on aina mennyt yksilön edelle ja niin se on lauantainakin. Olen tyytyväinen vain ja ainoastaan siihen, että joukkue saa suuren tavoitteensa täytettyä, paluun maailman arvostetuimpaan jalkapalloilun seurajoukkuekilpailuun.

Juuri tuon vuoksi en ole hirmuisesti ajatellut sitä, mikä on oma roolini ottelussa. Akillesjännevaivan vuoksi jouduin tulemaan vaihtoon viime lauantaina. Jalka on nyt parempi ja olen pystynyt harjoittelemaan lähes normaalisti koko viikon. Mutta en missään tapauksessa lähde siitä, että ilman muuta pelaan siksi, että ottelu on minun viimeiseni. Sellaisen joukkueen pitää pelata, jolla on valmentajan mielestä paras mahdollinen sauma saada se tarvittava piste ja paikka Mestarien liigaan.

Toivon mukaan jalka on lauantaina sellaisessa kunnossa, että kuulun siihen joukkueeseen. Mutta taas joukkueen etu menee oman edun edelle: jos en pysty antamaan sataprosenttista panosta joukkueelle vamman vuoksi, on parempi, että joku toinen sen tekee. En tarkoita tällä, etten haluaisi pelata ja etten olisi valmis kentälle. Ilman muuta olen, jos terveys sen sallii. Tämä ratkeaa varmastikin vasta aivan ottelun alla.

Lopettamispäätös tuntuu päivä päivältä paremmalta ja siltä, että olen tehnyt oikean valinnan. Olisin voinut jatkaa uraani, ihan mielenkiintoisia mahdollisuuksia oli paljonkin tehdä niin pelaajana, mutta uskon, että teen jälleen yhden oikean valinnan urallani. Toivon mukaan se päättyy siihen, olin sitten kentällä, penkillä tai katsomossa, että Leverkusen ottaa pisteen. Siihen olisi todella hyvä lopettaa, sillä koen joka tapauksessa, että olen tehnyt oman osuuteni tavoitteen täyttymisestä. Yksi peli ei sitä heilauta suuntaan tai toiseen. Mutta tietysti ihannetilanne olisi, että pystyisin auttamaan joukkuetta vielä kerran kentällä ja saavuttamaan sarjan kakkossijan.

Olen saanut lopettamispäätökseni jälkeen paljon viestejä monilta ihmisiltä. Kiitos niistä, arvostan niitä paljon. Itse haluan käyttää myös kiittää paria hienoa pelikaveriani, jotka ovat myös antamassa jäähyväisiä omalla tavallaan. Petri ”Patruuna” Pasanen on yksi kaikkien aikojen parhaista ja menestyneimmistä suomalaisista jalkapalloammattilaisista. Häntä arvostetaan Saksassa todella paljon eikä ollut ihme, että Werder Bremenin fanit tekivät Patruunan viimeisestä kotiottelusta viime viikonloppuna ikimuistettavan. Pasanen on yksi niitä Werder Bremenin pelaajia, jotka olivat upeissa viime vuosien jalkapallonäytelmissä. Nyt Petri Pasasen ura loppuu Bremenissä ja uudet haasteet ovat jossain muualla, onneksi vielä kentillä, sillä Patruunan rooli tulee olemaan A-maajoukkueessa jatkossakin iso. Toiset jäähyväiset nähdään tänä viikonloppuna, kun Joonas Kolkka pelaa viimeisen ottelunsa NAC:in paidassa ja mahdollisesti Hollannin pääsarjassa. Joonas on ollut yksi suuria tienraivaajia ammattilaiskentillä ja minulle monivuotinen ystävä. Ja todellinen huippupelaaja. Joonaskaan ei toivottavasti jätä lajia, sillä hänellä on ilman muuta vielä pelivuosia jäljellä.

Nyt alkaa sitten viimeiseen peliin keskittyminen ja toivon kaikille suomalaisille menestyksekästä urheiluviikonloppua. Toivottavasti voin sunnuntaina pitää peukkuja finaaliottelussa (tsemppiä heille ja Venäjä nurin perjantaina) Leijonille tyytyväisenä siitä, että Leverkusen varmisti sarjan kakkossijan.

Se on nyt sitten paitsi päätetty myös julkistettu. Minun urani pelaajana päättyy tähän kauteen. Jäljellä on vielä kaksi ottelua Leverkusenissa ja sitten kengät on aika laittaa naulaan. Ihan hetken mielijohteesta en tätä päätöstä tehnyt, mutta tuntuu että nyt on oikea aika lopettaa.

Pitkin talvea minulta on kysytty jatkosta A-maajoukkueessa ja olen vastannut aina ihan rehellisesti sen hetken tiedon mukaan. Sanonut että jatkaminen on epätodennäköisempää kuin lopettaminen ja se tilanne olikin pitkään. Minulla oli omat ajatukseni, mutta halusin olla täysin varma ennen kuin naulaan mitään lopullista.

Toki tätä ratkaisua yhtenä mahdollisuutena on tavallaan valmisteltukin jo pidempään. Taisi olla joskus tammi-helmikuussa kun ensimmäistä kertaa Leverkusenille ilmaisin lopettamisesta – mahdollisuutena vielä silloin, en varmana asiana. Asiat ovat vähitellen rullanneet eteenpäin ja kun seuran kanssa päästiin hyvään ratkaisuun hiukan viilailla ensi kauden sopimusta pelaajasta valmennuspuolelle ja sitten vielä sovittiin jatkostakin, niin se tuntui hyvältä. Iso kiitos Leverkusenille, jossa olen viettänyt kaksi hienoa vuotta ja joka halusi minun jatkavan nyt muissa tehtävissä.

Lopettamispäätös on syntynyt tässä vähitellen kauden mittaan. On tuntunut, että peleistä palautuminen on ollut entistä vaikeampaa ja kun seurassa on omalle tontille vielä nousemassa nuoria pelaajia, niin saatoin senkin puolesta tehdä tämän päätöksen turvallisin mielin, jatkuvuus on turvattu.  Nyt vain oli hyvä aika poistua kentältä ja siirtyä muihin hommiin. Ja kun jalkapalloilun parissa saan jatkaa niin seurassa kuin vielä A-maajoukkueessakin, niin mikäpä sen hienompaa.

Ratkaisu laittaa omalle pelaajauralle piste kertaheitolla tuntui myös oikealta. En ole oikeastaan edes ajatellut, että pelaisin jossain alasarjoissa vielä. Nyt on edessä uudet haasteet ja kuten pelaajana haluan myös valmentajana olla mukana periaatteella, että annetaan sata tai sitten ei yhtään mitään. Siihen kuvioon ei oikein sovi jäähdyttely.

Vielä on kuitenkin kaksi tärkeää ottelua edessä. Tavoitteena on kakkossijan varmistaminen Bundesliigassa ja suora paikka ensi kauden Mestarien liigassa. Nyt ajatukset ovat vielä täysin näissä kahdessa ottelussa ja ainakaan ei tarvitse enää säästellä mitään pelaajana.

Sami Hyypiä