Päätösten aika edessä

Elokuu on jo ovella ja samoin kauden alku. Leverkusen on valmistautunut alkavaan kauteen hyvin eikä mitään isompia takaiskuja ole tullut. Olemme parhaillaan leirillä St. Gallenissa, Sveitsissä.

Pelit ovat menneet mukavasti ja MM-kisoissa pelanneet miehet ovat yksi kerrallaan palanneet riviin. Vain viime kauden maalitykkimme Stefan Kiessling nauttii vielä ansaitusta lomasta. Hän palaa ensi viikolla ja sitten ryhmä on kasassa. Simon Rolfes ja Michael Ballack, Saksan maajoukkuemiehiä molemmat, ovat vielä kuntoutumisosastolla, mutta toivon mukaan hekin palaavat vahvuuteen pian.

Kesällä myös Liverpoolista tuli kyselyitä valmentajantehtäviin, mutta ilmoitin heille nopeasti että pelaaminen Leverkusenissa on minulle nyt ykkösasia ja keskityn siihen.

Toinen kausi on alkamassa maajoukkuerintamalla. Lupasin, että teen päätöksiä jatkostani ja siitä, että olenko maajoukkueen käytettävissä, kesän aikana. Kesä alkaa olla lopuillaan, joten pian on päätösten aika. Olen ollut päävalmentaja Stuart Baxterin kanssa yhteydessä ja olemme keskustelleet hyvin positiivisessa hengessä. Näillä näkymin en kuitenkaan tule mukaan Suomen ja Belgian väliseen maaotteluun 11. elokuuta.

Tämä asia on periaatetasolla jo päätetty. Karsinnat alkavat sitten syyskuussa vierasotteluilla Moldovaa ja Hollantia vastaan. Niiden pelien – ja syksyn muiden otteluiden osalta – lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty. Olen iloinen ja ylpeä siitä, että minua on kannustettu monelta taholta jatkamaan maajoukkueuraani enkä ole siis tehnyt ainakaan kieltävää päätöstä, mutta en myöskään ratkaisuani toiseen suuntaan.

Seuraavan viikon aikana ratkaisun varmasti teen, sillä päävalmentaja tarvitsee aikaa tehdä suunnitelmiaan ennen karsintojen alkua. Arvostan Stuart Baxteria valmentajana ja henkilönä paljon, joten sen ajan haluan hänelle antaa, oli päätökseni sitten mikä tahansa.

Olen pelannut yli 100 A-maaottelua sinivalkoisissa ja siihen juniorimaaottelut päälle. Maajoukkueurani on kestänyt pitempään kuin olisin itse uskonut ja toisaalta edes halunnut. Olen aina toivonut, että takaa tulisi monta kovaa topparia, jotka olisivat kylmästi siirtäneet minut katsomon puolelle. Nuoria pelaajia on hyvää vauhtia kasvamassa isoihin rooleihin maajoukkueeseen ja myös maajoukkueen puolustukseen. Kovin kauaa ei menisi siihen, uskon, että en olisi itse tätä päätöstä tekemässä, vaan muut olisivat sen tehneet kovilla peliesityksillään Euroopan huippusarjoissa ja –joukkueissa. Paljon voi tapahtua nopeastikin ja muutamat pelaajat ovat viime aikoina esittäneet todella hyviä otteita.

Nyt keskityn vielä Leverkusenin leirin loppupäiviin ja sitten mietin sitä, että olenko käytettävissä karsinnoissa vai en. Pelaaja voi muutenkin itse päättää vain sen, että onko käytettävissä – valmentaja tekee aina valinnat, pelaajat eivät sitä itse tee.

Onnittelut myös Lauri Dalla Vallelle ja tietysti Roy Hodgsonille. Molemmille tuli ensimmäinen virallinen ottelu Liverpoolissa torstaina. Laurin kehitys etenee hyvää tahtia ja hyvä niin. Roy taas jatkoi siitä mihin Fulhamin kanssa viime kaudella jäi: erinomaisella tuloksella euro-kentillä.

