
Amin viimeinen jakso on nähty ja minut on vallannut haikea fiilis. Tuntuu kuin olisin menettänyt hyvän ystävän.
Sain viikon alussa tehtäväkseni soittaa Amia näyttelevälle Tuomas Reunaselle. Vaikka jännitys oli suuri, päätin kasata itseni ja selviytyä tästä kunnialla.
Ennen puhelua jännitti ihan hirveästi. Ajattelin, että Tuomas on yhtä töykeä kuin Ami, joka rääkkäsi Nikoa treeneissä.
Mutta Tuomas olikin todella mukava. Hän oli puhelias ja hauskantuntuinen ihminen.
Hän vastasi iloisesti puhelimeensa.
”Moikka! Olen juuri koirapuistossa. Soitatko vähän ajan kuluttua, niin ehdin kotiin ja pääset aikaisin duunista himaan.”
Uskotteko, ei jännittänyt yhtään soittaa uudestaan.
Aloin pohtia, mikä teki Amista niin rakastettavan hahmon? Muistan, kun hän saapui Pihlajakadulle ensimmäisen kerran söpöissä rastoissaan.
(Ihastuin rastoihin tietenkin heti. Minulla oli juuri meneillään rastavaihe. Olin todella katkera, kun äitini ei antanut minun laittaa samanlaisia pötkylöitä omiin hiuksiini.)
Samoihin aikoihin isäni kertoi, että oli joskus pelannut Tuomasta vastaan biljardia. Olin aivan innoissani. Olin melkein sukua julkkikselle!

Ami jäi vakiokasvoksi sarjaan ja pikku hiljaa unohdin ihastukseni.
Mies pyöri sarjassa taustalla kunnes löysi lopulta paikkansa Jennin viereltä. Pinnistelin kovasti, mutta en silti muistanut mitä ihmeellistä Amille olisi tapahtunut näiden vuosien aikana.
Tuomas tiivisti asian loistavasti:
”Mies oli vain liian lässykkä. Antoi kaikkien pompottaa itseään.”
Ami oli vain liian normaali ja lässykkä muistettavaksi. Miksi hahmo oli niin tärkeä, vaikka en muistanut häntä minään muuna kuin Jennin heilana? Päädyin siihen että asia johtui vain hänen luonteestaan. Pihlajakadulla ei ole ollut toista yhtä normaalia ihmistä. Vai muistanko väärin?
Ei voi kuin harmitella, että ainoa symppis ja söpö hahmo lähtee ja sarjaan jää vain juonittelevia noitia.
- Silja
PS. Tuomaksen haastattelu löytyy täältä!


on joku kuulemma eilen sanoi!
nipsu: mä tarkoitin että esim. salkkareiden sivuilla ei ole mitään mainintaa asiasta. Ja jos joku on käsittänyt sen kyselyn, jossa kysyttiiin kenen haluaisi tekevän paluun, niin ei se tarkoita välttämättä sitä että Ulla tulisi takas.
mooii!! mä en oikeen tykänny amista mutta oli se aivan kiva! :) mutta mun lempparihahmo on tuolla niin Oona… niitä on paljon :) Laurasta mä en tykkää kovin, mutta kyllä seki menee.
Mullaki jäi Amia ikävä kun se lähti. :( Mut se oli tosi hyvä näytteleen. :)
Mä juttelin kerra amin kaa puhelimes ku mun iskä tuns sen:D
Mulla ei tullu amia yhtään ikävä se ei vaan oo mulle oikein mitään. Mutta kerran kun katsoin yhtä ”tuntemattomat” tv-ohjelmaa , niin ami oli siellä.
miro on ihan kusipää!!!!!!!!kari on paras!!!!!! ja ismon nyrkit!!
olis kiva jos miro ja oona ois yhessä se ois jännää
Fani22 oot oikeessa, mäkin toivon tosi paljon et oona ja miro ois yhessä;)Roomeon ja Sofia eivät sovi yhteen. Onse ikä ero kumminkin ja muutenkin on siinä jotain yököttävää.. ;( Sofian pitäis seurustela jonkun oma ikäisen kanssa
:)
rakastan SALKKAREITA UUUH rafael ja romeo namnam
salkkarit rules se on parasta ohjelmaa mitä tv:stä tulee ismo on best osoittakaa ismolle kunnioitusta ja helena pois ohjelmasta HETI
kyllä näin on olen täysin samaa mieltä
joo ismo on hyvä näyttelijä(siis esko kovero) ja sillä on koomisia juttuja.
Eiks osannukki sofia näytellä(siis tiia ilmanen) hyvin humalaista==? :-D
ami takas ja muutkin!
sampo on aikasss söpööö…(hehe) se ja juulia sais alkaa seurustelemaan.
Mun mielestä Joonatan ja Peppi sopisivat yhteen.
Miro ja Oonakin vois sitten alkaa seurustelemaan.
Oikeesti kamalaa Sofia jäi taaskin yksin…mä en haluu et se alkaa taas juomaan :(