Tein sitten päätökseni, kuten lupasin sen tehdä. Kiitos vain kaikille kannustuksesta ja siitä, että sain niin paljon hyvää palautetta jo ennen varsinaisen päätöstä ja myös sen jälkeen. Uskon, että minulla on vielä annettavaa Suomen hienolle A-maajoukkuepaidalle ja joukkueelle pelaajana. Jos en sitä uskoisi, en olisi edes harkinnut jatkoa. Pitää silti muistaa, että minun päätökseni ilmoittaa ainoastaan sen, että olen käytettävissä tulevissa syksyn karsintaotteluissa. Valmentaja päättää, valitaanko minut niihin. Maajoukkuevalinnoissa menee aina näin – pelaaja ilmoittaa, onko hän käytettävissä ja valmentaja päättää, valitaanko hänet. Tämä pätee jokaiseen pelaajaan ja niin se pitääkin olla.
Belgia –ottelu jää minulta väliin, mutta se oli selvä asia jo pitkään. Meillä on takana pitkä valmistautumisjakso ja ensi viikonloppuna alkavat viralliset pelit, kun pelaamme cuppia. Sitten onkin vuorossa Eurooppa Liigan karsinnat ja heti perään Bundesliigan avauskierros. Keskustelin päävalmentaja Stuart Baxterin kanssa ja sovimme, että saan keskittyä kauden alkuun rauhassa. Kolme peliä viikon sisään tulee olemaan paljon ja minun vuosillani palautumisajatkin ovat pitempiä – yksi merkittävistä syistä, miksi maajoukkueuraa pystyin jatkamaan, oli juuri pidemmän palautusajan mahdollisuus. Kun karsintapelit ovat jo tiistaina, tuo se yhden ylimääräisen päivän palautumiseen ennen viikonloppua. Tämä uudistus on pelaajille todella loistava juttu. Aikaisemmin harjoituksiin pystyi täysipainoisesti keskittymään vasta perjantaina, usein ottelua edeltävänä päivänä, mutta nyt jo torstaisin. Faneilla voi mennä hetki aikaa tottua siihen, että karsintapelejä pelataan perjantaina ja tiistaina aikaisemman lauantain ja keskiviikon sijaan, mutta tuskin kauaa. Aika pienellä asialla kattojärjestö pystyi tekemään ison ja merkittävän muutoksen: tämä muutos on tehty puhtaasti pelaajia ajatellen.
Belgia –ottelun nimilista on mielenkiintoinen sekoitus. Mukana on minulle paljon tuttuja nimiä jo vuosien ajalta, mutta myös paljon niitä pelaajia, jotka löivät itsensä läpi karsintatasolla viime karsinnoissa. Harmittaa, ettei Jonas Portin päässyt tälläkään kertaa mukaan. Olen kuullut hänestä paljon hyvää Italiasta ja ymmärtääkseni tämä oli jo kolmas kerta, kun Portin ei vammojen vuoksi päässyt A-maajoukkuetasolle näyttämään, millainen on hänen nykykuntonsa. Nuori toppari saa varmasti jatkossa paljonkin mahdollisuuksia, mutta harmi, ettei hän ole Belgia –ottelussa mukana. Sen sijaan Alexei Eremenko jr on. Olen nähnyt televisiosta muutamia hänen pelejään tällä kaudella ja täytyy sanoa, että mies on erinomaisessa kunnossa. Losan päätös palata kotiin ja isäukon valmennukseen on selvästi tehnyt hänelle hyvää. Nyt näyttää, että sutjakassa kunnossa oleva taituri on taas sillä tasolla millä hänet muutama vuosi sitten maajoukkueessakin nähtiin. Uskon, että hän saa keskiviikkona Turussa näyttöpaikan ja toivon, että hän sen myös käyttää. Yksi nimi joka tapauksessa puuttuu. Se on Hannu Tihisen nimi. Rautavuori oli minun monivuotinen toppariparini maajoukkueessa ja mielestäni yksi merkittävä luku suomalaisessa jalkapalloilussa loppui, kun hän joutui laittamaan nappulakengät ja kypärän naulaan. Hän on yksi kautta aikojen parhaista maajoukkuepelaajista ja loistava taistelija. Arvostuksesta kertoo myös se, että hänet haluttiin Zurichiin heti pelaajauran jälkeen muihin tehtäviin. Sellaista ei tehdä tuosta vaan tai minkään kiitollisuudenvelan vuoksi. Se tehdään siksi, että seura arvostaa hänen osaamistaan ja hänen persoonaansa. Karsinnoissa tulee olemaan vähän outoa, kun Tihi ei ole mukana, sillä hänen esimerkkiään kentällä ja mielenkiintoista huumoriaan hotellilla tulevat kaipaamaan kaikki.


Kirjoituksessasi kerroit, että Jonas Portinin poissaolo harmittaa. Tulevaisuudessa toppariosasto onkin varmasti turvattu ja näyttää suht valoisalta, mutta eräs asia ihmetyttää: miksei Miika Koppisesta ole mitään puhetta?
Käsittääkseni Tihisen lopetettua voisi olla varsin varteenotettavakin vaihtoehto topparipariksesi tuleviin karsintoihin.
Baxterkaan ei lehdistötilaisuuksissa ole puhunut mitään Koppisesta, eikä media ole ottanut pitkään aikaan puheenaiheeksi. Käsittääkseni Koppinen ei ole edes kieltäytynyt mahdollisesti maajoukkuekomennuksesta eikä ikääkään ole kuin vasta 32. Hyssyttelystä asiaan: miksei Koppista nimetty Belgia -otteluun?