Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2009

Dylan avoimena

Dylan avoimena

  Bob Dylanin 29.4. julkaistavaa uutta albumia Together Through Life on suitsutettu Mojossa ja Uncutissa. Sain levyn tänään, joten en ole vielä ehtinyt siitä mielipidettä muodostaa. Tämä on Dylanin ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä levy sitten vuoden 2006. Kiekko sai alkunsa Dylanin äänittäessä kappaleen Life Is Hard ranskalaisen Oliver Dahanin elokuvaan My Own Love Song.     Levy on Dylanin 46. ja hän on sanonut sen olevan jatkoa Modern Times -albumille. Dylanin saitilta löytyy harvinaisen avoin haastattelu levyn synnystä. Ei kun lueskelemaan.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 2 kommenttia

Hanoista kohti kesää

Hanoista kohti kesää

Hanoi Rocks lopetti uransa toistaiseksi Tavastian keikkaputkella pääsiäisen aikaan. Olin paikalla torstaina ja perjantaina. Upeita keikkoja molemmat, jälkimmäisellä mukana oli myös Jan Stenfors alias Nasty Suicide. Kaikkien aikojen suomalainen bändi lopetti huipulla, paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan. Kiitoksia Hanoi Rocksille musiikista ja asenteesta. Teistä kelpaa ylpeillä maailmalla. Jäämme odottamaan seuraavia seikkailuja. Heti kun pääsiäisestä oli päästy, toinen kotimaan ylpeys, Brother Firetribe soitti Helsingin Apollo-klubilla ja kuvasi keikan live-DVD:ksi. Tunnelma oli kuuma ja riehakas, vähän kuin vappu olisi tullut etukäteen. Kaikki ainekset siis hyvälle tallenteelle. Nightwishin Anette kävi duetoimassa yhden biisin.  Apollo on sisältä harvinaisen kaunis ja tyylikäs paikka. Bänditarjonta vaan yleensä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Keikkapaikat, Levyt, Rock | 2 kommenttia

New York Dolls kuvina

New York Dolls kuvina

  Toistaiseksi paras kirja New York Dollsista on Nina Antonian Too Much Too Soon (Omnibus Press 1998). Sitä täydentää hyvin tuore valokuvakirja New York Dolls — Photographs by Bob Gruen (HNA 2008). Glamrockin äiti, karmivalla tavalla bändeistä kaunein, New York Dolls oli mainion musiikin lisäksi visuaalinen ilmiö. Bändi meikkasi ja pukeutui naisten vaatteisiin, aikana jolloin se oli vielä monessa Yhdysvaltain osavaltiossa lailla kiellettyä. Puhumattakaan homofobiasta jonka Dollsin ulkonäöllään herätti.  Pelkkä bändin esikoislevyn kansikuva aikaansai kunnon skandaalin. Bob Gruen on kuvannut Dollsia vuodesta 1972 aina bändin viimeisiin hetkiin, vuoteen -75. Aiheeseen kuuluvasti kahvipöytäkokoinen kirja on päällystetty pinkillä satiinilla. Kuvista tulevat esiin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kirjat, Levyt, Rock | 2 kommenttia