Dynastia

Julkaistu 29.5.2011

Ei se ollut finaali, se oli näytosottelu. Jos jollekin oli vielä ollut epäselvää, missä jalkapallovaltikka on, ei ole enää. Mestarien liigan finaali vain korosti sitä tosiasiaa, että Barcelonan ja ainakin englantilaisseurojen kehistyskulku on viimeisten parin, kolmen vuoden aikana kulkeneet päinvastaisiin suuntiin. Siinä missä ManU on taantunut, Barcelona on kehittynyt yhä paremmaksi. Vuoden 2009 finaaliin verrattaessa ylivoima oli vieläkin suurempaa eilisiltana ja jos Barcelona olisi edes yrittänyt viimeisen parin kymmenen minuutin aikana hyökätä, se olisi voinut nöyryyttää ManU:a vieläkin tylymmin.

Kuten Lex Hollo jo omassa mainiossa blogissaan kertoi, Real Madrid on jossain ManU:n ja Barcan välissä, kun listataan(aina yhtä turha ja loputon tie) seuraavaksi parhaimpia joukkueita maailmassa. Toisaalta, pitää muistaa että tämä oli ManU:n ensimmäinen peli Barcaa vastaan tällä kaudella, vertailun vuoksi Real hävisi sen ensimmäisen 0-5 ja antoi huomattavasti paremman vastuksen seuraavissa peleissä. Olisiko ManU pystynyt samaan, todennäköisesti, mutta kuten Real-otteluissakin, lopputulos tuskin olisi ollut eri.

Real Madrid(ja ennen kaikkea Jose) näyttivät kuitenkin sen, että kohtalaisen lähelle ainakin voi päästä. Vaikkakin se tyyli ei kaikkia miellytä, oli se ainakin tapa jolla päästiin lähemmäksi Barcelonan ylivoimaa kuin Manchester United eilen.

Ja edelleen, nykybarcaa vastaan pelattaessa pätee monen La Liga-valmentajan lause täysin paikkansa: “Voittaaksemme Barcelonan meidän pitää onnistua täydellisesti omassa pelissämme…ja Barcelonalla pitää olla huono päivä.” Fakta. Barcelona pyörii omissa sfääreissään ja pitkälti syy on siinä, että samaan aikaan kun Barcelonan pelin evoluutio on vain kehittynyt, muu maailma on taantunut. Poislukien nyt ehkä edelleen Real Madrid. Barcelonan ylivoimaisuus on taas synnyttänyt Kastiliassa sen, että seuran ja joukkueen kilpavarustelu on jopa Real Madridin mittakaavalla hurjaa, uusia pelaajia kun tulee joka kausi mielettömillä summilla, koska kurssi olisi pakko kääntää.

Barcelonan ei ole tarvinnut käyttää niin paljon rahaa uusiin hankintoihin, koska barcelonismon onneksi Johan Cruyff sai tahtonsa läpi 70-luvun lopussa. Ajaxin malli plagioitiin Kataloniaan. Alkoi uusi aika, jonka hedelmiä korjataan nyt. La Masia on kaiken alku, kauneuden kehto. Ilman tuota tähtien tehdasta Barcelona ei missään tapauksessa olisi jalkapallomaailman valtias. Ilman Cruyffia olisi vaikea edes arvella missä Barcelona nykypäivänä menisi. “El flacon” arvo on mittaamaton. Historiallisesti, monen mielestä Ladislao Kubala on Barcelonan kaikkien aikojen pelaaja. Siitä voidaan kiistellä ja käsi sydämellä voidaan varmasti nostaa helposti Xavi ja Messi ainakin samaan kategoriaan. Mutta, kun listataan kokonaisvaltaisesti barcelonismon tärkeintä henkilöä, Cruyff on omassa kastissaan. Pelaajana yksi parhaista, valmentajana Dream Teamin luoja, mutta visionäärinä lähes profeetallinen näkijä. Cruyffin vaikutus koko seuraan on ollut ja on edelleen uskomattoman suuri.

Cruyffin onneksi liki täysin samalla ajatusmaailmalla varustettu Pep Guardiola tuli seuran ruoriin 2008. Viimeiset vuosikymmenet Barcelona on pelannut aina samalla tavalla, Pep vain viritti koneen. Ja on jatkanut virittämistään luoden uusia, pieniä nyansseja koko ajan pelaaamiseen lisää. Huikea prässipeli on ollut upea lisäys Barcan peliin. Pelin leveänä pitäminen, Messin peluuttaminen monesti todellakin alhaalla, eräänlaisena “valeysinä” on ollut mielenkiintoinen, toimiva veto. Xavi totesi tämän kauden puolivälin paikkeilla, että jokaikinen kausi Guardiolan aikana, Barcelona on pelillisesti mennyt eteenpäin. Yhä parempaa. Siihen on helppo yhtyä valtaosan Barcelonan peleistä nähneenä viimeisten vuosien aikana. Muutos on ollut myös hyvin mielenkiintoinen. Tiki-taka on jatkunut ja syöttö-liike-syöttö-liike-syöttö-liike vain kasvanut. Itse asiassa Pepin ekalla kaudella hallintaprosentti yhteenlaskettuna koko kaudelta oli noin 65, kun se tällä kaudelta on noin 73. Maaleja Barca on tehnyt vähemmän tällä kaudella(2,25/peli, 08-09 kaudella 2,46), mutta päästänyt vähemmän: 0,67 tällä kaudella, Pepin ekalla kaudella noin maali/ottelu.

Tämän numeroleikin kaikkein upeimman esimerkin tarjoaa eilisen illan viimeinen 20 minuuttinen. Moni ihmetteli, missä oli ManU:n kiri. Miksi joukkue näytti niin hengettömältä, missä viimeinen rutistus? Kuten Pasi studiossa totesi, on vaikea aloittaa kiriä ilman palloa. Maagisella yksilötaidolla varustettu SUURI JOUKKUE vain piti palloa. Mikä on paras tapa pitää vastustaja pois maalintekopaikoista? Maailman kauneinta peliä pelaava joukkue on tunnettu kauniista hyökkäysvoittoisesta pelityylistään, mutta samalla se tyyli on myös järjettömän tehokas tapa pitää vastustaja maalipaikoitta. Tämä on ollut selvästi havaittavissa tällä kaudella, Barcelona ei yritä enää tehdä niin paljon maaleja kuin ennen, ei ainakaan missään nimessä jos on pienintäkään riskiä. Muutos on ollut hyvin samantapainen kuin Espanjan EM-kullan ja MM-kullan saavuttaneella joukkueella. Tiki-takasta ei luovuta, mutta siihen tuli riskittömämpi variaatio vuosien 2008 ja 2010 välillä, täsmälleen samoin kuin on Barcelonallekin tapahtunut. Koska mikään joukkue ei koskaan ole täydellinen, on tuossa tavassa ollut pieniä heikkouksiakin. Moni on odotttanut Barcelonan tappavan pelin, mutta sen sijaan se on tyytynyt pitämään palloa ja kuluttumaan aikaa, eikä siinä aina ole onnistunut, kuten esim. Emiratesilla pelatussa taistossa Arsenalia vastaan.

Kaikki kaikessa, Barca on Guardiolan kolmen vuoden aikana kehittynyt koko ajan. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan peli kehittyy ensi kaudella. Tulevaisuus on muutoinkin kiehtovaa seurattavaa Kataloniassa. Kuinka kauan tämä dynastia vielä kukkii? Pääsevätkö muut rinnalle ja kenties ohikin, vai onko muiden vain seurattava sivusta ja odotettava erään aikakauden loppumista. La Masiasta tulee koko ajan lisää nuoria tulevaisuuden pelaajia, mutta toisaalta xaveja ja iniestoja ei voi syntyä jokaisella vuosikymmenellä, ei edes joka toisella. Messeistä puhumattakaan. Nyt on kuitenkin jokaisen Barcelonafanin parhaat vuoden meneillään. Ja muidenkin jalkapallon ystävien. On kunnia, ilo ja etuoikeus saada seurata omalla ajallaan yhtä jalkapallon historian suurinta joukkuetta. On sanomattakin selvää, että tämä joukkue ansaitsee paikkansa siellä 50 ja 60-luvun Real Madridin, Arrigo Sacchin AC Milanin ja Cruyffin 90-luvun alun Dream Teamin joukossa, yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista.

