Neljä erilaista kotiinpaluuta

Julkaistu 9.1.2012

Aloitetaan romanttisimmasta.

Jose Antonio Reyes. Lähti poikana, palasi miehenä. Yksi Sevillan seurahistorian taitavimmista pelaajista palasi kotiin viime viikolla kahdeksan vuoden vaelluksensa jälkeen. Vuodet vierähtivät Arsenalissa, Real Madridissa, Benficassa ja Atletico Madridissa. Suuria seuroja, mutta vähemmän suuria tekoja.

Toki oli voittamassa mestaruutta niin Arsenalissa kuin Realissakin ja Atleticossa tuli vielä Eurooppa-liigan voitto, mutta kaikista titteleistä huolimatta Reyes ei lähtemätöntä vaikutusta tehnyt yhdessäkään näistä seuroista. Niistä koti-ikävän hetkistä Lontoossa aina Gregorio Manzanon koirankoppiin asti Atleticossa, Reyes muistetaan välillä jumalaisista taidoistaan, mutta myöskin ailahtelevaisuudestaan. Tasoero yksinkertaisesti heitteli liikaa…vai muistatteko montakin pelaajaa, jolle omat kannattajat ovat alkukaudesta huutaneet “kuole, kuole!!”, mutta loppukaudesta samat naamat antaneet standingovationeita??!!

Reyesin tapauksessa harmittaa ehkä eniten se, että silloin kun hän oli puhkeamassa kukkaan, puhkesi myös silloinen Sevilla FC. Toinen paistatteli loistossaan vuosia, toinen vain satunnaisia hetkiä. Onneksi Reyesillä on vielä aikaa.

Jatketaan illuusiolla.

Atletico ja Diego Pablo Simeone. Rakkautta kolmannen kerran…vai kannattajien luomaa illuusiota paremmasta?

Monille vain Englannin haaveet tuhonnut muisto, toisille legendaarisen tuplan voittaneen joukkueen sydän. (Hauska linkki sikäli, että siinä näkyy mies, jonka tilalle Simeone tuli, eli Gregorio Manzano, mutta silloin elettiin kautta 2003/2004, jolloin Manzano yritti ensimmäisen kerran Atleti-koutsina…)

Ansioita pelaajana Atleticossa ei voi kiistää, mihin Simeone valmentajana seurassa pystyy…ei ikävä kyllä pelkästään ole hänestä kiinni. Paperilla kaikki näyttää hyvältä, mutta Atletico-nimisen seuran hierarkiaa/toimintatapoja ei paperilla selitetäkään. Ei ainakaan kovin pienellä.

Niin kauan kuin seuraa johdetaan kuten sitä tähän asti on johdettu, on vaikea nähdä kenenkään erityisemmin onnistuvan valmentajana, ainakaan pitkäjänteisessä projektissa. Gil Marin(maineikkaan Jesus Gilin poika) toimitusjohtajan paikalla ja Enrique Cerezo Torres seurapressana ovat jo vuosia hehkuttaneet seuran arvoja, mutta todellisuudessa jokainen teko on tähdännyt siihen, että he pystyisivät kampeamaan toisensa pois seurasta. Puheväleissä he eivät ole olleet pitkään aikaan. Kun Atletico vastikään esitteli uuden stadioninsa suunnitelmat, Gil Marin ei päässyt paikalle, koska oli kaatunut rappusissa. Sattuuhan niitä, mutta…

Toivottavasti Simeone onnistuisi tehtävissään. La Liga ja ennen kaikkea Atletico tarvitsisi sitä. Toivottavasti hän ei kuitenkaan täysin puhunut totta pressitilaisuudessaan, kun sanoi “ajattelevansa Atleticoa 24 tuntia päivässä”…jo pelkkä tunti päivässä Atleticoa on vienyt vahvempiakin miehiä pehmeään huoneeseen. Pysyvästi.

Tähän väliin ripaus Atletico-huumoria: Seurapresidentti Cerezo Torres esitteli viime viikolla uuden kirjansa, mikä kertoo taloudellisesta ja pelillisestä menestyksestä jalkapallomaailmassa.

Takaisin asiaan. Kotiinpaluu suomalais-saksalaisittain.

Teemu Pukin viitoittamalla tiellä yrittää nyt myös Alex Ring. Käsittämättömän kova vuosi toi lopulta myös toivotun palkinnon miehelle itselleen. Borussia Monchengladbach halusi Ringin seurattuaan uutisten mukaan miestä jo pidempään ja myös Ring itse halusi Borussia-Parkille. Kotiinpaluuseen tämä menee sikäli, että kuten mies itse sanoi, hän tuntee itsensä enemmän saksalaiseksi kuin suomalaiseksi. Se on varmasti ymmärrettävää, jos on viettänyt elämästään valtaosan Saksassa. Toivottavasti viihtyy myös jatkossa Saksassa(kaupunkinahan Monchengladbachissa ei ole käytännössä mitään nähtävää ja Saksan mittapuulla todella pieni kyläpahanen…mutta onhan siinä lähellä sentään Dusseldorf ja Pukkikin on vain 50-60 kilomertrin päässä) ja ennen kaikkea kehittyy pelaajana yhtä paljon. Se on maajoukkueemme etu.

Lopuksi hämmentävin kotiinpaluu.

Paul Scholes. Jos ManU:n kopissa oltiin monttu auki, niin aika moni hieraisi varmasti silmiään viikonloppuna myös kotisohvalla.

Jos tämä menee kategoriaan ´joukkueen herättely´, sen voi ymmärtää. ManU on monessa suhteessa niin sekaisin aina alkaen keskikentän vajauksesta(ja tasottomuudesta) puolustuksen vajaukseen(ja tasottomuuteen), että Scholesin paluu voi olla henkisellä puolella kevään koitoksia ajatellen tärkeäkin juttu. Mutta jos tarkoitus oli pelillinen, niin silloin se on vain surullista. Niin ManU:lle kuin Scholesillekin.

Tallennettu kategorioihin Bundesliiga, Fanit, Kentät ja stadionit, La Liga, Romantikko, Valioliiga, Veikkausliiga | 9 kommenttia

Valkoinen joulu?

Julkaistu 6.12.2011

FIFA:n Ballon D´or palkinnon ehdokkaat niin pelaaja kuin valmentajapuolella julkistettiin muutama päivä sitten. Pelaajista palkinnon tulee noutamaan Messi, C.Ronaldo tai Xavi. Valmentajista kruunun saavat joko Sir Alex, Pep Guardiola tai Mourinho. Kuudesta ehdokkaasta viisi tulee Espanjasta.

Voimme oikeutetusti kysyä, että missä Villas-Boas on listalta, mutta siitäkin huolimatta La Liga elää huikeita aikoja. Tähän suuruuteen liittyy toki paradoksi koko liigan kilpailukyvystä suhteututtuna kahteen suurimpaan seuraan. Ja vaikka Valioliiga onkin kenties maailman paras sarja, niin tällä hetkellä pelaaja- ja valmentajavalintojen lisäksi, kaksi Euroopan parasta seuraa tulevat Espanjasta.

Usea edellämainituista asioista tai valinnoista on kaukana absoluuttisesta totuudesta tai ovat ainakin kaikki loputtomia väittelyn aiheita. Mutta, kun Fernandez Borbalan viheltää pelin käyntiin El estadio Santiago Bernabeulla tulevana lauantai-iltana kello 23, tiedämme yhden asian 100% varmuudella: sen suurempaa peliä ei Euroopassa pelata. Historialtaan, perinteiltään ja kaikilla mahdollisilla aspekteilla mitattuna El Clasico on täysin omissa sfääreissään. Onko se elämää suurempi peli? Ei, mikään peli ei ole sitä, mutta jos villeimpien tietojen mukaan noin miljardi ihmistä tuijottaa yhtä ja samaa tapahtumaa samanaikaisesti, on siinä oltava jotain taianomaista. Ja vaikka moni meistä ei pidä nykysuuntauksesta La Ligassa missä kahden suuren tappiot ovat yhtä harvinaisia kuin Jeesuksen uudet tulemiset…silti, nyt taas, kun SE on jo ovella(ei Jeesus), kaikki epäkohdat unohtuvat ja huomaat jo kaipaavasi sitä. Odottavasi kuumeisesti. Katsoen youtubesta pätkiä edellisistä taistoista, historian myyttisistä väitteistä Clasicoon liittyen, yksittäisistä tapahtumista mitä muistellaan hamaan loppuun asti…Gurucetasta, Luis Figosta ja sianpäästä, miljoonasta pesetasta Camp Noun nurmella, Alfredo di Stefanon tapauksesta, Raulin tuuletuksesta kun hän nosti sormensa huuliensa eteen Camp Noulla, siitä vihellyskonsertista Figolle, mille mitattiin samat desibelit kuin nousuun lähtevälle lentokoneelle….

Historian siipien havinaa, Klassikko on kärsinyt jo inflaation, sanovat monet. Väärin. Nykyään Klassikko on voimissaan ja kauniimpana kuin moneen, moneen vuoteen. Sen myönnän, että kun kohta pelataan tämän vuoden seitsemäs(?!) vastakkainen jo, ihan orastavaa inflaatiota taisto on kärsinyt, mutta suhteutettuna isompaan kuvaan, eli vertailuun edellisvuosien painoksiin, omasta mielestäni Klassikko elää ja voi hyvin. Sen liekki roihuaa suurempana kuin pitkiin aikoihin. Siihen on monia syitä, mutta yksi merkittävimmistä on tietysti se, että kumpikin pelaa nyt absoluuttisella huipputasolla. Barcelona on vuosia ollut ainakin Espanjan, monesti myös Euroopan paras jengi, johon Real ei ole pystynyt vastaamaan. Viime kevät näytti, että erot ovat kaventuneet.

