Sami SUURI

Viikonloppu merkitsi tietynlaista päätepistettä monessakin mielessä. Kausi luonnollisesti loppui päätöskierroksen myötä, samalla tämä tietynlainen projekti Leverkusenissa sai päätöksensä ja parille hienolle uralla laitettiin myös ainakin jonkinlainen piste.

Kun me Sascha Lewandowskin kanssa otimme valmennusvastuun joukkueessa, olivat päämäärät selvillä: joukkue piti saada pelaamaan uudelleen kykyjensä mukaisesti ja sitä kautta varmistaa europaikka ensi kaudeksi. Kun nyt katsoo taaksepäin, niin ihan mukavastihan tuo onnistui. Näin kentällä pelaajia, jotka olivat sitoutuneet hommaan ja jotka nauttivat pelaamisesta. Sitä kautta tuli myöskin tulos.

Alun perin sovimme loppukaudesta ja siltä osin tämä on nyt paketissa. Pari päivää tässä huilataan ja katsotaan sitten eteenpäin. Sen suhteen kaikki on vielä auki. Joka tapauksessa viikolla leireilemme joukkueen kanssa vielä ja pelaamme muutaman pelinkin eli ei tässä ihan lomalle vielä olla lähdössä.

Lauantain voitto Nürnbergistä oli komea päätös kaudelle ja hieno esitys joukkueelta. Täytyy kuitenkin nostaa erityisesti esille pari nimeä – vaikkei toinen edes pelannut Nürnbergissä.

Michael Ballackin nimen tuntevat varmasti kaikki jalkapalloilua seuraavat ja komeat aplodit hän sai vastustajankin kannattajilta tullessaan vaihtoon toisella puoliajalla. Oliko tämä Ballackin uran viimeinen peli, sitä en uskalla sanoa, mutta viimeinen Bundesliigaottelu se aika varmasti oli.

Uskon että hän itse arvosti sitä, että pääsi kentälle avauskokoonpanossa viimeiseen otteluun. ”Pääsi” on kuitenkin sikäli väärä sana, että oli ehdottomasti tarkoitus muutenkin että hän pelaisi. Valinta oli siis lopulta puhtaasti pelillinen.
Sama tilanne oli oikeastaan maalivahti René Adlerilla, joka pelasi viimeisen ottelunsa Leverkusenissa 12 vuoden palveluksen jälkeen. Oli harmi Renén kannalta, että hän joutui seuraamaan ottelun penkiltä, mutta sen tässä on jo ehtinyt oppia, että valmentajan on pakko suhtautua kaikkiin asioihin menestys ensimmäisenä lähtökohtanaan. Jos kiinnittää liikaa huomiotaan muihin asioihin, on äkkiä ilman töitä.

En toki sano ettemme olisi voineet voittaa lauantaina Renénkin kanssa, luultavasti olisimme. Jokaiseen otteluun valitaan kuitenkin paras kokoonpano. René olisi varmasti ansainnut komeammat läksiäiset, Michael ne onneksi sai – mutta pelillisten syiden myötä.

Reilussa kuukaudessa on oppinut paljon, se pitää sanoa. Ja ainakin arvostamaan valmentajan työtä entistä enemmän, tämä on kovempaa touhua kuin osasi kuvitellakaan. Miten tästä eteenpäin sitten, katsotaan, mutta joka tapauksessa olen yhtä hienoa ja opettavaista kokemusta rikkaampi. Menestyksekästäkin ja se lämmittää kuitenkin eniten.

Yksi maailman seuratuimmista ja kannatetuimmista maajoukkueista, Englanti, ratkaisi päävalmentajakysymyksensä tiistaina. Lähes varmaksi eronneen Fabio Capellon seuraajaksi julistettu Harry Redknapp ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan se nimi, jonka brittimedia saa suurennuslasin alle: nimi olikin Roy Hodgson, tuttu mies myös meille suomalaisille.

