Levyarviota väsätessä yllätin taas itseni pitämästä levystä, joka kaveripiirissäni on heitetty suoraan roskikseen. Joe Perryn viides soololevy on kiinnostava tapaus. Äijä on surkea laulaja, mutta saa jotenkin biiseihinsä vilpittömän vanhan ajan rock & roll -tunnelman, jota en osaa vastustaa. Perryn rouhean miehekkäät kitarasoundit korvaavat puutteita laulupuolella. Vaikkei levy ole mikään klassikko tai mestariteos, kuuntelen sitä mieluumin kuin montaa muuta. Toivotaan että myös emobändi Aerosmithkin saa vielä studiolevyn aikaiseksi. Tästä Joe Perry -arviooni

Australialaisbändi Airbourne julkaisi pari viikkoa sitten kakkosalbuminsa No Guts. No Glory. Eilen bändi soitti Helsingissä ja tänään se esiintyy Tampereella. Hyvä kiekko, tosin sveitsiläisen Krokuksen uutuus Hoodoo on miltei parempi “uusin AC/DC-levy”. Tapasin eilen ennen keikkaa väsyneen, mutta kiertueesta ja levystään onnelisen Airbournen laulaja-kitaristi Joel O´Keeffen ja komppikitaristi David Roadsin. Uutta levyä tehdessään bändi asui studiossa. – Nukuimme soittimien ja vahvistimien keskellä. Asuimme studiossa ja se oli kuin kotioloissa. Emme halunneet matkustaa hotellin ja studion välillä. Näin pystyimme soittamaan läpi yön aamuun saakka tauotta, jos luovuutta riitti, David kertoo. – Pari viimeistä viikkoa työskentelimme kellon ympäri, Joel jatkaa. – AC/DC, … Lue loppuun →