Moi taas!
Oltiin vaihteeksi Kanadassa, tällä kertaa kolmen pelin mittaisella reissulla. Pikku hiljaa pisimmät reissut rupeen olemaan taakse jäänyttä elämää -onneksi.
Ei tämä matkalaukkumiehen elämä aina niin herkkua ole. Kaikkeen tietysti tottuu, mutta lentämiseen ei! 18-vuotisen NHL-urani aikana lennot ja matkustaminen on ollu mulle kaikkein vaikein osa tätä elämää. Yli 100 000 kilometria kaudessa me lennetään -- ei se herkkua ole. Varsinkin läntisessä konfrenssissa lentotunteja tulee kolme kertaa enemmän kuin idän joukkueille.
Mulla on aina ollut pikkuinen lentopelko. Aikasemmin pelkäsin melkein joka lennolla, mutta nykyään vähemmän. Mutta aina kun on pomppuinen lento, pieni pelko hiipii puseroon. Ehkä se on sitä kun itse ei pysty vaikuttamaan tilanteeseen.
Asiaa ei helpota yhtään se, etta oli keli mikä tahansa, lentoon lähdetään vaikka lehmiä sataisi taivaalta. Ihan oikeesti usein noustaan sellasessa kelissä, että kymmentä metriä ei eteen näe. Välillä mennään kaameessa lumisateessa tai kaatosateessa. Joskus normaalit lentoyhtiöt peruuttavat lentojaan, mutta Air Ducksit senkun taivaalle. No onneksi kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja perille on päästy onnellisesti.
Yleensä lennoilla pelaamme korttia ja katsomme leffoja. Jotkut lukee, jotkut nukkuu. Itse joko pelaan korttia tai katson leffoja. Tai kuuntelen suomipoppia. Niin aika kuluu mukavasti.
Muuten lentäminen on tehty meille kyllä helpoksi, on hienot yksityiskoneet ja bussilla päästään suoraan koneen viereen. Perillä taas bussi koneen kylkeen ja hotelliin. Viiden tähden hotellit ja illalliset hienoissa ravintoloissa kuulostaa tietysti hienolta, ja maistuukin siltä, mutta kyllä se pitemmän päälle on vaan aika tylsää. Kylla mä mielummin kotona söisin!
Koti-ikävä on tietysti asia mikä kuuluu tänän ammatin varjopuoliin. Omasta perheestä erossa oleminen ei ole kenellekään kivaa. Vaikka soitellaankin monta kertaa päivässä ja skypeillaan niin ei se ole sama kuin kotona oleminen. Olen joskus leikilläni vitsaillut, että jos saisi pelaa vaan kotipelit, niin tätähän voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään!
Usein on ikävä myös Suomeen. Vanhemmat, veljet, ystävät, kaverit ja kesä ovat usein mielessani. Niistä saan virtaa. Ne ovat henkireikiä jotka auttavat matkalla niin usein, varsinkin kun on joskus vähän vaikeampaa….
Play off -taistelu jatkuu ja uskomattoman tasaista täällä taas on. Oikeestaan Edmonton on ainoo joukkue meidän konfrenssissa joka on pudonnut kyydistä. Muilla kaikilla on homma omissa käsissä.
Meillä loppukauden ohjelma on todella mieluisa, joten siitä on otettava kaikki irti. Ducksilla on kyllä aika hyva jengi, odotukset on korkealla ja nyt vaan pleijareihin ja siitä alkaa taas pelit joista ei ikina tiedä miten käy.
Pleijarit on jääkiekkoilijan ylivoimaisesti hienointa aikaa! Näin tällä kertaa!
Hyvää Ystävänpäivää kaikille!


Enpä tiennykkää sinusta tämmöstä
teeeeeeeeeeeeeemu selaaaaaaaaaaaaaaaaani!
