Itsenäisyyspäivä on käsillä, se on takuulla suurin juhlapäivä mitä Suomessa vietetään. Eikä syyttä, tuleehan tasan 93 vuotta siitä kun saimme itsenäisen rakkaan maamme.
Kiitos siitä tietysti kuuluu meidän sotaveteraaneillemme, jotka reilut parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen uskomattomalla tavalla taistelivat oman maan puolesta. On täysin mahdotonta edes kuvitella mitä nuo sankarit joutuivat kokemaan sodan aikana.
Olemme varmasti kaikki ylpeitä niistä suurista uhrauksista, mitä suomalaiset silloin joutuivat tekemään. Minunkin pappani oli siellä taistelemassa, mutta ikinä hän ei niistä jutuista puhunut vaikka yritinkin joskus kysellä.
Kokemukset taisivat olla aika rajuja, sillä aina kun lähdimme nuorten maajoukkueturnauksiin, niin papan viesti oli selvä: ryssille ette sitten perk…e häviä!
Muistan, kun vuonna 1986 Seinäjoella neljän maan turnauksessa pelasin ensimmäisen maaotteluni. Jo silloin tajusin kuinka spesiaalia oli pukea Suomen maajoukkueen Leijona-paita päälle.
Maammelaulu voitetun ottelun jälkeen tuo joka kerta ihon kananlihalle, on ollut aina suuri kunnia pelata oman isänmaan puolesta.
Olen yrittanyt omille pojilleni kertoa Suomen tarinaa, ja pari päivää sitten katsoimme yhdessa Talvisota-elokuvan. Se viimeistään kolahti pojille mistä uroteoista silloin vuosina 1939-45 olikaan kysymys.
Mulla on ollut kertaalleen kunnia olla presidentin linnassa juhlimassa itsenäisyyspäivää presidentti Ahtisaaren vieraana. Se oli kaiken kaikkiaan arvokas ja hieno tilaisuus, kyseessä oli todella mukavat juhlat. Booli oli hyvää ja ihmiset rennon iloisia.
Tänä vuonna vietämme itsenäisyspäivää pelireissulla Kanadan Edmontonissa. Mutta Sakun ja Lyden kanssa otamme varmasti shampanjat Suomen itsenäisyyden kunniaksi.
Nöyränä ja kiitollisena otan myös vastaan presidentti Tarja Halosen myöntämän Suomen Leijonan ansiomerkin. En osannut kyllä tällaista kunnianosoitusta yhtään odottaa, mutta todella otettu olen! KIITOS!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille!


Kiitos, rauhallista itsenäisyyspäivää sinnekkin!
Hieno kirjoitus, Teemu!
Hienosti muotoiltua tekstiä!
Teemu Selänne – hieno mies ja hieno urheilija
Mukava lukea tämmöisiä tekstejä ns. ”supertähdeltä” ja huomaa, että Finnish Flash arvostaa juuriaan. Toivottavasti kävisi jopa niin hienosti, että lopettaisi sitten joskus uransa Suomessa ja SM-liigassa. Yksi kausi nostaisi ensinnäkin liigan profiilia ja toisi takuuvarmasti joka kerta vieraskentillä häkit täyteen kun #8 pelaisi vielä kauden luonnollisesti Jokereiden väreissä.
Loistavaa Teemu. Oot huippuäijä!!!
Hyvä Teemu ja rauhallista itsenäisyyspäivää sinnekin =))
Hieno mies. Olet mun idoli ja vaikutat muutenkin hyvälle isälle.
Kiitos samoin! Loistava asenne.
Hyvä kirjoitus ja hyvää itsenäisyyspäivää myös sinne valtameren taakse!
Hyvää itsenäisyyspäivää sinne Suomen ”ankoille” =) ! Ja kiitos tästä mahtavasta blogista !!
Onko kukaan ikinä tavannut suomalaista sotaveteraania, joka olisi ollut halukas kertomaan sodan kokemuksistaan? Isoisäni ei halunnut mitään kertoa, sama homma vaimoni isän kanssa.
Ei sitä pelkoa ja raakuutta osaa kuvitella, mutta ehkä sotaveteraanien sodan jälkeiset teot puhuvat puolestaan: he eivät halua rintamalle takaisin edes ajatuksissaan!