Lisäksi, viime kevään taistot plus Espanjan supercupien pelit elokuussa puhalsivat roihua yhä suuremmaksi. Samalla kun liekki palaa suurena, on tullut jo pelko siitä, koska se polttaa ympärilleen kerääntyneet. Keväällä osa Klassikoista oli likaisia, törkysiä kohtaamisia, jossa pelilliset hienoudet puuttuivat liki tyystin. Jopa espanjalaisuuteen kuuluva teatterimaisuus sai ihan uudet mittasuhteet. Torikokouksia oli koko ajan, milloin Realin pelaajat pelasivat sääntöjen rajamaillla aggressiivisuudellaan(vai menivätkö jo reippaasti yli?), milloin Barcan pelaajat lakosivat nurmen pintaan ilman minkäänlaista kontaktia. Oli syytöksiä puolin ja toisin, oli tappeluita, oli puhelinsoittoja ja mykkäkoulua (Iker soitti supercupin toisen osaottelun jälkeen Puyolille ja Xaville pyytääkseen anteeksi sanomisiaan, Mou veti herneet nenään soitoista ”viholliselle”), oli salaliittoja. Oli vaikka mitä. Silti juuri nämä asiat, vaikkakin samanaikasesti yleisesti paheksuttuja, ovat kasvattaneet samalla odotusarvoja ja lauantaisen Klassikon mittasuhteita. Niin paljon on pelissä.

Kummassakin leirissä kaikki on tähdännyt tähän hetkeen. Nyt ei sinällään ratkea vielä mitään, mutta jos Real johtaa 9 pisteellä tasakierrosten jälkeen, on se jopa maailman parhaimmalle jengille paljon kurottavaa. Ottaen vielä huomioon sen, että viime kaudella Barca menetti 18 pistettä koko kaudella(4 mestaruuden varmistuttua) ja Real yhteensä 22 pistettä. Barcelona on jo nyt menettänyt 11.

Kilpavarustelun luoma asetelma on siis parhaimmillaan juuri nyt, koska Real on oikeasti noussut Barcelonan kastiin. Se lähtee ehkä jopa pienenä suosikkina peliin, koska Barca on pelannut surkeita pelejä vieraissa tällä kaudella. Culet ovat jo alkaneet pelätä onko maha täynnä? Nytkö se paljon pelätty hetki on koittanut, kun Guardiolan valmentaman ”kaikkien aikojen joukkueen” nälkä on loppunut?

Ei. Ei ole maha täynnä ja nälkää riittää. Ainakin lauantaina. Siitä on pitänyt huolen, ironisesti kylläkin, yksi roihun suurimmista sytyttäjistä, Jose Mourinho. Koko ajan on ollut selvää, että Barcelonan aikakausi tulee päätökseensä silloin, kun tuo nälkä loppuu. Siispä, on jotenkin ihmeellistä, että tuon motivaation suurin lietsoja on juuri Mourinho. Omalla käytöksellään ja toiminnallaan hän on saanut aikaan sen, että ei varmasti kukaan Barcapelaaja ole syttymättä lauantaina. Tietysti harvassa ovat ne pelaajat muutenkaan, jotka eivät syty Klassikoihin, mutta Mourinhon vuoksi lataus on niin tapissa kuin se vain voi olla. Viimeistään sormen tunkeminen Tito Vilanovan silmään piti siitä huolen(tässä tapauksessa on turha puhua Mou´lle ominaisista “mind-gameseistä”, tämä oli ihan puhdas ylilyönti). Pepin ei tarvitse motivoida ryhmäänsä mitenkään. Mou teki sen jo.

Silti, samanaikaisesti kun Mou´n juoksukoneet pelaavat parasta jalkapalloa lusitaanin aikana, Barcan pelissä on ollut pieniä huolestumisen merkkejä. Pallonhallinta on vain kasvanut, kuten on tapahtunut jokaisella Pepin kaudella, mutta hälyyttävää on ollut samalla laukausmäärien väheneminen. Pallonhallinta on toki samalla puolustamiskeino, mutta jos Real prässää korkealta kuten supercupin peleissä, ei pelkkä pallonhallinta riitä. Tässä piileekin yksi lauantain mielenkiintoisimmista asioista: Pelaako Real kuten se pelasi keväällä(tiivis paketti, lähes bussi maalin edessä, vastahyökkäyksillä ja erittäin rikkova pelityyli) vai nähdäänkö enemmän pelaava Real? Mourinhon miehet prässäsivät todella ylhäältä huikeasti elokuun peleissä aiheuttaen todella paljon ongelmia Barcalle ja palloa Valkoiset pitivät enemmän kuin vielä koskaan Mourinhon aikana: yhteensä noin 40 prosenttia(keväällä noin 30%).

Barcelona on tuntunut ajoittain väsyneeltä. Pallo on liikkunut hitaaammin ja joukkueessa on ollut paljon loukkaantumisia. Pep on kokeillut perinteisestä 4-3-3:sta, 3-4-3:een ja myöskin 3-5-2:een. 13 eri kokoonpanoa 13:ssa eri liigapelissä. Pep on halunnut hyökätä enemmän ja tehdä vastustajan yhä vaarattomammaksi. Sitä hän haki mm. Valenciaa vastaan 3-4-3:lla, ja ensimmäinen puoliaika oli liki katastrofi. Siinä missä Realilla palikat tuntuisivat olevan sekä ryhmityksen että avauksen suhteen paremmin paikoillaan, Pep miettii parasta ryhmitystään sekä avaustaan. Pelaako Barca puhtaalla ysillä(Villa) kärjessä, valeysillä (Messi) vai kahdella valeysillä (Messi, Cesc) kuten Bilbaota vastaan?

Toki myös Mou´lla on pähkäiltävä peluuttaako heikohkosti pelannutta Öziliä vai onko Benzema ja Higuain samanaikasesti kentällä? Nouseeko Pepe taas keskikentälle?

Paljon on taas kysymyksiä ja vain osaan niistä saamme lauantaina vastauksen. Se taas on varmaa, että sunnuntaiaamuna heräämme tilanteeseen, jossa meillä on taas paljon enemmän puhuttavaa, spekuloitavaa ja jossiteltavaa….ja myös todella paljon enemmän kysymyksiä kuin oli ennen peliä.

Liekki palaa, sytytyslanka pienenee…Release the Kraken!!!

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, La Liga, Romantikko | 25 kommenttia

Rumat, köyhät ja huonot

Julkaistu 28.10.2011

Noin viitisensataa kannattajaa saapui myöhään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hurraamaan sankarinsa takaisin kotiin. Matka Vila-Realista kotiin oli lyhyt, mutta saavutus sitäkin suurempi. Ei pelkästään se voitto viimevuosien kestomenestyjästä, vaan se tapa millä se tuli. Villarreal oli hallinnut palloa koko pelin, muttei peliä. Sitä hallitsi Levante, La Ligan pienimmällä budjetilla operoiva seura. Joukkue, jonka jokaikinen asiantuntija ennen kauden alkua oli valmis sijoittamaan putoamisviivan tuntumaan, tai “sinne jonnekin”. Lainausmerkeissä olevat sanat kertovat siitä, että useampaa asiantuntijaa ei juuri kiinnostanut missä joukkue majailee, itse asiassa useampi asiantuntija osasi tuskin luetella edes puolia Levanten normaalista avauksesta. Nyt osaa.

Levante Union Deportiva on kaikkien huulilla. Se on saanut Barcelonan ja Madridin suuret urheilulehdet kirjoittamaan jopa useampaan kertaan seurasta. Toki Levantesta kertovat tarinat tulevat edelleen suurten journalististen taideteoksien kuten “Cristiano on maailman paras” ja “Messi on maailman paras” -juttujen jälkeen, mutta ainakin seurasta kirjoitetaan ja puhutaan. Nyt tavallinen kadunmies jo tietää kuka on Sergio Ballesteros. Ja Juanlu. Barkero. Valdo. Kone.

Keitä he sitten oikeasti ovat?

“Rumia, köyhiä ja huonoja jalkapalloilijoita…me olemme Levante”. Näin luki eräässä lakanassa Ciutat de Valencia stadionilla ennen Real Madrid-peliä syyskuun puolessa välissä. Viittaus ei niinkään ollut Clint Eastwoodin tähdittämään klassikkoelokuvaan, vaan erään ´joka paikasta uusia kavereita haalivan symppiksen´ puheisiin. Cristiano Ronaldo oli vain päiviä aikaisemmin tokaissut lehdistölle olevansa “rikas, komea ja loistava jalkapalloilija”. Siitä Levanten fanit ottivat kaiken irti. Oli syntynyt uusi lempinimi, mille Levanten kannattajat hymyilivät ja nauroivat kahta makeammin illan pelin jälkeen…voittajina kun poistuivat rumat ja köyhät. Levanten kauden ensimmäinen voitto, ja vieläpä itsestään Real Madridista. Huikea ilta, uskomaton peli. Upea joukkue. Voiton lisäksi, tuosta illasta muistetaan La Ligan painavimman pelaajan, Sergio Ballesteros(95 kiloa), dominointi juoksukilpailussa itseään Cristiano Ronaldoa vastaan. Se on Valencian hoodeilla kulttikamaa nykyään. Seuraavassa kotipelissä stadionilla nähtiin ensimmäistä kertaa ikinä lakana: “Sergio Ballesteros, la leyenda”, legenda.

Se peli syyskuun puolivälissä meni useimpien kirjoissa pitkälti sattumuksen piikkiin ja ennen kaikkea Real Madrdin huonouden. Levanten hyvyyttä ei juurikaan noteerattu. Tuon illan jälkeen Levante on pelannut 6 peliä ja voittanut ne kaikki. 7 peräkkäistä voittoa seuralle, mikä pelaa Espanjan pääsarjassa vasta seitsemättä kauttaan. Seuralle, mikä oli napannut ennen tätä parhaimmillaan 3 peräkkäistä voittoa. Seura, minkä ainoa voitettu pokaali on ajalta, jolloin kukaan ei halunnut eikä juuri voinut pelata jalkapalloa…Espanjan sisällissodan ajoilta, Copa de la Republican voittopysti 1937. Levante, joka on kasvanut kotikaupungissaan aina Valencian varjoissa, vaikkakin on kuusinkertaista Espanjan mestaria 10 vuotta aikaisemmin perustettu seura. Levante, jolla on nyt pisteitä kasassa 23 yhdeksän pelatun kierroksen jälkeen, viime kaudella se tarvitsi 23 kierrosta saman pistemäärän saavuttamiseen.

