Aihearkisto: Sarjakuvat

Barcelonan vampyyri

Barcelonan vampyyri

Luin hienon vampyyrikirjan! Barcelonan historian varjoja, synkkiä salaisuuksia, filosofista ja teologista pohdiskelua. Mitä jos Jeesuksen ristinkuolema olikin tappio joka vahvistaa paholaisen olevan voitolla? Arvio kirjasivuilla.

Tallennettu kategorioihin Kirjat, Sarjakuvat, Televisio | Jätä kommentti

Lee Aaron paitakaupassa

Lee Aaron paitakaupassa

Juosta lynkyttelin tuossa iltalenkillä. Siinä Heurekan pihassa lymyilevien muovisten dinosaurusten kohdalla tuli mieleen Lee Aaron. Hänhän se lauleli heviä jo 80-luvun alussa, aikana jolloin Tarja Turuset ja kumppanit olivat vielä pikkuvauvoja. Kanadalainen Lee Aaron on edelläkävijä, alkuperäinen metallikuningatar, joka ansaitsee kunnioittavan lierihatunnoston. 80-luvulla luin englantilaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia hevilehtiä. Girlschoolin ohella Lee oli ainoita naisia noilla sivuilla. Lehtien kuvissa Lee oli minun teinisilmissäni lumoavan nätti ja söpö. Ulkonäköä ja Aaronin kohtalaista musiikkia huomattavasti tärkeämpää oli silti se, mitä Lee kaltaiselleni penskalle edusti. Tässä oli rumien äijien, Iron Maideneiden ja muiden keskellä nainen, joka lauloi heviä. Järjettömän siistiä! Ja jos tämä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Blues, Festarit, Hevi, Keikkapaikat, Levyt, Rock, ruoka ja juoma, Sarjakuvat, Televisio | Jätä kommentti

Lisbeth Salander ja Modesty Blaise

Lisbeth Salander ja Modesty Blaise

Äskettäin Lontoossa oleillessani huomasin, että siellä oli nyt kuuminta hottia Stieg Larssonin ensimmäinen Millennium-kirja ja siitä tehty elokuva The Girl with the Dragon Tattoo. Suomessa meitä sarjakuvan ystäviä on samaan aikaan ilahduttanut Larssonin kirjojen päähenkilön, Lisbeth Salanderin, esikuvan paluu. Egmont kun alkoi taas  julkaista Modesty Blaisea omana Agentti X9 -lehtenään. Agentti X 9 ilmestyi Suomessa vuosina 1973-1994. Sen jälkeen Modesty Blaise ilmestyi pari vuotta omana X-lukemisto -lehtenään. Arktinen Banaani -kustantamo julkaisi 2000-luvulla kolme kovakantista kirjaa Modestyn seikkailuja. Nyt 2010 Modesty Blaise alkoi jälleen alusta Agentti X9 -lehtenä. Nyt etuna on aiempaa isompi, alkuperäisiin strippeihin perustuva sivutaitto. Alkuperäiset sarjakuvastripit on saatu lehden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Elokuvat, Kirjat, Sarjakuvat, Televisio | 1 kommentti

Jack Bauer ja Megadeth

Jack Bauer ja Megadeth

24 jatkuu kuudennen tuotantokautensa jaksoilla Subilla. Jack Bauerin seikkailut imaisivat kahdessa ensimmäisessä jaksossa ainakin minut hyvin mukaansa, vaikka kautta on maailmalla moitittu. Megadethin United Abominations oli viime vuoden heviaatelia. Levyn kansivihkossa Los Angelesin ”Counter Terrorist Unitin” erikoisagentti Jack Bauer kirjoittaa mahtipontisesti, että valheiden ja korruption mädätettyä yhteiskuntaa, vihollista vastaan on annettava kaikkensa…..kuin Megadeth. Bändi käyttää Bauerin hahmoa tietysti leffayhtiön luvalla. Megadethin pomo Dave Mustaine on hevisanoittajana keskimääräistä kiinnostavampi. Megadethin ja etenkin United Abominationsin kyyninen, vainoharhainen ja vihainen maailma muistuttaa 24-sarjaa, jossa pahiksia löytyy sekä omista että vihollisista. Bändin yhteys tv-sarjaan on luonteva sikälikin, että Megadethin sanoitusten innoittajina ovat aina toimineet sarjakuvat, kauhu- ja tieteisleffat sekä tv-sarjat. Bändin musiikkia … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Rock, Sarjakuvat, Televisio | Jätä kommentti

17. Puistoblues

Terve taas Viime viikonloppuna olin Puistobluesissa, Järvenpäässä. Tämä oli minulle jo 17. kerta kyseisellä festivaalilla. Ensimmäistä kertaa olin paikalla vuonna 1991 kun esiintyjinä olivat mm. John Lee Hooker, Bo Diddley ja Robert Cray. Tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa viettäneellä bluesilla esiintyjinä olivat pääkonsertissa Super Blues Band, Lännen Jukka, Billy Boy Arnold & Jody Williams sekä pääesiintyjänä Johnny Winter. Aurinko paistoi pientä lauantaiaamun ripottelusadetta lukuun ottamatta ja iltaa kohti keli muuttui helteeksi. Väkeä oli Vanhankylänniemessä hyvin, maksaneita yli 6000 ja talkooväki sekä meidät toimittajat ja muut hengailijat mukaan luettuna yli 8000. Puistoblues jatkuu siis ensi vuonna ja taloudelliset ongelmat alkavat olla takana. Billy … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Keikkapaikat, Rock, Sarjakuvat | Jätä kommentti

“Kaikista karskein revolverisankari”

Rolling Stonesin ja Matin & Tepon hittejä vastaavaa nostalgiaa löytyy tuoreesta Egmontin sarjakuvajulkaisusta Jonah Hex: Hurja Länsi. Kirjaan on koottu tylyn lännensarjan varhaisimmat jaksot vuosilta 1972-76. Edellisen kerran palkkatappaja Hex seikkaili suomeksi Tomahawk- ja Hurja Länsi -lehtien sivuilla 1972-1977. DC-yhtiön sarjakuva oli itselleni 70-luvulla poikasena liiankin karua luettavaa. Nyt sen sijaan toimii hyvin, Deadwood-tv-sarjan tyyliin. Yhdysvaltain sisällissodassa kasvonsa arpeuttanut Jonah Hex on julma ja yksinäinen hahmo; “Joillekin hän oli sankari, joillekin roisto — mihin hän ratsastikaan, ihmiset lausuivat nimensä kuiskaten — hänellä ei ollut ystäviä — tällä Jonah Hexillä — mutta hänellä oli kaksi kumppania — toinen oli itse kuolema … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Sarjakuvat | Jätä kommentti