Antibarcaihmiset eivät voi kuin sivusta seurata ja toivoa pikaista loppumista tälle dynastialle. Sehän nyt on varmaa toki, että joskus se loppuu. Kaikki aikakaudet saavat jossain vaiheessa päätöksensä. Miten ja miksi, sekin tulee olemaan mielenkiintoista seurata, mutta jotenkin on sellainen tunne, että vielä ensi kaudella se ei tapahdu.

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, La Liga, UEFA Champions League | 60 kommenttia

Riazor Blues

Julkaistu 23.5.2011

Muistatteko ne päivät, kun Djalminha teki sellaisia temppuja kentällä ettei niitä vaan voinut edes ymmärtää? Entä Juan Carlos Valeronin, jonka liike oli kuin hidastetusta filmistä, mutta peliäly toiselta planeetalta? Donaton eleettömän dominoinnin keskikentällä? Diego Tristanin ja Roy Makaayn maalit viikonloppu toisensa jälkeen? Mauro Silvan, tuon “ensimmäisen” Makelelen? Molinan? Franin?

Entä sen ryhmän, joka nousi 0-3 sillasta PSG:tä vastaan voittaen pelin 4-3? No entäs se, kun Rautiaisen Pasi käveli Pasilasta Porvooseen, sitä kävelyä eikä sen aiheuttaajaa voi olla unohtamatta?

Ei voikaan, se oli mahtava joukkue. Se pisti valta-asemat uudelleen jakoon Espanjassa. Se keräsi faneja ympäri maailman kauniilla ja ihanan soljuvalla hyökkäysvoittoisella pelityylillään. Sillä oli jotenkin ränsistyneen oloinen stadikka, mutta se hurmos yleisössä gloorian vuosina oli vaan liian kaunista nuorehkolle pojalle vastustettavaksi. 6.3.2002 kun Real Madridin piti kävellä Espanjan cupin voittoon, he kehtasivat pilata juhlat voittamalla pelin. Real Madridin 100-vuotispäivänä. Bernabeulla. Ja vielä fanit lauloivat päälle “hyvää syntymäpäivää!”.

Kun mahdottomasta tuli mahdollinen eräänä keskiviikkoiltana huhtikuussa 2004, olihan sitä vaan ihailtava. Pitää, tykätä. Jollain tasolla jopa rakastaa. Se toteutti urheilun yhtä kauneinta osa-aluetta, kaatoi suuria. Se oli pieni, mutta se ei ollut valmiiksi kyykyssä kohdatessaan isoja. Se taisteli ja usemmiten vielä niin kauniilla tavalla. Se oli superia.

Niin superia, että siitä tuli maailmankuulu lempinimi seuralle: SuperDepor. Se nimi oli käsite. Niin vahvasti pesiytynyt seuran yhteyteen, että sitä nimeä on käytetty vielä muutamien viimeistenkin vuosien aikana. Väärin ja valheellisesti. SuperDeporin ajoista on kulunut aika ja ikuisuus. Niin paljon itse asiassa, että eräällä tavalla tuosta huhtikuisesta illasta ja yhdestä kaikkien aikojen comeback-ottelusta Mestarien liigan historiassa(Milan voitto 4-0, eka osaottelu Milanille 4-1) voidaan jopa laskea lähtölaskennan alkaneen Deportivo de La Corunan historiassa. Lähtölaskennan, mikä päättyi viikonloppuna. Tippumiseen La Ligasta. Ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Kun tänä keväänä teimme Karhun Teron kanssa matkaa pitkin poikin Espanjaa, olimme myös tuossa upeassa galicialaisessa kaupungissa. Ehdotin Tepsukalle silloin, että olisi hienoa tehdä insertti, missä vain kuvattaisiin pelaajia, stadionia, sen ympäristöä ja kaikkea mikä liittyy Deportivoon ja pistettäisiin taustalle vain soimaan “Aika entinen ei koskaan enää palaa”. Nyt sen saman voisi toteuttaa tässä siteeraten vain vanhaa venäläistä laulua englannin kielellä tosin: “Those were the days, my friend. We thought they´d never end. ”

Niin ne vain loppuivat. Niin paljon kuitenkin mahtui niihin päiviin, että siitä pitäisi kirjoittaa parikin kirjaa. Ja kirjoittajan pitäisi olla Augusto Cesar Lendoiro. Seurapresidentti, joka on ollut vallassa vuodesta 1988 Deportivossa ja ainoa, joka on nähnyt ja kokenut kaiken mahdollisen, niin läheltä kuin mahdollista.

Tämä entinen paikallisen rullakiekkoseuran puheenjohtaja nosti täydestä mitättömyydestä vanhan La Liga-seuran 40-50-60-70 -luvuilta takaisin kadotuksen partaalta La Ligan parrasvaloihin 90-luvun alussa.

Alkoi aika, jota voi nyt kaiholla muistella. Tuon ajan alussa Deporin piti jo juhlia. Ensimmäistä kertaa Espanjan mestarina. Ainoa este oli enää Valencia, jolla ei ollut mitään pelattavaa. La Ligan viimeinen kierros. 0-0, kunnes Depor sai pilkun…rankkarin, jota Bebeto ei tärinältään uskaltanut ampua. Miroslav Djukic uskalsi, ikävä kyllä. Ei voittoa, ei mestaruutta. Seuraavanakin vuonna jo SuperDepor-nimestä nauttiva ryhmä pääsi lähelle sijoittuen jälleen toiseksi.

Deportivon suurin hetki koitti kuitenkin 14.toukokuuta 2000, kun seura kruunattiin Espanjan mestariksi. Sitä seuraavalla kaudella jo mainittu cupin voitto, joka oli toinen seurahistoriassa. Upeat vuodet Mestarien liigassa ja ennen kaikkea kausi 2003/2004, jolloin finaalipaikka jäi harmittavan ja kiistellyn lähelle. Jose Mourinhon Porto voitti 1-0 jälkimmäisen osaottelun kiistanalaisella Derlein rankkarimaalilla ja lisäksi edellisessä ottelussa puolustuksen johtaja Jorge Andrade oli ajettu ulos varsin kiistellyllä tavalla.

Tuohon kauteen asti Depor oli La Ligassa vähintään kolmas viimeisen 5 vuoden ajan. Taantuma alkoi pitkälti noista Mestarien liigan hetkistä päättyen viime viikonlopun lauantai-iltaan Riazorilla, jälleen Valenciaa vastaan, jolla jälleen kerran ei ollut edes mitään pelattavaa.

Deportivon tippuminen on yllätys, mutta suurena shokkina sitä ei voi pitää. SuperDepor-joukkue ikääntyi ja väsyi, eikä nuorennusleikkausta aloitettu ajoissa. Sitten kun se aloitettiin Deporista lähti 14 pelaajaa yhtäkkiä ja suurinpiirtein saman verran tuli uusia pelaajia. Samalla lanseerattiin uusi lempinimi: BabyDepor.

Harmillisesti vain näistä nuorista pelaajista on hakemalla hakien saanut etsiä riittävää laatua La Liga tasolle. Valtaosa ellei kaikki näistä nuorista pelaajista tuli aikanaan ilmaiseksi seuraan, mutta virheitä tehtiin silloin, kun ei myyty kun olisi pitänyt. Liian moni Deporin huippupelaaja lähti ilman siirtokorvausta. Sen sijaan rahaa oli palanut paljon huippuvuosina nimekkäisiin hankintoihin joko siirtokorvauksina tai isona palkkana. Menestyksen vuosina velkataakka kasvoi joidenkin lähteiden mukaan jopa lähelle 200 miljoonaa, nytkin miinusta on vielä noin 100 miljoonan verran.