En tiedä, millä kriteereillä valmentajaa on Englannissa valittu, mutta tärkein vaatimus oli selvä. Useamman ulkomaalaisvalmentajan jälkeen ruoriin haluttiin britti. Supermenestyneitä brittivalmentajia ei vain ole juuri ollut, sillä pokaalit ovat Englannissa menneet lähes järjestäen ulkomaalaisvalmentajille. Redknappin Tottenham on toki päässyt jopa Mestarien liigaan asti, mutta ei pokaaleille. Silti brittimedia piti Redknappin valintaa lähes selvänä, mutta The FA vetikin kanin hatustaan ja pestasi kansainvälisen britin, Roy Hodgsonin, tehtävään. Koska yksi tärkeä kriteeri englantilaisuuden lisäksi on kansainvälisyys, nouseekin Roy omaan kastiinsa ehdokkaissa tässä kategoriassa. Hänen valmennusuransa on ollut monipuolinen aina maajoukkuevalmennustehtävistä huippuseuroihin. Hän tuntee Euroopan jalkapallossa kaikki tarpeelliset henkilöt ja on muutenkin huippuverkostoitunut. Monivuotiset tehtävät UEFAn Technical Groupin johtotehtävissä ovat johtaneet tähän. Eikä varmasti ollut haittaa siitäkään, että Roy on juuri noissa tehtävissä seurannut ja johtanut Euroopan johtavien maiden analysointia – hän tietää täsmälleen, mitä hänellä tulee olemaan vastassa EM-lopputurnauksessa sekä tulevissa karsinnoissa.

Myös taloudelliset seikat vaikuttivat varmasti asiaan. Roy on päässyt hyvin pitkälle neuvottelemaan haluamansa ehdot sopimukseen WBA:n kanssa ja siinä on lähes varmasti ollut maajoukkuepykälä, jolla hän pääsee sopimuksestaan irti hyvin pienin kustannuksin. Redknappin ostopykälä Tottenham – sopimuksessa oli taas tiettävästi kymmenen miljoonaa puntaa, joten varmasti tälläkin oli merkitystä jopa varakkaassa Englannin liitossa, The FA:ssa.

Lisäksi Roylla oli tehtävään suuri halu. Ei hän haluaan Englannin maajoukkuetehtäviin koskaan julistanut joka paikkaan, mutta kyllä se varmasti jonkinlainen haave oli. Tämä haave oli luultavasti jo hautautunut, kun profeetta muualla kuin omassa maassaan, Roy, oli hautautunut Viking Stavangerin valmentajaksi, keskitason norjalaisseuraan. Mutta sitten tulivat rohkeat suomaiset ja pestasivat huippumotivoituneen Royn Huuhkajien valmentajaksi. Suomen taivalta aina ratkaisevaan otteluun Portossa seurattiin laajasti ympäri Eurooppaa ja samalla Royn ura lähti taas kovaan nousuun. Lopulta hän päätyi hetkeksi Interin palvelukseen, mutta veri varsinaiseen valmennukseen kiehtoi liikaa ja hän tarttui Fulhamin tarjoukseen tilanteessa, jossa kaikkien asiantuntijoiden mukaan Fulham oli putoamassa Valioliigasta.

Näin ei käynyt, sillä Roy teki uskomattoman pelastusoperaation ja piti Fulhamin sarjassa. Sitten seurasi Fulhamin nostaminen keskikastiin sekä unohtumaton Eurooppa Liiga –kausi, joka johti aina Hampurissa pelattuun finaaliin ja tappioon Atletico Madridille. Sitten tuli Liverpool, jossa hän ei kovin kauaa vaikuttanut – viimeistään tässä vaiheessa tuntui yleinen mielipide oleva, että samalla menivät mahdollisuudet Englannin peräsimeen.

Mutta Roy halusi vielä sisukkaasti näyttää, että osaamista riittää – ja riittihän sitä. Jälki WBA:n managerina on ollut niin vakuuttavaa, ettei ole ihme, että hän nousi takaisin spekulaatioihin ja lopulta Englannin managerin tehtäviin.

