Vuosittainen arkisto: 2009

Kysymykset – Joulukuu 2009

Tallennettu kategorioihin ralli | 41 kommenttia

Urheilusta uskonto

Urheilun ikävät lieveilmiöt ovat nykyisin arkipäivää. Ihmisten käyttäytymistä urheilukatsomoissa on tutkittu monta kertaa ja tulokset ovat aina yhtä hämmästyttäviä. Käytöksestään tarkkaan huolehtivasta yritysjohtajasta voi tulla törkeyksiä huutava lätkäfani yhden väärin vihelletyn jäähyn seurauksena. Silloin kuori murtuu ja työpaineet pääsee purkamaan hyväksytysti pois. Kotimatkalla mieli on taas erilainen. Olen seurannut jääkiekkoa aktiivisesti 80-luvun alusta alkaen. Sattuman kautta kiinnostukseni suuntautui helsinkiläiseen joukkueeseen nimeltä Jokerit. Meillä oli kausikortit 80-luvun alussa ja pääsimme mm. seuraamaan klassikkofinaalit Jokerit-HIFK vuonna 1983. Tappio tuntui esiteinistä katkeralta. Joitakin vuosia myöhemmin Jokerit putosi divariin, mutta kävimme silti parhaan kaverini kanssa katsomassa jokaisen kotimatsin. Liput maksoivat muuten kymmenen markkaa ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin ralli | 9 kommenttia

Autourheilun kriisi?

Taas saatiin uutisia autourheilun maailmasta. Toyota päätti odotetusti vetäytyä pois formula ykkösistä ja lopettaa tolkuttoman rahantuhlauksen monen epäonnistuneen vuoden jälkeen. Maailman suurin ja kaunein autonvalmistaja seuraa näin muiden japanilaisten esimerkkiä. Viime vuonna pyyhkeensä viskoivat kehään pitkän linjan yrittäjät Honda ja Subaru, sekä pikavisiitin tehnyt Suzuki. Prätkien puolella vielä Kawasaki päätti lopettaa urheilun huipulla. Toyotalle ei siis jäänyt oikeastaan paineen alla muuta vaihtoehtoa, kuin seurata veljien esimerkkiä. Formula ykkönen on nyt periaatteessa samassa tilassa kuin ralli. Mukana on vain yksi tehdastiimi enemmän kuin rallissa ja loput ovat enemmän tai vähemmän yksityistiimejä. Olen myös kiinnittänyt huomiota palkkakeskusteluihin, joihin on luvalla sanoen saatu … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin ralli | 22 kommenttia

Kysymykset Marraskuu-09

Ja tänne Isänpäiväkuukauden tiedustelut. -T-

Tallennettu kategorioihin Kysymykset ja vastaukset | 45 kommenttia

Rally GB – kolmas näytös, part2

Kausi on paketissa ja mestareiden nimet selvillä. Ne ovat Sebastien Loeb, Daniel Elena ja Citroen. Tämä kirjataan aikakirjoihin ja sillä selvä. Se kirjataan aivan samalla tavalla, kuin FIAn puheenjohtajavaalien voitto Jead Todtille. Toivoin hartaasti, ettei kausi ratkeaisi mihinkään tekniseen ongelmaan. Siihen se ei ratkennut, vaikka Mikon lopullisetkin mahdollisuudet menivät konepellin lyötyä toiseksi viimeisellä EK:lla silmille. Mutta totuus oli kuitenkin valitettavasti se, että Loeb oli viimeisessä kilpailussa parempi. Mä olen sitä mieltä, että ne kaksi ratkaisevaa erikoiskoetta eilen lauantaina olivat vain Loebin selkeää paremmuutta. Jos katsotte EK-aikoja, niin Mikon ero muihin oli molemmilla ajokerroilla jotakuinkin samaa luokkaa. Loeb vain oli niillä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin ralli | 46 kommenttia