Kun rahaa ei ollut, nimekkäiden tai vähintäänkin LAATUpelaajien houkutteleminen La Corunaan kävi liki mahdottomaksi. Miguel de Las Cuevas, Manuel Arana ja Jordi Pablo esimerkiksi siirtyivät muihin seuroihin, kun Lendoiro oli lähestynyt heitä tarjoten sopimusta. Nimekkäitä pelaajia? Ei missään nimessä, mutta laadukkaita kylläkin, mutta silti kertoo oleellisen viimeisten vuosien Deportivosta.

Miguel Angel Lotina(päävalmentaja jo 4:n kauden ajan) saa ottaa hurjan kritiikkiryöpyn niskaansa hänkin, vaikkakin täytyy sanoa, että harvemmin kakasta marmeladia saa. Silti, edes ajoittain Deportivo olisi voinut edes hyökätä, karrikoiden sanoen. Deportivosta muodostui viimeisten vuosien aikana niin tylsä, että se sai taas uuden lempinimen: DullDepor. Sekin tuntui mairittelvalta nimeltä joukkueelle, jonka pelien aikana vastaanottimien ääreen kuoli tilastollisesti enemmän ihmisiä Espanjassa kuin minkään muun tv:stä tulevan ohjelman aikana. No ok, vähän karrikoitui tämäkin, mutta La Ligan ystävät tietävät että Depor lähestulkoon tappoi halun seurata jalkapalloa ylipäätänsä. Ja vakavasti puhuen, ei silläkään ole mitään merkitystä minkälainen on pelityyli, mutta tältä kaudelta muistan esimerkiksi ottelun Atleticoa vastaan, jossa Depor oli 0-2 tappiolla, eikä edes yrittänyt tehdä maalia!

Tulevaisuus on Deportivossa mielenkiintoisen hankala. Toivon todella, että pahimmat skenaariot kuihtumisesta kokonaan eivät toteudu. Nyt nähdään myös mitä käytännössä tulee tarkoittamaan Lendoirin huhtikuinen lausahdus osakkeenomistajien kokouksessa, kun hän sanoi, että: “Mestarien liigasta karsiutuminen on melkein jopa pahempaa kuin tippuminen Segundaan, koska tulot ovat huomattavasti pienempiä, mutta silti pelaajapalkkiot samoja.”

Se on varmaa, että fanien hampaissa jo pitkään ollut Andres Guardado ja kumppanit isoine palkkatileineen lähtee saman tien, mutta löytyykö nuorisoakatemiasta tai muualta Espanjasta halukkaita liittymään paluuta parrasvaloihin yrittävään seuraan. Toivottavasti Lendoirolle ja seuralle lankeaa edes tuo huhuttu “Segunda-vakuutus”, jossa tällä kaudella La Ligasta tippuneen seuran pitäisi saada 7-20 miljoonaa euroa.

Eivät loista siis enää Bernabeun, Camp Noun tai San Siron valot, nyt on totuttava Cartagonovan, El Alcorazin ja Estadi Montilivin tapaisiin salamavalojen loisteeseen.

Mutta, elämä jatkuu. Niin myös Galiciassa. Jos viimeisen reilun 10 vuoden aikana niin Sevilla, Atletico ja Real Betiskin ovat pystyneet siihen, miksei myös Deportivo.

Tule Depor millaisena tahansa takaisin, kunhan tulet! Kunhan olet valmis…Vamos!

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, La Liga, Romantikko, UEFA Champions League | 8 kommenttia

Klassikko 3 ja 4; Por que?! Porque!!

Julkaistu 4.5.2011

“Missä viipyy Klassikko 3:n ja 4:sen analyysi?” -Luki kommenttipuolella. Mitä tähän vastaisi. Ensinnäkään, en osaa analysoida, paitsi Pihtiputaan mummo -tasolla. Toisekseen, kolmasosasta voisi tehdä  kahdenlaista analyysiä: Lyhyessä versiossa puhuttaisiin häpeällisestä, likaisesta, huijaavasta ja oksettavasta illasta espanjalaisen jalkapallon parissa. Siinä toisessa versiossa käsiteltäisiin tapauskohtaisesti jokainen tilanne läpi…se ei yksinkertaisesti edes kiinnosta. Niitä analyysejä on netti pullollaan.

Klassikko numero 4 oli jo huomattavasti parempi. Jotkut sanovat että koko ottelusarjan paras. Itselleni jäi paras maku ehkä sittenkin Copa del Reyn finaalista.

Hämmentävintä kaikessa on, että Barcelona voitti kerran, Real kerran ja kahdesti pelattiin tasan. Barca teki maalin enemmän. Silti, Barca voitti paljon enemmän. Se varmisti käytännössä tasurillaan La Ligassa mestaruuden ja otti UCL:ssä finaalipaikan. Realille jäi Copa, vaikkakin tänä vuonna merkityksellisempi kuin aikaisemmin, silti Valkoiset poistuivat kokonaisuudessaan tantereelta hävinneinä.

Häviäjä on muutoinkin hyvä sana, tähän yhteyteen. Siihen kiteytyy paljon yksittäisiä pelaajia, valmentajia ja jopa seurajohtoa. Tarjosiko itse asiassa nämä neljä Klassikkoa enemmän häviäjiä kuin voittajia?

Mourinho kuuluu suurimpiin. Häviäjiin siis. Nero taktikoinnissaan ja monessa muussakin, meni tietyn rajan yli tällä kertaa. Mediapeliänsä voi pelata vaikka kuinka, mutta syytökset salaliitoista sun muista on jo vain naurettavia juttuja.

Silti, oli hienoa nähdä että vaikkei ikimaailmassa pelillisesti Real samaan pystyisikään kuin nykybarca, niin se pystyi silti haastamaan Blaugranan. Toisella kaudellahan Moun jengit on aina parempia. Tuleeko sitä vain, on toinen juttu. Mourinho kun ei tehnyt itselleen hallaa pelkästään avautumisillaan, vaan myös suhteututtuna nämä purkautumiset Real Madridin imagoon/brändiin eräänlaisena ´herrasmiesseurana´, Florentino Perez ei välttämättä tuollaista kauan katsele. Toisaalta, mies tiesi kyllä tasan tarkkaan mitä kesällä osti.

Imago ja häviäjät kuuluu myös tähän osioon. ´Beauty and the Beast´-otsikot ovat olleet käytettyä tavaraa Barcelonasta viimeisten viikkojen aikana. Miksi, oi miksi, pitää kauneinta mahdollista futista pelaavassa joukkueessa olla Busquetsin, Pedron ja Mascheranon tapaisia likaisia ja huijaavia pelaajia? Unohtamatta tietenkään, että pelillisesti kaikki loistavia, niin aika vaikeasti nieltävän kalkin ovat seuraajilleen jättäneet. Ehkä kysymys siinä suuremmassa mittakaavassa kuuluu, missä on seuran tai valmentajan vastuu? Miksi ei esimerkiksi Sandro Rosell paukauta Busquetsille sakkoa, ihan vain vaikka nimellistä, mutta kuitenkin. Se antaisi Barcelonasta jämptin kuvan siitä, että ´me emme tällaista hyväksy´. Miksei Pep reagoi tilanteeseen? Sakkoa tai pelikieltoa, edes jonkinlainen merkki että tällainen ei kuulu Barcelonan tapoihin. Toivottavasti edes UEFA pääsee salaliitoistaan sen verran irtautumaan, että rankaisee näitä pahimpia sukeltelijoita. Nämä kalastelemiset ovat futiksen syöpä.

Siitä puheenollen. Kolmos- ja nelosjatko-osan paras näytös oli Eric Abidalin paluu eilen. Muistui mieleen Henke Larssonin paluu vuosia takaperin(vaikkakin vain paha polvivamma). Nyt kyseessä oli toki terveydelle huomattavasti pahempi vaiva, ja sitä myöten vielä tarinana voimaakkaampi kliimaksi. Mikä vastaanotto….Kaunis hetki. Siihen oli hyvä päättää Klassikoiden kevät, koska se taisikin olla ainoa tilanne, mikä ei eripuraa aiheuttanut missään leirissä.