Aihe(et): Bayer Leverkusen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

11 vastausta kohteessa Päätösten aika edessä

  1. Ville sanoo:

    Varmasti se päätös minkä teet, on oikea. On se sitten jatkaminen tai lopettaminen maajoukkueessa. Itse oon sitä mieltä, että vielä nämä karsinnat ja mahdollisesti vielä kisat. :) Sitten voi antaa tilaa muille. Tsemppiä kuitenkin Leverkusenin peleihin ja mahdollisesti myös maajoukkueeseen! :)

  2. Ville sanoo:

    Hyvä päätös jäädä Saksaan pelailemaan. Mutta toivottavasti tulet vielä takaisin Liverpooliin. Olisi mielettömän hienoa nähdä Voikkaan jätti koutsaamassa Poolin jätkiä. Uskon, että oisit hyvä valmentaja ja monelle muulle pelaajalle sellainen esikuva, että homma toimis hyvin. You Never Walk Alone.

  3. Ville sanoo:

    Niin ja onnea vielä alkavalle kaudelle. Toivottavasti pääset nostelemaan pyttyä Saksassa. Ensi kaudella voit tulla sitten nostaan kannuja Poolin valmennustiimiin :)

  4. Matti sanoo:

    Hyvä päätös poolin osalta ja toivottavasti myös maajoukkueen osalta on että pelaat. Villelle vielä, ei vielä ensi vuonna pooliin, Samihan on vielä nuori.

  5. Allu sanoo:

    Yksinkertaisesti et vain voi (vielä) jäädä pois maajoukkueesta. Puolustuslinja ei sitä kestä! Toivottavasti muut pojat pysyvät sinun lisäksesi kunnossa, jotta tulevalle em-karsinnalle saadaan ruusuinen ja historiallinen loppu. Mutta ilman sinun panostasi kaikki tulisi olemaan hankalampaa… Onnea tulevalle kaudelle!

  6. Jatka sanoo:

    Jatka maajoukkueessa Sami. Suomen maajoukkue tarvitsee sua!

  7. Artturi sanoo:

    Hieno ja menestyksekäs kausi tulossa seurajoukkueessa, vaikkakin yllätysasema onkin jo historiaa. Panoksesi maajoukkueessa on kieltämättä erittäin merkityksellinen. Toisaalta toivon myös nuorten uusien puolustajien nousua maajoukkeeseen hiljalleen ottamaan paikkansa ja vastuunsa. Nuoriin täytyy panostaa ja antaa heille kokemuksia kansainvälisistä peleistä. Karsintapelit tottakai parhaalla mahdollisella miehityksellä, mihinkä mielestäni kuulut. Toivottavasti nuorista löytyy lahjakuutta ja intoa kehittää itseään, jotta saadaan Suomi takaisin jalkapallon terävimpään kärkeen sitten 1920-luvun :)

  8. Juha sanoo:

    Kiitos Sami! Paljon olet Suomen eteen tehnyt ja vielä jaksat maajoukkeen junnuille oppia ammentaa ja taistella kentällä sinivalkoisten väreissä.

  9. Sakke sanoo:

    Hollannin MM-krapula ja Ruotsin – niin – ailahtelevaisuus takaavat Suomelle valttikortin EM-kisoihin! Mikä tilaisuus lopettaa maajoukkue-ura?!? Tai jos parin karsinta-matsin päästä näyttää siltä, ettei kisoihin päästä, niin laita sitten vasta pillit pussiin!

  10. Mika sanoo:

    Kiitos Sami!!!

  11. JohanMega sanoo:

    Hi Sami,

    Was super excited when I read that Roy Hodgson offered you a chance to come back to Liverpool. My biggest regret is that I did not travel to UK to watch you play in a Liverpool jersey.

    No matter, I will travel to Leverkusen next April to watch you play for them. I hope I get to meet you in person. I want to shake your hand for 10 years of joyful memories that you gave me, while you played for Liverpool FC. You also need to sign my Liverpool and Leverkusen jerseys + your autobiography!! :D

    You are a legend in my eyes and I hope you come back to Liverpool one day!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>