Niin kyllä se palkkakin lievittää sitä tuskaa minkä joutuu työnsä takia olemaan poissa kotoa. Voi tehdä sitten perheen kanssa semmoisiakin juttuja mistä ”normaali” palkkatyöläiset näkee vaan unta
Toivottavasti jatkat ensikaudellakin? Joka aamu tulee tekstiteeveestä katsottua miten on Teemu pelannut. Idolisi vuodesta -90. Kiittää ja kumartaa.
Komppaan edellistä siinä mielessä, että toivottavasti jaksat vielä yhden ekstravuoden.Vatanen on tulossa sinne ja tarttee Cool Master Opastusta, eli kiertoa pahimpien karikkojen vierestä.
Onhan Fowlerillakin Niedermeyerit.
On muuten mukava ollut nähdä Ducksien nousu tänä vuonna aina vaan paremmaksi. Toivotaan, että Kapteeni Ketsappikin saa miinukset pois.
Tiedä mihin tuo kaikki riittää, kun tuli mukaan vielä herra B Torontosta.
joka aamu katon nhl/ylen sivulta miten suomalaiset on pärjänny nhl:ssa etenki teemu!
DD
Vuodesta 1998(olen syntynyt -91) lähtien olet kuulunut suosikkipelaajiini koivun sakun kanssa. Olen pikkupojasta asti katsellut jääkiekkoa ja nhl:n seuraaminen tosissaan alko tässä muutama vuos sitte ja olen aina kun olen voinut, niin katsonut anaheimin otteluita. Kun kuulin, että koivu siirtyi anaheimiin, niin on ollut aivan pakko seurata kaikki anaheimin pelit mitä tulee.
Sinun, Koivun ja Blaken peliä on kyllä mahtava seurata. Toivottavasti anaheim nähdään pleijareissa ja tiedä vaikka veisitte stanley cupin, joka olisi mahtavaa, etenkin sakulle.
Hyvää jatkoa sinulle ja voimia jatkaa vielä ens kausi
ps: Sinun pelisi innostaa mua käymään luistelemassa ja tekniikkaharjottelemassa melkein joka päivä
joujou teemu teemu
mahtavaa peliä teemulta kertakaikkiaan!! piste tehtailu jatkukoon!
Ajattele teemu tosiaan tuon matkustusasian valoista puolta: Palkka on niin hyvä että voitte perheen kanssa tehdä sellasia asioita joita 99% maapallon väestöstä ei koskaan pääse kokemaan ja tekemään. Vaikka onhan se selvä, että oli palkkaa tulossa minkä verran vain niin kyllä ihminen ikävää tuntee joka tapauksessa, kyllä sen tietää jo vaikkei itse olisikaan yhtä rikas että näinhän siinä kävisi ettei se palkka ikävää poistaisi. Mutta vielä koittaa ajat kun et voi enää pelata noin hyvin ja sillon sun on turha tulla surulliseksi vaan voit hyvillä mielin lopettaa rikkaana miehenä ja keskittyä mukavaan eläikeikään tai vaihtaa alaa mihin suuntaan vain. Vaikka oletkin pois niin tuskin poikasi siitä suuttuvat, veikkaampa että ylpeämpiä poikia kuin selänteen poikia ei voisi olla..
Onneks parin viikon päästä pääsee paikanpäälle katsastamaan kolme peliä =) Tätä on odotettu ja kauan!!!
Moi Teemu ja loistavaa loppukautta…kai nyt vielä jatkat ni saadaan se tsekinpelle kaikkien aikojen tilastossa kakkoseksi
Sen verran tosta lentämisestä vaikeissa olosuhteissa, että kyllä ne määräykset millä mennään ja millä ei mennä on niin auringon tarkkoja (vaikkei paistaiskaan
että ei huolta! Se sen tekee just niin inhottavaksi kun ei pysty itse vaikuttamaan… Itse tuon alan ammattilaisena voin kertoa että nollanäkyvyydessä ja jalkarättejä taivaalta NYKYAJAN lentolaitteilla ei mitään hätää, kunhan tietyt muut kiitotien liukkaus, sivutuuli ym. muut kriteerit täyttyy! Ja ainakaan Jenkkilässä tai EU:n alueella en usko pilotteja olevan kaupallisessa liikenteessä jotka niitä rajoja tieten tahtoen rikkoisivat! Joten ei muuta ku usvaa putkeen ja tsemppiä loppukauteen… Ammattilaisen pitää olla ammattilainen…toki joskus voi vähä hörhöillä, mutta ei ammatissaan
Olipa mahtava peli tuo Anaheim vs Calgary missä otitte sakun kans 4 ja 3 pistettä toivottavasti jatkat vielä yhden kauden luistin näyttää kulkevan nopeammin ku kakskymppisillä
Just eilen kaverin kans kateltiin että mitä hittoa: äijä 4-kymppisenä ja (osin huolestuttavastikin) parhaana suomalaisena keikkuu 15 parhaan joukosa pistepörssisä – ja ottelumäärät huomioiden oliko jopa 5 parhaan joukosa.
