Koska kisat alkavat?

Julkaistu 1.8.2012

Lontoossa on käyty olympian kilpailuja kohta viikon verran, mutta jotenkin tähän mennessä on jäänyt sellainen vaikutelma, että kisat eivät ole oikeasti vielä alkaneetkaan. Jotain urheilulähetyksiä tuolta tulee, mutta oikeaan olympiatunnelmaan ei ole valitettavasti päässyt.  Tv-luvan lunastaneiden on turha tälläkin kertaa haaveilla, että näkisi muutakin kuin uintia, purjehdusta, polkupyöräilyä tai jotakin pallopelejä. Jos Ylen kanavilta näkyisi vaikka judoa, painonnostoa tai nyrkkeilyä, niin ehkä näilläkin nurkilla olisi jo päässyt kisatunnelmaan. Ne ovat sen verran raakoja lajeja, että niitä arvostaa ihan eri tavalla, kuin katsoa koko päivän, kuinka joku istuu jollassa tai ajaa polkupyörällä. Ylipäätään tuntuu siltä, että olympialaisissa on nykyään aivan liian iso lajiskaala. Kaikenmaailman pelejä on mukana niin paljon, ettei televisiokaan ehdi niitä seurata.

Jos ei paikallisia englantilaisia ole suorituspaikoilla, katsojia ei ole näyttänyt olevan kovin paljoa. Esimerkiksi uinnissa ja voimistelussa, joita tv:stä on lähinnä näytetty, katsomoissa on lähinnä joukkueen jäsenet, ja peruskisaturisteja suhteellisen vähän. Ottaen huomioon olympialaisten massiivisuuden näyttää siltä, että suhteellisen marginaalilajeista on kuitenkin kysymys.

Suomalaisurheilijoista suurin osa on tähän asti ollut todellakin pelkkiä kisaturisteja. Minkälaiset ovat valintakriteerit esimerkiksi uinnissa, ja olisiko niissä tarkistamisen varaa? Siellä on ollut iät ja ajat sama tilanne, että on ilmoitettu ehkä yksi päämatka ja sen lisäksi osallistutaan vielä näin karrikoiden kymmeneen muuhun lajiin. Eikä yhdessäkään lajissa ei tule minkään valtakunnan tuloksia. Eittämättä jo vuosia on tullut mieleen, että tämän päivän huippu-urheilussakin vallitsee ns. Nuori Suomi -linja. Nykyään kaikilla urheilijoilla päätavoite tuntuu olevan päästä kisoihin. Vielä minun aikaani tavoite oli, että jos kisoihin valitaan, niin siellä myös menestytään. Silloin lähdettiin vain ja ainoastaan hakemaan sieltä mitalia. Onko ajatusmaailma mennyt siihen, että halutaan vain lähteä kisoihin, kun pitäisi vähän enemmän pyrkiä tekemään sitä tulosta?

Kaikkein ihmeellisimmät hajakommentit on tarttunut korvaan joiltakin asiantuntijoilta tai valmentajilta. Siellä joku valmentaja on esittänyt tällaisia ajatuksia, että on vaikea menestyä näissä kisoissa, jos kanssakilpailijat eivät tunne sinua. Että menestyäkseen olympialaisissa pitäisi leireillä ulkomailla käytännössä ympäri vuoden, että pääsee mukaan ”tähän joukkueeseen” näissä kisoissa.

Tämän kauempana huippu-urheilun ja menestymisen ajatus ei voi minun mielestäni enää olla, jos ensimmäinen tavoite on kiertää ympäri maailmaa, että tutustua kanssakilpailijoihin. Ja sitten vasta voi menestyä. Eihän siellä kentillä ja suorituspaikoilla ole herra isä koskaan seurusteltu, vaan siellä on nimenomaan vain ja ainoastaan keskitytty omaan suorittamiseen ja kovan kilpailutuloksen tekemiseen. Miesten keihäänheittokin on viime vuosina mennyt siihen, että kisa kun alkaa, niin kaikki vaan esittelevät siellä hampaitaan, tervehtivät toisiaan ja hymyilevät. Ihmiset ovatkin tulleet kysymään minulta, että ovatko ne edes tosissaan siellä kilpailussa?

On aivan käsittämätön kommentti, että on niin vaikea menestyä, kun kukaan ei onnittele sinua eikä taputa selkään. Kun ottaa mitalin, niin aivan varmasti kaiken maailman kilpailijat, toimitsija ja kisaturistit tulevat kyllä onnittelemaan. Menestyminen ei todellakaan ole siitä kiinni, että pitäisi tuntea kilpakumppanit, vuosikaudet seurustella heidän kanssa ja käydä kisojen aikana päiväkahveilla. Jos valmennusportaalla on tällainen ajatusmaailma, niin ei kai urheilijaltakaan voi odottaa menestystä.

Tallennettu kategorioihin olympialaiset, yleisurheilu | 63 kommenttia

Todelliset urheilijat esiin

Julkaistu 27.7.2012

Viimeistään olympialaisissa niin sanotut todelliset urheilijat erottuvat muista. Tällaisia urheilijoita ovat ne, jotka joko pitkin kesää pystyvät tasaisesti nousemaan omalle tasolleen tai viimeistään tekemään sen olympiakisoissa. Nykypäivänä tuntuu olevan enemmän ja enemmän pelkästään niin sanottuja urheilijoita, jotka esim. keihäänheitossa kerran kesässä räväyttävät valtavaan myötätuuleen jonkun hirvittävän tuloksen, ja sen turvin sitten matkustavat arvokisoihin nimikkeellä ”urheilija”. Totta kai arvokisoihinkin silloin tällöin mahtuu onnenkantamoisia mukaan. Että joku yhtenä vuotena jossain arvokisoissa tekee erittäin kovan tuloksen, ja sitä ennen eikä koskaan sen jälkeen tule yhtään mitään. Harvinaisuuksia ne kuitenkin ovat.

