Pintaraapaisu menneeseen kauteen

Romantikko, vai? No, joskus romantisoidaan ja joskus ei, tässä ensimmäisessä kirjoituksessa listaan joitain omakohtaisia kokemuksia, jotka jäivät parhaiten mieleen hetki sitten päättyneeltä suomifutiskaudelta.

Ja jo valmiiksi vastaus noihin kommentteihin; Ei, en kirjoita niinkään rakkaudesta tässä blogissa, säästän ne aiheet myöhemmäksi vaiheeksi elämääni ja ennen kaikkea kirjaani ”Elämäni epätoivoisena rakastajana – tankarunoja Toscanasta”.

Aloitetaan Jyväskylästä, mistäpä muualtakaan. Yksi kauden hienoimmista asioista Veikkausliigassa oli nähdä Harjun hurmos. Todella tervetullut uusi lisäys maamme pääsarjaan ennen kaikkea upean tunnelmansa vuoksi. Vaikkakin yleisurheilustadion, niin se ihmisten mielenkiinto ja eläytyminen oman seuransa puolesta teki vaikutuksen. Niitä hiljaisia stadioneita kun meillä riittää. Yksi niistä on Tehtaan kenttä. Tälläkin kaudella oli jälleen hieno huomata kuinka aloittaessani selostuksen, puolet katsomon ihmisistä kääntyy katsomaan taaksepäin ja huulilta voi melkein lukea ”taas toi apina on täällä pilaamassa meidän hartaan hetkemme”. Eikä siinäkään tietysti mitään pahaa ole, jokaisella paikkakunnalla on omat traditionsa. Ja mulla liian kova ääni.

Myllykoskellakaan nyt ei mitään riehakasta tunnelmaa yleensä löydy, mutta selostuspaikan vieressä on aina erittäin lämminhenkisiä… ja tarkkaavaisia ihmisiä. Tällä kaudella ´pappakerho´koputteli kesken selostuksen olkapäähän ja näytteli taivaalla olevaa sateenkaarta. Huikea parannus toissakauteen, jolloin, edelleen kesken selostuksen, eräs mies halusi välttämättä juuri sille paikalle istumaan missä selostelin peliä, koska hänen lipussaan oli juuri sen paikan numero. Tyhjiä paikkoja oli vaikka kuinka paljon vieressä, mutta eipä siinä muu auttanut kuin siirtyä. Loppupelin aikana en sitten enää nähnyt monitoria, enkä esim. hidastuksia. Mutta Axe Africa -deodorantista sain yliannostuksen sen illan aikana.

Tamperelaisena parhaat hetket koin kuitenkin tällä kaudella Tammelassa. Suomen cupin ottelu TPV:n ja Ipan välillä toi hienoja muistoja menneisyydestä. TPV:n ja TamU:n väliseen otteluun en ikävä kyllä töiden vuoksi päässyt, mutta nämä kaksi kohtaamista näyttivät jälleen sen tosiasian, että Tammelassa pitäisi TamU:nkin pelata. Onneksi siitä on jälleen alettu puhua ja mm. useat pelaajat ovat olleet mahdollisesta paluusta mielissään. Tammela, kaunis ja upea paikka. Ratina, hyi helvetti.

Alkukaudesta jäi mieleen että miten pirussa tää voi olla näin vaikeaa. Siis selostaminen. Pohdin sitä itse paljonkin ja tulin siihen tulokseen, että surkeat kentät laskivat pelin tasoa ja nopeutta niin paljon että pelin taso kärsi (tässä kohtaa poissuljin ilmeisimmän; en vain osaa). Pahimpana esimerkkinä muistan Kups-Inter –ottelun Vänärillä, sellaisilla kentillä ei koskaan pitäisi pelata. Se että tv-pelit pelataan sellaisilla areenoilla antaa erittäin huonon ja ennen kaikkea väärän kuvan Veikkausliigasta. Se on ihan sama vaikka maailman parhaat futarit pelais sellaisella kentällä, siitä ei voi tulla hyvää jälkeä. Kun kentät kuitenkin paranivat, nousi luonnollisesti myös pelin taso.

Yksittäisenä tapahtumana parhaiten jäikin mieleen Tepsin ja TamU:n välinen matsi. Huikea, kertakaikkisen upea näytelmä. Yksi hienoimmista peleistä mitä olen tänä vuonna saanut selostaa. Osoitus jälleen siitä, että pelattiin sitten millä tasolla tahansa(ei tarkoitus väheksyä Veikkausliigaa), niin draaman ja jännityksen säilyminen loppuun asti on parasta mitä Kuningas Jalkapallo voi tarjota. Tällaiset pelit voittaa aina mennen tullen esim. Barcelonan 5-0-voitot vastustajastaan.

Kokonaisuutena kausi oli hieno, viimeisen kierroksen draama upea kliimaksi pitkälle ja tasaiselle kaudelle. Omalta kohdaltani jäi harmittamaan etten käynyt useammin peleissä. Toisaalta, 110 futispelin selostaminen vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana lähentelee jo yliannostusta jalkapallosta….jos sellaista nyt ylipäätänsä voi saada.