Kaikki tämä on saavutettu La Ligan vanhimmalla joukkueella. Malagaa vastaan Levante teki uutta historiaa, kun sen avauskokoonpanon keski-iäksi laskettiin 31 vuotta 268 päivää. Koskaan aikaisemmin La Ligassa ei ole nähty yhtä vanhaa avausta. Maalivahti Munuan ja puolustusnelikon yhteenlaskettu ikä on 170 vuotta. Ikä ei kuitenkaan paina, päinvastoin, jos uskomme seuran lääkäriä Rafael Plazaa, joka aikaisemmin sanoi yhdeksi joukkueen menestyksen salaisuudeksi sen, että vanhat miehet ovat niin kokeneita, että he tietävät koska käyttää energiaansa ja koska ottaa löysemmin.

Muitakin “salaisuuksia” on paljastunut menestyksen jälkeen. Oikeastaan ne paljastuivat jo keväällä, mutta näin uuden kauden aikana Levante on vain jatkunut siitä mihin keväällä jäi. Viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla Levante oli nimittäin sarjan 4:nneksi paras joukkue. Päävalmentaja Luis Garcia Plaza motivoi omantakeisilla keinoillaan joukkueen menestykseen. Pukukoppiin kiinnitettiin valokuvia voitonhetkistä. Ei tosin pelaajista, vaan faneista. Ilosta itkevistä kannattajista, pienistä lapsista Levanten väreissä, mummoista ja papoista halailemassa toisaan maalien hetkillä. Pelaajat katselivat niitä ja Garcia Plaza uskoi sen nostavan automaattisesti heidän taistelumoraaliansa työn teosta kannattijien eteen. Lisäksi mies vei pelaajat pienelle vuorelle, missä jokaisen pelaajan oli vuorollaan kaaduttava selälleen silmät kiinni, muun joukkueen ottaessa hänet vastaan. Se antoi vapauttavan tunteen kasvattaen samalla luottamusta pelaajien keskuudessa.

Täksi kaudeksi koutsiksi tuli Juan Ignacio Martinez. Jopa espanjalaisille tuntematon valmentaja, saati sitten suurelle yleisölle. Ensimmäistä kertaa urallaan pääsarjassa valmentavan Martinezin(tuttavallisemmin JIM) on sanottu olevan hyvin samantyyppinen motivointitaidoiltaan kuin Garcia Plaza, mutta muutoin eroavaisuuksia löytyy. Tällä kaudella harjoitukset eivät ole olleet niin räjähtäviä ja intensiivisiä. Se ei tarkoita että treenit olisivat olleet huonompia, vaan ennen kaikkea pitempiä ja rauhallisempia. Tämä on saanut paljon kiitosta ennen kaikkea Levanten veteraanipelaajilta…eli periaatteessa koko joukkueelta. Lihasvaivoista ovat kärsineet tällä kaudella vain Juanfran ja Javier Farinos.

JIM on löysentänyt myös pelaajien ruokailutapoja. Isotoniset- ja palautusjuomat ovat jälleen sallittuja. Harjoitusten ja pelien ulkopuolella pelaajat saavat syödä mitä tahansa, kunhan eivät syö liikaa. Garcia Plazan aikana alkoholi oli myös täysin kielletty, nyt pelaajilla on lupa silloin tällöin nauttia hivenen kaljaa tai viiniä. Bussimatkoilla takaisin on pelaajien nähty syövän myös pizzaa.

Lätyt on ostettu todennäköisesti pelaajien rahoilla, koska seurahan on lähes täysin persaukinen. Se tästä Levanten menestyksestä vielä erityisen mielenkiintoisen tekeekin. Raha kuitenkin aika pitkälti ratkaisee nykypäivänä ja sitähän Levantella ei ole. Seuraan hankitut 50 edellistä pelaajaa ovat maksaneet yhteensä alle 400 000 euroa. Eli Ronaldon tai Messin 2-3 viikon palkka. Yhteensä tämän kauden joukkueen palkkoihin menee noin 6,5 miljoonaa euroa. CR tai Messi ansaitsee tuplaten enemmän yhdestä kaudesta. Sopimuspelaajia ensi kaudelle on vain seitsemän. Neljällä pelaajalla on optio ensi kaudesta, jos he pelaavat riittävän määrän pelejä tällä kaudella. Loput ovat lainapelaajia.

JIM on luonut tai pikemminkin täydentänyt Luis Garcia Plazan taktiikkaa täksi kaudeksi ja jokainen tietää paikkansa kentällä. Levante ei barcelonamaisesti pelaa, eikä tarvitsekaan, mutta sen tyyli pelata on silti upea. Se ei juuri palloa hallussaan pidä(vain Racingilla ollut pallo vähemmän hallussa kuin Levantella tällä kaudella), mutta kun se iskee, niin se iskee tappavasti. Valdon megalomaanisen pitkät kuljetukset, Juanlun loistelias viimeistelytaito, Arouna Koneen kyky suojata tai pyrähtää lähtönopeudellaan vastustajista ohi, Barkeron pelinrakentelu, Xavi Torresin pelinrikkominen, Ballesterosin ja Nanon katkominen ja sijoittuminen….ai että. Kaunis on ollut satutarina toistaiseksi, toivottavasti se sellaisena jatkuukin. Ehkä tässä maailmassa sittenkään raha ei ihan kaikkea ratkaise. Ei ainakaan sitä, kuinka moneen sydämeen ympäri maailman Levante on pienen pistoksensa aiheuttanut. Käy matkalle kentällä miten vain, kausi 2011/2012 muistetaan toistaiseksi kaikista parhaiten Levante-nimisestä joukkueesta. Heistä, joilla ei ollut rahaa, ei taitoa, ei ulkonäköä, vaan löysät treenit, kaljaa ja pizzaa ja helvetin iso sydän.

Lennä Levante, lennä!

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, La Liga, Romantikko | 12 kommenttia

Vallankumous

Julkaistu 4.10.2011

8.9.2011 Sevilla:

Sevilla Futbol Clubin seurapresidentti Jose Maria Del Nido toivottaa tervetulleeksi kaikki osalliset kokoukseen. Mitä enemmän, sen parempi. Kaikki 18 seuraa ovat etukäteen ilmoittaneet halukkuudestaan osallistua, lopulta vain kahdentoista seuran edustajat saapuvat paikalle. Real Madridin ja Barcelonan edustajia ei ole kutsuttu. Miksi olisikaan, sillä enimmäkseen kokous käsittelee juuri heitä ja sitä, miten nousta barrikadeille jättiläisiä vastaan.

Kokous on saanut jo ennen ensimmäistäkään puheenvuoroa valtaisan huomion Espanjassa. Lehdet ovat kirjoittaneet sivukaupalla, puolesta ja vastaan, ja kadunmiehet ympäri maan ovat muodostaneet mielipiteensä mihin suuntaan pitäisi mennä. Kohua ovat avittaneet toki lausahdukset: ”Isoin kasa roskaa, ei pelkästään Euroopassa, vaan koko maailmassa” ja ”Tämä on kuin kolmannesta maailmasta, kaksi jakaa rahat keskenään liigassa, missä me muutkin kilpailemme”.

Lausahdukset Del Nidon omaa, suorapuheista tyyliä parhaimmillaan. Lakimies Sevillasta, joka tietää mistä puhuu, hän on lähietäisyydeltä seurannut La Ligan kuilun kasvavan ja kasvavan viime vuosien aikana. Del Nido on antanut kasvot koko yhteiselle asialle, yhdessä Villarrealin seurapesidentti Fernando Roigin kanssa. Asia ei missään tapauksessa ole uusi Espanjassa, mutta nyt näyttäisi olevan tosi kyseessä. Del Nido ja Roig ovat usuttaneet pienempiä seuroja nousemaan taisteluun mukaan ja pitämään oikeuksistaan huolta. Nyt on sen aika. Ei enää puuhastelua, ei enää pelkkiä puheita vaan myös tekoja. Real ja Barca eivät enää voi ottaa lähes koko pottia tv-rahoista, tasapuolisempaan jakoon on yksinkertaisesti päästävä. Pakko. Del Nidon sanoin: ”Tämä on kuin Ranskan vallankumous”.

19.9. 2011 Madrid:

Toinen kokous asian tiimoilta. Jättiläisten edustajat myös mukana ja nyt ollaan liigan toimistossa, Madridissa. Kokous alkaa hyvinkin symbolisesti. TV-kameroiden seuratessa Del Nidon päättäväistä marssia kohti konferenssi-huonetta vastaan huoneesta astelee ensimmäisenä Florentino Perez, Real Madridin grande hombre. Katseet kohtaavat, mitään muuta ei sitten tapahdukaan. Ei edes kättelyä ovella miesten välillä.

Noin neljä tuntia myöhemmin ovet avautuvat, Del Nido marssii huoneesta ulos. Nyt ilme ja olemus on kuitenkin toista maata. Päättäväisyydestä ei ole enää tietoakaan. Alistunut ilme, lyöty mies. Surullismielinen. Vähäpuheinen median edessä. Ne sanat mitä hän sanotuksi saa, kertovat tiedotusvälineille, että kokouksessa oli Sevillan edustajan lisäksi vain Betis ja Espanyol edustettuina. Siis VAIN KOLMEN seuran puhemiehet. Mitä oli tapahtunut reilussa viikossa? Oliko käytännössä kaikkien seurojen edustajat näin peloissaan? Useimpien seurojen tiedottajat kertoivat vielä median välityksellä pahoittelujansa osallistumisestaan Sevillassa pidettyyn palaveriin. Eli pyytelivät anteeksi jo sitäkin, kun ylipäätänsä ensimmäiseen kokoukseen uskaltautuivat. Munattomuuden huippu.

Espanyolin johtajan Joan Collet´n(uskalsi istua Madridin kokouksessa, vieläpä Perezin ja Sandro Rosellin välissä) sanoin: ”Muut luovuttivat. Kun Madrid ja Barca alkavat pistämään vastaan ja Florentino Perez avaa suunsa, muut paskovat housuunsa”.

Vallankumous, jos sitä koskaan ehti edes syntyä, oli jo kuollut.

