Learn to play with the pain

Julkaistu 23.4.2013

Moi vaan kaikille pitkästä aikaa! Täällä runkosarja alkaa olla pikkuhiljaa taputeltu. Tiukkaa vääntöä on ollut käsittämättömän kiivaassa tahdissa! Itse en tällaisessa rääkissä ole aikaisemmin ollut. Ekat 25 peliä tuntui tosi hienolta, mutta sen jälkeen tämä tahti on tehnyt kyllä tehtävänsä. Vähän sitä kyllä odottelinkin. Ei tämä pelitahti ole tehty vanhemmalle pelurille.

Yksinkertaisesti palautuminen peleistä on välillä ollut mahdotonta. Onneksi kuitenkin isommilta loukkaantumisilta olen saanut välttyä. Ja mikä tärkeintä, joukkuehan on pelannut upeasti! Kaksi tärkeää tavoitetta on nyt saavutettu, neljä vielä tärkeämpää on edessä. Ensimmäinen tavoitehan oli päästä pleijareihin ja hyvän alun jälkeen seuraava tavoite oli voittaa oma divisioona. Nyt sekin on saavutettu. Neljä seuraavaa on tietysti voittaa neljä pleijarikierrosta. Paljon töitä on edessä, ja mitäänhän ei saa ilmaiseksi ja niinhän sen pitää ollakin! Menestyminen pleijareissa on monesta asiasta kiinni. Jokaisen on tietysti hinattava oma suoritustaso uudelle tasolle: jokainen vaihto, jokainen taklaus, jokainen laukaus, jokainen heittäytyminen kiekon eteen voi olla se erottava tekijä voittajaksi.

Sikäli meillä on hyvä tilanne, että kaksi viimeistä runkosarjan peliä ei enää merkkaa meille mitään, joten nyt on aika antaa muutamalle pelaajalle vapaata peleistä. Valmentajamme Bruce Boudreau on yrittänyt jo kuukauden päivät houkutella mua ottamaan muutama peli huilia. Ilmoitin heti, että se on vastoin mun ajattelutapaa ja että se tuntuu vastenmieliseltä, kun oon kuitenkin terve. Se tuntuu muutenkin ihmeelliseltä, sillä NHL-pelaaja on ”koulutettu” pelaamaan lähes epärealistisissa olosuhteissa. Kipukynnys on tässä liigassa nimittäin käsittämätön! Ja siihen kipukynnykseen nimenomaan ”kasvetaan”.

Muistan hyvin mun ekan NHL-vuoden alun vuonna 1992. Oltiin hävitty muutama matsi ja mun selkä oli vähän jäykkä. Menin vähän ”valittamaan” siitä meidän fysioterapeutti Jim Ramseylle, jolla oli jo muutama pelaaja hoidossa ja ilmeisesti vähän huono aamu meneillään. Hän katsoi mua vihaisesti, vei mut toimistoonsa ja huusi päin naamaa suu vaahdossa: ”You fuckn rookie, first thing you have to learn in fuckn NHL is to learn to play with the fuckn PAIN, get the  fuck out of here!”. Ne sanat ovat jääneet ikuisesti mieleen! ”Rammer” oli niin oikeassa. Tässä liigassa on henkisesti oltava niin kova, että vain vakavat loukkaantumiset pitävät sut pois peleistä! No Calgary-peli mut lähes pakotettiin huilaan ja kyllähän se hyvää teki. Rehellisesti sanoen lepoa on vähän ikävä ollut.

Näin tällä kertaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan runkosarjan viimeisiä pelejä ja että kuka tulee vastaan ekalla kierroksella! Odotan myös innolla pleijareiden parrankasvatusta. Toivottavasti tänäkin keväänä saan kasvattaa sitä pitkään! Ciao!

Tallennettu kategorioihin NHL, Play-off | 38 kommenttia

Eväät pitkään kevääseen

Julkaistu 13.3.2013

Moi taas kaikille pitkästä aikaa! Niin se aika rientää. Paljon on tapahtunut sitten kauden alun ja nyt ollaan just päästy jo kauden puoleenväliin ja täytyy sanoo, että eipä tässä paljoa enempää jääkiekolta olisi tähän mennessä voinut pyytää. No ehkä pari maalia lisää. Haha ei vaiskaan! Eka puolisko on kyllä täyttänyt kaikki odotukset ja vielä enemmänkin. Tavoitehan oli saada hyvä alku kaudelle ja jatkaa siitä mihin viime kaudella jäätiin. Silloin oltiin tokan puoliskon kolmanneksi paras joukkue, joten ei tää menestys ihan puskista ole tullut.

Ilmeisesti viiden päivän harjoitusleiri ilman yhtäkään harkkapeliä on sopinut meidän jengille. Jokainen on täyttänyt tonttinsa ja siitä se menestyminen nimenomaan lähtee, pelaat sitten kaksi minuuttia tai 25 minuuttia, niin teet sen mahdollisimman hyvin. Oon myös aina sanonut, että menestyäkseen parhaiden pelaajien on oltava parhaita, ja niin on käynyt. Esim. heikon viime kauden pelannut Getzlaf on ollut täysin omalla tasollaan ja haastaa tällä hetkellä kenet tahansa liigan parhaan pelaajan tittelistä.

Myös maalivahtiosasto on ollut loistava! Meidän veskarit on mahdollistanut voiton avaimet joka iltaan. Hillerin hyvyys tiedettiin, mutta svenskapojke Viktor Fasth on ollut aivan huikea! Kiva on ollut myös katsella Sakun peliä. Samppalinnan poika pelaa ilman muuta parasta Anaheim-kauttaan. Toivottavasti kauden toinen puolisko sujuu myös hienosti ja vältyttäisiin myös loukkaantumisilta. Se aina huolestuttaa, koska pelitahti ei ole mikään ihan helppo. Just pelataan jaksoa, jossa on 25 peliä 44 päivään.