Et voi lopettaa vielä tähän kauteen kun en h*lvata ole kerennyt vielä yhtään matsias kattomaan – ens kauden aikana vois itelle tarjoutua tilaisuus
Morjensta Teukka!
Lajin ystävänä ja entisenä harrastajana tottakai blogisi on tuttu, ja nyt kun menee rapakon toisella puolella näinkin kovaa niin onhan tässä pakko jättää ensikommentit. Pisteiden takominen on viimeksi kulkenut näin mallikkaasti muistaakseni 06-07 joten jatka vaan samaa hyvää rataa! Pistettiin myös katos jo duunissa pystyyn vetoja ensi kauden pistesaldoistasi niin nyt ois sitte viel toinenki syy vetää skrinnarit jalkaa ens kaudeks. Näin lätkästä puhuen nimimerkki Heka osui arkaan asiaan, eli Sotshin edustus leijonat ja siitä ajassa eteenpäin. Toivottavasti pääset vähän opastaa tulevaisuuden jellonia miten laitetaan se kiekko reppuun, se taito kun on tahtonut jäädä harvemmalle meikäläiselle. Takaisin änäriin niin pian alkaa play-offsit joten sun pitäis varmaa käydä jo hyvissä ajoin läpi Getzlafin ja Sakun kaa miten se kannu vaihtaa sitten jäällä omistajaa. Onnea loppukaudelle!
P.s. Tunteeks kukaan muu ittensä kusetetuks Viasatin suunnalta. Tilasin sen kattoakseni änäriä, mutta nyt ne on siirtäny matseja Pro ykköseltä Pro kakkonen kanavalle, joka ei tietty näy. Ja Viasat hockey se vasta jäätävä onkin, Tukholman pojat selostuskopissa; ”…och det är KALABALIK FRAMFÖR KASSEN!”
Voin hyvin samaistua lentopelkoosi, kaikkeen kun ei vaan totu.
Nauti tästä keväästä! Kesää odotellessa, terveisiä täältä pakkasten keskeltä!
Joskus on tullut mietittyä oman lentopelkonsa kanssa kamppaillessa, että mitenhän tuo olisi, jos joutuisi lentämään paljon työnsä puolesta, että helpottaisiko jatkuva reissaaminen sitä pelkoa yhtään. Olen kyllä tullut itsekin jo siihen tulokseen, että ei siitä lentämisestä mikään ilo koskaan tule. Onneksi en ole joutunut kovin pahoihin säihin, enkä vastaaviin omien lentojeni aikana. Voisi taas pitkäksi aikaa tehdä tiukkaa nousta koneeseen, jos kunnolla säikähtäisi. Hurjalta kuulostaa, että te sen kun lennätte vaan, vaikka muut jo peruu lentojaan! Vaatii taatusti mielenlujuutta mennä semmoiseen kyytiin. Niin kuin sanoit, voi olla, että lentämisessä on just tuo, ettei siinä voi vaikuttaa tilanteeseen mitenkään. Vaikka jotain kävis, niin siellähän sitä vain on.
Täällä kommenteissa muutamat arveli, että kun on kovat tienestit, niin mitä pienistä harmeista, mutta kyllä minä olen aika vakuuttunut siitä, ettei koti-ikävään, tai vaikkapa lentopelkoon paljon tilipussit auta. Sama ikävä se on rikkaalla ja köyhällä, ei siitä mihinkään pääse.