Rally GB – kolmas näytös, part1

Kauden viimeinen rallipäivä MM-sarjan osalta on edennyt puoliväliin. Hirvonen tekee juuri sitä työtä, mitä tässä tilanteessa pitää tehdäkin. Ajaa kaasu pohjassa ja karmealla riskillä jokaisen edessä olevan kilometrin. Sillä ei ole enää merkitystä, vaikka sitten lipeäisi hatelikkoon, mutta luovuttaa ei missään tapauksessa saa. Päivän ensimmäisen EK:n tulokset ja kommentit kertoivat, että Mikko ajoi täydellä riskillä ja oli pariin otteeseen lähellä sipaista sinne hatelikkoon ja Loeb puolestaan kommentoi katselleensa tilannetta ja ajamalla riskejä vältellen. Silti Mikko pystyi voittamaan vain joitakin kymmenyksiä. Näytti siis siltä, että Loeb tekee tänään mitä tahtoo, eikä Mikolla ole sanan sijaa. Mutta toisella EK:lla Hirvonen takoi huimat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin ralli | 18 kommenttia

Rally GB – toinen näytös

Että silleen. Ei tässä vissiin oikein muuta voi todeta. Mestaruustaistelu on hävitty ja sillä selvä, vaikka optimistisesti voimme toki todeta rallissa olevan vielä jäljellä neljä erikoiskoetta. Mutta täytyy vain todeta, että Loeb on ehkä sittenkin kovempi niska kuin meidän Hirvonen. Siltä se näyttää, vaikka ottaisimme pois ne kaksi EK:ta, joissa Mikolla oli selvästi ongelmia auton kanssa. Tämän stoorin kirjoittamisen suurin ongelma on se, että tästä eteenpäin pitäisi kirjoittaa jotain perinteistä juttua, jossa uskomme Hirvosen nousevan vielä mestaruuteen. Miksi siis tuhlaisin hyvää lauantai-iltaa siihen, että keksisin turhaan sellaisia saakelin “sinivalkoisia tarinoita”, joissa hoetaan suomalaisen kuljettajan nousevan jostain perhanan usvasta uskomattomuuksiin? Tyydyn … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin ralli | 53 kommenttia

Rally GB – ensimmäinen näytös

Britannian MM-rallin ensimmäinen kisapäivä osoitti, että tasan oikeat kuljettajat taistelevat tämän vuoden mestaruudesta. Loeb ja Hirvonen olivat niin omaa luokkaansa, että muiden pitäisi hieman kurkkia peiliin. Täytyy nimittäin muistaa, että kenenkään ei tarvitse varmistella, vaan kisan saa vetää läpi sukka syylarissa. Loebin ja Hirvosen taistelusta ei varmaan tarvitse tässä sen enempää tarinoida, kun todeta, että Mikko osoitti iltapäivällä ansaitsevansa mahdollisuuden ensimmäiseen mestaruuteen. Petter Solberg on ollut iso pettymys. Odotin merkittävästi parempaa suoritusta, enkä suinkaan sitä, että hän taistelee kynsin hampain kisan kolmannesta tilassa Dani Sordoa vastaan. Ja tätä parempaa suoritusta odotti Petter itsekin varsin kovalla uholla. Ehkä se voittamiseen tarvittava … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin ralli | 14 kommenttia

Vuorokausi odotusta

Kun kirjoitan tätä tarinaa, niin Walesin ensimmäisen EK:n starttiin on aikaa noin 24 tuntia. Täytyy myöntää, että odotan ratkaisevaa taistelua innolla. En pelkästään sen takia, että kyseessä on kerrasta poikki — systeemillä ajettava MM-taistelu, vaan myös siksi, että Mikko Hirvosella on mahdollisuus karistaa niskastaan ne viimeisetkin epäilyt. Epäilyt siis siitä, onko hän mestaruuden arvoinen kuljettaja. Totta hitossa on! Ja tästä vielä niskalenkkivoitto Loebista, niin homma on lopullisesti paketoitu. Ensi vuodesta höpöttelin jo aiemmassa kolumnissa, mutta nyt palaan siihen vielä lyhykäisesti. Ralli tulee saamaan vuoden 2010 alusta alkaen erinomaista julkisuutta, kun lajin pariin siirtyy vahvemmin vuoden 2007 formulakuningas Kimi Räikkönen. Vielä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kimi Räikkönen, Walesin ralli | 8 kommenttia

Kysymykset Lokakuu -09

Tallennettu kategorioihin Kysymykset ja vastaukset | 22 kommenttia