Nyt olympialaisiin valituille urheilijoille kisat ovat myös oman tason mittari. Että löytyykö urheilijalta sitä viimeistä tahtoa ja venymiskykyä? Jos ajatellaan esimerkiksi miesten keihästä, niin 80:n ja vajaan 85 metrin välillä taitaa olla 50 tulosta maailmassa, jos ei enemmänkin. 85 metrin paremmalla puolella taas on vain muutama heittäjä. Tässäkin porukassa on mukana Latvian Vasilevskis, joka on enemmän kuin todella epävarma. Sieltä voi hyvin tulla samanlainen kuin Helsingissä, eli täydellä vauhdilla 61 metriä. Niin sanotusti etukäteen varmoja siihen kerhoon ei jää oikeastaan muita kuin Ukrainan Pjatnytsja ja Tshekin Vesely, jos ei ole romahtanut ihan täysin. Tuntuu nimittäin Veselylläkin tulokset pudonneen pahasti Helsingin jälkeen.  Se näistä alle 85 metrin kavereista, joka pystyy Lontoossa venymään, ottaa todennäköisesti sieltä sen pronssin. Siinä on nyt sen venymisen ja todellisen urheilijan kykyjen esiintuomisen paikka.

Ukrainan Pjatnytsjasta täytyy sanoa vielä sen verran, että meinasi tulla tippa linssiin, kun katsoi kaverin heittoa Lappeenrannan Eliittikisoista. Vaikka tulos ei silloin ollutkaan kuin 81 metriä, niin kun näki sen tekniikan millä poika heittää, niin heti tuli yksi nimi mieleen. Detlef Michel, joka olisi 1983 Helsingissä voittanut neljällä heitollaan kaikilla MM-kultaa. Aivan presiis samalla perustekniikalla poika heittää. Voisi sanoa, että hän kävi Lappeenrannassa näyttämässä suomalaisille, miten keihästä pitää heittää. Siinä ei ollut tekniikassa mitään epäselvää. En siis enää yhtään ihmettele, että poika pystyy paukuttamaan koko ajan 83-85 metrin välille, jos on vähänkään olosuhteita. Toisaalta mielenkiinnolla ja suomalaisten kannalta vähän peloissaan odottaa seuraavaa kahta-kolmea vuotta. Jos kaveri säilyy terveenä ja saa pikkaisen lisää voimaa ja nopeutta siihen vetohetkeen, on mahdollisuuksia että siitä pojasta tulee sellainen heittäjä, joka paukuttaa koko ajan 90 metrin molemmin puolin. Sellainen ”maailmanlopun heittäjää” olen jo pitkään odottanut, ja sellainen pitäisi mielestäni maailmassa olla. En yhtään ihmettele, jos Pjatnytsja ottaa mitalin jo näissä olympialaisissa. Tasosta riippuen saattaa kamppailla jopa voitosta. Sieltä on toki vähän puskista tulossa muun muassa Thorkildsen, jos ei ole pahasti loukkaantunut, ja De Zordo, joka ei ole tainnut vähään aikaan kisailla. Kumpikaan ei varmasti tule huonossa kunnossa olympialaisiin. Mitä sitten tulee Kuubasta ja muualta maailmasta? Japanin kavereista ei ole kuulunut tuloksia. Arvoitus on myös Uuden-Seelannin Farguhar, joka keväällä heitti kertaalleen 86-metrisen.

Varmasti mielenkiintoinen keihäskisa on tulossa. Pientä tulostason nousua silti toivoisin, että ei enää 82–83-metrisellä otettaisi mitalia. Sellaisilla kun ei yleensä normaalisti edes Kalevan kisoissa oteta mitaleita. Mutta ei auta kuin odottaa ja katsoa.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu | 18 kommenttia

Euroopan ylivalta katkolla

Julkaistu 19.7.2012

Olympialaisten lähestyessä tilanne miesten keihäässä on aika lailla outo ja ihmeellinen. Yhdet arvokisat on jo takana ja edessä seuraavat. jotka ovat olevinaan urheilijalle päätavoite urallaan. Koko kevätkauden tuloksia katsoessa on pakko edelleen ihmetellä, miten voi tulostaso olla noin heikko ja ailahteleva koko porukalla? Sellaista tasaisen varmaa heittäjää ei tunnu löytyvän mistään.

Mieleen nousee kysymys, onko niin sanottu Euroopan ylivalta miesten keihäässä katkolla? Viime vuosina MM-kisoissa palkintopallilla on yleensä nähty yksi tai välillä kaksikin Euroopan ulkopuolelta tulevaa heittäjää. Olympialaisissa sen sijaan mitalit ovat pysyneet Euroopassa viimeiset 40 vuotta. Mutta miten nyt,  Norja, Suomi, Tshekki, Saksa? Mistään ei ole tullut vielä oikein minkään valtakunnan tuloksia. Tshekin Veselyn kohdalla keväällä näytti siltä, että kaivattua tasaisuutta olisi löytynyt. Pari kasinelosta-kasivitosta, yksi kasikasi. Helsingissä paikan päältä katsottuna taas heitot olivat aivan onnettomia, ja sitä oli tuloskin. Tekniikka näytti tasan tarkkaan yhtä huonolta kuin aikaisempinakin kesinä. Pojalle näyttää käyneen samanlainen romahdus kuin jokaisella kaudella tähän asti.