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, UEFA Champions League | 44 kommenttia

Klassikko osa 2 -tulivat tänne sotkemaan meidän kauniin pelimme

Julkaistu 21.4.2011

“Joku sanoi toissapäivänä että olen pokaaleja voittava valmentaja enkä jalkapalloa peluuttava valmentaja. Kiitos erittäin paljon tästä, pidän voittamisesta!”

Tähän lausahdukseen kiteytyy pitkälti Jose Mourinhon ideologia ja toisaalta, myös sen toisen leirin ideologia siitä, miten jalkapalloa pitäisi pelata. Real Madridin ja Barcelonan väliset kulttuurilliset/historialliset/poliittiset erot ovat monien tiedossa ja sehän tästä ottelusta vuosien saatossa niin valtaisan on tehnytkin. Nuo asiat eivät tänä päivänä ole päällimmäisinä tästä taistosta puhuttaessa, vaan pelilliset eroavaisuudet. Ne jakavat tällä hetkellä koko Espanjan ja lähes koko jalkapalloa seuraavan maailman. Pelatako kuten Josen poppoo vai kuten La Masian hengellinen isä, tuon kritiikin antaja Joselle(ja vuosien saatossa noin miljoonalle muulle ihmisille/asialle/eläimelle) jonka mielestä vain kauniilla pelitavalla saavutetttu voitto on voitto, Johan Cruyff?

Ikuinen kysymys, miten jalkapalloa tulisi pelata? Halliten peliä? Vastaiskuilla? Jotain siltä väliltä? Maata pitkin syötellen vai pitkillä palloilla? Vai sittenkin materiaalin mukaisesti, realistisella lähestymistavalla ja sitä myöten sille joukkueelle sopivalla taktiikalla? Miten Mourinho peluuttaisi Barcelonaa? Miten Pep Realia? Yrittäisivätkö kumpikin kuitenkin voittaa pelejä keinolla millä hyvänsä esteettisyyden kustannuksella?

Lauantaisen Klassikon jälkeinen krittiikkivyyhti Mourinhoa kohtaan “omilta” ja muilta oli massiivinen. ´Valkoisen baletin´jäänteet ovat olleet muisto vain näissä kahdessa taistossa. Se merkittävä ero löytyy kuitenkin tuloksesta; lauantaina Real ei hävinnyt peliä, mutta hävisi liigan. Eilen, Real voitti pelin ja sitä myöten Copa del Reyn. Vaimennutta ininää on kuulunut pelityylin tiimoilta edelleen, mutta harvakseltaan. Sitä se voittaminen teettää, suut menevät helpommin suppuun. Vai menevätkö? Muistetaan mistä puhutaan; Fabio Capello on saanut KAHDESTI potkut Real Madridin peräsimestä liian puolustusvoittoisen pelityylin vuoksi. Jupp Heynckes sai kenkää 8 päivää sen jälkeen, kun Real oli kruunattu Mestarien liigan voittajaksi.

Onko odotettavissa, että tällä pelityylillä peluuttava Mou saa kenkää kauden päätteeksi? Ei. Jos saa, syyt ovat siellä sisäisissä valtataisteluissa. Ei pelillisissä asioissa. Suurin syy siihen on voittaminen. Mourinho hankittiin nimenomaan Madridiin voittamaan. Barcelonan ylivoima on syönyt madridilaisia rotan lailla, varsinkin kun menestys on vielä tullut huumaavan kauniilla pelityylillä. Barcelona on ollut ykköspuheenaihe Euroopan jalkapalloskenessä jo useamman vuoden. Pokaalien on tultava takaisin Kastiliaan. Mitä pidempään valta pysyy Kataloniassa, sitä enemmän Florentino Pereziltä katkeilee suonia päästä.

Eilisiltana se sitten tapahtui. Pep Guardiolan tultua ruoriin, viritettyään La Masian koneiston huippuunsa, ei yhtäkään titteliä ole mennyt Madridiin. Tai niin ihmeellistä kun se onkin, on kyllä, muttei Realin museoon.

Olin taas aivopieruissani eilen kiljuen jo valtikan siirtymistä Kastiliaan, se on toki liian pitkälle vedetty johtopäätös eilisestä, mutta Perez saavutti tämän kauden Galactico-hankinnallaan sen, mitä oli tavoiteltu. Hetkellisesti ainakin. Se oli tärkeä, iso voitto monessa mielessä. Copa merkitystä ei voi tässä tapauksessa ja tänä vuonna vähätellä.

Mutta jos Mou jatkaa Realin peräsimessä useamman vuoden, kritiikki tulee varmasti yltymään matkan varrella. Nyt se vielä tässä maailmantilanteessa jalkapalloilullisesti menee kannattajille läpi, varsinkin kun tuli jo pokaali, mutta kannattajat eivät varmasti ole unohtaneet kaunista pelitapaa. Siellä se lymyää edelleen jossain, `Madridin pitää voittaa ja pitää voittaa kauniisti´.

Eilen, pelityyli oli samantyyppinen kuin lauantaina, vaikkakin tällä kertaa Real otti vähän ylempää ja yritti saada Barcan pelaamaan palloa enemmän laitaan. Eka puolisko täysin Realin, toinen yhtä perusteellisesti Barcan. Jatkoajalla Real tuntui saavan jälleen vähän parempaa otetta tai sitten Barcelona väsyi, ja ratkaisu tuli nopean hyökkäyksen seurauksena.

Monen mielestä nämä Klassikot eivät ole olleet Klassikon veroisia, mutta itse olen ollut liki huumassa. Jo pelkkä tasaisuus peliin lähdettäessä kiehtoo. Ja ennen kaikkea nämä kymmenet pienet nyanssit pelillisesti:

Missä Villa on? Barcelonassa on alkamassa ilmeisesti uusi keväinen trendi  joka vuosi; seuraan isolla rahalla hankittu sentteri iskee maaleja almerioitajaracingeja vastaan, mutta kun tosipelit alkavat, niin kuuppa hajoaa. Pedro väläytteli, kaukana itsestään. Barcelona sai eilen ensimmäisen laukauksen maalia kohti vasta 73.minuutilla, missä terävyys, pallotempo? Rijkaardin aika on myös palailemassa ainakin laukauksien osalta, ne puuttuvat kauempaa liki tyystin. Xavin pitäisi saada tavalla tai toisella enemmän tilaa peliä pyörittäkseen. Materiaalin ohuus. Penkillä ei käytännössä ole Pepillä ketään, jonka heittää kehiin parantaakseen kentällä olevaa tasoa. Kuormitusta on siksi ollut paljon, koska rotaatiota ei ole Pep käyttäny juuri ollenkaan, onko väsymystä? Rotaation käyttämättömyys on tuonut myös sen ongelman, että muutamat pelaajat eivät ole oikein sinut pelaamisen kanssa, koska peliaikaa on tullut niin vähän.

Entä Real? Jaksaako ryhmä painaa noin tulevissa Mestarien liigan välierissä, kun se eilenkin meinasi kuukahtaa jo toisella puoliajalla? Ilman Casillasin seivejä ei jatkoaikaa olisi tarvittu. Samat sanat kylläkin toiseen päähän, huikea peli Pintolta. Pepen uusi pelipaikka on ollut löytö viimeisillä hetkillä Moun ajatuksissa, mutta joutuuko mies nyt tippumaan toppariksi, kun Carvalho on pelikiellossa.

Moun suurin ansio on saada huikella tavalla tehot irti pelaajistaan ja kyvyn noudattaa orjallisesti hänen suunnitelmiaan. Moni tietää miten Barcelona pysäytetään, harva siinä on kuitenkaan onnistunut(läheltä piti juttuja on turha laskea; Hiddink, Pellegrini…). Taito ei olekaan siinä konseptissa, vaan sen suorittamisessa. Eilisiltana taistelun ruumiillistumia viime vuotiseen Cambiasso-tyyliin oli Angel Di Maria. Eniten koskaan töitä tehnyt enkeli.