Espanjassa siis edelleen Real ja Barca tulevat ottamaan noin 150 miljoonaa per kausi. Yhteensä siis lähemmäs 300 miljoonaa ja noin 46 prosenttia koko tv-potista. Kuusi vähiten tv-tuloista tienaavaa seuraa saavat 12 miljonaa/kausi. Espanjassa siis eniten tienaavat saavat noin 12 kertaa enemmän rahaa kuin vähiten tv-tuloista nettoavat.

Englannissa ManU sai viime kaudella noin 70 miljoonaa tv-tuloistaan. Blackbool vähiten; 45,3 miljoonaa. Ero ManU:n eduksi vain 1,6 kertainen.

Vaikea nähdä kenenkään olevan tällaisen kehityksen puolestapuhuja. Ei edes Barcan tai Realin fanit ympäri maailman voi sanoa käsi sydämellään, että oikein menee. Systeemi on sairas ja jotain on tehtävä. Upea liiga on tätä menoa kuolemassa.

3.10. Madrid

Vastoin yleistä mielikuvaa luovuttamisesta ja tilanteeseen tyytymisestä, eilen pidettiin viimeisin kokous seurojen välillä. Madridia ja Barcaa lukuunottamatta peräti 17 seuraa oli paikalla. Vain Sporting Gijonin edustaja puuttui. Positiivista. Uskoa ja toivoa on ilmeisesti sittenkin.

Del Nido totesi eilisestä kokouksesta, että Barca ja Real eivät edes halua neuvotella uudesta diilistä. Miksipä toisaalta haluaisi, heillehän tilanne on suotuisa. Ja totuuden nimissä, ilman Barcaa ja Realia, ei La Liga kiinnostaisi tuskin ketään, isossa kuvassa. Heidän osansa tv-jaosta ymmärtää sikäli, että maailmanlaajuisesti nimenomaan Barca ja Real sen rahan myös tuovat koko La Ligaan.

Silti, vallankumoukselle on saatava uusi liekki. Eilinen kokous ei tuonut vielä mitään konkreettista, mutta uusia kokouksia on tultava. On pelattava kovilla. Pieniltä ja kaikilta muilta seuroilta on löydyttävä uskoa, rohkeutta, älykkyyttä ja paineensietokykyä taistella vastaan. Jokaisella seuralla on yksi ääni. Sitä ei saa uhkaustenkaan ja pelotteluiden edessä menettää, kompromisseja ja salaisia diilejä Barcan ja Realin kanssa ei saa tehdä(näin väitettiin muutamien seurojen tehneen, jotka eivät ilmestyneet ensimmäiseen Madridissa pidettyyn kokoukseen). On saatava jättiläiset suostumaan tasapuolisempaan jakoon, se on kaikkien etu, pitkässä juoksussa.

Suuret ovat aina olleet suuria, pitkälti siksi, että pienet ovat jo valmiiksi olleet aina kyykyssä. Sieltä on nyt yksinkertaisesti noustava.

Realin ja Barcan tappiot pelikentällä tällä kaudella ovat positiivisia hetkiä, mutta isossa kuvassa, yksi taistelu heidän on pakko hävitä. Ja sitä ei pelata jalkapallokentällä.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallokulttuuri, La Liga, Romantikko | 18 kommenttia

Namusetiä, hulluja ja Moulkku

Julkaistu 31.8.2011

Mies kävelee La Rosaledalle vain huomatakseen stadionin olevan täynnä. Eihän se ihme ole, Malaga omalla kotistadikallaan Mestarien liigan finaalissa, harvinaista herkkua.

Yhtäkkiä hän huomaa kuitenkin vapaan paikan ja ennenkuin hän ehtii edes kysyä, vanha nainen sanoo: ”Istu tähän vaan, se on vapaa”. Mies istuu, mutta hivenen hämmentyneenä kuitenkin kysyy: ”Miten paikka voi olla vapaa tällaisena iltana?” Nainen kertoo paikan kuuluvan aviomiehelleen. Tämän jälkeen miehen ajatusmaailmassa ehtii herätä kysymys, miksi aviomies ei ole katsomassa peliä….silloin naisen ääni jo keskeyttää ajatuksenkulun sanoen:

”Mutta hän kuoli”. Empaattisesti mies vastaa ottavansa osaa rouvan menetykseen. Silti häntä jää ihmetettymään asia ja päättää vielä kysyä:

”Eikö ollut ketään perheenjäsentä, kuka olisi halunnut tulla peliin? Miksi kukaan ei tullut kanssasi?”

”He ovat kaikki hautajaisissa”, nainen vastaa.

 

Hillitön naurunremakka päälle ja päätellen La Rosaledalle kertyneen yleisön reaktiosta, osui ja upposi. Joaquin Sanchez oli kotona taas. Tai no, sevillalainen Malagassa eli ei siis ihan kotona, mutta Andaluciassa kuitenkin. Siellä missä ihmiset ylpeilevät huumorintajullaan, ovat liikkeellä pilke silmäkulmassa liki koko ajan ja rakastavat olla pikkaisen hulluja, luonnonlapsia. Sellainen on Joaquinkin, välitön ja aito. Ihmistyyppiä, joka on helposti pidettävä. Ja nyt, pukiessaan ensimmäistä kertaa Malaga Club de Futbolin paidan päällensä, hän oli jo sulattanut Malaga-kannattajien sydämet. Harvemmin sitä kuitenkaan törmää Espanjassa uuden pelaajan esittelytilaisuudessa mihinkään muuhun kuin peruspallotteluun valokuvaajien edessä. Valenciassa edelliset vuodet pelannut Joaquin päätti tehdä toisin.

Siltikin, siinä vitsissä oli myös viestiä. Vaikkakin kenties epärealistista, mutta unelmia pitää olla. Niitä unelmia yritetään toteuttaa Malagassa sheikki Abdullah Al Thanin rahoilla. Ja toistaiseksi, ainakin kulutuksessa ollaan onnistuttu: noin 58 miljoonaa euroa meni uusiin pelaajiin kesällä. Vain Barca ja Atletico kuluttivat enemmän ja Atleticollakin meni pelkästään Falcaoon noin 40 miljoonaa euroa. Malagaan tuli sen sijaan peräti 9 pelaajaa. Jos lasketaan tammikuun siirtoikkunan aikana tulleet vahvistukset, Malagaan on saapunut reilun puolen vuoden sisällä 15 uutta pelaajaa. Eikä mitä tahansa pelaajia; Ruud van Nistelrooy, Julio Baptista, Jeremy Toulalan, Nacho Monreal, Diego Buonanotte, Santi Cazorla…etc etc.

Nykypäivän Espanjassa ei ole muuta mahdollisuutta vastata Realin ja Barcan ylivoimaan, kuin löytää namusetä jostain päin maailmaa rahoineen. Siksi Al Thanin tulo La Ligaan on äärimmäisen hyvä asia.

Setä ilman namujahan on pelkkä setä. Ja vaikka kaikissa maailman leikkipuistoissa se on hyvä asia, niin Santanderissa pelkät sedät aiheuttavat pahaa verta tätä nykyä. Intialainen bisnesmies Ahsan Ali Syed paljastui kevään ja viimeistään kesän aikana pelkäksi sedäksi ilman rahoja. Tai ainakaan hänellä ei ollut haluja käyttää rahojaan. Mies otti Racing Santanderin haltuunsa, mutta nopeasti paljastuikin ettei kaikki ollut kunnossa. Kevään hän viihtyi tyylittömässä pikkutakissaan El Sardineron vippiaitiossa Racingin peleissä, mutta nyt hän ei vastaa edes puhelimeensa, kun seurajohto yrittää saada selville koskahan pelaajat saisivat palkkaansa.

Royal Emirates Group of Companiesin toimistosta voisi myös kysellä missä viipyy laatuhankinnat. Madridilaisseura Getafen ostanut dubailainen sijoitusyhtiö lupasi 30 miljoonaa/kausi hankintoihin ja tämän tai seuraavan kauden aikana La Ligassa neljän parhaan joukkoon. Toistaiseksi uudet hankinnat ovat maksaneet reilu 6 miljoonaa euroa, mutta eihän raha kaikkea merkitse. Euroopan mestari Dani Guiza saapui piristämään Getafen hyökkäystä ja Madridin yöelämää siinä samalla. Jos yöelämään lähtijät saavat inspiraation Getafen mainoskampanjasta, niin ehkä 10 vuoden kuluttua stadionin täyttöaste voi kohota jo liki neljäänkymmeneen. Ainakin hulluimman ja nerokkaimman mainoksen esittänyt seura ratkesi jo ennen kauden alkua.

Hulluksi meni maailma kesällä myös Bilbaossa. Kirjaimellisesti. Marcelo ”El Loco” Bielsa saapui Athleticin koutsiksi ja kuulemma sen jälkeen ei ole enää rajaheitotkaan jääneet harjoittelematta. Harmi Joaquin Caparrosin kannalta, mies teki hyvää työtä usean vuoden ajan Bilbaossa, mutta kun Fernando Garcia Macua hävisi presidentinvaalit kesällä, sai myös Caparros mennä. Uusi presidentti, Jose Urrutia toi tullessaan Bielsan. Argentiinalaista ei seurajalkapallossa ole nähty valmentamassa 12 vuoteen, joten Bilbaossa on kaikinpuolin meneillään mielenkiintoinen projekti.

Mielenkiintoa on toki monessa muussakin paikassa tällä kaudella. Valencia on taas joutunut myymään parhaimpia pelaajiaan, mutta niin vain Unai Emery ei vieläkään ole läheskään täyttä hyväksyntää saanut seuran kannattajilta tai seuran johdolta, vaikka on luotsannut ”lepakot” nyt jo kaksi kautta putkeen mestaruuteen kahdeksantoista joukkueen liigassa. Ja jo kaksi kautta putkeen joutunut suostumaan palkanpienennykseen.

Kaksi kautta helvetissä riitti puolestaan Betisille. Ja La Ligan ystävät voivat yhteen ääneen sanoa, että: ”Tervetuloa takaisin, Sinua on kaivattu!” Joskus se andalucialaisille niin ominainen hullunkurinen hulluus on pelkkää hulluutta. Kuten ex-seurapresidentti Manuel Ruiz de Loperalla. Mies Betisin takana. Oikeastaan myös alla. Ja ympärillä. Pelasihan kuitenkin Real Betis 10 vuoden ajan Manuel Ruiz de Loperalla. Harvalla meistä on niin paljon itseluottamusta että pystyy nimeämään stadionin itsensä mukaan. Nykyisellä Benito Villamarinilla pelataan tällä kaudella yksi ottelu, joka ylittää kaikki maan muut derbyt. Paitsi Ramon Sanchez Pizjuanilla pelattavan. Ne ovat samanarvoisia. Ne pelit ovat Sevilla derbyjä ja niitä on ollut ikävä. Sellaista intohimoa ei ole millään muulla stadionilla Espanjassa.

