Viikonloppuna on sitten taas se h-hetki eli sarjakauden alku käsillä. Täällä Saksassa on varmasti puolet Bundesliigan seuroista sellaisia, jotka uskovat mahdollisuuksiinsa taistella paikoista kolmen parhaan joukossa tai jopa mestaruudesta. Ihan tarkkaa lukumäärää en lähde sanomaan, mutta me Leverkusenissa ainakin olemme yhtenä joukossa.

Totta kai viime kauden jälkeen ei oikein muuta tavoitetta voi ollakaan, kun tapella ihan kärjessä. Olimme kuitenkin neljänsiä ja pitkään jopa johdimme sarjaa. Tavoite on sikäli ihan luonnollinen, mutta minusta se on myös hyvin perusteltu kun katsoo meidän tilannettamme kauden kynnyksellä.

Toni Kroosin lähtö takaisin Bayern Müncheniin oli kieltämättä menetys, mutta meillä on tulijoiden puolella myös vahvoja nimiä. Tämän lisäksi on hyvä muistaa, että meiltä oli viime kaudella Patrick Helmes sivussa melkein koko kauden loukkaantumisen takia, samoin Simon Rolfes ja myös Renato Augusto kärsi todella paljon loukkaantumisista. Tosi kovia pelimiehiä kaikki ja näistä Helmes ja Renato Augusto ovat nyt takaisin ja Rolfeskin palaamassa. On vähän kuin olisimme tehneet kolme kovaa hankintaa tälle kaudelle.

Meillä on lisäksi edelleen erittäin nuori joukkue – en nyt itseäni ehkä ihan tosin tuohon mukaan laske. Kaikilla on vuosi enemmän kokemusta ja se on varmasti myös asia, joka auttaa meitä eteenpäin. Tavallaan tuo koskee myös itseäni, sillä viime kausi oli ensimmäinen täällä Saksassa ja nyt kuviot ja vastustajat ovat jo ennakkoon tutut.

Englannissa olivat hätäisempiä ja saivat kauden käyntiin jo viikko sitten Valioliigassakin. Tietysti Liverpoolia seurasin erityisen tarkasti ja ei tuo avauspelin perusteella ainakaan huonolta näyttänyt. Roy Hodgsonin kädenjälki näkyi jo ja uskon, että se lupaa Liverpoolille hyvää. Kärkipään joukkueet selvittivät avauskierroksen karikot ilman takaiskuja ja eivätköhän vahvat ole vahvoja läpi kauden. Todellisia mestariehdokkaita Valioliigassa ei kovin montaa ole, täällä Bundesliigassa niitä on minusta enemmän. Ainakin vielä.

Sami Hyypiä