Loukkaantumiset ovat muutenkin olleet suuresti tapetilla, myös Suomessa. Varsinkin aivotärähdyksien määrä on huolestuttava! Ei niitä koskaan kokonaan pois saada, mutta paljon voi asioille tehdä. Esim. kolme vuotta sitten NHL:ssä tuli sääntö, että joka pelaajan on käytettävä uusia pehmeämpiä hartia- ja kyynärsuojia. Turvakaukalothan nyt on se ensimmäinen turvatoimi, joka täällä tehtiin aikoja sitten ja voin vain järkyttyneenä ihmetellä, miten on mahdollista, että vain Jokereilla on Suomessa turvakaukalo? Täysin käsittämätöntä, että miljoonien kausibudjeteilla pyörivät seurat eivät satsaa pelaajien turvallisuuteen. Pitääkö aina sattua jotain ennen kuin niistä opitaan?

Tähän loppuun vielä superonnittelut Mr. Kekäläiselle! Huikea juttu Suomen jääkiekolle. Suomalainen GM NHL-joukkueeseen on niin kova juttu, jota harva ymmärtää. Hienoa Keklu! Onnea matkaan!

Tallennettu kategorioihin Anaheim, NHL, Saku Koivu | 56 kommenttia

Kova savotta alkaa!

Julkaistu 19.1.2013

Moi taas kaikille!

No niin, se on menoo taas, NHL-kausi on vihdoinkin alkamassa.  Edessä on kova savotta! Valmistautuminen kauteen on varmasti ollut kaikille vähintäänkin erikoinen, osa pelaajista on toki pelannut Euroopan sarjoissa, toiset treenanneet kotikaupungeissa tai jossain muualla, mutta suurin osa on kuitenkin pelannut viimeisen ottelunsa noin 9 kuukautta sitten. Kyllä tossa siis muutama peli menee ennenkuin pääsee normaalille tasolle. Superlyhyt 6 päivän training camp ilman yhtään harkkapeliä on myös uusi erikoinen ratkaisu, mutta sama kaikille. Yleensähän leiri on ollut 3 viikkoa ja on pelattu noin 7 harkkapeliä.

Paljon on ajat muuttuneet, mun ensimmäinen NHL-camp oli armeijavuonna -88. Siis  melkein 25 vuotta sitten (huhuh).. Lensin silloin kahdeksi viikoksi Winnipegin leirille. Silloin training camp oli 5 viikkoa ja yleinen käytäntö oli, että kesäisin ei paljoa reenailtu vaan camppi oli nimenomaan kuntoonpääsyä varten. Muistan hyvin miten vajaakuntoisia pelaajat silloin olivat, ainakin siltä se tuntui, olinhan jo luistellut Jokereiden kanssa melkein kaksi kuukautta.

Nykypäivänä tilanne on täysin erilainen, poikkeuksetta jokainen pelaaja tulee leirille huippukunnossa, se on osa ammattilaisen ylpeyttä. Myös kilpailu pelipaikoista on niin kovaa, että ei oo varaa antaa yhtään etua kenellekään. Vuosi on niin kova peleineen ja matkustamisineen, että peruskuntopohja ja lihaskunto on tehtävä kesällä, kauden aikana se on äärettömän vaikeaa.

Kuten sanoin, 48 peliä 99 päivään tulee oleen kova savotta, varsinkin kun kaikki pelit on oman konfrenssin joukkueita vastaan. Jokainen pinna on äärimmäisen tärkeä, yks piste jonka häviät johonkin omaan tyhmyyteen voi olla se piste, joka erottaa sut pleijareista.

Omasta kaudestani toivon taas lähinnä yhtä asiaa, pysyä ehjänä ja terveenä, se on ainoa keino nauttia ja menestyä tässä liigassa. Isoin haaste mulle, ja tietysti kaikille, on taas palautua peleistä mahdollisimman hyvin ja nopeesti, se on  kova haaste mutta varsinkin tässä iässä todella vaikeaa ja työlästä!

On ollu taas huvittavaa lukea erilaisia olettamuksia mun urani jatko- tai lopettamispäätöksistä. Vaikka se päätös kesällä joskus on venynytkin, niin enköhän mä oo kuitenkin ansainnut sen, että saan tehdä omat päätökseni just sillon kun haluan.


Ei muuta ku kaikille hienoa NHL-kautta ja erikoistsemit meidän uusille suomalaisille tulokkaille Granlund, Vatanen ja Komarov… Tervetuloa! Ollaan kuulolla!

Tallennettu kategorioihin Anaheim, Mikael Granlund, Sami Vatanen, työsulku | 117 kommenttia

Vihdoinkin!

Julkaistu 7.1.2013

Vihdoinkin 112 päivän jääkiekkopiina on ohi! Kauan se kestikin, mutta onneksi tämä on vihdoin ohi. Omaa suunnitelma B:ta ei siis tarvinnut käyttää, vaikka kutkuttavahan ajatus Jokereihin tulosta oli. Mutta nyt on siis aika palata sorvin ääreen.

Ei tämä työsulku kenellekään kivaa ole ollut, vaikka kieltämättä ylimääräinen aika on välillä kivaa ollutkin. Mutta liian kauanhan tässä kyllä meni. Tiedettiin kauan, että vasta joulun jälkeen pyörät lähtee kunnolla rullaamaan – jos lähtee. Sopimuksen syntymiseen vaikutti oikeastaan kaksi asiaa: uhka NHLPA:n mahdollisesta mitätöimisestä ja omistajille uhka koko kauden peruuntumisesta. Nämä kaksi asiaa avasivat vihdoinkin neuvottelut, jotka siihen asti NHL:n puolelta olivat lähinnä ”Ota tai jätä” -ehdotuksia. Meidän pelaajien leirissä nimenomaan ihmetytti se, että neuvotteluja käytiin, mutta tarjouksissa ei ollut liikkumavaraa.