 

Kauniita asioita, upeita seuroja, hienoja tapahtumia. Draamaa ja periespanjalaista yliampuvuutta lauantaisin ja sunnuntaisin. Tunteen paloa. Itkua ja ilon kyyneleitä.

Nyt myös suomalaista ylpeydenaihetta, pääsihän Jukka Raitala pelaamaan täydet 90 minuuttia heti ensimmäisessä La Liga-pelissään Atleticoa vastaan.

 

Kausi Espanjassa on alkanut. Sydämellisesti tervetuloa mukaan.

 

 

Ai niin, meinasi unohtua.

Barcelona toki voittaa jo neljännen peräkkäin. Mou eli nykyään tuttavallisemmin Moulkku tekee itsestään yhä suuremman häviäjän tällä kaudella. Busquets pysyy kevääseen asti hyvin pystyssä, mutta vinhasti puhaltava kevättuuli on taas liikaa Sergio-pojalle ja viimestään Mestarien liigan välierässä, taistelusta huolimatta, hän kaatuu. Javier Mascherano ja Dani Alves menevät myös nurin, pelkästään solidaarisuudesta toki. Sekös harmittaa ennen kaikkea Pepeä, koska pään korkeudelle tähdätty potku olisi osunut hienosti maalinsa. Vai olisiko? Siitäkin huolimatta, vaikkei kontaktia syntynytkään(vai syntyikö?), Victor Valdes on ensimmäisenä ehtinyt maaliltaan selvittämään tilannetta. Katsojien ihmetellessä Valdesin nopeutta, Pinto on ehtinyt jo vihellellen lyödä pari valkopaitaista maahan. Ei kuitenkaan Sergio Ramosia, joka samaan aikaan on ehtinyt viskoa kurkusta nurin jo Pyuolin, Piquen, Iniestan, Villan ja muut maajoukuekaverinsa ja antamaan Xaville avokämmenestä…ja Messiin kohdistettu tahallinen satuttamisyritys on osunut myös maaliinsa.

 

”The eye-poking onella” on sormi pystyssä. Kolmatta kertaa Camp Noulla. Nyt hän juoksee kohti keskiympyrää riistäen Samuel Etoo´lta mikrofonin kesken ”Madrid, cabron, saluda el campeon” -rallatusten ilmoittaakseen seuraavaa: A) Real Madrid on edelleen herrasmiesten seura ja Mou ja vain yksin Mou voi päättää kuka on todellinen Real Madridin kannattaja ja kuka ei B) Barcelona, Unicef, UEFA, FIFA, EU, YK, NATO, SPR ja Kuurojen liitto ovat salaliitossa Real Madridia vastaan ja C) ennenkuin ottelu keskeytettiin 3.:nnella peliminuutilla, vastakkain olivat Euroopan kaksi parasta jalkapallojoukkuetta (jos puhuisimme pelillisestä tasosta, mutta kun emme näiden joukkueiden kohdatessa paljon puhu).

 

Osuiko? Upposiko?

 

 

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, La Liga, Romantikko | 15 kommenttia

Unelma elää

Julkaistu 18.8.2011

Teemu Pukki, kuuntele nyt tarkkaan: Jos en olisi täyshetero, etsisin sut käsiini, ottaisin sua siitä ihanasti hulmuavasta takatukasta kiinni ja suutelisin sua!!

Jotain poikkeuksellista on pakko olla suomalaisessa jalkapallossa tapahtumassa, jos Litti itse vetää hirvittävän liukutaklauksen(keinonurmella vielä??!!) valovuoden myöhässä, nappulat ylhäällä, vastustajan polven korkeudella suoraan jaloille….Tällaisia tapahtumia on ollut harvassa, vielä harvemmassa on kuitenkin ollut tällaisia voittoja suomalaisessa seurajoukkuejalkapalloilussa kuten tänä iltana. Schalken kaatuminen upean esityksen jälkeen on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen yksittäisistä voitoista, ellei peräti suurin voitto suomalaisessa seurafutiksessa!

Koko Klubin joukkue ansaitsee uskomattomasta teostaan hirvittävän ylistyksen. Näitä suomalainen futis on kaivannut. Jo pelkästään tämä yksi voitto antaa hirveän paljon, vaikka se yksistään ei vielä viekään minnekään.

Undici Leoni. Yksitoista Leijonaa. Ei voi kuin hattua nostaa jokaiselle kentällä olleelle soturille. Mieletöntä taistelua, jonka ruumiillistumat ehkä Riihilahti, Lahti ja Lindström. Pikkaisen pelkäsin, ettei Ägällä jalat riittäisi, mutta onneksi “elämän maksimoija” osaa pelata aina tasonsa ylärajoilla isoissa peleissä. Siitä tunnistaa suuren pelaajan.

Siinä hommassa tosin onnistuivat aika pitkälti kaikki tänään. Kansainvälisissä otteluissa pitää suomalaisen joukkueen pystyä aina pelaamaan melkeinpä kauden paras pelinsä. Taitotaso ja erityisesti tempo ovat ihan erilaisia kuin kotoisessa Veikkausliigassamme. Mutta toisaalta ei tämä nykyKlubi ihan normijengi olekaan. Aika pitkälti paras kotimainen seurajoukkue ikinä. HJK:n tän kauden otteluita seuranneena ei ole voinut tehdä muuta johtopäätöstä kuin ettei tällaisia nippuja ole meidän liigassa ollut. Uskomattoman hyvä taitotaso ja ylipäätänsä laatu. Ainakin Rafinhan, Pukin ja Ringin luulisi lähtevän pikapuoliinkin suurempiin ympyröihin. Niin kovalla tasolla he pelaavat.

Dawha Bah´n pelaaminen taasen on aina niin kovin kaksijakoista…tänäänkin hän oli taas yksi niistä joka pystyy yksykkösissä oikeasti haastamaan Bundesliigatason pelaajia, mutta sitten toisaalta se aneeminen hölkkäily puolustustehtävissä ja siellä varsinkin niiden nöyrien purkupallojen heittämättä jättäminen pelottaa monesti….

Tänä iltana ei oteta mitään pois Klubilta, mutta samaan hengenvetoon on mainittava, että noin aneemista, hengetöntä ja surkeaa Schalkea en muista vähään aikaan nähneeni. Liekö tekonurmen outous vaikuttanut noin paljon vai eikö Schalken nuorisojengi sittenkään ollut valmis peliin?

Tämä ilta kuuluu jo nyt ikimuistoisimpiin hetkiin suomifutiksessa, joten tässä euforiassa on hieno kylpeä nyt. Viikon kuluttua voi tapahtua mitä vaan, mutta käy miten käy, jo tässä vaiheessa HJK ansaitsee suuren arvostuksen jokaiselta, joka ymmärtää että tällaiset voitot ovat harvassa meidän palloilukulttuurissamme. Ainutlaatuinen tilaisuus ainutlaatuiselle joukkueelle.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallokulttuuri, Romantikko, Veikkausliiga | 24 kommenttia

Dynastia

Julkaistu 29.5.2011

Ei se ollut finaali, se oli näytosottelu. Jos jollekin oli vielä ollut epäselvää, missä jalkapallovaltikka on, ei ole enää. Mestarien liigan finaali vain korosti sitä tosiasiaa, että Barcelonan ja ainakin englantilaisseurojen kehistyskulku on viimeisten parin, kolmen vuoden aikana kulkeneet päinvastaisiin suuntiin. Siinä missä ManU on taantunut, Barcelona on kehittynyt yhä paremmaksi. Vuoden 2009 finaaliin verrattaessa ylivoima oli vieläkin suurempaa eilisiltana ja jos Barcelona olisi edes yrittänyt viimeisen parin kymmenen minuutin aikana hyökätä, se olisi voinut nöyryyttää ManU:a vieläkin tylymmin.

Kuten Lex Hollo jo omassa mainiossa blogissaan kertoi, Real Madrid on jossain ManU:n ja Barcan välissä, kun listataan(aina yhtä turha ja loputon tie) seuraavaksi parhaimpia joukkueita maailmassa. Toisaalta, pitää muistaa että tämä oli ManU:n ensimmäinen peli Barcaa vastaan tällä kaudella, vertailun vuoksi Real hävisi sen ensimmäisen 0-5 ja antoi huomattavasti paremman vastuksen seuraavissa peleissä. Olisiko ManU pystynyt samaan, todennäköisesti, mutta kuten Real-otteluissakin, lopputulos tuskin olisi ollut eri.

Real Madrid(ja ennen kaikkea Jose) näyttivät kuitenkin sen, että kohtalaisen lähelle ainakin voi päästä. Vaikkakin se tyyli ei kaikkia miellytä, oli se ainakin tapa jolla päästiin lähemmäksi Barcelonan ylivoimaa kuin Manchester United eilen.

Ja edelleen, nykybarcaa vastaan pelattaessa pätee monen La Liga-valmentajan lause täysin paikkansa: “Voittaaksemme Barcelonan meidän pitää onnistua täydellisesti omassa pelissämme…ja Barcelonalla pitää olla huono päivä.” Fakta. Barcelona pyörii omissa sfääreissään ja pitkälti syy on siinä, että samaan aikaan kun Barcelonan pelin evoluutio on vain kehittynyt, muu maailma on taantunut. Poislukien nyt ehkä edelleen Real Madrid. Barcelonan ylivoimaisuus on taas synnyttänyt Kastiliassa sen, että seuran ja joukkueen kilpavarustelu on jopa Real Madridin mittakaavalla hurjaa, uusia pelaajia kun tulee joka kausi mielettömillä summilla, koska kurssi olisi pakko kääntää.