Olen varma, että Roy Hodgson tulee onnistumaan Englannin valmentajana. Hän tietää niin tarkkaan, mitä hän kentällä vaatii. Myös pelaajat tietävät ensimmäisen harjoituksen jälkeen, mitä heiltä halutaan. Sitä kautta tulee itseluottamusta – ja taistelutahtoa briteistä löytyy aina eikä vähiten karismaattisen Royn johtamissa joukkueissa. Siitä meillä on omakohtaista kokemusta Suomen A-maajoukkueesta.

Aika kuvaavaa, että Roy Hodgsonin suuren unelman toteutumispäivän iltana Liverpool ja Fulham iskivät yhteen. Fulham oli seura, josta hän jatkoi Suomesta lähtenyttä nousukiitoaan kohti tuota vakanssia ja Liverpool seura, jonka valmennuspestin jälkeen kukaan ei ollut valmis laittamaan rahojaan likoon Royn tulevaisuuden puolesta. Mutta Roy ei lannistunut ja jatkoi huipputyötään valmennuksessa. Palkkiona siitä hän on viimein profeetta myös omalla maallaan. Englanti sai hyvän managerin Roy Hodgsonista.

Sami Hyypiä

Lauantainen voitto Hoffenheimista oli meille erittäin tärkeä ja arvokas, mutta peli jäi itselleni mieleen kyllä vahvasti myös toisesta asiasta. Vastustajan penkin päässä nimittäin istui vanha pelikaverini Markus Babbel ja kohtaaminen ensi kertaa valmentajina vastapuolilla oli mieleenpainuva kokemus.

Pelasin Markuksen kanssa vuosia ja hän on hyvä ystäväni. Pressin jälkeen juteltiin vähän, onhan se tietysti hauskaa, että kohdataan näin valmentajina. Taidettiin siinä vähän halatakin toisiamme. Hieno tunne, että voittaa, mutta nyt hyvä kaveri hävisi ja sekin kävi pelin jälkeen mielessä. Pelissä ei voi miettiä kaveruutta – sama kuin pelaajana.

Minun ja Markuksen yhteinen menneisyys oli huomioitu myös täällä. Saksan television koostelähetyksessä kierroksesta näytettiin kuvia, kun minä ja Markus nostelimme 2001 UEFA Cupin voittajina pokaalia. Hyviä muistoja on hänen kanssaan paljon. Markus aloitti valmentajana vähän aiemmin ja on kokeneempi, minulle kaikki on kuitenkin uutta ja väliaikaista.

Toivottelin Markukselle menestystä kauden kahteen viimeiseen peliin ja hän toivotteli takaisin. Me emme enää suoranaisesti kisaa keskenämme, joskin meidän täytyy vielä sinetöidä eurocup-paikka ja Hoffenheimillakin on siihen edelleen mahdollisuus.

Lauantain peli on kuitenkin pelattu. Hyvät fiilikset nyt on ilman muuta koko joukkueessa, koska tulos oli hyvä. Mutta ei pidä liikaa tuuletella, koska tiedän, että pystytään pelaamaan vielä paremminkin. Vielä voi saada enemmän joukkueesta irti, siitä olen ihan varma. Ohjelma tästä eteenpäin on ihan normaalia, nyt sunnuntaina palautellaan, maanantaina vähän huilataan ja tiistaina alkaa sitten valmistautuminen ensi viikonlopun Hannover-otteluun.

Meidän eurocup-paikkaamme ensi kaudeksi pidetään jo varmana, mutta eihän se sitä vielä ole. Jalkapalloilussa varmaa on varmaa vasta sitten, kun se todella on sitä ja me tarvitsemme vielä yhden pisteen. Hienoahan se paikka olisi varmistaa ensi lauantaina kotiyleisön edessä, mutta emme me pistettä lähde hakemaan, vaan kolmea.

Nautitaan nyt kuitenkin ihan pieni hetki tästä, tiistaina työ jatkuu.

Kolmen ottelun viikko on takana ja samalla kolme ensimmäistä otteluani valmentajana Bundesliigassa. Melkoista tahtia on ollut ja tuntumaa siihen millaista on istua valmentajana vaihtopenkillä – tai ajoittain seistä sen vieressä – on ainakin tullut.