Upea peli eilen, ansaittu, kaunis voitto Real Madridille. Ei varmastikaan monen mielestä kaunis pelityyliltään, mutta onneksi jalkapalloa voi edelleenkin pelata usealla eri tavalla, eikä ole vain yhtä ja ainoaa tapaa. Sitä paitsi, on jotenkin naiivia ajatella että Mourinhon pitäisi pelata hyökkäysvoittoisesti Barcelonaa vastaan. Real ei siihen yksinkertaisesti pysty, tai voi toki yrittää ja numerot ovat samaa luokkaa kuin kauden ekassa kohtaamisessa. Barcelonaa ei voita yksikään joukkue tässä maailmassa jos sitä vastaan lähtee pelaamaan pallonhallintapeliä. Pitää pelata niillä aseilla mitä on. Ja sen Special One osaa. Pitää silti muistaa edelleen se, että eilinen peli oli todella pienestä kiinni. Mitään suuria muutoksia ei Guardiolan pidä lähteä tekemään, pienten nyanssien hiomista, parempaa pallotempoa, tasaisempaa kokonaista peliä. Villalta apina pois Osasuna-pelissä, niin se on siinä.

Tai sitten ei. Sekin, kuten onneksi moni muukin asia, selviää viikon kuluttua. Tai viimeistään kahden.

 

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, La Liga, UEFA Champions League | 16 kommenttia

Klassikko, prologi

Julkaistu 17.4.2011

“Vähiten merkityksettömäksi Klassikoksi” tituleerattu taisto tarjosi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Näimme mielestäni hienon ja ennen kaikkea mielenkiintoisen pelin. Mielenkiintoisen sikäli, että tässä El Clasicossa oli pitkästä aikaa jännistystä loppuun asti.

Klassinen kevät saatiin siis käyntiin, mutta mitä opimme? Ainakin sen, että valtikka ei missään nimessä ole niin tukevasti enää Kataloniassa kuin se on ollut aiemmin. Silläkin uhalla, että eilinen tulos käytännössä ojensi mestaruuden Barcelonaan, henkisesti pienen yliotteen otti ehkä Mourinhon porukka, vai ottiko? La Ligan mestari on ollut enemmän tai vähemmän selvillä jo useamman viikon ajan, siksi on jotenkin vaikea ajatella vain niitä pisteitä, mitä tästä pelistä jaettiin. Niillä on kuitenkin aika vähän merkitystä, koska ei kukaan ole uskonut pitkään aikaan Realin nousevan Barcan ohi. Väistämättä eilistä peliä vertailee tulevaan.

Isossa kuvassa on pakko kysyä, kuinka paljon eilisen pelin vähäinen merkityksellisyys painoi pelaajien otteissa? Ei sillä, etteikö tuollaisessa pelissä jokainen antaisi itsestään liki kaiken, mutta se avainkysymys piileekin juuri siinä “liki”-osuudessa….oliko ihan jokaisessa tilanteessa jokaisella pelaajalla satalasissa vai säästelyä tulevaan?

Mourinho näytti taasen, miksi hän on jalkapallomaailman yksi kovimmista koutseista. Kyky oppia virheistään kuuluu lusitaanin parhaisiin puoliin. Ryhmitys, taktiikka eiliseen taistoon muuttui ratkaisevasti Camp Noun vastaavasta. Mesut Özilin piti marraskuussa 4-2-3-1:ssä seurata Xavia omien hommiensa ohella, se meni pahasti poskelleen. 45 minuuttia riitti silloin, Lass Diarra tuli tokalle puolikkaalle. Nyt, Mou lähti 4-3-3:lla, jossa Pepe omaksui uuden roolin Realissa(Portugalin maajoukkueessa pelannu aiemminkin ns. holding midfielderinä) ja Özil jäi penkille. Loistava veto. Yksittäisistä pelaajista puhuttaessa Pepe oli kentän kuningas. Fantastinen esitys, täydellistä dominointia. Unohtamatta myöskään kenties uransa parasta peliä Realissa pelannutta Sami Khediraa.

Pepen vaikutus Barcan keskikentän neroihin; Xaviin  ja Iniestaan, oli vaikuttava. Joka tilanne loppuun asti, pientä koputtelua jokaikisessä tilanteessa jaloille, mutta kuitenkin niin vähän, ettei mies saanut edes korttia koko pelissä! Mutta koputtelullaan sai pelihaluja Barcan mikkihiiri-armeijalta pois. Xavinkin syöttömäärät oli taas käsittämättömiä, mutta kuitenkin normaalia suurempi määrä miehen syötöistä alibi-syöttöjä, ei peliä edistäviä.

Toisaalta, jos David Villa olisi pelannut sen turistin paikalla, kuka David Villan paitaa eilen kantoi, Barcan olisi pitänyt homma ratkaista. Pisteet Villalle siitä, että edelleen hakeutuu loistavasti paikkoihin ja juoksut linjan taakse ovat oikea-aikaisia, mutta viimeistely….voi voi.

Muutoinkin Barcelonan pelissä on Guardiolan aikana silloin tällöin näkynyt ihmeellinen piirre. Puhutaan kenties maailman parhaimmasta joukkueesta, mutta miksi se kyseinen joukkue niin monta kertaa lopettaa pelaamisen sen sijaan että tappaisi peliä? Näin kävi viime kaudella UCL:n vieraspelissä Arsenalia vastaan (2-0 johto valui 2-2 tasapeliksi), niinikään viime kaudella semeissä eka osaottelu Interiä vastaan: 1-0 johto, peli hallussa, kunnes Inter tuli ja meni ohi. Tämän kauden eka osaottelu Emiratesilla Arsenalia vastaan. Vaikkakin se peli oli kauttaaltaan surkea esitys Barcalta, niin jälleen 1-0 johdossa jalka pois kaasulta, vastustaja päästettiin mukaan peliin kun vaihtoehtoisesti senkin taiston olisi voinut tappaa samantien. Eilen oli pilkkumaalin, punasen kortin jälkeen havaittavissa jälleen samaa.

Paljon jäi joka tapauksessa mietittävää ja spekuloitavaa seuraavaan Klassikkoon, joka siis pelataan jo tulevana keskiviikkona, neljä päivää edellisestä. Copa del Rey-finaali Canal+:lta alkaen 22.15.

Siirtyykö nyt jo valta kohti Kastiliaa? Mou on ottanut opikseen, mutta riittääkö se? Aloittaako Özil, vai onko sittenki parempi veto ottaa mies dominoimaan vasta toisella puoliajalla? Reagoiko Pep jollain tavalla eiliseen, jollain konkreettisella tavalla vai pelaako Barca kuten aina? Nousevatko Dani Alves ja Adriano tukemaan hyökkäyksiä kuten normaalisti vai pelaavatko hivenen passivisemmin kuten eilen? Benzema vai Adebayor? Vai hivenen puskista jopa Higuain? Aikooko Barca pitää tempoa päällä koko ajan tappaakseen pelin vai päästääkö Realin mukaan, jos ylipäätänsä johtoon pääsee? Liukuuko Alves hölmösti takaapäin sukille taas?Onko Villa Villa vai joku ihan muu? Puhuuko Mou jo madridilaismedialle vai edelleen vain katalonialaismedialle? Onko salaliitto jälleen Mou´ta vastaan ja Madrid joutuu pelaamaan taas miehen vajaalla? Onko Shakira Mestallalla? Entä Hanna Ekola? Vieläkö on villihevosia?

Waka waka. Tres diaz.

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, La Liga | 1 117 kommenttia

Kohti klassista kevättä

Julkaistu 7.4.2011

Katsaus eurokentille ennen huikeaa keväänjatkoa. Tähän mennessä opittua: Järki ei ilmeisesti kulje ylös asti, jos kropassa on liikaa mittaa. Kauniilta kasvoilta ei näy ikääntymisen vaan surkeuden merkit. Sydämessään Valkoisen Kuninkaallinen johdattaa myös Kuninkaansinisiä. Ähky vai taivas odotettavissa, kun kahden ja puolen viikon sisään pelataan neljä Klassikkoa?

Jälleen kerran; huikeita ja niin monella tapaa mielenkiintoisia taistoja Mestarien liigassa. Harmittavasti tosin, neljästä otteluparista kolme lähes varmasti ratkennut…ellei Pasi lyö vetoa ja joku tee deportivoja.