Teidän pelit meni mahtavasti tuolla reissussa! Meikäläinen on nyt kyllä aivan täpinöissään täällä ja ajattelen jo pleijareita kynsiä järsien. Varmaan saan sitten vielä jonkun slaagin liiasta jännittämisestä!
Mutta ettei nyt ihan asioiden edelle, niin onnea ja menestystä nyt näihin kevään peleihin! Teitä on niin ilo seurata.
Mahtavaa Teemu! Peli kulkee parhaiten sitten mestaruusvuoden ja näköjään kirjoittelukin onnistuu. Mites muuten, asuttaako Finnish Flash Vatasen omiin nurkkiinsa tuossa vuoden/kahden päästä, ihan niin kuin Scott kestitsee tällä hetkellä Fowleria. Tsemppiä peleihin ja kesällä Lord Stanleyn kanssa saunaan!
Hyvin menee mutta menköön. Pidä ittes tikissä et pääset timanttisena plaijareihin. Tiedän että vanhana kettuna tosipelit sytyttää! Lisäksi kokeneen pelaajan johtajuutta/esimerkkiä kaivataan.
Vaikka onhan toki nytkin tullut tehoja oikeinkin kivasti. Tsemppiä!
”Mielummin söisin kotona” ! Siinä pikkusen esimerkkiä glamour-elämästä haavaileville..oikeasti hienot ihmiset saa kiksinsä muualta..Teemu on hieno ihminen ja huippupelaaja..edelleen. Niinkuin joku tossa sanoikin..on se ehkä hieman huolestuttavaakin että Suomen paras kiekkoilija on 40v. Mutta toisaalta..Teemu on maailman mittapuussakin niin kova pelaaja vielä, että jos siitä paremmaksi meinaa laittaa niin on oltava Crosbyn ym. tasolla. Ducksit pleijareihin ja sitten alkaa jännitys!
Jere taitaa hälventää lentostressiä Slayerillä, mites Lydellä kaikaako Mononen nappiksista?
uuh ensi viikolla jenkkeihin ja Ducksin kotipelit siinä ja siinä kerkeänkö katsomaan paikan päällä, kun lähden jo maaliskuun lopulla pois.
Luin juuri että Jarkku Ruutukin liittyy Anaheimin rivistöön..Mitäs Teemu tästä tuumaa? Ja muutenkin Duckseissa aika vahva suomalaispanostus, jeee
Mites se näkyy vaikka pukukopissa, kun on paljon suomalaisia? Puhutteko suomea keskenään paljonkin, ja jos puhutte niin ärsyttääkö muita kun eivät ymmärrä kuin korkeintaan oman nimensä?
Pikkulikasta -95 MM-kullan jälkeen on tullu seurattuu Suomen pelejä nenä kiinni TV ruudussa…2006 Torilla oltiin muutaman muun kanssa! ;D
Huikeeta seurata sun ja Sakun pelaamista yhessä. Mun ehdottomat suosikit!
Jatkaakaa samalla tsempillä loppukausi!
..kaikista upeista hetkistä mitkä urasi on tarjonnut. Pikkupoikana nimmareitasi jahdattiin, etkä tuottanut koskaan pettymystä.
Ja nyt viimeisen kautesi kunniaksi löytiin kaverin kanssa veto perinteisesti kossupullosta ja vedon aihe oli seuraava:
Kumpi tekee tällä kaudella enemmän maaleja huikea veteraani Teemu Selänne vai harkkapeleissä loistanut tulokas Magnus Pääjärvi(-Svensson).. ei liene vaikea arvata kumman puolesta allekirjoittanut vedon löi!