Voisi sanoa, että tuota tuntumaa tuli ainakin lauantaisessa Hertha-ottelussa. Nyt viimeistään huomasin ainakin sen, mitä valmentajana oleminen ottelussa on. Tilanteet ottelussa vaihtelivat todella paljon, jo varman tuntuinen voitto oli kääntyä tappioksi ja vaikka lopulta tasapeliin nousimme, niin ei tämä kyllä missään nimessä tyydytä.

Aika hyvin ainakin sain esimakua siihen miltä tuntuu kokea tappio valmentajana. Sitä tappiota ei toki tullut, mutta vahva tappion maku lauantaina jäi. Meillä keskittyminen katosi jotenkin täysin 2-0-johtoasemassa ja päästimme Herthan mukaan peliin. Se oli tilanne, jossa huomasi että penkiltä on aika vaikea auttaa. Ohjetta voi huutaa ja vaihtoja voi tehdä, mutta kyllä nämä asiat viime kädessä sitten kentällä ratkaistaan ja hoidetaan.

Oli ihan selkeästi keskittymiskysymys, joka tämän lauantain ottelun ratkaisi. Voin ihan suoraan sanoa, että harmittaa todella paljon, sillä menetimme ihan selkeästi kaksi pistettä. Tuo ottelu oli täysin voitettavissa ja se olisi pitänyt voittaa.

Tästä otetaan toki oppia, niin minä kuin joukkuekin. Jalkapalloon kuuluu se, että tilanteet muuttuvat ja tapahtuu yllättäviä käänteitä, jotka eivät aina ole sellaisia kuin itse toivoisi. Valmentajana sen kyllä elää ja kokee ihan toisella tavalla kuin pelaajana, vaikka samaa futista tämä totta kai onkin.

Edessä on nyt uusi viikko ja pääsemme vähän paremmin ajamaan asioita sisään joukkueeseen harjoituksissakin. Nyt aikaa on ollut todella vähän, sitä oli vähän ennen pääsiäistä ja tämä viikko pelattiin sitä tahtia, että lähinnä palauduttiin edellisestä ja valmistauduttiin seuraavaan otteluun. Käärimme hihat ja pyrimme parantamaan asioita ensi viikonlopuksi. Kautta on jäljellä enää kolme kierrosta ja meillä on tavoitteemme saavuttaaksemme saatava vielä runsaasti pisteitä.

Pisteitä tarvitaan ja voisi varmasti nyt sanoa jo senkin, että vaihtopenkin puolellakin olisi paljon mukavampi olla, kun pystyisimme niitä nappaamaan täydet kolme ja pelillä, joka pysyy koossa koko 90-minuuttisen.

Maajoukkuehommat ja Komiat ovat taas hetkeksi takana ja nyt keskityn Leverkuseniin taas jonkun aikaa. Tämä rupeama Saksassa alkaakin melkoisella herkkupalalla heti tiistaina, kun olen seuraamassa – toki vain katsomossa – kuinka joukkue saa pistettyä hanttiin itselleen Barcelonalle.

Tai pitäisi kai sanoa, että toivottavasti olen. Tätä kirjoittaessani istun nimittäin Helsinki-Vantaan lentokentällä ja katselen kuinka paljon lento on myöhässä. Tuntuu olevan melkoinen lentokaaos Keski-Euroopassa, mutta enköhän minä ainakin matkalla jo ole tätä lukiessanne.

Mutta itse peliin. Barcelonan kohtaaminen on sellainen ottelu, johon varmasti jokaisella pelaajalla on kiva valmistautua. Meillä ei ole hirveästi hävittävää ja joukkue voi lähteä sikäli vapautunein mielin otteluun. Tällaiset pelit ovat aina isoja haasteita ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Luulisi jokaisella ainakin riittävän motivaatiota ja yritystä.

Raitalan Jukan Osasuna näytti viikonloppuna hienosti esimerkkiä, että Barcakin on kaadettavissa. Toivotaan että meilläkin oma peli menee täydellisesti ja Barcelonalla ei ole ihan paras päivänsä, silloin tulos voi olla mitä vain.

