Hyvää urheiluvuotta 2012

En muista, että suomalaisia urheilun ystäviä olisi hemmoteltu koskaan samanlaisella urheiluvuodella kuin nyt alkava vuosi on. Erilaista herkkua riittää monipuolisesti koko vuoden ajan – veikkaan, että urheilufanit kuluttavat aikaa televisioiden ääressä ja katsomoissa enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Ainakin tarjontaa riittää.

Vuoden alkupuolella on edessä kaikkien suurten jalkapallosarjojen ratkaisuhetket sekä tietysti Europa League sekä jalkapallon seurajoukkuepelaamisen kruununjalokivi, Mestarien liiga. Oma seurani Leverkusen on mukana tässä kilpailussa eikä paljon mielenkiintoisempaa testiä olisi voinut eteen tulla. Vastaan tulee ensimmäisellä pudotuskierroksella Barcelona, hallitseva mestari. Kotimaassa seurataan jääkiekon ratkaisuhetkiä myöhemmin keväällä ja myös Yhdysvaltojen isot sarjat ovat koko ajan käynnissä. Niistä ensimmäinen ratkeaa helmikuun alussa, kun Super Bowl otellaan Indianapoliksessa. Nämä vain jotain esimerkkejä mainitakseni.

Tietysti myös muut sarjamuotoiset lajit, kuten sisäpalloilut, ovat käynnissä ja myös niissä riittää
mielenkiintoa kotimaassa. Moottoriurheilun ystävänä minulle on iso juttu, kun MM-sarjat käynnistyvät keväällä ja todella mielenkiintoisissa merkeissä. Uskon, että motocross–puolella Harri Kullas ottaa taas askelia kohti maailman huippua ja tietysti Formula 1 –sarja sai huimasti lisäväriä, kun Kimi Räikkönen palasi Heikki Kovalaisen seuraksi moottoriurheilun kuninkuusluokkaan. Ratamoottoripyöräilyssä Mika Kallio on varmasti myös vahva.

Mutta tämä kaikki on jokavuotista – niin ovat toki myös jääkiekon MM-kilpailut, mutta nyt ne pelataan pitkästä aikaa Suomessa. Viime keväänä voitettu maailmanmestaruus nostaa huuman suureksi ja tänä vuonna Helsingissä vietetään karnevaaliaikaa. MM-kisojen jälkeen kansainväliset arvokisakatseet voikin sitten suunnata Ukrainaan ja Puolaan, kun kesäkuussa polkaistaan käyntiin jalkapalloilun EM-lopputurnaus. Yksikään Euroopan jalkapallon suurmaa ei karsinnoissa epäonnistunut ja tämä tarkoittaa sitä, että tarjolla on todella mahtavaa jalkapalloa.

Yleisurheilupuolella Helsingissä pidetään EM-kilpailut, jotka ovat varmasti suomalaisittain mielenkiintoiset. Moni nuori, lahjakas urheilija pääsee varmasti mukaan hakemaan arvokasta kokemusta kotikisoista – toivottavasti ainakin aitajuoksija Nooralotta Neziri, joka on mukana SH4 tukirengas -nimellä kulkevan hyväntekeväisyysjärjestön nuorissa urheilijalahjakkuuksissa, monen muun lahjakkaan urheilijan lisäksi.

Kun jalkapallon Euroopan mestari on selvillä ja Helsingissä on mitalit yleisurheilijoille jaettu, aloitetaan Lontoossa massiiviset Olympiakisat. Asuin Englannissa, kun kisaisännyys varmistui ja kaikesta näki jo silloin, miten suuri asia kisojen saaminen briteille oli. Olympiakisoissa onkin sitten tarjolla kilpailua joka makuun, yksilölajeista joukkuepeleihin. Siitäkin tulee aikamoinen urakka, niin urheilijoille kuin penkkiurheilijoillekin.

Oma katseeni on kuitenkin vahvasti jo nyt syyskuussa. Silloin Suomi aloittaa omat MM-karsintansa eikä
avausottelu voisi olla juuri mielenkiintoisempi. Ranska saapuu varmasti täydelle Olympiastadionille
avauspelissä haastamaan vahvasti nuorentuneen Huuhkaja-joukkueen. Jo EM-karsintojen lopussa näki, että
joukkueessa on nälkää, halua ja työmoraalia. Vaikka varsinainen tähtäin onkin vasta EM-lopputurnauksessa 2016, on aivan varmaa, että joukkue ja valmennus haluavat voittaa joka ikisen pelin, joka ikistä vastustajaa vastaan. Jonkinlaisena uudenvuoden lupauksena voin huoletta sanoa, että syksyn kotipeleihimme kannattaa yleisön tulla.

En maininnut vielä Veikkausliigaa tekstissäni. Halusin säästää sen loppuun, sillä sarjasta tulee ainakin
meidän valmentajien näkökulmasta huippumielenkiintoinen. Jo viime kauden Veikkausliiga nosti jalkapallomme
eturiviin koko joukon uusia kasvoja – Timo Furuholm, Alex Ring, Jere Uronen ja Teemu Pukkikin, muutaman
mainitakseni. Sama tulee jatkumaan myös tulevalla kaudella, sillä monestakin syystä seurat satsaavat yhä
nuorempiin pelaajiin ja nostavat lahjakkuuksia nopeammin ja rohkeammin pelaamaan. Tämä on hieno juttu –
liigaotteluihin kannattaa mennä bongaamaan tulevia ja miksei nykyisiäkin tähtiä.

Toivotan kaikille MTV3:n verkkosivujen lukijoille loistavaa urheiluvuotta 2012. Se tulee tarjoamaan paljon
ilon hetkiä, paljon draamaa, paljon pettymyksiäkin, eli kaikkea sitä, mitä urheilu sisällään pitää.

Aihe(et): Bayer Leverkusen, MM-karsinnat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

2 vastausta kohteessa Hyvää urheiluvuotta 2012

  1. petro sanoo:

    Vuosi 2012

    Merseysiden titaania muistellaan vieäkin.

    http://thekop.liverpoolfc.tv/_Sami-Hyypia-Standing-Tall/blog/5703499/173471.html

    YNWA

  2. Jukkis sanoo:

    Hyvä blogi. Se minkä nostit esille tuossa oli se perustamasi säätiö eli SH4, olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä kaikkea se pitää sisällään ja keitä urheilijoita siinä “tallissa” on.

    Muuten pisti silmään Leverkusen-Barcelona pelit mestareiden liigassa, mahdotontahan mikään ei tässä maailmassa ole mutta paljon täytyy nyky-Leverkuseninkin venyä jos meinaa kaksiosaisesta kohtaamisesta mennä jatkoon. Tietysti kotivoitto ja barcan jättäminen ilman vierasmaalia olisi se Leverkusenin kannalta ihannelähtökohta sitten toisen legin kohtaamiseen. Camp Noulla kun se maalinteko/voittaminen on sitten pykälää tai kahta vaikeampaa.

    EM-kisoja odotellessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>