Mitä tästä sitten jäi käteen!? Ei varmaan mitään ihmeellistä, mistä ei olisi voitu sopia 3 kuukautta sitten. Voittajia tässä kiistassa ei ole. Aiheutuneita vahinkoja tullaan paikkaamaan vielä pitkään, ja lätkällä on kova haaste edessä. Kaikkein vaikeinta oli yrittää kertoa kavereille, ystäville, tuntemattomille, mistä tässä oli kysymys. Useimmat vaan tiedostivat, että miljardöörit tappelee miljonäärien kanssa ”naurettavista” asioista. Eivät ne naurettavia asioita olleet, vaan hyvin tärkeitä asioita kummallekin osapuolelle, mutta liian kauanhan sovun löytämisessä meni.

Mä oon varma, että kummatkin osapuolet ovat pahoillaan niin monien ihmisten puolesta, joiden elämään tämä työsulku radikaalisti vaikutti. Vaikea on edes ymmärtää, miten moneen ihmiseen. Ei vaan fanit, pelaajat ja seurat, mutta myös hallien työntekijät, siivoojat, lentoyhtiöt, hotellit, ravintolat, tv-yhtiöt, radiot jne. jne. Lista on pitkä.

Mutta nyt on siis aika palauttaa suuri jääkiekkoperhe taas yhteen, puhaltaa yhteen hiileen, ja nostaa tämä maailman hienoin urheilulaji takaisin omalle paikalleen.

Itse olen todella innoissani, että pääsen taas pelaamaan. Kaikki on tehty, mitä on voitu! Nautitaan siis tästä -- Game is on!

Terveisin,

Teemu

Tallennettu kategorioihin NHL, työsulku | 23 kommenttia

Työsulkuarjen kahdet kasvot

Julkaistu 9.11.2012

Moi taas kaikille! Ja terveisiä USA:n suurimmalta lentotukialukselta USS Nimitziltä! En vieläkään ymmärrä, miten mä pääsin tällaiselle reissulle. Yksi mun parhaista jenkkikavereistani soitti muutama kuukausi sitten ja kysyi, olisinko kiinnostunut lentämään lentotukialukselle ja tutustumaan USS Nimitzin sotalaivaan, jos NHL-kausi ei ole vielä alkanut. No sitä ei tarvinnut kauan miettiä. Niin me viime viikolla sitten lennettiin USA:n laivaston C2-sotakoneella San Diegosta Coronadon laivastotukikohdasta tunnin päähän merellä seilaavalle Nimitzille. Laskeutuminen lentotukialukselle oli huikea kokemus. Koneessa ei ollut ikkunoita, ja arvuutteleminen pimeässä, että koska se vaijeri meidät pysäyttää, oli jännää puuhaa. Tutustuminen laivan työhön ja sen tehtäviin oli todella mielenkiintoista. Suurin yllätys oli tukialuksen koko: 1,5 hehtaarin kokoinen laiva, jossa asuu 5 000 ihmistä. Ja keski-ikä on 21 vuotta! Se on kuin pieni seilaava kaupunki. Eläminen tukialuksella on hyvin askeettista, koko fokus on vain työnteossa.

Arvostus näitä ihmisiä kohtaan nousi kyllä huimasti. Jotkut ovat komennuksella siellä vuosia. Normi työpäivä on 14–18 tuntia. Mitään luksusta sieltä ei löydy, käytävät ovat ahtaat, rappusia ylös alas ja joka suuntaan, ei puhelimia, ei Skypeä, huoneetkin pieniä ja vessoja ei muuta kuin yleisiä kaikille. Eikä edes alkoholia koko laivalla. Eipä olis meikäläisestä noihin hommiin. Ja mä luulin, että NHL-ammattilaisen elämä on raskasta. En luule enää. Huikeata oli myös seistä kannella 30 metrin päässä, kun katapultit ampuivat Hornetit taivaalle. Varsinkin yöllä Hornetien lähdöt ja laskut olivat vaikuttavia. Hyvin nukutun yön jälkeen tutustuimme vielä muutamiin operaatioihin, kunnes oli meidän vuoro päästä kokemaan katapulttilähtö takaisin mantereelle. Ja vau, olihan se hienoa! Se brutaali voima, jolla kone sinkoutuu matkaan, on sanoinkuvaamaton. Vähän yli 100 metrin matka muutamassa sekunnissa, ja kädet ristissä toivot, että kaikki menee hyvin. Siinä ei meinaan virheelle ole varaa, tai sitten ei tarvitse enää miettiä, koskakohan NHL taas alkaa…

No niin, siitä päästiinkin taas toiseen asiaan. Siis siihen työsulkuun! NHL:n työsulku on kestänyt kohta 60 päivää. Tuntuu kyllä että aika on mennyt hitaasti, ehkä oma hitaampi elämäntyylini on sen aiheuttanut. Mutta nyt vihdoinkin on pikkuisen valoa nähtävissä tunnelin päässä. Viimeaikaiset neuvottelut ovat olleet positiivisia ja uskon, että kummatkin osapuolet tietavat tämän kuukauden tärkeyden. Marraskuun pelit on kuitenkin peruttu ja yleinen huoli koko NHL-kauden peruuntumisesta nousi puheenaiheeksi, kun NHL ilmoitti peruvansa uudenvuodenpäivän Winter Classicin. Huolestuneita on varmaan koko jääkiekkomaailma. Täytyy muistaa, että jääkiekko on täällä USA:ssa sen verran pienempi laji kuin esim. baseball, amerikkalainen jalkapallo ja koripallo. Sen takia meidän lajin on tehtävä niin paljon enemmän töitä pitääksemme fanit, ja tämä laji suosiossa. Tämäkään työsulku ei varmasti auta asiaa.

