MM-lopputurnauksen ensimmäisessä pudotuspelivaiheessa nähtiin komeita maaleja, hienoja suorituksia ja hyvää taistelua. Mutta nämä pelit eivät tule jäämään historiaan, ei ainakaan yhtä suurina tapahtumina kuin erotuomarivirheet. Viime sunnuntai oli musta erotuomaritoiminnalle ja mielestäni myös FIFAlle. FIFA on uppiniskaisesti kieltäytynyt ottamasta modernia teknologiaa vuosien maanittelusta huolimatta auttamaan erotuomareita sellaisissa tilanteissa, joissa apua olisi todella tarvinnut. Nyt jalkapallohistoriaan jää selvä maali, jota ei maaliksi hyväksytty ja maali, jota ei olisi maaliksi pitänyt hyväksyä.
Viime sunnuntai voi jäädä historiaan myös seuraustensa vuoksi. Tiistaina FIFAn johto avasi tietääkseni ensimmäistä kertaa ovea teknologian tuomiselle erotuomareiden avuksi. Toivottavasti tämä avaus ei jää vain puheeksi vaan asia otetaan vakavasti esiin. Korostan koko ajan, että kyseessä olisi nimenomaan apu erotuomareille – nyt panokset ovat niin kovat, että yhdestä isommasta virheestä erotuomarin, hyvänkin, kisat ovat paketissa.
Vastustajat sanovat, että videotarkistukset vievät aikaa ja puhuvat siitä, mitä tilanteita pitäisi videoilta tarkistaa. Mielestäni asiaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu: erotuomari päättää, mitkä tilanteet hän haluaa nähdä videolta. Ei voi tehdä tarkkaa linjausta siitä, että vain nuo ja nuo tilanteet voi tarkistaa vaan jätetään se erotuomarin päätettäväksi. Jos erotuomari haluaa varmistukseksi nähdä, tapahtuiko rike rangaistusalueen sisällä vai ulkona – ennen punaisen kortin ja rangaistuspotkun antamista – hän voisi asian tehdä. Samoin tilanteissa, joista ei osaa sanoa, onko pallo maalissa. Vai oliko taklauksen seurauksena esimerkiksi punainen kortti vai oliko kyseessä törkeä filmaus ja rangaistus filmaajalle. Erotuomarit vetäisivät rajan varmasti tiukaksi eikä valtaosassa otteluita tulisi ainuttakaan videotarkistusta – koska siihen ei olisi välttämättä syytä. Tuomarit näkevät valtaosan tilanteista oikein, mutta niissä isoissa paikoissa, kun ottelu (joita esimerkiksi MM-kisoissa pelataan hirmuisilla panoksilla) voi tuomioon ratketa, olisi kaikille reilua, myös tuomareille, saada tilanne tarkistaa. Uruguaylainen tuomari Englannin ja Saksan välisessä ottelussa tiesi varmasti, että hänellä oli 50 prosentin mahdollisuus olla tilanteessa väärässä. Videoiden kanssa hän olisi pystynyt oman asemansa varmistamaan. Ruotsalainen Martin Hansson, joka tuli kuuluisaksi Irlannin ja Ranskan välisessä ratkaisuottelussa kisoihin pääsystä, olisi aivan varmasti halunnut nähdä tuomionsa tueksi tilanteen, jonka seurauksena kaikki kentällä olleet pelaajat reagoivat oudosti. Erotuomari osaa lukea peliä ja pelaajia niin hyvin, että hän tavallisesti haistaa eri reaktioista jos tuomio on mennyt tai menossa pieleen. Sen seurauksena muuten, ettei Hansson Thierry Henryn käsivirhettä nähnyt, on ruotsalainen erikoistunut neljänneksi erotuomariksi kisoissa. Hän on niissä tehtävissä ollut neljästi, varsinaisena erotuomarina ei kertaakaan… Aiemmat virheet eivät vaikuta eivät…
Aikaa tarkistukseen ei menisi juuri lainkaan. Neljännelle erotuomarille monitori, kuten Mestarien liigassa on, ja erotuomari näkee samassa ajassa hidastukset ja toistot kuin televisiokatsojakin. Kymmenissä sekunneissa. Sen ajan voivat pelaajat käyttää vaikka sitten muutenkin toivottuihin ja juniorikisoissa käytössä oleviin juomataukoihin. Lisäksi aikaa säästyisi, sillä filmaajat ja heittäytyjät joutuisivat tämän ajattelutavan kanssa miettimään tekojaan uudestaan ja muutama tuskainen maassa makaaminen jäisi pois, jos olisi riski siitä, että erotuomari saattaa tilanteen tarkistaa. Odotetaan mielenkiinnolla, miten käy.