Peter Crouchin idiotismille ei löydy sanoja. Tasoero oli Spurssin pelatessa miehen alivoimalla aika huima, mutta kyllä silti jäi mietityttämään ja harmittamaan ettei sitä todellista tasoa pystytty edes mittaamaan yhden kaverin aivopierun takia. Crouch pyysi anteeksi pelin tauolla ja vaikka kaikki varmasti antoivatkin anteeksi, jäi se varmasti painamaan monen mieltä. Se oli yhden kauniin satutarinan kömpelö loppu.

Giuseppe Meazzalla Interin kausi paketoitiin neljässä päivässä. Ok, Madonnina pelattiin Milanin kotipelinä(eli San Siro tässä tapauksessa), mutta kuitenkin. Lauantai-iltana Milanin fanit esittivät huikean tifon päädyssään: Mukaelma Viimeisestä Ehtoollisesta, jonka alla teksti “Giuda Interista”; Juudas Interiläinen. Viesti oli selvä, Leonardo OLI rakastettu. Pitkään näytti myös siltä, että Leonardo sai Interin jaloilleen, sen jälkeen kun yksi yliarvostetuimmista koutseista yritti tuhota mestarijoukkueen. Milanin fanit tiesivät mitä tuleman piti; mitä suuremmaksi pelit käy, sen rumemmin Leonardo kaatuu. Niin se oli viime kaudella Mourinhon käsittelyssä derbyissä, niin tälläkin erää näiden neljän päivän aikana. Korttitalo, jota Leonardo on rakentanut aivan liian naiivisti puolustuspelin kustannuksella koko ajan, vain odotti pientä tuulenvirettä.

Silti, ei mitään pois näiden karkeloiden toistaiseksi upeimmalta yllättäjältä; Schalkelta. Sain vuosien ajan selostella Bundesliigaa(toivottavasti vielä joskus “polkumme” kohtaavat) ja sitä myöten sympaattisia sydänten mestareita. Kaunis seura, opin pitämään paljon siitä intohimosta, mikä gelsenkircheniläisillä seuraansa kohtaan on. Pariin otteeseen olen itsekin Veltins-Arenalle eksynyt, aistinut tunnelmaa, kokenut ja nähnyt sen valtavan palon ja keskustellut vuoden 2001 keväästä, jolloin Schalke oli 4 minuuttia Bundesliigan mestari(Jos joku ei tunne tätä tarinaa, katsokoon youtubesta, sen dramaattisempaa kauden päätöstä en ole koskaan nähnyt enkä tuskin koskaan näekään). Sen vuoksi, olin todella iloinen, että….no joo, eipä jatketa pidemmälle, Schalkea seuranneet tietävät, että pää voi pettää juuri silloin kun kevät on kauneimmillaan. Ei tarvitse mennä kuin vuoteen 2007 asti….mutta tätä johtoa Schalke ei voi enää sössiä…eihän? Eihän??!!

Kevät on todennäköisesti kauneimmillaan…vai sanoisinko, räjähtäväisimmillään myös Kastiliassa ja Kataloniassa. Käsittämätöntä, mutta vajaan kolmen viikon sisään tahkotaan suurella todennäköisyydellä 4 Klassikkoa. Hassua, jos listaisimme Euroopan 2 “suurinta ottelua”, niin ne olisivat todennäköisesti monien papereissa Real-Barca ja Celtic-Rangers…Jos Barcan ja Realin kohtaaminen UCL:n välierissä toteutuu, pelataan näiden kahden otteluparin kesken tällä kaudella yhteensä 11 kertaa! Ähky? No way, Jose!

Ai niin, yksi ottelupari ei ole ratkennut. Tai oikeastaan on, niin kauan kuin Fernando Torres pelaa.

Tallennettu kategorioihin Bundesliiga, Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, Serie A, UEFA Champions League | 18 kommenttia

Matkaraportti, yhteenveto

Julkaistu 18.3.2011

Palaan vielä hetkeksi tässä blogissa Teppanan ja mun tekemään futisreissuun Espanjaan ja Italiaan. Yritän koota palasia yhteen, koska tiedän, että on paljon futisfaneja, jotka haluaisivat reissata, mutta syystä tai toisesta eivät vielä ainakaan ole reissuun lähteneet. Toivottavasti tästä on apua ainakin jollain saralla.

Ensinnäkin, en tiedä mistä muutamat lukijat päättelivät, että “rangaistukseksi” mut ja Karhu on lähetetty pariksi viikoksi Etelä-Eurooppaan pyörimään, mutta jos “rangaistukset” ovat tällaisia, niin mua voi ainakin ruoskia useamminkin. Meillä oli loistava reissu! Monin paikoin todella opettava, mielenkiintoinen ja Tepsun kaa meillä klikkaa hyvin yhteen, joten oli erittäin hauskaakin. Yritimme taltioida kaikkea mahdollista(treffijutuista lähtien), eikä varmaan puoliakaan kuvaamastamme matskusta ole tullut ulos, joten monta mielenkiintoista tarinaa ja vähemmän mielenkiintoista on vielä julkaisematta.

Rahahan on varmaankin kiinnostavin asia monella futisreissuun lähtiessä. Meillä meni 12 päivän aikana sellaiset 2500 euroa yhteensä ns. pakollisiin kuluihin. Lentoja yhteensä 6, 2 junamatkaa, 2 autonvuokrausta sekä 10 hotelliyötä. Tähän toki ruokailut sun muu eläminen päälle, mutta mielestäni ei ollenkaan paha noinkin pitkälle matkalle. Hotellien “tasosta” pikkaisen tingimme, jotta budjetti pysyisi aisoissa, mutta eipä niitten muutenkaan tarvi olla mitään 5-tähden lukaaleja. Siellä kuitenkaan ei paljoa aikaa vietetä. Junalla olisin halunnut matkustaa enemmän, mutta etäisyydet Espanjassa ovat sitä luokkaa, että siihen voi hetkessä mennäkin puoli päivää. Ja vaikka ekologisuus painaakin omassa vaakakupissa paljon, ainakin Espanjan sisäiset lennot ovat monesti pirusti paljon halvempia kuin pitkät AVE:lla(luotijuna) tehtävät junamatkat. Matkustusmukavuus junalla on tosin ihan omassa kastissaan, se toimii Espanjassa loistavasti.

Kävimme lopulta kahdeksassa pelissä. Etukäteen meillä oli tiketit vain Barcelona-Arsenal -peliin, sen lisäksi Tero hommasi pressiliput Espanyol-Mallorca -matsiin ja mä Valencia-Barca -taistoon. Näistä peleistä Espanyolin peliin olisi päässyt helpoimmin ja halvimmin, 20 eurolla olisi saanut vielä tuntia ennen matsia ainakin. Valencia-Barca -peliin myytiin vielä tunti ennen peliä lippuja, eli hajapaikkoja oli jäljellä, mutta hinnat olivat päälle sadan euron siinä vaiheessa, reilustikin. Barca-Arsenaliin olisi ollut suuria vaikeuksia saada lippuja, koska tapasimme pelipäivänä Barcelonassa yhden suomalaisen kaverin, kuka oli 3 tuntia odottanut sinä aamuna lippuja stadikalla, mutta jäänyt ilman.

Sen sijaan kaikkiin muihin peleihin saatiin liput ja vieläpä todella halvalla. Milan-Napoli 16 euroa, Real Madrid-Malaga 20 euroa, Atletico-Villarreal 30 euroa, Sporting Gijon-Getafe 40 euroa ja Deportivo-Real Sociedad 25 euroa. Merkittävää näissä hinnoissa on vielä se, että nämä kaikki liput ostettiin stadionilta. Milanin pelissä taisimme olla 2,5 tuntia ennen peliä hakemassa lippuja, Deporin pelissä vajaa tunti ennen peliä. Syy oli se, että La Corunan tapaspaikat aukesivat niin myöhään ja meinasi lopulta tulla kiire peliin. Eli, lippujen saanti ei ole ollenkaan niin vaikeaa, kuten moni luulee. Tosin, pitää muistaa tietenkin, että mitä isompi peli, sen vaikeammaksi lippujen saanti menee.