Toivon joka tapauksessa, että saamme sellaisen tuloksen, että toiseen osaotteluun jää jännitettävää. Siellä on edessä sitten vielä isompi haaste, sillä kotonaan Barcelona on ollut todella kova. Mutta jalkapalloilussa kaikki on mahdollista ja ennalta hävinneinä emme kentälle lähde.

Omalta osaltani olen nyt sitten siis jakson Saksassa ja tarkoitus on olla myös ykkösjoukkueen mukana keväämmällä. Samoin on tarkoitus käydä jossain seuroissa vierailulla. Se jäi syksyllä vähän vähiin, mutta jos nyt sitten onnistuisi. Sitten onkin taas edessä valmennuskursseja Eerikkilässä ja sen kummempia suunnitelmia ei tässä olekaan. Toki sitten Huuhkajien kanssa taas jatketaan lähempänä kesää.

Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle. Ensin tiistain Barcelona-ottelu ja sitten toivon mukaan hyvän tuloksen myötä taas seuraavaan päivään innolla.

Alkaa olla nyt puoli vuotta siitä, kun jätin pelikentät ja kuten tarkoitus oli, niin vähitellen olen ottanut ensimmäisiä askeleita valmentajan uralla. Täytyy myöntää, että vielä kesällä ja alkusyksystäkin olin vielä pitkälti ”pelaaja”, mutta pikku hiljaa sitä on ruvennut katsomaan lajia enemmän valmentajan silmin.

Olin syksyllä yhden jakson Leverkusenin kanssa ja keväällä on tarkoitus viettää ainakin toinen samanlainen jakso sitten siellä. Samaan aikaan tässä suoritetaan valmentajatutkintoa ja A-lisenssin jälkeen on toki tarkoitus vielä pro-lisenssikin jossain vaiheessa saada. En kuitenkaan halua mennä asioiden edelle, otan niin sanotusti päivän kerrallaan, enkä ole ainakaan naulannut kiinni mitään täsmällisiä tavoitteita.

Huuhkajissa olen tietysti ollut myös mukana ja sieltä on tullut todella paljon oppia. Olimme Eerikkilässä valmennuskurssiin liittyvällä leirillä ja Kanervan Rive oli siellä kouluttajana – muiden lisäksi. Joku voisi ajatella, että tilanne oli vähän outo: yksi maajoukkuevalmentaja kouluttaa toista. Ei se kuitenkaan sitä ollut, oikeastaan ihan päinvastoin. Asema minulla oli aika sama kuin maajoukkueessakin eli oppipoikahan minä vielä olen.

Tuo leiri oli muuten melkoisen rankka kokemus. Valmentajaksi pitäisi oppia ja oli siitä ilman muuta senkin kannalta iso hyöty, mutta leirin jälkeen päällimmäisenä tuntui se, että ainakaan minä en ollut pitkään aikaan itse harjoitellut niin kovaa. Pitkiä päiviä oli, suunniteltiin harjoituksia yömyöhään ja sitten kun leirin alkuosan toimimme itse itsellemme malliryhmänä, niin kyllä se aika kovaa oli.

Tässä puolen vuoden aikana olen oppinut paljon valmentamisesta ja samalla nähnyt selvemmin kuinka paljon minulla on vielä opittavaa. Hyvä asia on se, että tosiaan peliä on nyt alkanut katsoa kuin valmentaja ja siinä tulee aina välillä jotain omiakin ideoita siitä miten asioita voisi ehkä kentällä tehdä. Tästä se varmaan lähtee.

Mutta kuten sanottua, päivä kerrallaan mennään. Ensi kesänä olisi joka tapauksessa tarkoitus astua Leverkusenin valmennustiimiin tiiviimmin mukaan ja sen verran on puhuttu Mixun ja maajoukkueen kanssa, että valmentaminen Leverkusenissa ei ole este maajoukkuevalmennustehtäville. Eli haasteita on ainakin edessä ja se on hyvä. Nyt kuitenkin vähitellen aletaan vetäytyä joulun viettoon kuten suurin osa pelaajistakin viimeistään edessä olevan viikonlopun jälkeen. Paitsi tietysti Englannissa, jossa tuli muutama joulu vietettyä valmistautumassa Tapaninpäivän peliin.

Sami Hyypiä