Viimeisimmän 20 vuoden aikana jääkiekolla on ollut enemmän lakkoja ja työsulkuja kuin näillä muilla isoilla lajeilla yhteensä. Se on huono merkki meille kaikille! Muutama päivä sitten luin kauhistuneena artikkelin viime työsulun (2004) vaiheista. Ajatelkaa että NHL:ssä on noin 730 pelaajaa. Siitä 240 sen hetken NHL-pelaajaa ei erilaisista syistä koskaan enää pelannut NHL:ssä sen menetetyn vuoden jälkeen. Se on kauhea määrä, joukossa lajin suuria legendoja kuten Mark Messier, Adam Oates, Ron Francis, Al MacInnis, Igor Larionov, Scott Stevens, Vinnie Damphousse… Osa lopetti, osa vaan menetti työpaikkansa, osa lähti pelaamaan johonkin muualle. Surullista kuultavaa, suorastaan järkyttävää! Niin kuin aikaisemmin olen todennut, todellisia voittajia ei tässäkään kiistassa ole. Mutta uuden sopimuksen löytyminen on siis nyt realistisempaa kuin kertaakaan aikaisemmin,

Sitä odottaessa jatkamme täälläkin jääharjoittelua ja valmistautumista uuteen kauteen. Neljä kertaa viikossa treenataan jäällä. Välillä on 12 jätkää, välillä on ollut vaan Saku ja minä. Mielenkiintoista on ollut palata juniorivuosien rutiineihin: maksetaan omat jäävuorot, kuskataan ja kannetaan kamoja kodin ja hallin välillä, kuivataan vehkeet kotona yms. Mä en tiennytkään, että munkin kamat haisee hielle. Hah! Täytyy sanoa, että huoltajia on ollut ikävä. Sitä ei välillä tajuakaan, kuinka tärkeitä huoltajat ovat pelaajille. Yksinkertaisesti korvaamattomia! Se on vähän kuin äiti perheessä. He tekevät valtavan duunin, että muilla on hyvä olla! Yleensä NHL-joukkueilla on kaksi kokopäiväistä huoltajaa ja yksi kotiin jäävä huoltaja. He menevät hallille aamulla aikaisin, keittävät kahvit, siivoavat paikat, teroittavat luistimet, korjaavat kamoja, tilaavat mailat, luistimet… Treenien jälkeen he pesevät pyykit, varusteet, siivoavat taas kopin ja illalla myöhään kotiin. Reissussa on vielä enemmän hommia. Pelien jälkeen lennetään uuteen kaupunkiin. Kolmen aikaan aamulla kun pelaajat menevät viiden tähden hotelliin nukkumaan, huolto lähtee viemään kamoja hallille. Ja taas on pyykinpesua ja kamojen kuivausta, ja muutaman tunnin unien jälkeen taas hallille valmistautumaan, että kaikki on viimeisen päälle ennen kuin pelaajat saapuvat hallille. Harva muuten ymmärtää, kuinka paljon kamaa yhden jääkiekkojoukkueen mukana matkustaa. Ei vaan 30 pelikassia, mutta esimerkiksi viiden pelin kiertueella pelkkiä mailoja on 300! Eli vaikka tämä homma rankkaa onkin, kyllä meistä pidetään huolta viimeisen päälle. Jokainen pelaaja tietää huoltajien tärkeyden ja arvostus heitä kohtaan on valtava!

Näin tällä kertaa, odotan mielenkiinnolla ensi viikkoa. Uskon että ensi viikko on hyvien uutisten aikaa! Siihen asti morientes!

P.S. Leijonat on tänään saanut uuden päävalmentajan, onnittelut vaan Erkalle! Loistovalinta! Joka joukkueessa, missä Erkka on valmentanut, on myös menestystä tullut. Erkka on herrasmies, joka ei rähjää ja riehu, vaan järjellä, puhumalla ja suurella auktoriteetilla hoitaa hommaansa. Onnea taas uuteen haasteeseen! Kiitos myös Jukka Jaloselle. Huippuvalmentajalle, miehelle jonka päävalmentaja-aikana Suomi on noussut entistä vahvemmin maailman huipulle, kruununa tietysti maailmanmestaruus 2011. Well done!

Tallennettu kategorioihin Leijonat, NHL, työsulku | 17 kommenttia

Työsulun kaksi puolta

Julkaistu 12.10.2012

Moi taas ja terveiset työsulun keskeltä!

No niin… Tänään se taas alkaa, uusi NHL- kausi kovin odotuksin. Kauden ensimmäinen  pelipäivä edessä: aamujää, pelipäivän lounas, päiväunet ja hallille… Ai niin… Nyt on se työsulku. Siis otetaan uusiks.

Herätän pojat, aamupala ja vien heidät kouluun. Mä poljen kuntopyörää 45 minuuttia, lähden hallille ja jännitän, onko tänään normi 12-14 jätkää jäällä vai onko osa lähtenyt Eurooppaan tai golffaamaan tai keksinyt jotain parempaa tekemistä aurinkoiselle päivälle. Välillä on vain 6 jätkää jäällä ja silloin yleensä treenaaminen menee aika leikkimiseksi. Hyvät treenit vaatii vähintään 10 jätkää ja kaks molaria. Tähän mennessä ollaan saatu hyviä treenejä ja useampina päivinä on motivaatio ollut normaali, tosin välillä on päiviä, jolloin katotaan toisiamme että mitä me täällä pyöritään.

Monet perheettömät pelaajat valittavat miten tylsiä päivät ovat olleet, mä taas oon ollu kiireisempi kuin kauden aikana ja jos  ihan rehellinen oon niin kyllä mä oon nauttinut tästä vapaudesta jokaikinen päivä! Vaikka pelihaluja onkin vielä jäljellä, niin se että oon saanut olla kotona perheen kanssa ja osallistua normaalisti päivien rutiineihin, seurata poikien lätkäharrastuksia vähän tiiviimmin,viedä Veeraa tennikseen, ratsastukseen yms. ja olla läsnä  muuten vaan, on ollu aika luksusta!

NHL ja pelaajayhdistys eivät ole päässeet lähellekään ratkaisua, neuvotteluja on käyty harvakseltaan. Kyllä siellä töitä tehdään, mutta ei toi helppo paikka ole kummallekkaan. Vähän huolissani olen siitä, että NHL  luulee että muutaman missatun palkkashekin jälkeen annamme periksi. Niin meinaan ei tule käymään, pelaajat ovat tällä kertaa ”yhtä köyttä” -- yhdistys, joka pelaaja on  tarkkaan tietoinen  tilanteesta.