Futismatkailu kannattaa siis aina. Vaikka ei lippuja lopulta saisikaan, niin pääseepähän ainakin matkustamaan ja näkemään maailmaa. Matkustaminen kun kuitenkin on jopa upeampi asia elämässä kun jalkapallo. Ja se on paljon se.

 

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, La Liga, Serie A | 4 kommenttia

Matkapäiväkirja, osa 1

Julkaistu 4.3.2011

Ou beibi. Päivä numero 5. Niin sanottu välipäivä. Neljä peliä neljän päivän sisään. Tänään tulee varmaan jotenkin orpo olo, kun ei ole peliä illalla ollenkaan….

Milanosta kaikki alkoi; Milan-Napoli. Tiistaiaamuna heti lento Barcelonaan ja illalla Espanyolin peliin. Junalla Barcelonasta Valenciaan ja arkikierroksen helmi Mestallalla; Valencia-Barca. Eilisiltana Real Madrid-Malaga….josta lähdettiin kesken kaiken pois, jotenkin en saa vaan mitään irti peleistä, jotka ovat täysin yksipuolisia.

Pelien lisäksi upeinta antia on ollut vieraileminen Espanyolin harjoituskeskuksessa. Haastateltiin pitkät tovit erästä Espanyolin markkinointipamppua, joka kertoili paljon mielenkiintoisia juttuja. Kuvamateriaalia on varmasti tulossa, kunhan saadaan meidän pikkuongelmat lähetysteknisten asioiden kanssa ratkaistua.

Mestallalla keskiviikkona saatiin puolestaan huomata Barcelonan herättävän paljon inhoa paikallisissa. Toisaalta kyllä myös kunnioitusta, mutta kyllä ne vihellyskonsertit oli aika huumaavia kun Barcelonan bussi saapui Mestallan eteen. Mikä hassua, vain tunti ennen matsin alkua Barca tuli vasta bussilla. Aika myöhään, sanoisin. “Ylimielinen maailman paras joukkue saa tehdä mitä heitä huvittaa”, sanoivat paikalliset. Erästä valancianoa haastateltiinkin tuosta Barca-inhosta. Sanoi, että yksi syy siihen on se, että katalonialaset väittävät heidän puhuvan samaa kieltä, mutta näin se ei ole. Valenciassa puhutaan valencianoa, Kataloniassa katalaania.

Madridissa pitäisi tutustua ihan sieltä ruohonjuuritasolla pelattavasta puulaakifutiksesta La Liga-ympyröihin asti. Pitäisi nähdä siis mahdollisimman laajalti madridilaista jalkapalloa.

Kiitos kaikille vielä vihjeistä! Otimme sieltä paljon ideoita/ajatuksia mukaan ja joitakin olemme jopa pystyneet toteuttamaan…Berlusconin haastattelua emme ikävä kyllä vielä ainakaan ole saaneet. Zapateron tosin haastattelimme jo, mutta eihän se ketään kiinnosta.

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, La Liga, Serie A | 9 kommenttia

Nuija ja Tosinuija reissussa

Julkaistu 16.2.2011

Kyseessä ei ole jatko-osa Jim Carreyn ja Jeff Danielsin tähdittämälle kreisikomedialle. Tarkoitus ei ole löytää Mary Samsonitea eikä toivottavasti olla tilanteessa, missä ajan mopolla ja Teppana heittää ureat penkille ihan vain paremman lämmön toivossa. Toki hieman vajakkeja olemme kumpikin, joten siitä nimi reissullemme.

Nyt on tarkoitus perehtyä espanjalaiseen ja italialaiseen jalkapallokulttuuriin. Tässä yrityksessä allekirjoittanut lähtee yhdessä toistaiseksi hyvän ystävänsä, Tero Karhun (ja kameran) kanssa kohti Espanjaa ja Italiaa, tarkoituksena ymmärtää paremmin tiettyjä aspekteja kummankin maan jalkapallokulttuurista. Meillä on Tepsukan kanssa paljon ideoiota, mutta uskon vahvasti virtuaalisen vuorovaikutuksen voimaan ja siksi teen tämän blogin, jotta mahdollisimman monella asiasta kiinnostuneella olisi mahdollisuus vaikuttaa tulevaan reissuun.

Toistaiseksi varsinainen reittisuunnitelma on vielä auki, joten siihenkin on tätä lukevilla mahdollisuus vaikuttaa. Mitä tahansa Teille tulee mieleen, nyt olisi hyvä paikka heittää kysymys/toive meille, jota me yrittäisimme parhaamme mukaan saada selville.

Enimmäkseen olemme Espanjassa ja yritämme kiertää mahdollisimman monta paikkaa/paikkakuntaa, jotta pääsisimme tutustumaan yhä useamman paikan ominaisuuksiin jalkapallokulttuurin suhteen. Tarkoituksena olisi käydä ainakin Barcelonassa, Valenciassa, Madridissa, Baskimaassa, Santanderissa, Galiciassa, Gijonissa….lisäksi reissumme huipentuu suomalaisten ammattilaisten luokse Italiaan. Hetemaj´n veljekset ovat luvanneet tavata meidät ja tarkoitus olisi lisäksi käydä jututtamassa myös Roope Riskiä ja Jusu Karvosta Cesenassa.

Espanjalaisen ja italialaisen jalkapallon ystäviä on varmasti paljon, joten nyt olisi hyvä tilaisuus kysyä mikä mieltä painaa. Kaikki kysymykset/ajatukset ovat tervetulleita. Luonnollisestikaan kaikkea emme pysty selvittämään(ei ihan hirveästi kannata näiltä vajakeilta odottaakaan), mutta sen lupaan että parhaamme teemme.

Jos siis nyt koet polttavan tunteen, että haluaisit tietää jotain Perpasta, Mehusta, Riskistä tai Karvosesta, pistä tulemaan. Tai jos edellämainituilla paikkakunnilla Espanjassa on jotain mikä koskettaa, anna tulla!

Tallennettu kategorioihin Fanit, FUTIS+, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, La Liga, Serie A | 1 836 kommenttia

Milanello mielessäin

Julkaistu 25.1.2011

AC Milanin kuuluisa harjoituskeskus on ollut monien tarinoiden lähteenä viimeisten vuosien ajan. Sen edistyksellistä Milan Lab:ia on hehkutettu maasta taivaisiin ja sen roolia Milan-perheelle äärimmäisen tärkeänä. Milanellossa on yhteisöllisyys niin läsnä. Milanellossa kaikki viihtyy, pelaajista ruohonleikkaajaan.

Voi kunpa saisin olla itsekin siellä näinä päivinä. Niin sanotusti, kärpäsenä ilmassa. Pörräten, kuunnellen, oppien, nauraen, pöyristyen…

Tosi-tv:hän alkaa olla jo vanha juttu, mutta hei, nyt olisi markkinarakoa Milanellossa. HBO kuvasi huikean dokkarin NHL:n Winter Classic-peliin valmistautuvien joukkueiden näkökulmasta, nyt olisi draamaa tarjolla Milanellossa. Kun vain tietäisi, minkälaista. Tai sitten, ehkä parempi näin…kun ei juuri tiedä yhtään mitä siellä voi tapahtua. Eikä sillä vastustajajoukkueella ole mitään väliä, valokeilassa olisi AC Milanin pelaajat ja valmentajat. Ja ne 160 000 neliötä, joihin ei näiden pelaajien egot mahdu. Raflaava otsikointi dokkarille voisi olla tyyliin: ”Kuinka monta k*******ä mahtuu Milanelloon? ” Alatyylisenä huomautuksena vielä tittelin alle: ”Näin montaa m*****a et näe edes Lisa Sparxxxxin bileissä”.

Mulla oli ihan toinen aihe, mistä piti kirjoittaa. Mutta, kun tänään päivällä näin uutisen, jossa luki ”Mark van Bommel AC Milaniin”, meni kaikki uusiksi. Ensireaktioni oli nauru. Luulin uutista vitsiksi. Aika hyväksi sellaiseksi. Kun se paljastui todeksi, ensireaktioni oli nauru. Se OLI hyvä vitsi.