Aihe(et): Fanit, Kentät ja stadionit, Veikkausliiga. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

32 vastausta kohteessa Pintaraapaisu menneeseen kauteen

  1. minä sanoo:

    yliannostus? ei ole mahdollista

  2. Purojannu sanoo:

    Hyvä avaus. Nikki esiin Virkkunen.

  3. Vesku sanoo:

    Hieno kirjoitus hienolta mieheltä!

    Ensi kauden alkua odotellessa!

  4. jeski sanoo:

    Hieno kausi, harmi vaan ettei kulta tullu Turkuun :D

  5. Viltzu sanoo:

    Loistava kirjoitus Suomen perhaalta selostajalta. Harmittaa hirveästi että siirryit Canal+:ssan leipiin eikä enää näe sinun loistavaa selostustasi UTV:ltä. Toi esimerkiksi Madridin ja Barcan peleihin upeaa fiilistä, kun huomaa että selostaja on selvästi mukana pelissä. Myös ehkä hiukan omaperäisetkin tarinat olivat aivan loistavaa viihdettä, joita olen vielä jälkeenpäinkin käynyt katsomassa netistä ja naureskellut niille vielä kymmenien katsomiskertojen jälkeen.

  6. Jupe sanoo:

    Ja eihän se TamU Tammelaan tainnut päästä…todella harmi,Ratinasta tunnelma puuttuu promilleista riippumatta

  7. rape sanoo:

    Hienoa Tuomas!! Kerrankin joku puhuu suomalaisesta futiksesta omakohtaisia, positiivisia kokemuksia. HJK:n peleissä käyneenä ainakin omat odotusarvot ovat täyttyneet. Lisää väkeä pitäisi saada, 6000 – 7000 minimissään tunnelman luomiseksi tarvitaan Finnair Stadiumilla. Miten siihen päästäisiin, ehkä otteluohjelmaa muokkaamalla?

  8. Jocinda sanoo:

    Aivan upea ja viihdyttävä kirjoitus Suomen selostajagurulta. En ole kuuna päivänä kuullut keneltäkään niin viihdyttäviä selostuksia kuin kuningas Virkkuselta. Espanjan liigan pelit eivät olisi puoliksikaan niin hauskoja katsoa, jos selostajana olisi joku muu… Canal+ onneksi kotoa löytyy, niin eivät jää parhaat tarinat kuulematta! Joillekin jutuille on tullut naurettua useaankin otteeseen pelin jälkeen, ja aina olen miettinyt että kyllä se Virkkunen hommansa hoitaa täydellisesti.

  9. jèsus sanoo:

    Toivottavasti saadaan Tuomas taas parin vuoden päästä Etelä-Afrikan pelejä selostamaan!

  10. pablo sanoo:

    110 selostusta 150 päivässä on kyllä aika paljon. Toisaalta, ihan rentoahan se varmaan on hankkia leipä pöytään futista katsomalla.

  11. gordito sanoo:

    Hola mi hijo!

    Kuis espanja skulaa? Jätkä ei vain ole eläin mikki käessä (kumpi mikki tahansa), näköjään kirjoittaminenkin sujuu, Mr. Multi-task. Soittele (Tiedät kyllä kenelle), mennään pk-hetkelle.

  12. Juskinen sanoo:

    Loistava aloitus, tällaista on hieno lukea. Toivottavasti äänesi kantaa kotisohvalle vielä vuosienkin päästä!

  13. Hmm sanoo:

    Hienoa! Kyllä on ollut harvinaisen tasokkaita nämä uudet blogit. Ekan kirjoituksen perusteella tämä on vielä se kruununjalokivi.

  14. Real(isti) Madrid(sta) sanoo:

    Hieno kirjoitus,lisää tätä!!!!!UTV:n Taso laski huomattavasti ku La liga Ja Virkkunen Lähti canal plussalle.

  15. annvilla sanoo:

    Huh, kovasti odotin avausta, mutta nyt odotus jatkon osalle vaan kasvaaa! :) )
    Siis erinomaista!!

    Tuomas, olet aiiiivan ehdottomasti paras selostaja koko maassa ja paras MTV3:n blogisti.

  16. Ocelotti sanoo:

    Hienoa, että Tuomas kirjoittelet tänne. Isot odotukset on tähän blogiin.

  17. Jay sanoo:

    Jahas jahas, eipä oo blogit aiemmin hirveästi kiinnostaneet, mutta nyt voisi kiinnostaa.

  18. nahka sanoo:

    NAKS NAKS NICKIÄ TISKIIN!

  19. nahka sanoo:

    Olisit voinut mainita Huttusen kiimaisen maalin JJK:n verkkoon, hieno tv-peli.

  20. Jussi sanoo:

    Hienoa, että kaveri rupes blokittaan. Canal Plus tuli hommattua lähinnä La Ligan ja Virkkusen takia, no siitä ilosta voi vähän maksaakin, vesikielellä odotamme El Classicoa:)

    Paras futisselostaja ikinä!! Toivottavasti niin ylellä, kuin canalilla on pelisilmää, että päästään nauttimaan Tuomaksen selostuksista mm-kisoissa!

