Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2008

Pistola!

Pistola!

  Sain tänään kavereilta valokuvan Remun synttäreiltä. Tässäpä se, mestari ja nöyrä journalisti ojentamassa lahjaansa Eilinen 69 Eyesin Tavastian veto jäi valitettavasti väliin ja Megadethin jälkeen musiikkia on tullut kuunneltua lähinnä autossa työmatkoilla ja kuntopyörällä veivatessa kämpillä. Willy DeVillen uusin Pistola on alkuvuoden paras levy. Ukko kiertää Euroopassa piakkoin, muttei tietenkään tule Suomeen. Haloo keikkajärjestäjät! Ja samalla kun purnataan, sanottakoon että Suomeen soisi tulevan myös Ian Hunterin, jonka viimevuotinen levy oli vuoden parhaita. Pitänee tsekata DeVille Saksassa maaliskuussa. Sen ohella on tullut viime aikoina kuunneltua jostain syystä aivotonta hyväntuulista 80-luvun tukkaheviä. Poison, Mötley Crüe, Danger Danger, L.A. Guns ja Bon Jovi ovat kaikki … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Keikkapaikat, Rock | Jätä kommentti

Megadeth Suomessa

Megadeth Suomessa

Megadeth soitti maanantaina Helsingissä Euroopan kiertueensa avauskeikan. Bändin johtajan, kitaristi-laulaja Dave Mustainen ympärillä on väki vaihtunut vilkkaasti aina. Taas nähtiin uusi kitaristi Chris Broderick,  ensimmäistä kertaa Megadethin riveissä. Keikka oli muutenkin tyypillinen kiertueen avaus, moni asia oli vielä ns. hakusessa. Mustainen laulu peittyi välillä muun bändin alle täysin ja Broderickin tilutus oli kankeaa ja persoonatonta. Suuruuden ainekset olivat silti nähtävissä ja Megadeth oli ilo kokea livenä pitkästä aikaa. Viime kesän Tampereen vetoa en nähnyt koska olin samaan aikaan rokkaamassa Ruotsissa. Bändillä riittää hyviä biisejä ja niitä kuultiin runsaasti etenkin uusimmalta levyltä. 17 kertaa päihdekatkolla käynyt Mustaine on hyvässä kunnossa ja kitarariffit … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Keikkapaikat | 3 kommenttia