Venäjältä tulee kolme miestä sinne heittämään. Ukrainasta tulee kasikutosen heittänyt Pjatnytsja ja 1-2 muuta kaveria. Saksasta tulee 2-3 miestä viivalle. Onko siellä tulossa uusia sakemanneja de Zordon lisäksi ja missä kunnossa he ovat? Aika paljon on tällaisia epävarmoja kysymysmerkkejä. Japanin nuoret pojat heittää kasinelosta-kasivitosta, Uuden-Seelannin poika kasikutosta. Entä missä kunnossa tullaan olympiakisoihin Kuubasta tai Jenkeistä?

Suomalaisittain tilanne näyttää tällä hetkellä pelottavan huonolta. Miesten keihäs on ainoa laji, josta yleisurheilussa voi jotain mitalia tulla, ja nyt maasta kuin maasta on jo tullut kovempia tuloksia. Ilman selkeää tasonnostoa mitalisija jää haaveeksi.

Naisten keihäässä tilanne on täysin päinvastainen. Etukäteen ajateltuna Etelä-Afrikan Viljoen, Tshekin Spotakova ja Venäjän Abakumova muodostavat aika varman mitalikolmikon. Näiden takana on sitten puolenkymmentä heittäjää ns. kärkkyjien ryhmässä, josta voi nousta mitaleille asti, jos itse ylittää omat rajansa tai jos joku kärkikolmikosta epäonnistuu. Obergföllin lasken tähän kärkkyjien joukkoon, vaikka häntä jostain syystä pidetään Suomessa edelleen hirmuheittäjänä. Helsingin heittoja kun katsoi, niin aika lailla tapissaan veti, eikä saanut tuon kummempia heitettyä. Lisäksi tässä 62-66 metrin välille heittävien kärkkyjien joukossa ovat Ukrainan EM-voittaja Rebryk, Saksan Stahl ja Britannian Sayers. Pohjoismaalaisilla ei valitettavasti ole näihin kemuihin mitään asiaa.

Tallennettu kategorioihin keihäänheitto, naisten keihäs, olympialaiset, yleisurheilu | 28 kommenttia

Alustasta valittaminen ammattitaidon puutetta

Julkaistu 9.7.2012

Lapinlahden eliittikisojen keihäskilpailu oli hämmästyttävän heikkotasoinen. Vieläkin ihmettelen, miten kaverit voivat olla tuossa kunnossa tässä vaiheessa kautta. Olisin odottanut, että sieltä olisi tullut joitain metrejä enemmän, koska olosuhteetkin olivat ihan kelvolliset.

Useammatkin olivat valitelleet, että Lapinlahden alusta oli liian pehmeä. Se kertoo minulle pari asiaa. Ensinnäkin se, että pojat ovat tottuneet harjoittelemaan vain ja ainoastaan kovalla mondolla. Toiseksi alustasta valittaminen osoittaa, että heidän jaloistaan puuttuvat teho ja voima.

Silloin kun miehet olivat rautaa ja laivat puuta, minunkin ikäpolveni harjoitteli kotiolosuhteissa suurimmaksi osaksi hiekkakentällä tai sen päällä olevalla kumimatolla, joka oli pehmyt mutta pitävä. Lopputulos oli se, että kun keväällä lähdettiin kilpailemaan novotanille tai tartanille, jalat olivat niin valtavan hyvässä kunnossa, että askelmerkkiäkin joutui siirtämään kaksi-kolme metriä taaemmas. Siinä ei ehtinyt tekemään mitään, kun vauhti tuli jo niin lujasti viivalle. Minunkin jälkeeni muutamat käyttivät tätä kikkaa hankkiakseen jalkavoimaa. Onko nyt käynyt niin, että sekin on unohdettu kaikessa viisaudessa?

Kansainvälisellä tasolla mitaleista taistelevan heittäjän on pystyttävä heittämään alustalta kuin alustalta ja tuuleen kuin tuuleen. Se on lähinnä ammattitaidon puutetta, jos sitä ei hallitse. Keskellä talvea leireillä päällystyksiltä heittäminen ei ole oikotie onneen. Vauhtijuoksusta ja nimenomaan ristiaskeleista jää silloin puuttumaan voima.
Sekin on ihan kiva selitys, että keihäs lähtee kädestä poikittain. Se on samaa ammattitaidon puutetta. Minullakin on livennyt keihäs kädestä ja lentänyt puolet matkasta poikittain, mutta se lensi kuitenkin 88 ja risat. Ei minulla keihäs niin suoraan oikein ikinä lentänyt.

Tässä on kuitenkin vielä kuukausi olympiakarsintaan, ja tekniikan voi saada jopa kahdessa viikossa huomattavasti parempaan kuntoon.  Se joka tietää mitä tekee eikä tee mitään ylimääräisiä tyhmyyksiä, pystyy saamaan heittonsa siihen kuntoon, jossa sen pitää olympialaisissa olla.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, Eliittikisat, keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu | 54 kommenttia

Vanha silmä kertoo vielä jotakin

Julkaistu 30.6.2012

Täytyy ihan ensimmäiseksi sanoa, että ennen naisten keihään ensimmäisen ryhmän karsintaa sanoin Auviselle ja Ihalaiselle, että Rebryk nimittäin voittaa nämä kisat. Ei ollut yhtään heittoa vielä heitetty karsinnassakaan. Näytti pitävän paikkansa. Oikeastaan olen iloinen, että piti paikkansa. Vielä vanha silmä jotakin kertoo!