Kirsikkana kakun päälle: MVB. Sitä ennen jokaisessa seurassaan aina kaikkien kanssa toimeen tullut Cassano. Aina yhtä lutuinen Robinho. Vaatimattomuudesta taidetta tekevä Zlatan…..mamma mia. Ehkä upein kakku ikinä. Ainakin kakuntekijöiden mielestä.

Tämän uutisen myötä päättyi tipaton monella, mutta tammikuu sen kuin jatkuu. Saammeko vielä kuulla Adebayorin liittyvän Zlatanin kärkipariksi? Keskikentällä olisi Joey Bartonin mentävä aukko. Entäpä Mario Balotellin yllättävä loikka takaisin Milanoon….missä Allegrin korvaisi Roy Keane. Tammikuun viimeisillä hetkillä jumalaisin jalkapallojoukkue ikinä saa kliimaksinsa, kun Marco Materazzi vaihtaa sinimustan punamustaan. Milan Lab on kaikkien tiedemiesten ja tutkijoiden mekka. Kaikki haluavat nähdä miten maailman suurimman m****n valmistaminen onnistuu.

Älkää ymmärtäkö väärin. Bommelin siirtymisen myötä ”fanitan” Milania. Siinä missä vuosikausia olen kuittaillut lähetyksissä edellämainituille pelaajille, se on aina tapahtunut pilke silmäkulmassa, koska itse arvostan mm. näitä äijiä paljon. Olen aina rakastanut tässä pelissä persoonia, on ne sitten ihmisinä mulkvisteja tai ei. Mulla ei ole mitään ”nickybutteja” vastaan, näkymättömiä(kentällä ja kentän ulkopuolella) tavallisia taatelin tallaajia tarvitaan tietysti jalkapallomaailmassakin, mutta kyllä nämä erottuvat persoonat ovat kaikki kaikessa. Ilman heitä jalkapallomaailma olisi tylsä paikka. Enemmän tai vähemmän haluamme kuitenkin nähdä viihdettä, ja sitä nämä kaverit tarjoavat. Poislukien tietysti tahalliset vahingoittamisyritykset(Keane), niistä en nyt puhu enkä tarkoita, niitä ei pidä hyväksyä missään olosuhteissa.

Unohtamatta tietenkään että kovin usein tällaiset pelaajat ovat pelipaikkojensa parhaimmistoa maailmassa, jo senkin vuoksi he ovat toki seuratuimpia.

Rakastettavia persoonia kun voi olla niin monenlaisia. Jotkut heistä ovat upeita ihmisinäkin pelitaitojensa lisäksi(esim Xavi), toiset vähemmän upeita, mutta kiehtovia he ovat yleensä kaikki.

Vakavasti vielä, van Bommelin hankintahan oli ihan fiksu veto Silvio & Adriano -sediltä. Edellisestä pelistä oli keskikentältä poissa Pirlo, Gattuso, Seedorf, Flamini ja Boateng, joten kokenut rotta tilkitsemään keskikenttää oli hyvä veto. Lisäksi vielä, Milan ei joutunut maksamaan penniäkään siirtokorvauksia.

Mutta koska vakavasti puhuminen on tylsää…haaveilkaamme:

Camp Nou, 4.5.2011

”Näimme tänä iltana jotain käsittämätöntä, mikä ei unohdu hetkeen jalkapallofaneilta ympäri maailman. Draamantäyteinen ilta huipentui Zlatanin tekemään maaliin, jolla Milan otti paikan Mestarien liigan finaalissa. Barcelonalta. Zlatanin omalta seuralta Zlatanin maalilla. Se mitä näimme maalin jälkeen, on jo nyt legendaa. Zlatanin raivoisa juoksu kuudentoista rajalta kohti vaihtopenkkejä. Useimmat meistä jopa ajattelivat/uskoivat/pelkäsivät, että jotain tällaista voisi tapahtua…mutta tosielämässä sen näkeminen oli pysähdyttävää. Juoksu ei kestänyt kauaa, kohteen ajatteleminen Malmön pojan päässä oli kestänyt kuukausia. Hän tiesi minne mennä, hän tiesi mitä tehdä. Ja kun kaikki jalkapallojumalat olivat tänään olleet hänen puolellaan, ja hän oli saanut tehdä maalin…maalin juuri siinä pelissä, missä hän oli toivonut onnistumista kenties enemmän kuin missään muussa pelissä urallaan….

Pep Guardiola ei sitä ilmettä unohda. Eikä hengitystä kasvoillaan. Zlatan vain tuijotti silmiin, sanomatta mitään, vain muutamien senttien päässä. Tyylikästä, jotkut kuiskivat. Tyypillistä hänelle, sanoivat toiset. Zlatanin ilmettä on vaikea kuvailla, mutta jos se pitäisi sanoiksi pukea…sanoisin, että hän ei sillä hetkellä ollut vartalossaan läsnä, hän oli poistunut jumalten luokse.

Katseeni hairahtui, kun haistoin savua. Robinho poltti Realin lippua päätykatsomossa ja keräsi näin pieneltä joukolta katalonialaisyleisöstä aplodeja…(ja varmasti tulevana syksynä paljon totuttua suuremman vihellyskonsertin hänen paluuottelussaan Bernabeulle, Barcelonan paidassa).

Pressikatsomossa kuulin Cassanon sopivan van Bommelin kanssa finaalipaikan juhlistamista eräässä tankobaarissa keskustassa. Bommel, joka oli Milanin paidassa edustuskelvoton Mestarien liigassa, sanoi tietävänsä paikan. Cassano ei yllättynyt. Ei myöskään Bommel, kun Cassano kuiskasi olevansa riidoissa Silvion, Gallianin, Tassottin, Allegrin, Leonardon, Morattin, Tottin, Del Pieron, Baggion (ei Dinon, jonka kanssa hyvissä väleissä), Carecan ja Milanon Duomon talonmiehen kanssa.

Ilta oli ollut maaginen…olin lopettelemassa raporttiani, kunnes keskeltä sprinklereiden(kyllä, jo toista vuotta putkeen) luomaa sadetta ja Kataloniaan yhtäkkiä tullutta sumua, huomasin keskiympyrässä polvillaan olevan miehen. Muutoin nurmella ei ollut enää ketään, mutta tämä kaveri katsoi maahan…hän levitti hitaasti kätensä levälleen, huomatakseen vasemman kätensä riippuvan kyynärvarresta suoraan alaspäin 90 asteen kulmassa, “luonnotonta” ajattelin….

TV-auto oli ilmeisesti vielä paikoillaan, koska nyt ohjaajakin poimi vielä miehen kuvaan, vaikkakaan ei enää kansainväliseen signaaliin, vain stadionin monitoreihin. Lähikuvassa oli nyt vain tumma hiuspehko, kunnes hän alkoi nostamaan päätään…hirveä määrä verta ja mulle tuli heti mieleen Terry Butcher, tällä miehellä ei ollut vaan harsoa päässään…sitäkin enemmän partaa kasvoillaan; rosoinen, harottava parta, hikeä, verta…tummat silmät, mitkä loistivat nyt kirkkaana hänen nostettua leukansa ylös…”Mikä kuva, mikä hetki!”. Jos Zlatan oli hetkellisesti poistunut vartalostaan, en edes halua tietää mitä tässä tapahtui….Tämän miehen rintahan värähteli, kuin sydän olisi ollut tuloillaan ulos ja se tuijotus….se kesti ja kesti, silmiin tuli yhä enemmän vain voimaa, merkityksellisyyttä, kunnianhimoa, päämäärätietoisuutta…

Yhtäkkiä valo himmeni hieman…ihmettelin, että mitä nyt…mitä ihmettä nyt, kunnes tajusin että hetki sitten taivaalla möllöttänyt kuu ei enää ollut siellä…

Gattuso voitti, Milan voitti. ”

Hienoja miehiä, vaikkakin erilaisia, kaikki tyynni.

Tallennettu kategorioihin Kentät ja stadionit, Romantikko, Serie A, UEFA Champions League | 24 kommenttia