Barcelonan ei ole tarvinnut käyttää niin paljon rahaa uusiin hankintoihin, koska barcelonismon onneksi Johan Cruyff sai tahtonsa läpi 70-luvun lopussa. Ajaxin malli plagioitiin Kataloniaan. Alkoi uusi aika, jonka hedelmiä korjataan nyt. La Masia on kaiken alku, kauneuden kehto. Ilman tuota tähtien tehdasta Barcelona ei missään tapauksessa olisi jalkapallomaailman valtias. Ilman Cruyffia olisi vaikea edes arvella missä Barcelona nykypäivänä menisi. “El flacon” arvo on mittaamaton. Historiallisesti, monen mielestä Ladislao Kubala on Barcelonan kaikkien aikojen pelaaja. Siitä voidaan kiistellä ja käsi sydämellä voidaan varmasti nostaa helposti Xavi ja Messi ainakin samaan kategoriaan. Mutta, kun listataan kokonaisvaltaisesti barcelonismon tärkeintä henkilöä, Cruyff on omassa kastissaan. Pelaajana yksi parhaista, valmentajana Dream Teamin luoja, mutta visionäärinä lähes profeetallinen näkijä. Cruyffin vaikutus koko seuraan on ollut ja on edelleen uskomattoman suuri.

Cruyffin onneksi liki täysin samalla ajatusmaailmalla varustettu Pep Guardiola tuli seuran ruoriin 2008. Viimeiset vuosikymmenet Barcelona on pelannut aina samalla tavalla, Pep vain viritti koneen. Ja on jatkanut virittämistään luoden uusia, pieniä nyansseja koko ajan pelaaamiseen lisää. Huikea prässipeli on ollut upea lisäys Barcan peliin. Pelin leveänä pitäminen, Messin peluuttaminen monesti todellakin alhaalla, eräänlaisena “valeysinä” on ollut mielenkiintoinen, toimiva veto. Xavi totesi tämän kauden puolivälin paikkeilla, että jokaikinen kausi Guardiolan aikana, Barcelona on pelillisesti mennyt eteenpäin. Yhä parempaa. Siihen on helppo yhtyä valtaosan Barcelonan peleistä nähneenä viimeisten vuosien aikana. Muutos on ollut myös hyvin mielenkiintoinen. Tiki-taka on jatkunut ja syöttö-liike-syöttö-liike-syöttö-liike vain kasvanut. Itse asiassa Pepin ekalla kaudella hallintaprosentti yhteenlaskettuna koko kaudelta oli noin 65, kun se tällä kaudelta on noin 73. Maaleja Barca on tehnyt vähemmän tällä kaudella(2,25/peli, 08-09 kaudella 2,46), mutta päästänyt vähemmän: 0,67 tällä kaudella, Pepin ekalla kaudella noin maali/ottelu.

Tämän numeroleikin kaikkein upeimman esimerkin tarjoaa eilisen illan viimeinen 20 minuuttinen. Moni ihmetteli, missä oli ManU:n kiri. Miksi joukkue näytti niin hengettömältä, missä viimeinen rutistus? Kuten Pasi studiossa totesi, on vaikea aloittaa kiriä ilman palloa. Maagisella yksilötaidolla varustettu SUURI JOUKKUE vain piti palloa. Mikä on paras tapa pitää vastustaja pois maalintekopaikoista? Maailman kauneinta peliä pelaava joukkue on tunnettu kauniista hyökkäysvoittoisesta pelityylistään, mutta samalla se tyyli on myös järjettömän tehokas tapa pitää vastustaja maalipaikoitta. Tämä on ollut selvästi havaittavissa tällä kaudella, Barcelona ei yritä enää tehdä niin paljon maaleja kuin ennen, ei ainakaan missään nimessä jos on pienintäkään riskiä. Muutos on ollut hyvin samantapainen kuin Espanjan EM-kullan ja MM-kullan saavuttaneella joukkueella. Tiki-takasta ei luovuta, mutta siihen tuli riskittömämpi variaatio vuosien 2008 ja 2010 välillä, täsmälleen samoin kuin on Barcelonallekin tapahtunut. Koska mikään joukkue ei koskaan ole täydellinen, on tuossa tavassa ollut pieniä heikkouksiakin. Moni on odotttanut Barcelonan tappavan pelin, mutta sen sijaan se on tyytynyt pitämään palloa ja kuluttumaan aikaa, eikä siinä aina ole onnistunut, kuten esim. Emiratesilla pelatussa taistossa Arsenalia vastaan.

Kaikki kaikessa, Barca on Guardiolan kolmen vuoden aikana kehittynyt koko ajan. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan peli kehittyy ensi kaudella. Tulevaisuus on muutoinkin kiehtovaa seurattavaa Kataloniassa. Kuinka kauan tämä dynastia vielä kukkii? Pääsevätkö muut rinnalle ja kenties ohikin, vai onko muiden vain seurattava sivusta ja odotettava erään aikakauden loppumista. La Masiasta tulee koko ajan lisää nuoria tulevaisuuden pelaajia, mutta toisaalta xaveja ja iniestoja ei voi syntyä jokaisella vuosikymmenellä, ei edes joka toisella. Messeistä puhumattakaan. Nyt on kuitenkin jokaisen Barcelonafanin parhaat vuoden meneillään. Ja muidenkin jalkapallon ystävien. On kunnia, ilo ja etuoikeus saada seurata omalla ajallaan yhtä jalkapallon historian suurinta joukkuetta. On sanomattakin selvää, että tämä joukkue ansaitsee paikkansa siellä 50 ja 60-luvun Real Madridin, Arrigo Sacchin AC Milanin ja Cruyffin 90-luvun alun Dream Teamin joukossa, yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista.

Antibarcaihmiset eivät voi kuin sivusta seurata ja toivoa pikaista loppumista tälle dynastialle. Sehän nyt on varmaa toki, että joskus se loppuu. Kaikki aikakaudet saavat jossain vaiheessa päätöksensä. Miten ja miksi, sekin tulee olemaan mielenkiintoista seurata, mutta jotenkin on sellainen tunne, että vielä ensi kaudella se ei tapahdu.

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, La Liga, UEFA Champions League | 60 kommenttia

Riazor Blues

Julkaistu 23.5.2011

Muistatteko ne päivät, kun Djalminha teki sellaisia temppuja kentällä ettei niitä vaan voinut edes ymmärtää? Entä Juan Carlos Valeronin, jonka liike oli kuin hidastetusta filmistä, mutta peliäly toiselta planeetalta? Donaton eleettömän dominoinnin keskikentällä? Diego Tristanin ja Roy Makaayn maalit viikonloppu toisensa jälkeen? Mauro Silvan, tuon “ensimmäisen” Makelelen? Molinan? Franin?

Entä sen ryhmän, joka nousi 0-3 sillasta PSG:tä vastaan voittaen pelin 4-3? No entäs se, kun Rautiaisen Pasi käveli Pasilasta Porvooseen, sitä kävelyä eikä sen aiheuttaajaa voi olla unohtamatta?

Ei voikaan, se oli mahtava joukkue. Se pisti valta-asemat uudelleen jakoon Espanjassa. Se keräsi faneja ympäri maailman kauniilla ja ihanan soljuvalla hyökkäysvoittoisella pelityylillään. Sillä oli jotenkin ränsistyneen oloinen stadikka, mutta se hurmos yleisössä gloorian vuosina oli vaan liian kaunista nuorehkolle pojalle vastustettavaksi. 6.3.2002 kun Real Madridin piti kävellä Espanjan cupin voittoon, he kehtasivat pilata juhlat voittamalla pelin. Real Madridin 100-vuotispäivänä. Bernabeulla. Ja vielä fanit lauloivat päälle “hyvää syntymäpäivää!”.

Kun mahdottomasta tuli mahdollinen eräänä keskiviikkoiltana huhtikuussa 2004, olihan sitä vaan ihailtava. Pitää, tykätä. Jollain tasolla jopa rakastaa. Se toteutti urheilun yhtä kauneinta osa-aluetta, kaatoi suuria. Se oli pieni, mutta se ei ollut valmiiksi kyykyssä kohdatessaan isoja. Se taisteli ja usemmiten vielä niin kauniilla tavalla. Se oli superia.

Niin superia, että siitä tuli maailmankuulu lempinimi seuralle: SuperDepor. Se nimi oli käsite. Niin vahvasti pesiytynyt seuran yhteyteen, että sitä nimeä on käytetty vielä muutamien viimeistenkin vuosien aikana. Väärin ja valheellisesti. SuperDeporin ajoista on kulunut aika ja ikuisuus. Niin paljon itse asiassa, että eräällä tavalla tuosta huhtikuisesta illasta ja yhdestä kaikkien aikojen comeback-ottelusta Mestarien liigan historiassa(Milan voitto 4-0, eka osaottelu Milanille 4-1) voidaan jopa laskea lähtölaskennan alkaneen Deportivo de La Corunan historiassa. Lähtölaskennan, mikä päättyi viikonloppuna. Tippumiseen La Ligasta. Ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Kun tänä keväänä teimme Karhun Teron kanssa matkaa pitkin poikin Espanjaa, olimme myös tuossa upeassa galicialaisessa kaupungissa. Ehdotin Tepsukalle silloin, että olisi hienoa tehdä insertti, missä vain kuvattaisiin pelaajia, stadionia, sen ympäristöä ja kaikkea mikä liittyy Deportivoon ja pistettäisiin taustalle vain soimaan “Aika entinen ei koskaan enää palaa”. Nyt sen saman voisi toteuttaa tässä siteeraten vain vanhaa venäläistä laulua englannin kielellä tosin: “Those were the days, my friend. We thought they´d never end. ”

Niin ne vain loppuivat. Niin paljon kuitenkin mahtui niihin päiviin, että siitä pitäisi kirjoittaa parikin kirjaa. Ja kirjoittajan pitäisi olla Augusto Cesar Lendoiro. Seurapresidentti, joka on ollut vallassa vuodesta 1988 Deportivossa ja ainoa, joka on nähnyt ja kokenut kaiken mahdollisen, niin läheltä kuin mahdollista.

Tämä entinen paikallisen rullakiekkoseuran puheenjohtaja nosti täydestä mitättömyydestä vanhan La Liga-seuran 40-50-60-70 -luvuilta takaisin kadotuksen partaalta La Ligan parrasvaloihin 90-luvun alussa.