Olen Rebrykin kahtena tai kolmena vuotena nähnyt. Taitaa olla Oonan kanssa samanikäinen. Hän on 17-vuotiaasta kahta vahinkoa lukuun ottamatta hallinnut täysin suvereenisti koko ikäluokkaa. Melkein joka sarjaan hän on tehnyt maailmanennätyksen ja vielä arvokisoissa. 19-vuotiaissa hän teki ME:ksi 63,01.

Niillä kahdella kerralla, kun Rebryk ei voittanut junioreissa arvokisoissa, hän on kärsinyt epäoikeutta. Muistaakseni Liettuassa maan oma tyttö pääsi tuurilla puskista yllättämään parannettuaan vuoden parastaan kahdeksan metriä. Sitten kun Rebryk tuli viivalle viimeisellä heitolla, niin olikin vain 20 sekuntia aikaa jäljellä heittää. Ihmeen nopeasti se kello kävi! Samoin viime vuonnakin Tshekissä hän koki olkapäävaivaisena vääryyttä. Mestaruuden voittaneen sakemannin heitto mitattiin kolme metriä väärästä paikasta, kun keihäs oli liukunut nurmikolla ja sitten pysähtynyt, jolloin mitta vasta otettiin.

Nyt Rebryk kuittasi niin selvästi, ettei muilla ollut mitään sanomista, ja tavallaan ensimmäisen oikean mitalin niin sanotusti hän hankki itselleen. Nuorten sarjoissa hän on ollut suvereeni.

Rebryk on 23-vuotias. Spotakova ja Abakumova eivät kuitenkaan enää pitkään hillu siellä keulassa. Pari vuotta -- riippuen loukkaantumisista sun muista -- niin heidän valtakautensa on jo ohi.

Rebrykistä vielä: sen tiedän hänestä, että hän aloittaa 57-metrisellä ja sen jälkeen pystyy parantamaan melkein joka kierroksella tulostaan, vaikka kisassa olisi 20 kierrosta. Siinä mielessä tuttu tapaus ja tyyppinä tervetullut naisten kisaan tuollainen! Se tuo sitä jatkuvuutta, että tulee uusia nuoria kärkeen.

Täysin ennalta arvattavissa oli naisten finaalissa keula, ja tulokset myös. Jossain uutisoitiin Rebrykin yllätyksestä. Naurattaa tuollainen. Ei todellakaan mikään yllätys! Ainakaan jos vähänkään naisten keihäästä tietää. Sanoin jo ennen kisoja, että on täysin saletti, että Rebryk ottaa jonkinlaisen mitalin.

Obergföllistä minulla oli se aistimus, että ei hän ole siinä kunnossa, missä on joskus ollut. Hän pystyy rutiinillaan heittämään tuon 63-65-metrisen. Arvioin että siihen hän nytkin heittää. No, meni pikkuisen yli.

Suomalaisten EM-kisoista sanon sen verran, että ihan odotettua oli. Utriainen onnistui omalle  tasolleen huipulle karsinnassa ja siellä tyypillisesti poltti itsensä -- vaikka oli tämä helpottava välipäiväkin. Aivan odotettu tulos minulle.

Olen muutaman vuoden seurannut hänenkin tekemisiään. Olisi vaatinut täydellistä onnistumista, että olisi päässyt karsintatasolleen. Kaikkihan sitä aina toivoo, että pääsisi karsinnan tasolleen. No, joku sanoo, että hakee pistesijaa tai jotain tämmöistä, mutta jos puhutaan huippu-urheilusta, niin valitettavasti ei neljäskään sija ole enää mikään. Mikä hänen tavoitteensa sitten on ollut, sen hän itse ja hänen taustajoukkonsa tietävät paremmin.

Oonalla karsinta epäonnistui totaalisesti. En ole hänen kanssaan vielä keskustellut, että mitkä hänen omasta mielestään olivat syyt ja mitä hän itse tuntee. Minulla on tietysti oma näkemys siitä, että mitä siinä tapahtui. Siinä oli monia asioita, jotka johtuvat hyvin pitkälle vain pelkästään yhdestä asiasta -- vauhdinotosta.

Oonalla oli aivan liian kova alkuvauhti. Askelmerkit menivät ohi ainakin metrin, en nähnyt takaa päin tarkasti. Kun pitäisi kiihdyttää ja pidentää askelta niin pitääkin lyhentää askelta ja jarruttaa. Sen kun hän huomasi, niin rupesi runnomaan voimalla. Heitto on silloin tehty ennen kuin se on edes alkanut. Eipä siinä sen jälkeen ole mitään tehtävissä. Ruutia olisi ollut vaikka kuinka, mutta kun keihäs ei lennä metriäkään suoraan, niin se pudottaa sen vauhdin. Ei silloin ole mitään mahdollisuutta.

Aivan naurettavalla tuloksellahan viimeinen pääsi karsinnasta jatkoon. Karsinta oli huono ja sen perusteella näytti aivan koomiselta.  Tuo finaali loppujen lopuksi vähän paransi naisten keihäänheiton maihetta, kun muutama heitti yli 60 metrin.

