Ratkaisun hetket Valioliigassa

Yleisesti puhutaan siitä, kuinka tärkeää pisteiden saalistaminen Valioliigassa on juuri joulun pyhien aikana. Managerien täytyy kierrättää pelaajiaan ja pitää kausi kulkemassa oikeaan suuntaan periodilta, joka alkaa juuri ennen joulua ja päättyy ennen tammikuun ensimmäistä lauantaita ja FA Cupin kolmatta kierrosta.

Kamppaileeko seura sitten mestaruudesta, europaikasta vaiko putoamista vastaan, saattaa kauden lopputulema määräytyä jo tänä aikana.

Tällä kertaa näyttää kuitenkin siltä, että kaikki ovat pysyneet samoissa asemissaan ja yllätystuloksia on nähty niin paljon, että kaikki voivat toistaiseksi olla iloisia. Ainoastaan Evertonin David Moyes ja WBA:n Roy Hodgson ovat keränneet niin paljon pisteitä, että voivat sanoa joulupukin käyneen vierailulla.

Tämä aika vuodesta merkkaa myös kauden puoliväliä, joten lienee oikea hetki laittaa pää pölkylle ja nimetä oma kauden ykkösmiehistöni – tähän asti.

Valinnat eivät olleet helpompia kuin ennenkään, ja monelle paikalle oli useita tulijoita. Olenkin varma, että minun 4-4-2:seni ei ole kaikkien mieleen.

Joka tapauksessa, olkaa hyvät:

David De Gea (ManU) – Piti joukkueensa mestaruuskamppailussa, kun tilanne kävi tukalaksi syksyllä.

Kyle Walker (Tottenham) – Englantilaisen futiksen eniten kehittynyt laitapuolustaja.

Vincent Kompany (Man City) -- Todellinen voimanpesä puolustajaksi ja suurin syy Cityn vähiin päästettyihin maaleihin.

Fabricio Coloccini (Newcastle) – Pelaa kuin mieletön, ja joukkueen puolustus näyttää entistä vankemmalta hänen kanssaan.

Jose Enrique (Liverpool) – Asettui hyvin Liverpooliin ja on kotonaan kummankin suunnan pelissä.

David Silva (Man City) – Saa Cityn raksuttamaan, kun hommat eivät suju odotetusti – ilmiömäinen silloin kuin joukkuekin on.

Scott Parker (Tottenham) -- Ei ole sattumaa, että Spurs päästää aiempaa vähemmän maaleja ja kantaa Lontoon lippua Valioliigassa.

Frank Lampard (Chelsea) – Jälleen kerran johtava keskikentän maalintekijä, vaikka rooli onkin pienentynyt viime peleissä.

Gareth Bale (Tottenham) -- Jos ei pelaisi Ison-Britannian olympiajoukkueessa jalkapalloa, voisi helposti olla mukana yleisurheilussa – mikä kone!

Wayne Rooney (ManU) -- Viime aikojen vaikeuksista, ja keskikentän visiitistä, huolimatta hänen 13 maaliaan ovat auttaneet Unitedia pysymään kärjen tuntumassa.

Robin van Persie (Arsenal) – On liekeissä! Pitää käytännössä omin jaloin Gunnersia europaikoilla.

Penkillä

Joe Hart (Man City) – On tehnyt osansa Cityn kärkipaikan eteen.

John Terry (Chelsea) – Hän ei haluaisi olla täällä!

Phil Jones (ManU) – Monipuolisuus on hänen valttinsa.

Yaya Toure (Man City) –Hämäävän taitava kokoisekseen.

Nani (ManU) – Antaa leveyttä, kun sitä tarvitaan.

Sergio Agüero (Man City) – Tulikuuma rangaistusalueella.

Demba Ba (Newcastle) – Vaarallinen mies ilmassa ja maassa.

Todella moni muukin pelaaja on tehnyt vaikutuksen tähän asti, mutta valitettavasti vain 11 mahtuu kerrallaan kentälle.

Nyt tiedämme kuinka vaikeaa Sir Alexin, Mancinin, AVB:n ja kaltaistensa on tehdä pelaajavalinnat.

Hauskaa alkanutta vuotta kaikille!

This entry was posted in Valioliiga. Bookmark the permalink.

13 Responses to Ratkaisun hetket Valioliigassa

  1. aamos says:

    phil jones ja david de gea???

  2. Joel Hakala says:

    Missä on Juan Mata, tehnyt eniten maalipaikkoja tällä kaudella koko Valioliigassa.

  3. pedro says:

    Itse vaihtaisin pelaavasta kokoonpanosta De Gean Hartiin. De Gealle on tullut kauden mittaan uskomattoman paljon helppoja virheitä ja vaikka onkin parantanut otteitaan vaikean alun jälkeen, niin varsinkin ilmakamppailuissa hän jää vielä liian usein vastustajan isojen hyökkääjien jyräämäksi. Hart on sen sijaan viimeinen lukko Cityn muutenkin hyvässä puolustuslinjassa. Liigan parhaita maalivahtejä tällä hetkellä, ellei jopa paras.