Se, mikä nyt menetetään, ei koskaan saada takaisin. Ei ole kyse musta tai susta vaan nimenomaan tulevaisuudesta, niistä pelaajista jotka tulevat 20 vuoden päästä tähän liigaan. Täällä ja varsinkin Kanadassa monet jääkiekkoasiantuntijat ovat äänekkaasti ihmetelleet ja arvostelleet pelaajia, jotka heti lähtivat Eurooppaan. Heidän mielestä kaikkien pelaajien pitäisi pysyä ”sotatantereella” ja tukea tätä prosessia. Ymmarettävä ajatus, mutta kuitenkin jokaisen ihan oma päätös. Mun mielestä on hienoa, että niin moni pelaaja on  lähtenyt Eurooppaan, itekin olisin lähtenyt heti Jokereihin jos oisin nuori ja perheetön. Varsinkin Pohjois-Amerikkalaisille pelaajille se on varmasti huikee kokemus, normaalistihan  se olisi täysin mahdotonta.

Myös euroopalaisille pelaajille, joukkueille ja faneille tämä on taas hieno mahdollisuus nähdä ”omat pojat” kasvattajajoukkueissaan ja nähdä osa NHL:n  parhaita pelaajia omissa kotikaupungeissaan. Varsinkin nuorten kehittyvien pelaajien on hyvä lähteä pelaamaan johonkin, pelaamattomuus ei oo koskaan hyväksi. Tosin onhan kolikolla aina toinenkin puoli, NHL-pelaajien tulo Europpaan tarkoittaa myös, että joku oman seuran pelaaja menettää pelipaikan siksi ajaksi ja onhan siinä aina loukkaantumisriskikin olemassa. Vaikka vakuutus korvaakin mahdollisen sairausajan palkan, niin hukattua pelipaikkaa se ei korvaa. Toivotaan että tää työsulku pikkuhiljaa saataisiin pakettiin ja hommat käyntiin. Itse veikkaan, että liiga alkaa marraskuun loppupuolella joskus kiitospäivän jälkeen.

Miksi? Meinaan silloin on aika ruveta kuvaamaan HBO:n jo legendaksi tullutta lätkäsarjaa 24/7, tv-ohjelmaa, jossa seurataan kahta joukkuetta kohti uudenvuodenpäivän Winter Classicia. Tänä vuonna joukkueet ovat kaksi legendaarista ”original six” organisaatiota: Detroit ja Toronto. HBO:n 24/7 :sta on tullut niin suosittu ohjelma, että en usko että NHL voi jättää sitä tekemättä. Sen kautta NHL:n ja jääkiekon suosio on ottanut huiman harppauksen eteenpäin!

Näin tällä kertaa, parempia työsulku-uutisia odotellessa, so long!

Tallennettu kategorioihin Anaheim, NHL, työsulku | 17 kommenttia

Mikä mättää, Gary Bettman?

Julkaistu 17.9.2012

Moi taas kaikille! Tässä blogissani en paljon käy omia kuulumisiani läpi. Sen verran kuitenkin, että kesä meni hienosti ja kaikki on ollut kunnossa uuteen kauteen. Täytyy myöntää, että pettymys työsulun alkamiseen on suuri. Mutta käydäänpä tämä case nyt läpi oikein kunnolla.

Muistan vielä hyvin kesäisen kauniin päivän, se oli 22. heinäkuuta 2005.  NHL:n komissaari Gary Bettman ilmoittaa, että vuoden mittainen työsulku on päättynyt ja kertoo innoissaan suu messingillä, miten häikäisevä on NHL:n tulevaisuus kun omistajat saivat vihdoinkin mitä halusivat.  Mr. Bettman oli oikeassa! Koko NHL-bisnes on kasvanut viime työsulusta 2,3 miljardista 3,3 miljardiin, siis miljardi dollaria eli melkein 40 prosenttia. Just niin, näitte oikein! Puhun miljardista!

Uusi palkkakatto on tasoittanut urheilullisesti joukkueiden tasoeroja. NHL on tasaisempi ja mielenkiintoisempi kuin koskaan, tuote toimii ja fanit tykkäävät. Seurat maksavat pelaajilleen enemmän palkkaa kuin koskaan. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Mikä tässä sitten mättää? Onko jääkiekolla todella varaa olla jälleen pelaamatta? Viime työsulun aiheuttamat vahingot on juuri ja juuri saatu korjattua. Suurin osa hävinneistä faneista on suunnilleen saatu takaisin. Tosin televisiojätti ESPN, joka hylkäsi jääkiekon ja otti Texas hold’em -pokerin tilalle, on edelleen isoin menetetty tulonlähde.

32 joukkueesta kuulemma 22 tekee enemmän tai vähemmän voittoisaa tulosta. Joukkueet, jotka tekevät tappiollista tulosta, haluaisivat että rikkaat seurat jakaisivat osan voitoistaan näille heikosti pärjääville seuroille. Rikkaiden joukkueiden viesti on tyly: not a chance! Jos ette osaa tehdä bisnestä tai olette väärässä kaupungissa, ei ole meidän ongelma. Komissaari Gary Bettmanilla on tähän loistoidea: Otetaan pois pelaajilta ja annetaan siitä näille köyhille seuroille. Ei onnistu noin vaan, jokaisen kuuluu saada ”omansa” tässä sirkuksessa. NHL valittaa, että pelaajat saavat liian ison potin (57%) koko bisneksestä. Onhan seuroilla kuitenkin se taloudellinen riski, mitä pelaajilla ei ole. Totta, mutta unohtaakohan NHL, että on meillä pelaajillakin riskit. Joka päivä kun laitamme luistimet jalkaan otamme tietoisen riskin, että yksi taklaus voi lopettaa uran tai yksi luistimen viilto lopettaa jopa koko elämän. NHL-pelaajan uran keskipituus on noin neljä vuotta. Onko pelaajalta kohtuutonta ”ottaa vastaan” se mikä hänelle kuuluu?  NHL:ssä on selkeä markkina-arvo joka pelaajalle, seurat ja NHL ovat sen kehittäneet. He tietävät jokaisen pelaajan arvon ja maksavat sen mukaan.

