Dave Grohlin iltaviesti Lemmylle

MTV:n kuvaaja Ilari Korhonen, Dave Grohl ja bloggaaja.

Eilen kävin haastattelemassa Foo Fightersin. Keikallekin ehdin.

Haastattelussa olivat paikalla Dave Grohl, Taylor Hawkins ja Nate Mendel.

Mukavia ja maanläheisiä miehiä. Rokkitähden elkeet puuttuvat. Ehkä tähän vaikuttaa, että kaikilla on pieniä lapsia ja perheet. Ainakin Hawkinsin lapset olivat mukana Suomessakin ja pyörivät äijän mukana backstagella.

Kalasataman keikka oli mukava kokemus. 28 000 meitä nautiskeli ilta-auringosta ja rockista. Tunnelma oli leppoisa, vaikka musiikki olikin reipasta mättöä.

Kitaristi Pat Smearin paluu bändiin kuului tuhtina kolmen kitaran vallina.

The Whon versiota mukaillut vanha tuttu, Young Man Blues oli kaltaisteni “old school” -jengien mieltä lämmittävä cover, samoin Hawkinsin laulama Queenin Tie Your Mother Down

Hyvätunnelmaisen haastattelutuokion lopuksi Dave Grohl halusi ottaa kuvan Ace of Spades -tatuoinnistani. Räpsäistyään kuvan kännykällä, hän lähetti sen viestinä Lemmylle.

Lemmy on nähnyt Juntusen Juhon tekemän tatuointini ennenkin ja hän lienee nähnyt vastaavia tatskoja kyllätymiseen asti. Cool temppu silti Davelta :)  

Kulttuurisivujen Foo Fighters -juttuun ja haastatteluvideoon

Foo Fighters - Rope:

Aihe(et): Festarit, Hevi, Keikkapaikat, Levyt, Rock. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaus kohteessa Dave Grohlin iltaviesti Lemmylle

  1. Naukkis sanoo:

    ..et semmosta bisnestä…rock-rock….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>