Alkoi aika, jota voi nyt kaiholla muistella. Tuon ajan alussa Deporin piti jo juhlia. Ensimmäistä kertaa Espanjan mestarina. Ainoa este oli enää Valencia, jolla ei ollut mitään pelattavaa. La Ligan viimeinen kierros. 0-0, kunnes Depor sai pilkun…rankkarin, jota Bebeto ei tärinältään uskaltanut ampua. Miroslav Djukic uskalsi, ikävä kyllä. Ei voittoa, ei mestaruutta. Seuraavanakin vuonna jo SuperDepor-nimestä nauttiva ryhmä pääsi lähelle sijoittuen jälleen toiseksi.

Deportivon suurin hetki koitti kuitenkin 14.toukokuuta 2000, kun seura kruunattiin Espanjan mestariksi. Sitä seuraavalla kaudella jo mainittu cupin voitto, joka oli toinen seurahistoriassa. Upeat vuodet Mestarien liigassa ja ennen kaikkea kausi 2003/2004, jolloin finaalipaikka jäi harmittavan ja kiistellyn lähelle. Jose Mourinhon Porto voitti 1-0 jälkimmäisen osaottelun kiistanalaisella Derlein rankkarimaalilla ja lisäksi edellisessä ottelussa puolustuksen johtaja Jorge Andrade oli ajettu ulos varsin kiistellyllä tavalla.

Tuohon kauteen asti Depor oli La Ligassa vähintään kolmas viimeisen 5 vuoden ajan. Taantuma alkoi pitkälti noista Mestarien liigan hetkistä päättyen viime viikonlopun lauantai-iltaan Riazorilla, jälleen Valenciaa vastaan, jolla jälleen kerran ei ollut edes mitään pelattavaa.

Deportivon tippuminen on yllätys, mutta suurena shokkina sitä ei voi pitää. SuperDepor-joukkue ikääntyi ja väsyi, eikä nuorennusleikkausta aloitettu ajoissa. Sitten kun se aloitettiin Deporista lähti 14 pelaajaa yhtäkkiä ja suurinpiirtein saman verran tuli uusia pelaajia. Samalla lanseerattiin uusi lempinimi: BabyDepor.

Harmillisesti vain näistä nuorista pelaajista on hakemalla hakien saanut etsiä riittävää laatua La Liga tasolle. Valtaosa ellei kaikki näistä nuorista pelaajista tuli aikanaan ilmaiseksi seuraan, mutta virheitä tehtiin silloin, kun ei myyty kun olisi pitänyt. Liian moni Deporin huippupelaaja lähti ilman siirtokorvausta. Sen sijaan rahaa oli palanut paljon huippuvuosina nimekkäisiin hankintoihin joko siirtokorvauksina tai isona palkkana. Menestyksen vuosina velkataakka kasvoi joidenkin lähteiden mukaan jopa lähelle 200 miljoonaa, nytkin miinusta on vielä noin 100 miljoonan verran.

Kun rahaa ei ollut, nimekkäiden tai vähintäänkin LAATUpelaajien houkutteleminen La Corunaan kävi liki mahdottomaksi. Miguel de Las Cuevas, Manuel Arana ja Jordi Pablo esimerkiksi siirtyivät muihin seuroihin, kun Lendoiro oli lähestynyt heitä tarjoten sopimusta. Nimekkäitä pelaajia? Ei missään nimessä, mutta laadukkaita kylläkin, mutta silti kertoo oleellisen viimeisten vuosien Deportivosta.

Miguel Angel Lotina(päävalmentaja jo 4:n kauden ajan) saa ottaa hurjan kritiikkiryöpyn niskaansa hänkin, vaikkakin täytyy sanoa, että harvemmin kakasta marmeladia saa. Silti, edes ajoittain Deportivo olisi voinut edes hyökätä, karrikoiden sanoen. Deportivosta muodostui viimeisten vuosien aikana niin tylsä, että se sai taas uuden lempinimen: DullDepor. Sekin tuntui mairittelvalta nimeltä joukkueelle, jonka pelien aikana vastaanottimien ääreen kuoli tilastollisesti enemmän ihmisiä Espanjassa kuin minkään muun tv:stä tulevan ohjelman aikana. No ok, vähän karrikoitui tämäkin, mutta La Ligan ystävät tietävät että Depor lähestulkoon tappoi halun seurata jalkapalloa ylipäätänsä. Ja vakavasti puhuen, ei silläkään ole mitään merkitystä minkälainen on pelityyli, mutta tältä kaudelta muistan esimerkiksi ottelun Atleticoa vastaan, jossa Depor oli 0-2 tappiolla, eikä edes yrittänyt tehdä maalia!

Tulevaisuus on Deportivossa mielenkiintoisen hankala. Toivon todella, että pahimmat skenaariot kuihtumisesta kokonaan eivät toteudu. Nyt nähdään myös mitä käytännössä tulee tarkoittamaan Lendoirin huhtikuinen lausahdus osakkeenomistajien kokouksessa, kun hän sanoi, että: “Mestarien liigasta karsiutuminen on melkein jopa pahempaa kuin tippuminen Segundaan, koska tulot ovat huomattavasti pienempiä, mutta silti pelaajapalkkiot samoja.”

Se on varmaa, että fanien hampaissa jo pitkään ollut Andres Guardado ja kumppanit isoine palkkatileineen lähtee saman tien, mutta löytyykö nuorisoakatemiasta tai muualta Espanjasta halukkaita liittymään paluuta parrasvaloihin yrittävään seuraan. Toivottavasti Lendoirolle ja seuralle lankeaa edes tuo huhuttu “Segunda-vakuutus”, jossa tällä kaudella La Ligasta tippuneen seuran pitäisi saada 7-20 miljoonaa euroa.

Eivät loista siis enää Bernabeun, Camp Noun tai San Siron valot, nyt on totuttava Cartagonovan, El Alcorazin ja Estadi Montilivin tapaisiin salamavalojen loisteeseen.

Mutta, elämä jatkuu. Niin myös Galiciassa. Jos viimeisen reilun 10 vuoden aikana niin Sevilla, Atletico ja Real Betiskin ovat pystyneet siihen, miksei myös Deportivo.

Tule Depor millaisena tahansa takaisin, kunhan tulet! Kunhan olet valmis…Vamos!

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, La Liga, Romantikko, UEFA Champions League | 7 kommenttia

Klassikko 3 ja 4; Por que?! Porque!!

Julkaistu 4.5.2011

“Missä viipyy Klassikko 3:n ja 4:sen analyysi?” -Luki kommenttipuolella. Mitä tähän vastaisi. Ensinnäkään, en osaa analysoida, paitsi Pihtiputaan mummo -tasolla. Toisekseen, kolmasosasta voisi tehdä  kahdenlaista analyysiä: Lyhyessä versiossa puhuttaisiin häpeällisestä, likaisesta, huijaavasta ja oksettavasta illasta espanjalaisen jalkapallon parissa. Siinä toisessa versiossa käsiteltäisiin tapauskohtaisesti jokainen tilanne läpi…se ei yksinkertaisesti edes kiinnosta. Niitä analyysejä on netti pullollaan.

Klassikko numero 4 oli jo huomattavasti parempi. Jotkut sanovat että koko ottelusarjan paras. Itselleni jäi paras maku ehkä sittenkin Copa del Reyn finaalista.

Hämmentävintä kaikessa on, että Barcelona voitti kerran, Real kerran ja kahdesti pelattiin tasan. Barca teki maalin enemmän. Silti, Barca voitti paljon enemmän. Se varmisti käytännössä tasurillaan La Ligassa mestaruuden ja otti UCL:ssä finaalipaikan. Realille jäi Copa, vaikkakin tänä vuonna merkityksellisempi kuin aikaisemmin, silti Valkoiset poistuivat kokonaisuudessaan tantereelta hävinneinä.

Häviäjä on muutoinkin hyvä sana, tähän yhteyteen. Siihen kiteytyy paljon yksittäisiä pelaajia, valmentajia ja jopa seurajohtoa. Tarjosiko itse asiassa nämä neljä Klassikkoa enemmän häviäjiä kuin voittajia?

Mourinho kuuluu suurimpiin. Häviäjiin siis. Nero taktikoinnissaan ja monessa muussakin, meni tietyn rajan yli tällä kertaa. Mediapeliänsä voi pelata vaikka kuinka, mutta syytökset salaliitoista sun muista on jo vain naurettavia juttuja.

Silti, oli hienoa nähdä että vaikkei ikimaailmassa pelillisesti Real samaan pystyisikään kuin nykybarca, niin se pystyi silti haastamaan Blaugranan. Toisella kaudellahan Moun jengit on aina parempia. Tuleeko sitä vain, on toinen juttu. Mourinho kun ei tehnyt itselleen hallaa pelkästään avautumisillaan, vaan myös suhteututtuna nämä purkautumiset Real Madridin imagoon/brändiin eräänlaisena ´herrasmiesseurana´, Florentino Perez ei välttämättä tuollaista kauan katsele. Toisaalta, mies tiesi kyllä tasan tarkkaan mitä kesällä osti.

Imago ja häviäjät kuuluu myös tähän osioon. ´Beauty and the Beast´-otsikot ovat olleet käytettyä tavaraa Barcelonasta viimeisten viikkojen aikana. Miksi, oi miksi, pitää kauneinta mahdollista futista pelaavassa joukkueessa olla Busquetsin, Pedron ja Mascheranon tapaisia likaisia ja huijaavia pelaajia? Unohtamatta tietenkään, että pelillisesti kaikki loistavia, niin aika vaikeasti nieltävän kalkin ovat seuraajilleen jättäneet. Ehkä kysymys siinä suuremmassa mittakaavassa kuuluu, missä on seuran tai valmentajan vastuu? Miksi ei esimerkiksi Sandro Rosell paukauta Busquetsille sakkoa, ihan vain vaikka nimellistä, mutta kuitenkin. Se antaisi Barcelonasta jämptin kuvan siitä, että ´me emme tällaista hyväksy´. Miksei Pep reagoi tilanteeseen? Sakkoa tai pelikieltoa, edes jonkinlainen merkki että tällainen ei kuulu Barcelonan tapoihin. Toivottavasti edes UEFA pääsee salaliitoistaan sen verran irtautumaan, että rankaisee näitä pahimpia sukeltelijoita. Nämä kalastelemiset ovat futiksen syöpä.