Ja kun tätä kauttasi on seurannut.. nousua jo Joe Sakickin rinnalle kaikkien aikojen maalintekijätilastossa ja upeita otteitasi Sakun kanssa niin pakkohan toive on esittää vielä loppuun:
Vielä yksi vuosi Teemu!! ja sitä kautta nousu NHL:n kautta aikojen eurooppalaiseksi maalitykiksi ohi Jagrin. Eikä varmaan haittaisi pitää hallussa samaan aikaan tulokkaiden maaliennätystä sekä ennätystä eniten maaleja kaudessa yli 40-vuotiaana tehneenä pelaajana.
Tietääkseni raha ei vaikuta koti-ikävään, lentopelkoon jne. Voin olla väärässä.
Moi! Olipahan hieno maali sulta St Louisia vastaan viime matsissa! Vaikka häviö tulikin, niin suomalaista yhteistyötä oli kiva katsoa; Saku taklasi miehen irti kiekosta ja sinä pistit sen häkkiin! Se oli maali numero 625 ja tasoihin toisen legendan Joe Sakicin kanssa. Olet uskomattomassa vireessä! Toivottavasti pelaat vielä ensi kaudenkin.
Joka kerta ku pelaan duckseilla jääkiekkoa ni yritän tehä finisheril hattutempun
Terve.
Hyvin kuvattu työelämää, jossa pitää matkustaa paljon. Se, että on hyvät kulkupelit ja logistiikka toimii, vähentää varmastikin ketutusta. Itse, kun joutuu eri metropoleissa odottelemaan eri koneita ja lentokenttäbussissakin mennään sillit suolassa, niin matkustamiseen kyllästyy vielä nopeammin. Välillä suorastaan korpeaa.
Olin työmatkalla Vegasissa ja ajoimme katsomaan Washingtonin peliänne. Honda areena on muuten tosi hieno. Hallia vastapäätä olevassa ravintolassa oli kova meno ennen pelia. Huippu ruoka ja omassa panimissa pantua olutta. Suosittelen. Olit Teemu todella huomaavainen, kun vippasit lämmittelyssä kolme kiekkoa pleksin takana oleville faneille. Hieno ele!
Sellainen idea sinne kypsymään. Koska tämä (tai seuraava) kausi on varmasti viimeisiä, joita pelaat, niin pitäisi järjestää sellainen hyvä pelireissu meille Suomalaisille sinne Anaheimiin. Maikkari tai jääkiekkoliitto organisoimaan ja jengillä huutamaan teitä viimeisissä peleissä. Se on kuitenkin niin, että sinä ja Saku samassa joukkuessa + muut Suomalaiset on jotain sellaista, mitä ei tulla ihan hetkeen kokemaan. Jos tämä idea toteutuu, niin vau!
Kaikkea hyvää loppukauteen. Anaheim on upea paikka, johon ainakin paikallisten kommenttien mukaan sinä varmasti jäät.
Olet kyllä Teme kunkku, suurin yksittäinen julkku ketä diggailen. Syksyllä vihdoin toteutuu suuri unelma ja pääsen jenkkilään. Nyki ja ajankohtana kauden avausviikko. Pääsee sentään katsastamaan perus änäri runkosarjaa (mikä ei aina ole yhtään sen hohdokkaampaa kuin liiga.) Sä tietty jatkat vielä ens kauden, mutta tuskin saan livenä nauttia sun nhl matsia ellei käy älytön munkki ja availette kautta itärannikolla…
Sulla on kyllä järki päässä, jatka samaa rataa ja vielä yksi kausi, ni saadaan sut Eurooppalaisten kärkeen pistepörssissä, putkihan sulla kulkee! ..tietty jokereihin jäähdyttelee polvia viimeiseksi kaudeksi?
-Cheers-
Rakas aviomieheni, asia on kuule nyt sillä tavalla että sinä pysyt siellä nhl:ssä niin kauan kunnes menet kaikkien aikojen tilastoissa Jaromir Jagr:in edelle…tai nukut jatkossa olohuoneen sohvalla.
Lentopelosta pääsee eron hämmästyttävän helposti NLP-tekniikoiden avulla. Blogikirjoitus aiheesta: http://hannupirila.blogspot.com/2012/03/lentopelko-ja-miten-paasta-siita-eroon.html