Numeroita – onko noita?

Moi taas kaikille!

Pohjois-Amerikassa numerot ovat aina olleet tärkeä osa amerikkalaisuutta, niin myös NHL:ssä. Itse asiassa täällä pidetään tilastoja melkein mistä vaan, ja varsinkin urheilussa sille ei tunnu olevan rajoja.

Numerot on taas ollut viime aikoina esilla mullakin, sain ohitettua just legendaarisen Bobby Hullin NHL:n kaikkien aikojen maalipörssissä (611). Jos joku olisi sanonut Kivenlahden ulkojäällä vuonna 1978, että tulen tekemään enemmän maaleja kuin Bobby Hull, olisin soittanut lääkärin paikalle. Tosin tällä hetkella ohitus ei tunnu juuri miltään, uskon että nämä kolahtaa vasta joskus paljon myöhemmin uran jälkeen.

Enemmän kolahti pari päivää sitten pelaamani golf-kierros. Ekaa kertaa urallani pelasin alle parin kierroksen (71), huikee fiilis!

Muistan kun tulin NHL:ään, oli numerot myös mulle tärkeempiä kuin nyt. Silloin oli kova haaste ja nälkä saada esimerkiksi 50 maalia ja 100 pistettä täyteen kaudessa. Ja muutenkin henkilökohtaiset saavutukset tuntuivat tärkeiltä. Oli kova tarve kokeilla rajoja kuinka tehokas ja hyvä voi ollakaan. Nuorempana oli tavoitteena jokin tietty maali- ja pistemäärä kaudelle. Onneksi näin ei enää ole.

On oikeastaan kolme jaksoa mitä pelaajan kehityskäyrässä tapahtuu. Eka on etsiä omia rajoja ja taistella oma paikkansa joukkueen sisällä. Toinen on etsia rajoja ja taistella oma tasonsa ja paikkansa liigassa ja kolmas on yrittaa kasvaa voittajaksi -- joukkueena. Näin on kaynyt myös mulla. Nykyään kauteen lähdettäessä on ainoa tavoite pysyä ehjänä ja saada nauttia tästä fantastisesta pelistä.

Terveenä pelaaminen antaa siihen mahdollisuuden, pelata omalla tasollaan illasta toiseen. Tässä lajissa on aina pikku vammoja, väsymystä ja jotain mika tekee hommasta vaikeemman. Mutta joka ilta jostain pitäis kaivaa oma taso. Se on haaste, joka tekee toisen pelaajan paremmaksi kuin toisen.

82 peliä, yli 100 000 mailia lentokoneessa ja ne kaikki hotelliyöt vaatii veronsa. Tosiasia meinaan on, että kun kausi hurahtaa käyntiin ei kroppa enää 100 prosentin tasoa näe.
Isoin haaste mulla, 40-vuotiaalla kiekkoilijalla on yrittää palautua matseista ja rasituksista mahdollisimman nopeesti. Pitää syödä oikein, juoda tarpeeksi, levätä, venytellä tarpeeksi ja yleensäkin pitää huolta itsestään.

Se on isoin ero olla ”nuori tai vanha”. Onneksi ikä on vain loppujen lopuksi numeroita, useimpina päivinä koen kuitenkin olevani enemmän kolmekymppinen kuin 40-vuotias. Muistan kun nuorempana pystyi juhlimaan pelikavereiden kanssa melkein koko yön, aamulla tarvitsi vain ottaa suihku ja lähteä treeneihin. Eikä tuntunu miltään. Nykyään kun tekisi samoin, menisi viisi päivää palautumiseen taas ”normaalitilaan”.

Naureskellen seuraan nuorten joukkuetovereitteni juhlimisia ja totean vaan, että nauttikaa nyt. Tilanne tulee meinaan muuttumaan.. haha!

Siis kyllä tämä loppujen lopuksi on nuorten miesten peli! Mutta onneksi muutama ”pappakin” vielä mahtuu joukkoon…..

Aihe(et): NHL. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

113 vastausta kohteessa Numeroita – onko noita?

  1. kyllä Tiimu Selanteeltakin on joskus sanoo:
  2. Teme sanoo:

    Moi Teemu

    Aivan mahtava seurata sun peliä ja sitä uskomatonta nopeutta. Voisitko joskus kertoa millä treenillä saat pidettyä jalat noin nopeena vielä 40vuotiaana. Ennen kuin lopetat niin lupaa vielä rikkoa Jagr maaliennätys. On niin mahtavaa seurata kun luistin kulkee ja toivottavasti pysyt terveenä koko kauden, että voin vielä odottaa sen uran päättävän ens kauden ;) Tyytyväisenä voisi sit jatkossa miettiä et on se Teemu vaan paras eurooppalainen maalintekijä kautta aikain :)

  3. jokerit sanoo:

    Teemu Selänne = kaikkien aikojen paras suomalainen jääkiekkoilija !!!