Olympialaisissa sitten… en tiedä, onko Rebrykillä hermoherkkyyttä karsinnassa, mutta jos hän on finaalissa, todennäköisesti hän on mitalin syrjässä kiinni. Tosin sieltä tulee Etelä-Afrikasta tyttö, eli Viljoen, joka paukuttaa 70-metristä. Jos pientäkin epäonnistumista tulee, ja Rebrykille tulee tuommoinen päivä kuin nyt EM-kisoissa, niin siinä se on. Ei ehkä vielä varmaksi voi sanoa, mutta oikein hyvä tapaus hän on ollut kaikin puolin, vaikka on hänellä ollut jotain loukkaantumisia.

Olympiakisoissa tulee kolme kovaa kärkeen: Spotakova, Abakumova ja juuri tämä Viljoen. Rebryk on siinä heti kärkkymässä, samoin kuin nämä muut EM-kärkinaiset. Niihin kisoihin taso tulee tiivistymään. Siellä on monta naista jossain 63-66 metrin välissä ja mitalien jako voi olla senttipeliä.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, EM-kilpailut, keihäänheitto, naisten keihäs, olympialaiset | 21 kommenttia

Siinä se kisa sitten oli

Julkaistu 28.6.2012

Penkkiurheilijan kannalta keihäskisa oli varmaan suht jännittävä, kun kolme parasta oli niin lähellä toisiaan. Mutta henkilökohtaisesti kisa ei sytyttänyt juuri ollenkaan ja toisen kierroksen jälkeen lähdin katsomosta pois.

Veselykin veteli aivan tapissaan vain jonkun kasikymppisen. Mutta siinä se kisa sitten oli. Tosin sen näki jo karsinnassa, että ei tästä kovaa kisaa tule. Jostain syystä pojat eivät ole kunnossa tai eivät ole keskittyneet näihin kisoihin.

Olosuhteet olivat todella loistavat. Alussa kenttä oli vähän märkä ja tuuli vain kevyesti, eikä se varmasti haitannut ketään. Kinnusen ja Nevalan kanssa kaavailtiinkin, että kisassa tulee joku yllätys. Ja sittenhän jostain Venäjän C-maajoukkueesta tuli nuori poika ja veti ensimmäisellään ihan hyvän heiton. Hyvin tulivat muutkin heitot, mutta sitten oli paukut ihan loppu.

Valitettavasti en jaksanut enkä jaksa katsoa tuollasia kisoja. Mestaruuskisa on tietenkin aina oma kisansa, joten kaikki kunnia mitalisteille, vaikkakin mitalit tulivat tuollaisilla tuloksilla ilmeisesti ihan terveille miehille. Helsingissä 1994 heitin itse yli 82 metriä juuri leikatulla olkapäällä ja vain kahdessa sormessa oli tunto koko kisan aikana.

Ainoa hyvä asia oli, että Mannio piti finaalissa. Hän oli mielestäni se varmin kortti, kun Ruuskanen ei ollut mukana ja Wirkkalalle kävi niin kuin kävi. Ruuskanen olisi muuten ollut tuossa samassa kasassa. Mannion heitoista näkyi, että oli pikkasen väkinäistä. Jos eiliseen vertasi, niin ensimmäinen karsintaheitto oli samantyylinen kuin tämän päivän heitot. Niissä näkyi jännitys.

Mitali on tietysti helvetin hieno asia, varsinkin kun se tulee omissa kisoissa. Kaikki kunnia siitä, mutta näin vanhana heittäjänä nuo metriluvut eivät innostaneet. Arin normaalilla suorituksella olisi mestaruus ollut otettavissa. Suoritus oli tietenkin loistava hänelle itselleen ja hän sai ensimmäinen miesten arvokisamitalin, mutta hän ei ollut ihan vielä kasvanut niin paljon, mitä olisin häneltä odottanut. Pojalla on resurssit kolme tai neljä metriä pitemmälle, kunhan tekniikka pysyy kasassa.

Pitkämäen osalta tavallaan pelkäsinkin tällaista esitystä. Odotin, että mies kuin mies tuolta olisi tullut yli kahdeksankympin, mutta kuitenkin Pitkämäki jäi noin alas. Menee pettymyksen piikkiin.

Tänään finaalikierroksilla oli enemmän ruotsalaisia kuin suomalaisia. Se on aina hieman häpeällistä, vaikka varmaan joskus aiemminkin on käynyt niin. Siitä saisi antaa Suomen joukkueelle pienen muistutuksen Toivottavasti syksyllä ei toistu sama tilanne maaottelussa.

Tässä maailmassa suurin osa maista on sellaisia, joille on olemassa vain yhdet ainoat kisat. Ja ne on olympiakisat. Luulen, että siellä kärkikolmikko, toivottavasti viisikin ukkoa, heittää yli 85 metriä. Silloin oltaisiin jo siedettävällä tasolla, ja laji olisi siinä arvossaan, mihin se kuuluu.