  4. Jone says:

    De Gea on minusta yksi epäonnistujista Manussa. Pelannut 14 valioliiga peliä joissa päästänyt 17 maaliajoista suutin osa aika helposti mennyt. Manun “kakkosveska” Lindegaard on päästänyt kuudessa valiopelissä 3 maalia jotka kaikki tulivat 4.1 päivän Newcastle pelissä, joille maaleille hän ei voinnut mitään. Joe Hart on päästänyt 20 pelissä 16 maalia jotka minusta on ollut hankalia saada kiinni mitä nyt olenkaan nähnyt. Joe Hart olisi minun valintani avaukseen ja Newcastlen Tim Krul olisi vaihdossa.

    Petyin kun Newcastlen Yohan Cabaye puuttui. Dominoinut Newcastle keskikenttää aivan käsittämättömällä tavalla. Silvan jälkeen paras keskikenttä mies tällä hetkellä.

    Uskoisin Ashley Youngin olevan listalla jos vain olisi pysynyt terveenä koko syksyn.

    Terryn tilalle vaihtoon ehdottaisin Skerteliä joka on pelannut ihmeellisen syksyn. Viime vuosien floppi on nytten liigan toiseksi parhaan puolustuksen johtama hahmo.

    Ei mulla muuta, olisi kiva saada seuraavaksi vaikka syksyn yllättäjät tai vaikkapa syksyn flopit tai jotain muuta vastaavaa.

  5. Fatu says:

    Hyvältä vaikuttaa, mutta omasta mielestäni David De Gea ei ole vakuuttanu missään vaiheessa? Itse olisin laittanut maaliin Wolwesin nuoren Wayne Henneseyn, koska on pitäny Wolwesia pystyssä tällä kaudella. Ja hyökkäykseen en laittaisi Rooneyta, vaan Sergio Agueroa joka on ollut aivan uskomaton tällä kaudella. Jotenki tuntuu että Rooneyn taso laskee? ja siellä Manchester Unitedin pukukopissa ei ole kaikki kohdallaan? Ja mies haluaisi pois Manusta.. Voin toki olla väärässäkin:)

  6. Gregori says:

    En kyllä tiedä mistä tämä de gea valinta on kotoisin, mies ei taida olla edes manun ykkönen enään. parhaat maalivahdit krul, vorm ja hart, muuten hyvän näkösiä valintoja. rooneyn tilalle myöskin adebayor joka on ollut loistovireessä heti tottenham siirron jälkeen tai ba vaihtopenkiltä. vähän manu lasit päässä näytävät olevan ja silti nani joka mielestäni selkeästi paras manun pelaaja tällä kaudella unohtunut vaihtoon, laittaisin lampardin tilalle joka tosin myöskin hyvä valinta joten ei pahemmin valittamista.

  7. dave says:

    Swansean maalivahti Michel Vorm mahtuisi minun listalle myös ja ehkä Modric.

  8. Joona says:

    Hyvän näköinen kentällinen ja tottahan se on, että elaajavalintojen tekeminen ei ole niin yksinkertaista joukkueelle, kuin moni ajattelee.

    Hyvää uuttavuotta sinullekin, Armstrong!

  9. Hämy says:

    Modric ehdottomasti kuuluu vähintäänkin penkille. Frankie Boy ei kyllä mielestäni mahdu aloitukseen nykyisessä valioliigassa vaikka maaleja onkin tehnyt.
    Nanin jättäisin joukkueesta pihalle, koska tekee paljon huonoja valintoja pallollisena ja on välillä liiankin itsekäs.
    Pistäisin, ehkä Walcotin avaukseen, siitä syystä, että on tällä kaudella ollut vauhtipäällä pallollisena ja lähes poikkeuksetta vaarallinen. Täydentäisi Balen kanssa hyökkäys päässä laitapelaamisen.

    Muuten kyllä aika hyvän listauksen Keke vääntänyt.

  10. zoini says:

    De Gea. Ei hemmetti, kutsutko sä itseäs jalkapalloasiantuntijaks. Paa ny se ikkuna jo kiinni.

  11. viliho says:

    kuinka voi laittaa lampardin luka modricin tilalle keskustaan? sokeutta?

  12. Oskari says:

    “Dave”n kanssa täysin samaa mieltä Michel Vormista. Ei ole tainnut Keke katsella Swansean pelejä :) Ja avaukseen Rooneyn paikalle Ba. Ehdottomasti.

  13. oiva örn says:

    De Gea on liian kevyt maalivahti.Siirretään usein syrjään.Tottenhamin maalivahti Friedel on vanha ja hieman hidas mtta pelannut tosi hyvin eikä ole siirreltävissä.
    Puolustus:Richards,Kompany,King,Enrique
    Keskikenttä:Bale,Modric,Toure,Young
    Hyökkäys: Adebayor,Persie
    Penkille Hart, Jones,Agger,Parker,Cabaye,Aquero,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>