    JOKA päivä katon netistä anaheimin pelin highlightit ja juhlin jos oot tehny pisteitä. JATKA SAMAAN MALLIIN

    ps. ens kaudella sit jokereihin ;)

  4. Booby Ryan sanoo:

    tää oli aika huikee: teemu oli kisoissa kapteenina ja näytti pojille miten tätä peliä pelataan, never forget! http://www.youtube.com/watch?v=1Ej9C8Jbs2U&NR=1

  5. Jämä sanoo:

    Olet KINGI!!!!!!

  6. Jay sanoo:

    Teet miltä itsessäsi parhaalta tuntuu ja pysyt terveenä niin homma on bueno, näin fanin silmin. Kun tulee se fiilis, että et pysty enää auttamaan joukkuettasi niin rupeat auttamaan tulevaisuuden lupauksia. Sä oot sen tyyppinen sälli, että mieluummin näkee junnujen kans tekemisissä kuin maajoukkueen yhtenä sällinä puku päällä selittämässä mikä meni mönkään.

    Sen verran Teemu kantsii funtsia numeroita, että nyt 40..monta jäljellä? Nauti siitä ajasta mieluummin ehjänä, silloin olet voittaja.

  7. Jaromir sanoo:

    Teemu voisit enskerralla tuon perusfraasin (”…sitten kiikkustuolissa nää on ehkä jotain…”) korvata jollain sisäpiirin tiedolla tai kokemuksella ko. ohittamasi merkkipaaluhenkilön maailmasta niin saataisiin mukavaa kiekkokulttuuri-tietoo otsikoihin.

  8. uuno sanoo:

    Hienoa Teemu! Taas häämöttää 40 maalia kaudessa ja Jagrin päänahka kaikkien aikojen eurooppalaisena maalintekijänä tuntuu jopa realistiselta. Kausi on tietysti pitkä, mutta alku on ollut nelikymppiselle käsittämätön.

    NHL-kommentaattorit on ihmeissään Teemun ja Lidströmin kanssa.

  9. Anni sanoo:

    Näytä, että ikä on pelkä numero – iske tehopisteet.

  10. Töre sanoo:

    Loistavaa Teemu!! Ilo katsella miten pelisi kulkee! En näe syytä miksi sinun täytyisi lopettaa tämän kauden jälkeen kun näyttää vieläkin sujuvan!:) olet ollut idolini siitä lähtien kun näin ensimmäiset Winnipeg-maalisi. Jatka samaan malliin NHL:n pistepörssin kärkipaikkaa jahdatessasi ;)

  11. Kössi sanoo:

    Siis pääasiahan on et homma toimii ja peitto heiluu!!!!

  12. Antero sanoo:

    Hieno ura on ollut Teemulla ja lisää voittoja jos tulee niin sehän on sitten plussaa vaan. Ja pääasia on että nauttii siitä mitä tekee.

  13. JK sanoo:

    sitä taistelua silloon joskus winnipegiläisenä :) http://www.youtube.com/watch?v=lko9_tcTzRM&feature=related

  14. Marko sanoo:

    Tuskin Teemu näitä kommentteja lukee, mutta sanotaan nyt kuitenkin: Toivon sydämeni pohjasta Teemu että pelaat vielä 2011 MM-kisoissa. Tiedän, että olet jo ilmoittanut lopettamisestasi, mutta se olisi minulle ja varmasti useille suomalaisille todella tärkeää. Olet edelleen, piiiitkän NHL-uran jälkeen suomalaisen kiekkoilun suurin tähti ja ihailuni sinua kohtaan on vilpitöntä. Rakastat jääkiekkoa ja pelaat jokaisen vaihdon täysillä. Ihailen sinua paitsi pelaajana myös ihmisenä todella paljon, ja toivonkin että kykenen ottamaan sinulta oppia suhtautumisessani elämään (Sen perusteella mitä olen mediasta lukenut;) olen siis vasta aikuiselämäni alkutaipaleella.) Teemu PLEASE COME TO MM-2011!! :)

  15. 80130, CO sanoo:

    Kulkee! Sanoppa muuten ”Arapahoe Road”. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>