NHL on varoitellut seuroja tekemästä liian pitkiä ja etupainoisia sopimuksia. Eihän seurojen tarvitse niitä tehdä, jos eivät halua. Täydellinen esimerkki on Minnesotan omistaja Craig  Leipold, joka on myös yksi NHL:n työryhmän jäsenistä. Hän tekee kahden pelaajan, Zach Parisen ja Ryan Suterin kanssa 13 vuoden ja yli 100 miljoonan dollarin sopimukset (per pelaaja) ja kertoo jääkiekkomaailmalle, kuinka innoissaan koko Minnesota on tuoreista hankinnoistaan. Seuraavana päivänä hän laittaa NHL-takin päälle, menee pöydän toiselle puolelle ja kertoo samalle jääkiekkomaailmalle, kuinka käsittämättömiä ovat nämä uudet pitkät sopimukset. Come on! Ei mitään joukkuetta pakoteta maksamaan tällaisia summia ja tekemään 13 vuoden järjettömiä sopimuksia. Se on heidän päätöksensä! Eivätkö NHL-seurat vielä tiedä, että yksikään megapitkä sopimus ei vielä ole ollut omistajille toimiva.  Täytyy myös muistaa, että viime sopimuskiistassa se 57 prosentin osuus pelaajille oli heidän tarjouksensa, joka meidän PITI hyväksyä. Ja nyt se ei riitä!

Gary Bettman on ollut NHL:n pomo melkein 20 vuotta. Hänet palkattiin NHL:ään tuomaan palkkakatto ja niin hän myös teki, olihan hän saanut palkkakaton koripallon NBA:hankin. Kaksi kertaa työsulku on ollut katkolla hänen valtakaudellaan, ja kummallakin kerralla työsulku on myös tapahtunut. Nyt on siis kolmas! Hän on varmasti NHL:n vihatuin henkilö. Jokaiseen NHL-joukkueen kotihalliin saapuessaan koko halli buuaa ja osoittaa hänelle mieltään. Kyllä fanit tietää! Hän tienaa itse yli kahdeksan miljoonaa dollaria vuodessa. Olisiko Mr Bettman valmis luopumaan palkastaan, ja antamaan osan siitä näille ”köyhille” joukkueille? Hmm…mielenkiintoinen kysymys.

Samaan hengen vetoon totean, että meidän pelaajayhdistyksen pomo Donald Fehr ilmoitti heinäkuun1. päivänä kun neuvottelut alkoivat, ettei hän halua palkkaa ennen kuin tämä ”sota”on ohi. Pelaajien keskuudessa reaktio oli ihailtava. Kannattaisikohan Mr. Bettmanin yrittää vaikka neuvotella jääkiekko takaisin isoille tv-yhtiöille, kuten esim. ESPN:lle. Se ylimääräinen raha varmaan kelpaisi näille ”köyhille” seuroille.

Joka tapauksessa voittajia tässä kiistassa tuskin löytyy. Erityisesti fanien puolesta olen tosi pahoillani. He eivät tätä todellakaan ansaitse ja täytyy muistaa, että kuitenkin loppupeleissä tämän lystin enemmän tai vähemmän maksavat juuri fanit. Ei auta muu kuin toivoa, että tämä työsulku ei kestäisi kauan ja päästäisiin taas nauttimaan NHL-kiekosta. Maailman hienoin urheilulaji ei tätä ansaitse! Pettyneinä jäädään odottelemaan parempia uutisia. Hyvää jääkiekkokautta sinne, missä se nyt sitten alkaa tai on alkanut!

Tallennettu kategorioihin NHL, työsulku | 108 kommenttia

Welcome to NHL

Julkaistu 28.5.2012

Euroopan lätkäkausi on ohi, NHL on finaaleja vaille paketissa ja kohta on aika kääntää katseet jo ensi kauteen. Meille suomalaisille kausi on erikoisen mielenkiintoinen, Härmästä on NHL:ään tulossa erityisen mielenkiintoisia pelaajia. Oma mielenkiintoni kohdistuu tietysti kahteen superstaraan -- Sami Vataseen ja Mikael Granlundiin. Nyt on oikea aika jättää Euroopan pölyt ja suunnata uusiin haasteisiin.

Täällä Anaheimissa odotetaan jo innolla Vatasen debyyttiä. Tiedän, että muutos Jyväskylästä tulee olemaan suuri, mutta samaan aikaan Samilla on kaikki eväät nousta staraksi jo ekana vuonna. Meitä suomalaisia on täällä jeesaamassa pehmeään laskuun. Sama tilanne on Granlundilla -- Mikko ja Nikke tulevat olemaan kuin isoveljiä. Sopeutuminen tulee olemaan nopeaa.

Itse olin etuoikeutettu kun sain aloittaa NHL-urani Nummisen Tepon ja Suhosen Apen seurassa. Teppo auttoi mua lukemattoman monessa asiassa niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.

Ja vaikka pelit NHL:ssä kovenee niin elämä tulee muuten monella tapaa helpommaksi. On ollut rankkaa seurata Micken repimistä niin kaukalossa kuin yksityiselämässä viimeisen vuoden aikana. Mutta ole huoleti, täällä saa olla paljon iisimmin! Ei tarvitse tehdä juttuja kun hallilla, kaikki ylimääräinen hössötys on tarkkaan varjeltu ja saat keskittyä vain olennaiseen, PR-ukot osaa hommansa eikä mitään höpöhöpöä tarvitse tehdä. Esimerkiksi kertaakaan 20 vuoden aikana ei täällä multa ole kysytty juttua perheestä tai yksityiselämästä!

Muutama asia on kuitenkin uutta -- totuttelu isosta kaukalosta pieneen, totuttelu uuteen kaupunkiin, sopeutuminen uuteen kulttuuriin, tottuminen uuteen kieleen ja matkustamiseen vie oman aikansa.