Lontooseen on aikaa vielä kuukausi. Se on täysin realismia, että jos tehdään oikeita asioita kaikessa rauhassa, niin sieltä kuka tahansa suomalaisista pystyy nostaamaan viisi metriä tulostaan hyvinkin äkkiä. Mutta se vaatii sen, ettei tee vääriä asioita eikä tule loukkaantumisia. Tai noh, jos omaan aikaani tai itseeni vertaa, niin sai niitä loukkaantumisiakin tulla, ja siitä huolimatta 86 tai 87 tuli väkisinkin. Se vaatii niin rautaisen kokemuksen ja kivunsietokyvyn, että se ei välttämättä onnistu ihan heti kaikilta.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton, Antti Ruuskanen, Ari Mannio, arvokisat, EM-kilpailut, keihäänheitto, olympialaiset, Teemu Wirkkala, Tero Pitkämäki | 50 kommenttia

Koominen karsinta

Julkaistu 27.6.2012

En ole arvokisakarsintoja juurikaan seurannut, mutta nyt erehdyin sen tekemään ja toivottavasti en tule koskaan näkemään noin pirun huonotasoista. Muutama kaveri heittää yli kahdeksankymppiä ja sen jälkeen jäädään 79:ään. Ei tuommoinen ole enää EM-kisojen arvoista.

Parhaansa heittäneeltä Manniolta en halua ottaa mitään pois, ja kasinelosella tulee finaalista kohtuuvarma mitali. Tietty jos sattuu paljon onnenkantamoisia, niin sitten voi tilanne olla toinen. Toivottavasti Pitkämäeltä jotain tulee, mutta jos pitää heitot nähneenä suomalaisia verrata, niin karsinnan jälkeen uskon Mannioon enemmän.

Wirkkalan mukanaolo mietityttää, kun miehen nilkka hajosi jo keihäskarnevaaleilla. Valitsijoilla oli tämä tiedossa, mutta nyt laitettiin sairaan tilalle kohtuu rampa mies. Siellä oli kuitenkin terve Etelätalon Lassi odottamassa. Nuori poika olisi päässyt hyvään kouluun ja varmasti pärjännyt hyvin tuossa tasossa.

Ei ennenvanhaankaan kärki heittänyt paljon pidemmälle, mutta kyllä siellä melkein jokainen mukana ollut ukko paukutti päälle 79 metrin. Aivan koomista, kun aikuisten miesten EM-kisoissa heitetään 60-metrisiä. Tuli mieleen vanhat ajat, kun taso oli kokonaisuutena tätä kovempi Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon piirimestaruuskisoissa. Joskus harjoituksissa Hakkaraisen Harri heitti paikoiltaan 70 metriä ja minä ilman vauhtia 66. Nyt heitellään täydellä vauhdilla samoihin mittoihin. Käsittämätöntä.

Tasoon olen todella pettynyt, mutta se taas siitä, että Euroopan ja maailman kärki on niin tavattoman ohut. Mitalit ovat olleet jo pitkään alennusmyynnissä, vaikka voittotulos onkin voinut olla kohtuullinen.

Arvokisakarsinnoissa on näinä päivinä niin älyttömän hölmöä se, että myöhemmällä ryhmällä on valtava etulyöntiasema. Ensimmäinen ryhmä tekee pohjat ja toinen voi sitten katsoa tilanteen ja heitellä kaikessa rauhassa finaaliin. Kyllä tuolla tiedetään toisten taso aika tarkkaan ja se, milloin voi jo laittaa pillit pussiin.
Ennen vanhaan kun ensimmäinen ryhmä aloitti heittämisen, niin loppuporukka laitettiin calling roomiin pieneen huoneeseen tai saatanan kuumaan telttaan, ja sieltä et saanut poistua. Tuloksista et tiennyt tasan tarkkaan yhtään mitään kun menit kentälle, ellei sitten joku suomalainen huutanut kurkkunsa pohjasta neljännen tai viidennen mittoja. Nythän kyse ei ainakaan toisen ryhmän osalta ole mistään karsintakisasta vaan lajiesittelynäytöksestä yleisölle. Aikanaan ei 80 metriäkään heittäneenä olisi uskaltanut jättää yrityksiä käyttämättä.

Toivottavasti koominen karsinta kuitenkin lupaa hyvää finaaliin, kun siellä ei ainakaan kenelläkään voi olla paukut loppu. Verryttelystä tai melkeinpä lämmittelystä tuo kävi. Toivotaan vielä, että kisasta ei tule viime vuosien kaltaista, jossa kaksi tai kolme kamppailee tosissaan mitalista ja loput nakkelee tuuriheiton toivossa.

Tallennettu kategorioihin EM-kilpailut | 33 kommenttia

Keihäsvalinnat täyttä show’ta

Julkaistu 18.6.2012

Helsingin EM-kisojen keihäsvalinnoissa saatiin sitä, mitä liitto hakikin. Jo eilen nähtiin, etteivät heidän omatkaan päätöksensä päde. Lassi Etelätalo otettiin viidenneksi mukaan, ettei paistaisi läpi, mitä todellisuudessa ajettiin takaa. Koko valinta oli täyttä show’ta ja osoittaa vain sen, että Tero Pitkämäkeä on koko ajan ajateltu joukkueeseen. Hänen valitsemisensa ei millään tavalla paranna joukkuetta, muttei myöskään heikennä sitä. Tässä kuitenkin melko varmasti heittänyt Teemu Wirkkala jätettiin rannalle yhdellä heitolla.

Tietynlainen päättämättömyys on tätä päivää Urheiluliitossa, vaikka he sopivat itse kriteerinsä urheilijoiden ja valmentajien kanssa. Tämä valinta vain osoittaa sen, että markkinavoimat ratkaisivat enemmän kuin urheilulliset päätökset. Wirkkala, Ari Mannio ja Antti Ruuskanen ovat ainoat, jotka ovat osoittaneet tänä vuonna jotakin. Viime kesäkin mukaan luettuna kukaan muu ei ole osoittanut yhtään mitään.

