Viikonloppu merkitsi tietynlaista päätepistettä monessakin mielessä. Kausi luonnollisesti loppui päätöskierroksen myötä, samalla tämä tietynlainen projekti Leverkusenissa sai päätöksensä ja parille hienolle uralla laitettiin myös ainakin jonkinlainen piste.

Kun me Sascha Lewandowskin kanssa otimme valmennusvastuun joukkueessa, olivat päämäärät selvillä: joukkue piti saada pelaamaan uudelleen kykyjensä mukaisesti ja sitä kautta varmistaa europaikka ensi kaudeksi. Kun nyt katsoo taaksepäin, niin ihan mukavastihan tuo onnistui. Näin kentällä pelaajia, jotka olivat sitoutuneet hommaan ja jotka nauttivat pelaamisesta. Sitä kautta tuli myöskin tulos.

Alun perin sovimme loppukaudesta ja siltä osin tämä on nyt paketissa. Pari päivää tässä huilataan ja katsotaan sitten eteenpäin. Sen suhteen kaikki on vielä auki. Joka tapauksessa viikolla leireilemme joukkueen kanssa vielä ja pelaamme muutaman pelinkin eli ei tässä ihan lomalle vielä olla lähdössä.

Lauantain voitto Nürnbergistä oli komea päätös kaudelle ja hieno esitys joukkueelta. Täytyy kuitenkin nostaa erityisesti esille pari nimeä – vaikkei toinen edes pelannut Nürnbergissä.

Michael Ballackin nimen tuntevat varmasti kaikki jalkapalloilua seuraavat ja komeat aplodit hän sai vastustajankin kannattajilta tullessaan vaihtoon toisella puoliajalla. Oliko tämä Ballackin uran viimeinen peli, sitä en uskalla sanoa, mutta viimeinen Bundesliigaottelu se aika varmasti oli.

Uskon että hän itse arvosti sitä, että pääsi kentälle avauskokoonpanossa viimeiseen otteluun. ”Pääsi” on kuitenkin sikäli väärä sana, että oli ehdottomasti tarkoitus muutenkin että hän pelaisi. Valinta oli siis lopulta puhtaasti pelillinen.
Sama tilanne oli oikeastaan maalivahti René Adlerilla, joka pelasi viimeisen ottelunsa Leverkusenissa 12 vuoden palveluksen jälkeen. Oli harmi Renén kannalta, että hän joutui seuraamaan ottelun penkiltä, mutta sen tässä on jo ehtinyt oppia, että valmentajan on pakko suhtautua kaikkiin asioihin menestys ensimmäisenä lähtökohtanaan. Jos kiinnittää liikaa huomiotaan muihin asioihin, on äkkiä ilman töitä.

En toki sano ettemme olisi voineet voittaa lauantaina Renénkin kanssa, luultavasti olisimme. Jokaiseen otteluun valitaan kuitenkin paras kokoonpano. René olisi varmasti ansainnut komeammat läksiäiset, Michael ne onneksi sai – mutta pelillisten syiden myötä.

Reilussa kuukaudessa on oppinut paljon, se pitää sanoa. Ja ainakin arvostamaan valmentajan työtä entistä enemmän, tämä on kovempaa touhua kuin osasi kuvitellakaan. Miten tästä eteenpäin sitten, katsotaan, mutta joka tapauksessa olen yhtä hienoa ja opettavaista kokemusta rikkaampi. Menestyksekästäkin ja se lämmittää kuitenkin eniten.