Nuoren pelaajan urapolku menee yleensä näin :

Vaihe 1 : oman paikan löytäminen joukkueessa.

Pitää löytää oma paikka joukkueessa mihin on tyytyväinen ja jonka on ansainnut

Vaihe 2 : oman tason löytäminen NHL:ssä.

Mihin pelaajakategoriaan kuulun ja miten kilpailen siinä muita vastaan? Ekat vuodet on siis aikaa luoda omat standardit pelaamiselle. Uran alkuvaiheessa henkilökohtaisia tavoitteita on ja pitääkin olla enemmän.

Vaihe 3 : joukkueen tavoitteiden saavuttaminen.

Jokainen tänne tuleva pelaaja ja jokainen joukkue haluaa nimenomaan voittaa Stanley Cupin. Jääkiekossa se on varmasti vaikein ja haastavin voitto. Kaikille viimeisen pelin voittaminen ei osu koskaan kohdalle ja todella moni huikea pelaaja ei koskaan saa kannua nostaa.

Vaihe 4 – kasvaminen voittajaksi.

Vasta kun oma paikka ja taso sekä joukkueen tavoitteet on realistisesti ja kirkkaasti mielessä alkaa todellinen kasvu ”voittajaksi’.

Tästä tulee mieleen yksi elävä tarina legendaarisesta Steve Yzermanista. Kun Scotty Bowman tuli Detroitin valmentajaksi oli hänen suurin tehtävänsä tehdä Detroitista ja Yzermanista ”voittaja”. Hän sanoi Stevelle, että jos me halutaan joukkueena voittaa on henkilökohtaiset tavoitteet unohdettava. En halua, että teet enää 140 pistettä kaudessa minun joukkueessa ja olet tyytyväinen omaan kauteesi. Haluan, että teet mieluummin 90 pistettä ja että teet jokaisen pelikaverisi paremmaksi. Haluan, että pelaat paremmin joka osa- alueella ja olet se liideri joka vaatii itseltään ja muilta, haastaa ja motivoi joka pelaajan joukkueessa myös kentän ulkopuolella. Niin Yzermanista kasvoi ”suuri voittaja’”.

Samin ja Micken haasteet ovat siis kovat ja valmistautuminen pitää alkaa jo aikaisin kesällä. Jos olisin Sami tai Micke, lentäisin yhteen NHL:n finaaliin paikan päälle seuraamaan kuinka kovaa se peli onkaan! Se intohimo, viha ja taistelu on ihailtavaa ja motivoivaa!!!

Muistan vuoden 1989, kun olin missannut koko kauden sääri- ja pohjeluun katkeamisen vuoksi. Winnipeg Jets kutsui mut seuraamaan playoffseja Edmontonia vastaan ja ne 2 peliä todella herätti mut realismiin. Muistan sen hetken kun järkyttyneenä katselin tuota huikeaa taistelua ja totesin itelleni, että en usko pystyväni pelaamaan tällä tasolla, nää kaverit on ihan eri planeetalta. Lähdin takaisin Suomeen matkalaukussa vain yksi asia : motivaatio treenata itseni valmiiksi pelatakseni näitä eläimiä vastaan. Se oli urani kehitykselle paras opintomatka.

Jokainen tanssii tyylillään ja tekee niin omat päätöksenä kuin työnsä matkalla unelmiinsa, Pojat -- start your engines and good luck!

 

Tallennettu kategorioihin Anaheim, Mikael Granlund, NHL, Sami Vatanen | 35 kommenttia

Leijonasydän

Julkaistu 25.4.2012

Tervehdys taas kaikille!

On taas se aika vuodesta, jolloin jääkiekkoilu elää vuoden hienointa aikaa. Täällä  playoffsit ovat kuumimmillaan, SM-liigan finaalit on pelattu  ja Suomessa valmistaudutaan huikeisiin kotikisoihin. Onnittelut vaan JYPille mestaruudesta -- 1992 oli Hippoksella vähän erilainen tunnelma.

NHL:ssä muutama joukkue on jo selviytynyt toiselle kierrokselle ja toiset vielä taistelevat sinne pääsystä. Pleijareita on niin vaikeaa katsoa, kun itse ei ole mukana. Mutta huikeeta lätkää tällä hetkellä pelataan – kertakaikkisen loistavaa viihdettä, jota näkee vain pleijareissa.

Näistä peleistä paistaa läpi, miten intohimo, viha ja nälkä voittaa kaivetaan ulos vaikka väkisin, keinolla millä hyvänsä. Niin hienoa kiekkoa kuin ollaan nähty tähän mennessä, niin on siellä negatiivistakin tapahtunut. Ikävä kyllä, herää kysymys onko kaukalo enää turvallinen paikka??? Huolestuttavaa on se, että varsinkin tänä vuonna ylilyöntejä on tullut tavallista enemmän. Vaikka taistelu on kovaa, on toisen pelaajan kunnioittaminen kaikki kaikessa – se on tyystin hävinnyt.

Brendan Shanahanin johtama kurinpitoryhmä on vaikeassa tilanteessa. NHL ei halua antaa tähtipelaajilleen pitkiä pelikieltoja, koska pleijarit ja laji tarvitsevat tähtiä. Mutta säälittävää on ollut katsella näitä törkyyksiä, joita tänä vuonna on nähty. Asiaan on mielestäni kaksi ratkaisua. Toinen on pelaajayhdistyksen tehtävä, siis meidän pelaajien. Kesän NHLPA-palavereissa on otettava tämä asia isosti esiin. Toisen pelaajan turvallisuus ja kunnioittaminen on ensisijaisen tärkeää ja asian korjaaminen lähtee vain meistä pelaajista. Se toinen ratkaisu on Mr. Shanahanin ryhmän tehtävä -- vieläkin kovemmat rangaistukset! Jos 7 miljoonaa dollaria ansaitseva pelaaja saa 2 500 dollarin sakon jostain hölmöilystä, on tuomio täysi vitsi! Tänä vuonna on nähty enemmän pelikieltoja kuin aikaisemmin, mikä on huolestuttava merkki. Mutta pidemmät pelikiellot auttavat varmasti -- 10 pelin kielto 7 millin miehelle on melkein millin paukku omassa lompakossa. Viimeistään se laittaa miettimään, että kannattaako hölmöily! Pleijareiden ongelma on kuitenkin siinä, että palkkaa tältä ajalta ei tule, eli taloudellisesti pelikielto ei pelaajaan vaikuta. Sen takia pidemmät pelikiellot on ainoa vaihtoehto. Mielenkiinnolla tulen siis katselemaan taistelua Stanley Cupin voitosta.