Siitä puheenollen. Kolmos- ja nelosjatko-osan paras näytös oli Eric Abidalin paluu eilen. Muistui mieleen Henke Larssonin paluu vuosia takaperin(vaikkakin vain paha polvivamma). Nyt kyseessä oli toki terveydelle huomattavasti pahempi vaiva, ja sitä myöten vielä tarinana voimaakkaampi kliimaksi. Mikä vastaanotto….Kaunis hetki. Siihen oli hyvä päättää Klassikoiden kevät, koska se taisikin olla ainoa tilanne, mikä ei eripuraa aiheuttanut missään leirissä.

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, Kentät ja stadionit, UEFA Champions League | 44 kommenttia

Klassikko osa 2 -tulivat tänne sotkemaan meidän kauniin pelimme

Julkaistu 21.4.2011

“Joku sanoi toissapäivänä että olen pokaaleja voittava valmentaja enkä jalkapalloa peluuttava valmentaja. Kiitos erittäin paljon tästä, pidän voittamisesta!”

Tähän lausahdukseen kiteytyy pitkälti Jose Mourinhon ideologia ja toisaalta, myös sen toisen leirin ideologia siitä, miten jalkapalloa pitäisi pelata. Real Madridin ja Barcelonan väliset kulttuurilliset/historialliset/poliittiset erot ovat monien tiedossa ja sehän tästä ottelusta vuosien saatossa niin valtaisan on tehnytkin. Nuo asiat eivät tänä päivänä ole päällimmäisinä tästä taistosta puhuttaessa, vaan pelilliset eroavaisuudet. Ne jakavat tällä hetkellä koko Espanjan ja lähes koko jalkapalloa seuraavan maailman. Pelatako kuten Josen poppoo vai kuten La Masian hengellinen isä, tuon kritiikin antaja Joselle(ja vuosien saatossa noin miljoonalle muulle ihmisille/asialle/eläimelle) jonka mielestä vain kauniilla pelitavalla saavutetttu voitto on voitto, Johan Cruyff?

Ikuinen kysymys, miten jalkapalloa tulisi pelata? Halliten peliä? Vastaiskuilla? Jotain siltä väliltä? Maata pitkin syötellen vai pitkillä palloilla? Vai sittenkin materiaalin mukaisesti, realistisella lähestymistavalla ja sitä myöten sille joukkueelle sopivalla taktiikalla? Miten Mourinho peluuttaisi Barcelonaa? Miten Pep Realia? Yrittäisivätkö kumpikin kuitenkin voittaa pelejä keinolla millä hyvänsä esteettisyyden kustannuksella?

Lauantaisen Klassikon jälkeinen krittiikkivyyhti Mourinhoa kohtaan “omilta” ja muilta oli massiivinen. ´Valkoisen baletin´jäänteet ovat olleet muisto vain näissä kahdessa taistossa. Se merkittävä ero löytyy kuitenkin tuloksesta; lauantaina Real ei hävinnyt peliä, mutta hävisi liigan. Eilen, Real voitti pelin ja sitä myöten Copa del Reyn. Vaimennutta ininää on kuulunut pelityylin tiimoilta edelleen, mutta harvakseltaan. Sitä se voittaminen teettää, suut menevät helpommin suppuun. Vai menevätkö? Muistetaan mistä puhutaan; Fabio Capello on saanut KAHDESTI potkut Real Madridin peräsimestä liian puolustusvoittoisen pelityylin vuoksi. Jupp Heynckes sai kenkää 8 päivää sen jälkeen, kun Real oli kruunattu Mestarien liigan voittajaksi.

Onko odotettavissa, että tällä pelityylillä peluuttava Mou saa kenkää kauden päätteeksi? Ei. Jos saa, syyt ovat siellä sisäisissä valtataisteluissa. Ei pelillisissä asioissa. Suurin syy siihen on voittaminen. Mourinho hankittiin nimenomaan Madridiin voittamaan. Barcelonan ylivoima on syönyt madridilaisia rotan lailla, varsinkin kun menestys on vielä tullut huumaavan kauniilla pelityylillä. Barcelona on ollut ykköspuheenaihe Euroopan jalkapalloskenessä jo useamman vuoden. Pokaalien on tultava takaisin Kastiliaan. Mitä pidempään valta pysyy Kataloniassa, sitä enemmän Florentino Pereziltä katkeilee suonia päästä.

Eilisiltana se sitten tapahtui. Pep Guardiolan tultua ruoriin, viritettyään La Masian koneiston huippuunsa, ei yhtäkään titteliä ole mennyt Madridiin. Tai niin ihmeellistä kun se onkin, on kyllä, muttei Realin museoon.

Olin taas aivopieruissani eilen kiljuen jo valtikan siirtymistä Kastiliaan, se on toki liian pitkälle vedetty johtopäätös eilisestä, mutta Perez saavutti tämän kauden Galactico-hankinnallaan sen, mitä oli tavoiteltu. Hetkellisesti ainakin. Se oli tärkeä, iso voitto monessa mielessä. Copa merkitystä ei voi tässä tapauksessa ja tänä vuonna vähätellä.

Mutta jos Mou jatkaa Realin peräsimessä useamman vuoden, kritiikki tulee varmasti yltymään matkan varrella. Nyt se vielä tässä maailmantilanteessa jalkapalloilullisesti menee kannattajille läpi, varsinkin kun tuli jo pokaali, mutta kannattajat eivät varmasti ole unohtaneet kaunista pelitapaa. Siellä se lymyää edelleen jossain, `Madridin pitää voittaa ja pitää voittaa kauniisti´.

Eilen, pelityyli oli samantyyppinen kuin lauantaina, vaikkakin tällä kertaa Real otti vähän ylempää ja yritti saada Barcan pelaamaan palloa enemmän laitaan. Eka puolisko täysin Realin, toinen yhtä perusteellisesti Barcan. Jatkoajalla Real tuntui saavan jälleen vähän parempaa otetta tai sitten Barcelona väsyi, ja ratkaisu tuli nopean hyökkäyksen seurauksena.

Monen mielestä nämä Klassikot eivät ole olleet Klassikon veroisia, mutta itse olen ollut liki huumassa. Jo pelkkä tasaisuus peliin lähdettäessä kiehtoo. Ja ennen kaikkea nämä kymmenet pienet nyanssit pelillisesti:

Missä Villa on? Barcelonassa on alkamassa ilmeisesti uusi keväinen trendi  joka vuosi; seuraan isolla rahalla hankittu sentteri iskee maaleja almerioitajaracingeja vastaan, mutta kun tosipelit alkavat, niin kuuppa hajoaa. Pedro väläytteli, kaukana itsestään. Barcelona sai eilen ensimmäisen laukauksen maalia kohti vasta 73.minuutilla, missä terävyys, pallotempo? Rijkaardin aika on myös palailemassa ainakin laukauksien osalta, ne puuttuvat kauempaa liki tyystin. Xavin pitäisi saada tavalla tai toisella enemmän tilaa peliä pyörittäkseen. Materiaalin ohuus. Penkillä ei käytännössä ole Pepillä ketään, jonka heittää kehiin parantaakseen kentällä olevaa tasoa. Kuormitusta on siksi ollut paljon, koska rotaatiota ei ole Pep käyttäny juuri ollenkaan, onko väsymystä? Rotaation käyttämättömyys on tuonut myös sen ongelman, että muutamat pelaajat eivät ole oikein sinut pelaamisen kanssa, koska peliaikaa on tullut niin vähän.

Entä Real? Jaksaako ryhmä painaa noin tulevissa Mestarien liigan välierissä, kun se eilenkin meinasi kuukahtaa jo toisella puoliajalla? Ilman Casillasin seivejä ei jatkoaikaa olisi tarvittu. Samat sanat kylläkin toiseen päähän, huikea peli Pintolta. Pepen uusi pelipaikka on ollut löytö viimeisillä hetkillä Moun ajatuksissa, mutta joutuuko mies nyt tippumaan toppariksi, kun Carvalho on pelikiellossa.

Moun suurin ansio on saada huikella tavalla tehot irti pelaajistaan ja kyvyn noudattaa orjallisesti hänen suunnitelmiaan. Moni tietää miten Barcelona pysäytetään, harva siinä on kuitenkaan onnistunut(läheltä piti juttuja on turha laskea; Hiddink, Pellegrini…). Taito ei olekaan siinä konseptissa, vaan sen suorittamisessa. Eilisiltana taistelun ruumiillistumia viime vuotiseen Cambiasso-tyyliin oli Angel Di Maria. Eniten koskaan töitä tehnyt enkeli.

Upea peli eilen, ansaittu, kaunis voitto Real Madridille. Ei varmastikaan monen mielestä kaunis pelityyliltään, mutta onneksi jalkapalloa voi edelleenkin pelata usealla eri tavalla, eikä ole vain yhtä ja ainoaa tapaa. Sitä paitsi, on jotenkin naiivia ajatella että Mourinhon pitäisi pelata hyökkäysvoittoisesti Barcelonaa vastaan. Real ei siihen yksinkertaisesti pysty, tai voi toki yrittää ja numerot ovat samaa luokkaa kuin kauden ekassa kohtaamisessa. Barcelonaa ei voita yksikään joukkue tässä maailmassa jos sitä vastaan lähtee pelaamaan pallonhallintapeliä. Pitää pelata niillä aseilla mitä on. Ja sen Special One osaa. Pitää silti muistaa edelleen se, että eilinen peli oli todella pienestä kiinni. Mitään suuria muutoksia ei Guardiolan pidä lähteä tekemään, pienten nyanssien hiomista, parempaa pallotempoa, tasaisempaa kokonaista peliä. Villalta apina pois Osasuna-pelissä, niin se on siinä.

Tai sitten ei. Sekin, kuten onneksi moni muukin asia, selviää viikon kuluttua. Tai viimeistään kahden.

 

Tallennettu kategorioihin Fanit, Jalkapallokulttuuri, La Liga, UEFA Champions League | 16 kommenttia