  21. Vida sanoo:

    Hyvä avaus, kiitoksia Tuomas. Tosi Huippua saada sulta blogi tänne, varmasti tulee luettua, kun näköjään tekstin tuottaminen sujuu ainakin lähes yhtä hyvin kuin puheenkin. ;)
    Yliannostus jalkapallosta ei ole mahdollista. ^^ Toivottavasti pääset selostamaan MM-kisoja, olisi se nyt kamalaa, jos ei Suomen paras, viihdyttävin, hauskin sekä asiantuntevin selostaja pääsisi selostamaan…

  22. JJ sanoo:

    maukas blogi avaus mieheltä on tämän maan the fudisselostaja… itseäni ei la liga uk:lta oikein napannut muun takia kuin selostajan.

  23. Juha sanoo:

    Mukava lukea blogia. 9-vuotias poikani on vieläkin mulle nyreissään kun ei saa enää katsoa/kuunnella LaLiga selostuksiasi urheilukanavalta. Työtön kun olen tällä hetkellä niin en ole hennonut Canal+:aa hankkia. Käski muuten kysyä että pitääkö paikkansa että olet aloittanut selostamaan kavereiden FIFA peliä josta on ollut selostus pois?

  24. Pedro sanoo:

    No niin. Tämä taitaakin olla ensimmäinen kiinnostava blogi mihin olen netissä törmännyt. Meikäläiselläkin painoi aika paljon vaakakupissa se, että Virkkunen selostaa C+:lla, kun ostopäätöstä pohdiskelin.

    Kiitoksia Tuomaksella mahtavista hetkistä futiksen parissa! Väittäisin, että kyseessä on tärkein henkilö Suomi-futiksen kiinnostavuuden kannalta heti pelaajien jälkeen. Tai ehkä jopa ennen niitä!

    Todellakin toivotaan, että Ylellä olisi tällä kertaa järkeä heivata ne ****tin hiihtoselostajat hittoon ja päästää Tuomas ääneen ensi kesänä.

    On minulla yksi toivomus Tuomaksellekin: vähennä sanan “sairasta” käyttöä selostuksessa. ;) Muuten täydellistä pölinää!

  25. Vesa Suvanto sanoo:

    Canal+ suomen parhaat futis selostajat mutta se harjun hurmos…JJK-Jaro pelissä hurmosta piti yllä ne parikymmentä Jaron fania, muu porukka aivan kuutamolla.

    t. ManU

  26. Virkkunen Fani sanoo:

    Mahtava blogi Suomen parhaalta selostajalta. Pidetään sormet ja varpaat ristissä että pääsisit selostamaan MM-kisoja, saisi tv-maksulle vastinetta eikä happamia studioita.

    ps. yle on peestä

  27. ELPEP1 sanoo:

    Aivan loistava tämä uusi blogi ja uuta odotellessa.Se on kyllä loistavaa kun Virkkunen meni canal+:lle,koska siellä niin paljon enemmän selostettavaa.Ja nyt suurilla odotuksilla sunnuntaita kohti,El Clasicoa odotellessa,Visca El Barca =)

  28. Wallenberg sanoo:

    Tuomas on Suomen futismies no.1. Tietää kaiken mahdollisen. On seurannut ja opetellut lajia pienestä pitäen ja omaakin pelikokemusta on Paltsareista ja Ipasta. Erinomainen toimittaja, jonka vuoksi on pakko katsoa huonotkin pelit, joissa Virkkunen selostaa!

  29. milanista sanoo:

    Miksei Urheilukanavalta näe enää La Ligaa vaikka Tuomas Virkkunen sanoi viime kauden lopussa, että kaksi kautta on vielä sopimusta jäljellä? Kauhea pettymys.

  30. Culé sanoo:

    Taattua laatua, taas. La ligan sunnuntai-illat ovat olleet loistavia viikonloppujen päätöksiä, nyt sitten nautitaan canalin tarjonnasta. Halusin vain sanoa että älä muuta tyyliäsi liikaa ja jos esim. yle ei halua, älä mene, jos ei siellä kerran ymmärretä mitä eroa on esim talvilajien selostajiin. Olet pelkästään jalkapalloselostaja, kiitos siitä! Kun sydän kuitenkin näyttää sykkivän por el fútbol espanol, niin valioliigalla sun muilla saa sitten olla omat selostajansa. Ja clàsicon alla tehdyt videoblogit ovat erinomaisia, mtv:n katsomo vain sattuu vähän aiheuttamaan ongelmia..

    Gracias y visca barca!

  31. GuajinhaXmerengue sanoo:

    TUOMAS, koska kirjoitat lisääää??

    ja nyyh ku ei tänä vuonna voikaan kattoo El Clásicoa Virkkusen selostuksella…

    samaa mieltä milanistan kanssa =|

  32. maarit sanoo:

    rakastan sua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>