Valintoja tehdessä pitäisi ottaa huomioon, missä olosuhteissa nämä tulokset taas kerran heitettiin Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Siellä heitetään usein todella kovaan myötätuuleen, ja nyt liput olivat aivan vaakatasossa. Tuollaisiin olosuhteisiin tulee tällaisia heittoja, vaikka kunto ei niitä edellyttäisi.  Jollekin voi tulla aivan nappiheitto, joka voi olla lähes kymmenen metriä todellista tasoa pitempi. Nythän tulostalo parani vain muutaman metrin. Nykyvälineet huomioiden on jopa vähän pettymys, että tuollaisissa olosuhteissa jäätiin alle 95 metrin.

Urheiluliitossa puhuttiin Pitkämäen tuloksesta ”ihmeenä” ja se tietysti on sellainen mieheltä, joka heittää Timanttiliigassa 70-metrisiä heittoja. Nyt vain piti tuoda esiin, että jotain ihmeellistä olisi tapahtunut. Nykyvälineillä normaalitulos on 87–88 metriä. Silloin kun vire ei ole aivan kohdallaan, niin 84–85 metriä heitetään neljästä kuuteen askeleen vauhdilla. Siihen ei tosin pysty kukaan suomalainen tällä hetkellä.

Valinnat on nyt kuitenkin tehty, joten toivotaan, että jonkinlaista menestystä tulisi. Taso ei ole maailmalla ollut mikään järisyttävän kova viimeiseen 10–15 vuoteen ja nyt näyttää entistä huonommalta. EM-kisoissa ei välttämättä tarvitse mitään kovin ihmeellistä tapahtuakaan, kun ollaan jo pistesijoilla tai jopa mitalissa kiinni.

Tallennettu kategorioihin Antti Pihlakoski, Antti Ruuskanen, Ari Mannio, EM-kilpailut, keihäänheitto, Keihäskarnevaalit, Teemu Wirkkala, Tero Pitkämäki, yleisurheilu | 65 kommenttia

Harvinaisen helpot EM-valinnat

Julkaistu 14.6.2012

Valintatilanne EM-kisojen miesten keihääseen on tänä vuonna harvinaisen helppo ja selvä. Ainoat vaihtoehdot ovat Teemu Wirkkala, Antti Ruuskanen ja Ari Mannio. Tämän kolmikon ulkopuolelta kukaan ei ole viimeiseen vuoteen esittänyt yhtään mitään. Ja tämä kolmikko taas on tämän kauden kisoissa esittänyt tasaista tulostasoa. Hirvittävän pitkiä kaaria ei ole nähty, mutta tasaista reilun 80 metrin suorittamista kuitenkin. Aivan ehdottoman kärjen tasosta uupuu vielä muutama metri. Tasaiset suoritukset kuitenkin kertovat siitä, että EM-kisoissa olisi mahdollista tulla myös pitempi siivu, jolla mitaleista kilpaillaan. Paljon riippuu tietysti siitä, mille tasolle EM-kisojen keula näin olympiavuonna jää.

Joka tapauksessa tilanne on mielestäni sellainen, että olisi täysin perusteltua valita tämä kolmikko jo nyt, eikä vitkutella viime tippaan asti. Jos itse olisin joku heistä, olisin aika luottavainen sen suhteen, että valinta ainakin EM-kisoihin alkaa olla jo varma. Heinä en enää hirveästi rimpuilisi keihäskarnevaalien suhteen ja yrittäisi siellä väkisin voittaa, vaan kaikki keskittyminen olisi jo EM-kisoissa. Karnevaaleista on arvokisoihin enää pari viikkoa. Sellaista perinteistä viimeisen päälle tehtyä arvokisoihin valmistautumista ajatellen tuo kaksi viikkoa on todella lyhyt aika. Saa nyt nähdä, mitä pojat karnevaaleilla tekevät, mutta itse en enää kauhean kovaa rytinää pitäisi.

Keihäskarnevaalien osuudesta EM-valintaan on useampia erilaisia versioita, mutta sellaista olen kuullut, että jos keihäskarnevaalien voittaja heittää yli 84 metriä, niin tällä valittaisiin suoraan EM-kisajoukkueeseen. Mikäli tämä pitää paikkansa, niin pikkaisen kyllä naurattaa ja hymyilyttää. Jos nyt sattuu normaalit keihäskarnevaalien olosuhteet, eli päästään heittämään valtavaan myötätuuleen, on erittäin todennäköistä että jollekin sattuu siellä haamuheitto, eli suoraan sanottuna täysi onnenkantamoinen. Ja todennäköisesti se sattuu jollekin tämän kolmikon Wirkkala-Ruuskanen-Mannio ulkopuolella. Silloin ollaan tismalleen samassa tilanteessa kuin mistä viime syksynä nostettiin kohu, jota väännettiin urheilun oikeusturvalautakunnassa asti. Eli tämän takuuvarman kolmikon ulkopuolelta tulee joku, joka yhdellä ainoalla pitkällä heitolla viskaa itsensä arvokisoihin. Itse keihäskarnevaalikisaan tämä tuo toki mielenkiintoa ja seurattavuutta, joten siinä mielessä kaikki on ok, mutta valintaperusteena tämä on huono. Jos joku yhdellä kauhuolosuhteissa heitetyllä tuloksella pääsee arvokisoihin, on hyvin epätodennäköisestä, että sellainen urheilija tuo arvokisoista minkäänlaista menestystä. Tämä urheilija tietää itsekin, että hänelle sattui kauhutuuleen onnenkantamoinen, jollaista ei tule ehkä enää koskaan, ei ainakaan siellä arvokisoissa käy. Voi kuvitella, minkälaiset paineet hänellä silloin EM-kotikisoissa on. Tuskin kauheasti ainakaan kisatunnelmasta nauttii.