Kahdeksan pudotuspelin ehkä ainoana pienenä yllätyksenä pidin Englannin putoamista Saksalle. Uskoin, että Englanti olisi sisuuntunut heikoista lohkopeleistään ja pääsisi tasolleen turnauksessa. Näin ei käynyt tai sitten Englannin taso oli juuri tuo. Saksa oli ottelussa loistava ja ansaitsi jatkopaikan. Brasilia oli omaa luokkaansa Chileä vastaan ja Argentiina voitto ei ratkennut paitsiomaaliin. He olivat selvästi Mexicoa edellä. Hollanti teki omassa ottelussa Slovakiaa vastaan tarvittavan, samoin Uruguay. USA taisteli hienosti Ghanaa vastaan, mutta parempi meni siitäkin otteluparista jatkoon. Portugali kiusasi Espanjaa kurinalaisella puolustuspelillään, mutta sen verran yksilötaitoa Espanjalta löytyy, että he puristivat voittomaalin väkisin.
Pelit kovenevat ja mukana on vielä kahdeksan maata: neljä Etelä-Amerikasta, kolme Euroopasta ja Afrikan ainoa edustaja Ghana. Huippupelejä on viikonloppuna edessä ja toivottavasti myös huippuerotuomarisuorituksia. Videoita ei vielä saada apuun, mutta varmasti myös sillä sektorilla on nyt parhaat voimat mukana.


Miksi ei jalkapallossa voi lainata ideaa amerikkalaisen jalkapallon puolelta, että joukkueilla olisi käytettävissä pelin aikana esim. kolme kertaa vaatimus tuomarille videotarkastukseen.
Kyllä videoita kaivattaisiin, loistava teksti samilta!
Ja kyllähän tuo espanjan maalikin oli paitsio, siihen kun vielä lisätään Capdevilan filmaus niin todellakin toivon, että Espanja ei voita kisoja.
Tääs videomateriaalia ”maalista” ja ulosajosta: http://www.youtube.com/watch?v=AQQVuQD3120&feature=channel ja http://www.youtube.com/watch?v=-eF42UZjHwo&feature=channel
Videoita kehiin ja äkkiä!
Videoinnin myötä kiinnijäämisriski rikkeistä kasvaisi (filmaukset, paidastarepimiset, jne), joten ehkä myös pienen opetteluajan jälkeen rikkeiden määrä vähenisi ja niitä videoita ei tarvitsisi tarkistaa niin usein.
Nykyinen systeemi suosii kaikkia koiruuksien harrastajia.
Tietenkin peliaikaa voisi myös lyhentää 90 min vaikka 80 minuuttiin, jäisi sitten aikaa tarkistaa ne videoinnit ja pelaajat jaksaisivat koko peliajan nykyisen maleksimisen sijaan.
Kaiken kaikkiaan jalkapallon säännöt kaipaisivat reipasta uudistamista, nykyinen systeemi antaa liikaa tulkintamahdollisuuksia, jolloin yksittäinen erotuomari päättää ottelun lopputuloksesta. Tästä taas on vaarana tuomarin lahjominen ja mahdollisuudet ‘oikean’ tuloksen saamiseen vedonlyönnissä. Eikös näistä ole ihan Italian pääsarja tasolta esimerkkejä.
ralliautoilussa on se ‘historic’ sarja, sinnekö jalkapalloilukin on jäämässä?
Herää kysymys Miksi FIFA uutta teknologiaa vastustaa ja siitä herää epäilys onko jalkapallossa sittenkin sopu-pelejä enemmän kuin tiedetään?
Videointi vaan käyntiin! Samalla pyörimiset maassa vähentyisivät ja peliaikaa ei kuluisi niihin, eikä tarvitsisi peliaikaa vähentää. Enkä muutenkaa kannata peliajan vähentämistä, mitä enemmän futista voi seurata/pelata sen parempi.
Videoinnin ansiosta tuomareiden olisi huomattavasti helpompi tuomita, eikä hermostuneisuuden takia tulisi sen enempää vääriä tuomioita.
Pahimmassa tapauksessa saattaa tapahtua niin, että lajin kiinnostus laskee, kun otteluissa ei voida tuomita oikeudenmukaisesti. Jos niin tapahtuisi olisi se silti hyvin vähäistä, sillä onhan laji maailman suosituin ja tulee aina olemaan.