Siellä Suomessa eletään varmaan jo kisahuumassa. Eihän kotikisoja turhan usein ole. Kyllä mullakin kova kiinnostus lopulta oli tulla, vaikkakin olin aikaa sitten jo ilmoittanut, että maajoukkueura olisi ohitse. Mulla oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa -- tulla kisoihin ja lopettaa ura siihen tai pelata vielä vuosi Duckseille. Kumpaankin savottaan ei näillä maileilla olisi enää pystynyt. Tosin ensi vuodesta en vielä tiedä, mutta nyt on aikaa kuitenkin levätä ja antaa kropan palautua kovasta kaudesta. Harva ymmärtää, miten raskas onkaan pelaajan kausi ja varsinkin NHL-kausi. Päätös lähteä kisoihin kauden jälkeen on oltava sellainen, että ”ilman muuta lähden heti tulemaan”! Siis juuri sellainen kuin esim. Valtterin päätös oli Detroitin pudottua. Virtaa pitää vielä löytyä ja olla terve. Ja hei -- ei maajoukkueessa pelaaminen pidä olla velvollisuus -- se on etuoikeutettu mahdollisuus harvoille ja valituille, jotka saavat omaa maataan koko kansan valvovan silmän alla edustaa. Siihen leikkiin ei voi lähteä ilman täydellä teholla sykkivää leijonasydäntä. Otan esimerkin omalta kohdaltani. Ennen 2003 kotikisoja meidän kausi Sharksissa oli ohi, mulla ei ollut sopimusta seuraavaksi kaudeksi ja polvikin oli huonossa kunnossa. Mutta halusin kotikisoihin niin paljon, että ostin itse itselleni vakuutuksen loukkaantumisen varalta. Ja vaikka vakuutus maksoi tuhansia euroja, eikä se edes kattanut ”sitä” polvea, niin leijonasydän kehotti lähtemään. Olihan se aika kallis kokemus siitä Ruotsi-tappiosta, heheh!

Näillä mennään taas… Tsemppiä Leijonille peleihin ja kaikille kiekkofaneille nautinnollisia kotikisoja. Täällä eletään hengessä mukana!

Terveisin Teemu

PS. Loppuun pikku vinkki joukkueelle ja liitolle. Ei ole sattumaa, että 27 vuotta sitten on viimeksi voittanut isäntämaa kotikisat. Hässäkkä joukkueen ja pelaajien ympärillä tulee olemaan valtava. Työrauha pelamiselle on löydyttävä, se on kova haaste. Kaikki ylimääräinen on liikaa. Good luck boys!

Tallennettu kategorioihin Leijonat, NHL, Play-off | Avainsanoina | 61 kommenttia

Tässäkö tämä nyt sitten oli?

Julkaistu 8.4.2012

Moi taas kaikille! Viimeinen peli on ohi ja NHL-kausi on meidän osaltamme paketissa. Ikävä kyllä, on aika lyhyeen yhteenvetoon. Kun katson vähän tarkemmin kauttamme läpi, niin ei siinä hirveästi hurrattavaa ole ollut. Oikeastaan Suomi-vierailu ja Winnipegin peli tulevat ekaks mieleen, mutta jo niiden takia kannatti pelata tämä kausi.

Ensimmäinen puolisko oli se meidän turma. Edelleen käsittämätöntä, kuinka huonoja me oltiinkaan. Toisella puoliskolla sentään pelasimme niin kuin pitääkin, ero pleijarirajaan oli kuitenkin liian kova tehtävä. Siitä olen kuitenkin iloinen, että nautin edelleen jokaisesta päivästä. Ajoin edelleen hymyssä suin hallille joka päivä! Viimeiset pari päivää ajatukset ovat harhailleet mun tulevaisuudessa. Oliko tämän päivän peli urani viimeinen, tässäkö tää nyt sitten oli? Pystynkö luopumaan KAIKESTA tästä, josta olen edelleen nauttinut.

Koska on oikea aika lopettaa? Yleensä pelaajat lopettavat, kun eivät koe pystyvänsä enää pelaamaan haluamallaan tasolla tai kroppa ei enää kestä tätä rääkkiä tai et vain saa enää uutta sopimusta. Mikään näistä ei oikeastaan oo vielä mun ongelma, mutta pitääkö aina pelata niin pitkään, kunnes joku näistä toteutuu?

Mitään käsikirjaa ei oo olemassa. Nämä ovat päätöksiä, jotka jokaisen on itse tehtävä ja elettävä niiden kanssa. Päätös mahdollisesta lopettamisesta on oltava 100% varma, koska paluuta ei ole, ei tässä iässä. Jatkamisen suhteen päätös on oltava samanlainen. Onko valmis tekemään taas sen kaiken, jonka tämä vaatii? Aion pysyä suunnitelmassani ja ottaa etäisyyttä lätkästä ja olla ihan iisisti jonkin aikaa. Kyllä se fiilis sieltä sitten tulee jossain vaiheessa.

Kiitos taas kaikille kannustamisesta, tätä blogia on ollut kiva kirjoittaa. Ei musta legendaarisen Aarne Tannisen veroista kirjeenvaihtajaa tule mut kivaa tää on ollut! Hyvää pääsiäistä kaikille!

Teemu

Tallennettu kategorioihin Anaheim, NHL | 76 kommenttia