Pohjois-Amerikassa maiden itsenäisyys ja sotaveteraanit on tuotu hienosti esille urheilutapahtumissa. Samaa toivoisin tapahtuvan Suomessa ja ehkä nämä NHL-veteraanimme osaavat tulevaisuudessa auttaa sotaveteraanejamme. Tosin ajan kanssa tekee kiirettä.
Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin, ja onnea peleihin!!!!
Onnea tosiaan ja paljon. Olet merkin ansainnut ja meidän perheelle olet todellinen esikuva. Minulla on 6 lasta ja kaikki ihannoivat Teemua. Hyvä Teemu ja kaikki suomalaiset ja hyvää Itsenäisyyspäivää!
Itsenäisyyspäivä on todella muistamisen ja juhlistamisen arvoinen juttu. Ilman isoisiemme urotekoja olisi meidän kaikkien elämä ja olosuhteet näyttäneet melkoisen toisenlaisilta. Toivottavasti tämä asia ei unohdu nuorisoltakaan, kun sukupolvet vaihtuvat ja sotaveteraanit harvenevat joukostamme.
Minun ukkini kertoi joskus sodasta, kun olin lapsi. Muutamista todellisista ihmepelastumisista, omasta haavoittumisestaan ja semmoista. Ne kertomukset tekivät kyllä todella vaikutuksen ja konkretisoivat mulle jo lapsena sodan ja sen kuinka ihmisistä voi tulla pelkkiä pelinappuloita.
Ryssä oli se iso paha minunkin isovanhemmilleni, se jolle ei saanut hävitä. Mutta se on jäänyt elävästi mieleen, että ukilla riitti sääliä niidenkin sotilaita kohtaan. Ukki kertoi kuinka ne tulivat huonoissa vaatteissa ja varusteissa, olivat nälkäisiä ja kurjia suomalaisiin sotilaisiin verrattuna. Tulivat päin kun käskettiin.
Onneksi saatiin itsenäisyys, onneksi se saatiin myös säilytettyä. Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin ja skoolatkaa!
Hyvää itsenäisyyspäivää Teemu!
KIITOS TEEMU!!!!OLET AINA OLLUT URHEILUIDOLINI,REILU,AUTTAVAVA JA INHIMILLINEN….MYÖS OLET ”tyyppi”JOLLE MENESTYS EI OLE NOUSSUT PÄÄHÄN,OLET NIIN SYMPPIS.HYVÄÄ JOULUA KOKO PERHEELLESI TOIVOTTAA MARILYN(mulla sattuu oleen poika nimeltä Teemu,pelaa kiekkoa,tosin eri tasolla,mut sydän sillä on ku sulla)
Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle Teemu Selänne. Olen ennenkin kirjoittanut että on mukava lukea sinun blogia, tämä itsenäisyyspäivään liittyvä kirjoitus oli hieno, asenteesi on huippuluokkaa, ja joka sano kirjoituksestasi täysin totta.
Tsemppiä jatkoon!
Hienoa tekstiä Teemulta, korkealle olen sinua ihmisenä arvostanut ja tämä tekstii nostaa entisestään arvostustasi. Tsemppiä tuleviin matseihin Salama!
Kiitos hienoista sanoista. Hyvää itsenäisyyspäivää atv vesiseppo
Kiitos Teemu olet hyvä poika. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja perheellesi.
Hyvää Itsenäisyyspäivää Myös Sinulle Teemu, Suomen Leijona!
Sydämelliset onnittelut saamastasi huomionosoituksesta presidentiltämme Tarja Haloselta. Kerrankin meni ansiomerkki oikeaan osoitteeseen
, kun se tuli Sinulle Teemu!
Olet niin mahtavalla tavalla edustanut meitä suomalaisia jo vuosia maailmalla, että siihen ei kykene kukaan, eikä mikään toinen taho, vaikka kuinka yrittäisivät. Teemu – Se on synnynnäistä!
Sellainen ”brandy” Sinä Teemu Selänne alias Finnish flash olet. Sinusta ei enää Suomi-brandy parane.