Lähivuosina on ennekin tullut ihmeteltäviä valintoja. Mahdollista on siis myös se, että karnevaaleilla tämän kolmikon ulkopuolelta ei kukaan heitä yli 84-metristä ja voita, ja silti jostain syystä EM-kisoihin valitaan vielä joku muu. Silloin voidaan perustellusti kysyä ja ihmetellä, millä perusteella näitä joukkueita ylipäätään valitaan. Jos valitaan huippu-urheiluperusteilla, silloin sen täytyy olla tämä kolmikko. Jos tämän kolmikon ulkopuolelta valitaan joku muu, niin onko valintaan vaikuttanut enemmän markkinavoimat vai huippu-urheilun perusteet?

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, arvokisat, EM-kilpailut, keihäänheitto, Teemu Wirkkala, yleisurheilu | 27 kommenttia

Onko tämä Tshekin pojan kausi?

Julkaistu 8.6.2012

Tällä hetkellä miesten keihään tilanne näyttää Timanttiliigan perusteella vahvasti siltä, että tämä kausi menee Tshekin Vítezslav Veselyn piikkiin. Pojalla on nyt kolme kohtuuhyvää kisaa alla. Nyt on mielenkiintoista seurata, miten pitkään tuo vire kestää? Vai onko tämä vielä sitä kevään nousua, jonka jälkeen tulee yleensä rauhoituspätkä, kun lataudutaan arvokisoihin? Tshekkiläisestä kun on kyse, niin EM-kisat ovat selvästi välipala, ja todelliset kisat ovat olympiakisat. Tshekissä on varmasti tehty kaikki sen eteen, että niin miesten kuin naisten keihäässä olympialaisissa pitäisi tapahtua.

Tähän asti Vezely on minun arvoasteikossani ollut täysin ”Zeleznyn halpa kopio”. Alkukaudesta tulokset ovat olleet lupaavia, mutta joka ikinen vuosi taso on romahtanut kesken kauden. Teknisellä puolella Vezely on ollut aivan kuin Zelezny, mutta tehojen ja terävyyden puolella on ollut kaikki poissa.  Nyt näyttää siltä, että sitä terävyyttä on löytynyt jo yllättävän paljon. Tekninen osaaminen on hänen tyylilleen jo aika lailla maksimissa. Saa nähdä, löytyykö niitä tehoja vielä olympiakisoihin.

Eilisestä kisasta näin häneltä yhden heiton edestäpäin eli asiantuntijalle huonoimmasta mahdollisesta katsontakulmasta. Se eilinen 88-metrinen oli jo niin sanotusti veitsenterällä, että onnistuuko vai ei. Heittäjien kielellä sanottuna se heitto oli jo menossa ohi, mutta vielä juuri ja juuri pysyi sapluunassa. Eli tekniikan puolella tshekkipoika on nyt jo niillä rajoilla, rupeaako romahtamaan vai saadaanko ns. pakitettua tilannetta, ja pysähdytään miettimään, missä kohtaa urheilija on menossa tässä vaiheessa kilpailukautta. Henkilökohtaisesti luulen, että Vezely tulee olemaan kohtuukova molemmissa arvokisoissa. Sanoisin, että noin 80 prosentin varmuudella näyttää siltä, että sieltä ainakin jotakin tulee. Ei välttämättä voita, mutta voi ottaa mitalin.

Arvokisojen suhteen miesten keihään tilanne tulee todennäköisesti muuttumaan vielä aika vahvasti, koska monessa maassa pidetään tuloskuntoa piilossa yllättävän pitkään.  Tämä systeemi ja taktiikka on korostunut viime vuosina erityisesti saksalaisten tekemisessä, keihään lisäksi muissakin lajeissa, esimerkiksi kiekossa ja kuulassa. Siellä näyttää siltä, että käsijarru on päällä yllättävän pitkään. Ja sitten arvokisoissa ladataan tauluun hurja tulosparannus. Aivan varmasti tätä tullaan näkemään myös tänä kesänä EM-kisoissa tai olympialaisissa, tai molemmissa. Näillä urheilijoilla perusharjoitustaso on niin korkea arvokisojen aikaan, että joku karsinta hoituu ihan perustasolla. Kovimmat voivat mennä karsinnan läpi ihan perustasollaan, ja vasta finaalissa näyttävät sen mitä löytyy. Todennäköisesti Thorkildsenilla on vähän samanlainen taktiikka, jos ei ole isompia vammoja ja kipuja.

Muutama viikko sitten jo ihmettelin sitä, miten ihmeessä näissä Timanttiliigan kisoissa nähdään näin surkeita tuloksia miesten keihäässä? Sama hämmästys ja pettymys pyörii mielessä myös Oslon kisan jälkeen.  Olisi kiva saada ihan perinpohjaisesti tietää, millä perusteella nämä niin sanotut urheilijat valitaan näihin kisoihin? Tällä tulostasolla sarjalle kuvaavampi nimi olisi Perunaliiga, sillä ei noista tuloksista mitkään jalokivet tule mieleen.

 

 

Tallennettu kategorioihin arvokisat, EM-kilpailut, keihäänheitto, yleisurheilu | 5 kommenttia