Emme voi edes kuvitella niitä hetkiä, joita rakkaat sotiemme urhot kokivat taistellessaan oman Isänmaamme puolesta. Onneksi voimme kokea edes hitusen sitä mahtavaa ylpeyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta heidän kanssaan, kun meidän omat poikamme, Suomen Leijonat taistelevat Maamme puolesta hieman erilaisella tantereella, kaukalossa. Ei mikään ole niin mahtavaa, kun katsoa omaa Leijona rivistöämme Maamme laulun soidessa ja Suomen lipun noustessa kattoon. Se on suomalaisuutta parhaimmillaan!
Samaa tunnetta koemme seuratessamme ylpeänä, kun poikamme pelaavat maailmalla, kuka missäkin päin maailmaa, ja vaikka Teillä ei Leijona-paitaa päällä olekaan, niin tunnistamme Teidät omiksemme. Te olette meidän poikia, meidän Leijonia ja olemme ylpeitä teistä!
Ei muuta kuin Suomen lippu korkealle!
Hyvää Itsenäisyyspäivää Sinulle ja perheellesi!
Voimia tuleviin koitoksiiin ja sitä kuuluisaa suomalaista ”sisua”
Teemuu jatka Sotshiin asti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Olet suurin jääkiekkoilija!
Ihana Teemu
voin niin kuvitella miltä tuntuu laittaa leijonien pelipaita päälle!
Hyvä teemu! One more year..!
Hyvä Teemu,onnea ansiomerkistä,ja onnea ja menestystä matsiin!!!
Äidit Suomessa kotisohvilla katsovat linnan juhlia ja ovat isosti kiitollisia vapaasta maasta ja myös Sinusta Teemu! Kiitos blogeistasi!
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Lycka till,ta hand om familjen.
Take care
Ajattelevalle miehelle tekee mieli huomauttaa, että Suomen itsenäisyys alkoi huomattavasti talvisotaa aiemmin, ja tää sodan kytkeminen itsenäisyystaisteluksi on vain yksi mahdollinen tulkinta. Taistelu sinänsä on voittoa tärkeämpi, on kai Teemun viesti, myös itsenäisyysasioissa.
Kiitos kaikesta Teemu! Olet erittäin hieno ihminen ja ehdottomasti Suomen paras jääkiekkoilija kautta aikojen. Olen seurannut uraasi lähes 20 vuotta ja joka aamu tuona kyseisenä aikana olen ensimmäisenä katsonut miten sinulla ja joukkueellasi on mennyt yön NHL-kierroksella. Kaikissa arvokisoissa olen seurannut sinun tekemisiäsi ja saavutuksiasi. Tämän lähes 20 vuoden aikana minusta on kasvanut aikuinen mies, mutta vieläkin fanitan sinua kuin pikkupoika. Yhä edelleen päiväni alkavat samalla tavalla kuin silloin 90-luvun alussa – mahtavan idolini Teemu Selänteen suorituksia seuraten. Kiitos vielä kerran Teemu siitä, että olet suomalainen!
Hyvää itsenäisyyspäivää
Sinä Teemu olet kuningas neerro, älä sinä puhu uhrauksista mitään. Molemmat tiedämme että maamme suurin uhraus on sinun tekemä uhraus Suomen maajoukkueen puolesta. Olet elävä ihminen/legenda joka on piece of heaven. Jatka samaan malliin koska sinä olet kaikkien aikojen maali- ja maalintekijä Temu!
Onnea ansiomerkistä Teemu! Mielenkiintoinen ja hyvä kirjoitus jälleen.
Hienoa tekstiä Teemu! Sä oot paras! Tsemppiä!
Hyvin kirjotettu juttu. Itse jos pääsisin pelaamaan Suomen maajoukkueelle, niin pelaisin varmasti yhtä uhrautuvalla tavalla kuin Nashvillen Jordin Tootoo. Ja ei voi kuin hämmästellä sun wrist shotin tarkkuutta, taas viime yönä sun veto vaan löys tiensä Luongon ohi. Anna sen nivusen nyt parantua ajan kanssa. Ja sano Carlyle:lle, että erottaa kolmikon Perry-Getzlaf-Ryan, Perry ja Getlaf pelaa hyvin yhteen, mutta Ryanin tilalle voisi kokeilla Blakea. Ykkösketju tarvitsee mielestäni lisää liikettä. Eli kakkosketju olisi Lupul-Koivu-Ryan, sittenkun oot terve, niin otat tietenkin Lupulin paikan.
meinaan on se jännä
TEEMU ONE MORE YEAR